Helsingin poliisi on tehnyt sunnuntain vastaisena yönä valvontaiskun seksipalveluiden ostoa ja tarjoamista vastaan Helsingin ydinkeskustassa. Valvonnan seurauksena kirjoitettiin viisi rangaistusvaatimusta, eli käytännössä päiväsakkoja sekä myös yksi rikesakko. Ostajille näistä kirjoitettiin kaksi ja myyjille neljä.
- Eihän tämä (sakkojen määrä) kerro kuitenkaan koko vaikutuksesta. Pelkkä poliisin läsnäolokin hillitsee tätä toimintaa, sanoo komisario Jussi Huhtela Uudelle Suomelle.
Valvontaa suoritti 10-20 poliisimiestä niin siviili- kuin virkapuvussa. Valvonta Huhtelan mukaan keskittyi erityisesti Mannerheimintien alkupäähän sekä Eerikinkadulle ja Annankadulle, missä katuprostituutiota on havaittu jo lähes riesaksi asti.
Poliisi ei ole tavallisesti paljastanut katuprostituution valvonnan paikkoja tai siihen osallistuneiden määrää. Nyt Huhtela arvioi tilanteen toiseksi.
- Tämä on jo niin yleisesti tiedossa.
- Ostajat liikkuvat kävellen, takseilla ja autoilla näissä paikoissa aina tiettyinä kellonaikoina niin, että se jopa ruuhkauttaa liikenteen. Myyjien puolelta kello 02-05 on se väli, milloin toiminta on erityisen häiritsevää, Huhtela toteaa.
Hän täsmentääkin, että iskussa oli kyse järjestyspoliisioperaatiossa, millä haluttiin etenkin parantaa alueen yleistä turvallisuutta ja puuttua häiriöihin. Samalla poliisi kartoitti ilmiön laajuutta.
- Kyllä tämän valvonnan täytyy olla jatkuvaa. Iskuja ei voida resurssien vuoksi tehdä koko aikaa, mutta kyllä tämä täytyy ottaa huomioon normaalissa katupartioinnissa.
Huhtelan mukaan kaduilla näkyi myyjinä niin suomalaisia, virolaisia, venäläisiä kuin afrikkalaisiakin naisia. Hänen oman näppituntuma-arvionsa mukaan suomalaiset ja venäläiset toimivat ”yksityisyrittäjinä” ja muiden osalta toiminta muistutti jo hyvin läheisesti paritusrinkitoimintaa.
- Ostaja on perinteisesti humalainen suomalainen mies, joka kahden promillen humalassa lähtee hakemaan seuraa. Mutta on ostajapuolikin kansainvälistynyt. Ei ole enää pelkkää kantasuomalaista, Huhtela toteaa.

Kommentit
Voivoi!
Olisikohan se parasta vain tehdä bordellitoiminta Suomessa luvanvaraiseksi. Prostituutio ei tule loppumaan ikinä sanovat lakipykälät mitä tahansa. Laillistaminen olisi pienimmän vaivan tie. Hyötyjä mm:
+Valtiolle verotuloja
+Palveluntarjoajien turvallisuuden parantaminen
+Palveluntarjoajien terveydenhoidon järjestäminen
+Rikollisuuden väheneminen toimialalla
+Poliisien resursseja voitaisiin kohdistaa muualle (lue tärkeämpiin asioihin)
+Käyttäjät voisivat laillisesti turvallisessa ympäristössä ostaa palveluja ts. kenestäkään ei tehtäisi rikollista
Suomihan seuraa aina muuta Eurooppaa ja monessa paikassa bordellit ovat täysin laillisia ja erittäin käytettyjä.
Juu ja en haluaisi että tyttärestäni tulisi palveluntarjoaja bordellissa mutta toisaalta en haluaisi, että tyttärestäni tulisi esim. siivoajakaan tai poliitikko.
