Teollisuuden Voima tutkii rakentaja Arevan kanssa Metalliliiton eiliset väitteet Olkiluodon ydinvoimalatyömaan ongelmista, kertoo TVO:n yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Anna Lehtiranta Uudelle Suomelle.
- Tutkitaan, mistä näissä syytöksissä on kyse, että onko siellä joku isompi hässäkkä. Alihankkijathan ovat työsuhteessa Arevaan, ei TVO:hon, mutta on meidän etu että työt jatkuvat ja että työehtosopimuksia noudatetaan, Lehtiranta sanoo.
Metalliliiton mukaan Olkiluodossa poljetaan työehtosopimuksia ja palkanmaksua. Liitto mainitsee voimalatyömaan ilmastoinnista vastaavan puolalaisen KMW Engineeringin, joka on liiton arvion mukaan jättänyt maksamatta satojen tuhansien eurojen edestä sopimusten mukaisia korvauksia.
Metalliliitto uhkaa työmaata saarrolla. Painostustoimia on luvassa pikaisesti, jos epäkohtia ei saada kuntoon.
Olkiluodon ongelmista on tihkunut julkisuuteen tietoa pitkään, mutta viranomaiset eivät ole löytäneet isompia rikkomuksia. Lehtiranta kertoo, että työmaan oloja valvotaan säännöllisesti.
- TVO, Areva ja työsuojeluviranomaiset tekevät tarkastuksia useita kertoja kuukaudessa. Isoja systemaattisia väärinkäytöksiä ei ole löytynyt. Meillä on lisäksi omat silmät ja korvat paikan päällä työmaalla. He ovat kielitaitoista väkeä, jotka kuuntelevat työntekijöitä, Lehtiranta kertoo.
Yksittäisiä lievempiä ongelmia, kuten palkanmaksun viivästymisiä, on paljastunut Lehtirannan mukaan ”yksi vuodessa tai harvemmin”.
Mahdollisista saarto- tai muista painostustoimista päätetään liittotoimikunnan kokouksessa perjantaina 18. maaliskuuta, jos Metalliliittoa tyydyttävään neuvottelutulokseen ei päästä. Myös Rakennusliitto ja toimihenkilöjärjestö Pro ovat mukana mahdollisissa painostustoimissa.

Kommentit
Ydivoimalatyömaan piti tuoda paljon työtä juuri Suomeen!
kuinkas kävikään. Urakat kilpailutettiin ja keikat meni kaikki ulkomaille. Oisko ruokalan pitäjä sentään vielä suomalainen?
Seuraavien voimalatyömaiden projektinjohto pitää kokonaan uusia ja lakiin pitää kirjoittaa sääntö, että kotimaista työvoimaa pitää aina suosia ulkomaisen sijaan, kun se on mahdollista
Koska vanhoihin puolueihin ei ole luottaminen! Olisiko
Persuissa selkärankaa vaatia kulttuurinmuutosta kun seuraavia ydinvoimaloita ryhdytään rakentamaan. Muutos pitää olla totaalinen. Tämä touhuilu on nyt nähty; ei tuota parasta mahdollista tulosta.
PerSujen selkäranka?
Eikös lähes koko PerSujen eduskuntaryhmä asettunut selkeästi lisäydinvoiman rakentamista vastaan; muistaakseni neljä äänesti vastaan (ja yksi oli piilossa / nukkumassa). Miten tuollainen ryhmä voisi vaatia muutosta asiaan?
Ajatukseni oli että populistit voisivat ottaa siitä irtopisteitä
helposti. Kun puolueelta puuttuu ns varsinainen ideologia, on jokaiseen asiakysymykseen otettava erikseen kantaa, onko tämän asian vastustamisesta hyötyä vai haittaa.
Tässä voisi olla se asia taas josta olisi hyötyä?
Niin
Suomalaisten ns.olkiluotolisän vuoksi sinne tuotiin kilpailukykyistä työvoimaa EU alueelta.Suomalaisten rakentajien on hyvä taas kuten 70-luvullakin lähteä mailmalle hakemaan verotonta autoa ja päivärahoja.Luultavasti samoin kuin 70-luvulla pian arabimaissa on taas paljon jälleen-ja uudisrakentamista.
