Faktakulma
Euromaiden laajennettu kokous pääsi eilen illalla sopuun euroalueen pysyvän kriisinhallintamekanismin eli Euroopan vakausmekanismin (EVM) pääpiirteistä.
EVM:n toimintakyky turvataan 80 miljardin euron yhteisellä alkupääomalla, josta Suomen osuus on 1,44 miljardia euroa.
Maksetun pääoman lisäksi EMV muodostuu yhteensä enintään 620 miljardin euron korotusvaltuudesta ja takauksista, joista Suomen osuus on 11,14 miljardia euroa.
Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja, opposition kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) on suivaantunut pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) kommenteista Financial Times -lehdessä.
Tuomiojan mielestä Suomi on valmis nostamaan vastuitaan kahdeksasta miljardista, mutta hallitus piilottelee asiaa.
- Tosiasiassa on sitouduttu vastuiden nostamiseen, mutta hallitus haluaa lykätä tämä kertomista vaalien yli, Tuomioja sanoo.
- Se tiedetään, että muilla keinoilla ei voida tätä [lainakapasiteetin nostamista 440 miljardiin euroon] kokonaan hoitaa, niin se on joka tapauksessa edessä.
Kiviniemi sanoo Financial Timesissa, että hänellä ei ole eduskunnan mandaattia nostaa Suomen vakuuksia.
- Menettely ei ole kovin avointa. Pääministeri sanoo Financial Timesissa, että pääministerin kädet ovat sidottu suuren valiokunnan kautta. Siihen on kyllä sanottava, että tuo ei ole kovin rehellistä, koska hallitus ei ole mitään itse muuta pyytänyt tai esittänyt, Tuomioja kritisoi.
Kiviniemi on huomenna suuren valiokunnan kuultavana. Hänen aiemmista kommenteistaan ERVV:tä koskien nousi jo äläkkä, joka johti välikysymykseen eduskunnassa.
Miten tästä jatketaan, kun pääministerin kommunikointi herättää jatkuvasti närää?
- Huomenna varmasti käydään perusteellista ja värikästä keskustelua pääministerin kanssa, Tuomioja sanoo.
- Päätökset on ankkuroitu eduskuntaan, mutta hallitus tätä EU-politiikkaa johtaa eikä voi mennä suuren valiokunnan selän taakse. Me emme ota asioihin kantaa, ennen kuin hallituksella on joku kanta. Vasta sitten sanomme, yhdymmekö siihen vai edellytämmekö jotain muutoksia, Tuomioja sanoo.
Faktakulma
Euromaiden laajennettu kokous pääsi eilen illalla sopuun euroalueen pysyvän kriisinhallintamekanismin eli Euroopan vakausmekanismin (EVM) pääpiirteistä.
EVM:n toimintakyky turvataan 80 miljardin euron yhteisellä alkupääomalla, josta Suomen osuus on 1,44 miljardia euroa.
Maksetun pääoman lisäksi EMV muodostuu yhteensä enintään 620 miljardin euron korotusvaltuudesta ja takauksista, joista Suomen osuus on 11,14 miljardia euroa.

Kommentit
Juuri näin Erkki Tuomioija
Tuomioja on niitä harvoja jotka puhuu asiasta ymmärrettävästi.
" - Menettely ei ole kovin avointa. Pääministeri sanoo Financial Timesissa, että pääministerin kädet ovat sidottu suuren valiokunnan kautta. Siihen on kyllä sanottava, että tuo ei ole kovin rehellistä, koska hallitus ei ole mitään itse muuta pyytänyt tai esittänyt, Tuomioja kritisoi."
Toisaalta Kiviniemen kommentti Soinista on nyt aika kevyttä kiukuttelua:
"Koska jos hän todella tarkoittaa sitä, se tarkoittaisi, ettei hän voi olla hallituksessa, Kiviniemi kommentoi lehdelle."