EI
Bordellitoimintaan liittyy aina ja kaikkialla rikollisuus, ja nimen omaan järjestäytynyt sellainen. Kok pimpsalaki on syvältä. Se, mitä tarvitaan, ja pian, on moisen lain kumoaminen ja verotarkastusten lisääminen. Jos aikuiset haluavat maksaa sekssistä ja tarjoavat sitä maksusta, niin siitä vaan. Mutta parittaminen, se "bordellinpito" pitää kitkeää juurineen. Ja siinä toimii vain ja ainoastaan verotarkastus ja vanhan pakollisen asumisrekisterin palauttaminen.
Mutta näin ei tulla tekemään, sillä sehän edellyttäisi, että poliitikot myöntäisivät koko "lainuudistuksen" olleen munauksen.
Voi, voi, VOI!
Että mieluummin huora kuin siivooja. Sillälailla. Ajatteles jos osuisit sattumalta tyttäresi asiakkaaksi. Siinä sitten nauraisitte yhdessä.
Loogiikallasi huumeitten käyttökin voitaisiin panna luvanvaraiseksi. Sekin tuottaisi mukavasti tuloja valtiolle. Muuten halveksimastasi siivoamisesta tulee verotuloja ja lisäksi se vaikuttaa terveyteemme ja lisää viihtyisyyttä.
Hauska tilanne!
Juu, sepä olisikin varsin hauska tilanne! Jättäisin varmasti runsaat tipit mikäli palvelu olisi laadukasta, puitteet kunnossa ja "loppu" onnellinen.
Todennäköisempää on kuitenkin että törmään vaimoosi kun hän yrittää hankkia lisätuloja siivoamisen ohella.
LT
Olen kyllä ihan hetero joten se on hyvin epätodennäköistä. Tämä keskusteluaihe saa aina madot ja nilviäiset ryömimään hetkeksi koloistaan päivänvaloon.
kertokaa nyt joku vielä
miksi tätä toimintaa pitää hillitä?
Siksi, että
parittamiseen liittyy AINA ihmiskauppa. Pitäisikin puuttua parittamiseen ja antaa hesalaisten maksaa seksistä, kun eivät ressukat ilmaiseksikaan saa.
Paskapuhetta, ei liity aina.
Paskapuhetta, ei liity aina. Ihmiskaupan määritelmä YK:n sopimuksissa on sen verran laaja, että siihen nyt mahtuu mitä vain.
Kuten sanottu
Liittyy AINA. Parittaminen on ihmiskaupan muoto. Mihin muuhun luulet, että parittajaa "tarvitaan" - eikö nainen mukaa muuten miestä saa? Ket riil.
Wake up. Eihän se nyt mene
Wake up. Eihän se nyt mene kuin elokuvissa, että siitä vain kadulle itteään tarjoaamaan niin homma hoituu ja rahaa tulee. Parittaja hoitaa myös kaikki tukitoiminnot, mitä nyt minkä tahansa muunkin palvelun myymiseen tarvitaan; tilat, turvallisuus, tavarat, rahan pyörittely...
"Parittaja hoitaa myös
"Parittaja hoitaa myös kaikki tukitoiminnot"
Ovatko naiset mielestäsi niin yksinkertaisia, etteivät osaa itse hankkia tiloja, tavaroita(?), pyörittää rahaa... ja turvallisuudesta, meinaatko, että se "parittaja" on sängyn vieressä valvomassa.
Kysyntä ja tarjonta
Ovatko kaikki itseään myyvät mielestäsi naisia?
Suurin osa on,
Mutta kait ne mieshuoratkin osaavat aikuisina ihmisinä omat raha- ym. asiansa hoitaa. Ei siihen parittajaa tarvita.
"Tilat, turvallisuus, rahan pyörittely..."
Osuit naulan kantaan.
Tästähän juuri on kyse. Jos naisella ei ole tiloja, miksei? Kyllä minun naisystävilleni on aina tilat seksiä varten löytynyt. Ja tuo "rahan pyörittäminen" on juuri sitä järjestäytyneen rikollisuuden osuutta. Kyllä naiset osaavat itsekin "rahaa pyörittää". Turvallisuudesta Suomessa taas vastaa poliisi.
