Lauantai 26.5.2012

Reserviläinen, siirrä itsesi sivariin – tienaa 299,75€

Luotu: 
14.3.2011 08:41
  • Kuva: Puolustusvoimat
    Reserviläinen voi vapautua armeijan palveluksesta käymällä viiden päivän mittaisen täydennyspalveluskoulutuksen.

Asepalveluksen suorittaneet reserviläiset voivat vapauttaa itsensä armeijan palveluksesta ja tienata samalla lähes 300 euroa. Reservistä pääsee pois käymällä viiden päivän mittaisen täydennyspalveluskurssin Lapinjärven siivilipalveluskeskuksessa.

Keskuksen johtaja Mikko Reijonen kertoo Uudelle Suomelle, ettei asepalveluksen romahtanut suosio ole vielä näkynyt täydennyspalveluksen suorittavien määrässä. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan perjantaina julkaisemasta kyselystä ilmeni, että nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää kannattaa enää 51 prosenttia kaikista suomalaisista. Vielä kaksi vuotta sitten asevelvollisuusarmeijaa kannatti noin 70 prosenttia suomalaisista.

Ajatus täydennyspalveluksesta herää Reijosen mukaan useimmiten silloin, kun postilaatikosta kolahtaa armeijan kertauskutsu.

- Tällöin saattaa huomata, että omat ajatukset asepalveluksen suhteen ovatkin muuttuneet, tai sitten kertausharjoitukset eivät sovi omaan elämäntilanteeseen, Reijonen pohtii.

- Mutta aika pieni prosentti suorittaa loppujen lopuksi täydennyspalveluksen, hän jatkaa.

Vuosittain täydennyspalveluksen suorittaa noin 200 henkilöä. Viime vuonna kävijöitä oli 220.

Täydennyspalveluskurssilla käydään läpi muun muassa ensiapua sekä käsitellään aseistakieltäytymisen problematiikkaa. Kurssin käymisen jälkeen henkilö rinnastetaan siviilipalveluksen suorittaneeseen, eikä sen jälkeen voi enää siirtyä takaisin armeijan reserviin.

- Kurssin käynyttä henkilöä ei voida enää määrätä aseisiin, vaan hän on vakaumuksensa vuoksi vapautettu aseenkäsittelystä. Yleisen valmiuslain perusteella henkilö voidaan kuitenkin osoittaa erityisiin kriisitehtäviin, Reijonen sanoo.

Viiden päivän täydennyspalveluskurssilta maksetaan osallistujalle 4,70 euron päivärahaa sekä täydennyspalveluspalkkaa 55,25 euroa päivältä. Summat vastaavat armeijan alinta päivärahaa sekä kertausharjoituksista miehistölle maksettavaa korvausta.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

kyy

Jaaha, että viikon oleskelusta rangaistusleirillä saatava 300 euron korvaus menetetystä työajasta onkin "tienaamista".

Sillä rangaistuksesta tässä tapauksessa on kyse. Eikä sitä viitsitä paikan päällä edes salata, kuten mediassa ja poliittisessa keskustelussa.

Nokitetaanpa: "Mene reservin kertausharjoituksiin rämpimään viikoksi metsään. Tienaa 500 euroa!"

Houkuttelevaa, eikö vaan?

foinikkialainen

Mähän menen muutenkin, rämpimään metsään. Jos mulle maksettaisiin vielä 500 euroa viikossa lisää, niin mähän asuisin metsässä. Nokitetaanko? No nokitetaan! Ole ilman töitä 25 vuotta putkeen.

Aruvela Niyogi

"Hän otti kantaa myös rikoksentekijän ihmisoikeuksiin Suomessa. - On ne siinä mielessä niin hyvät, että kyllä nyt voidaan sanoa että Suomi on rikoksentekijöiden paratiisi.

Tässä moni joka on tehnyt rikoksen, niin päähuomio kiinnittyy pois siitä mitä ne on tehneet, vaikka leikanneet joltain pään irti. Vaan aletaan katsoa hänen oikeuksiaan että onko niitä joltain osin loukattu.

Se tekee tästä ihmisestä entistä enemmän kasvattaa häntä kieroon. Siitä tulee röyhkeaä ja ylimielinen eikä se halua ottaa enää vastuuta mistään, Heikki Lampela kertoi Maria!-ohjelman haastattelussa." http://www.stara.fi/2011/03/10/heikki-lampela-suomi-on-rikoksentekijoide...

