Eduskuntavaalikampanjaa käyvä kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson (sd.) on joutunut poikkeuksellisen verkkohyökkäyksen kohteeksi.
Eilen illalla verkkoon ilmestyi Guzenina-Richardsonin kannalta kiusallinen sivusto, joka näyttää SDP:n viralliselta sivulta mutta jonka sisältö on neljä linkkia vanhoihin uutisiin.
Yksi lokasivuston linkeistä johtaa myös Uuden Suomen vanhaan uutiseen, joka koskee hänen käyttämiään taksimatkoja vuonna 2009.
Uuden Suomen tavoittama Guzenina-Richardson pitää sivustoa törkeänä valheena.
- Olen joutunut selittämään ihmisille. Tämä on rantautunut suoraan Yhdysvalloista ja republikaanien propagandan oppikirjasta Suomeen, Guzenina-Richardson sanoo.
- Kenellä on rahaa, aikaa ja taitoa tehdä jotain tällaista? hän kysyy.
Uusi Suomi ei kyennyt selvittämään, kuka sivuston on julkaissut. Mariaguzenina.com-osoite on rekisteröity postilokerolle, joka sijaitsee Yhdysvalloissa Washingtonin osavaltiossa.
- Tällainen kampanjointi ei kerta kaikkiaan sovi Suomeen. Minä en ole lapanen, enkä suostu tätä hyväksymään, tuohtunut Guzenina-Richardson sanoo.
Sivustolla tärkeään rooliin on nostettu Guzenina-Richardsonin ylinopeustuomio vuonna 2009 sekä hänen taksimatkansa samana vuonna.
- Viime vuonna (2010) olin kansanedustajien keskikastia, Guzenina-Richardson sanoo Uudelle Suomelle.
- Tämä on hyökkäys myös puoluetta kohtaan.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Guzenina-Richardson kirjoitti asiasta iltapäivällä blogin Puheenvuoroon.

Kommentit
pitäkää ystävät lähellä ja vihamiehet loitolla
aina USA:ssa saakka? Opettaa vanha viisaus
Hmmm...
Säälittävää tollanen pilkkasivujen tekeminen... Noi sivut kääntyy vielä asiaansa vastaan...
Keep your friends close, and your enemies closer.
Sun-tzu Chinese general & military strategist (~400 BC)
Sun Tsu
Osasi länsiruotsia?
Totuuden torvi
Onhan se vallan tavatonta kun kerrotaan muutakin kuin kehuvia ja ylistäviä asioita tästä radiokuuluttajasta.
Ylioppilas koulutukseltaan! Saakohan tätäkään sanoa?
Kansa päättää tarvitaanko TAXIen suurkuluttajaa edustamaan kansaa? Kansa ajaa kuitenkin vähemmän, ehkä taxinkuljettajat valitsevat hänet äänitorvekseen?
2600 euroa neljässä kuukaudessa veronmaksajien piikkiin on kyllä hyvä saavutus!
Meinaan vaan Kiljunen
Meinaan vaan että kyllä Mariankin olisi syytä hieman "kallistaa" korvaansa meidän työnantajien mielipiteille varsinkin kun vaalit on jonkun viikon päässä.
Ei muuten SDP.n Kimmokaan Kiljunen eikä sen kummemmin Päivi Lipponenkaan ole paljon välittänyt meidän työnantajien mielipiteistä.
Kimmo ressukka on tänään todellä huolissaan jotta tuleeko tässä lähtö työttömyyskortistoon ja sama tilanne on toisella mamuhyysäri Päivilläkin saas nyt sitten nähdä miten me äänestäjät homman hoidamme.
Guzenina-Richadsonin jälkeen kakkosena taksikuittimäärässä
on Perussuomalaisten Raimo Vistbacka (ps, 64 matkaa, yhteensä 1870 euroa), mutta tämän jälkeen listan kärjessä on demaria toisen perään.
Seuraavina listalla ovat Jutta Urpilainen (sd, 102, 1863 e), Reijo Laitinen (sd, 59, 1613 e), Rakel Hiltunen (sd, 75, 1527 e), Miapetra Kumpula-Natri (sd, 70, 1498 e) ja Aila Paloniemi (kesk, 71, 1432 e).