Moni Suomalainen kävi tienaamassa asunnonhinnan juri Iranissa,Irakissa ja Libyassa.
Kyllä Suomalainen rakennustyöläinen ulkomaan matkahommissa on pärjännyt ja pärjää.
Areva - laadun takaaja
Ydinvoimalaa rakennetaan kuin jotain Intialaista hiilivoimalaa...
Uusi viranomainen?
En ymmärrä, mikä poliisi Metalliliitto on? Miten ulkomaalisten työntekijöiden ehdot kuuluvat Metalliliitolle? Onko siellä liikaa porukkaa, joille täytyy keksiä jotain tekemistä?
kansainvälisistä sopimuksista perustavaa laatuisimpia ovat
ne, joissa vaaditaan, että työstä pitää maksaa sovittu palkka. Jos palkanmaksua ei tapahdu, on se jonkin sortin kansainvälinen ongelma, johon pitää paikallisestikin puuttua.
Toinen on työaikojen seuranta. Ei ole lupaa teettää esim 16-tuntista päivää, ilman ettei tule sitten pidempi vapaa jakso lomaa, kuten öljynporauslautoilla on käytäntö.
Jos toisen tekemästä työstä joku haluaa häikäilemättömästi hyötyä, sille on olemassa ihan nimikekin, se on sitä riistoa.
Jos teetätetään paljon työtä putkeen ja annetaan vapaita ja maksetaan siitä kunnon korvaus, ei tule ongelmia. Vapaa valinta.
Hetkinen, hetkinen ...
Eihän tässä ole kyse siitä, että puolalaiset olisivat jääneet ilman palkkaa vaan siitä, että he ovat tehneet työsopimuksensa alemmalla palkalla kuin suomalaiset. He ovat tulleet tänne hankkimaan rahaa ja puolalaiseen hintatasoon verrattuna he ansaitsevat täällä hyvin, vaikka eivät saakaan samaa palkkaa kuin suomalaiset.
Ei ole lupaa teettää 16-tuntista päivää, mikä on totta, mutta jo työntekijä haluaa - ei siis pakoteta - tehdä niin lisäliksan takia, sopimusvapaus antaa siihen mahdollisuuden.
En ymmärrä ay-liikettä. Ruvetaan poliisiksi ja taas ollaan ryhtymässä laittomaan lakkoon tai vaihtoehtoisesti vedetään demareiden vaalivankkureita tai pahimmassa tapauksessa molempia. Sitten se puolalaisten palkanmaksu keskeytyy kokonaan, jos työmaa joudutaan panemaan kiinni.
Milloin ay-liike huomaa, että meillä Suomessa ay-liikkeen omalla kotikentällä julkisen sektorin hoitotyön tekijöiltä vaaditaan useiden työvuorojen peräkkäin tekemistä? Jos joku sairastuu tai tulee poikkeustilanne ja lisäväkeä tarvitaan, koko kuorma kaatuu hoitotyön tekijän niskaan ja vedotaan heidän omatuntoihinsa siitä, että hoivattavat kärsivät, jos joku ei jää ylitöihin. Minusta se on kiristystä ja kuntatyönantaja ei täytä työnantajan työnjohtovelvollisuuttaan järjestää asiat niin, ettei työntekijän vastuulle jää tuollaista psyykkistä kuormaa. Milloin ay-liike aikoo hoitaa kotimaassa tämäntyyppiset ongelmat kuntoon?
Huomaa kuitenkin
. . hoitsut ovat pääosin ydivoimaa vastustavia NAISIA
- tuulimyllytyomailta saisi enemmän asiakkaita.
- lisää töitä ja RAHAA !
"sopimuksen mukaisia korvauksia" -mitä tuo sitten lie tarkoittaa
"joka on liiton arvion mukaan jättänyt maksamatta satojen tuhansien eurojen edestä sopimusten mukaisia korvauksia."
Ylen uutisoininnin mukaan
Ylen uutisoininnin mukaan kyse on palkoista ja sosiaalimaksuista.
Hetkinen, hetkinen...
