Lauantai 26.5.2012

Suomi jyrähti ydinjätteistä: ”Valtava laiminlyönti”

Luotu: 
21.3.2011 16:37
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Mauri Pekkarinen.

Suomi suhtautuu muiden EU:n jäsenmaiden ohella myönteisesti EU:n energiakomissaari Günther Oettingerin ehdottamiin eurooppalaisten ydinvoimaloiden riskitesteihin. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) edusti Suomea tänään EU:n energiaministereiden kokouksessa.

Pekkarinen kiirehtii yhteisiä sääntöjä ydinvoimaa käyttäville maille. Suomessa EU:n hyväksymä ydinturvallisuusdirektiivi tulee ydinenergialain muutoksella voimaan kesäkuun alussa.

– Valtava laiminlyönti mielestäni on, etteivät ydinenergiaa käyttävät valtiot ole kyenneet sopimaan ydinjätteen loppusijoittamisen yhteisistä pelisäännöistä. Nyt on välttämätöntä vauhdittaa Euroopan komission ehdottamaa ydinjätedirektiiviä, korostaa Pekkarinen.

– Olen jo aiemmin usealla kansainvälisellä foorumilla korostanut sitä, että ydinjätteen loppusijoituskysymys on otettava vakavasti kaikkialla maailmassa. Ydinvoimalla on ajateltu olevan ylimenokauden rooli rakennettaessa CO2-päästötöntä maailmaa, mutta ydinvoimaa käyttävän valtion on otettava selkeä vastuu oman ydinjätteen loppusijoituksesta ja sen rahoittamisesta kestävällä tavalla. Suomi ja Ruotsi ovat tässä asiassa eturintamassa koko maailmassa, Pekkarinen sanoo.

– Ydinvoimayhtiöiden vastuulle ydinonnettomuuksista tulisi myös laatia mahdollisimman yhteneväiset säännöt. Pariisin ydinvastuuta koskevan yleissopimuksen ratifioinnissa tulisi edetä yhteistyössä vakuutussektorin kanssa. Suomessa eduskunta on äskettäin hyväksynyt rajoittamattoman korvausvastuun käyttöönoton. Toivoisin vastaavaa kehitystä tapahtuvan muuallakin, Pekkarinen jatkaa.

Pekkarisen mielestä Japanin ydinvoimaonnettomuuksista on otettava kaikki oppi irti.

- Ydinturvallisuusnormien kehittämisessä on edettävä ripeästi yhtä jalkaa ja samalla vakavuudella maailmanlaajuisesti.

Loppuviikosta kokoontuva Eurooppa-neuvosto saa raportin energiaministereiden kokouksesta ja voi jatkaa keskustelua aiheesta.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Jouko Heyno

Pekkarisen pitäisi tajuta, että vastuusta on jo olemassa yhtenevät säännöt: Aiheuttaja maksaa. Se, mitä Pekkarinen ja EU haluavat on, että tästä livettäiisiin, ja vastuu kasautuisi - taas - varonmaksajille. Ratkaisu on helppo: Otetaan ydinvoimalat yhteisen EU-valtiomme haltuun, sosialisoidaan ne. Muut vaihtoehdot ovat vain rahaa suursijoittajien lompakoihin.

Jouko Heyno

Ajattelin enemmänkin USA:n mallia, jossa mm. rautatiet otettiin valtion haltuun, sosialisoitiin, kun homma ei toiminut. Jenkitkö kommunisteja? Älä nyt sentään...

Alfa

Vastoin yleistä luuloa ydinvoima ei ole kovinkaan kannattavaa touhua jos yhtiöt joutuisivat vastaamaan kaikista kustannuksista. Niinpä Suomessa ydinvoimayhtiöille on järjestetty useita kiertoteitä ja helpotuksia.

