Tänään järjestetään presidenttifoorumi, jonka teemana on kestävä kehitys.
Tasavallan presidentin Tarja Halosen lisäksi Presidenttifoorumissa käyttävät pyydetyn puheenvuoron ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.), vanhempi tutkija Antti Kasvio ja professori, hallituksen puheenjohtaja Helena Ranta. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii toimittaja Tarmo Ropponen.
Aihe on presidentti Haloselle läheinen, sillä hänet kutsuttiin elokuussa 2010 YK:n kestävän kehityksen korkean tason paneelin rinnakkaispuheenjohtajaksi. Paneelin päätavoite on muodostaa uudenlainen näkemys kestävästä kasvusta ja tehdä toimenpidesuosituksia, joilla se voidaan saavuttaa.
Presidenttifoorumiin on kutsuttu osallistujia yhteiskunnan eri alueilta, muun muassa kansanedustajia, tutkijoita ja järjestöjen edustajia.

Kommentit
Foorumin lopputulemana ei mitään!
Korkeintaan hatullinen sitä itseään!
Foorumin parasta antia oli ehdottomasti sen jäsenille tarjottu maittava ekologisesti tuotettu viherpirtäjien höttö. Vaikka foorumi ei saanutkaan mitään uuttaa aikaiseksi niin syyllinen kyllä löydettiin. Nimittäin Impivaaralainen metsäapina.
Carl von Linné
Luokitteli ihmiset neljään perustyyppiin - kaikkein alimpaan
kuuluvat suomaalaiset. Kelpaavat yksinkertaisiin askareisiin
jotka toistavat samaa kaavaa koska niille on vaikeata ja
turhaa opettaa itsenäistä ajattelua vaativia toimintoja.
Suomaaalaiset liukuhihnarobotit nostivat ruotsalaisen tykki-
auto-, elktroniikka-, sellu- ja paperinviennin avulla maan
elintason ja tuloerot maailman huipulle. Katso: YLE.fi:
"Kansakunnan kuokkavieraat."
Kun suomaalaiset halusivat "lisää liksaa" korvattiin sorvarit
ja kokoonpano roboteilla. Sitten huomattiin oma ydinsähkö
liian kalliiksi ja huitaisten tehdyksi ydinpommiksi joten
teetetänpä moottorit Kiinassa:
http://www.taloussanomat.fi/teollisuustuotteet/2011/02/25/volvon-suunnit...
Kokonpanoroboteille kelvatkoon suomaalaisten tuottama puhdas
töpselisähkö. http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman_t...
Arvojohtajat hei - missä oikein haahuilette.