Lempi

väheksymättä siviilipalvelusta, jos tehdään karsintaa rakenteellisissa painotuskysymyksissä pitäisi ensisijaisesti kuunnella myös, mitä puolustushallinnossa ja Suomen turvallisuusviranomaisten johdossa mielletään oleelliseksi. Siellä kun on pitkä ammattikokemus ja tietoa erilaisista tilanteista ja relevanteista kriiseistä, joissa puolustusvoimia eniten tarvitaan.

Tietotaidon monimuotoisuus ja yhteistyö lienee jäkevää, eli turvallisuudessa mm. Japanin luonnonkatastrofi tai Nokian vesikriisi, vanhusten pelastaminen pakkasista tai myrskytuhoilta jne. joissa tarvittaessa voidaan mobilisoida puolustusvoimia mm. pelastustehtäviin. Esimerkkinä viranomaistenvalmius.fi -video. Ilman valmista organisaatiota kyseinen olisi hankalaa.

Nuorille naisille voisi myös olla muutaman kuukauden yhteiskuntavastuu -koulutus. Siihen voisi kuulua mm. sairaanhoidon perusteita, elvytys- ja ensiaputaitoja, mielenterveysoppia (huomioiden mm.suomalaisten lääketilastot ja jopa jo nuorten loppuunpalamisen), metsässä selviytymistä, halko-ja puhdetöitä, vanhustenhoitoa, ruoanvalmistusta ja leivontaa isommallekin joukolle juureksista alkaen, vaatteiden ja varusteiden kunnostusta, viestitystä, palosammutusta (osin yhteiskoulutusta varusmiesten kanssa) eli taitoja jotka yksilön valmiuksien lisäksi samalla vahvistavat yhteiskuntaa. Jakso voisi painottaa käytännönoppia sekä konkreettista avustamista mm. vanhainkodeissa, orpokodeissa tai sairaaloissa, joka olisi kokemusta yksilölle ja kannattavaa yhteiskunnalle.

helihamalainen

Asian läpikäyneenä totean, että kyseessä on 5 päivän vapaudenriisto ajatusrikoksesta, joka toteutetaan pakollisena osallistumisena koulutukseen, joka on luonteeltaan television katsomiseen verrattavaa. Osalle porukasta työnantaja maksaa työehtosopimuksen mukaan täyttä palkkaa, reserviläispalkka menee tällöin työnantajalle. Päivärahan saa itselleen.

Sain vastauksen kanteluuni Valtiontalouden tarkastusvirastosta, että järjestely perustuu tuoreeseen lakiin eikä aiheuta jatkotoimia. Kuitenkin Euroopan ihmisoikeussopimus kieltää rangaistukset, jotka eivät perustu rikokseen ja kieltää pakkotyön. Jäljelle jää humpuuki, kuten keskustelu Egyptin tilanteesta. Vetäjänään egyptiläistaustainen arkeologi ja Koulutuskeskuksen oma ufotutkija.

Mitään valmiutta ei treenata. Älkää kuvitelko, että täydennyspalveluksen läpikäyneet olisivat mitään kriisinhallintaväkeä, sen kummemmin kuin mitä on muu väestö. Koska ei ole olemassa mitään organisaatiota kriisiaikoja varten, varsin vaikeaa on muodostaa mitään joukkoja siinä vaiheessa kun yhteiskunta alkaa hajota.

Lempi

jos Heli-nimestä päätellen naisena olet vapaaehtoisesti käynyt sekä armeijan että viiden päivän siviilikoulutuksen, mitä pakollista tai vapaudenriistoa siinä on?

Enkä tiedä juuri osaltasi käymiäsi koulutuksia, mutta viranomaiset kyllä kouluttautuvat valmiusasioissa. Ja esimerkkinä yhteistyöstä eri viranomaisten välillä tuo viranomaistenvalmius.fi video.

Ehdottamani naisten muutaman kuukauden yhteiskuntavastuu-koulutus, jota nykyisellään ei edes ole olemassa esimerkiksi em. yleishyödyllisine taitoineen olisi siis sitäpaitsi eri asia kuin asepalvelus tai siviilipalvelus, jotka ovat miehille vaihtoehtoisia ja naisille täysin vapaaehtoisia.

