Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen ei usko miesten ja naisten samapalkkaisuuden tapahtuvan koskaan. Hän arvioi Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että suomalaisnaisten palkka-asema on eurooppalaisella mittapuulla huono.
Mäkinen sanoo, että palkkaerojen todellisia syitä ei kaiveta esille, eikä yritysten omat tasapalkkaisuussuunnitelmat ole kovin konkreettisia. Julkinen sektorikin hoitaa tasapalkka-asiaa vain kohtalaisesti.
- Vuonna 2006 käynnistetyn samapalkkaisuusohjelman tavoitteena oli kaventaa miesten ja naisten palkkaeroa 20 prosentista 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Mitään ei ole tapahtunut. Koskaan ei tunnu olevan sopiva aika poistaa palkkaeroa, Mäkinen pohtii.
Henkilöt:

Kommentit
Mistä palkkaero johtuu?
Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla että miten tämä palkkaero on saatu aikaan eli laskettua? En ole ainakaan huomannut että tätä 0,82 naisten euroa olisi perusteltu mitenkään ja avattu. Eli onko se naisten palkat keskimäärin verrattuna miesten palkoihin keskimäärin? Onko siitä laskettu pois se että naiset ovat pienpalkaisilla aloilla ja miehet siellä saavat muuten aivan varmasti saman liksan kuin naiset eli tässä on suuri huijaus kysymyksessä mielestäni. Käsittääkseni eroa syntyy johtavissa asemissa ja sen suuntaisissa joissa pitää itse neuvotella. Ja niitä on sen verta vähän että jos niistä tuo 22% ero miehiin syntyy niin erot pitäisi olla ihan järjettömät. Eli tämä on täyttä huijausta mielestäni. En usko ihan näillä syömisillä.
Toisaalta olen sitä mieltä että naisille ja miehille kuuluu sama palkka samasta työstä kuten varmaan 90% prosenttia kansalaisista.
Vai onko tämä tasa-arvo valtuutettu vaatimassa että kärjistetysti siivojille ja tomitusjohtajille sama palkka ? Siitähän tässä kärjistetysti on kysymys jos oikein tulkitsen.
On se kummaa
ettei miesten palkkoja saada laskettua naisten palkkojen tasolle. Merkillistä tasa-arvon puutetta. Intissä menetetyn työ- ja opiskeluajan korvaaminen kestää aivan liian kauan.
Samasta työstä sama palkka
Jos hakeudut naiselle tyypilliseen ammattiin sairaanhoitajaksi tai keittäjäksi, niin on ihan turha vinkua (mies)diplomi-insinöörin palkkaa.
Naisten tyypilliset ammatit nyt vain ovat kovin yksinkertaisia ja kevyitä moniin miesten töihin verrattuna ja siksi huonommin palkattuja. Lisäksi naiset ovat useammin töissä julkisen sektorin varmemmissa työpaikoissa. Näistä johtuva palkkaero on täysin oikein.
Sen sijaan samasta työtä pitää maksaa sama palkka sukupuolesta riippumatta.
Ja nuorille tytöille tiedoksi: naisvaltaiset lääkärit ovat kohtuullisen hyvin palkattuja. Hakeutukaa lääkikseen älkääkä Alepan kassalle.
Valtio raskauden maksumieheksi
Miksi työnantaja joutuu maksumieheksi siinä vaiheessa, kun työntekijä tulee raskaaksi ja äitiysloma alkaa? Voidaan nähdäkseni olettaa, että riski on leivottu osin palkkaeroihin vai onko?
Eikö tällaisesta rakenteellisesta eriarvoisuutta aiheuttavasta ilmiöstä päästäisi eroon sillä, että Valtio kustantaisi työnantajan "raskausriskin"?
<i>Janne P Hukkinen
eduskuntavaaliehdokas
Helsingin vaalipiiri
Piraattipuolue</i>
Naisen euro on myytti
Itseasiassa suomessa on palkkatasa-arvo. Miesten ansiot ovat noin 20% korkeammat, koska miehet tekevät vuodessa 20% enemmän työtunteja. Tarkkaan ottaen miehen euro on noin 98 senttiä jos ei oteta huomioon eläke-etua. Tämä puhe naisen eurosta on kansan harhaanjohtamista.
