Lauantai 26.5.2012

Urpilainen: ”Vanhanen aloitti ikävän tavan”

Luotu: 
26.2.2011 11:06
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Jutta Urpilainen (sd.) korottaisi varallisuuden verotusta.

Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoo ex-pääministeri Matti Vanhasen aloittaneen ikävän tavan suomalaisessa politiikassa.

- Politiikassa on uudenlaista leimakirveiden heittely. Sen aloitti Vanhanen Suomi-foorumissa ja heittelyä jatkoi pääministeri Kiviniemi. Kiviniemi sanoi, että Eero Heinäluoma flirttailee rasismin kanssa, Urpilainen sanoi tänään Ylen Ykkösaamussa.

Hän painotti sitä, että SDP ei aio omassa vaalikampanjassaan sortua "leimakirveiden" käyttöön. Urpilainen kiersi kysymyksen, joka koski ex-puoluejohtaja Paavo Lipposen aiempia esiintymisiä.

Urpilainen linjasi haastattelussa SDP:n tavoitteita huhtikuun vaaleihin. Hänen mukaansa suomalaisen yhteiskunnan tulee voittaa vallitseva "ahneuden ilmapiiri".

SDP painottaa vero-ohjelmassaan varallisuuden verotusta. Perussuomalaisten eilen julistamaa varallisuusveron palauttamista Urpilainen ei pitänyt hyvänä ideana. SDP oli hallituksessa, kun varallisuusvero poistettiin.

- Se on byrokraattinen vero, jota on helppo kiertää. Kannatamme varallisuuden korkeampaa verotusta, mutta se on tehtävä suuria perintöjä verottamalla, pääomaveroa korottamalla, suurten ei-asuinkäyttöön tarkoitettujen kiinteistöjen verottamista, Urpilainen sanoi.

Hän totesi, että tavoite varallisuuden verottamisesta on yhteinen perussuomalaisten kanssa.

- Keinot ovat erilaisia, Urpilainen sanoi.

SDP:n Urpilainen viittasi jälleen kokoomuslaisen politiikan lisäävän verotuksen kehitystä kohti tasaveroa. Kokoomus on kiistänyt kannattavansa tasaveroja, ja käynnistänyt jopa suuren lehti-ilmoituskampanjan, jossa kiistää väitteet.

Urpilainen laski, että prosentin korotus arvonlisäveron tarkoittaa "tavalliselle lapsiperheelle" noin 700 euron lisäyksen menoihin vuodessa. Hän ei määritellyt tavallista lapsiperhettä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

intrigööri

pursuilee nyt kaikista puolueista. Ihan joka ikisestä. Niin on ainakin, jos uskoo toisten puoluiden kommentteja toisista puolueista. Kannanotot tulevat aina valon nopeudella, ajatustakin äkimmin, vaikka avustajien väsääminä.
Flirttailkaa nyt ihmeessä Jutan kanssa! Jutalla on vaikeaa ja kaikki henkinen tuki on tarpeen.
Miksi nyt vain rumat ja läskit, vanhanpuoleiset äijät saavat saavat suosiota? Hei, mutta minullakin olisi ulkonäön puolesta mahdollisuuksia, jos olisin ehdolla johonkin.

Ola

Jutta-look on piristynyt hyvään suuntaan. Tytöstä voisi jopa sanoa good looking. Mutta, mutta se muu onkin sitten samaa vanhaa demariliturgiaa. Rikkaat kyykkyyn. Ei pure tänä päivänä.

Kiusallinen muisti

Soini sanoi viimeksi eilen, ettei Perussuomalaiset mene hallitukseen, joka menee mukaan maksumieheksi Euroopan vakuusrahastoon.

Sinne uppoaisi 8 miljardia vähintään, todennäköisesti yli 16 miljardia.

Kun muut puolueet puhuvat, ettei Perussuomalaisten vaaliohjelma kata nykyistä kestävyysvajetta 8 miljardia/a, josta Kokoomus, Keskusta ja SDP ovat kattamasta 5..6 miljardiin kasvulla.

Tämän mukaan Perusuomalaisten ohjelma on ainut joka kattaa vajeen kokonaisuudessaan, jopa alle 2 % kasvulla kahdeksan seuraavaa vuotta.

Lev Davidovitsh

Junger totesi muuta päivä sitten että suurin loukkaus demaripuoluetta kohtaan on sen vertaaminen Paavo Väyryseen. Toivottavasti muut puolueet eivät tälläiseen mutapainiin lähde, antaa demarien piehtaroida kaukalossaan.

