Lauantai 26.5.2012

Kova väite Jyrki Kataisen puuhista

Luotu: 
2.3.2011 18:23
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Jyrki Katainen.
  • Kuva: keskusta.fi
    Antti Rantakangas.

Keskustan kansanedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Antti Rantakangas esittää kannanotossaan rajun teorian kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen toimista. Rantakangas epäilee, että Katainen yrittää Euroopan velkakriisin varjolla junailla Suomea salaa Natoon.

Rantakankaan mukaan "kokouksen ajoitus osoittaa, että Katainen haluaa kaupata Natoa kultakääreissä Suomen kansalle eduskuntavaalien alla muun muassa Angela Merkelin ja Silvio Berlusconin kasvoin".

Keskustan hallituskumppani kokoomus isännöi perjantaina Euroopan oikeistojohtajien (EPP) tapaamista Helsingissä. Kokoomuksen mukaan tarkoitus on keskustella Euroopan velkakriisin hoidosta.

- Kuten Wikileaks-aineisto osoittaa, Kokoomus on Washingtonin ja Brysselin haarakonttori, joka kotimaan asioiden hoidossakin näyttää yhdistävän Suomen edun muiden maiden oikeistopuolueisiin. Nähtäväksi jää, miten hienon hotellin illallisilla kristallikruunujen loisteessa Suomen asiaa edistetään, Rantakangas irvailee.

- Millä mandaatilla Katainen asioita perjantaina junailee? kysyy Rantakangas.

- Euro- ja Nato-kantoja varten hänellä ei ole ainakaan hallituksen tai eduskunnan mandaattia, hän jatkaa.

Kannanottonsa mukaan Rantakangas ”varoittaa kokoomusta ja Jyrki Kataista olemaan tarkkana sanoissaan”.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

hoikkapoika

Toivottavasti kokoomuksen puoluetuet riittää,oikeiston vieraiden ylläpitoon.Berlukoni pitää erityisesti poron lihasta ja puolukoista.Kokoontuminen on ymmärrettävää,näin vaalien alla.Onhan kokoomus häviämässä vaalit selvästi.

Alppisirkka

mutta NATO:n kanssa käy kuin aiemmin sodissamme eli luotamme muihin ilman perusteita. Jos on edes pienen pieni mahdollisuus saada sotilaallinen turva - käyttäkäämme se heti1

Kiusallinen muisti

Eli varustakaa ja kouluttakaa joka ikäluokka hyvin puolustamaan maatamme tarvittaessa.

EU ja Nato sitä ei tule tekemään, ennen kuin vasta sitten kun Suomi on jo sotilaallisesti tuhottu menen tullen.

Ja jos ei vielä ole täysin tuhottu, niin siten taisteluissa tuhotaan.

Alppisirkka

tarvitaan ehdottomasti. NATO ja siihen liityminen antaisi todellisen turvan meille. Viime sodissa sosiaalidemokraatit eväsivät puolustusmäärärahat ja miehet puolustautuivat puukkojen ja hakkujen kanssa vihollista vastaan. Toivottavasti maamme vapautuu joskus näistä isänmaan vihollisista ja saamme turvan ainoata potentiaalista vihollista eli Venäjää vastaan.

Jouko Heyno

Historia osoittaa, että AINA, kun Suomella on ollut "ystävällisiä ja auttavia liittolaisia", Suomi on ollut kusessa. Niin kävi viimeksi viime sodissa, kun Saksa "auttoi" Suomea - viimeisimmän sodanhan Suomi on käynyt juuri Saksaa vastaan - niin kävi, kun Englanti "tuki" Suomea Itä-Karjala-asiassa, niin kävi, kun Englanti "tuki" meitä Suomen sodassa, lista on loputon. Toisaalta, kun olemme olleet yksin ja hoitaneet asiamme itse, olemme menestyneet. Sillä voitimme Talvisodankin. Suomi saavutti tavoitteensa, Neukkula ei.