Retoriikasta huolimatta Perussuomaiset eivät halua hallitukseen koska heidän kannatus lähtisi laskuun kun retoriikka ja realismi kohtaa.
Euron kriisi tulee jatkumaan muutamia vuosia vielä ja siksi Perussuomaisille on viisasta pysyä oppositiossa ja kasvattaa kannatusta maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Puolueen taloudenkin kannata on parempi säilyttää 10-30 kansanedustajaa kuin 1-2 toissijaista ministerinpaikkaa ja kannatuksen romahdus.
Ei siinä ole mitään öykkäröintiä jos Suomi nettomaksajana ihmettelee sitä miten välimeren maat pärjäsivät ennen EU tukia kun nyt ei edes miljardi-luokan pankkituet ja vakuudet riitä ja pitää suomalaisten alkaa pelastamaan Ranskalaisia ja saksalaisia pankkeja.
Sen ihan ok. että saksalaiset pelastaa saksalaisia pankkeja ja ranskalaiset Ranskalaisia pankkeja (ja suomalaiset suomalaisia halutessaan... ).
Välimeren maiden meno ei ole Suomesta kaukana
Velaksihan Suomikin elää, kun jokainen vaatii ja vaatii muttei ole valmis luopumaan mistään. Globalisaatio köyhdyttää Suomea sekä EU-maita suhteellisesti ja siihen on vastattava muillakin keinoilla kuin lainaamalla. Kansalaisten taloudenpidossa on ollut muuten sama meininki kuin valtiolla: suomalaisten velat ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvulla ja sama trendi jatkuu.
Hyvä pointti yllä
"Globalisaatio köyhdyttää Suomea sekä EU-maita suhteellisesti ja siihen on vastattava muillakin keinoilla kuin lainaamalla."
Totta, Tarkoitus ei ollut "demaroida eikä persuoida" tuolla kommentillani. Taito ja ahkeruus-kilpailussa Suomella on paljon töitä että se edes pystyy hidastamaan hyvinvointivaltion romahtamista.
Se että Tuomioja osoittaa vastuuta yhteisten rahojen jaossa maailmalle vaatimalla pankkeja jo väliaikaiseen vakausrahastoon vastuuseen on hyvä ja uusi piirre tietyissä puolueessa ja soisi vahvistuvan. Tästä voisi nykyiset vastuunkantajatkin ottaa mallia.
Jos Soini on hallituksessa tai ei
niin kannatus tulee jokatapauksessa laskemaan. Äänestäjät toteavat kummassakin tapauksessa, että mitään muutosta ei tapahtunutkaan ja jättävät taas änestämästä. Soinia pelottaa pääministeriys, koska kykyjä ei ole.
Kiviniemen varovaisuus kääntynyt häntä vastaan
Nyt pääministeriltä kaivattaisiin vastuunkantoa ja päätösten tekemistä. Vaihtoehdot tulisi myös kertoa kansanomaisesti ja hyvin perustellen. Toivon ettei tilanne ole yhtä epäselvä päättäjille kuin nyt kansalle.
Riskin siirto
Voi olla vaikea perustella suomalaisille veronmaksajille, että he saavat kannettavakseen 16 miljardin euron edestä Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian suurpankeille kuuluvia riskejä. Yleensä katsotaan, että valta ja vastuu kuuluvat yhteen. Suomalaiselle veronmaksajalle annetaan ainoastaan vastuu muttei valtaa.
Niinpä miksi ei
nuo maat itse vastaisi poliittisilla päätöksillään omien pankkiensa pelatustoimet kuten Suomi teki aikanaan. Emme pyytäneet saati saaneet apua muilta EU-mailta. Me veronmaksajat olemme oman pankkikriisimme maksaneet. Nyt on muiden vuoro hoitaa omansa. Emme ole emmekä saa olla vastuussa muiden maiden veloista. Noudatetaan Lissabonin sopimusta.
