Lauantai 26.5.2012

Suomen ainoa vaihtoehto lisätakauksille: ”Eurosta pois”

Luotu: 
18.3.2011 17:27
Päivitetty: 
18.3.2011 17:29
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Pääministeri Mari Kiviniemi piilotteli yhä kantaansa – niin kuin EU-asiantuntijan mielestä pitikin.
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

Suomen olisi hyvin vaikea kieltäytyä kasvattamasta takausvastuutaan Euroopan vakausrahastossa ja jatkaa silti entiseen malliin euromaana, katsoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

Oppositio tenttasi jälleen eilen pääministeri Mari Kiviniemeä (kesk.) takuuasiasta saamatta suoraa vastausta siihen, onko tämä valmis kasvattamaan Suomen osuutta väliaikaisessa vakausrahastossa. Eräänlaisena vastauksena Kiviniemi kuitenkin totesi, että Suomella on kaksi vaihtoehtoa: olla mukana vakauspaketin kokonaisratkaisussa tai ”käytännössä lähteä eurosta pois”.

Teija Tiilikaisen mukaan Kiviniemi on oikeassa – varsinkin pysyvästä vakausrahastosta olisi hankalaa jäädä ulos euromaana. Tiilikainen jäi kaipaamaan opposition näkemystä siitä, millaisia vaihtoehtoja Suomella on takuiden kasvattamiselle, jos muuten pyritään Euroopan yhtenäisyyteen.

–Eilisessä keskustelussa oli hieman kummallista se, että oppositio ei kertonut, miten he näkevät Suomen liikkumavaran. Jos halutaan, että Eurooppa yhtenäisesti pyrkii hallitsemaan talouttaan, niin missä määrin [Suomen] on mahdollista vetää eri linjaa kuin muut? Tiilikainen kysyy.

–Jos SDP olisi hallitusvastuussa, olisiko se torpannut euromaiden yhteisen kannan synnyttämisen?

”Kun [vakausrahaston tehostamisesta] ei ole numerotasolla sovittu, pääministerin kuuluu varoa sanojaan”

Tiilikaisen mielestä olisi ”huonoa politiikkaa” lähteä miettimään ulospääsyä, kun euromaat yhdessä yrittävät ratkaista ongelmaa.

Perussuomalaisten Timo Soini toivoi keskustelussa Suomen ottavan oppia Slovakiasta, joka ei osallistunut Kreikan hätälainaan ja selvisi ilman seuraamuksia. Tiilikaisen mukaan Slovakiaan vetoaminen on kuitenkin virheellistä, koska maa on mukana väliaikaisessa vakausrahastossa. Kreikka-laina myönnettiin ennen rahaston perustamista.

SDP:n mielestä Suomen takuita väliaikaisessa vakausrahastossa voidaan kasvattaa vain, jos pankit ja sijoittajat saadaan rahastoon mukaan. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan näin ei tule käymään, mutta tulevassa pysyvässä rahastossa pankeilla on vastuunsa.

Tiilikaisen tulkinnan mukaan pääministeri Kiviniemen ja opposition väittelyssä on kyse painotuseroista ja lähestyvien vaalien paineesta.

–Niin kauan kuin [vakausrahaston tehostamisesta] ei ole numerotasolla sovittu, pääministerin rooliin kuuluukin varoa sanojaan, sanoo Tiilikainen.

Valtiotieteen tohtori Teija Tiilikainen on Ulkopoliittisen instituutin johtaja, joka oli EU:n perustuslakikonventin jäsen vuonna 2003. Hän on toiminut myös kokoomuslaisten ulkoministerien Ilkka Kanervan ja Alexander Stubbin poliittisena valtiosihteerinä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Investor

Eihän tästä ole kuin muutama viikko, kun Soinin euro-kritiikki nuijittiin sanomalla että ei siitä Eurosta niin vain pois lähdetä!!!

Jouko Heyno

Tiilikainen on tuonut vaaleihin aivan uuden tekijän: valtion virkakoneiston, joka on ryhtynyt valehtelemaan kansalle aivan jullkisesti, poliitikkojen tapaan.

Mikä siitä mukanapysymisestä tekisi "vaiikeaa"? Mihin sopimuskohtaan Tiilikainen viittaa?

Johtava virkamiehistö pitää näköjään vaihtaa samalla, kun eduskunta vaihdetaan.

Hakkuri

Risto Volanen joka toimi Vanhasen pääministerin aikansa pääministerin kansliassa toteaa tämän päivän Suomen Kuvalehdessä että armeija ja poliisi on kaapannut vallan poliitikoilta. Sama näyttää tapahtuneen EU-asioissa ja kansantuotteen jakamiseen liittyvissä asioissa jo aiemmin.

Kiusallinen muisti

Kiviniemi raivostui kun Ålandsbanken Asset Managementin johto puhuu totta. Kreikka raivostui kun totuus tuli lopullisesti julki. Lontoon pankkiireille jaetaan Super Bonuksia niistä rahoista joilla Kreikkaa ja Irlantia lainoittaneet pankit pelastettiin. Kreikan, Espanjan, Italian ja portugalin harmaat taloudet ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna. Heidän harmaat taloudet tuottavat pimeätä hyvinvointia ja elintasoa kotimaissaan, vaikka ei kasvatakaan varsinaista kansantaloutta ja näkyvää elintasoa kotimaissaan.
Kaikki EU maksut ja velvoitteet määräytyvät tämän näkyvän kansantalouden ja elintason/asukas mukaan, myös nämä Kataisen kylvämät tuki miljardit näille harmaantalouden maille. Suomeksi sanottuna, Katainen syytää tukeaan maille jotka, kuten Kreikka on paljastanut, on antanut tahallaan väärää tietoa tilastaan ja maksaa kaikki EU maksunsa alimittaisina suurien harmaiden talouksiensa vuoksi.

Jonka lisäksi ne saavat myös ylimitoitettuja tukia EU:lta johtuen näistä suurista harmaista talouksistaan.

Suomi on mukana systeemissä, jossa sitä kusetetaan molempiin suuntiin, lailliset tuet Suomeen määräytyvät liian alhaisina ja maksut liian korkeina, johtuen näistä huijaavista maista joita Katainen on nyt avokätisesti tukemassa.

Katainen paljastuttuaan vaalirahoitus kuvioista totesi, nyt ei vaaleja voi järjestää kun on paha lama, jonkun täytyy kantaa vastuu ja ei ole aikaa järjestää vaaleja.
Todellisuudessa Katainen jäi pitämään vallasta kiinni ja jakamaan rahaa kavereilleen, piittaamatta mitään varsinaisesta vastuullisuudesta politiikan moraalia kohtaan.

Kun muistellaan vaalirahoitus sotku läpi ja muu mädännäisyys hyvä veli kuvioineen, niin vääjäämättä joudun epäilemään sitä mahdollisuutta että Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat rikollisjärjestöjen johdossa joita ylimmät laillisuuden valvojat maassamme suojelee.
Suomi voi pärjätä samoilla sopimuksilla kuin esim. Norja, Sveitsi ja Ruotsi, omalla valuutalla!
Kun Euro kaatuu, Suomeen ei tule työttömyyttä ja lamaa!
Kun Euro alueiden yliarvostettu valuutta lakkaa olemasta, Eurooppa alkaa
ostaa Eurooppalaisilta ja EU:n ulkopuolelta tuleva tuonti vähenee
rajusti.
Vienti Euroopasta Aasiaan ja Amerikkaan ja muualle kasvaa voimakkaasti
Euroopan kulutus ei juurikaan vähene, vaan se tuotetaan Euroopassa, kuten
Suomessa. Joten EU alueen työttömyys vähenee alle puoleen, josta johtuen
Euroopan alueen ostovoima kasvaa useita prosentteja niillä aloilla jotka heijastuvat suoraan työllisyyteen ja valtaosan kansalaisista hyvinvointiin.
Kansantaloudet tervehtyvä voimakkaasti, ja yli suuret hallinto-organisaatiot voidaan puolittaa rasittamasta valtioiden taloutta.

Ruotsi menestyy omalla valuutalla paljon paremmin kuin Suomi eurollaan, Norja ja Sveitsi menestyvät EU:n
ulkopuolella ja omilla valuutoilla paljon paremmin kuin Suomi jopa paremmin kuin Ruotsi.
Euron kaatuminen ei ole tuhoisaa kansoille Euroopassa vaan pankkiireille ja Heitä hännysteleville poliitikoille.
Jos pelastetaan moraalia vailla olevat sijoitus hurjastelijat, mikään ei muutu vaan sama toistetaan uudestaan ja uudestaan pitkin Eurooppaa ja
jopa koko maailmaa.
Nyt on aika laittaa tälle kansalaisten kusetukselle ja uhkailulle piste.
Suomi on aivan liian pieni, jotta sen omat edut otettaisiin tasapuolisesti huomioon EMUN jäsenenä. Kun sääntöjä, joihin Suomi sitoutui, ei noudateta Suomen edut kärsivät oleellisesti ja pysyvästi!

IsoKimppuLimppuja

aamen. Suomalaisilta ei edes kysytty halutaanko liittyä euro-alueeseen. Se annettiin ylimielisesti EU-jäsenyyteen liittyvänä ilmoitusasiana. Ja jälleen rikottiin perustuslakia.

Nyt irti eurosta, kun se näköjään on mahdollista jopa muiden euro-maiden työntämänä. Kohta pitää erota koko EU:sta, ovat nimittäin alottamassa sotatoimia öljyvaltiota vastaan.

Jouko Heyno

"Suomalaisilta ei edes kysytty halutaanko liittyä euro-alueeseen."

Kyllä kysyttiin. Asiasta oli sovittu liittymissopimuksessa, ja kansaltahan nimen omaan kysyttiin, "hyväksytkö sopimuksen nyt neuvotellusssa muodossa". 68 % kansasta asettui "nyt neuvotellun sopimuksen" taakse.

Alempana lisää höynäyttäjistä ja häynäytettävistä sekä heidän putkiaivoisuudestaan.

IsoKimppuLimppuja

ei tainnut kellään olla täyttä tietoa neuvottellusta sopimuksesta, ei edes neuvottelijoilla. Niinhän se meni täysin perusteettoman pelottelun puolelle koko äänestys. Aivan kuten nytkin, ei muka ole vaihtoehtoja.

Jouko Heyno

Jos ei ole tietoa, kun kysytään, kannatatko, kuka hullu kannattaa? Vähän niin kuin 80-luvulla, kun luotettiin pankinjohtajan lupauksiin eikä luettu takausasiakirjaa.

Hölmö saa toki olla, mutta silloinkin on vastuussa ja maksaa laskun.

Allekirjoittaisitko itse sopimuksen, jonka sisältöä et tunne?

salakankee

ja katsotaan heittävätkö EU:n mallioopilaan ulos! Jos heittävät, ok, liittoudutaan Ruotsin kanssa. Meillehän hyvin käy - otetaan Ruotsin kruunu valuutaksi! Loistava diili!
Antaa palaa! Demarit - älkää uskoko tuota gusetusta!
Ei meitä ulos heitetä, ja jos heitetään - sittenhän meille säkä kävi!
Säästyy 16 miljardia.

Mikko500

Saksalaiset ja ranskalaiset ja englantilaiset ja sveitiläiset pankit ovat ottaneet isoja riskejä ja tehneet miljardivoittoja Etelä-Euroopassa. Miten näiden tukeminen kuuluu Suomelle?