Minkä ihmeen takia kukaan oikeastaan auttaisikaan meitä? Suomalaisten ikuinen huoli on ollut, ettei maata tunneta. Se on ollut vain hyväksi. Aina, kun meidät on "tunnettu", on seurannut ongelmia. Wikileaks on osoittanut, että USA on Suomenlle paljon suurempi uhka kuin Venäjä voi koskaan olla.

"Kansa, joka ei tunne menneisyyttään, on tuomittu toistamaan sen."

Tämän totesi viisas ummikkoruotsinkielinen suomalainen jo yli sata vuotta sitten. Ja se pätee edelleen.

hkm

Ilman saksalaista lento-osasto Kuhlmeytä joka kaksinkertaisti ilmavoimamme, emme olisi nyt tässä.

Nyt meillä ei ole yksin millään varaa uskottavan ilmapuolustuksen puolikkaaseenkaan.

Sota käydään kuitenkin ilmassa. Panssarit ja patterit ovat puolustuskyvyttömiä maalitauluja nykyaikaisille ilma-aseille.

Jos meiltä puuttuu uskottava ilmapuolustus meiltä puuttuu kaikki.

Jouko Heyno

Ensinnäkin oasto Kuhlmayn osuus torjuntavoitossa ei ollut aivan niin suuri sotilaallisesti, kuin yleensä esitetään. Paikallisesti se oli merkittävä, mutta panssarinytkin taktinen merkity oli selvästi suurempi, samoin kenttätykistön. Lisäksi kalusto oli pääosin vanhentunutta. Osaston merkitys oli ennen kaikkea moraalinen ja siinäkin lähinnä neuvostojoukoissa. Toiseksi sen arvo oli lähinnä hetkellinen, osasto poistui maasta ennen ratkaisua. (17.6. - 23.7.)Lisäksi kannattaa muistaa, ettei Puna-armeija edes päässyt pääpuolustuslinjalle, Salpalinjalle, ennen aselepoa. Salpalinjan takana olisi ollut Saimaa, jossa motoroidulla armeijalla ei olisi ollut toimintamahdollisuuksia. Kaikki tämä löytyy teoksesta Jatkosodan historia.

Kolmas tärkeä huomioitava asia on sodan todellisuus: Jugoslavian ja Afganistanin sodat ovat osoittaneet selvästi, miten "haitek" pärjää sodassa päättäväiselle vastarinnalle - huonosti.

Mitä taas tulee "varaan" ongelman ydin ei ole raha vaan sen suuntaaminen. Suomelle on tulossa juuri useita sotalaivoja Italiasta. Niiden tilalle olisi ollut järjevää ostaa Viggenejä, sanotaan parisataa. Samalla lentotukialuksille suunnitellut Hornetit olisi voinut myydä eniten tarjoavalle. Ja Venäjältähän saa myös aseita. Toisessa Maailmansodassa Neuvostoliitto/Venjä oli Suomen tärkein sotamaterriaalinhankkkija ;)

Jouko Heyno

Ruotsin ilmavoimat hoiti puolen Suomen ilmapuolustuksen - menestyksekkäästi - Talvisodassa. Apu oli selvästi merkittävämpää kuin Osasto Kuhlmeyn toiminta.

Just-say-it

Todellakin pelasti tämän maan. Sen tehtävä oli paljon, paljon laajempi kuin parin panssarín tuhoaminen lappeenrannasta käsin - ja sen jälkeen jo kohtalonsa kokeneen kotimaahan paluu.
Osaston tänne saamiseksi ainakin Airo, tietenkin pomonsa käskystä, teki pirusti töitä - ja muistaakseni oli Mannerheimkin tässä asiassa suoraan, jo kypsyneeseen Führeriin, ainakin välikäsien kautta yhteydessä. Henkilökohtaisesti pidän suurena ihmeenä että Kuhlmey lopultakin komennettiin Suomeen, mutta niin kävi - ja maajoukot saivat niin kipeästi kaipaamansa hengähdystauon.
Tästä hengähdystauosta oli muuten sitten myöhemmin todella paljon kiinni.

