Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) arvioi, että koko alkoholimainonnan rajoittamista koskeva uudistus uhkaa tyssätä tyystin poliittisen pelin vuoksi. Ministeri ei kuitenkaan ole menettänyt toivoaan siihen, etteikö lakia saataisi säädettyä vielä tällä kaudella.
- Tästä on tullut tämän kauden erikoisin poliittinen performanssi, Risikko toteaa.
Risikko vastustaa keskustan toivomaa Ranskan mallia ja hän antaa ymmärtää, että molemmat osapuolet ovat taipumattomalla kannalla. Hän kertoo esitelleensä tänään oman ehdotuksensa hallituspuoleille, mutta se ei saanut vastakaikua keskustasta.
- Ongelmana tässä on se, että on kaksi eri orientaatiota ja vastapuoli pitää kiinni siitä omastaan, eikä välttämättä mieti sitä tästä näkökulmasta, Risikko pohtii.
Kokoomuslaisen peruspalveluministerin mielestä suurimmat erot Ranskan ja hänen oman mallinsa välillä ovat niiden lähtökohdat. Ranskan mallissa määriteltäisiin mainonnassa sallitut keinot ja Risikon malli puolestaan lähtee kielloista. Ministeri uskoo oman mallinsa pystyvän paremmin puuttuvan mielikuvamainontaan.
Risikko ehdottaa muun muassa, että alkoholin mainonnassa ei saa käyttää sarjakuva- tai elokuvahahmoja, rooliasuja tai nuorten suosimaa musiikkia tai musiikkivideoita. Alkoholin esittäminen seksuaalisen aktiivisuuden kohenemisen taikka estojen vähenemisen yhteydessä olisi myös kiellettyä.
- Se, että annetaan ymmärtää, että pelkästään kertomalla sallitut asiat Ranskan mallin mukaisesti, eli tuotetiedot, pönikkä ja hinta, että se poistaisi mielikuvamarkkinoinnin, niin tämä ei pidä paikkaansa.
- Se mahdollistaa myös kikkailun ja mielikuvamarkkinoinnin tällä lailla negatiivisesti. Tällä meidän esityksellä pyritään kieltämään nimenomaan ne negatiiviset asiat (mielikuvamarkkinoinnin).
Tästäkin huolimatta Risikko uskoo, ettei mainosten vaikuttavuus vähenisi tai poikkeisi eri malleissa lainkaan.
-Ranskan mallin mukaisista mainoksista pystytään näkemään, että houkuttelevuutta tehdään tavalla tai toisella. Aina keksitään tapa, millä se houkuttelevuus saadaan, jos ei ole totaalikieltoa, Risikko sanoo.
Ministeri huomauttaa, ettei hänen ehdotuksensa hallituksen esitykseksi ole lopullinen, mutta painottaa, ettei sitä muuteta sisällöltään Ranskan mallin mukaiseksi.
Ja vaikka hallituspuolueet pääsisivätkin yhteisymmärrykseen lakiesityksen sisällöstä, uhkaa nykyiseltä eduskunnalta aika loppua. Laissa on viime kädessä kyse sananvapauden rajoittamisesta, joten se voi päätyä edellisten alkoholimainonnan rajoittamista koskevien lakiesitysten tapaan ruuhkaisen perustuslakivaliokunnan käsittelyyn.

Kommentit
mutta kaikki ovat siitä yhtä mieltä, että parin drinkin jälkeen
tulee hilpeä olo ja melkein laulattaa.
Myöskin kaikki naiset kaunistuvat ihan silmissä ja heille tulee rupateltua ihan rentona ilman tavallista kauhukerrointa.
Monta hyvää argumenttia suosia alkoholia monessa tilanteessa, siis!
:))
http://www.youtube.com/watch?v=HytKiOEmv1I
Luulisi kokoomusta hävettävän
Nyt menee nämäkin mainos tulot ja veromarkat.Kossu todella vaikuttaa naiskauneuteen,ei omaan vaimoon,muutenkin kaunis.
silmäterä eli pupilli valpastuu kummasti
muuttuen melkein mulkosilmäksi! Silmiin tulee ns painetta!
http://st1.harhakuva.org/works/1250161281629098_VuorineuvosMulkosilma_by...
Kolmas vaihtoehto
Ongelman synty ja juuri on perimmältään kuluttaja jolla on väärä asenne alkoholiin.