Eli toisinsanoen, Saksa ja kumppanit eivät menetä mitään, mutta Suomi puolestaan miljardeja. Tämä on väärin eikä käy. Euro saa vaikka kaatua, mutta tähän emme suostu. Ei muuten suostu Slovakiakaan. Suomi maksaa kaikista eniten. Ottakaa selvää. Kuka tuo Tiilikainen on?

Ken Haven

Jouko Heyno on valuutta spekulantti tai vakuutusyhtiön epäonnistunut eläkesijoittaja?

Heynolla on ilmiselvästi LIIKAA pelissä, hänen tulevaisuutensa on kiinni näistä Suomen maksamista miljarditakauksista.

HERÄTYS, Heyno sanoi sen TYMIN MAKSAA LASKUN!

SE EI KUITENKAAN OLE SUOMEN KANSA JOUKO! 17.4.2011 sen näyttää, ja sinä teet radikaaleja?

helihamalainen

Varmaan Saksa erotetaan seuraavaksi. Kaljaporukka lähettää kotiin kaikki, joilla on visa, jota vinguttaa.

Mikähän loppuköörin luottokelpoisuus on kun paras A-ryhmä pannaan pois? :)

Irlantikin on olevinaan sellainen demokratia, joka heiluttelee jopa Lissabonin sopimusta ja tekee estoitta varaumia. Meidän hiiret eivät uskalla kieltäytyä venäläisestä ruletista ja solidaarisuudesta ampuu Suomen pään seinille.

Mitähän meillä jää saamatta? Maataloustuetko? Aina voimme jättää myös jäsenmaksut rästiin.

twentyone

Entisenä kokoomuksen äänestäjänä minäkin olen siirtynyt kannattamaan Perussuomalaisia. Tämän maan pitää vihdoinkin aloittaa oma itsenäinen elämä tämän surkean euroerehdyksen jälkeen. Me voimme elää ihan kuten itse päätämme. Euroon kuuluminen ei ole meille kuten monille muillekaan EU maille mikään elinehto.
Kookomus taluttaa kansaa EK:n komennossa teuraaksi Etelä-Amerikan malliin. Maata ei johdeta kuten yritystä. Kansalaisten hyvinvointi on kiinni muustakin kuin bonuksista ja yritysten ökyvoitoista. Rahaa meillä on enemmän kuin koskaan joten järkevällä uudella politiikalla tulemme loistavasti toimeen. Tämä nykyinen touhu saa riittää.

Rommeli

Kokoomusta en seuraavissa vaaleissa äänestä. Helvetin vellihousut on saanut Isänmaan talouden kuilun partaalle.

Ääni mille vaan persulle mutta sekoomusta en enää äänestä. Kyvytöntä porukkaa. Kykypuolue...voi tsiisus mitä sontaa.

IsoKimppuLimppuja

eipä ole uhkailtu muiden kuin pääministerin, käteisen ja muutaman virkamies, finanssimaailman, ek:n ja etlan kellokkaan taholta. Vaihtoehtoja kuulemma ei ole. Aika onnettomia putkiaivoja meidän höynäyttäjämme ovat. Aina on vaihtoehtoja, aina.

jussi vaarala

sokea keskusta ja kiero kokoomus halitusvastuussa olivat

ydin on tämä - kokoomus kantaa kansainväliselle pääomalle rahaa sen kun kerkiää

siksi kokoomus oppositioon ja isovaihto virkamiehistöön samantien

Mila F

Sinä et ole koskaan ollut kokoomuslainen. "Rahaa meillä on enemmän kuin koskaan ..." - kokoomuslainen erottaa velkarahan tilillä olevasta rahasta. Ja toinen: "Euroon kuuluminen ei ole ...": Kyllä se on meille nyt elinehto, kun olemme saaneet lainamme hyvät luokitukset euron vakauden ja hyvän taloudenpidon tähden. Minkä arvoiseksi luulet jonkun uus-käyttöön-otettavan markan asettuvan suhteessa euroon/dollariin/jeniin, jos joutuisimme nyt luopumaan eurosta. --> meille ei jäisi edes vaatteita päällemme.

Kiusallinen muisti

Kiviniemi raivostui kun Ålandsbanken Asset Managementin johto puhuu totta. Kreikka raivostui kun totuus tuli lopullisesti julki. Lontoon pankkiireille jaetaan Super Bonuksia niistä rahoista joilla Kreikkaa ja Irlantia lainoittaneet pankit pelastettiin. Kreikan, Espanjan, Italian ja portugalin harmaat taloudet ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna. Heidän harmaat taloudet tuottavat pimeätä hyvinvointia ja elintasoa kotimaissaan, vaikka ei kasvatakaan varsinaista kansantaloutta ja näkyvää elintasoa kotimaissaan.
Kaikki EU maksut ja velvoitteet määräytyvät tämän näkyvän kansantalouden ja elintason/asukas mukaan, myös nämä Kataisen kylvämät tuki miljardit näille harmaantalouden maille. Suomeksi sanottuna, Katainen syytää tukeaan maille jotka, kuten Kreikka on paljastanut, on antanut tahallaan väärää tietoa tilastaan ja maksaa kaikki EU maksunsa alimittaisina suurien harmaiden talouksiensa vuoksi.

Jonka lisäksi ne saavat myös ylimitoitettuja tukia EU:lta johtuen näistä suurista harmaista talouksistaan.

Suomi on mukana systeemissä, jossa sitä kusetetaan molempiin suuntiin, lailliset tuet Suomeen määräytyvät liian alhaisina ja maksut liian korkeina, johtuen näistä huijaavista maista joita Katainen on nyt avokätisesti tukemassa.

Katainen paljastuttuaan vaalirahoitus kuvioista totesi, nyt ei vaaleja voi järjestää kun on paha lama, jonkun täytyy kantaa vastuu ja ei ole aikaa järjestää vaaleja.
Todellisuudessa Katainen jäi pitämään vallasta kiinni ja jakamaan rahaa kavereilleen, piittaamatta mitään varsinaisesta vastuullisuudesta politiikan moraalia kohtaan.

Kun muistellaan vaalirahoitus sotku läpi ja muu mädännäisyys hyvä veli kuvioineen, niin vääjäämättä joudun epäilemään sitä mahdollisuutta että Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat rikollisjärjestöjen johdossa joita ylimmät laillisuuden valvojat maassamme suojelee.
Suomi voi pärjätä samoilla sopimuksilla kuin esim. Norja, Sveitsi ja Ruotsi, omalla valuutalla!
Kun Euro kaatuu, Suomeen ei tule työttömyyttä ja lamaa!
Kun Euro alueiden yliarvostettu valuutta lakkaa olemasta, Eurooppa alkaa
ostaa Eurooppalaisilta ja EU:n ulkopuolelta tuleva tuonti vähenee
rajusti.
Vienti Euroopasta Aasiaan ja Amerikkaan ja muualle kasvaa voimakkaasti
Euroopan kulutus ei juurikaan vähene, vaan se tuotetaan Euroopassa, kuten
Suomessa. Joten EU alueen työttömyys vähenee alle puoleen, josta johtuen
Euroopan alueen ostovoima kasvaa useita prosentteja niillä aloilla jotka heijastuvat suoraan työllisyyteen ja valtaosan kansalaisista hyvinvointiin.
Kansantaloudet tervehtyvä voimakkaasti, ja yli suuret hallinto-organisaatiot voidaan puolittaa rasittamasta valtioiden taloutta.

Ruotsi menestyy omalla valuutalla paljon paremmin kuin Suomi eurollaan, Norja ja Sveitsi menestyvät EU:n
ulkopuolella ja omilla valuutoilla paljon paremmin kuin Suomi jopa paremmin kuin Ruotsi.
Euron kaatuminen ei ole tuhoisaa kansoille Euroopassa vaan pankkiireille ja Heitä hännysteleville poliitikoille.
Jos pelastetaan moraalia vailla olevat sijoitus hurjastelijat, mikään ei muutu vaan sama toistetaan uudestaan ja uudestaan pitkin Eurooppaa ja
jopa koko maailmaa.
Nyt on aika laittaa tälle kansalaisten kusetukselle ja uhkailulle piste.
Suomi on aivan liian pieni, jotta sen omat edut otettaisiin tasapuolisesti huomioon EMUN jäsenenä. Kun sääntöjä, joihin Suomi sitoutui, ei noudateta Suomen edut kärsivät oleellisesti ja pysyvästi!

Tynkä-Karjalan Antti

"Sinä et ole koskaan ollut kokoomuslainen."

Olet oikeassa, en miekää. - On vaikeaa olla fäni, kun on paskat ja kuset yht´aikaa housussa, kuten nyt. Pakko valehdella.

PS. Virkamieseläkkeeni lisäksi toimin (pien)yrittäjänä. Kysy lisää firmani (kv-)palveluista!

Mikko500

No tietenkin HSCB (britannia) Sosiete Generale (ranska). Ja käärivät mahtavat voitot.

Eli piiri pieni pyörii tuolla Keski-Euroopassa ja Suomi ei saa mitään, maksaa kyllä.

Noista Slovenioista ja Slovakioista ei kannata nyt puhua ollenkaan, ne ovat maita, jotka ovat saamapuolella, jos jotakin menee vikaan. Suomi sitävastoin on se joka maksaa ihan viimeisenä kaikkien muiden sotkut.

kalevika

"Kyllä Jyrki Katainen, Mari Kiviniemi ja Anni Sinnemäki ovat kuin valtiomiesjärkäleitä verrattuna tähän pölhöjen klubiin, joka täällä kuolaa tätä samaa sontaa ammusta iltaan."

Totta mutta jos Kataista, Sinnemäkeä ja Kiviniemeä verrataan oikeisiin valtiomiehiin, he muuttuvatkin itse pölhöklubilaisiksi.

reijahirn

jos ei näe, että varsinkin Katainen ja Stubb eivät ole tehtäviensä tasalla. Heidän toimintansa EU:ssa kansan selän takana on maanpetturuutta. Toivottavasti joutuvat vastaamaan vielä teoistaan oikeudessa.

Appi

Miten ihmeessä edes teoriassa voidaan perustella, että tulisi sitoutua johonkin takuihin ilman, että pelisäännöt ovat selvillä. Vaikka antaisin takuut omille lapsilleni, pitäisin tärkeänä, että keskusteltaisiin ja sovittaisiin, millä ehdoilla lähtisin takaamaan. Näin olen myös käytännössä toiminut. He ovat sentään lapsiani ja heihin luotan, mutta siitä huolimatta haluan tehdä selväksi, että ei tässä maailmassa tällaisia asioita leikkimällä tehdä. Miten kukaan voi tosissaan esittää, että tulisi antaa avoin valtakirja myöntää takuita, joiden maksajaksi on myös erittäin suuri riski joutua? Eikö todellakaan haluta tehdä menettelyistä läpinäkyviä? Uskotaanko, että joka ainut pankkikonkurssi olisi kuin Lehman Brothers? Eikö tuollainen otaksuma ole liioittelua? Jos alkuperäisillä rahoittajilla ei ole mitään vastuuta, voidaan euro hyvinkin kuopata. Se on silloin liian kallis.