Hannu Mikael

on tietenkin otettu käyttöön nykyisen armeijaa käymättömän, maailmanrauhasta haaveilevan utopistisen ylipäällikön käskystä. Ymmärtämättä sitä, että maailmanrauha ei tule nakertamalla jatkuvasti Suomen puolustuskykyä.
Ulkoinen vihollinen yrittää tuhota hyökkäämällä ulkoapäin, sisäinen sisältä.

Suomen armeijan suurin nykyinen uhka on ylipäällikkö.

Superior

"Uutisen" (tämä ei ole uusi asia, vaan vuosia samana pysynyt mahdollisuus) otsikointi on kyllä kieltämättä ala-arvoinen. Toimittaja melkeinpä pyrkii tuputtamaan omaa ideologiaan muuten varsin puolueettoman uutismedian kautta.

US-toimitus: Olisiko ehkä aika laittaa Ossi jäähylle opettelemaan hyvän journalismin sääntöjä?

Rapaportti

Puolustuvoimien palveluksessa ovat palkatut sotilas- ja siviilihenkilöt sekä asevelvollisuuttaan suorittavat.

Reserviläiset ovat koulutettuja, asevelvollisuutensa suorittaneita kansalaisia. He ovat antamansa valan tai juhlallisen vakuutuksen mukaisesti ase kädessä valmiita puolustamaan isänmaataan, sen asukkaita - miehiä, naisia, lapsia, vanhuksia - ja myös sivareita, mahdollisen sotilaallisen kriisin uhatessa.

Sivareita eivät pystytty Nokian vesikriisin aikana käyttämään edes juomaveden jakelusta vastaavina. Asian hoisivat Pirkanmaan reserviläiset ja ilmavoimien tankkiautot.

Kun katsotte kuvia Japanin kriisistä ja sen kansalaisten hädästä, näette siellä myös japanilaisia sotilaita.

Se on yksi syy siihen miksi Suomessakin Miehet menevät armeijaan, ja sen jälkeen reserviin.

Tuttu

"Reserviläiset ovat koulutettuja, asevelvollisuutensa suorittaneita kansalaisia. He ovat antamansa valan tai juhlallisen vakuutuksen mukaisesti ase kädessä valmiita puolustamaan isänmaataan, sen asukkaita - miehiä, naisia, lapsia, vanhuksia - ja myös sivareita, mahdollisen sotilaallisen kriisin uhatessa."

Mistä alkaen rangaistuksen uhalla vannottu vala on ollut moraalisesti sitova?

MarkkuMatias

... sivareita kriisitehtävissä ? VR:n vaihteistojen lumenluonnissa tai pääkaupungin lumikaaoksessa olisi lapio- ja harjamiehillä ollut tehtävää. Eipä näitä "siviilikriisijoukkoja" näkynut. Ei kai se ollut heidän arvoista työtä. No ehkä voisivat nyt lähteä Japaniin tekemään yhteiskunnallisesti arvokasta työtä.

foinikkialainen

mamujen ja hyysäreiden "hätävaraksi". Eipä näkynyt enää tänä talvena Vihreiden mamuja, ei lapion varressa, eikä missään muuallakaan. Fattan edessä taisi olla jono. Kriisitehtäviinkö keitä? Moniosaajiako? Eikö se riitä, että he järjestävät näitä kriisejä itse ja ympäri maailmaa?? Toiset pyörtyy verta nähdessään(nyky-suomalaiset)ja toiset ovat "karkaistuneet siten", etteivät tule ilman verennäkemistä toimeen(mamut). Japaniin ei voi lähteä, kun siellä säteilee. Ja ne ei tarvitse SPR:ä sotkemaan omaa työtään. Ja hiilijalanjälkikin on jo SPR:n jälkeen kasvanut suhteettomaksi, ottaen huomioon, että hehän ovat tunkemassa itseään joka paikkaan, mistä vaan hyvin tienaa ja luulee olevansa avuksi. Ja mitä kauempana paikka sijaitseekaan, sitä parempi. Pöyrähän kahtomassa vähän muolimaa ja tienaan siinä sivussa hyvät hillot. Heh, on se kiva päästä poliittisiin duuneihin, vaikkei mitään tajuakaan. Maa-äiti on varoittanut ateisti-Annia, ettekö ymmärrä?!Viva vaalit!

jarimyntti

Ei maanpuolustustahtoni vähene pätkääkään
tuollaisten marginaaliryhmien ininöistä.

Puolustusmäärärahat säilyvät ennallaan ja
normaalit suomalaiset miehet ja naiset suorittavat
asevelvollisuutensa seuraavienkin vaalien jälkeen.
Eihän mikään pääpuolueista ole sivaripuolue.