Scale
Miksi on esim. terveyskeskuksia tai ylipäätään mitään paikkoja, missä ihmiset tarjoaa palvelujaan? Eikö samat ihmiset voisi tarjota palvelujaan kadulla tai kotoaan? Miksi ko. paikkoihin tarvitaan vartijoita, kun turvallisuudesta Suomessa vastaa poliisi? Entä mihin taloushallintoa tarvitaan, kun aikuiset ihmiset osaa itsekin rahojaan hallinnoida?
Hyviä kysymyksiä,
sinä kokematon lapseni. Vastaan siis, ja ota opiksesi. En aio toistaa, sillä voit lukea tämän vastauksen niin monta kertaa, kuin haluat.
Terveyskeskuksissa "ihmiset" eivät tarjoa palvelujaan. Niitä tarjoaa yhteisö jäsenilleen. Yhteisö, yhteiskunta, on katsonut tehokkaammmaksi järjestää terveyspalvelut terveyskeskuksiin kuin kaduille.
Prostituutio ei itsenäisessä Suomessa ollut laitonta, parittaminen oli. Niin on nytkin.
Paikkoihin tarvitaan varrtijoita, koska uusliberaali ylempi keskiluokka kateudessaan on katsonut hyväksi, että turvallisuus kuuluu vain niille, jotka kykenevät maksamaan. Siksi poliisien määrää on rajusti vähennetty. Huoratkin voivat toki halutessaan ostaa laillistetun vartiointiliikkeen palveluja.
Taloushallintoa tarvitaan, koska kyse ei ole "aikuisten ihmisten" rahoista, vaan yhteisön yhteisistä rahoista. Ei sitä taloushallintoa kenenkään kotiin tarvitakaan.
Mene, lue, opiskele ja ajattele, niin nämä asiat selviävät kyllä sinulle.
Maailma ei ole mustavalkoinen
Hyvä ikätoveri, en ole lapsenne.
Terveyskeskusten palveluja tarjoavat myös yksityiset ihmiset kotonaan ilman rajoitetta yhteisöön kuulumisesta. Yhteiskunta on taannut jokaiselle perusterveydenhuollon, mikä on käytännöllistä toteuttaa terveyskeskuksissa mittakaavasta johtuen, mutta samaa palvelua saa muualtakin.
>Paikkoihin tarvitaan varrtijoita, koska uusliberaali ylempi keskiluokka kateudessaan on katsonut hyväksi, että turvallisuus kuuluu vain niille, jotka kykenevät maksamaan.
Vartijoiden tarve on liitettävissä ihmisten turvallisuuden takaamiseen vain ideologisella tasolla. Todellisuudessa vartioita käytetään turvaamaan omaisuutta ja tulonhankintaa. Pienessä mittakaavassa on yleensä käytännöllisempää ostaa kaikki palvelut keskitetysti samalta taholta sen sijaan, että ostaisi vartiointipalveluja yhdeltä taholta jne.
>Taloushallintoa tarvitaan, koska kyse ei ole "aikuisten ihmisten" rahoista, vaan yhteisön yhteisistä rahoista. Ei sitä taloushallintoa kenenkään kotiin tarvitakaan.
Taloushallinto ei ole ainoastaan yhteisöjen talouden hallinnointitapa vaan kuuluu myös yksityisyrittäjien päänvaivaksi. Yrittäjät toteuttavat liiketoimintaansa usein kotoaan. Ammatinharjoittajana prostituoitu on kirjanpito- ja verovelvollinen, mutta käytännössä hänen tulee toimia yksityisenä elinkeinonharjoittajana, sillä perinteinen yritystoiminta katsottaisiin paritukseksi.
Rakas lapsi...
Kuten totesin, lue sama uudestaan. Ehkä ymmärrät, ehkä et. Jos et, lue vielä uudestaan. Jatka samaa, kunnes ymmärrät.
