Poliisi tutkii Oulussa laajaa lompakkovarkaussarjaa, jonka uhriksi epäillään jääneen Oulussa useita kymmeniä henkilöitä ja Tampereella muutamia. Lompakkovarkauksien uhrina on ollut etupäässä vanhuksia tai muuten apuvälineitä liikkumiseen käyttäviä henkilöitä.
Lompakkovarkaat ovat valinneet uhrinsa Oulun keskustassa tai Raksilan marketeilla. Havaitessaan sopivan vanhuksen ovat he seuranneet tätä heidän kotiosoitteeseen. Uhrin kotiovella, toinen miehistä on pyrkinyt jollakin tavalla auttamaan vanhusta ja näin tekijä on päässyt luonnollisella tavalla uhrin läheisyyteen. ”Auttamisen” yhteydessä varas on ottanut uhrilta lompakon haltuunsa.
Uhrina ollut vanhus on havainnut lompakon katoamisen myöhemmin illalla tai seuraavana päivänä. Pääsääntöisesti lompakko on löytynyt anastuspaikan läheisyydestä. Lompakosta on viety lähinnä rahaa, mutta joissakin tapauksissa siitä on viety myös pankkikortti. Saaliikseen miehet ovat saaneet kerrallaan muutamasta eurosta aina 3000 euroon saakka.
Rikoksista epäillään 29-vuotiasta ja 36-vuotiasta suomea murtaen puhuvaa miestä. Oulun käräjäoikeus on vanginnut miehet todennäköisin syin epäiltyinä varkauksista.
Poliisi pitää mahdollisena, etteivät kaikki lompakkovarkauden uhrit ole ilmoittaneet varkautta poliisille, ja toivoo, että ne henkilöt jotka eivät vielä ole tehneet poliisille ilmoitusta tekevät sen joko itse tai lähiomaisen avustuksella Oulun poliisin vihjepuhelimeen 071-876 5844.

Kommentit
Heheeh!!!
Uusi sosiaalitanttojen ilamisu mamuille: "suomea murtaen puhuva". Loistavaa!!!
Edes jotain tuntomerkkejä rikollisista joudutaan antamaan
kun ihonväriin ei voi viitata.
Monikulttuurisuuden hinta
Monikulttuurisuus vaatii hintansa, nyt sen maksoivat vanhukset. Vaaleissa voimme laittaa maksajiksi nykypoliitikot!
Varmasti
Ja tasan varmasti laitetaan hintalappu tälle sosiaalimamusekoilulle ja suoman kansan ja isänmaan tuholle.
Ei ole montakaan päivää jäljellä kun ME MÄÄRÄÄMME jälleen missä nurkassa kaappi seisoo tässä maassa.
Mä jo luulin,
että pitää Heli Laaksosesta soittaa. Sen vakka-suomi on järkyttävää kuultavaa, varsinkin kun sitä pitää liioitella vielä. - No, vanhuksia ryöstelevät lompakkovarkaat olivatkin, kas kummaa, mamu-miehiä!? - Olivatko arabeja, "pääasia, että kengät-kiiltää-miehiä", vai "yön-Timoja"? Rikkaudessa löytyy! Voi Mombasa ja Jyväskylä! Tähän on tultava muutos!!
Huonot tuntomerkit
Mikä tuntomerkki "murtaen suomea puhuva" muka on! Kaikkihan Oulusa puhuvat suomia murtaen.
Tästä pikkurötöstelystä on tullut todellinen riesa
Jotain kertonee laajemmasta sopeutumattomuudesta ja kyynisyydestä kun nämä uhrit valikoituvat puolustuskyvyttömistä ihmisistä.
Onhan aika outo mielikuva:
-Hohoijaa, pihistämpähän tuossa tänään parin-kolmen vanhuksen rahapussin!
-Eiköhä sitä ole jo tälle päivälle tullut tarpeeksi aherrettua!
Suomea murtaen puhuvia?
Varmaankin Rauman murretta silleen hassusti?
Kulttuurierot
Tässä ne kulttuurierot tulevat esiin.
Suomalainen, joka menee ryöstämään vanhuksen, on hyljeksittävä ja halveksittava surkimus, jolle ei empatiaa heru.
Toisaalta on etnokulttuureja, joissa tälläinen henkilö on ihailtava "ammattimies". Uhreista viis. Moraalisia omantunnontuskia ei heille tule. Joidenkin suomalaisten mielestä näitä on autettava ja ymmärrettävä.
Ristiriita on melkoinen.
Miks meitä pohoojalaasia syyllistetään?
Miks lehrees lukee, notta suomia murtaen puhuuvat varaastaa lompakoota? Kyllä tekiis niim'mieli vähäm puukool kutiitella keuhkoost tuollaasen sonnan kirioottajaa!!
Vae "syyllistetähän"?
Myö ossoomma hoetoo nuo rutjakkeet iliman puukkoaki jos voan joku antas vähännii ilimi, missee vanahuksia ryöstellöövät.
Munnii voes tarvita puukkoaki.
Hyysärit
On se sitten törkeää että nykyisin ollaan niin täysin rähmällään Braxin ja muiden sosiaaliulkomaalaishyysäreiden edessä että ei uskalleta edes kertoa julkisesti ulkomaalaisten rikollisten oikeita tuntomerkkejä.
Olisiko ko. sakki tullu ruotsinkielisestä Närpiöstä meinaan kun riikin ruotsalaisetkaan ei ymmärrä mitä kieltä ne puhuu.
On maa mallillaan olisiko syytä huhtikuussa muuttaa tätä täydellistä sekopäälinjaa eduskunnassa eli 200 mamusekoilijaa sais lähteä työttömyyskortistoon jooko !
en pysty nyt parempaan
meillä sisäsiittoisilla junttiugreilla on paljon opittavaa uussuomalaisilta, he kunnioittavat vanhuksia niin eri tavalla etcjneosv
Murrettua kieltä
"Suomea murtaen" puhuminen ei tarkoita rehellistä murteen puhumista tai edes sinnepäin, vaan vieraalla korostuksella puhumista. Monet suomenruotsalaisetkin puhuvat suomea enemmän tai vähemmän murtaen, ministereistä lähtien.
Lähes kaikki suomalaiset puhuvat murtaen englantia.
Sairasta korrektiutta
Eipä voi muuta sanoa kuin että nyt on korrektius muuttunut sairaudeksi.
Oli miten oli...
... mutta on sanottava, että poliisilta omituinen ja monelle epäselväksi jäävä luonnehdinta vangituista.Jos on tarkoitus antaa tuntomerkkejä, niin niitä tarvittaisiin lisää.