Alkoholimainontaan voitaisiin soveltaa samaa periaatetta, jota ollaan tuomassa rasismin yms kitkemiseen:
Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa kehutaan, ylistetään tai muuten myönteisesti suhtaudutaan, väkeviin, vahvoihin tai mietoihin juomiin taikka niihin rinnastettaviin muihin alkoholijuomiin, on tuomittava alkoholin mainostamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Arvoisa Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.)
"Alkoholin esittäminen seksuaalisen aktiivisuuden kohenemisen taikka estojen vähenemisen yhteydessä olisi myös kiellettyä."
Väitätkö että alkoholi ei todellisuudessa yleisesti vaikuta ihmisiin juuri näin, ja ongelma tässä on... ?
Jarkolla on kerrottavaa:
http://www.youtube.com/watch?v=RdEZLfueE5k
Mielikuvia niin
kauan kuin linkin vielä uskaltaa laittaa. Vai onko tämä jo ajattelurikokseen yllyttämistä?
http://www.youtube.com/watch?v=jXGMrb-rGMU&feature=related
Hmmm...
Selvä ajattelurikos...
Mikä ihmeen lama?
Missä se lama oikein näkyy?
Meillä on oikein ministeri, jolla on aikaa leikkiä alkoholimainosten kanssa.
Lisäksi meillä on ollut ihmisiä suunnittelemassa täysin järjettömiä tupakkalakeja.
Saatiin savukkeisiin itsesammuvaa paperia paloturvallisuuden vuoksi. Kukaan ei vain muistanut, että ne sänkyihinsä sammuvat juopot polttavat sätkiä.
Kauppiaille järjestettiin valtava lisälasku, koska tupakkaa ei saa pitää näkyvillä. Asiakkaathan eivät luonnollisesti osaa sitä myyjältä pyytää.
Kohta tupakkaa saa myydä ainoastaan valkoisissa ja tavaramerkittömissä askeissa.
Meillä on valtava määrä joutosakkia, jotka keksivät lakeja joilla ei ole mitään vaikutusta alkoholin- tai tupakan käyttöön. Tämän joutosakin palkat maksetaan yhteisistä varoista.
Jos raha todella on tiukilla, heitetään ensimmäisenä tuo joutosakki pihalle, Risikko mukaanlukien.
samaa ihmettelin...
aikaa pulata mainonnan kanssa kun kansakuntaa ajetaan alas?ai niin,nämä ääliömäisyydet otetaan esiin aina ennen vaaleja jotta äänestäjät unohtaisivat mistä oikeasti on kysymys...muistakaa äänestää nämä mielipuolet pois!
Mitäs jos kiellettäisiin koko
alkoholimainonta? Rahat pois vaan bobniitin mainoskekkuleilta.
Myrkky-ministeri
Joko se ehti viinan mainostamisen kimppuun? Siis, asiasta toiseen ja pian. Juurihan Risikko totesi sikarokotteen aiheuttaman narkolepsian olevan hänen vastuullaan, tosin "viimekädessä". Mitä helvettiä se tarkoittaa? Rouva Mengele pesee käsiään pirtulla nyt ja jo. P.Puska ja T.Kilpi ovat "sentään" pahoillaan, muka! Joko suomalais-lasten pitäminen koekaniineina unohtui kansalta? Jos ei, niin mitä tämä Kokkareitten "Vastuu" uikuttaa viinasta, tai sen mainonnasta?
On hän toki ryypänneen näkönen, mutta se voi johtua muistakin "jutuista"? Ei huolet ENÄÄ paina! Ne pitää vaan yksinkertaisesti unohtaa! Niinhän se menee. Paljonkohan tämä ryhmä sai lahjuksia? Sitä meistä ei tiedä kukaan, mutta uskoisin sen olleen, melkoisen euromäärän. Ei tätä saa unohtaa, vaikkei kyse olekaan nk. holokaustista. Vai onko pakko?
Peruspalveluministeri
on siinä meillä titeli. Perusholhousministeri sopisi enneminkin. Risikko haluaa päästä ilmeisesti Guinnesin ennätysten kirjaan mielipuolten kieltojen määrässä.
Suhtautuisi samalla innolla leipäjonoihin ja asunnottomiin, muttei taida kapasitetti oikein riittää.
Luulisi Suomessa olevan tärkeämpiäkin asioita pohdittavaksi.
Noh, pianhan meillä on vaalit.
Ihan oikeesti..