Jos järjestelmä Suomessa ei jollekin sovi niin
rajat on auki jokasuuntaan! Ehkäpä menolippu riittää.
Sen voi joku isänmaallinen taho teille sponssata.Laitan
tuohon keräykseen kernaasti osani.

Tapanainen

Puolustusministerinä V Pihlajamäki muutatti asevelvollisuuslakia siten että kutsunnanalaisen tai reserviläisen ei enää tarvinnut todistaa "aidon vakaumuksen olemassaoloa".
Riitti kun vakuutti kohtaan "kunnian ja omantunnon kautta" omaavansa aidon vakaumuksen olla tarttumatta aseisiin.

Kun tätä jo silloin epäilin, että se ei toimi, niin minulle vakuutettiin että siviilipalveluksen pituus karsii onnenonkijat.
Palvelus olikin alussa 395 vrk eli 1,5 kertainen ja se toimi jotenkuten. Nyt se on jo lyhentynyt jo 362 vrk:een ja vieläkin naristaan.
Koko homma on naurettava. Vellihousun vakaumus syntyy usein ensimmäisen marssin aikana tai viimeistään kun ei joka yö pääse nettiin.
Siviilipalvelus pitää uudistaa kokonaan esim. väestönsuojelua palvelevaksi eikä pidä antaa mahdollisuutta oman ammatin harjoittamiseen ,oli se mikä tahansa.

Jos suostuu esimerkiksi SPR:n mukana Libyaan niin siviilipalvelus voidaan lyhentää vaikka 6 kuukauteen. Tähänkään noista vellihousuista ei ole.

Sama olkoon meno reserviläiselle, joka luistaa kertausharjoituksista ja luottaa siihen ettei muuta palvelusta ole. Hänelle pitää järjestää yhtä pitkä harjoittelu esim. vanhainkodissa tai sotaveteraanin apuna. Pääsee näin tutustumaan ihmisiin, jotka tekivät nurkumatta osansa isänmaansa eteen.

helihamalainen

Millä oikeudella nimittelet Euroopan Unionin kansalaisia vellihousuiksi?

Ja millä oikeudella kohtelet heitä kuin he olisivat jotain hallintoalamaismassaa, joka voidaan tunkea minne sairaat aivopierusi ohjaavat?

Kansalaisille asetetut velvollisuudet pitää olla jossain suhteessa saavutettavaan hyötyyn nähden. Maon Kiinassa jokaisen piti tuottaa rautaa puutarhassaan masuunin avulla. Vituixmän, sanoi savolaisten suojelupyhimys. Huonolla organisoinnilla haaskataan vain kansakunnan voimavaroja.

Äitini oli kerämässä rahaa sotien jälkeen sotainvalideille. Köyhä maamme oli sen verran vellihousu, ettei halunnut ärsyttää valvontakomissiota ja oli muutakin puuhaa riittävästi. Jospa sinä olisit amputoitu molemmista alarajoistasi niin voisin minäkin soitella huuliharppua ja kerätä kolehtia hyväksesi.

Dr. Schmidt

--Siviilipalvelus pitää uudistaa kokonaan esim. väestönsuojelua palvelevaksi eikä pidä antaa mahdollisuutta oman ammatin harjoittamiseen ,oli se mikä tahansa.

On siis parempi, että joku kunta on kokonaan ilman lääkäriä, kuin, että siellä olisi sivari lääkärinä?

Tapanaisenkin taisi tehdä mieli aikanaan kieltäytyä aseista, mutta rohkeus ei riittänyt.

Tapanainen

Ei käynyt mielessäkään kieltäytyä.

Jos kunta on todella siviilipalvelusmiehen varassa niin se pitää liittää sellaiseen kuntaan joka ei ole.

Lääkärit ovat harvemmin sivareita. Suuri osa käy lääkintäruk:n.

Dr. Schmidt

2/3 lääkäreistä on nykyään naisia, joiden ei tarvitse mennä sivariin. Sinänsä ihmettelen kollegoita, jotka tarttuvat aseisiin, minusta sellainen ei lääkärille kuulu.

Tapanainen

ja valitettavasti osa niistä on Suomessa.