Ymmärrän, mitä
Ymmärrän, mitä tekstillänne haette, mutta koska ette ymmärrä mikä näkökulmassanne on ongelmallista, ette voi ymmärtää näkökulmaani. Ymmärrän myös miksi ette voi nähdä asiaa muusta näkökulmasta ja olen erittäin pahoillani puolestanne. Onhan se paljon helpompaa, jos asioita ajattelee vain kerran.
Jatkapa vielä samaa
ehkä joku päivä vielä ymmärrät, lapseni.
Hyvä keskustelu ja hyviä kommentteja
Joten ajattelin lisätä mukaan oman ripaukseni. Kummassakaan em näkökannassa ei sinällään ole mitään vikaa.
Itseäni on mietityttänyt seuraava seikka:
Jos esimerkiksi parturikampaamo työllistää vaikka 10 ihmistä ja näille hankitaan tilat, maksetaan sotut, työterveys, hoidetaan ennakkoperintä ja alvit, palkataan vartijat kulmille ja taataan muutoinkin asianmukaiset työskentelyolosuhteet niin tämä on normaalia ja laillista pienyritystoimintaa.
Jos sama skenaario tehdään siten että liike hiuspalveluiden sijaan myy seksipalveluita niin kyseessä on paritus ja ihmiskauppa. Ei sen puoleen, en odotakaan tähän relevanttia vastausta. Kunhan pohdin ääneen.
Joidenkin näkemysten mukaan bordellitoimintaan liittyy aina ja kaikkialla rikollisuus, nimenomaan järjestäytynyt sellainen. Tämä tietenkin on mahdollista mutta kyse on myös siitä minkälaiseksi lainsäädöntö halutaan tehdä. Jos em. kuvaus pitää paikkansa niin Saksa, Hollanti, Sveitsi, Espanja jne ovat erinomaisen kriminalisoituneita maita joissa lakia ei valvota eikä noudateta ja ihnmiskauppa rehottaa. Toiminta on jopa EU:n siunaamaa. Saattaa olla näin tai toisaalta lainsäädäntö saattaa mahdollistaa kaupallisen seksin lakiensa puitteissa.
Oikeastaan yksi tärkeimistä kysymyksistä tähän liittyen on se, halutaanko säätää moraalis-uskonnollisia lakeja vai pitäytyä lakeihin joiden merkitys aidosti on taloudellisia arvoja ja ihmisten vapautta ja oikeudenmukaisuutta tukeva. Rajanveto näiden välille ei välttämättä ole helppoa mutta se voisi toimia jonkinlaisena ohjenuotana. Onneksi en ole Arkadianmäellä päättämässä.
Kansainvälinen käytäntö
Kansainvälinen käytäntö on osoittanut, että parturiliiketoiminta on työntekijöiden osalta 10 % vapaaehtoista.
Kansainvälinen käytäntö on osoittanut, että prostituutio bordelleissa on työntekijöiden osalta 99,999..% pakotettua.
Ihmiskauppa on väistämätön osa bordellitoimintaa. Vai luuletko, että äitisi, siskosi, vaimosi tai tyttäresi ihan vapaaehtoisesti alkaisi jakaa peppua miehille maskua vastaan?
Mielenkiintoinen näkökulma
"parturiliiketoiminta on työntekijöiden osalta 10 % vapaaehtoista" ja 90% pakotettua..?
Saattaa olla mutta voisin olettaa että ihmiset ovat valinneet ammattinsa itse. On vaikea kuvitella että partureiden pakotusaste olisi ilmoittamaasi luokkaa. Tai sitten teit kirjoitusvirheen ja kyse oli 100%:ta.
Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää mihin tutkimukseen tai faktaan perustuu tuo 99,99% pakottamisaste.
Jostainhan tämä luku tulee. En oikein voi uskoa että tämä perustuu oikeaan tutkimukseen tai tieteeseen.
Taloudellinen pakko on pakko siinä missä joku muukin. Enkä itse ole siinä asemassa että lähtisin kertomaan miten joku toinen saa elantonsa ansaita. Jos olet itse siihen oikeutettu niin perusteet olisi mielenkiintoista kuulla.