IsoKimppuLimppuja

todeta, että suomalaiset päättäjät olivat toisen maailmansodan aikaan älykkäitä, kuten Tatu Vanhanen on todennut. Sodan melskeissä pidettiin välit kunnossa joka suuntaan, jopa Stalinin lähipiiriin. Saatiin sovittua, miten Suomen tuli pelata pelinsä säilyttääkseen itsenäisyytensä ja ruokahuoltonsa. Tosin pelinehtoihin kuului myös ankara sotiminen eli bluffin mahdollisuus eliminoitiin.

Mitenköhän on nyt päättäjien laita. Pohjoisen pallonpuoliskon suurvaltakansat, venäläiset ja sateenkaariyhdysvaltalaiset, eivät vaikuta oikein älykkäiltä vastoin T. Vanhasen teesejä. Eikö routa olekkaan opettanut?

Just-say-it

Muttei nyt.
Olen kanssasi samaa mieltä että Suomen on saatava sotilaallinen turvallisuuteensa sinetöityä, mutta se ei tapahdu sellaisella jenkkijohtoisella Natolla - joka esimerkiksi nyt tositilanteessa olisi johonkin sopivaan paikkaan perustettu Pentagonin haarakonttori.
Ranskalaiset eivät edes keskustelisi sellaisesta mahdollisuudesta - ja kyllä täällä kotonakin Päämajan strategit tietävät tasatarkkaan, missä mennään: Eurooppa kun ei todellakaan ole enää mikään americano Mikki Hiiri paikka.
Sen sijaan Kataisen yllättäen Helsinkiin kokoon kyhäämä Eurooppalainen "porvariston charmikas esittäyminen" oli sittenkin todella härski, viime hädässä tehty porvariston vähemmän charmikkaan ja todellista hätääkin tuonneen, aina niin pirunmoisen kilpailuhenkisen hallituskauden loppu.

P3P

Jos joku haluaa tänne Nato-mannekiinejä, ei hän nyt ainakaan Berlusconia kutsuisi.

Vai onko niin, että Kepun mielestä Silvio on hyvä esikuva siitä miten Suomessakin asioita tulisi hoitaa.

Kepu = Forza Finlandia?
Väyrynen = Suomen Berlusconi?
Rantakangas = Paavo-jugend?

P3P

Jos joku haluaa tänne Nato-mannekiinejä, ei hän nyt ainakaan Berlusconia kutsuisi.

Vai onko niin, että Kepun mielestä Silvio on hyvä esikuva siitä miten Suomessakin asioita tulisi hoitaa.

Kepu = Forza Finlandia?
Väyrynen = Suomen Berlusconi?
Rantakangas = Paavo-jugend?

FiDe

Kun maailmalla jyrisee vaikka velkakriisi niin keskustalaiset sekä persut kääntyvät katsomaan napaansa turva etsiessään. Nuorten leijonien ohjaama kokoomus etsii vahvoja liittolaisia hengenheimolaisista kuten Saksa tai Hollanti.

Mitä itse kukin meistä arvostaa niin sen mukaan äänestäköön.

Virkeä

Onkohan Bobille nyt sattunut pieni erhe?

Ei taida kokoomus paljonkaan hyötyä Berlusconista. Vai onko se hilattu tänne jonkinlaisena Italian Ilkka kanervana? Yhtä suurieleisiä miehiä ja pikkutytöistäkin pitävät.

intrigööri

sillä Merkel tuo tapaamiseen painokkuutta ja Berlusconi värikkyyttä ja media-arvoa. Loput politsaurukset ovat lähinnä ryhmäkuvien täytteinä. Ei se kokoomus turhista maksele.
Nuivasti voisi todeta, että lopullinen maksaja on aina veronmaksaja. Mutta mikä se tässä maailmassa ilmaista olisi.
Naton kanssa tällä kinkerillä ei liene mitään tekemistä. Suomihan on jo mukana Natossa, jos joku ei ole huomannut. Armeija on jo aikoja sitten viilattu nato-sopivaksi. Siellä se Suomi-poika seisoo lakkia pyöritellen porstuassa, pitämässä ovea raollaan, toinen jalka on kynnyksellä.

Virkeä

Kokoomuksen mainostoimiston budjetti on tietysti rajallinen, vaikka Suomen rikkaimmasta puolueesta lieneekin kyse.