Miksi demarit ovat taksikuittilistan kärjessä?
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/91096-2600%E2%82%AC-taksilla-miksi-bussi...
"Guzenina-Richadsonin jälkeen kakkosena taksikuittimäärässä "
Kuka oli Guzenina-Richadsonin jälkeen ykkösenä taksikuittimäärässä?
Visa vinkumaan
Kaikkien joilla on työnantajan Visa käytettävissä pitäisi näinä kovina aikoina vinguttaa sitä mahdollisimman paljon. Tuhlatkaa rahanne takseihin, ravintoloihin, viinaan, suklaapatukoihin ja kylpylöihin. Ihan minne tahansa. Enempi parempi. Vain sillä tavalla luodaan oikeasti työllisyyttä Suomeen.
Työttömien rutinoista ei kannata välittää.
Ja toisen rahoilla varsinkin
Ja erityisen hyvä on, jos työnantajana sattuu olemaan Suomen valtio, niin yhteisiä rahoja on syytä hassata omiin tarpeisiin.
Anteeksi
Suomen valtio = veronmaksaja.
Johtavatko jäljet
Johtavatko jäljet "sylttytehtaalle"? USA:n lähetystössä hyppää nykyään kaikenlaista uussuomettunutta porukkaa.
Guzeninalainen kansalis-sosialismin määritelmä:
Sosialismi on sellaisten jatkuvien ja yhä lisääntyvien vaikeuksien luomista, jotka on äärettömän helppo voittaa.
Kun sosialismista on siirrytty kommunismiin, tulevat sängyt täysin
tarpeettomiksi:
Kulttuuria luovat makaavat ruusuilla.
Tuotannollisen työn sankarit lepäävät laakereillaan.
Työläiset ja talonpojat seisovat rauhan vartiossa.
Luokkaviholliset eivät nuku.
Ja muut istuvat.
Rahan piti Marxin mukaan hävitä kokomaan pois, kun sosialismista siirryttäisiin kommunismiin.
Kysymys: Tuleeko kommunismissa olemaan rahaa?
Vastaus: Oikeistorevisionistit väittävät, että tulee, vsemmistorevisionistit väittävät, että ei tule, mutta me oikeat kommunistit tiedämme, että toisilla tulee olemaan ja toisilla ei.
Hahahaa
Taitaa Mariaa harmittaa, kun joku viitsii muistella hänen tämän vaalikauden tekemisiään.
Hyvää mainosta
Jos joku vedonlyöntitoimisto tarjoaisi kertoimia siitä, kuka nuo sivut on väsännyt niin pienimmän kertoimen saisivat kokoomusnuoret. Toisena voisi olla joku "kriittisten" finninaamanörttijengi.
Toisaalta tämä on ehdokkaalle pelkkää mainosta ja jos läpimeno on ollut epävarmaa (en tiedä onko), niin nyt menee että heilahtaa.
kova hätä
Kokkareilla kova hätä, kun on siirrytty jo näin koviin konsteihin. Odotettavissa varmaan Soinin omat sivut.
Tehty jo
Tästä linkistä lisää
http://haapavaara.wordpress.com/2011/03/02/rapatessa-roiskuu-vaalikiima-...
Republikaanien oppikirja
Guzenina-Richardsonilla tuntuu olevan epäterve viha republikaaneja kohtaan. Tulkitsen tätä (ja varsinkin muita lausuntoja muissa tiedotusvälineissä) siten, että G-R väitää kirkkain silmin loanheiton olevan republikaanien yksinoikeus. Tämä ei pidä paikkaansa vaan se on jossain määrin maan (huono) tapa Yhdysvalloissa jo ainakin toista sataa vuotta.
Siitä ylinopeudesta muuten
Oli muistaakseni melkoinen vauhti kansanedustajalla mittarissa, mutta kortti ei kuitenkaan lähtenyt hyllylle. Miksi ei lähtenyt? Alamaisilta olisi lähtenyt.
Jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Sanoppa muuta.