Sama koskee myös lähisukulaisteni elämää. En ole näkemykseni mukaan oikeutettu määräämään muiden täysi-ikäisten elämää olivat heidän päätöstensä perustelut sitten mitä hyvänsä.
Sori
Lyöntivirhe. Parturiliikkeiden kohdalla vapaaehtoisuus on tietysti 100%.
Taloudellinen pakko
Taloudellinen pakko saattaa pakottaa prostituutioon. Se ei kuitenkaan ole Suomessa laitonta. Parittaminen on. Nykyinen ostokieltolaki on älyvapaa. Parittamisen lopettamiseen ollisi olemassa tehokkaampiakin keinoja, mutta niitä ei haluta käyttää, koska se tehoaisi myös muuhun keskeiseen talousrikollisuuteen. Ja sen lopettamistahan ei kukaan oikeasti halua.
Samaa mieltä
Nykyinen ostokieltolaki on älyvapaa mutta joskus poliittisessa kädenväännössä kasvojen säilyttäminen on tärkeämpää kuin huonon lain hyväksyminen. Mutta annetaan tämän olla.
Ongelmallista koko prostituutiokeskustelussa on se, että huoran asiaa ei aja kukaan.
Ketään - ainakaan politiikassa tai virkamieskaartissa - ei tavallinen huora kiinnosta.
Jos kiinnostaisi niin heille säädettäisiin edes jonkinlainen lain suoja ja lainsäädännön suoma malli ammattinsa harjoittamiseen.
Toinen haaste on se, että usein automaattisesti oletetaan huoran olevan työhönsä pakotettu tai vastentahtoisesti paritettu.
Näillä parametreilla koko keskustelu ajautuu keskusteluun aidasta ja seipäistä.
Pieniä eroja
"Huora" ja "bordelli" eivät ole synonyymejä. Prostituutio EI Suomessa ole kiellettyäl. Ei yksityisyrittäjä-huoraa tarvitse sen enempää suojella kuin muitakaan kansalaisia. Bordelliin myytyjä naisia tarvitsee, koska käytännössä kaikki heistä ovat ihmiskaupan uhreja. Huora ei tarvitse sen enempää lain suojaa kuin kirppiksen myyjäkään.
Jos huoran ammatti on vain ammatti ammattien joukossa, miksi - ainakaan minun tiedossani opettajana ei ole yhtään - ei koulussa koskaan kuule, lasten keskustellessa vanhempiensa ammatista, iloista lausetta: "...joo, mutta meidän äiti on huora"?
Erikoinen väite
Pidän kohtalaisen erikoisena väitettä että kaikki bordelleissa työskentelevät naiset olisivat ihmiskaupan uhreja. Saattaa toki olla että rajanveto siitä mikä on ihmiskauppaa ja mikä ei, ei ole samaa meille molemmille.
Itse käsitän ihmiskaupan sellaiseksi joka tehdään kohteena olevan henkilön oman tahdon kustannuksella ja vasten ko. henkilön tahtoa.
Jos unohdetaan Suomen tilanne - koska meillä ei bordelleja ole - vaan keskitytään siihen missä bordellitoiminta on laillista eli Saksa, Hollanti, Sveitsi, Espanja.
Mikäli väitteesi pitäisi paikkansa niin näissä maissa vastentahtoisesti ja kaapattuina tekisi töitä tuhansia ihmisiä pakotettuna ilman että EU tekisi asialle mitään.
En pidä tätä skenaariota todennäköisenä.
Yksin Saksassa toimii laillisesti ja luvallisesti satoja alan yrityksiä. Olen vahvasti käsityksessä että ihmiset heikomman tulotason maista pyrkivät työskentelemään tällaisissa laitoksissa jotka mahdollistavat sekä asianmukaiset ansiot että turvallisen työympäristön.
Ymmärrän että et voi käsittää ihmisiä jotka tekevät tällaista työtä rahasta. On myös runsaasti asioita joita en itse ymmärrä muttä tämä on sitä MOTL:ia.