TapioTTT

Samanlainen takinkääntöpuolue SDP on kun Väyrysen päällystakki joka kääntyy välittömästi kun Väyrysen oma etu sen vaatiin " ei kansan etu " !

Vöäyrynen on yksi pahimpia "politiikan sekopäivä" mitä arkadiasekoomusmäellä on nähty.

Ola

Jutta pieni ei ole tullut vieläkään tähän päivään. Toisten mollaamisella ei kannatusta saada. Jutan mukaan demarien syöksykierre johtuu muista puolueista ja tyhmästä kansasta, joka ei tiedä miten hyviä demarit ovat ajamaan 1970-luvun ideologiaa.

Jutalta ei tullut yhtään konkreettista ehdotusta, MITEN homma hoidetaan. Sama polittinen liturgia jatkuu. Vaalien jälkeen siitä onkin sitten helppo irtautua, kun liturgisia lupauksia ei kyetäkään toteuttamaan.

tuomonet

Maataloustuottajia on Suomessa enää muutamia kymmeniä tuhansia, joista suuri itseään vähän parempana pitävät ovat kokoomukselaisia ja pientilallisissa on paljon myös persuja. Keskusta oli SAK:n jäsenkyselyssä toiseksi suosituin puolue. Eikös ne SAK:laiset ole juuri palkansaajia? Keskusta taitaa olla suurin palkansaajapuolue.

olavinieminen

Tarkoittaako leimakirves myös sitä, että Halosen saamaa vaalirahoitusta ei voi kritisoida kuten muiden pressaehdokkaiden ?
Ylipäätään SDP:n saamia vaalitukia ei saa tutkia ja kritisoida, niinkö ?

SDP taitaa olla aikansa ilmiö joka ei sovi nykyaikaan.

yrjösakari

SAA ARVOSTELLA DEMARIEN VAALITUKEA SAK LTA JUNGER SANOI ETTÄ IHAN OK.. OLEN ITE TOISTA MIELTÄ!!!!HALONEN EI YLENTÄNY SAULI NIINISTÖÄ OLIKOHAN LUTI OIKEESSA KUN VÄHÄN EPÄILI EIKÖ SAULI OLU TARPEEKSI PÄTEVÄ TAI ON VÄÄRÄN PUOLUEEN J Ä SE N LUKIJA SAA ITE PÄÄTELLÄ..EHKÄ LUTI OLI AIKA MONI ON SAMAA MIELTÄ..EI KAI PUOLUETAUSTA S A A VAIKUTTAA YLENNYKSEEN.. VAI SAAKO??????

yrjösakari

SAA ARVOSTELLA DEMARIEN VAALITUKEA SAK LTA JUNGER SANOI ETTÄ IHAN OK.. OLEN ITE TOISTA MIELTÄ!!!!HALONEN EI YLENTÄNY SAULI NIINISTÖÄ OLIKOHAN LUTI OIKEESSA KUN VÄHÄN EPÄILI EIKÖ SAULI OLU TARPEEKSI PÄTEVÄ TAI ON VÄÄRÄN PUOLUEEN J Ä SE N LUKIJA SAA ITE PÄÄTELLÄ..EHKÄ LUTI OLI AIKA MONI ON SAMAA MIELTÄ..EI KAI PUOLUETAUSTA S A A VAIKUTTAA YLENNYKSEEN.. VAI SAAKO??????

JM

Kerrankos sitä nyt Caps Lock jää päälle kun oikein s.. sti v.. taa ja haluaisi kaiken tässä maailmassa kohtaamansa pahan sydämestään purkaa.. mutta toisaalta taas kantapäänhän kauttahan sitä..

puutarhamies

Jos kukaan on tuntenut demarikannattajia esim. työkuvioissa, on nähnyt ilmiön. Ei tietysti ihan jokainen ole umpirasisti.

SDP edustaa nykyään pelkkää populismia, vaikka siitäkin se on yrittänyt syyttää juuri pahinta kilpailijaansa Perussuomalaisia.