Sanoppa muuta. Kansanedustajilla ja ministereillä pitäisi olla täsmälleen sama syytekynnys kuin muillakin kansalaisilla.
Tuo mainitsemasi ajokortin lähtö esim. olisi taatusti lähtenyt perus Matti Meikäläiseltä ja nämä vaaliraha kohu jutut olisivat vienyt tavalliset kansalaiset linnaan pitkäksi aikaa mutta Keskustalaiset ja kokoomuslaiset kierot pääsivät kuin koira veräjästä taas. "Ei ylitä syytekynnystä"
Korruptoituneita läpimätiä on kaikki nämä kolme suurinta vanhaa puoluetta. Kepu ja Kok ehkä jopa enemmänkin kuin SDP.
Kyllä se kortti lähti...
...oli muistaakseni 4 kuukautta ajokiellossa.
Turhaa puhetta.
Juuri eilen saimme kuulla, että ammuskelija sai ehdollisen tuomion. Hän olisi voinut tappaa jonkun!!!! Haloo.
Noin viikko sitten eräs rikollinen sai myös ehdollisen tuomion yli sadasta (136) rikoksesta, joista pahimmat mainitakseni. 29 luvatonta auton käyttöönottoa(varasti autoja ja hajoitti ne). 4 rattijuopumusta. 5 huumausaineen käyttörikosta, useita pahoinpitelyjä, ryöstöyritys, viranomaisen väkivaltainen vastustaminen...... Näistä hän oli jäänyt kiinni ja sai yhdistetyn tuomion, mutta poliisi totesi, että niitä on vähintä 2 x mistä hän ei ole narahtanut.
Johan näistä on puhuttu tuhansia kertoja, että tuokin em. taparikollinen olisi pitänyt viedä poseen jo aikaa sitten, mutta so what! Suomessa joutuu vankilaan ensikertalainen vain todella törkeistä rikoksista. Sama se kaikilla. Vankila ei ole mikään ratkaisu. Esimerkiksi pakkotyö, jolla rikoksen vahingot edes jotenkin korvautuisi valtiolle, pitäisi ottaa käyttöön. Mutta ei. Se traumatisoi rikollisen. Kukaan ei ajattele uhria, jota ei tosin ex-poliitikon lautakasasta löytynyt.
lähtipäs
Kortti lähti hyllylle, siksi Maria G taksilla huristeleekin.
Ylinopeus oli 150 km/h (mitattu) Hämeenlinnan moottoritiellä.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Guzenina-Richardson+ajoi+roimaa+yl...
Ei kannattaisi ottaa korttia
koska tulee yhteikunnalle kalliiksi. Voisiko tästä vetää tämän johtopäätöksen? Kunnon sakot olisi parempi kuin kortinotto yhteiskunnan kannalta. Ei ylitys kovin suuri ole moottoritiellä.
Marja Tiura
Haluaisin US:n tekevän jutun <a href="http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030213281745_uu.shtml">tästä</a> kokoomuksen naisesta.
Siinä olisi jo romaanin
Siinä olisi jo romaanin verran kirjoitusta kun tuon kieroilian juttuja alettaisiin selvitellä.
Yllättäin tämäkin rosvo pääsi kuin koira veräjästä.
Kyseinen asia on jo tutkittu.
Ylitti jopa uutiskynnyksenkin useaan kertaan. Hän ei sentään vaarantanut toisten henkeä.
Mikähän se Eurooppa Mago on? 24 donaa sieltä näytti irtoovan.
Olisko joku saanut jotenkin lahjottua väestörekisterin pitäjät ja vaihtanut nimensä.
Mikä syy on vetää herneitä nenään tyhjästä?
Korostan, että en ole kyseistä sivua nähnyt, mutta sellaisen tekeminen olisi helppoa kuin halon hakkuu.
- Netissä on useita sivustoja (osa ilmaisia), jonne voi perustaa oman ns. kotisivunsa.
- Sitten vain kopsaa jonkin puolueen sivuston sellaisenaan.
(en kerro miten se tehdään)
- Sitten vain editoi, eli muuttaa oleellisia kohtia ja poistaa haluamansa. Lisää linkkejä vanhoihin ja uusiin uutisiin. jne.