Olisihan noita kokkarien veljespuolueiden johtotähtinä Berlusconin lisäksi sellaisiakin suuruuksia kuin G. W. Bush ja Vladimir Putin. Bush nyt ei taida uskaltaa paljon matkustaakaan, kun saattaisi joutua leivättömän pöydän ääreen vastaamaan sotarikoksistaan.

Putinilta kokoomus on kopioinut vallanhaalimisopin: tiedotusvälineet(YLE), ulko-, sisä- ja puolustusministeriöt ovat kokonaan poliittisesti virkanimitettyjä kokoomuksen jäsenkirjat omaavilla kuuliaisilla ihmisillä. Enää ei ole pelkoa siitä, että esimerkiksi Supon virkamies kertoisi omaa näkemystään Naton tarpeellisuudesta terrorismin torjunnassa, mikäli tämä ei tyydytä kokoomuksen Nato-kiimaa.

SIMO PERTTULA

Olisi mahdollista, olisi se, että todetaankin jossain aikaisemmassa sopimuksessa sitoutuneet liittymään natoon?
Aikanaan pidettiin selvänä, että rahaliittoon liittymisestä tulee kansanäänestys? Mutta Paavo Lipponen totesi Geneven sopimuksen sisältävän myös liittymisen Euroon?? Ja niin olimme sitten eurossa.

harryjblassar

Näkee, että puheet kovenevat vaalien alla. Antti Rantakankaan heitto Kataisesta on aivan selvää Kookoomuksen imagoon kohdistuvaa vahingontekoa, jotta puolueen sinänsä myönteisemmät asenteet NATOa kohtaan kuin Kepulla näyttäisivätkin uhkalta, joka veisi helposti Suomen NATOon, jos ja kun Kokoomuksella menee vaaleissa hyvin. Nyt koetetaan keksiä mitä vain, että Keskusta säilyisi maan suurimpana puolueena. Moiset puheet ovat kuitenkin epäreiluja, sillä koetetaan vain saada aikaan äänestäjissä tiettyjä tuntoja, ilman että argumentit perustuisivat tosiasioihin. Kaikkiahan tietävät, että Suomen NATO-jäsenyys riippuu siitä, miten koko kansan enemmistö suhtautuu asiaan. Valtaosa kansalaisista näkee Rantakankaan puheen puheen läpi, mihin hän väitteellään pyrkii.

intrigööri

Virallista ja laillista Suomen Nato-jäsenyys ei tietenkään vielä ole, mutta mihin tässä enää voi satasella luottaa?
Miten joskus tiukan paikan tullen tulkittaisiin Naton kanssa jo tehtävää yhteistyötä ja rauhankumppanuutta? Olisiko siinä perustetta antaa tarvitessa vain asiaa koskeva pikapäätös ja julistus?
Kaipa Natosta sittenkin keskustellaan meillä liian vähän ja kaikilla on asiasta vain omat "mutunsa". Rantakankaan heitto voidaan sinänsä heittää samaan perunakuoppaan muun vaalihöpinän kanssa.

http://www.finlandnato.org/public/default.aspx?contentid=75622

erjuvain

Oikeasti Antti Rantakangas tietää, että Suomen liittyminen Natoon on ajan kysymys. Nyt vain pitää kerätä pisteet oikeaan laariin sekä vastustamisella, että sitten vihdoin oikeassa olemisella. Rantakangas on kuin entinen palopäällikkö ja pelkää tulevansa myöhässä paikalle. Siksi pitää todeta jo etukäteen, että turha yrittää sammuttaa väärin.

Htalk

"Rantakankaan mukaan "kokouksen ajoitus osoittaa, että Katainen haluaa kaupata Natoa kultakääreissä Suomen kansalle eduskuntavaalien alla muun muassa Angela Merkelin ja Silvio Berlusconin kasvoin".

Vaikka en ole Nato-uskovainen niin kyllä nyt Rautakangas kuulee ääniä sieltä mistä niitä ei kuulu. Ei pitäisi vetää politiikassa rimaa niin alas että ei edes itse mahdu riman ali kulkemaan...