Ydinvastuulain voimaansaattamista on nyt viivytetty vuodesta 2005 alkaen. Eduskunta hyväksyi tuolloin lain, jolla ydinvoimaa tuottavien yhtiöiden vastuulle katastrofitilanteissa ei olisi kattoa. Fukushiman tapaus osoitti, että vakava voimalaonnettomuus ei ole pelkästään teoreettinen mahdollisuus vaan se toteutuu. Tilastollisesti tämän tämä äärimmäisen harvinaiseksi arvioitu tapahtuma näyttää toistuvan jossain päin maailmaa parinkymmenen vuoden välein.

Mankala-periaatteella toimivien ydinvoimayhtiöiden (TVO, Fennovoima) liiketoimintaidea perustuu veronkiertoon ja osakeyhtiölain rikkomiseen. Tekemällä vuosittain nollatuloksen ne pääsevät maksamasta osinkoveroja, osingot jaetaan osakkaille edullisemman osakkuussähkön kautta. Toimintatapa on muualla EU-alueella tuntematon ja se onkin EU-komission tutkittavana mm. kilpailudirektiivin rikkomuksena.

Iso tulonsiirto kuluttajilta ydinvoimayhtiöille syntyy päästökaupan kautta. Suomen ydinvoimalat saavat vuosittain puolen miljardin ansiotonta tuloa, n.s. windfall- voittoa.

USA:ssa kaatui syksyllä 2010 isoja ydinvoimlahankkeita. Yksi näistä perustui AREVA:n EPR-reaktoriin. Huolimatta isoista valtiontakauksista (7.2. miljardia dollaria) hankkeen taloudelliset edellytykset menivät miinukselle ja projekti päättyi kannattamattomana. Tietojen Olkiluoto-3:n viivästymisestä ja budjetin ylityksestä sanotaan vaikuttaneen asiaan ratkaisevasti.

Kokonaan oman ongelmansa on artikkelissa mainittu ydinjätteen loppusijoitus. Muualla maailmassa se ei ole onnistunut, mm. USA lopetti viimeisimmän hankkeensa, Yucca Mountain- laitoksen rakentamisen v. 2010. Asiassa on siellä epäonnistuttu nyt 7 kertaa. Saksassa epäonnistuminen Asse:n suolakaivoksen suhteen on nyt kääntänyt katseet Suomeen: täällä uskotaan kallioperän olevan vakaampi kuin muualla, myös ihmisten sanotaan olevan myötämielisiä koska hankkeen usoktaan luovan työpaikkoja. Saksalaisille on tärkeätä, että EU:n yhteisen ydinjätehaudan ympärille ei muodostu niin rajuja mielenosoituksia kuin Saksassa vuosittain.

Lähteet:
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Ydinvoimayhti%C3%B6t+lyps%C3%A4v%C3%A4...
http://www.reuters.com/article/2010/10/09/utilities-operations-constella...
http://www.capital.de/politik/100004887.html
http://www.energy.gov/environment/ocrwm.htm

Virkeä

"Jyrähtää" on onomatopoeettinen äänen laatua kuvaileva verbi.

Jos Pekkarinen sanoo, että "Valtava laiminlyönti mielestäni on, etteivät ydinenergiaa käyttävät valtiot ole kyenneet sopimaan...", niin onko se todellakin jyrähdys? Ja jyrähtääkö siinä koko Suomi?

Klikkausten ansaintalogiikka uudistaa kieltä.

twentyone

US voisi jo luopua tästä jyrähtelystä. Mikään tehokeino ei kanna aikaansa pitempään ja tästä on aika mennyt ohi jo kauan sitten. Googlaa vaikka "uusi suomi jyrähti".

heikkijussila

Riskitesti on tehty / heti. Ammattilaiset tietävät, mitä sen pitäisi pitää sisällään. Johtoryhmä, ohjausryhmä ja valvontaorganisaatio pystyyn laajalta pohjalta / heti. Siviiliedustus paikallisesti ehdottomasti mukaan / heti.
Tulokset julkisuuteen / heti.
STUK:n ontuva kriisitoimita järjestelmineen ja lausuntoineen valvontaan / heti.
Ministeriön toiminta nivoutettava kriisiin suunnitelmiin / heti.
Huomenna voi olla myöhäistä.