Toimittajat ovat eronneet samasta kuorosta jostain syystä. Uppoavassa laivassa ei viihdytä.

mustikkapoju

Jos oletetaan että kaikki olisi alv 23% niin toihan tarkoittaisi että normiperhe maksaisi alveja 23*700 eli n. 16000 vuodessa. Jotta pääsee maksamaan alveja 23% verolla 16000 pitäisi perheen nettotulot (niin, ei voi kuluttaa kuin käteen jäävän osuuden) olla 70000 euroa (olisi voinut laskea suoraan 700/0.01).
Jos molemmat saavat käteen 35 000 vuodessa niin kuukausittaisen bruttopalkan pitäisi olla siinä 4500 euron hujakoilla molemmilla.. nämä juttiksen "keskivertopalkansaajat" ovat kyllä mielenkiintoisia :D

Kiusallinen muisti

Ei sitä Jutta ole laskenut, Hänelle luku on laskettu SAK:ssa.

Siitä huolimatta keskiverto perhe ansaitsee heidän mukaansa n. 35.000,00 € nettona vuodessa.

700,00 € on 2 % 35.000,00 €:sta. Eli 0,02*35.000,00=700,00.

Olet ilmeisesti Kokoomuslainen virkamies valtionvarainministeriössä, kun matematiikka on Kataisen matematiikkaa.

mustikkapoju

mistä toi 2% tulee? Jutta puhui 1 prosenttiyksikön muutoksesta. Jos keskivertoperheelle jää 35000 käteen asumiskustannusten jälkeen vuodessa niin silloinhan verokustannukset nousevat 350 euroa, olettaen että törsäävät kaiken rahansa ja vielä Suomessa.

Kiusallinen muisti

Urpilainen itse sanoi haastattelussa, "kahden prosentin alv korotus tarkoittaa 700 €/a".

Tarkistin areenassa. Usarin toimittaja on kirjannut juttuun väärin, prosentin.

Sorry. Sinulla ei ole Kataisen matematiikkaa, onnittelen.

Usarin toimittajan harhaan johtamana laskit väärän lopputuloksen.

Teppo Vanamo

Jos puolue ei ole saanut kahdeksan vuoden aikana edes perustuslain mentävää rakoa oikeistohallituksen panssariin, on syytä lähteä katselemaan sopivan lämmintä hiekkarantaa, johon sen uppoavan veneensä luotsaa.

Siellä alkaa nyt olla kaikissa suurissa puolueissa paniikkitunnelmia. Joko Kokoomus, Keskusta ja Sosiaalidemokraatit mahtuvat vihdoinkin samaan hallitukseen, tai sitten Kokoomus jää rannalle soittelemaan suurimpana puolueena. Nuo virkamieshallitukset, tai vähemmistöhallitukset eivät taida oikein soveltua tähän päivään.

Tervetuloa 2000-luvulle Suomen poliittinen eliitti, tästä tulee hauskaa!

markiino

Miten esim. Lipponen solvasi syytöntä Rusia. Sehän oli vaan poliittista keskustelua.

Demareitahan ei saa arvostella. Jokainen eriävä mielipide on leimakirveellä heittämistä.

Penttijuhani

alla täydessä, jopa julkisessa maanpetoksellisessa yhteistyössä mm. Ruotsin, Englannin, KGB:n ja GRU:n, siis Puna-armeijan tiedustelun kanssa. He osallistuivat lisäksi, Kepun kanssa, epäonnistuneeseen attentaattiin Paavia vastaan, eli Saksojen jakoa vahvistavaan terroriin. Olihan siihen muita(kin) syyllsiä löydettävä, kiireesti. Tähän Lipponen & Väyrynen Co:n kompetenssit riittivät.

puutarhamies

~Kun demarit vastustavat ihan kaikkea eduskunnassa, onko yhtäkään asiaa jota kannatat?

Vastaukseksi ei löytynyt yhtäkään toimenpidettä, vaan siihenkin vain teoreettinen tavoite, jota en enää edes muista. Taisi olla nuorisotyöttömyyden vähentäminen.

Tuollaisilla eväillä ei enää pärjää. Tulihan ne lapsiperheet ja eläkeläisetkin mainittua ympäripyöreästi jossain haastattelun vaiheessa.

Voi hyvät hyssykät!

TapioTTT

Olet oikeassa on todella tyhmää palkansaajana äänestää kepua koska kepu ajaa pelkästää maajussien etua jonne veroeurot uppoaa kun suohon !

puutarhamies

Demarit sitä ajavat kaikkein vähiten Suomen puolueista. Sata vuotta sitten oli toisin.