Htalk

Retoriikasta ... Tuskin kukaan ajaa mitään asiaa Silvio Berlusconin kasvoin oli missä Suomalaisessa puolueessa tahansa... Silvion tulo on diplomaattiseen protokollaan perustuva tapahtuma ja ei häntä kukaan kaipaa Suomeen.

VekeKeke

Joko olet lautakasan löytänyt, mulla jäi useita mökin rakentamisen jälkeen, jos tarviit. Etkö keksi mitään uutta?
Tulee vielä hauskoja kuvia Jyrkistä ja konista.

Shaugen Euman

Natossa Suomi vedettäisiin väkisin mukaan vähintäänkin epäilyttäviin konflikteihin, joilla ei ole mitään tekemistä rauhanturvaamisen tai Suomen edun kannalta. Toisin sanoen Suomesta tulisi suurvaltojen pelinappula eikä suvereeni puolueeton valtio(miksi sitä on nykyisinkin vaikea tunnistaa).

tha

Ja höpöhöpö. Ei yhtään sen kummemmin kuin nytkään. Ero olisi siinä, että olisimme mukana myös päättämässä Naton asioista.

Mikä siinä on, että tuo disinformaation kailottaminen on niin mukavaa? Suurella osalla suomalaisista on jokin ihmeellinen länsi-trauma, mikä on hiukan erikoista ottaen huomioon, että olemme ns länsimaa. Kai...

Kiusallinen muisti

Olemme mukana EU:n pöydissä kuulemassa päätökset sillä hetkellä kun ne tehdään ja kalliiksi tulee.

Natossa mukana oleminen tarkoittaisi vielä suurempia riskejä menettää rahat ja myös nuorten miesten henget ja terveyden.

Judgement Day

lukija päästäkseen väärään käsitykseen siitä, mitä on tekeillä.

Nato on ollut Afghanistanissa 10 vuotta. USA:n sotimisbudjetti on 680 MRD/v. 10 viimeisen vuoden aikana jenkit ovat polttaneet sotimiseen n. USD 6000-7000 MRD. Velaksi.

Jos esim lähi-itään oikeasti haluttaisiin rauhaa, se olisi tehty jo kauan sitten.

Jenkit haluua ainoastaan toimia maailmanpoliisina, turvata suur-yhtiöidensä etuja, sotia ja myydä aseita.
Miksi jonkun pienen suomen pitäisi osallistua tällaiseen toimintaan?

Viimeksi kuluneen 110 vuoden aikana Yhdysvallat on kaatanut 14 useimmiten demokraattista, vapailla vaaleilla valittua hallitusta. Useimpia kaappauksista on motivoinut se, että kyseisen maan hallitus on jollain tavalla ryhtynyt ryppyilemään maassa toimivien amerikkalaisten yritysten intressejä vastaan.

http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/07/usa-toteuttaa-vallankaappauksia.html

tha

Kepulainen (eli Moskovan haarakonttorista?) voisi kyllä lopettaa persulaisen retoriikan hienoista hotelleista ja kristallikruunuista.

Ja mitähän herra kuvittelee kenellekään kaupiteltavan "Berlusconin naamalla".

Piski Uskii

- Rantakangas syöttää disinformaatiota kehiin?
Tapaamisessa keskustellaankin jostain tulevasta jo pohjustetusta finanssiskenaariosta ja joka vallitsevassa tilanteessa tuntuisi enemmän kuin todennäköiseltä.

Tietääkseni myöskin Irlannin edustaja on tulossa vierailulle, korkokerjuulle ja jos jotain sovitaan vaaditaan koko hallituksen läsnäoloa tai ainakin löysää valtuutusta keskusteluille.

Voi olla, että tästä vierailutapahtumasta käydään vielä kiivasta polemiikkia!

Tapanainen

tyhminä mutta tämä Rantakangas on kepuasteikollakin täysi jästipää.
Kyseessä on Euroopan oikeistopuolueiden kokous, jota junailee kyseisen EPP:n puheenjohtajoistoon kuuluva Katainen.
Tämä Rantakangas sitten kyselee että millä mandaatilla Katainen toimii.
Ongelma on se että kepulla ei ole vastaavaa eurooppalaista ryhmää. EU:ssakin he toimivat jossain hihhuleiden liberaaliryhmässä.