Kataisen ja Kiviniemen mukaan meidän pitäisi ottaa osaa "roskapankkien" maksumiehinä muissakin valtioissa. Äänestäjät herätkää ajoissa. Uuden eduskunnan ei tule missään nimessä hyväksyä lopullisesti Suomen perustuslakiin tehtyä lisäystä EU:hun kuulumisesta. Hyväksymisen jälkeen maksamme kaiken mitä isot valtiot pyytävät ja määräävät maksettavaksemme.
Emme olleet Eu:ssa eurosta puhumattakaan
Puhu sitten kun tiedät asioiden oikean laidan. Mitä Katainen ja Kiviniemi voisivat toisin tehdä. Herra paratkoon Ekiltä ja Timolta.
Me veronmaksajat......
eli köyhempi Suomi (+tre,Tku,Hki sp-alueet) maksoivat pankkikriisin kulut SYP:lle, KOP:lle ja niiden osakkeenomistajille ja niiden kaytta sijoittaneille!!
Niin mutta..
Koska oppositio ratsastaa tällä asialla kaikin populistisin keinoin, niin hallituksen käyttäytyminen on ymmärrettävissä. Mikäli oppositio harastaisi vastuullista politiikkaa, emme näyttäisi eurooppalaisin silmin ääliöiltä. Tosin hallituspuolueiden käyttäytyminen on myös populismia, mutta sitähän tämä politiikka nykyään näyttää olevan.
Niin
Näitä SDP:n talousihmeitä tulee ennen vaaleja julkisuuteen,onneksi eduskunnassa on sentään yksi besserwisser vähemmän kun Mikko Elo on poissa Valtakunnantasolta(satakunnassa kyllä morapuukko heiluu).
Valitettavaa tämä huuto,möykkäys,irtopisteiden keruu,valehteleminen.Olis jo vaalit ohi.
Tuomioja täysin oikeassa!!!! Missä asiassa??
Suuren valiokunnan verkkosivuilta on löydettävissä lyhyt tiedote 10.3.2011 kokouksesta (http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/pubman/templates/6.htx?id=4045).
Sen mukaan ... 'Suuri valiokunta ei antanut valtioneuvostolle valtuuksia uusille lainatakauksille. Valiokunta hyväksyi äänestyksen jälkeen lausuman, jossa valiokunta toteaa, ettei rahoitusvakauden turvaamisesta tai vakausmekanismista voida käytettävien tietojen perusteella päättää euroalueen valtioiden tai hallitusten päämiesten kokouksessa.' Nyt Tuomioja itkee tätä valiokunnan kannaottoa vastaan. Tosi suoraselkäinen kaveri.
Suomen ainoa vaihtoehto. Rahaliitosta ulos
ÄÄNESTÄKÄÄ PERUSSUOMALAISIA.
Roistomaista
Tämä Minkin lakaisukonehallitus on täydellistä myrkkyä Suomen kansalle, mitä olemme tehneet että meitä rangaistaan valehtelevalla pääministerillä.
Mukaan on pakko mennä
sen tietää Ekikin, vaikka siitä ei selvää saa Erkkikään. On oikein jättää päätöksen teko seuraavalle hallitukselle, koska sen kanssa he joutuvat elämään.
Soini kääntää takkinsa tässäkin asiassa, jos ei niin ei ole hallituksessa. Ydinvoimassa ja ruotsinkielen opetuksessa on jo kääntänyt. Maahan muuttokaan ei ole enää mikään peikko. Vielä on neljä viikkoa aikaa kääntää takkia niin Soinilla kuin Ekilläkin.
Jos rahaliitto ei tue niin Eu kokonaisuutena joutuu köyhiä maita tukemaan. Sama annetaanko rahaa vasemmasta vai oikeasta taskusta.
Perseaukiset älkää valittako
Pakko ei ole
kuin köyhän kuolema, vanhan sananlaskun mukaan.
"Soini kääntää takkinsa tässäkin asiassa,......ruotsinkielen opetuksessa on jo kääntänyt."