Kiusallinen muisti

Kiviniemi raivostui kun Ålandsbanken Asset Managementin johto puhuu totta. Kreikka raivostui kun totuus tuli lopullisesti julki. Lontoon pankkiireille jaetaan Super Bonuksia niistä rahoista joilla Kreikkaa ja Irlantia lainoittaneet pankit pelastettiin. Kreikan, Espanjan, Italian ja portugalin harmaat taloudet ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna. Heidän harmaat taloudet tuottavat pimeätä hyvinvointia ja elintasoa kotimaissaan, vaikka ei kasvatakaan varsinaista kansantaloutta ja näkyvää elintasoa kotimaissaan.
Kaikki EU maksut ja velvoitteet määräytyvät tämän näkyvän kansantalouden ja elintason/asukas mukaan, myös nämä Kataisen kylvämät tuki miljardit näille harmaantalouden maille. Suomeksi sanottuna, Katainen syytää tukeaan maille jotka, kuten Kreikka on paljastanut, on antanut tahallaan väärää tietoa tilastaan ja maksaa kaikki EU maksunsa alimittaisina suurien harmaiden talouksiensa vuoksi.

Jonka lisäksi ne saavat myös ylimitoitettuja tukia EU:lta johtuen näistä suurista harmaista talouksistaan.

Suomi on mukana systeemissä, jossa sitä kusetetaan molempiin suuntiin, lailliset tuet Suomeen määräytyvät liian alhaisina ja maksut liian korkeina, johtuen näistä huijaavista maista joita Katainen on nyt avokätisesti tukemassa.

Katainen paljastuttuaan vaalirahoitus kuvioista totesi, nyt ei vaaleja voi järjestää kun on paha lama, jonkun täytyy kantaa vastuu ja ei ole aikaa järjestää vaaleja.
Todellisuudessa Katainen jäi pitämään vallasta kiinni ja jakamaan rahaa kavereilleen, piittaamatta mitään varsinaisesta vastuullisuudesta politiikan moraalia kohtaan.

Kun muistellaan vaalirahoitus sotku läpi ja muu mädännäisyys hyvä veli kuvioineen, niin vääjäämättä joudun epäilemään sitä mahdollisuutta että Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat rikollisjärjestöjen johdossa joita ylimmät laillisuuden valvojat maassamme suojelee.
Suomi voi pärjätä samoilla sopimuksilla kuin esim. Norja, Sveitsi ja Ruotsi, omalla valuutalla!
Kun Euro kaatuu, Suomeen ei tule työttömyyttä ja lamaa!
Kun Euro alueiden yliarvostettu valuutta lakkaa olemasta, Eurooppa alkaa
ostaa Eurooppalaisilta ja EU:n ulkopuolelta tuleva tuonti vähenee
rajusti.
Vienti Euroopasta Aasiaan ja Amerikkaan ja muualle kasvaa voimakkaasti
Euroopan kulutus ei juurikaan vähene, vaan se tuotetaan Euroopassa, kuten
Suomessa. Joten EU alueen työttömyys vähenee alle puoleen, josta johtuen
Euroopan alueen ostovoima kasvaa useita prosentteja niillä aloilla jotka heijastuvat suoraan työllisyyteen ja valtaosan kansalaisista hyvinvointiin.
Kansantaloudet tervehtyvä voimakkaasti, ja yli suuret hallinto-organisaatiot voidaan puolittaa rasittamasta valtioiden taloutta.

Ruotsi menestyy omalla valuutalla paljon paremmin kuin Suomi eurollaan, Norja ja Sveitsi menestyvät EU:n
ulkopuolella ja omilla valuutoilla paljon paremmin kuin Suomi jopa paremmin kuin Ruotsi.
Euron kaatuminen ei ole tuhoisaa kansoille Euroopassa vaan pankkiireille ja Heitä hännysteleville poliitikoille.
Jos pelastetaan moraalia vailla olevat sijoitus hurjastelijat, mikään ei muutu vaan sama toistetaan uudestaan ja uudestaan pitkin Eurooppaa ja
jopa koko maailmaa.
Nyt on aika laittaa tälle kansalaisten kusetukselle ja uhkailulle piste.
Suomi on aivan liian pieni, jotta sen omat edut otettaisiin tasapuolisesti huomioon EMUN jäsenenä. Kun sääntöjä, joihin Suomi sitoutui, ei noudateta Suomen edut kärsivät oleellisesti ja pysyvästi!

Tynkä-Karjalan Antti

to Mr. Jussi Vaarala:

Niihä tuo tekköö...

Ihmisten ja pääoman.

Palautuvan Karjalan (ml Petsamo) asiassa voisimme toimia kuitenkin win-win -periaatteella.

terv. Tynkä-Karjalan Antti
asevelisosialisti

JK. Karjala taitaa olla aihe, josta kokoomuslaiset jopa Paasikivi-valehtelevat.

arvieno

Melkoista huiputusta!

Noita maita jotka eivät noudata mitään sääntöjä ei edes ajatella heittää ulos eurosta, ne, jotka hoitavat asiansa, heitetään.

Kuinka tyhmiksi, typeriksi, aivottomiksi idiooteiksi meitä äänivaltaissia kansalaisia oikein kuvitellaan?

keskikiukkuinenmies

tosiasiassa kukaan ei tiedä mitä tehdään jos joku euromaa sanoo ettei heru rahaa enempää.
Tuskinpa tapahtuu mitään.

Nämä asiantuntijat ovat vihoviimeisiä joita nyt pitää kuunnella: koko kriisin ei pitänyt olla mahdollinen, pelastustoimien piti olla riittäviä jne...

De facto Käteistä on viety kuin pässiä. Pankkiiri itkee perjantaina että jos maanantaiksi ei ole saatu satojen miljardien pakettia niin tuhotuu talous. Ja niin rustataan paniikissa pelastuspaketit. Ainoa mitä tapahtuu on että pankki voi mennä konkurssiin ja yhteiskunta ottaa sen haltuun. Eli markkinatalous toimii: ensin nollataan omistajien rahat ja sitten turvaudutaan viimeiseen apuun eli veronmaksajaan. Veronmaksajan rahat ovat _aina_ viimeinen keino.

Vi Rus

Virkamiesten ei kuuluisi ohjata poliittista keskustelua - ja vaikuttaa sitä kautta epäsuorasti vaaleihin.

Ulkopoliittinen instituutti ei edusta kansanvaltaa vaan nomenklatuuran diktatuuria.

Olisihan se edustuksellista demokratiaa - ja jopa suotavaa, että virkamiehetkin vaihdettaisiin posteiltaan vaalituloksen mukaan niin kuin esimerkiksi Britanniassa tapahtuu.

Mitä muuta kuin konsensusta Ulkopoliittinen instituutti edustaa. Homehtuneita mielipiteitä Neuvostoliitosta Euroopan Unioniin.

Vallan vaihdos pitäisi näkyä vaalien jälkeen myös Ulkopoliittisessa instituutissa.

Tiilikaisten ja Lipposten aika on ohi...

kai45

Suomen ei tule toimia ensisijaisesti Ranskan ja Saksan maksumiehenä niiden hakiessa maksajia pelastamaan omien maidensa pankkeja. Mukaanlähdölle löydyttavä seuraavat ehdot:
- velkaa myöntäneiltä pankeilta ja niiden omistajilta edellytettävä: Velkaa leikattava jo muiden maiden Kreikan tuella eli ei rahaa korkoihin ja lyhennyksiin vaan ao. summia on pidettävä suorana velkojen lyhennyksenä jota vastaan Kreikka tunnustaa maksavansa kohtuullisen koron tuen myöntäneille maille.
- Korot ja lyhennykset on mitoitettava uudestaan em huomioiden. Mainitut pankit pakoitetaan suostumaan velkasaneeraukseen tai kantamaan jäljellejäävät riskit ensisijaisesti itse tai ko valtioiden tukemina. Jolloin vain ao. lainoja myöntäneiden pankkien valtiot ratkaisevat haluvatko ja millä ehdoin pelastaa oman maansa pankit.

Asia ei saa olla yksinomaan euromaiden asia tai riippuvainen siitä kuuluuko ko. valtio euromaihin.
Jatkossa on kirjattava selkeät kriteerit euroalueeseen kuulumiselle. Jos halutaan luoda mekanismi euroalueen yhteisvastuullisuudesta ja nämä ehdot halutaan koskevan kaikkia maita on niiden hyväksyminen oltava edellytys jatkaa euroalueessa tai sitten on erottava eurosta. Eli käytännöllisesti luodaan euroalue uudelleen!

de comments

hallituspuolueet ajoivat uudella lailla perustuslakiimme. Näin maamme tulee jatkossa mm. maksaa kaikki muiden maiden velat ja takuut siten kuin suuret EU-maat vaativat. On suuri virhe jos uusi eduskunta hyväksyy tuon lain perustuslakiimme.

Älkää hyvät ihmiset äänestäkö näitä nykyisiä hallituspuolueita, jotka tuon lakimuutoksen ovat järkeilleet Suomen oman päätäntävallan poistamiseksi.

jkalervo

Ja korot pilviin.Sitäkö nämä populistit ja muut ymmärtämättömät halöuavat.On helppo arvostella kun ei itse olla vastuussa mutta todellisuudessahan he vain paljastavat ettei olla maan asialla vaan oman puolueen ja tietenkin sen menestyksestä tulevissa vaaleissa.Lukekaapa mitä tuo Soinikin on FinancialTimessä kirjoittanut niin ymmärrätte että ei nykymaailmassa ole vaara sooloilla.PS , , niin,onkohan tuo lyhenne populistisakista!?

moro

Suomea uhataan vain Suomesta käsin- ja uhkailijana hallitus.

Jos Eu:n häirikkövaltioita ei uhata erottamisella, tai eurosta luopumisella, ei sitä tehdä Eu:n kuuliaisimmalle maalle Suomellekaan.

Nyt on pantava kova-kovaa vasten- ja estettävä hallituksen aikomukset rahoittaa Saksan/Ranskan yksityisiä pankkeja, jotka syypäitä ovat.

Kai tiedätte, että Suomen vaalit ovat eräänlaiset luottamusvaalit takaus-rahaston perustamiseksi Euroopan häirikköpankkien virheiden paikkaamiseksi.

Kiviniemi/Katainen on pyytänyt Saksalta- ja Ranskalta päätöksenteon siirtämistä Suomen vaalien jälkeen- ja siihen ne ovat suostuneet. Näin Suomen vaaleista muodostuu myöskin luottamusvaalit takuurahastosta.

Kun Suomi äänestää hallituskoalition nurin, koko takuuraha-hanke kaatuu Euroopassa. Näin se menee.

Äänestetään siis isänmaallisesti muita, kuin hallituspuolueita. Pienpuolueista ei niin väliä, mutta kokoomusta, sekä keskustaa tulee välttää.

Näin säästämme 16 miljardia euroa, joka on valtavan suuri summa rahaa.

salakankee

Kokoomuksen taustasielu antoi "koko Suomen puolesta" lupauksia siitä USA:lle, missä aikataulussa Suomesta tulee NATOn jäsen! Ei se noin helppoa ole. Nyt täytyy terästäytyä;
Kiviniemi on antanut joitakin lupauksia Ranskan ja Saksan pankkien edustajille (?), että Suomeen voi luottaa, kunhan vaalit on ensin lusittu. Pankkiirit nyökittelivät auliisti ja kehuivat Marin pukua josta osasimme tulla imarrelluksi

Mila F

... mölytä WikiLeaksista.