Ilkka Luoma

Suomalainen turvallisuuden menestyskonsepti hioutui vientituotteeksi!

(Espoo - Hanasaari - SAFIR2010 0] - loppuseminaari päivää ennen Japanin tsunamiluonnonkatastrofin jälkimainikien ydinvoimalaonnettomuutta - lähelti piti...)

[ ... seitsenmetrinen vesiseinä vyöryi alaville maille vieden kaiken edellään - ihmiset, autot ja asetti osin heppoiset ydinvoimaloiden turvallisuusnäkökulmat kriittiseen tarkasteluun. STUK - Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Jukka Laaksonen räimi vahvoin sanoin japanilaisten ydinvoimaturvallisuus-viranomaisten "välinpitämättömyyttä" tiettyjen ydinvoimaloiden jäähdytysjärjestelmien puutteista ... ]

Japanissa ja USA:ssa on vielä paljon vanhan mallisten fissiovoimaloiden tyyppejä, joissa on puutteita jäähdytysjärjestelmissä. Suomalaiset ovat toistuvasti ja ystävällisesti (suomalaisen kaavan mukaan) huomauttaneet näistä puutteista - eivät kantaneet hedelmää. Nyt on Japanissa päällä nk. "Kiina-ilmiö", jossa reaktorin sydän voi sulaa maan uumeniin, arvaamattomin seurauksin. Nyt on/oli Japanissa elävä case ja demo päällä.

VTT, STUK ja TEM (Työ- ja elinkeinoministeriö) yhdessä voimayhtiöiden kanssa järjestivat Espoon Hanasaaressa loppuseminaarin SAFIR2010 sessiona, joka jatkuu myöhemmin SAFIR2014 -kehitysprojektina 1] - päämääränä lisätä ydinvoimaloiden turvallisuutta ja niiden valvontametodeja kautta linjan.

Ydinvoimalaitoksessa markkinalanka palaa

Nyt päällä oleva japanilaisten ydinvoimaonnettomuus on mainos- ja markkinalause korniudessaan suomalaiselle huippuosaamiselle - lehdistötilaisuuden osallistujien asiantuntijat vakuuttelivat yhdestä suusta, että nyt poikkeuksellisesti Suomessa kaikki ydinvoimatoimijat valvontaviranomaisista voimayhtiöihin saakka puhaltavat yhteen ytimeen.

Suomalainen vientikonsepti on syntynyt

Se syntyi tylyllä tavalla, Luonto järjesti elävän esimerkin, mitä merkitsee valvonnan -, tuotekehityksen - ja valvontakonseptien puutteet. Odotamme nyt sulaako reaktorin ydin ja sulattaa tien "kiinaan", jonne on suunnitteilla 20 uutta fissioydinvoimalaitosta, jopa 40-50! Nyt on suomalaiselle osaamiselle tilaus - ainutlaatuinen tilaus.

STUK ylimpänä ydinvoimalaitosten valvojana ja tarkastajana on pysäyttänyt harmillisen kuuluisan, palkkariidoistaankin tunnetun Olkiluoto 3:en työmaan, esimerkiksi alustabetonilaatan osalta, jossa ei oltu huomioitu riittävästi merenpinnan nousua. Merenpinta saattaa nousta vuosisatamme loppuun mennessä jopa yhden metrin - tosin maankohoaminen voi kompensoida siitä osan - 1 senttimetrin vuodessa.

STUK:in nollabudjettipeli

STUK on ydinvoimalaitosten osalta budjetiltaan 0-budjettipeli, jossa veronmaksajille ei tältä osin koidu mitään kustannuksia, kun STUK tekee vvalvontatyötään näillä ydinvoimalaitostyömailla - voimayhtiö ja/tai rakennuttaja siirtää kulut firman piikkiin.