Tasa-arvo vinguntaa...
Tasa-arvovaltuutettu yrittää osoittaa tarpeellisuutensa antamalla silloin tällöin tiedotteen ettei tasa-arvo ole vielä toteutunut. Onko siellä virastossa myös miespuolista tasa-arvovaltuutettua? Jos ei ole niin äkkiä paikka auki!
Täysin turhaa vinkumista koko touhu.
Kyllä se tasa-arvo toteutuu siellä missä sen kuuluukin toteutua!
Eipä tasa-arvo toteudu kodeissa, kun mies antaa tilistään enemmän kodin menoihin kuin nainen. Tämä täytyy loppua HETI ja antaa vaimolle se 800 € talousrahaa, minkä verran hänkin tuo rahaa kotiin. 2000 € voi mies laittaa omiin harrastuksiinsa! Tätäkö Pirkko Mäkinen toivoo??
tasa arvo
Naiset ovat aina olleet enemän arvostettuja kuin miehet. In my book anyway.Naiset istuu pankin päällä , sieltä he voi vetää vaurautta ,sano ,vaikka en ole Tampereelta ,sano ,että jumalauta Herran haltuun,nääs !!
Haukutaan ihan väärää puuta, jälleen kerran
Kyseessä on monta eri tasoista asiaa. Nämä kaikki sotketaan samaan astiaan, hämmennetään sekaisin ja sitten puhutaan keksityllä yhdellä termillä hyvin monimutkaisesta vyyhdistä.
Olen vahvasti sitä mieltä, vuosikymmeniä yrityksien palkkaus- ja kannustinjärjestelmiä suunnitelleena, että oikeasti samasta työstä maksetaan aina sama palkka niin miehille kuin naisillekin.
Eri asia on kokonaan se, miten eri työt miehitetään / naisitetaan. Sinänsä saman tehtävänimikkeen alla voi olla hyvinkin eri sisältöisiä ja eri tavalla vaativia posteja. Sama asia myös johtamisessa. Pelkän vakanssinimikkeen perusteella ei voida palkkoja vertailla. Tai jos verrataan, seurauksena on tämänkin uutisen kupla tai ankka.
Yleisesti ottaen naiset vierastavat usein liian vaativia tehtäviä. Silloin on räätälöitävä heille sopivia, keveimpiä vastuita. Tämähän on faktaa. Jos lähdetään kiintiöajatteluun, hävitetään viimeinenkin järki, kilpailukyky ja tuottavuus jo nyt liian huonosti suunnitelluista organisaatioista ja toimintamalleista.
"Yleisesti ottaen naiset vierastavat usein...
-liianvaativia tehtäviä. Silloin on räätälöitävä heille sopivia, keveimpiä vastuita. Tämähän on faktaa."
Matti O Koskela! Ihanko faktaa, että oikein räätälöidään...?
En ole naisten vihaaja enkä tasa-arvon vastustaja, mutta vapaan markkinakilpailumuodostuksen näkökulmasta kaikki pakottaminen ja keinotekoinen kiintiöittäminen kahlitsevat ja luovat työelämään ohjausmekanismeja, joilla vapaa kilpailu vääristyy.
Nyt kun on huomattu, että yhtiöiden hallituksissa on peikkeuksellisen vähän naisia, etenkin terävimmässä päässä, on Matin räätälinäkökulmalle vissi tilaus jos tasa-arvo-tohkeissaan olijat saavat tahtonsa läpi.
Tämä palkkatasa-arvo vaatii laajemman työkaluvalikoiman kanssa käytävän selvittämisen, jossa tilastollisesti selitetään esim. raskaiden töiden palkkaerojen "luonnollinen" eriarvoisuus ja niiden vaikutus palkkaerotilastoinnissa.
Jos meillä vallitsee markkinatalous niin se sitten vallitsee! Yhteiskunta voi verovaroilla tehdä omaan piikkiinsä räätälöintejä mielin määrin ja josta kustannukset jakautuvat sitten kunkin veronkantokyvyn ja -lainsäädännön mukaan.
Yritysten työmarkkinapolitiikalta on vitsit vähissä jos se ei muodostu suhteellisen vapaalle tahdolle.