Sieltä löytyi eräs vuotopaavo, joka on käynyt laulamassa suomalaisten asioita Yhdysvaltain lähetystössä. Vieraan maan lähetystö on vieraan maan lähetystö. Missä viipyy tutkinta?

kaarna

mihin tahansa koska tietävät että tämän maan poliitikot ja virkakoneisto on aina valmiina kaikkeen mahdolliseen millä nuoleskella isompiaan ja jota nämä isommmat sitten hyödyntävät sumeilematta samalla nauraen" kun meitä kustaan linssiin silmääkään räpäyttämättä euro vedätyksissä joihin meillä ei edes varaa toisinkuin näillä muilla hieman suuremman potentiaalin omaavilla yksinkertaisesti siksi kun meitä verovaroja tuottavia on paljon vähemmän ja jo nyt kiristetty jo ääriään myöten eliittiä lukuunottamatta

de comments

on saanut kun on seurannut hallituksen touhuja. Hölmöjä voidaan höynäyttää oikein olan takaa kun siihen annetaan mahdollisuus.

Suomi tulisi pitkässä juoksussa voittamaan eurosta erottaessa. Kyllä monien tuotteiden ja palvelujen hinnat tulisivat nykyisistä "pilvistä" alas. Myös virkamiesten määrää voidaan välittömästi vähentää. Säästöjä tulee muistakin EU:n nykyisin määräämistä kohteista.

Htalk

"Teija Tiilikaisen mukaan Kiviniemi on oikeassa – varsinkin pysyvästä vakausrahastosta olisi hankalaa jäädä ulos euromaana."

Kyllä Suomi nettomaksajana kelpaa vaikka ei pelastetakaan saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja väliaikaisrahaston kasvattamisella.

Väliaikainen vakausrahasto on se missä pankit päästetään vastuusta 100% sesti.

Pysyvä vakausrahasto on se missä sanotaan että pankit joutuvat vastuuseen, mutta käytännössä pankit lobbaavat tämän vastuun pois kilpailukyky argumentoinnilla kun europarlamentaarikot keskittyvät lillukanvarsiin pysyvän vakuusrahaston sääntöjen viilaamisessa.

Saksalaiset ja Ranskalaiset pankit ovat totuutta luova voima- uskokaa tai älkää.

Pankkien asiantuntijat unohtavat kertoa että EU ssa toimivien Kreikkaa lainottaneiden ranskalaisten ja saksalaisten pankkien koko on EU ssa suuri ja juuri siksi ne asiantuntijat ovat yhtä ainoaa totuutta luova voima.

Toisaalta näiden muutaman saksalaisen ja ranskalaisen pankin suhde maailman koko pankkisektoriin on erittäin pieni muutamia prosentteja.

ks. alla oleva linkki Maailman 50 suurinta pankkia. Mieti mitä nämä muut pankit tekevät Suomen suhteen jos muutaman saksalainen ja ranskalainen pankki lopettaa toimintansa... Ne nostavat vain niiden maiden korkoa joiden maksukyky ei vastaa velkataakkaa.

Totuutta luova voima ja pankkien asiantuntijat
Väitän että nämä muut pankit taputtavat käsiä ja tulevat apuun kilpailemaan korolla pelastavat nämä saksalaiset ja ranskalaiset pankit omaan vaikutuspiiriinsä. Ville Veijo Esson baarista ei olisi surullinen jos kiinalaiset ostavat pari ranskalaista pankkia...

Linkki 50 maailman suurinta pankkia

http://www.gfmag.com/tools/best-banks/10619-worlds-50-biggest-banks.html...

Yhteenveto: Jos alle 5 %? maailman pankkisektorista menee nurin niin muut 95% ottavat ne hoidettavakseen ja tilanne korjaantuu muutamassa vuodessa.

Htalk

Kreikan osalta nämä pankit ei koe toimineen väärin kun Kreikka valehteli ensin luottotiedot ja sitten kun luottokelvottomuus paljastui pankit alkoivat periä Kreikalta sellaista korkoa uusista lainoista joka peritään luottokelvottomalle lainatessa.

Kreikka ei tätä korkoa pysty maksamaa joten Suomalaisia veronmaksajia pyydetään nyt takuumiehiksi. Miljardi-takaus ei ole ongelma mutta kun se että Kreikan lainaehtoja aletaan höllentää ennen kuin lainoja on edes nostettu kokonaan on outoa ja viitaa siihen että sopimuksista ei pidetä edes vuotta kiinni. Kreikan laina-ajan pidentäminen tarkoittaa lisävastuuta takaajille.

Mila F

Koska olemme ihan sikamaisessa välikädessä.

Seuraavanlainen tapahtumienkulku: Lainanantajapankit vaativat lainansa maksuun konkurssivaltioista Kreikasta ja Irlannista. Lainoittajapankit ovat Saksasta, Ranskasta ja Britanniasta. Jos Saksan, Ranskan ja Britannian pankit joutuvat kirjaamaan alas euromääräiset lainansa Kreikasta ja Irlannista, ne vetävät mukanaan asiakkaansa kotimaissaan (euromääräisesti huomattavat), jolloin euro romahtaa ja Suomen talous (euromääräisenä) romahtaa samalla. Suomi pienenä taloutena on aina suurin kärsijä ja toistaiseksi euroalueella ollaan vasta rakentamassa sääntöjä, joissa vastuissa ovat mukana myös pankit ja sijoittajat.

Toisin sanoen olemme syvällä kusessa ja siitä päästäksemme, voimme vain toivoa, että takauksille ja lainoille pystytään sopimaan kannaltamme järkevät puitteet. Häviämme kaikissa tapauksissa, koska olemme niin pieni talous. Pääsääntö on, että jos eurolle käy huonosti, myös Suomelle käy huonosti.

ksr

Höpönassut liikkeellä.

Naapurini joutui talousvaikeuksiin ostettuaan uuden auton. Koska en halunnut maksaa hänen velkojaan, minun on luovuttava eurosta. Onpa logiikka.

Kermit

Siellä asustan ja tämä on talousasioissa Suomeen verratuna ei pelkkä malliopilas, vaan voisi ryhtyä opettajaksi.
Tänään käväisin Narvassa, joka on Viron kolmanneksi suurin kaupunki, mutta äidinkielenään Viron _ainoaa_ virallista kieltä puhuu vain 4% kaupungin asukkaista, hekin lienevät naimisissa venäläisten kanssa.

Jos täällä olisivat suomalaiset päättäjät jotka saavat avustuksia tietyiltä säätiöiltä, niin Narvakin olisi varmaan Ahvenanmaan tapainen itsehallintoalue jossa ei viroa saisi puhua lainkaan. Äidinkielenään suomea puhuvia on Ahvenanmaallakin jonkin prosentin verran.

Säästöt oikeisiin paikkoihin ja velanottaminen unohduksiin.

vapausvalita

Miksi meille valehdellaan näin räikeästi?
Euroopassa on useita valtioita joissa käytetään euroa, vaikka ne eivät kuulu rahaliittoon, EU:hun tai mihinkään yhteystyöjärjestöön.
Loppujen lopuksi, miten EU pystyisi valvomaan millä valuutalla täällä käydään vaihtokauppaa, muuten kuin miehittämällä Suomen?

Ajatushautomo

Sanoo että minkä otat taataksesi, sen otat myös maksaaksesi. Olisi siis ihan kiva kuulla kuinka montakymmentä miljardia on se raja, takaus- eli velkavastuita, jonka Suomen päättäjät ovat valmiita uhraamaan jotta saamme kuulua (velka)euroklubiin.

Olisi siis kiva kuulla onko tämä raja esimerkiksi 16 miljardia euroa, 30 miljardia, 50 miljardia vai mikä, jonka jälkeen Suomi ei ole valmis enään rahoittamaan euroakaan nykyistä kasinotalousjärjestelmää. Nyt näyttää siltä kun vanha muste takauspapereissa on kuivunut, niin jo vaaditaan uutta takausta. Jotenkin tämä muistuttaa jollain oudolla tavalla mafiakiristykseltä.

Puolueet kerkiävät siis hyvin antamaan vaalilupauksensa Suomen katajaiselle kansalle, missä raja kulkee. Osa puolueista piti jo edellistä lainatakausta järjettömänä.

Hakkuri

Miksiköhän asia ei valkene että puheet lainoittajien tulosta osavastuuseen on silmänkääntö jolla jälleen kerran vedätetään taviksia.

Tällä hetkellä sijoittajat ja lainoittajat ottavat 100% riskin rahojensa menetyksistä jos lainoitettu valtio joutuu velkajärjestelyyn. Kuinkahan tätä vastuuta voidaan enää kasvattaa, kuten poliitikot lupaavat.

Pysyvä vakuusrahaston mukana tuleva "lainoittajat osavastuuseen"-pykälä on etukäteisilmoitus lainoittajille, että euromaat ovat takaamassa tiettyyn rajaan asti automaattisesti. Tämä mahdollistaa entistä suurempien pankkiriskien tehtailun ja kuplien kasvatuksen, joka voidaan sitten kaataa veronmaksajien syliin.

Hymiö

Ja moni euromaa voi olla tästä kiitollinen jopa Saksa ja Ranska koska lainaajapankit sieltä.

Ei se ole ainoa totuus, että mennään koko ajan kiihtyvällä aikataululla kohti George Orwellin 1984-virkamieseurooppaan saati pankkimiesten pompoteltaviksi. Nytkin pankit nostavat maiden luottoluokituksia miten huvittaa eli siis omia korkovoittojaan. Otetaan välillä aikalisä ja pohditaan asioita.

Teija Tiilikainen ja Mari Kiviniemi tuntuvat olevan kaikkien vedätettävissä. Onneksi Timo Soini ei ole. Urpulainenkin tajuaa tuon pankkien vedätyksen.

bujormanen

Minä aamulla vitsinä kommentoin Huuskon blogiin jossa hän sanoi hankkivansa "asiantuntijalausunnon", että Teija Tiilikaiselta "puolueettoman ja asiantuntevan" saa. Se oli siis VITSI. Tiilikainen on europankkiireiden ja kokoomuksen juoksutyttö.

Vai muka Suomi erotettaisiineurosta? Eiväthän Kreikka ja Irlantikaan lahjoita muille rahaa, mutta mukana pysyvät.

Tarkemmin ajatellen tämä on hyvä idea. Ulos niin pian kuin päästään, Tanskan ja Ruotsin seuraksi.

Hymiö

"Eiväthän Kreikka ja Irlantikaan lahjoita muille rahaa"

Niinpä, poispotkiminen on vale. Kukas sen muuten sanoikaan. Olikos itse valepuolueesta. Minä en millään muista sitä nyt ei tule mieleen.

Alkaa kyllästyttää näiden sattumapääministereiden valheet.

Keskisuomalainen

Mitä kolmas osapuoli eli Suomi tekee kahdenvälisen lainanoton maksumiehenä. Yleensä on lainanottaja eli velallinen ja lainanantaja eli lainaaja, eikä laina asiat kuulu muille. Suomi ei ole lainan solmimishetkellä ollut lainan takaaja, joten miten se nyt maksumieheksi joutuu.

