Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kirjoittaa blogissaan, ettei aio uudelleen aliarvioida RKP:tä.
- Tein EU-vaalien alla virheen, kun sanoin Seinäjoen puoluekokouksen pöntöstä, että RKP lähtee EU-parlamentista kuin hauki kaislikosta. Mikä oli tulos? RKP sai väkensä liikkeelle ja piti paikkansa. En tee samaa virhettä toistamiseen, Soini kirjoittaa.
Soini kertoi viikonloppuna, että SDP ja keskusta olisivat perussuomalaisille mieluisimmat hallituskumppanit. RKP:n Soini sanoi ottavansa mukaan, jos se varmistaisi enemmistön eduskunnassa.
Keskustalainen Esko Virri ihmettelee blogissaan sitä, että Soini avaa sylinsä RKP:lle.
Henkilöt:

Kommentit
Aivan sama mitä Soini tekee
kannattajat ovat niin tyhmiä että HS:n tutkimuksen mukaan luulevat että SDP on hallituspuolue.
Näille turvenuijille voi syöttää mitä tahansa.
Kyseessä oli läpivalaisu koko kansasta. Sinä "dumpass."
Älä syötä omaa tuotostasi leivoksena.
RKP:tä ei kannata aliarvioida, sen TIMPPA on oppinut, kantapään kautta. Äänestäjille tiedoksi RKP tippuu hallituksesta VAIN JA VAIN siten että Perussuomalaiset saavat 33-45% äänistä.
SIKSI ON SYYTÄ VIEDÄ JOKAINEN NUKKUVA KAVERI 17.4.2011 VAIKKA VÄKISIN ÄÄNESTÄMÄÄN
- ELIITTI KUMOON KUN ÄÄNI MENEE PS:LLE!
Joo näin on
Ei todellakaan kannata alirvioida tätä suomalaisen yhteiskunnan suurtuhoajapuoluetta RKP.ä josta on pitkät näytöt.
Varsinkin tämä viimeinen Thorsin vetämä ulkomaalais-sosiaalipummilinja oli viimeinen niitti monen suomalaisen "arkkuun".
Tämän on kyllä syytä jokaisen suomalaisen joka tästä yhteiskunnasta vielä välittää muistaa kun vaalikoppiin nyt sitten huhtikuussa astelee !
Jos RKP.n annetaan jatkaa samalla linjalle suomalaisen yhteiskunnan lopullinen tuho on varma.
Pakkoruotsifasismi ja todellisuus
Pakkoruotsifasistien katkerimpia heittoja US:n keskusteluissa on ollut, että kirjoittaja ei oppinut ruotsia, koska oli omasta mielestään tyhmä, ja totesi, että se on RKP:n vika.
Thors ei Suomessa vastaa ulkomaalaislainsäädännöstä. Siitä vastaa eduskunta. Jos kakot ja keput tekevät kaiken, mitä RKP tahtoo, niin eikö vika ole kakojen ja kepulien, ei RKP:n?
Niin politiikassa on kyse
Siitä jos Timon syli on auki niin onko RKP,n pöksyt alhaalla, pelikentällä on kuitenkin muitakin kuin yksi tai kaksi.
Hyvä juttu muuten, mutta muuten puoluetta.
Siis tietenkin RKP:ksi.
Kieltämättä puolueesta löytyy myös itse ylenkatsomaani "Sibbosvenska talande" bättre folk porukkaa, mutta kuitenkin - aina skandinaavina ja eurooppalaisen näkökulman omaavana pikkuruisen valveutuneen omankuvan omaavana äännestäjänä RKP on inhimillisesti ajatellen laajakatseinen ja aina hallituskelpoinen pikkupuolue. Jolla ei ole koskaan mitään jättimäisiä haaveita ole ollutkaan. Ja onhan sielä sentään, taas vaihteen vuoksi, varttuneilla päivillään Tammisaareen kai kotiutunut - yhtä värikäs velikulta niemltään Jörn Donner.
YLE:n propagandaa!
YLE on mukana juonessa, jossa pyritään vähentämään Perussuomalaisten suosiota.