Oletko tuosta takin käännöstä ihan oikeasti tietoinen? Ettei vain tuohon kuitenkin liittyisi jonkinmoisia ehtoja, kuten esimerkiksi kuitenkin pakkoruotsin poistaminen tiettynä ajanjaksona (esim. 2011 - 2014). Kaikki kun ei aina ole niin kuin lehdet kirjoittavat, puhumattakaan kommentoijien kirjoituksista.
Ohos!
Katoha... Aatesisar Urpilainenhan juuri sanoi, ettei SDP lähde ollenkaan Suomen siivua kasvattamaan. Mitäköhän ne demarit oikein nyt ajaa? Puoluejohto on yhtä mieltä ja operatiivinen osasto toista...
Hei! Jenkeillä on sanonta tähän:
"Get your head and ass wired together!"
Älä unta näe
vietät vielä monta unetonta yötä mielipitettesi kanssa. Onko niin, että Kiviniemi yksin päättää asioista. Ekin poppoo kielsi lisätakuut, nyt Eki puhuu aivan toista. Taidatte pelätä, että tulee Kiviniemi kakkonen.
Ei tule
Kiviniemen kakkosta, vaan Väyrysen Ykkönen
http://haapavaara.wordpress.com/2011/03/22/paavo-vayrynen-presidentiksi/
EI Väyrystä......
.....sillä sekin hyysää vain korruptiokansoja joille jakelee "meidän" rahoja.
Olisi niille rahoille tarvetta täälläkin niin ei tarvitsisi jonottaa leipäjonoissa.
Se on häpeä!
Ja sitä saa hävetä myös hallitus kun on kaiken päästänyt niin retuperälle, että tulee kuka hyvänsä jatkamaan niin ei ainakaan huonommaksi VOI mennä.
SITÄ PAITSI....Väyrynen kuuluu samaan sakkiin huijari kepulaisten kanssa.
Samaa porukkaa koko kepu.
Kuten myös kokoomuskin puhumattakaan demareista. Ei ole Urpilainen sen rehellisempi kuin kepulaisetkaan.
Tuntuu, että aina jättää puolet sanomatta ja vastuukin siirtyy kuulijalle jos hän avaa suunsa, sanoi sitten mitä vaan.
ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET ÄÄNESTÄKÖ SITÄ SAMAA MITÄ OLETTE AINA ÄÄNESTÄNEET!
Pannaan uusiksi koko hallitus eduskuntaa myöten. Huonommaksi EI VOI mennä!
Kaikki kiltisti
Varmaan kaikki kiltisti tottelevat sinua. Minä ainakin? Sanotko vielä kuka on ja numeron, ettei tarvitse vaivautua?
Eki puhuu...
...totta! Muut ovat olleet vastaan, Käteisen porukka ei, mutta oiketa pyyntöä ei olla tehty suurelle valiokunnalle!!!Ymmärtäkää tämä!!!
Suuressa valiokunnassa 10.3.2011
Asia käsiteltiin suuressa valiokunnassa Tuomiojan toimiessa puheenjohtajana.
Kaikille, jotka osaavat lukea: http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/pubman/templates/6.htx?id=4045
Poliitikot kaikki mukaanlukien
Eivät ole koskaan olleet rehellisiä ennen vaaleja! Vaalien jälkeen realiteettien edessä on oltava rehellisiä. Viis äänestäjistä?
Arvo Korsimo aikanaan sanoi ulos aina mitä sattui, siitä tuli sanonta "Maalaisliitto pettää aina"! Ja sen se on oppinut loistavasti nyt Kepuna.
Pitää lainata
Erästä kommentoijaa täällä: Demarit ovat aina petettyjä? Saati Kokoomus?
Sitä alkaisi hitaampi miettimään, mitä vikaa on demareissa ja kokkareissa, kun niitä kustaan aina silmään?
Olet oikeassa
Sanonta kuuluu:Jos sinua petetään kerran vika on pettäjässä, jos sinua petetään toisen kerran niin vika on sinussa. Korsimon ajasta on kulunut kauan, en edes muista miestä. Monta kertaan on varmaan ehditty pettää.
