Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) sanoo Kauhajoki-lehdessä, ettei halua kieltää turkistarhausta.
Kieltoa ovat vaatineet eläinoikeusaktivistit sekä vasemmistoliiton ja vihreiden johtajat.
Holmlund sanoo turkistarhauksen olevan sallittu ja merkittävä elinkeino. Hän kuitenkin ymmärtää erilaiset eettiset näkökulmat aiheeseen.
- Toivon, että tarhat pyrkivät ehdottomasti mahdollisimman korkeatasoiseen eettisyyteen ja se olisi myös Suomelle valtti, Holmlund sanoo.
Turkistarhauskohu on alkuvuonna jatkunut, kun tarhoilta kuvattua salamateriaalia on julkaistu.
Eläinsuojelujärjestö Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara kritisoi toissapäivänä Uuden Suomen haastattelussa pääministeri Mari Kiviniemeä (kesk.), joka esittäytyi helmikuun Emma-gaalassa ”minkki-Mariksi”.
–Nyt jo toistamiseen tulee ikäviä paljastuksia suomalaisista tarhoista, ja meidän pääministerimme hihittelee turkissaan ja kutsuu itseään ”Minkki-Mariksi”. Se oli sopimatonta, Tuomivaara torui.

Kommentit
holmlundin ainoa hyvä päätös eikä sekään ole päätös
Vaan toteamus. Holmlundin hätäkeskuksia vastaan tekemän tuhotyön jälkeen täytyy kai olla iloinen tästä vähästä...
Tuplakiintiöministeri
Nainen ja Satakunnasta. Kaksi kiintiöpaikkaa yhdessä paketissa. Poliisiministeriksi laitetaan näemmä aina sellainen, joka ei mistään mitään ymmärrä. Eduskunnan kyselytunnin rattoisimpia hetkiä on ollut, kun entinen ja nykyinen sisäministeri änkkää joutavanpäiväisistä asioista. Kumpikin on niin pihalla. Miten se poliisivitsi menikään? Toinen osaa lukea ja toinen...
Ei tarhausta parane
Ei tarhausta parane kieltää, mistä hallituskumppani Pekkarinen sitten saisi uuden tukan?
Ekologinen vaihtoehto
Terva ja päreet.
verkkopohjaisissa häkeissä eläinten jalat kärsii ja muuttaa
muotoaan. Koko häkkikasvatus pitää panna syyniin, eli miettiä miten muuten niitä elukoita voisi hoitaa?
Onko parempi siirtää tarhaus ulkomaille?
On uskomatonta, miten turkistarhauksen vastustajat puhuvat aina vain tarhauksen kieltämisestä. Kukaan ei tunnu puhuvan myynnin kieltämisestä. Se olisikin varmaan aika mahdotonta tai sitten olemassa olevat turkitkin olisi kiellettävä ja hävitettävä. Tarhauksen kielto johtaa vain siihen, että turkikset kasvatettaisiin jatkossa muualla esim. Venäjällä tai Kiinassa. Silloin olisi varmasti kaikilla hyvä mieli, kun tuotanto ei olisi lainkaan valvontamme alla. Voisimme hyvällä mielellä unohtaa koko asian, kun ei olisi silmissämme. Lisäksi menettäisimme merkittävän tulonlähteen maastamme. Kannatan ehdottomasti omaa valvottua turkistarhaustamme.
Hiekkalaatikolla?
Kyl määki ku Kalleki!
Eihän se, mitä muut tekevät oikeuta meitä mihinkään. Turkisala painottaa aina viennin merkitystä, joten eihän meillä tarvitse myyntikeiltoakaan, kun kukaan ei kotimaassa niitä osta? Hölmölän hommaa on ylläpitää vientiä valtavilla tukitoimilla luonnon ja maineen kustannuksella. Silkkaa halua kiduttaa eläimiä koko turkistarhaus! Sairasta.
Siirtymäaika on nyt.
Ihana turkisala, työllistääkin Suomessa jopa keskimäärin 0,7kpl yli 50-vuotiasta farmaria tarhaa kohden.
Farmarin kuuluu hoitaa puhdasta kotimaista ruokaa pöytään eikä pitää yllä rääkkäystarhoja. Eettisyys ja turkistarhaus eivät mahdu edes samaan lauseeseen, kuten tarhaajien jatkuva väliinpitämättömyys omien tarhojensa kuvottavia olosuhteita kohtaan osoittaa.
Holmlundin kannattaisi herätä, nyt on menossa 2010-luku. Tarhaus historiaan siirtymäajalla ja päästään keskittymään kotimaisen ruuantuotannon turvaamiseen.