Tässä on asian ydin, eli meitä huijataan maksamaan velat, jotta rikkaiden maiden pankit eivät joutuisi maksumiehiksi. Jos lainaajapankit joutuisivat alaskirjaamaan luottotappiot moni niistä joutuisi maksuvaikeuksiin. Silloin kyseisten EU-maiden taloudet joutuisivat aallonpohjaan, jota ne eivät halua. Suomelle siitä olisi vain hyötyä, kun kilpailukyky vain vahvistuisi. Nyt Jyrki-boy ja Minkki-Mari eivät uskalla irtaantua höynäyttämisestä, kun ovat vielä aivan kokelasasteella kansainvälisessä politiikassa.
On Suomen kansan onni että vaalit ovat pian. Suomesta löytyy valtiomiestasoisia päättäjiä asioitamme hoitamaan EU:ssa.

Mila F

Onko olemassa Ranskan valtionpankkia, joka olisi ylilainoittanut Kreikkaa? Jos olisikin, kreikkalaiset valehtelivat taloutensa kunnon, mikä vapauttaa minkä tahansa liikeyrityksen vastuusta.

Muussa tapauksessa: Valtio ei ole pankki. Vertaa: Voidaanko suomalaiset panna vastuuseen, jos Danske bank - Sampo-Pankki - yliluotottaa jotakin valtiota?

Olemme yksiselitteisesti kusessa ja siitä ei selvitä syyttelemällä toisiamme.

IsoKimppuLimppuja

jo aloittelee engelsmannien kanssa ryöstöretkeä valtion kassan ja pankkiensa tukemiseksi..ai minnekö, no Libyaan.

En arvannutkaan tilanteen olevan jo noin pahan...

Kiusallinen muisti

Kiviniemi raivostui kun Ålandsbanken Asset Managementin johto puhuu totta. Kreikka raivostui kun totuus tuli lopullisesti julki. Lontoon pankkiireille jaetaan Super Bonuksia niistä rahoista joilla Kreikkaa ja Irlantia lainoittaneet pankit pelastettiin. Kreikan, Espanjan, Italian ja portugalin harmaat taloudet ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna. Heidän harmaat taloudet tuottavat pimeätä hyvinvointia ja elintasoa kotimaissaan, vaikka ei kasvatakaan varsinaista kansantaloutta ja näkyvää elintasoa kotimaissaan.
Kaikki EU maksut ja velvoitteet määräytyvät tämän näkyvän kansantalouden ja elintason/asukas mukaan, myös nämä Kataisen kylvämät tuki miljardit näille harmaantalouden maille. Suomeksi sanottuna, Katainen syytää tukeaan maille jotka, kuten Kreikka on paljastanut, on antanut tahallaan väärää tietoa tilastaan ja maksaa kaikki EU maksunsa alimittaisina suurien harmaiden talouksiensa vuoksi.

Jonka lisäksi ne saavat myös ylimitoitettuja tukia EU:lta johtuen näistä suurista harmaista talouksistaan.

Suomi on mukana systeemissä, jossa sitä kusetetaan molempiin suuntiin, lailliset tuet Suomeen määräytyvät liian alhaisina ja maksut liian korkeina, johtuen näistä huijaavista maista joita Katainen on nyt avokätisesti tukemassa.

Katainen paljastuttuaan vaalirahoitus kuvioista totesi, nyt ei vaaleja voi järjestää kun on paha lama, jonkun täytyy kantaa vastuu ja ei ole aikaa järjestää vaaleja.
Todellisuudessa Katainen jäi pitämään vallasta kiinni ja jakamaan rahaa kavereilleen, piittaamatta mitään varsinaisesta vastuullisuudesta politiikan moraalia kohtaan.

Kun muistellaan vaalirahoitus sotku läpi ja muu mädännäisyys hyvä veli kuvioineen, niin vääjäämättä joudun epäilemään sitä mahdollisuutta että Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat rikollisjärjestöjen johdossa joita ylimmät laillisuuden valvojat maassamme suojelee.
Suomi voi pärjätä samoilla sopimuksilla kuin esim. Norja, Sveitsi ja Ruotsi, omalla valuutalla!
Kun Euro kaatuu, Suomeen ei tule työttömyyttä ja lamaa!
Kun Euro alueiden yliarvostettu valuutta lakkaa olemasta, Eurooppa alkaa
ostaa Eurooppalaisilta ja EU:n ulkopuolelta tuleva tuonti vähenee
rajusti.
Vienti Euroopasta Aasiaan ja Amerikkaan ja muualle kasvaa voimakkaasti
Euroopan kulutus ei juurikaan vähene, vaan se tuotetaan Euroopassa, kuten
Suomessa. Joten EU alueen työttömyys vähenee alle puoleen, josta johtuen
Euroopan alueen ostovoima kasvaa useita prosentteja niillä aloilla jotka heijastuvat suoraan työllisyyteen ja valtaosan kansalaisista hyvinvointiin.
Kansantaloudet tervehtyvä voimakkaasti, ja yli suuret hallinto-organisaatiot voidaan puolittaa rasittamasta valtioiden taloutta.

Ruotsi menestyy omalla valuutalla paljon paremmin kuin Suomi eurollaan, Norja ja Sveitsi menestyvät EU:n
ulkopuolella ja omilla valuutoilla paljon paremmin kuin Suomi jopa paremmin kuin Ruotsi.
Euron kaatuminen ei ole tuhoisaa kansoille Euroopassa vaan pankkiireille ja Heitä hännysteleville poliitikoille.
Jos pelastetaan moraalia vailla olevat sijoitus hurjastelijat, mikään ei muutu vaan sama toistetaan uudestaan ja uudestaan pitkin Eurooppaa ja
jopa koko maailmaa.
Nyt on aika laittaa tälle kansalaisten kusetukselle ja uhkailulle piste.
Suomi on aivan liian pieni, jotta sen omat edut otettaisiin tasapuolisesti huomioon EMUN jäsenenä. Kun sääntöjä, joihin Suomi sitoutui, ei noudateta Suomen edut kärsivät oleellisesti ja pysyvästi!

Kiusallinen muisti

Kirjoitukseni sisältää vastauksen kaikkiin uhkailuihisi asiassa.

Saksalaisia ja ranskalaisia, englantilaisia ja amerikkalaisia Pankkeja ei ole mitään järkeä pelastaa suomalaisten verorahoilla!

Nämä pankit ovat lainoittaneet holtittomia harmaantalouden kansantalouksia kuten, Kreikka, Irlanti, Portugali,Espanja ja Italia, holtittomasti.

Näiden pankkien ja maiden avustuksella näyttää siltä että myös Saksa kuuluu riskimaiden joukkoon.

Mila F

Minä en ole uhkaillut ketään.

Mistä Kreikkaa luotottaneet pankit olisivat voineet tietää, että, sosialistihallitus valehteli kaikesta. Nyt ollaan luomassa järjestelmää, jossa yli varojensa elävät joutuvat itse vastaamaan valinnoistaan.

K.Menthol

Tämäkö se nyt oli se Huuskon lupaama "asiantuntijanäkemys eurosta eroamiseen" jonka blogissaan tänään lupasi?
Kas kun ette kysyneet itse Van Rompuylta tai vaikka Liikasen Ekiltä.
Lisäksi, pitääkö Teija Tiilikainen ihmisiä aivan idiootteina kun vakavalla naamalla heittää tällaista jargonia?
Varmaan Kataisen kanssa iskeneet viisaat päänsä yhteen ja miettineet mitähän sille Usarille vastattaisiin ja sen aivoriihen tulos on sitten tämä juttu.

HeimoH

Siis Suomihan se tässä pitää eurosta erottaa, kun ei maksa toisten tuhlailuja. Eikös nämä kreikat ja irlannit kusettaneet muita euromaita aikansa väärennetyillä budjettitiedoilla ja velkaantuivat siinä ohessa korviaan myöten. Muistaakseni säännöt olisivat erottaneet nämä rikollisvaltiot, mutta ei... ei muuta kuin painellaan villaisella ja miljardeilla siinä samalla.

olavinieminen

Suomen EU-politiikan pitää johtaa siihen että maamme lainantakaus ei kasva.
EU-maissa pitää ottaa roskapankit käyttöön ja pistää tekijät vastuuseen.

Näiden ongelmien vastuun pitää kohdistua niiden aiheuttajille.
Jos Suomi ei ole aiheuttaja niin ei se voi ottaa niistä vastuutakaan!

Jos tämä ei onnistu niin ongelmamaiden on erottava eurosta. EU:ssa on maita, jotka eivät käytä euroa.

Tämä on pelkistetyn yksikertainen asia ja looginen!
Ne jotka eivät pysty eurotoimintaan eivät ole siihen oikeutettuja.
Edesvastuuttomat maat joutavat ulos eurosta mutta ei Suomi.
Tulkoot sitten takaisin kun ovat saaneet asiansa kuntoon.
Muuten tilanne on kestämätöntä pelleilyä veronmaksajien kustannuksella!

Kiusallinen muisti

Kiviniemi raivostui kun Ålandsbanken Asset Managementin johto puhuu totta. Kreikka raivostui kun totuus tuli lopullisesti julki. Lontoon pankkiireille jaetaan Super Bonuksia niistä rahoista joilla Kreikkaa ja Irlantia lainoittaneet pankit pelastettiin. Kreikan, Espanjan, Italian ja portugalin harmaat taloudet ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna. Heidän harmaat taloudet tuottavat pimeätä hyvinvointia ja elintasoa kotimaissaan, vaikka ei kasvatakaan varsinaista kansantaloutta ja näkyvää elintasoa kotimaissaan.
Kaikki EU maksut ja velvoitteet määräytyvät tämän näkyvän kansantalouden ja elintason/asukas mukaan, myös nämä Kataisen kylvämät tuki miljardit näille harmaantalouden maille. Suomeksi sanottuna, Katainen syytää tukeaan maille jotka, kuten Kreikka on paljastanut, on antanut tahallaan väärää tietoa tilastaan ja maksaa kaikki EU maksunsa alimittaisina suurien harmaiden talouksiensa vuoksi.

Jonka lisäksi ne saavat myös ylimitoitettuja tukia EU:lta johtuen näistä suurista harmaista talouksistaan.

Suomi on mukana systeemissä, jossa sitä kusetetaan molempiin suuntiin, lailliset tuet Suomeen määräytyvät liian alhaisina ja maksut liian korkeina, johtuen näistä huijaavista maista joita Katainen on nyt avokätisesti tukemassa.

Katainen paljastuttuaan vaalirahoitus kuvioista totesi, nyt ei vaaleja voi järjestää kun on paha lama, jonkun täytyy kantaa vastuu ja ei ole aikaa järjestää vaaleja.
Todellisuudessa Katainen jäi pitämään vallasta kiinni ja jakamaan rahaa kavereilleen, piittaamatta mitään varsinaisesta vastuullisuudesta politiikan moraalia kohtaan.