Maailma On Tällaiseksi Luotu :)
No juu
"Itse käsitän ihmiskaupan sellaiseksi joka tehdään kohteena olevan henkilön oman tahdon kustannuksella ja vasten ko. henkilön tahtoa."
Kyllä meillä ihan sama käsitys näyttää olevan.
Kysypä ensikerralla, kun käyt, onko söpöliini vapaaehtoisesti hakeutunut alalle.
Ihmiskauppaväitteet rasistien propagandaa
Ihmiskaupasta puhujuat ovat rasistisin motiivein liikkeellä.
Väite, että seksiä myyvät ulkomaalaiset naiset perustuu toiveelle, että ulkomaalaiset naiset eivät tulisi tänne somimaan seksisuhteita suomalaisten miesten kanssa.
Titenkin, monien mielestä ulkomaalaiset ovat rikollisia, ja siksi heidän maahan tulonsa tulee estää, mutta tällaisten mielipteitten edustajat kuuluvat rasistien ryhmään.
Muistakaa, te kaikki, jotka lietsotte ihmikauppahysteriaa: Te ette ole naisten asialla. Te olette rasismin asialla.
Käsittämätöntä typeryyttä
Helsingin vässykkäpoliisit varmaan kielipitkällä jonottaa tehtävänannossa josko pääsisi suorittamaan valeostoja taistelussa katuprostituutiota vastaan.
Poliisin harha-askeleet
Ei ole järkeä viedä poliisiin arvovaltaa tämän kaltaisella huuhaalla. Nämä uhriton rikos muka rikosten jahti on perustellusti valtioterroria.
Prostituutio ei ole rikos. Prostituutiossa on kysymys jokaisen oikeudesta vapauteen, siitä kuka omistaa minut. Jokaisella on oikeus vapauteen ja oman kehon hallintaan. Näin sanoo yleismaailmallinen YK'n ihmisoikeuksien julistus.
Poliisin tekosyyt toimilleen ovat nämä: "parantaa alueen yleistä turvallisuutta ja puuttua häiriöihin". Poliisin perustelut terrorille ovat järkeä vailla. Mitään turvallisuus ja häiriöongelmia ei tietenkään oikeasti ole olemassa.
Kaikki tämän kaltainen viranomaisterrori perustuu älylliseen kehitysvammaisuuteen. Prostituution vastaisia viranomaistoimia ei voida kestävästi perustella mitenkään.
Emme voi hukata vajaaälyisyyden takia miljoonia euroja yhteiskunnan varoja perustelemattomaan uhriton rikos jahtiin. Yhteiskunnan resurssit pitää ohjata hyödylliseen toimintaan. Poliisin syyttömien jahdista aiheutuu vain haittaa ja vahinkoa yhteiskunnalle.
Näin asia vastaansanomattoman perustellusti oikeasti on. Median pitää kertoa asioiden laita niin kuin ne oikeasti ovat.
Lapsellista puuhaa
Liikun todeilla usein Helsingin keskustassa sekä lähiöissä, enkä voi käsittää, miten "katuprostituutio" olisi jokin ongelma. Edes havaittavaa toimintaa saa hakemalla hakea. Näitten poliisi-iskujen suunnitelijoiden pitäisi tehdä opintomatka vaikkapa Amsterdamiin, jospa sieltä tarttuis vaikka sellainen suvaitsevaisuutta aiheuttava tartunta.
Poliisilta menee todellakin viimeinenkin uskottavuus ja arvovalta, jos tällaisia kukkahattutäti-iskuja harrastetaan. Kun se poliisin arvovalta on tiukoilla jo maanteillä tapahtuvan rahankeräyksenkin takia.
Onhan se käsittämätöntä, että kaksi aikuista ihmistä ei saa tehdä vehkeillään mitä haluavat, vaan poliisi on olan takana seuraamassa aktia, ja ottamassa valtiolle veroa(sakkoa) seksistä. Sairasta...
On todella pelottavaa ajatella, kuinka olemme menossa kohti yhteiskuntaa, jossa poliisi valvoo kansalaisten moraalia.