Esimerkillisen hieno suoritus STUK:lta - viranomainen laskuttaa työstään voittoa tuottamattomasti rakentajaa ja palkaksi tästä saattaa epäselvyyksien kohtaantuessa työmaa mennä kiinni selvitysten ajaksi. Luottamus STUK:iin kasvoi kansalaisaktivistin näkökulmasta.

VTT:ssä kohtaa ydinturvaosaaminen - aina törmäyksistä reaktorikupoliin saakka

VTT omaa Suomessa paljon osaamista tässä ydinvoimalaitosten turvallisuuskonseptissa. VTT on valtion kokonaan omistama tutkimuslaitos, jolla on laajasti toimintaa eri tekniikoiden alueilta. VTT oli ilmiselvästi ylpeä saamastaan asiantuntijahuomiosta maailmalta omatessaan sertifikaatin näistä ydinvoimalaitoksen turvallisuuskonsepteista.

VTT:lle voi olla tulossa oiva vientituote ja -palvelu mainitusta turvallisuuskonseptoinnista. Näin Suomi saisi kipeästi kaipaamaansa high-tech vientiä energianälkäisistä maista, mm. Kiinasta, jonka kulutus sen kuin kasvaa.

Päätösseminaarin jälkeen miltei heti Japanissa pamahti

Luonnonnäytelmä nosti pintaa ongelmat tapahtumista, joille ihminen ei mahda mitään. Kyseisen ydinvoimalaitoksen jäähdytysongelmille olisi sen sijaan voitu tehdä jo aiemmin jotain. Ei tehty. Suomalaiset varoittivat, ei noteerattu . Ilmeisesti ei edes USA:ssa reagoitu, jossa on samankaltaisia voimalaitoksia, kuin nyt Japanissa rikkoutunut.

Suomalainen pragmaattinen insinööri on jälleen näyttänyt osaamistaan

Kuka nyt markkinoi tuon osaamisen - tilaus on järjestetty itse ylimmältä eli luontomekanismilta. Ihminen energian nälässään, kun ei säästämistä vapaaehtoisesti aloita, on lisäenergian rakentamisen tiellä ja nuo kaikki fissioydinvoimalat tarvitsevat tätä SAFIR projektityön loppuhedelmää - ydinvoimaturvallisuuden hallintakonseptia.

Ydin on nyt heitetty suomalaisille - tämä osaaminen voi jopa muuttaa kansalaisten epäilevää asennetta ydinvoimaa kohtaan - hiukkasen verran.

--------------------------------------------------------------------------------

Tekstiin liittyvät asialinkit:
--- http://www.vtt.fi/news/2011/03102011_Kansallinen_ydinturvallisuusohjelma... ---
--- http://virtual.vtt.fi/virtual/safir2010/ ---
--- VTT/ Eija-Karita Puska - Ydinturvallisuuden parantaminen nykyisissä ydinvoimalaitoksissa
http://www.ats-fns.fi/archive/esitys_puska.pdf
--- Lehdistötiedote SAFIR2010
http://edustajaehdokas.blogspot.com/2010/12/safir-2010-lehdistotiedote.html

0] SAFIR2010
--- http://virtual.vtt.fi/virtual/safir2010/vasenpalkki/safir2014_stratsem/1... ---

1] SAFIR2014
--- http://virtual.vtt.fi/virtual/safir2010/vasenpalkki/safir2014_stratsem/i... ---

KUVASARJA Espoon Hanasaaren SAFIR2010 päätösseminaarista [myös lehdistötilaisuus]
--- http://share.ovi.com/album/ilkka.luoma.SAFIR2010 ---

Ilkka Luoma

Sent:
Cc: paula.lehtomaki@ymparisto.fi ; jyrki.kasvi@eduskunta.fi ; jukka.laaksonen@stuk.fi ; sanna.perkio@eduskunta.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; satu.hassi@europarl.europa.eu ; mauri.pekkarinen@tem.fi
Sent: Saturday, March 12, 2011 8:36 AM
Subject: TIEDEARTIKKELI: SAFIR -Ydinvoimaloiden kokonaisvaltainen turvallisuusohjelma
...