Kun muistellaan vaalirahoitus sotku läpi ja muu mädännäisyys hyvä veli kuvioineen, niin vääjäämättä joudun epäilemään sitä mahdollisuutta että Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat rikollisjärjestöjen johdossa joita ylimmät laillisuuden valvojat maassamme suojelee.
Suomi voi pärjätä samoilla sopimuksilla kuin esim. Norja, Sveitsi ja Ruotsi, omalla valuutalla!
Kun Euro kaatuu, Suomeen ei tule työttömyyttä ja lamaa!
Kun Euro alueiden yliarvostettu valuutta lakkaa olemasta, Eurooppa alkaa
ostaa Eurooppalaisilta ja EU:n ulkopuolelta tuleva tuonti vähenee
rajusti.
Vienti Euroopasta Aasiaan ja Amerikkaan ja muualle kasvaa voimakkaasti
Euroopan kulutus ei juurikaan vähene, vaan se tuotetaan Euroopassa, kuten
Suomessa. Joten EU alueen työttömyys vähenee alle puoleen, josta johtuen
Euroopan alueen ostovoima kasvaa useita prosentteja niillä aloilla jotka heijastuvat suoraan työllisyyteen ja valtaosan kansalaisista hyvinvointiin.
Kansantaloudet tervehtyvä voimakkaasti, ja yli suuret hallinto-organisaatiot voidaan puolittaa rasittamasta valtioiden taloutta.

Ruotsi menestyy omalla valuutalla paljon paremmin kuin Suomi eurollaan, Norja ja Sveitsi menestyvät EU:n
ulkopuolella ja omilla valuutoilla paljon paremmin kuin Suomi jopa paremmin kuin Ruotsi.
Euron kaatuminen ei ole tuhoisaa kansoille Euroopassa vaan pankkiireille ja Heitä hännysteleville poliitikoille.
Jos pelastetaan moraalia vailla olevat sijoitus hurjastelijat, mikään ei muutu vaan sama toistetaan uudestaan ja uudestaan pitkin Eurooppaa ja
jopa koko maailmaa.
Nyt on aika laittaa tälle kansalaisten kusetukselle ja uhkailulle piste.
Suomi on aivan liian pieni, jotta sen omat edut otettaisiin tasapuolisesti huomioon EMUN jäsenenä. Kun sääntöjä, joihin Suomi sitoutui, ei noudateta Suomen edut kärsivät oleellisesti ja pysyvästi!

salakankee

ON = Olavi Nimeinen (pankaa nimi mieleen!)
"Edesvastuuttomat maat joutavat ulos eurosta mutta ei Suomi."

Eikä juuri päinvastoin! Herranjumala sentään!

"Eräänlaisena vastauksena Kiviniemi kuitenkin totesi, että Suomella on kaksi vaihtoehtoa: olla mukana vakauspaketin kokonaisratkaisussa tai ”käytännössä lähteä eurosta pois”.
Teija Tiilikaisen mukaan Kiviniemi on oikeassa – varsinkin pysyvästä vakausrahastosta olisi hankalaa jäädä ulos euromaana."

Ok, Tiilikainen ja Kiviniemi, potkikaa siis Saksa ja Suomi pois EU:sta, mallioppilaat. Jättäkää luuserit jäljelle!
Sopii meille. Liittoudumme keskenämme; Saksa, Ruotsi ja Suomi!
Pyhä kolminaisuus!
Anomme pääsyä Saksan liittovaltioksi jos Saksa irtautuu eurosta! Akselivaltiona olemme varmasti ensimmäisten joukossa.

Mauri T Taavitson

Kun vielä laitetaan 8 miljardia lisää, niin talous alkaa
elpyä.
Sitten puolen vuoden päästä Rehn ja muut EU-vurkamiehet tulevat sanomaan, että ei se riittänytkään. Nyt tarvitaan 50 miljardia, kun tuo 8 miljardia meni pörssimeklarien
boonuksiin.
Mepit ja muuta kalliit näennnäisvirat eivät auta meitä
mitenkään, kun ne heti kääntyvät oman sosiaaliryhmänsä
kannattajaksi ja haistattelevat kotimaalleen.
Nyt ois hyvä laittaa rahan ööskäys toppiin, näin pieni kansakunta ei jaksa pyörittää tällaista rulettia.

peweste

Onhan se todella utopistista,että pieni Suomi pelastaisi takauksilla EU,n .
Kyllä nyt Sisu ,Sauna ja Sibelius ajattelu päälle ja toppi lainoitukselle.Kyllä Suomi selviää ilman euroakin on selvitty pahemmastakin.Katainen ja Kiviniemi kulkee nyt kuin pässi narussa EU.n viemänä.Nyt on aika katkaista naru.

Petri Peltonen

Voisiko asianomaiset (Kiviniemi, Katainen, Tiilikainen ym.) tuoda julki sen mitä alustavassa vakausrahaussopimuksessa sanotaan?

Onko siellä pykälä jossa lukee jotenkin näin: "Vakausrahastoon sitoutumattomat maat joutuvat eroamaan eurosta"?

Jos on, niin eikö Suomi voisi vaatia kyseisen pykälän poistoa jolloin pysyisimme eurossa osallistumatta vakausrahastoon? Ja jos pykälää ei saada pois, niin Suomi tekee sitten kyseisesten sääntöjen voimaanastuttua päätöksen - osallistutataan vakausrahastoon ja pysytään eurossa, tai sitten ei osallistuta ja jerotaan eurosta. Tuleeko vakausrahastoon tarkat suhteet maiden osuuksista? Jos ei, niin sitten Suomi voi sanoa että osallistumme vakausrahastoon, mutta vain yhdellä eurolla. Jos muuta pelaavat peliään ja sanelevat sääntönsä mielensä mukaan, niin miksi emme mekin tulkitsisi heidän laatimiaan sääntöjä etujemme mukaisesti?

Jos tuollainen pykälä on, niin se ainakin pitää ennen vaaleja tuoda julki. Ja myös se, että onko siinä pykälää millä euromaa voidaan erottaa eurosta.

intrigööri

kannattaisi käydä vaikka Iirolta kysymässä, miltä tuntui kiertää maailmalla kerjäämässä vippiä Suomi-nimiselle pikkumaalle silloin 90-luvun alkuvuosina.
Semmoinen tilanne saattaa olla taas edessä, jos käy niin, että euroalue hajoaa täysin meistä riippumatta mahdottoman tilanteen edessä. Sellaisen sotkun pystyvät aiheuttamaan jo Espanja ja Italia kaksistaan.
Mikä on esim. eurooppalaisten pankkien todellinen tilanne, sitä ei meille taviksille kerrota koskaan. Ehkä niin onkin parempi? Toivottavasti Suomessa edes virkamiestasolla valmistaudutaan myös rahaliitosta irtautumiseen? Vai yllätetäänkö muka kaikki taas pöksyt puolitangossa?

Eräs isä

Markka takaisin, devalvoidaan niin että vienti lähtee vetämään... Tällä tavalla me pärjäämme. Antaa kreikan, irlannin, jne. pärjätä omillaan, ei me olla niille mitään velkaa. Ne ovat velkaa MEILLE! Helvetti, mikä noita kokkareita oikein vaivaa? vai onko niillä omat rahat jotenkin muissa maissa? No, se on HEIDÄN ongelmansa. Minun ongelmani on sama kuin Suomen ongelma. ja siitä selvitään parhaiten omalla valuutalla. Piste.

Reissumies evp

Uusliberaalien pääguru Björn "Nalle" Vahlroos sanoi TV:ssä, pari päivää sitten, että koko takuuhomma lähti alunperin täysin pieleen ja että peli on puhallettava poikki välittömästi. Miksi tästäkään ei puhuta?
Kataiselta ja Kiviniemeltä on otettava nimenkirjoitusoikeus pois, etteivät enään pääse vetämään Suomen nimeä kaikenmoisiin vekseleihin.

VekeKeke

Ei Nalle ajattele suomalaisten etua. Kaappasi entisen Postipankin halvalla valtiolta ja keinotellut sillä omaisuuden. Ei ole tehnyt päivääkään kunnon töitä. Hänen isänsä kaikki tiedättekin, erittäin "mukava" persoona???
Nallen mielestä eläkeikää nostettava sosiaalietuja vähennettävä, että hän saisi lisää rahaa. Ahneella on kuulema paskanen loppu. Jäädään odottamaan, jos Jumala suo.
Nallelta maataloustuet ja puheoikeus pois.

Brandheim

Eikös Kalle Isokallio sanonut että Suomen virkakoneisto käyttää vuodessa 80 miljardia euroa ja se on ylimitoitettu laitos.Soini on ainoa joka on leikkauksia luvannut, mutta yksikään muu puolue ei ole mainninnut asiaa, kun pelkää äänikatoa.

Brandheim

Kokoomus ja Keskusta suojaavat ulkomaisi omia sijoituksiaan, ei suinkaan Suomen kansan etuja.Mikään ,muu ei selitä tällaista käytöstä.

Judgement Day

joka jumalan päivä

Hallituksen mitääntekemättömyys maksaa 1.2 miljardia kuussa (Uutta velkaa) Budjettivaje on 14.4 MRD, 25 %

Vaalien jälkeen on edessä rankka matokuuri ja katkaisuhoito julkisen puolen menojen kohdalla.

Milloin kokkelit + hallitus tulevat esiin ja julkistavat leikkaukset? 25% budjetista on pelkkää ”ilmaa”.

Eläkeläiset, keskiluokka ja köyhät kyykkyyn! Kokoomus jakaa Eliitille ja porvareille veroetuja!

Kokoomuksen vaaliohjelman prioriteettijärjestys Suomessa on seuraava:

- homoseksuaalien ja lesbojen tasa-arvo
- pakkoruotsin ehdoton säilyttäminen
- Eliitin ja Suurkapitaalin voittojen maximointi
- maahanmuuttajien ja romanivarkaiden paapominen
- muslimien oikeudet ja Koraanin pyhyyden suojeleminen
- yli varojensa eläneitten EU-maitten avustaminen verovaroin
- Suomi NATOon kansalta mitään kysymättä

Tässä seuraukset kokoomuksen 8 v. vallassa olosta:
- 900 000 ihmistä köyhyysrajan alapuolella
- 300 000 ihmistä työttömänä + 150 000 tempputyöllistettyjä, kurssilaisia, tilastokikkailuja
- sadat tuhannet työntekijät joutuvat tekemään joko osa-aikaista tai lyhennettyä työviikkoa
- monet lapsiperheet joutuvat pyytämään tukea sosiaalitoimistoista ja kelalta
- leipäjonot kasvavat ja niissä käy nyt jopa lapsiperheitä ja nuoria
- asuntojen hinnat räjähtäneet käsiin
- asuntojen vuokrat nousseet kokoajan
- valtio ottaa koko ajan lisää velkaa
- kunnat nostavat kokoajan kunnallisveroaan
- jätemaksut nousevat
- vesimaksut nousevat
- viemärimaksut nousevat
- sähkö hinta nousee
- polttoaineiden verot nousevat
- ruuan hinta nousee
- kiinteistövero nousee
- nuoristyöttömyys hipoo 25%

Kataisen Kokoomusta kiinnostavat Islanti, Latvia, Kreikka, Irlanti, Portugali ...

Äkkiä siinä Suomi ja suomalaisuus unohtuu, kun on noin tärkeitä kohteita autettavana.

Tosi kaukana perässä tulevat esimerkiksi isien tasa-arvo lasten huoltajuuskiistoissa ja vanhusten kohtelu laitoksissa.

Siinä riittää kokkeleilla selittämistä kodin, uskonnon ja Isänmaan tunnuslauseenaan pitäville perusäänestäjille.

http://www.youtube.com/watch?v=-kBOWaxauTA&feature=related Narsisti Stubbilla on ”Hirvee syke päällä”

sebulon

vähän kumma, jos Kreikka kaikkien temppujensa jälkeen on ja saa olla eurossa mukana, mutta Suomi joutuisi kuitenkin ulos jos ei lähde mukaan lisätakuisiin.

sebulon

että ajaudutaan lamaan ja Suomeen tulee työttömiä, jos ei anneta lisätakuita. On ehkä oikeassa. Mutta vain sen laman kautta päästään eroon tästä moraalikadosta. Tuleva lama on moraalikadon hinta.