Sitten tämä järjen valo, Rantakangas keksii että kokouksen asialistalla oleva Euroopan talous onkin salajuoni.
Berlusconin naamalla Suomi viedäänkin Natoon.
Berlusconi naisjuttuineen on lähempänä Vanhasta kuin Kataista.

Vesimies

Keskustalaiset innostuvat ns perättömien puheiden levittämiseen. Se on vanha konsti ja se toimii vielä maaseudulla keskustalasiten piirissä. Uskon että tavallinen suomalainen ymmärtää pelin politiikkan ja kekustalaisen pelin. Nyt kun kekustalista kuraa tulee jokaisesta tutsta kannattaa kepulaisten muistaa että kun on aivan kuralla pyyhkiminen on tärkeää.

joukoakoskinen

TV-viihdekin on pelkkää näköis-äksionia. Otankin keräilykohteeksi
nämä kaikkein hupaisimmat panikoinnit - mutta vasta huomenna
Vaalien jälkeen se paras nauru heltiää.

Riverman

Jos Katainen voisi viedä Suomen Natoon Rantakankaan näkemän unen keinoin, niin olisipa se todellinen urotyö, vailla vertaansa sekä Suomen että Naton historiassa.

Miten Suomen eduskunnasta voikin löytyä vielä tuollainen typerys. Voiko kansanedustaja vajota noin syvälle omaan sanonko mihin !

Reissumies evp

Saa nähdä minkälaisiin velkakirjoihin Jyrki meinaa nyt vetää suomalaisten veronmaksajien nimen. Jokainen velallinen tietää, että kun on riittävästi velkoja ja takauksia, niin sitten talutetaan mihin vaan, vaikkapa Natoon.

olavinieminen

Kummaa miten kokoomusta yritetään laittaa toimimaan Kepun konstein.

Eiköhän nyt olisi korkea aika ottaa järki käteen.
Kyllä EU:n oikeistopuolueillakin on oikeus tavata toisiaan Suomessa.
Ei siihen Kepun lupaa tai kadehtimista tarvita.

Salon Petri

Mielestäni on upeaa, jos saamme tietää perjantaina 4.3. vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

1.
Ylittääkö Irlannin eurokuprun tukipaketin suuruus Kreikan?
http://suomi2017.wordpress.com/2010/11/14/ylittaako-irlannin-eurokuprun-...

2.
Vaalirahoituksen avaaminen ulotettava myös euromaiden tasolle?
http://suomi2017.wordpress.com/2010/12/06/vaalirahoituksen-avaaminen-ulo...

Mielenkiintoista on saada tietää jossain vaiheessa se, että miksi pääministeripuolue keskusta ei vaadi pontevasti näiden asioiden selvittämistä?

Turtunut

Ihmettelen kyllä suuresti että ihmiset äänestävät kokoomusta, vaikka kaikki näkevät ja kuulevat että kokoomus tekee täysin päinvastaisia asioita mitä he sanovat.

"Kokoomus ei kannata tasaveroa" ja sitten ovat nostamassa tasaverotusta oikeen urakalla.

Kokoomus luottaa ihmisten välinpitämättömyyteen ja luottaa ettei ihmiset jaksa paneutua asioihin paremmin jolloin heidän populistinen käyttäytyminen menee läpi. Jos ihmiset taas seuraisivat edes vähän tekeekö kokoomus niin kuin on sanonut niin huomaisivat että heidän lupauksensa ovat yhtä tyhjänkanssa.

jotos

että kansalta ei kysytty eikä äänestystä pidetty,kun
auno Koivisto kiirehti NL:n kaatumisen jälkeen tekemään jatkosopimusta Venäjän kanssa.Mitä sopimus sisältää ja miten se sitoo Suomen kädet ulkopolitiikassa?Olemmeko IVY:n varajäseniä?

maurijo8

On äärettömän huonoa käytöstä toimia kuin yllytyshullut ja diktatuurinomaisuus käsi kädessä. Hallitukselta ja eduskunnalta olisi kiellettävä aspartamiini- (hermomyrkky aivoille) ja kevyttuotteiden käyttö. Voi aiheuttaa sokeuden. Asioille.