Tiastollista häiriköintiä
Milloin duunarin sentit tavoittavat pomon euron? Tai milloin asevelvollisen miehen päiväraha on samalla tasolla kuin samaan aikaan kaupan kassalla olevan naisen?
Näitä vertailuja voi tehdä sitä mukaa kuin eri etujärjestöjä saadaan syntymään.
Itse tarkastelin erään suurehkon kunnan palkkatilastoja. Niistä voi todeta, että naisten keskimääräinen palkkataso samoilla työnimikkeillä oli hiukan miesten tasoa korkeampi.
Eri juttu tietysti on, että joidenkin naisvaltaisten palvelualojen palkat ovat toisinaan tosi matalalla. Mutta kyllä monet miehetkin joutuvat tyytymään suoranaisiin nälkäpalkkoihin. Ja tähän sitä tasa-arvoajattelua tarvittaisiin, ei vain sukupuolten väliin.
Kyllästyttyään mieheensä nainen rahastaa
puolet miehen omaisuudesta. Harvapa suomalainen mies käyttää järkeään ja vaatii avioehdon. Erottaessa se on liian myöhäistä. Naimattomat naivat naiset rahastavat koko ajan.
Miehen eläk€ vain puolet naisen vastaavasta!
Paljon vakavampi tasa-arvopuute on miesten kokonaiseläkkeen alhaisuus verrattuna naisten eläkkeisiin! Miksi tähän räikeään epäkohtaan ei puututa tarmokkaasti?
Naiset on vaan tässä asiassa saamattomia vätyksiä
Suomessa on Nais-presidentti,
Naispääministeri,
Oikeusministeri on nainen,
Naiskansanedustajien osuus on suurimpia maapallolla.
Naisten ja miesten kulut ovat työantajalle täysin erilaiset.
Työnantajat maksavat keskimäärin aina n. 20.000 euroa enemmän palkatessaan hedelmällisessä iässä olevan naisen vakituiseen työsuhteeseen vastaavaan mieheen verrattuna.
Em. kustannukset muodostuvat sekä ennen lapsen syntymää tulevista kustannuksista että syntymän jälkeen tulevista lapsen takia äidin sairauspoissaoloista.
Minusta naiset ovat nyt olleet tämän asian suhteen saamattomia vätyksiä... en ihmettele yhtään että naisen euro on 80 senttiä tai jotain sinnepäin tai mitä milloinkin.
Naiset ei vaan pysty parempaan kuin toistamaan ikuisia mantrojaan asian tiimoilta...
osakkeenomistajat,
osakkeenomistajat, yhtiöiden hallitukset ja johtoryhmät ovat kiinnostuneita osakekehityksestä ja tuloksesta. Ei siitä mitä tuloksentekijöiden jalkojen välissä on.
Mutta ovatpa tyhmiä kun, kun eivät palkkaa näitä itseisarvoisesti erinomaisia naisia tekemään tulosta itselleen.
Tai sitten ei.
Länsimaissa on vapaat työmarkkinat ja jos naiset olisivat niin erinomaisia tai edes kilpailukykysiä miesten kanssa, toki heitä palkattaisiin. Raha ei haise.
Vähän "puskista huutelua"
"osakkeenomistajat, yhtiöiden hallitukset ja johtoryhmät ovat kiinnostuneita osakekehityksestä ja tuloksesta."
Niin ovat ja käytäntö osoittaa, että naisia on pörssiyhtiöiden hallituksissa vähän.
Tästä hätäisimmät johtopäätösten tekijät voisivat ihan hyvin osoittaa, että tällä on korrelaatio asioiden hoidon kyvykkyyseroon miesten ja naisten välillä.
Tarvinneeko tuota asetelman toimivuutta muistuttaa politiikan alalla ja miten puolueilla on alkanut menemään;
ensin itsekkään salaperäisesti suhmuroidaan ongelma, sitten peräänkuuluutetaan vaihtoehdottomasti äänestäjien kollektiivistä "vastuuta" ei "puskista huutelua".
Naiset ja naisistuneet miehet ovat hyvin vahvasti nykypolitiikassa mukana ja kai siksikin Soini ärsyttää maskuliinisilla kannaotoillaan.
Tasa-arvoa
Miehet menettävät melkein vuoden palkan varusmiespalveluksessa, naisilla ei ole tätä ongelmaa.