Jos sivustolla on vain linkkejä vanhoihin uutisiin, niin eipä tuo näyttele ollenkaan sitä, mihin todella voi ryhtyä.
Yhdysvaltain presidentivaalien aikaan ilmaantui nettiin satoja Obamaa pilkkaavia täysin yhteneväisiltä näyttävine aloitussivuineen. Ne oli ovelasti tekstitetty niin, että jokainen Google Top 10 hakusanaa oli etusivulla, joten minäkin menin retkuun ja Obama hakusana toi nuo vihasivut ensimmäisiksi. Onneksi käytin silloin Linux käyttöjärjestelmän sisältävää läppäriä. Ihmettelin kuitenkin muutamaa seikkaa ja sama asia piti kokeilla mys windows XP:llä.
Mikä teki sivustoista jopa vahingollisia oli se, että linkit oli jokaisessa tapauksessa kuin suoraan kamppanjasivulla luulisi olevan, mutta klikkaamalla sai aina haittaohjelman. Pahin oli komea kuva Valkoisesta Talosta iltavalaistuksessa taustakuvaksi. Sen lataamalla sai lopuksi tietokoneeseensa lahjoitusehdotuksen ja verkkomadon, joka alkoi 10 minuuttia sivulla käynnin jälkeen tyhjentää koneen sisältöä. Eri variaatioita oli useita ja siihen ei auttanut kunnossa ollut virustorjuntaohjelmistokaan, koska hiihenklikkauksella sivustolla olleille haittaohjelmille annttiin lupa toimia koneesa. Sen huomasi vain siitä, että ruutuun tuli kysymys, että haluatko avata linkin EI - Kyllä. Kun klikkasit Kyllä, poistit samalla palomuurin/virustorjunnan käytöstä.
Aivan kaikkiin tietoturvaohjelmiin tuo ei tehonnut, mutta kaikki tunnetuimmat jättivät merkit paikoilleen, mutta laite oli suojaamaton.
Tuollaiseen sitä kyetään ja paljon pahempaakin. Odotan koska ilmestyy väärennetyt Facebook sivut ja Twitterit. Ei niitä kukaan voi estää ja monella ihmisellä tietoa ja taitoa sekä tarvittava sairaus toteuttaakseen niitä. Se kun on liian helppoa.
Samaa mieltä
Guzenina: "- Kenellä on rahaa, aikaa ja taitoa tehdä jotain tällaista? hän kysyy."
Miten voi olla mahdollista, että kansanedustajalla on noin helskutin vähäinen tietämys tietotekniikasta, vaikka elämme ns. tietoyhteiskunnassa.
Vastaus Guzeninalle: Rahaa ei välttämättä tarvita senttiäkään ja aika sekä taito löytyvät viimeistään peruskoulun päättäneeltä nuorelta. Siis viimeistään - useimmiten nuo ovat niin kiinnostuneita asiasta, että hoksivat homman jo alakoulun 6. luokan kuluessa.
Mistä närästää..?
Kiukuttelun ymmärtäisi jos sivuilla levitettäisiin loukkaavaa ja valheellista informaatiota.
Nythän tuolla ainoastaan tuodaan ihmisten tietoisuuteen VJ Marian edesottamuksia.
http://mariaguzenina.com/
Tasapuolisuuden vuoksi toivoisin että samankaltaisia sivuja tulisi muistakin arkadianmäen upponalleista, ja paljon.
Politiikka ja koulukiusaaminen...säälittävä yhdistelmä
Tuonne Arkadianmäelle pitää saada puolueesta riippumatta vähemmän opportunistisia ihmisiä kansaa edustamaan.
Jos politiikan tekemisen keinot alennetaan koulukiusaamistasolle, niin ei sinne kukaan täyspäinen halua mennä syljettäväksi kuin rahapulassa ainakaan sen puolesta mihin vilpittömästi uskoo. Ja rahapulassa olevia seteliselkärankaisiahan kukaan ei halua edustamaan itseään...