Nyt SDP ajaa pörssiyhtiöiden (suurpääoman) ja niissä työskentelevien ay-jäsenten etua, muttei kyvyt riitä senkään seurauksien ymmärtämiseen. Kaikkihan tietävät, että näistä jäsenistä suurin osa on hankittu painostamalla työpaikoilla.

Kaiken muun työväen ja pienituloisten asiaa se ei aja, vaan polkee. SDP on aiheuttanut runsaasti syrjäytymistä ja siten kansan kahtiajakoa.

SDP on ainoa työttömän peruspäivärahan ajantasaistamisen estäjä Suomessa. SAK tietysti on taustalla mukana.

TapioTTT

Lisäksi kepun Vanhanen loi perusteet kotimaansa ja suomalaisen yhteiskunnan lopullise3lle tuholle. Ainoastaan Persut kynsin hampain yrittävät vielä jäljellä olevan turvallisen yhteiskunnan pelastaa.

Koko yhteiskunta on Kepun & RKP ja Vihreiden johdolla saatettu ulkomaalaisten sosiaalielättien ihmemaaksi jossa kotoista veronmaksajaa "potkitaan kuin vierasta sikaa".

puutarhamies

ei edistä oman linjan keksimistä eikä esille tuloa.

Jutta Urpilaisen kannattaisi yrittää kysyä neuvoa Erkki Tuomiojalta.

Ilmeisesti välit eivät ole hyvät, vaan läheisiä ovat Mikael "Psykopaatti" Jungner ja Maria "Neiti" Guzenina.

Alppisirkka

SDP jatkaa sumeilematta savenpyöritystä Lipposen ja Halosen johdolla. Haudankaivanta on toki aikansa elänyttä politikointia,joskin totuudenvääristäminen on sossujen olemasssaolon edellytys.

Mila F

Yliluti saa kai sanoa mielipiteensä demokraattisessa tasavallassa? Tosin, kun Halosen puheita kuuntelee, niin tasavalta on vain "demokraattinen".

On hyvin kuvaavaa, että Halonen ottaa kantaa tällaiseen asiaan, kun sen sijaan esim. Suomen ulkopolitiikan kommentointi tai ulkosuhteet - hänen leipälajinsa - eivät vaikeissakaan oloissa saa häntä kommentoimaan mitään.

Luulisi presidentinpalkkiolla pystyvän jo hankkimaan apua noin vaikeaan itsetunto-ongelmaan.

Karjalan poeka

mollaamisella. E. Heinäluoma mollaa naama pallina muita minkä ehtii. Ensin letkauttaa Sinnemäelle puheenvuoron kunnioittamisesta ja seuraavalla sekunnilla sotkee ankarasti muiden puheenvuorot. On kummaa sakkia nuo demut!!

yrjösakari

NYT TIETTY KAIKKI OVAT KÖYHIEN ASIALLA !!JA PAHA MUISRELLA VANHOJA KUN PUHUTAAN KÖYHYYDESTÄ!!DEMARIT TEKILIPPOSEN JOHDOLLA SUURIA LEIKKAUKSIA LAPSILISIIN JA KODIHOITOTUKEEN SILLOIN KUN OLI LAMA SEN YMMÄRRÄN ....MUTTA...SITÄ EN YMMÄRRÄ ETTÄ DEMARIT NYT JEESUSTELEE TEKIVÄT JOPA VÄLIKYSYMYKSEN SILLOIN EI PUNTTI TUTISSU KUN OTETTIIN RIKKAILTA POIS VARALLISUUSVERO ...ONNEKSI IHMISET EI OO IHAN TYHMIÄ JOS PUHUU TOISTA JA TEKEE TOISTA EI MEE ENÄÄ LÄPI SAMATEN SAK KÄYTTI MILJOONIA MEIDÄN MAKSAMIA AY RAHOJA DEMARIEN KASSAAN JA JUNGER SDP PUOLUESIHTEERI PUOLUSTELI SITÄ..AIKA KUMMALLISTA TOUHUA TÄSSÄ NÄEMME ETTÄ EI KANNATA PUHUA KÖYHYYDESTÄ JOS LASKEE LAPSILISIÄ JA OTTAA RIKKAILTA POIS VERON SENHÄN TIETÄÄ SOKEA REETTAKIN VIIMEISTÄÄN VAALIPÄIVÄNÄ VAI MITEN SE MENI?!!!