Aprikoitselija

Että Pekkarinen. Ja että jyrähtää.

No, oletettavasti hän itse ei ole tuota sanaa julkisuuteen päästänyt, saatikka toivonut. Mielikuvitukseni kuitenkin pääsi laukalle tuosta; Pekkarinen jyrähtämässä.. Mies kaikissa piilokoroissaan hyppäämässä tasajalkaa niin, että tupee hypähtää vielä erikseen omia aikojaan. ..kovasti anteeksi, tuo oli mitä oli, mutta asiaan.

Korvaani särähtää edelleen tuo sana loppusijoitus ja että jäte. Rohkenen edelleen aprikoida, että tulevaisuuden raaka-aineesta siinä on kyse.

Muoks
Ja todella, mikä se on se Suomi. Ja milloin se Suomi jotakin sanoo, jos sanoo. Säännöt ne on siitäkin, oikeasti.

heikkijussila

Asia kadoksissa, henkilökohtaisuudet etusijalla. Onko näistä monikaan käynyt kansakoulua - edes ? Hävetkää - edes !
Kertokaa, miten itse ratkaisisitte ongelman, edes yhden kohdan osalta. Ministerin ero ei ole se ratkaisu, edes.

muuan

Ei kannata tuohtua joutavuuksista. Täällähän mm. puhutaan enimmäkseen kuvitelluista henkilöistä. Kuvitellaan heille erilaisia, yleensä kielteisiä ominaisuuksia, toimintoja ja motiiveja. Edes nimillä ei usein ole vastinetta todellisuudessa.

Virkeä

"Asia kadoksissa, henkilökohtaisuudet etusijalla. Onko näistä monikaan käynyt kansakoulua - edes ? Hävetkää - edes !"

Omalta osaltani voi sanoa se, että en häpeä yhtään mitään. Tuolla ylempänä kiinnitin huomiota pelkästään otsikontekijän sananvalintoihin, jotka veivät kaiken huomion pois itse asiasta.

Pekkarinen on varmasti hyvä ja ahkera poliitikko kaikkien keskisuomalaisten ja suurmetsänomistajien mielestä. Muut sitten joutuvat maksamaan itsensä kipeiksi näitä siltarumpuja ja risupaketteja.

intrigööri

siellä haastoi. Siinä sen näkkee, kun laittaa järkiukon EU:ssa asialle, eikä näitä tavanomaisia ihkuakkoja ja pojan kolhoja, jotka myöntyvät mihin vain.
Yleensäkin kepulaiset seniorit olisivat ovelimpia EU-neuvottelijoita, kotiin päin vedättäminen käy heiltä ihan luonnostaan.
Kyllä sitä vakaata kallioperää ydinjätehaudoiksi löytyy Euroopassa jokaisesta maasta, Islannissa ei ydinvoimaa edes tarvita.

UppiNiskanen

Ydinjäteongelmaa ei oikeasti ole olemassa tulevaisuudessa. Ei niin arvokasta energianlähdettä voi jättää kayttämättä. Miksi kukaan ei puhu tästä? Ei Suomellakaan ole varaa laittaa "jätteitä" kallioperään, jos siitä voi tehdä valtavasti sähköenergiaa.

Jouko Heyno

Minäkin. "Jäte" on taloudellinen käsite. Tämä ei viherpiipertäjien päähän mahdu, koska huutaminen on paljon jännempää. Jännää, eikös. Perin jännää...

salakankee

Jätkät töihin kaivamaan tarpeeksi syvä hauta niille ja sillä sipuli.
Suurempana ongelmana pidän energiayhtiöiden vastuita kun jokin menee pieleen. Jokaisella ydinvoimalalla pitäisi olla sinetöity tili, josta korvauksia voidaan maksaa noin 150-200 miljardia jos katastroifi syntyy!
Silloin puhumme oikeista asioista eli kuinka kallista oikeasti ydinsähkö onkaan.