Kiviniemi raivostui kun Ålandsbanken Asset Managementin johto puhuu totta, eikä vastaa kun Nalle Wahlroos jatkaa. Kreikka raivostui kun totuus tuli lopullisesti julki. Lontoon pankkiireille jaetaan Super Bonuksia niistä rahoista joilla Kreikkaa ja Irlantia lainoittaneet pankit pelastettiin. Kreikan, Espanjan, Italian ja portugalin harmaat taloudet ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna. Heidän harmaat taloudet tuottavat pimeätä hyvinvointia ja elintasoa kotimaissaan, vaikka ei kasvatakaan varsinaista kansantaloutta ja näkyvää elintasoa kotimaissaan.
Kaikki EU maksut ja velvoitteet määräytyvät tämän näkyvän kansantalouden ja elintason/asukas mukaan, myös nämä Kataisen kylvämät tuki miljardit näille harmaantalouden maille. Suomeksi sanottuna, Katainen syytää tukeaan maille jotka, kuten Kreikka on paljastanut, on antanut tahallaan väärää tietoa tilastaan ja maksaa kaikki EU maksunsa alimittaisina suurien harmaiden talouksiensa vuoksi.

Jonka lisäksi ne saavat myös ylimitoitettuja tukia EU:lta johtuen näistä suurista harmaista talouksistaan.

Suomi on mukana systeemissä, jossa sitä kusetetaan molempiin suuntiin, lailliset tuet Suomeen määräytyvät liian alhaisina ja maksut liian korkeina, johtuen näistä huijaavista maista joita Katainen on nyt avokätisesti tukemassa.

Katainen paljastuttuaan vaalirahoitus kuvioista totesi, nyt ei vaaleja voi järjestää kun on paha lama, jonkun täytyy kantaa vastuu ja ei ole aikaa järjestää vaaleja.
Todellisuudessa Katainen jäi pitämään vallasta kiinni ja jakamaan rahaa kavereilleen, piittaamatta mitään varsinaisesta vastuullisuudesta politiikan moraalia kohtaan.

Kun muistellaan vaalirahoitus sotku läpi ja muu mädännäisyys hyvä veli kuvioineen, niin vääjäämättä joudun epäilemään sitä mahdollisuutta että Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat rikollisjärjestöjen johdossa joita ylimmät laillisuuden valvojat maassamme suojelee.
Suomi voi pärjätä samoilla sopimuksilla kuin esim. Norja, Sveitsi ja Ruotsi, omalla valuutalla!
Kun Euro kaatuu, Suomeen ei tule työttömyyttä ja lamaa!
Kun Euro alueiden yliarvostettu valuutta lakkaa olemasta, Eurooppa alkaa
ostaa Eurooppalaisilta ja EU:n ulkopuolelta tuleva tuonti vähenee
rajusti.
Vienti Euroopasta Aasiaan ja Amerikkaan ja muualle kasvaa voimakkaasti
Euroopan kulutus ei juurikaan vähene, vaan se tuotetaan Euroopassa, kuten
Suomessa. Joten EU alueen työttömyys vähenee alle puoleen, josta johtuen
Euroopan alueen ostovoima kasvaa useita prosentteja niillä aloilla jotka heijastuvat suoraan työllisyyteen ja valtaosan kansalaisista hyvinvointiin.
Kansantaloudet tervehtyvä voimakkaasti, ja yli suuret hallinto-organisaatiot voidaan puolittaa rasittamasta valtioiden taloutta.

Ruotsi menestyy omalla valuutalla paljon paremmin kuin Suomi eurollaan, Norja ja Sveitsi menestyvät EU:n
ulkopuolella ja omilla valuutoilla paljon paremmin kuin Suomi jopa paremmin kuin Ruotsi.
Euron kaatuminen ei ole tuhoisaa kansoille Euroopassa vaan pankkiireille ja Heitä hännysteleville poliitikoille.
Jos pelastetaan moraalia vailla olevat sijoitus hurjastelijat, mikään ei muutu vaan sama toistetaan uudestaan ja uudestaan pitkin Eurooppaa ja
jopa koko maailmaa.
Nyt on aika laittaa tälle kansalaisten kusetukselle ja uhkailulle piste.
Suomi on aivan liian pieni, jotta sen omat edut otettaisiin tasapuolisesti huomioon EMUN jäsenenä. Kun sääntöjä, joihin Suomi sitoutui, ei noudateta Suomen edut kärsivät oleellisesti ja pysyvästi!

Neuvos

Mikä pakko on elättää etelän väkeä, kun kotimaa on veloissa ja köyhyys lisääntyy?
Ensin pidettävä huoli omista.

irralaa09

Ovatko nykyiset puoluiden puheenjohtajat parasta antia mitä suomalaisille olisi tarjolla? Minusta hyvin voisi jättää äänestämättä yhtäkään heistä. Mitä sitten, jos puheenjohtaja ei pääsisikään eduskuntaan? Tulisiko hänestä kuitenkin ministeri, jos vaikka puolue saisikin eniten ääniä? Puppupuhuja, valehtelija, pimittäjät ja kysymyksiin vastaamatta jättäjät, itsensä toistajat eivät ole sitä mitä kansa tarvitsee. Puheenjohtajien osaaminen ja ammattitaito on vielä kehityksensä alkutaipaleella. Laitetaan heidät kasvamaan ja kehittymään sivuun ja seuraamaan vierestä miten maata lähdetään viemään eteenpäin.
Euro on hyvä asia, mutta tarvitseeko meidän maksaa jokaisen maan talous mokat! Meille on syötetty pajunköyttä, osaamattomien ministerien suulla. Ei euro voi kaatua, jos Suomi jää maksajana lopultakin syrjään. Ei liene mukana olo edes hyvä biseness, niinkuin Katainen sanoi?

Eräs isä

HIENOA! Tulisi jo se päivä kun saadaan markka takaisin, jonka arvoa voidaan säädellä niin, että saadaan vienti vetämään taas ja lisää työpaikkoja Suomeen. Nykyisin euron kulta-aikana kun suomalaiset työpaikat katoavat Eestiin, Ruotsiin tai jopa Kiinaan...

Topelius70

"Jorse niin ällöö" kun näkee miten virkamies olan takaa lipoo esimiehiään seuraavan virkakauden toivossa. On näköjään hämärtynyt raja mikä on asiantuntijan kirjoitusten ja mielistelevien kirjoitusten välillä. Tiilikaisen kirjoituksessa tuntui olevan tärkeintä saada olla samaa mieltä ja tukea KIVINIEMEN kantaa kuin vain asiallisesti perustella eri vaihtoehtojen vaikutusta Suomen edun kannalta. Ja sanottakoon se vielä tässäkin, että Mari Kiviniemi on sattumapääministeri, jonka Kepun puoluekokous on suuressa viisaudessaan valinnut suurella äänten enemmistöllä (jopa 1300 ääntä !)Suomen pääministeriksi. Ja päätehtävänä uudella pääministerillä on ollut lykätä suuria Suomen kannalta tärkeitä päätöksiä vaalien yli. Siinäpä saavutuksia kerrassaan ! Mutta taitaapa käydä niin, että tämä Kivinemi on jo peräjälkeen kolmas kepulaispääministeri, jonka virkakausi ei kestä neljää vuotta. Kaksi edellistähän lähetettiin viroistaan käräjien kautta.

Vilhelm Junnila

"Valtiotieteen tohtori Teija Tiilikainen on Ulkopoliittisen instituutin johtaja, joka oli EU:n perustuslakikonventin jäsen vuonna 2003. Hän on toiminut myös kokoomuslaisten ulkoministerien Ilkka Kanervan ja Alexander Stubbin poliittisena valtiosihteerinä."

Olisi hyvä saada puolueeton mielipide, sillä Tiilikaisen mielipide on näillä perusteilla värittynyt.
Ehdotankin, että Uusi Suomi hakee toisen lausunnon asiaan sillä mielestäni on erikoista, että Tiilikainen puhuu eurosta poistumisesta, vaikka perustuslaki ei vaadi euromaiden osallistumista minkäänlaiseen vakausrahastoon.

Allekirjoittanut

Ainoa todellinen vaihtoehto on äänestää nämä tupla-uunot, Minkki ja Jyrki-boy, pellolle ja sanoa selvä EI holtittomalle velanotolle ja konkurssivaltioiden tukemiselle.

Jos Saksa sanoo myös EI lisätakauksille, niin heitetäänko se pois euro-maiden joukosta tai jopa EU:sta? Tuskimpa vain. Sama pätee Suomen suhteen. Jäljellehän jäisi vain joukko persaukisia Välimeren maita.

Parempi jättää euro eteläisen Euroopan ja pankkikeinottelijoiden pelirahaksi ja siirtyä yhteisen D-markan käyttöön täällä Pohjois-Euroopassa. Ruotsin kruunu voisi olla toinen vaihtoehto. Ja jos halutaan, että päätöksenteko talouspolitiikasta on suomalaisten omissa käsissä, niin Suomen markka takaisin ja vapaasti kellumaan.

AiLin

...mitäs siitä tykkäätte, kun Taloustutkimuksen mies (hukkasin nimen) totesi tässä taannoin, että: "kun nyt junttikansa lähtee äänestämään..." Eikö ole aika hyvin sanottu Suomen kansalaisista?
Ollaan nyt juntteja ja mennään äänestämään!

Andree

Katainen huomasi, että häntä on petetty. Juuso Salokoski on hienoissa Kreikka kolumneissaan tekniikka ja talouslehdessä 27.4 ja 18.6 todennut, että Kataista on petetty kahdesti. Onko nyt menossa kolmas kerta? JSn kolumnit ovat selkeitä ja minäkin ymmärrän niitä. Kataisen ja Kiviniemen selityksiä, että miksi pitää toimia juuri päinvastoin en ole nähnyt tai en ymmärrä niitä. Kyllä Brysselin herrat oikovat takin ja taputtavat selkään sisäpolitiikassa ryvettynyttä rellestäjää niin kauan kuin tyttöystävä suomineidon luottoluokitus on AAA luokkaa. Kansa on tyhmää, eikä ymmärrä korkeaa politiikkaa voi Katainen surullisena todeta. Lainaus JS:"Suomen olisi viisaampaa pysytellä erossa tällaisista järjestelyistä, joista se ei itse hyödy mitään, mutta joista tulee sille aikanaan iso lasku. Suomen ulkopolitiikassa ei kuitenkaan ole ollut tapana käyttää laskutikkua tai edes yksinkertaista aritmetiikkaa, vaan lähinnä tutkiskella, että ollaan oikeassa porukassa ja että olemme sen verran kavereita, että meitä ei jätetä niin kuin "ei kaveria jätetä", kuten kenraali Adolf Ehrnrooth sanoi, "paitsi maantien ojaan ja silloin, kun rahat on loppu", kuten Paavo Haavikko tiesi lisätä." Taidatko sen paremmin sanoa.

olavinieminen

Näinhän otsikon pitää kuulua. Suomi ei ole se jonka pitää lähteä.