Rale61

Jutta ja SDP sotkevat varallisuus- ja tuloverot.
Varallisuut verot ovat omistamiseen perustuvia veroja.
Esim. kiinteistövero ja poistettu varallisuusvero.

Tuloveroihin voidaan laveasti laskea myös perintövero ja pääomatulovero on tietenkin tulovero.

Kulutveroja ovat oston yhteydessä myyjän kantamat verot kuten alv ja valmisteverot (alko, bensa, makeis...).

Hymiö

Pääasia, että palkansaaja ei sotke äänestäessään työnantajien etuja, maataloustuottajien etuja ja omia etujaan.

Palkansaajien etuja ei nimittäin moni puolue edusta. Ei varsinkaan pääministeripuolue Kepu, joka on lypsänyt palkansaajia viimeiset kahdeksan vuotta kuin orjakauppias orjia tai turkistuottaja turkiseläimiään.

salakankee

Mitä järkeä rasvakourien olisi äänestää Kepua! Kerro yksi hyvä perustelu!
Tosiasia lie se, että demareihin pettyyneet työläiset äänestävät mieluummin soiniitteja, kun vaihtoehdot ovat aidosti vähissä. Se ei tarkoita sitä, että luottamus Soiniin olisi ylimaallinen vaan että vain että konkreettiset vaihtoehdot ovat vähissä. Nolla.

machdevelop

Aloitti ikävän tavan puoluejohtajana esitellä verkkosukkiaan ja unelmahöttöä , mukaan ilahtui Guzenina vaatekaappipolitiikallaan, erityisesti pressanlinnan kolttu
on ollut tärkeää. Pinup tytöissä ei kyllä sinänsä ole mitään vikaa.

TakojaIlmarinen

Ei tämä poliittinen broileri hallitse oikeata elämää.
Luuli, että oikea elämä toteutuu verkkosukissa ja seuraavassa vaiheessa hoitajan asussa.
Tämä tapahtui saman aikaisesti kun oikeudessa käsiteltiin myrkytyshoitajan asiaa.
Nämä esitykset näimme naistenlehtien pastoilla.
Säälittäviä ponnistuksia julkisuuteen.

Pätkä hänen pitämästään "saarnasta" puoluekokouksessa oli
kaiken huippu. Jos vielä yrittäisi pukea päälleen papin kaavun ja liperit niin esitys olisi täydellinen

Amen ja rauha hänen sielulleen!

ollisaarinen

Välilliset verot kohdistuvat suhteellisesti ottaen melko tasaisesti tuloluokittain, joten niiden merkitys tulonjaon kannalta on vähäinen, lähes olematon verattuna siihen meluun mitä niistä pidetään ja lähes merkityksetön tuloverojen progressioon verrattuna.

Se että tasavero on pysynyt keskustelussa liittyy peruskoulumme opettajahenkilöiden kykyyn tuottaa laskentakykyistä mediaa ja entisten ay-henkilöiden salavihaiseen selkäänpuukotukseen.

puutarhamies

Urpilainen ei puhunut oikesti yhtään mistään, paitsi että hän on puheenjohtaja, eikä ketään kutsuta apuun. Olisiko noita muita edes yhtä enempää?

Se ainoa pätevä olisi Tuomioja. Mungo ei varsinkaan olisi kuin tuhoksi.

puutarhamies

Kuka suomalainen tunnettu nykyinen tai entinen poliitikko?

1. On toiminut Stasin kätyrinä Suomessa

2. On yrittänyt myydä isänmaansa siinä pitkälti onnistuen

3. Oma puolue pitää häntä suurena

4. Häntä kuvaa hyvin Stasin antama peitenimi Mungo

5. Hänen kätensä roikkuvat gorilla-asennossa

6. Hidasta puhetyyliä kuvaamaan toimittajat keksivät lempinimen Mooses, jonka hän käänsi EU-koukeloissa kansanjohtajaksi

7. EU-uransa alussa hän tunnusti Saksassa olevansa oikeastaan saksalainen musiikki- ja viinimakunsa perusteella.

8. Hän valehteli Bushille tuovansa koko Suomen kansan tuen ryöstöretkelle Irakiin.

Jos näillä vihjeillä ei tiedä, pitää soittaa numerotiedusteluun.

haapavaara

3 pisteen vihje:

Minkä maan seksirikoksista syytetty valtion päämies tulee ensi viikolla halamaan puoletoveriaan?

2 pisteen vihje:
Tällä valtionpäämiehellä on erittäin läheiset suhteet mafiaan.