Miksi "tutkimuksessa" puhuttiin eri kansalaisryhmistä yleensä, mutta vain PS:n kannattajista? Eli kyseessä on ilmiselvä hyökkäys PS:ia kohtaan.
Luodaan mielikuvaa, että kannattamalla Perussuomalaisia kuuluu typerysten joukkoon.
Aikä härskiksi on mennyt valtaapitävien peli, mutta suomalainen kansa ei ole niin typerää, ettei huomaisi sitä.
Perussuomalaisten kannatus vain lisääntyy tuollaisten hyökkäyksien takia.
Bra Soini! Så ska det låta!
"RKP:n Soini sanoi ottavansa mukaan, jos se varmistaisi enemmistön eduskunnassa."
Suomalaisuuden Liiton kampanjalta meni pohja! :))
Akta vad du önskar
Toiveilla on taipumus toteutua...
Peruspersut ja isänmaallisuus
Persujen sairas kielipolitiikka on sitä samaa, mitä Stalinin ajoista saakka on toteutettu Neukkulassa.
Hyviä oppi-isiä noilla "isänmaallisilla"!
Pakkoruotsi luvattu poistaa ?
Jotain vikaa järjestelmässämme on, kun alle 5 %:n puolue istuu JOKA hallituksessa vaalituloksesta riippumatta -koska suostuu kaikkeen muuhun paitsi kielikoulutuspolitiikan järkeistämiseen.
Tein vaalikoneen ja sain kaikkiin kohtiin "ei osaa sanoa" - vaihtoehdon valittuani tulokseksi RKP:n...
Toivottavasti RKP on hätäpäissään mennyt jo etukäteen lupaamaan Soinille luopuvansa pakkoruotsista, jotta saisi puolustaa oikeasti tärkeitä ruotsinkielisten asioita hallituksessa. Eihän pakkoruotsin jatkamisella ole mitään legitimiteettiä, kun jopa kolumnisti Virmavirta ilmoitti tajuavansa sen ajan menneen (juuri äsken radiossa).
Näemmä Virmavirran kolumni ilmestyi jo blogi-osastoon.
Kokoomus on ollut vanhastaan ruotsinkielisten vastustaja
Suomessa, ei mitään uutta länsirintamalla.
"Niin sanottu aitosuomalainen rintama, johon kuului suurin osa poliittista oikeistoa, oli jo itsenäisyyden alkuvuosista asti vaatinut Helsingin yliopiston täydellistä suomalaistamista. Kivimäen hallitus nosti kysymyksen uudelleen esiin ja tunnusteli mahdollisuuksia joko siirtää koko ruotsinkielinen opetus Helsingin yliopistossa Turkuun Åbo Akademiin tai perustaa Helsinkiin uusi ruotsinkielinen yliopisto."
RKP:lle petataan vaa'ankieliasemaa, jolla voi kiristää etuja
.
Olikos se niin että Piraattipuolue pääsi Ruotsissa mainitsemaasi
asemaan!?
No ei todellakaan
siihen pääsi persujen sisarpuolue,halla-aholainen Sverigedemokraatit
Kokoomuksen Veljespuolue Venäjällä on Yhtenäinen Venäjä
Kokoomuksen Veljespuolue Venäjällä on Yhtenäinen Venäjä jonka puheenjohtaja Vladimir Putin on.
Venäjällä ei tapahdu mitään josta tämä puolue ei ole tietoinen.
Myös kansainvälinen media väittää, ettei venäjällä tapahdu ainuttakaan salamurhaa josta puolue ei olisi tietoinen?
Italiasta kävi Kokoomuksen vieraana äskettäin veljespuolueen johto henkilö josta Italialaiset osaavat väittää, että hän kuuluu mafiaan!
Kaveristaan puolueet tunnetaan!
Idiomisanakirjan mukaan - sama viisaus
"Sano minulle kuka on ystäväsi, niin minä sanon kuka olet!"
OK, niinhän se oli. Muistelin vanhaa uutista
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/58542-nuoret-tempaisevat-piraatti-menos...
Tyhmä on se joka pyytää?
Kukahan tässä maassa on osannut (taidokkaasti sopia omista eduista) hoitaa asiansa?