Vai onko taas kysymyksessä suuri puhallus! Juurihan julkistuksessa satojen miljoonien energiakantaverkko-osakekaupalla kansan varoja varojenjakorööriin, kuin elokuvassa "SUURI PUHALLUS". Ylihintaa aiotaan maksaa olemattomasta illuusiosta.

- Vallanvaihto pelottaa ja kiire on putsata sitä mistä voi viedä. Onko sittenkin ylikiltti kansa "sokeana" uhrina? - Missä piilee suomalainen rehellisyys, oamtunto ja sisu?

jarimyntti

Olen ymmällä, kuinka pientuloinen (alle 50k€/v)kansalainen äänestää Kookoomusta ?
Sehän on jonkinlaista itsensäkusetusta.
Ymmärrän mainiosti oman edun ja tuon äänestyskäyttäytymisen
jos on kunnon tulot.....siis huomattavasti suuremmat kuin tuo viiskymppiä.
Tässä maassa kun jokainen ajattelee omaa etuaan......jotta kummastuttaa tuo risaperseiden kokoomusinto.

Turtunut

Tunnen itse yhden joka on pienituloinen ja äänestää kokoomusta.

Kun juttelin hänen kanssaan huomasin että hän oli autuaan tietämätön mistään mitä kokoomus oli edes tehnyt tällä vaalikaudella.

Hän oli siis vain yksi monien muiden aivopestyjen joukossa jotka uskoo kaiken mitä kokoomuslaiset sanoo eikä seuraa yhtään mitä kokoomus todellisuudessa tekee.

Tyhmästä tai välinpitämättömästä päästä kärsii koko ruumis näinhän se sanonta menee. Tässä tapauksessa taitaa kylläkin kärsiä koko Suomi.

Jouko Heyno

Ovatko tavallisetkiin kansalaiset nykyisin noin pihalla Suomen nykytilanteesta? Minkä tilaston perusteella 50k€/v on pientuloisen raja, kun keskivertotulo työikäisellä on alle 1 600€/kk /Tilastokeskus)? Mistä olet lluvun tempaissut?

maurijo8

Arvatkaapa, missä sika pötkii? Kaiketi 2,4 miljardia eli 2400 miljoonaa valtio ja eläkeyhtiö maksamassa ylihintaa kantaverkkoyhtiön osakkeista Fortumille markka-aikaa mukaillen.

Terveydenhuoltojärjestelmä ajetaan samalla nollille. Läheltä seurattuna olen havainnut kuin "Auschwitz" malliin kohtelua iäkkäiden ja omaisten käsittelyssä.

Huomatkaa, onko tämä kohtalomme ja arvokas ikääntyminen: terveysaseman vuodeosastolle tilapäisesti haettu uupunut vanhus saatetaankin uuvutuspelillä saattohoitovaaraan - koettu itse läheltä seuranneena!

ONKO PUOLUEILLA(täyttymysvalta) MAKSATUTTAA kommervenkkiensä kustantamiseksi kansalla lisää VEROJA?

Trendi kiihtyy: Hukutetaanko kansaamme tietoisesti super-ähkyyn "HAJOITA JA HALLITSE" -täyttymykseen?

jani73

koskien lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja seksin ostamista? Vai onko Kokoomus kustantanut muutamalle opiskelijatytölle vuoden vuokrat? Vai jaetaanko oikeistojohtajille drinkkilippujen sijaan piparilippuja?

Jyrki haluaa ottaa mallia Silviosta ja saada ikuisen syytesuojan kaikille kokoomuksen kansanedustajille :)

VILENIN

Rantakangas varmaan pelkää sukellusveneittensä puolesta,joita aikoinaan Kärsämäen OP:n rahoilla rahoitteli aiheuttaen 20 milj.markan tappiot pankille ja työpaikkansa menetyksen.Veneet ovat jossakin kanarialla turistikäytössä ja varmaankaan eivät ole Natokelpoisiakaan joten tupailtamiehen ei nyt tarvitse pelätä.