Suomesssa noudatetaan Suomen lakia. Tästä olet varmaan kanssani samaa mieltä - ainakin toivottavasti.
Suomessa on voimassa lakisääteinen työehtosopimusten yleissitovuus. Tämä koskee myös palkkaa. Suomessa ei ole minimipalkkaa, joten työntekijä- ja antajaliitot voivat sopia palkasta ihan mitä tahansa. Vallitsee siis sopimuksenvapaus.
Työaikaa sen sijaan säätelee työaikalaki, eikä sopimusvapaus ulotu siihen. Työaikalain yksi tärkeä syy on työturvallisuus.
Yleissitovuuden ajoivat työnantajat väkisin läpi 1970-luvun alussa lainsäädäntöön. Tämä siitä huolimatta, että SAK viimeiseen asti vastusti sitä, perustellen kantaansa nk. "vapaamatkustajilla". Kun työnantaja nyt on sitä mieltä, ettei se olekaan kivaa, hups, mitäs tuli vaadittua, niin laista ei tarvitsisikaan välittää.(?)
Mitä se sellainen sopiminen on, joka sitoo vain toista osapuolta?
Se, että ulkomaalaiset saavat Suomessa parempaa palkkaa kuin saisivat kotimaassaan, ei kuulu asiaan. Yleissitovuus on taatusti työnantajaosapuolen tiedossa. Tilannetta kutsutaankin kansankielessä kusetukseksi.
Se, että ammattiliitot puuttuvat asiaan johtuu vain siitä, että viranomaiset eivät ole työtään vaivautuneet tekemään - palkka kyllä on kelvannut. Tilanne on aivan sama, kuin jos poliisi ei tee tehtäviään - ne eivät jää hoitamatta, ne hoitaa joku muu, ja esittää asian sitten poliisille. Näin tässäkin on käymässä.
Olet toki oikeassa siinä, että AY-liike on aivan liian lepsiu kotimaan asioissa, mutta se ei tarkoita, että pitäisi olla lepsu Arevankin kohdalla. Se tarkoittaa, että pitäisi olla yhtä tiukka myös muissa tilanteissa. "Kusettajat kuseen" on ihan hyvä motto.
Itsenäisyyden aikana tätäkään ongelmaa ei ollut.
valvontaa tarvitaan, näköjään.
Mila F:
"En ymmärrä ay-liikettä. Ruvetaan poliisiksi ja taas ollaan ryhtymässä laittomaan lakkoon tai vaihtoehtoisesti vedetään demareiden vaalivankkureita tai pahimmassa tapauksessa molempia."
Kaikki puolueet Suomessa vakuuttavat, eritoten Kokoomus että Suomessa noudatetaan Suomalaisia työehtoja. Vapaamatkustajia ei suvaita. Jos tätä asiaa sitten myös valvotaan, ei siihen ole kai kellään mitään sanomista?
Valvonta on OK
Se ei ole OK, että suunnitellaan työmaan seisauttamista, vaikka valvojat eivät ole löytäneet huomautettavaa. Ay-liikkeellä ei ole viranomaisvaltuuksia. Jos valvonnassa löytyy epäkohtia, ne menevät viranomaiskäsittelyyn, eivät ay:n lynkkauskäsittelyyn.
Toinen asia joka on jäänyt hämäräksi: Ovatko puolalaiset valittaneet jostakin?
Valittavat puolalaiset
Miten puolalaisten valittamiset tai valittamatta jättämiset liittyvät siihen, pitääkö Suomessa noudattaa Suomen lakia?
Niin
Myös työtaistelussako?
Rakkaalle Milalle kaksi kirjoitusta
Laatulähteestä:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/kouluremontti-jai-kesken-koger-pa...
Sitten vähän epävirallisemmasta lähteestä:
http://haapavaara.wordpress.com/2011/03/09/luova-tuho-menestyksen-salais...
Jep
Kun tuossa halusit nimetä toisen tekemästä työstä saadun hyödyn riistoksi niin onko a)Laiton/rikollinen b)Lailinen lakko kiristystä?