Salkkuja jaettaessa RKP:n tehokkuus päätettiin tarjota pakolaisten käyttöön, siitä päätöksestä vastuu saa kantaa kepu.
Aivan näin on
On täysin turha yrittää Kepun piiloutua Thorsin selän taakse Vanhanen kumppaneineen on täysin samassa suossa kun muut ulkomaalais-sosiaalielätti sekoilijat.
Mieluummin vaikka
kristilliset tai jopa vasurit hallitukseen vaakaa kallistamaan kuin rkp:n ministerit!
Soini on sen verran pelimiehiä, ettei hän sulje etukäteen ketään pois, eikä sillä tavoin nostata kilpailijoita.
Soinin ei kannata muutenkaan vielä pullistella, koska tässä vaiheessa näyttää siltä, että persujen äänisaalis vaaleissa saattaa hyvinkin jäädä alle kolmannekseen koko potista.
Soini räknää
Soinin laskukone sen osoittaa: Kepu + Kokoomus = 39-40%. Siten ilman Vihreitäkin PS+SDP+Krist+Vas+RKP = n. 52%.
Katainenkin on alkanut tajuta että "Kkaksi iso sisään-kaksi ulos" merkitsee nyt ensimmäistä kertaa, että yksi kolmesta vanhasta isosta puolueesta voi tehdä enemmistön PS:n ja pikkupuolueiden kanssa.
Tilanne on historiallinen, kun "kolmen ison kopla# ei enää päätä, että kaksi isoa + apurit = automaattinen reilu enemmistö.
Vasemistoenemistö hallitus
Tuskimpa oikeistoenemistöisessä Suomessa mennään vasemistoenemistöiseen hallitusvaihtoehtoon.
No se voi olla siinä ja
No se voi olla siinä ja siinä. Ei persut nimittäin mikään oikeistopuolue ole, se on kansallismielinen työväenpuolue
"kaksi isoa + apurit =
"kaksi isoa + apurit = automaattinen reilu enemmistö."
Vähintään yhtä tärkeää on valita Eduskuntaan KANSANEDUSTAJIA, jotka ymmärtävät puolueensa arvot, tavoitteet ja yhteistyön tekemisen tarvittaessa jopa yli puoluerajojen. Perusedellytys on etteivät he säikähdä änkyräksi haukkuja.
Eduskuntaryhmien tehtävä on pitää puoluejohtajat ja ministerit varpaillaan ja estää niitä tekemästä tyhmyyksiä.
Kokoomuksen lammaslaumaa ei kaipaa kukaan. Katainen olisi tarvinnut muutaman kunnon iskun eduskuntaryhmältään vaalikauden aikana.
Myös Soinille pitää valita edustajat, joita Soinin on kunnioitettava eikä toisinpäin.
Jarmo Virmavirta tänään puheenvuorossa :
"Olen kuulunut niihin suomalaisiin, jotka ovat pakkoruotsin kannalla. Ehkä aika on ajanut ohitseni. Havahduin muutokseen viime perjantaina...."
On se hyvä että professorikin on havainnutt saman, kuin monet muut jo vuosia sitten.
Toivottavati...
Toivottavasti Virmavirta havaitsee mahdollisimman pian myös sen, että suomi on globalisaatiossa ja EU:ssa VIELÄ turhempi kieli kuin ruotsi.
Ja tekee sitten johtopäätöksensä.
Tietää sen
Suomi on EU:n mittakaavassa kielenä turha, turhempi paljon kuin ruotsi.
Virmavirran kirjoitus oli tasapainoinen kokonaisuus.
Suomi olisi tietysti se kieli, joka ensin kannattaisi poistaa persujen perusteilla. Mutta se on kuitenkin se alueen pääkieli, jonka riisuttu versio(meloniversio) on persujen ymmärtämä kieli, joten siihen ei voi kajota.
Luokittelin eilen ruotsin vastustajat kolmeen ryhmään, joista alimpaan Tapio TTT kuuluu ryytien ja vyötiäisten kanssa. Heidän perustelunsa ovat pelkkää äänekästä tohinaa.
keskikategoriaan kuuluvat tolat ja porrat, joilla on joku katkeruus pontimenaan. Ovat kuitenkin perustelutaitoisia.