Kansanedustajien ja ministerien kuittien kyylääminen on aika säälittävää touhua. Sen sijaan pitää enemmän puhua siitä mitä joku kansanedustaja on saanut aikaiseksi yhdessä muiden kanssa vai onko niin että tuoli on ollut kylmänä ja kahvinkeitin kuumana...
Toisaalta kansalaiset saavat aina juuri niin hyvät edustajat kuin ansaitsevat...
Näistäkin veijareista eroon.
#Kuka oli Guzenina-Richadsonin jälkeen ykkösenä taksikuittimäärässä?#
Yhtenä vuonna Vihreiden k-ed.Kasvi pelasti maailmaa ilmastosaasteelta ajelemalla taksilla, vaikka ratikkakin kulkee, mutta se käyttääkin ydinsähköä. Tämä kyseinen k-ed. hurjasteli korttinsa hyllylle ja "joutui" siksi käyttämään taksia. Kyllä äänestäjät pitävät huolen, että saa maksella omalla rahalla taksinsa seuraavalla kaudella.
Tekijä lienee imarreltu
Tuo "ammattimaisesti tehty sivustohan" on yksi sivu, jossa on kuvakaruselli ja muutama linkki. Miksi tuon tekemiseen tarvitaan ammattilainen? Kuvankäsittelyä ja valmiita jQuery-karusellien käyttöä pitää toki osata, mutta pätevä ysiluokkalainen selviäisi tuosta.
Hei, koska olen maalta kotoisin, en tiedä mitä tuo idiomi
"minä en ole lapanen" tarkoittaa!
Voisiko joku suomentaa!?
olen kuullut ilmaisut; "jokin on ihan lapasesta" tai "joku veti jotakin lapaseen" (tiesvaikka mitä?)
Lähti
Ihan stetsonista, kun saatiin rukkaset. Olo kuin lapasella.
heittää stetsonista on toki tuttu = heittää hatusta = summan
mutikassa. Lähti kuin hauki kaislikosta on taas meille maaseudun pojille tuttu ilmaus.
Tumput suorana on kai vanhinta kantaa = olla toimettomana, tai muuten laiskotella.
Luulen kuitenkin, että Maria, jonka äidinkieli on venäjä, tarkoitti sitä, "ettei hän halua olla sylkykuppi!"
Ja
Lähti kuin hauki kaislikosta = Lähti kuin rusakko makuuksesta.
Tuossa lapasesta. http://www.villakivi.fi/napakat-lapaset-p-663.html
Joskus aikaa nenä on niistetty lapaseen.
Lapasella julkisuutta
Verkosta löytyy kaikenlaista ja maailmaan mahtuu mielipiteitä. On kuitenkin eettisesti väärin ja todennäköisesti myös laitonta käyttää ja muokata jonkun yksityisen, yrityksen tai yhteisön sivuja siten että, niiden lukija ei ole selvillä tiedon todellisesta julkaisijasta. Samalla tekijä vahingoittaa kohdettaan. Tekijät tuskin selviävät, mutta mahdollisina suomalaisina ovat edesvastuussa aiheuttamastaan vahingosta.
Myönnän, aluksi repesin naurusta luettuani uutisen. Kuka perustaa sivuston http://timosoini.com/? Nyt löytyy radio Suomi popin lakimies Pykäläiselle oikeita töitä!
Olli Kankaanpää
Netti on kansan valtaa
Netti kauhistuttaa poliitikkoja. Netti mahdollistaa kansan vallan ja edelleen kansanvallan.
Netissä kansa voi keskustella ja aktiivisesti miettiä muita ratkaisuja ja kritisoida ja profiloida ongelmia. Oikeusministeriö on tehnyt kaksin käsin töitä viimeaikoina saadakseen sensuroida nettiä erilaisilla ajatusrikoslaeilla ennen vaaleja. Viimeisenä 'viharikoslait' joka on keskustelujen ja filosofoinnin sensuurilaki. DDR:ssä tuo toimi, mutta eri aikana. Osa toimii osa ei. Trendinä näyttää olevan serverin rekisteröinti neutraaliin valtioon. Ihmiset ovat sopeutuvaisia.