Suomen maaperällä
Suomi on työn tilaaja ja maksaja. Siten on myös Suomen ja veronmaksajan etu, että työ tehdään ja teetetään Suomen lainsäädännön mukaan.
Mikäli hallitus ja eduskunta avuttomuuttaan antautuu monikansallisten yritysten edessä niin on hyvä, että edes joku taho asettuu puolustamaan suomalaisen lain toteutusta. Ei työmaa voi olla valtio valtiossa.
Mistä Erkki kuvittelee saavansa eläkkeelleen jatkoa, jos työ tässä maassa tehdään puoleen hintaan, rahat viedään maasta pois ja eläkemaksut jäävät saamatta? Setelipainon laatat ovat sulatettuja jo kauan sitten sillä tyhjästä on paha nyhjästä. Minkälaisen maan te vanhat parrat olette menneet tekemään?
Palkat
Puolalainen aliurakoitsija oli laskenut urakkatarjouksensa paikallisilla palkoilla ja ei siis tiennyt joutuvansa maksamaan suomalaisia palkkoja. Lopputulos rahat alkavat loppumaan.
Vaalit lähestyvät taas!
Haiskahtaa taas vähän siltä, että SAK on rientämässä vasemmistopuolueiden tueksi vaalien alla lakolla uhkaamalla.
Myös vahvasti laitavasemmiston käsissä oleva elintarviketyöläisten edunvalvontajärjestö uhkaa ryhtyä lakkoon ennen vaaleja. Näin yritetään kasvattaa taistelutahtoa vaaleja varten.
Mielenmuutos
Ennen tämän ydinvoimalan rakentamisen aloittamista pidin ydinvoimalaa hyvänä ajatuksena. Mutta jos tulevien eduskuntavaalien yhteydessä olisi äänestys ydinvoiman lisärakentamisesta, äänestäisin vastaan.
Uskokaa pois, tuon laitoksen käyttöönotossa on edessä isoja ongelmia eikä toimintavarmuus tule olemaan lähelläkään aiempien laitosten toimintaa.
Kyllähän tuo miettimään laittaa
Tosin lohdutan itseäni sillä ajatuksella että kyllä niissä aiemmissakin voimaloiden rakennusprojekteissa varmaan oli omat hankaluutensa. Niistä ei vaan puhuttu ja silti tuottavat sähköä.
Puhuttiin - ja tehtiinkin
Loviisa I oli puoli vuotta seisokissaa. 2600 miestä purki
ja kasasi uudestaan KAKKI kriittiset kohteet. Itse löysin kolme
puutteellista venttiiliä. Kaksi niistä oli suomalaista huippulaatua.
Neleksen vanttiili jouduttiin hylkäämään, yksi venälänen
korjattiin ja toisen kotimaisen tuotteet ovat toisarvoisisa kohteissa.
Tuo Neleksen palloventtiilikin oli toisiokierron puolella.
Väärä tyyppi siihen paikkaan.
Venäläisten hitsaustaidoissa ja -mentelmissä oli opittavaa meillekin.
Irvailijaa piisasi - lopputulos yllätti monet. Kuten minutkin.
Katastrofin ainekset
Katastrofin ainekset kasassa.
Nyt vaan pykäämään äkkiä lisää näitä suomalaisia surkeasti työllistäviä aikapommeja. Ihanaa ydinvoimaa ihanaa! Ja jätteen loppusijoitukseen miljoonia vuodessa, tottakai.
Eräiden asiantuntijoiden mielestä on ennenaikaista tehdä
käytetylle polttoaineelle ns loppusijoitusta, koska se on itse asiassa kierrätettävää polttoainetta. Ei muuta kun separaattorin läpi ja taas pelittää
Totta kaii näin on
"Jäte" on puhtaasti taloudellinen, ei tekninen, termi.
TVO ja työsuojelu
Mä olen ymmärtänyt, ettei työsuojeluviranomaiset ole päässeet paikalle (vaikka laki niin velvoittaa) ilman poliisisaattuetta. Ei kovin suuri ihme, että näin tapahtuu.
Lähetetyn työntekijän pitää tehdä työ suomalaisin työehdoin. Aika mielenkiintoista, ettei sitä tunnuta tietävän.