Sitten on suuri joukko hyviä perusteluja puolesta ja vastaan esittäviä henkilöitä. Jotkut ovat puolesta ja jotkut vastaan. Näitä on mielenkiintoista lukea.
On sitten tietysti innokkainta ruotsin kannattajia, joiden perustelut eivät ole loogisia. Äidinkielensä puolesta oleville se on jotenkin ymmärrettävää.
RKP:tä vastaan hyökätään kahdella perusteella. RKP ruotsinkielisten puolueena puolustaa ruotsinkieltä. Ja RKP:llä on maahanmuuttoministeri, joka toteuttaa eduskunnan ja hallituksen linjaa.
Ruotsinkieli on RKP:n ytimessä. Kielipuolueena se ilman muuta puolustaa ruotsia. Ei se päätä pakkoruotsista.
Nämä alimman kategorian ruotsivihaajat eivät kiinnitä mitään huomiota RKP:n poliittieen olemukseen.
Vaikka puoleessa katto on korkealla ja seinät leveällä RKP on hyvin oikeistolainen puolue, joka noudattaa linjauksissaan uskollisesti suurpääoman(EK) intressejä, kannattaa Natoon liittymista, ydinvoimaa, tuloerojen kasvattamista, turkistarhausta jne.
Arvomaailmaltaan se on osin hyvin liberaali, mutta myös suojeluskuntahenki voi hyvin. Puolue on hyvin konservatiivinen. Sen kannattajat ovat varsin sivistyneitä, joten aataminaikuiset persuasenteet ovat heille kovin vieraita.
Nuolaise ennenkuin tipahtaa
Herra Soini on jo niin varma pääministerin palleista, että RKP:n maahanmuuttopolitiikkakaan ei ole enää este.
Tarkoitus pyhittää keinot. Ydinvoiman kohdalla takinkääntö onnistui myös sujuvasti. Olemmeko saamassa uuden porvaripuolueen entisten joukkoon kokoomuksen rinnalle?
Onneksi olkoon! Brysselin kabineteissa oppii kaikenlaista. Soini, Soini, go, go, go! En finne igen!
Kynnykset madaltuvat
Mutta kansallissoinilanen realismi on mainittava hallitusohjelman kyldyyriosiossa! Se on kynnyskysymys, muulla ei enää niin väliä.
Soinilla on ollut aikaa räknätä laskujaan Brysselin lihapatojen äärellä. Koska hän on vielä todistetusti laiskin meppi, hänen tuntiliksansakin lienee samaa luokkaa kuin työttömän viikkoansiot.
RKP:n kannatus riippuu äänestysprosentista
EU-vaaleissa RKP:n kannatus tulee normaalia suuremmaksi, koska äänestysprosentti jää alhaiseksi.
Uuden hallituksen pitäisi poistaa ruotsin kielen virallinen asema Suomessa ja ruotsinkieliset kiintiöt koulutuksessa.
Pakkoruotsi pois suomen kouluista
Kompromissejä, mutta on asioita joista ei voi livetä - luotan soiniin.
Tarkoittanet Suomen kouluista?
Olitko kipeä äidinkielen tunneilta, kun suomea opetettiin?
Pakkosuomi pois Suomen kouluista
Kompromissejä, mutta on asioita joista ei voi livetä - luotan Soiniin.
Soini ei ole tyhmä, hänelle on juuri nyt valjennut kauhea totuus
suomenruotsalaiset ovatkin suomalaisia ja heidän varallisuutensa on kotoista suomalaista pääomaa.
Miksi vihata siis heitä? Vihatkaa vierasta ulkomaalaista kasvotonta rahaa joka ei tunteile!
Suomen ruotsinkielisiä vihataan siksi, että
Fasismin ainoa kasvualusta on viha. Vihattavan täytyy olla uskottavan suuri (Suomessa juutalaiset ja mustalaiset eivät kelpaa, somalit sentään kohta), mutta tarpeeksi pieni, ettei tarvitse pelätä saavansa turpaansa. Tähän sopivat parhaiten meillä ruotsinkieliset suomalaiset, sillä savolaiset ovat niin hyvin naamioituneita.