EU:n pitää nyt ratkaista: Kuuluvatko Euroon hyvin hoidetut maat vai huonosti hoidetut maat.

Avainkysymys on: Onko Euro roskapankki vai ei?

Jos se on roskapankki niin Suomen pitää erota Eurosta kuten Englanti ja Ruotsi ovat nyt.

Jouko Heyno

Koko homman ydin on se, että suomalaisia on noin prosentti EU:n kanslaisista. Kukaan ei piittaa EU:sssa pätkääkään siitä, mitä mieltä me olemme tai emme ole. Eikä ole piitannut. Suomi on EU:ssa "mukana päättämässä" vain asioista, joista muut päättävät, Suomi vikisee.

Suomen EU-jäsenyydestä ei ole tähän asti ollut suomalaisille MITÄÄN hyöyä. Näytää siltä, ettei tule olemaankaan.

Olympia

Tämä on peliä, isojen bisnestä ja bisnes on aina jonkun kusetusta.

Olisi paras, kun koko EU kaatuisi omaan mahdottomuuteensa. Se on alunperin väärinpäin rakennettu eli rahan pohjalle, ei ihmisiä ajatellen.

Voisi tehdä uuden yrityksen sitten joskus ja ihmispohjalta (talous olisi jätettävä ulkopuolelle), sitten kun Eurooppa on siihen valmis ...

Kuka ja ketkä myöntävät virheen ja ottavat vastuun?

Kansako sen vastuun taas kantaa?

Olympia

Ruotsiltakin kysyttiin taas nyt niihin rahastoihin mukaan tulosta.

Ruotsin oikeistohallitus sanoi jälleen ja heti: NO!/NEJ!/EI!

Ruotsi on kyllä muuten halukas auttamaan kansainvälisissä hädissä ...

Ruotsissakin on isoja ongelmia ja paljon köyhyyttä, jota salaillaan. Suomessa köyhyydestä puhutaan huomattavasti enemmän medioissa.

Vaalitenteissä puheenjohtajat on pakotettava puhumaan Suomen lähes miljoonasta köyhästä (Euroopassa 120 miljoonaa köyhää, jenkeissä yli 50 miljoonaa köyhää).

("Väliaikainen vakausrahasto on se, missä pankit päästetään vastuusta 100% sesti.

Pysyvä vakausrahasto on se, missä sanotaan että pankit joutuvat vastuuseen, mutta käytännössä pankit lobbaavat tämän vastuun pois kilpailukyky argumentoinnilla, kun europarlamentaarikot keskittyvät lillukanvarsiin pysyvän vakuusrahaston sääntöjen viilaamisessa.")

kaarna

Suomen historian tuhoisin valtioneuvosto Terijoki II hyväksyi sitten menokehyksiä seuraavilla vuosille. Kahdeksan miljardin vuosittainen velkaantuminen todettiin lakonisesti olevan seuraavan hallituksen heiniä. Kiva.

Samaan aikaan EU:n roskavaltiot ottavat tilanteesta kaiken hyödyn irti, sillä vielä on rahaa jaossa. On itse asiassa nerokasta hakea takauksia tuleville lainoille, koska ne sitovat myös hyväuskoisten takaajien jälkeen valtaan tulevia (toivottavasti) järkeviä ihmisiä.

On täysin selvää, ettei Kreikka selviydy ilman beilaamista, sama kuvio toistui Irlannissa ja nyt on loogisesti meneillään yhtäläinen prosessi Portugalissa ja Espanjassa. EU:n sisäisessä ja jo väsyneessä slangissa termi on Battle of Spain.

Termi on väsynyt siksi, koska kaikki yhteenlaskua osaavat ymmärtävät, että taistelu Espanjasta on jo hävitty.

Jonossa on seuraavana Italia ja Belgia seuraa vielä optimistisenä mukana ymmärtämättä, että porsastelu on ohi.

On jotenkin tavattoman koomista kuvitella, että koko kuviossa Suomea on ollut edustamassa naivi takarivin taavi Siilinjärveltä ja pohjattoman epävarma maalaistyttö Jalasjärveltä.

Tulos on ollut kaikille etukäteen selvä. Aika tavalla pihalla olevat ja EU:n mittakaavassa kielivammaiset Suomen edustajat ovat myöntyneet kaikkeen siihen mitä suomalaisten veronmaksajien selkänahoista on irti saatavissa. Siis aivan kaikkeen. Koko uskomattoman farssin kruunaa se, että kyseisten tyyppien tärkein neuvonantaja on ekonomisti vailla vertaa ja ihminen, jota kutsutaan asiantuntijaksi.

Itse en ymmärrä sitä, miksi markkinatalouden ei anneta toimia? Kysytään pari yksinkertaista juttua (eliitiltä), jotta asian voisi konkretisoida:

Jos vaikka Kreikan valtionlainoihin sijoittanut pankkiiriliikkeen salkunhoitaja Hans Arschkopf Bremenistä jäisi kerrankin ilman miljoonabonuksiaan, niin olisiko se väärin? Sinähän sen nyt maksat.
Olisiko liikaa pyydetty, että portugalilaiset hoitaisivat velkansa itse eikä Suomessa tarvitsisi sen vuoksi sulkea vanhustenosastoja?
Jos espanjalaiset ovat rakentaneet maahansa ziljoona myymätöntä ylihintaista betoniläävää niin miksi Sinun pitäisi maksaa enemmän Vihreitä energiaveroja pelastaaksesi espanjalaisten pankkien osakkeenomistajat?
Miten se lehmänbrothers-ketjureaktio oikein vaikuttaa, jos annetaan markkinatalouden toimia?
Oletko/olenko vielä tyhmempi kuin mitä muut luulevat Sinun/minun olevan?
Miksi jotkin poliitikot vihaavat äänestäjiänsä, Suomea ja suomalaisia noin kiihkeästi? Koulukiusaaminen? Vuodekastelu? Juoppo ja väkivaltainen isä? Unelma maailmanhallituksesta? Mikä?
Kyseessä on aika helppo valinta, koska näkyvissä on tienhaara ja kaksi kylttiä. Toisessa lukee MonikulttuurinenVelkahelvetti ja toisessa Metsäapinoiden Impivaara.

Noista voi sitten valita.

Uurnilla nähdään.

http://octavius1.wordpress.com/

peltka

Koko palettia hoitaa alunpitäen väärän koulukunnan ihmiset.

Tiilikainen mm. on väärän koulukunnan ihminen.

Jos ja asioita katsoisi Suomen kannalta ainoastaan:
- Ei ole pakko ja ei saa antaa lisätakuita.
Hoitakoon Finanssimaailma riskituotoillaan (perustellut korkeampana korkona kun on riskiä) ja lainojen osittaisilla anteeksiannoilla asioitaa.
Finanssimaailma on niin ahdas ja ahne, että se toipuu takaisin parissa kuukaudessa takaisin ja verukkeena pidetty yhteiskuntatalouden huononeminen. Sillä ei ole perusteita ja se on hyvin lyhytaikainen.

Yhteiskunnan Finanssiasioita hoitamaan toisen koulukunnan pojat ja tytöt.

Hämmästytttää pientä tässä kun presidentti nyt vasta otti torjuvaa kantaa asiassa. Julkitulo on hyvin myöhässä ja kansaa kosiskelava.
Hänelläkin on ilmeisesti väärän koulukunnan talousinformaatikot joukoissaan.
Ei oli pitänyt antaa jatkoaikaa, uutta kautta, Liikaselle.

Sääliksi käy Suomalaisia ja heidän tämän hetken valitsemaa poliittista eliittiä, koulukuntaa, jota kansa ei tarvitse, mutta kun on valinnut, on ansainnut.

Hyvä.

Jouko Heyno

Osuit asian ytimeen. Koska "raha" ei ole mitään reaalista, vaan sosiaalipsykologinen väline, on kyse nimen omaan ideologioista, käsityksestä siitä, miten tuo sosiaalipsykologinen väline toimii. Ja historia on kiistatta osoittanut, että monetaristispohjainen uusliberalismi johtaa väistämättä talouslamaan ja katastrofiin.

MURSU

Jos minä takaan kaverille lainan, ja kaveri tarvitseekin lisää lainaa selviytyäkseen, ja pankki (sattuisin olemaan samassa pankissa) alkaisi uhittelemaan että joko takaan lisää, tai minut lempataan ulos pankin asiakkuudesta, niin enhän minä jukoliste takais mitään lisää, vaan kävelisin ulos että "heippa vaan".

Että, kyllä se on Katainen / Kiviniemi lyhyt ja helppo lause, "heippa vaan", "Goodbye, bad deal!", jos kerta uhkia ruvetaan heitteleen.

helvisisko

Muistanette sen, että EU-kriittiset kannanotot vaiennettiin. Näin suomalaisilla ei ollut oikeata tietoa, mihin meitä vietiin. HS, Yle ym. media ei antanut palstatilaa mm. Hilkka Pietilälle. Häneltä ilmestyi kirja:Silmät auki Eurooppaan, jonka luin.

Sitten, Euron ottamisessa tehtiin muilutus, ja olisi mielenkiintoista nähdä, mitä taphtuu, jos tuotaisiin suomalaisia harhauttaneiden nimet kaikkien tietoon.

Kun annetaan vaaleissa valtakirja kansanedustajaksi, pitäisi siihen samalla liittää selkeä vastuuvelvollisuus, niin eivät tekisi, mitä lystää omien etujensa takia.

balidomi

näyttää riittävän. Järkeä ja ymmärrystä ei tarvita kun aletaan arvostella tekijöitä ja päättäjiä.
Hävettää tämä kommentoinnin taso, mutta tätähän se Suomessa on. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.

Juhnis

narsistinen ja ylimielinen solvaus kaikki niitä kohtaan ketkä vähänkin ajattelevat eri tavalla kuin vallassa olevat kumileimasimet..

Saako jplehtinen tästä jonkin tyydytyksen ja mistä tämä viha kumpuaa?

Itse luulen että jplehtiset ovat käyneet yliopistoaivopesulan ja sen jälkeen heille on tarjottu pikkuvirka jossa hän voi nauttia vallassa olevan puolueen antamista almuista. Ylemmän koulutuksen myötä jplehtinen pitää itseään muita älykkäämpänä ja saamaansa koulutusta kiveen hakattuna totuutena. Jplehtinen haluaa pitää kiinni tästä "virallisesta totuudesta" henkeen ja vereen. Kaikki ketkä kyseenalaistavat tämän jplehtisen maailman ovat hänen solvauksen kohteita. Jplehtiset eivät osaa oikein perustella nykyisen systeemin puolesta, joten he voivat vain käyttää loukkaavaa verbaliikkaa vastapuolen fyysisiä ominaisuuksia tai tyylejä kohtaan. .... Vyön alle napsahtelevat iskut ja asioiden kääntäminen päälaelleen on arkipäivää, sillä jplehtisen rinnassa kuitenkin pistää se tunne että tämä virallinen aivopesu ei taidakkaan olla oikea totuus. Rinnasta pistää se rakkaus ihmisyyttä kohtaan ja tieto että olemme kaikki yhtä... En olekkaan yksin täällä ja meidän tulisi tehdä yhdessä tästä parempi paikka.... Mutta siinä onkin ongelma.. Tämä tunne täytyy hiljentää, sillä kaataisi riistokapitalismin perusperiaatteet...