1 pisteen vihje:
Hän lupasi suomeen elintarvikeviraston

eerik

Eihän totuuden sanominen ole ikävä tapa. SDP yritti härskisti nuoleskella äänestäjiä maassa maan tavalla -puheilla. Siinä on rivien välissä flirttailua rasismin kanssa.

Mauri T Taavitson

Uskottavuus työkansan keskuudessa meni lopullisesti, kun
YLEN entinen toimitusjohtaja astui remmiin.
Ei pysty mitenkään kuvittelemaan Jungneria työväen edustajaksi.
Jutta on kyllä aivan edustava, vaikka ei kovin hyvin
osaa laskea. Mutta jotain tarttis tehdä.

Hymiö

"Ei pysty mitenkään kuvittelemaan Jungneria työväen edustajaksi"

Sama täällä. Ruotsinkielisillä kerta on koko oma puolueensa, miksi niitä äänestäisi muissakin puolueissa. Ei ei.

"Mutta jotain tarttis tehdä."

Tarvii kyllä ja kannattaako palkansaajan äänestää mitään muuta puoluetta kuitenkaan, kun ne muut nimenomaan lypsää palkansaajilta omilleen rahaa ja ovat tehneet sitä jo kahdeksan vuotta. Kahmimalla kahmineet miljardeja omilleen ja lapioineet. Varsinkin pääministeripuolue Kepu, joka on nykyään myös varkaiden puolue.

Penttijuhani

Vanhanen vain jatkaa kepun "antifasistista" politiikkaa, jonka aloitti presidentti Kekkonen, ja jota tukivat näkyvästi mm. Supon SS-upseeripomo Arvo Pentti. He vastustivat Mussolinen Italiaa, kun se ei aivan päässyt samoihin likvidointilukuihin kuin Natsien Saksa, jonka genosiidipolitiikka "idässä" oli aikoinaan "Pekka Peitsen" julkistettu ihanne.

Vanhanen, kallonmittaajapappoineen, palauti vain doktriinin sille "tieteelliselle tasolle," jonka se saavutti, kun Himmler etsi uutta uskontoa Kalevalasta, ja Urkin seuraajat lahtasivat "slaaveja" pätevöityäkseen, minkä he - omituista kyllä - tekivät Stalinin silmissä.

Näissä yhteyksissä Demarit ovat pilipalipuljua, vaikka pätevöitymisen tarve on julistettu. Muttei Suomen Sdp voi koskaan saavuttaa Ruotsin tai Tanskan alkuperäisten "kansallissosialistien" tasoja, vaikka yritys on ilmeisen selvä, etenkin Lipposen kohdalla.

3077

Demareiden nuori kyvykäs puheenjohtaja O W Kuusinen toimiessaan mm. Terijoen hallituksessa tapatti esim. lähes kaikki sukulaisensakin.Ei ollut nepotismia.
O W on arvostettu ulkomaillakin ja on ehkä kansainvälisesti tunnetuin SDP:n puheenjohtaja.

salakankee

veroja korottaa; ah kuinka helppoa olla selaisesta samaa mieltä - godagyxkaft..kyllä
Olisitte kysyneet; pitääkö keskipalkkaisten veroja korottaa - olisi jakauma ollut mielenkiintoisempi ja pannut ihmiset ajattelemaan. Ajatteleeko siellä toimituksessa joku näitä asioita?

(Tiedoksi toimitukselle; tämän maan verokertymän maksaa pääosin keskiluokka)

3077

Tarkoittaako Jutta Ahneuden ilmapiirillä:
1) Ay johtajia yleisesti.
2) ay demareita eläkeyhtiöissä.
3) Korkeita polittisia virkanimityksiä(Mönkäre,Haatainen ym)
4) Kokonaisuudessaan ay liikettä vai AKT:ta ja paperiliittoa pelkästään.
5) Suursijoittajia kuten Lipponen E Tuomioja tai Mikko Elo.
6) Niitä jotka ei sallineet perusturvan korotusta ilman ansiosidonnaisen korotusta.
7) Jouni Backmannia joka yritti väkisin itseään YLE:n pääjohtajaksi.
No vaihtoehtoja kyllä löytyy vaikka kuinka.
"Jokaisen demarin rinnassa sykkii musta ahne porvarinsydän.
Niin istumattomat kokouspalkkiot eivät kai ole ahneutta.