.. eikö hallituksessa ole tärkeämpiä asioita? No, kun saadaan maahan tarpeeksi musukoita, ei ole tämänkään asian suhteen mitään ongelmaa.
Seli, seli Risikko. Olet
Seli, seli Risikko. Olet täysin EK/Kokoomuksen talutusnuorassa.
Varoittava tietoisku!
http://www.youtube.com/watch?v=ymqgkwfqiHI&feature=related
Poliittisen pusikon Risikko
voisi nostaa kytkintä ja muuttaa vaikka Ransakaan tai Italiaan joksikin aikaa opettelemaan sivistynyttä juomatapakulttuuria.
Risikon kauden aikaansaannokset on lääketeollisuuden mieliksi tapahtuneet pakkorokotukset ja viineistä nauttijat ajettiin ostoksille Viroon. Kuuntelin Risikkoa kun hänet nimitettiin ministeriksi ja tajusin, että tuosta niityksestä ei hyvää
seuraa. No, ehkä kulissipelurit Pia-Noora <kauppi ja lääketeollisuus ovat kuitenkin tyytyväisiä
Eikös sitä olisi jo korkea aika puuttua myös oman pesän
vastaaviin ongelmiin. Eli, oli mitä tahansa avajaista, valtiovierailua, palkinnonjakoa tai vaikka kuinka pientä kohkaamista, niin aina lehtikuvien mukaan on viinalasi kädessä koko porukalla. Keskellä päivää ja työaikana, ja ilmaiset viinat lisäksi. Ja loppupäivän jatkoista ei julkisuudessa voida edes puhua. Sitten nämä heikoimmat, Annit sun muut asuntoministerit tekevät sitten hölmöyksissään itsensä pelleiksi juorulehtiin. Ministerisihmiset. Eikös siinä sitten olisi oikeaakin puututtavaa, kun näyttää nämä nykyiset lait ja rajoitukset juuri niillä aivoilla tehdyiltä. Eli todellisuuspohja täysin viinahöyryjen sumentamalta. Kuten juuri tässäkin elävän elämän esimerkissä.
KAKSI SEINÄJOKELAISTA taistelee...
Risikko ja toinen Seinäjokelainen Paula Sihto taistelevat keskenään mainontakieltoasiassa. Naiset kilpailevat äänistä. Kumpaakahan maakunnan alkoholiyhtiö kannattaa.
Toisen kampittaminen on aina kiva asia politiikassa. Äänestäjät huomaavat miten asiat menevät ja kumpi voittaa.
Vaikuttaa mainostoimistoihin?
Eikös se Kiviniemen siippa ollutkin mainosalan yrittäjä?
Miksi nämä kaikki kilvan lisäävät holhousta?
Eikö kokoomus voisi nyt vaalien alla erottautua edes näennäisesti "liberaalina" puolueena ja toppuutella hetken tätä holhoamisen vimmaa? Eikö kukaan voisi käynnistää holhouskoneiston purkua vähitellen? Vanhenevasta Suomen kansasta enemmistö lienee jo täysikäisiä. Olisi hyvä jos kansankynttiläpoliitikotkin jo huomaisivat sen.
Mainonta pois vai juottolaluvat kontrolliin
Kun jokaiseen kivijalkakahvilaan annetaan anniskeluluvat, niin eikös se ole kansanterveyden ja nuorison rappeutumisen kannalta kohtalokkaampi juttu kuin mainonta.Nyt taitaa kukkahattutädeillä olla sukat sekaisin.Silläkö se ravintola-alan harmaa talouskin saadaan kuriin, että mainostellaan telkkarissakin vasta klo 23 jälkeen.Näillä sumutuksilla saadaan taas pimentoon paljon turmiollisempi ja jopa perustuslain vastainen lainvalmistelu/päätös poliisn esitutkintavaltuuksien lähes rajattomasta laajentamisesta.Järki hoi, äly älä jätä, vai tällaisella hömpälläkö sitä kerätään äänestäjiä.
jaa että alkoholimainoksen takia ampaisen Alkoon ja ostan pullon
ja humallun tolkkupois kuntoon
Alkoholimainosten katselu, kuuntelu ja lukeminen..
kiellettävä. Samaan tapaan kuin seksinostolaissakin. Tupakkaankin voisi soveltaa samaa käytäntöä. Tavaraa saísi mainostaa ja myydä, mutta mainoksia ei saa katsella eikä tavaraa ostaa. Onnistuu varmaan eduskunnalta tämäkin.