Lauantai 26.5.2012

Marja Tiuran kohtalo ratkesi

Luotu: 
28.2.2011 14:21
  • Kuva: Jenni Tamminen / Uusi Suomi
    Marja Tiura vuonna 2010.

Helsingin kihlakunnansyyttäjä Katri Lyytikäinen on päättänyt olla nostamatta syytteitä liittyen Anna Tapion koulun pesukonejupakkaan, jossa epäiltynä oli muun muassa kansanedustaja Marja Tiura (kok.).

Tapauksessa olivat epäiltyinä lahjomisesta elinkeinotoiminnassa Nova Groupin Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki. Epäiltyinä lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa olivat Anna Tapion säätiön hallituksen puheenjohtajana toiminut Martti Huhtamäki sekä hallituksen varapuheenjohtajana toiminut Marja Tiura.

Tiura ja Huhtamäki ovat vuosien 2006–2008 aikana saaneet Merisalon ja Yli-Saunamäen päätöksin Nova Groupilta erilaisia taloudellisia etuja. Esitutkinnassa on epäilty näiden etujen antamisen ja vastaanottamisen liittyneen Nova Groupin etujen ajamiseen Anna Tapion säätiön hallinnoimien koulurakennusten peruskorjaushankkeessa.

Kihlakunnansyyttäjän mukaan näyttöä lahjonnasta ei ole ilmennyt.

Yksi mainituista taloudellisista eduista oli pesukonelahjoitus. Anna Tapion koulu sai Nova Kiinteistökehitykseltä yli 21 000 euron arvoiset pyykinpesukoneet vuoden 2008 tammikuussa. Samaan aikaan Nova Group havitteli mukaan koulun peruskorjaushankkeeseen, kertoi MTV3 kesällä 2009.

Sekä Tiura että Huhtamäki saivat eduskuntavaaleihin tukea Nova Groupin rahoittamalta Kehittyvien Maakuntien Suomelta, Tiura 20 000 euroa ja Huhtamäki 7000 euroa.

Uuden Suomen uutisointi Anna Tapion koulun pesukonejupakasta täällä.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

gerhouggonen

... persujen laariin kaikki tämmöiset "maan tavan" jatkamiset. Vaikka kyseinen syyttämättäjättämispäätös onkin todennäköisesti osa kepun ja kokoomuksen vaalien pelastusoperaatiota, niin "kyllä kansa tietää" miten asiat ovat, jos ei muuten, niin yhteiskuntamoraalin kannalta tämäkin asia olisi pitänyt käsitellä oikeudessa, eikä jättää (mahdollisesti kokoomusmielisen) syyttäjän ratkaistavaksi.

Järkisärki

Kokoomuksen ja myös keskustan oman edun ajajat selvisivät kuin koirat veräjästä ja sen portin avasivat varmaan hyvät tukiverkot ikään kuin veljet ja myös sisaret jotka ajavat ainakin tavallisten pieni ja keskituloisissa olevien kansalaisten mielestä vain omaa etuaan.
Sitten kehtaavat vielä hyökätä härskisti Perussuomalaisia vastaan syyttämällä populismista, mikähän sille olisi vastakohta? olisikohan piilossa olevalla verkostolla ja medialla vaikuttaminen tai jopa manipulointi siis rahalla.
Sitäkin ihmetellään että miksi ei osaa kansalaisia politiikka ikään kuin tarpeeksi kiinnosta, selvä yksinkertainen syy on että ne kansalaiset joita hyvässä asemissa olevat ovat syrjineet on juuri sitä kansan osaa pääasiassa joita on perussuomalaisiin siirtynyt, ja hyvästä syystä tällä osalla kansaan on aika lailla aikaa juuri seurata sitä politiikkaa, koska ovat monet joko työttömiä tai pätkätyöläisiä.
Sitä saa mitä tilaa tietoisesti tai ahneuttaan, kun omaa etua sokeasti ajaa .

machdevelop

ehti hän myös kiireellä maksamaan toiseen kertaan Sukarilta haetut huonekalut- kertovat pahat kielet- jotka eivät ymmärrä että parlamentaarikoille kuuluvat luontaisetuina maksamattomuus.

Pera Pertsa

Suomesta ei löydy rötöstelyä eikä korruptiota kaivamallakaan.
Siis voimme edelleenkin olla ylpeitä korruptiovapaasta maastamme.

semi

Kuinka Gaddafi onkaan kyennyt johtamaan maataan rikollisesti 40v mutta kun katsoo miten meillä maata ja kuinka pitkään on johdettu niin Gaddafi ei ole enään mikään ihme. Sääntö vahvistaa poikkeuksen ja Suomi on korruptiovapaa poikkeuksia lukuunottamatta koska poikkeus on sääntö.

Kokomuslainen

Kylläpä ovat kommentoijat katkeria siitä, kun ei syyttäjällä ollut riittävästi eväitä syytteen läpiviemiseen.

Minun elämääni ei totisesti hetkauta suuntaan tai toiseen se, nostetaanko jotain rivikansanedustajaa vastaan syyte vai ei. Mitä jos elettäisiin ihan sitä omaa elämäämme ja nautittaisiin siitä, ettei tarvitse muiden tekosia sorkkia.

Minulla ainakin on elämässäni kaikki hyvin: tienaan mielestäni riittävästi, on hyvä perhe ja nautin elämästäni. Miksemme mieluummin keskittyisi näihin asioihin kuin poliitikkojen lopputuloksen kannalta täysin merkityksettömiin tekosiin.