Googlella kannattaa tarkistaa mitä omakin ehdokas on tehnyt ja voi löytää yllättäviä asioita. Tai kannattaa painottaa hakuja rahasumman ja tärkeyden avulla:
Vaikkapa google: kreikan tuki on hyvä sijoitus ...
http://www.google.fi/search?hl=fi&rls=org.mozilla%3Afi%3Aofficial&q=Krei...
Eipä googleen ja vanhoihin uutisiin linkittäminen voi olla rikos.
Tuommoiset muutaman tonnin taxisetelit on arkileipää. Isot rahat menee poliittisten yhdistysten ja säätiöiden kautta. Eikö ole outoa, miten kaavoitus ja maa voi maksaa niin paljon ja onnistuu toisille paremmin ja toiset saavat tukia ?
esim :
http://www.google.fi/search?q=kalske+laiton+rahoitus&ie=utf-8&oe=utf-8&a...
ja
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/09/kalske_suomeen_luotii...
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=&a=7815
Kolmas tutkittava kohde on YK:n ja EU:n tukeminen ja niistä saatavat virat. Miksi Suomi on oikein mallioppilas ja maksaa/ takaa miljardeja ?
Melkein kaikki samassa veneessä
Marja, Maria, Ike jne. Vahingonilo ei ole välttämättä paras ilo. Kun laiva uppoaa, voit upota sen mukana. Muutama poliitikko on jo siirtynyt perussuomalaisten pelastusveneeseen. Eduskuntavaalien jälkeen jälkeen lasketaan selvinneiden saldo.
Olli Kankaanpää
Kansan lyhyt muisti?
Niin, kysymys kuuluu mielestäni, tarvitseeko kansaa muistuttaa asioista, jotka eivät ole sille alun perinkään olleet muistamisen arvoisia?
Säälittävää on, että tällaisen sensaatiouutisen varjolla liataan turhaan jonkun kansanedustajan pyykkiä, se ei ole, että tämä kansanedustaja käyttää laillisesti hyväkseen palveluita (esimerkiksi työsuhdetaksi, jos jäi tajuamatta), joihin hän Suomen kansan armosta on OIKEUTETTU.
Jos kansanedustajien taksimatkailu todella johtaa tämän luokan oikosulkuihin teidän päissänne, niin hyvät ihmiset, äänestäkää vaalien kunniaksi sinne senaattiin vaikka semmoinen kaveri, joka ottaa tehtäväkseen hankkiutua eron tästä ja muista teidän kiusaksenne asetetuista etuuksista. Sitten voitte taas nukkua yönne rauhassa.
Näin muuten toimii edustuksellinen demokratia, jos joku senkin on jo unohtanut.
Ylinopeussakko sinänsä on paheksuttavaa. Kuitenkin, kun nyt mietimme vaaleja, olisiko sittenkin aiheellisempaa punnita Marian poliittisia saavutuksia sen sijaa, että jättää tälle äänensä antamatta vuoksi rikoksen, josta hän kaiketi on jo rangaistuksensa kärsinyt ja jolla tuskin hänen toimintaansa kansanedustajana on merkittävää vaikutusta?
Lohdun sanana kaikille Marian Guzeninan vihamiehille, poliittisen päämäärättömyydenkin luulisi jo olevan riittävä syy hyllyttämiselle ilmankin kaikkea tätä typerää kuraa, vai mitä?
Olisi hyvin erikoista, jollemme kuulisi uutta ilmaisua
lauantai-iltana Uutisvuoto-ohjelmassa! Siihen Tervo lisää varmaankin:
"minä en ole lapanen vaan minä olen rikkinäinen villasukka!" :)
Demari
Yksikään demari ei ole jäänyt vielä kiinni vaalirahoituksesta, ainakaan täällä US:n sivuilla kerrottuna. Tämä on hyvä alku siihen suuntaan.
Nyt on sitten aika kaivaa sitäkin kohtaa hautausmaalla, jonne ne on piilotettu. Töihin. Lapion saa ilmaiseksi tulemalla kehä ykkösen sisäpuolelle ilman autoa.