Kansalaisille on eduskunta lailla asettanut oikeuksia ja velvollisuuksia.
Osa katsoo että vain oikeudet kuuluvat heille ja muille velvollisuudet.
Jos joku katsoo "kunnian ja omantunnon kautta" omaavansa sellaisen eeettisen vakaumuksen että asepalvelus ei käy niin toki korvaavan palveluksen on oltava myös työtä yhteiskunnan eteen.
Meillä on paljon veteraaneja,jotka voisivat asua kotonaan kunhan hieman autetaan. Vanhainkodeissa on huutava pula auttajista. Maailmalla esim. SPR ja Punainen Puolikuu tarvitsee apulaisia maailmalla esim. vedenjakelussa Haitissa.
Kaikki tämä on aseetonta palvelusta. En ole nähnyt yhdenkään vellihousureserviläisen tai siviilipalvelumiehen hakevan näihin tehtäviin.
Japanissa,Libyassa ja Tunisiassa on leirinpystytystehtäviä tarjolla. Jos tähän päästään niin siviilipalvelun voi lyhentää reippaasti.

Mutta nämä vellihousuveikot eivät ole tähän halukkaita. Mieluummin tehdään väitöskirjaa tai lakaistaan rappusia Lapinlahdella.

Sveitsissä siviilipalvelus on väestönsuojelua (Zivilschutz). Jos tämäkään reserviläiselle ei käy,niin ei selviä roskia lakaisemalla vaan käteen lyödään reipas lasku.

jarimyntti

Nyt putosin ns. kärryiltä. Onko tuo sarkasmia,
unelma vai jossakin tutkimattomassa viidakossa
toimiva järjestelmä ?

Omassa elämässäni toimin kasvattajana ja harrastajana
voimassa olevan asevelvollisuusjärjestelmän säilyttämiseksi.

Se tässä maassa onkin hienointa; saa pinnistellä oman
katsomuksensa eteen aivan vapaasti, vaikka 24h.....kuitenkin
maan lakeja noudattaen.

Dr. Schmidt

Ei yhteiskunnalla ole oikeutta pakottaa ketään mihinkään, koska vaihtoehtoa ei ole annettu, jos sattuu Suomeen syntymään.
USA:ssa on mahdollista irtisanoutua kansalaisuudesta. Suomessa se ei ole mahdollista, Suomen kansalaisuudesta pääsee eroon vasta asuttuaan pitkään ulkomailla.
Ei vallanpitäjillä ole mitään oikeutta vaatia ihmisiä käyttämään aseita vallitsevan vallan puolesta.
Valitse itse, haluatko olla vapaa mies vai hallintoalamainen.
Hallintoalamaisia näköjään kovasti harmittaa, eteivät uskaltaneet ryhtyä sivareiksi.

Lempi

..ihmettelen todella paljon ihmisiä jotka ovat sitä mieltä, että pelkästään yhteiskunnalla on velvoitteita kansalaisia tai yksilöä kohtaan esimerkiksi sosiaaliturva, koulutus, vanhusten- ja terveydenhuolto, mutta yksilöillä kuuluisi olla vain oikeuksia.

Suomessa ihmisillä on kuitenkin varsin humaaneita ja sivistyneitä velvoitteita, kuten velvollisuus noudattaa lakia, oppivelvollisuus (joka mielestäni on lähinnä oikeus) tai läkisääteinen velvollisuus olla jättämättä ihmisiä heitteille, ja esimerkiksi lastenoikeudet velvoittavat kaikkia aikuisia jne.

Lisäksi asevelvollisuus/siviilipalvelus velvoittaa miehiä. helihamalaisella ei naisena kuitenkaan taida ole asevelvollisuutta tai velvollisuutta suorittaa siviilipalvelusta, (jotka hän yllä omien sanojensa mukaan on silti vapaudenriistona suorittanut kommenttina tuohon naisten yhteiskuntavastuu-koulutus ehdotukseeni) ..joten putosin myös kärryiltä hänen kommenteissaan..

Tapanainen

miten pääsen julkisen vallan määräämästä veronmaksuvelvollisuudesta? On vaikka mitä velvollisuuksia. Miten sivarit ovat näistäkin päässeet. Elatusvelvollisuushan on monelle sivarille jo ylivoimaista mutta että muutkin, ihmeellistä.

Dr. Schmidt

Ei veroja ole pakko maksaa, koska työntekokaan ei ole pakollista. Verojen keräämiseen valtiolle on hyvät perusteet, mutta valtiolla ei ole oikeutta pakottaa ketään käyttämään asetta toista ihmistä vastaan. Siksi asevelvollisuus on ihmisoikeuksien vastaista.