Kevät tulee, nautitaan siitä!

Kokomuslainen

Viestini tarkoituksena oli kritisoida sitä negatiivista mielialaa, jota koko poliittinen ilmapiiri on Suomessa tällä hetkellä täynnä. Meillä suomalaisilla on oikeasti asiat todella hyvin - vertaa vaikka omaa elämääsi libyalaisiin.

Viha ja katkeruus eivät tee meistä yhtään parempia ihmisiä. Siksi jokaisen meistä pitäisi etsiä omasta elämästään positiivisia asioita ja perustaa oma elämästä nauttimisensa niihin. Tätä yritin viestilläni kehottaa muita tekemään - eikä miettimään mitä joku kokoomuspoliitikko on tehnyt tai ollut tekemättä.

Kerrottakoon vielä, että en ole kokoomuslainen enkä ole koskaan kokoomusta äänestänyt. Oma nimimerkkini on huumorimielessä tehty väännös "kokomuslainen", jonka tarkoituksena on lähinnä repiä huumoria siitä, että poliittisilta mielipiteiltäni olen kokoomuksesta hyvin kaukana.

Sinullakin, hyvä Hymiö, on varmasti moni asia elämässäsi hyvin. Eikö kannattaisi ennemmin nauttia niistä asioista kuin vetää herneitä nenään täysin tyhjänpäiväisistä poliittisista uutisista?

Kiusallinen muisti

Kokoomuksen asenteet, miksei myös Keskustan ja SDP:n, tässä ajassa jossa elämme johtavat Juuri Libyan tilanteeseen pikku hiljaa.

Oma kommentointisi osoitti juuri sen.

Kun sinulla on kaikki hyvin, niin kaikilla Suomessa on asiat hyvin.

Eliitti on täysin irronnut todellisuudesta, poliittinen eliitti on jo menossa tulevaisuuden Euroopassa jakamassa lastemmekin rahat pankkiireille.

Selitä vielä vähän lisää, saatat itsekin alkaa vähän ymmärtämään ja äänestät lopulta Perussuomalaisia.

Katso nyt Kataista ja ajattele!

jkalervo

Näille ronkkijoille jotka pelkkää ilkeyttään näin vaalien alla yrittävät saada hallituspuolueitten edustajat huonoon valoon.Eihän nykyään edes kahvia voi kellekään tarjota kun jo joku lahjomisesta rupeaa juttua vääntämään.

space

Uusi Suomi, tuo SanomaDemariKonsernin jatke, osoittaa jälleen tarpeellisuutensa. Kaiken porun ja mekastuksen jälkeen ei edes ole aihetta syytteeseen. Mitäs jos SanomaDemariKonserni , Usari vanavedessään, tekisi jotakin juttuja ihan oikeista rikollisista jotka vielä pistetään syytteeseen. Olisiko liikaa pyydetty? Yhtä hyvin voitaisiin tehdä juttuja tulevista rattijuopoista jotka puhalsivatkin nollat alkometriin. Tämä on vain pseudopolitiikkaa tämän maailman säälittäville Lastimanneille.

moro

Tiedättekö että summalla josta Tiuraa syytettiin, saisi Gigantista noin 80- pesukonetta Matti Tapion pikkukoulun käyttöön, kun yhdellä pärjäisi hyvin.

Rikos on 100% varmasti tehty, mutta hyvävelijärjestelmä pelasti.

Viilee

Kyllä olivat kepeät perustelut syyttäjällä. Koko juttu haisee myös ajoituksn suhteen vastenmielisen pahalta.

simomakela

Kyllä on huonot ajat vaahtosuilla ja tasapäillä; saalista ei tule millään. Ensin oli Vanhanen syytön ja nyt sitten Tiura...no voi perjantai sentään. On tää niin väärin.

Henrik Svartström

Jos todella joku vielä ajattelee äänestä tämän toimintatapaista henkilöä, on asiat tosi pihalla. Vielä Kokoomukselainen.
Koiran kanssan kävelyllä, ja huojentunut??. Missä on n .s. kunnon 'suomalaisuus'?. Tämähän on venäjäläisten toimintatapoja. Näinkö nämä asiat sitten vaivihkaa kulkevat naapuristosta meillekin? No, joo onhan meillä muitakin, samoihin tapoihin tottuneita. Esim Väyrynen joka yritti myydä maatamme itään kunhan olisi saanut periä Kuusisen homman.

mkt

Helvetin hyvät koneet Tiura hommas, taas tuli puhtoista valkopyykkiä. Kenes huki seuraavaksi tuli, pahus kun ei muista, niitä on niin helvetisti.

pelipaita17

Toivotaan, että nämä yritysten ja liikemiesten kyljessä nuohoavat ja etuisuuksia odottavat ”kansanedustajat” polttavat näppinsä kunnolla tässä episodissa. Arvostelukyky on pettänyt tälläkin kokkarilla sen verran, että kelpaa enää hoitamaan kotipiirin asioita.

Mindpeace

en ole syyllinen. Se on oikeudessa todistettu.

Tämä on sama kuin se olisi ajanut liikennekameraan sataa kuuttakymppiä, aurinkolasit silmillä ja rekkari ravassa. Iloitsen että minua ei voi tuomita. Ei ole riittävää näyttöä. Olen siis syytön.

Taidan panna kokoomuksen yhdeksi kaudeksi jäähylle ja äänestää perussuomalaisia.

Ei tämä tiura ainoa syy ole.....