Naamioidut rosvot?
Savolaisia on hakeutunut runsaasti politiikkaan, etenkin Pohjois-Savosta. Pyrkivät usein kympeiksi savotoille ja mittaavat pinoja omatekoisilla mitoilla. Ottavat mieluusti kahvipullaa kuormasta ja ovat sitten hyvin vieraanvaraisia.
"Vihatkoot, kunhan pelkäävät"
"...tarpeeksi pieni, ettei tarvitse pelätä saavansa turpaansa"
Älkää sentään lukeko meitä savolaisia tähän ryhmään.
Kertokaa rohkeasti omat taustanne. Ei tarvitse pelätä, että minä runoilisin teistä jotakin, sillä tyhjästä on paha nyhjästä, kuten sanotaan.
onkohan soinista
poliittisen kulttuurimme uudistajaksi
enempi vaikuttaa nyt taka-askelia ottavalta takarivin taavilta
populismi on juuri sellaista tanssia, että askelkuviot johtuvat
aina tilanteesta; ottaa sivu- ja taka-askeleita aina sen mukaan miltä asiat näyttävät. Kauempaa katsottuna selvää lambadaa :))
Liian vaikeaa
Tulee mieleen ennemminkin perisuomalainen letkajenkka, jota tanssitaan peräkanaa pitäen edellä menevän hännästä tai jenkkakahvoista kiinni.
haastaja-sanalla on kaksi merkitystä
1. haastaa taisteluun tai kilpailuun
2. juttelija
Meniköhän Soinin politikointi tuonne rupattelun puolelle
Lisää äidinkielen opetusta sitten
Mikähän äläkkä siitä syntyisi, jos kaikki pantaisiin opiskelemaan äidinkieltään. Siis oikein kunnolla.
Miks'ei sen sijaan isänkieltä toisena kotimaisena?
Vaadin tasa-arvoa kaikille!
Äidinkieli se on isänkielikin
Äidinkieli voi olla isänkieli vaikka onkin äidinkieli. Äidinkieli voi olla toinen kotimainen vaikka onkin äidinkieli. Äidinkieli voi olla toinen kotimainen vaikka onkin isänkieli, joka on äidinkieli.
Toivottavasti tuli kerralla selväksi.
Sitten lisätään äidinkielen opetusta.
Mikähän äläkkä siitä syntyisi, jos kaikki pakotettaisiin opiskelemaan äidinkieltään - siis oikein kunnolla?
Tuskin opetettavan pää siitä kerralla selviää ja usea jäisi luokallekin. Ehtojen mahdollisuus on myös otettava huomioon.
Epäilyttävää tekstiä?
Soinin outojen RKP-myönteisten lausahdusten takana täytyy olla jokin kuvio. Veikkaan, että se on hallituskuvio.
SDP ja Kokoomus ovat tunnetusti RKP:n apupuolueita johtuen svekojohtajista. Molemmat puolueet vaativat RKP:tä hallitukseen ja sen ne ovat tehneet selväksi Soinille.
Eli jos PS haluaa hallitukseen, on sen hyväksyttävä RKP mukaan. Vaikka RKP itse julisti itsensä PS:n vastustajapuolueeksi jo kauan ennen Vihreitä.
Surullista, mutta totta. Tämä on demokratian tila Suomessa. Yksi pieni etupuolue istuu aina hallituksessa ja jopa määrää hallituskoostumuksen.
Juuri tällaisen tilanteen takia olen voimakkaasti kaikkea pakkoruotsitusta ja keinotekoista kaksikielisyyttä vastaan.
Siis taktiikkaa
Soini ymmärtääkseni vain halusi tuudittaa suomenruotsalaiset väärään turvallisuudentunteeseen, jotta nämä eivät innostuisi taas äänestämään.
Toinen ja kannattajia ajatellen järkevämpi linja olisi ollut
jättää RKP kokonaan huomiotta ja toivoa, ettei kukaan älyäisi asiaa eli suhdetta RKP:hen kysyä ennen vaaleja.
Ei jumalauta soini prkl. Nyt
Ei jumalauta soini prkl.
Nyt hommat kusi aika rojaalisti.