Siviilipalvelus on toki siten perusteltavissa, että koska valtio antaa sosiaaliturvaa, niin voidaan jonkinlaista työpanosta vaatia kaikilta - nykyään vain miehiltä.

Dr. Schmidt

Jos otetaan huomioon, että armeijasta saa nykyään vapautuksen, kuka haluaa, niin sietäisi kansalaisten olla tyytyväisiä siihen,että joku viitsii orjatyöhön sivariin mennä.
Luulisi nyt Tapanaisenkin tietävän, että sivarit pyörittävät yhteiskunnan eri laitoksia, eikä siviilipalveluksessa saa tehdä omaa työtään esim. yliopistolla.
Mitä taas tulee hänen ehdottamiinsa palveluspaikkoihin, niin sivarit menevät niihin palveluspaikkoihin, joita on tarjolla. Valittava on olemassa olevista palveluspaikoista. Kaikille ei riitä palveluspaikkaa lainkaan ja mennään nk. legioonaan keräämään käpyjä. SPR käyttää kyllä siviilipalveusmiehiä kotimaassa esim. pakolaiskeskuksissa, mutta ei ulkomailla. Ei varusmiehenkään tarvitse lähteä ulkomaille sotimaan, se olisi perustuslain vastaista.
Mistähän sinä luulet tietäväsi, mihin siviilipalvelumiehet ovat halukkaita?
Mainittakoon muuten esimerkkinä, että valtion mielisairaalat olisivat romahtaneet takavuosina ilman siviilipalvelumiehiä, koska ei niihin kukaan halunnut töihin murhamiesten pariin. Tapanaisenkin olisi syytä olla sivarilääkäreille kiitollinen.

Tapanainen

ja sellaisena häntä moni työnantaja kohteleekin.

Viime viikolla TV1:n ohjelmassa Lapinlahden portaita lakaisi siviilipalvelusmies, joka oli kieltäytynyt palveluspaikasta koska se oli Rovaniemellä. "Eihän nyt niin kauas voi mennä", kertoili kaveri. Varusmiehelle tuo ei onnistu. Mutta nehän ei useimmin olekaan vellihousuja.

Tapanainen

ja sellaisena häntä moni työnantaja kohteleekin.

Viime viikolla TV1:n ohjelmassa Lapinlahden portaita lakaisi siviilipalvelusmies, joka oli kieltäytynyt palveluspaikasta koska se oli Rovaniemellä. "Eihän nyt niin kauas voi mennä", kertoili kaveri. Varusmiehelle tuo ei onnistu. Mutta nehän ei useimmin olekaan vellihousuja.

Dr. Schmidt

Totta, että palveluspaikoista saa vapaasti valita. Toki sitä vapautta sitten käytetäänkin. Tietääkseni armeijassakin voi vaikuttaa palveluksensa sisältöön, ja esim. upseerikoulutus on vapaaehtoista.

Edustamiesi asenteiden olemassa olo on osoitus siitä, kuinka aseista kieltäytymiseen edelleen vaaditaan poikkeuksellista ryhtiä ja uskallusta.

Tapanainen

Aliupseerikoulutukseen määrätään. Ja silloin palvelusaika on sama kuin RUK:n määrätyille.
Sinne yleensä pyritään.

Ryhtisana ei sovi käytettäväksi sivarin yhteydessä.

Tapanainen

Tunnen tapauksen kun kaveri haki armahdusta huonon kielitaidon vuoksi.Tuntui erikoiselta kun mies oli hakenut kutsunnoissa kuitenkin Dragsvikiin.
Onkohan tuossa kaikki? Jos hän oli halukas suomenkieliseen koulutukseen niin sinne hänet olisi pitänyt laskea. Olikohan tuplaantunut palvelusaika kumminkin tosiasiallisena syynä?

tapanivieri

sivareiden työpanoksesta esim. eräässä keskisuomalaisessa sairaalassa, voin kertoa, että sen laiskempia kavereita ei löydy mistään, täysiä lusmuja ja työtehtävien laistajia.
Ja onhan näitä esimerkkejä muitakin, Mikko Alatalo kävi kuulemma päivittäin tunnin laulaa luikauttamassa lapsille ja häipyi omille teilleen, oli siinäkin siviilipalvelus!

Miksi sivareita ei todella käytetty esim. kiskojen putsaamiseen lumesta? Ai niin, hehän olisivat joutuneet lähtemään kotoaan joksikin aikaa pois.