Tuomiojan vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee
Tuomioja on suuren valiokunnan puheenjohtaja ja suuri valiokunta päätti olla antamatta hallitukselle neuvotteluasemaa. Suuren valiokunnan toiveiden mukaisesti asiasta päättää seuraava eduskunta ja neuvottelut hoitaa seuraava hallitus.
Ei riitä, että SDP sumuttaa hallituksessa, vaan se sumuttaa myös päätöksistä, joita on ollut itse neuvottelemassa. Voisiko joku toimittaja kysyä Tuomiojalta selvällä suomenkielellä tuosta suuren valiokunnan päätöksestä ja tästä ulostulosta. Suuren valiokunnan päätöksen mukaanhan hallitus on nyt edennyt.
Rivien välissä lukee isoin kirjaimin
Tämän teatterikappaleen nimi taitaa olla Tunnustus. Tuomioja yrittää pakottaa Kiviniemen kakistamaan ulos selväkielisesti rahanjakohalunsa ja pyytämään siihen lupaa Suurelta valiokunnalta.
Eihän sitoumuksia sinällään kielletty, vaan kiellettiin tekemästä mitään salassa valiokunnalta. Tuomiojakin näyttää kannattavan Suomen osuuden nostamista vakuusrahastossa tietyin ehdoin. Samalla Keskustan ääniä tulee kitkettyä tehokkaasti.
Asia ei missään nimessä ole päivänselvä
Mutta ei se ole päivänselvä myöskään demareiden osalta. Tuomioja vetää yhtä linjaa ja Urpilainen toista. Minusta tuo Urpilaisen ja Tuomiojan välinen työnjako kertoo vain sen, että demarit eivät sitoudu yhtään mihinkään ja vaalien jälkeen voidaan aina selittää, että ne olivat ne urpilaislaiset/tuomiojalaiset, jotka sellaista lupasivat.
Eurooppalaiselta näkökannalta katsoen tämä näyttää öykkäröinniltä, joten ilmiselvästi Suomi on nyt sitoutunut jättämään päätöksenteon seuraavalle eduskunnalle ja hallitukselle. Siinä ei pitäisi olla edes Tuomiojalla mitään nokankoputtamista.
Demarit on ottanut oppia
Kokoomukselta.
Aina kahdella tai kolmella kärjellä. Annetaan ymmärtää, että ollaan jotain muuta mieltä. Silti päätetään toista.
Ei tämä sen kummallisempaa pelin politiikkaa ole. Ei vaikka Kokoomus alkaa huru-ukkojenkin mukaan irtautua pakkoruotsista. Mutta tämäkin on vaan kahden kärjen politiikkaa. Helppo huijaus, että shekki vihko pysyy auki.
Pääministeri vetää Suomen taktisesti lisävastuisiin kertomatta !
"Euroopan Unionin rahoituspaketit,Kreikka,Irlanti,Portugali...Saksa,Ranska,Puola...ovat sitoutuneet nostaman lainamäärrää ja alentamaan
korkoa olemassa oleville lainoille"!
Suomi on mennyt samaan ansaan-mutta Kiviniemi ja Katainen
taktikoivat asian suhteen-kerrotaan vaalien jälkeen!?
Te kerrotte sen nyt!!
Mistä kepu löytää vastuuttomia,vääräätietoa jakavia päministereitä-luottamushan meni jo-ja loput nyt.
Tack!
Keksi parempi,
niin saadaan nauraa. Pitää muistaa, että pääministeri ei yksin päätä. Siihen täytyy olla eduskunnan enemmistö ja Ekin johtaman valiokunnan hyväksyntä. Emme ole Libyassa, vaikka välillä tuntuu, että olisi Suomella hyvä olla Diktaattori. Hyvä Diktaattori on parempi kuin paraskin Demokratia.
TAAS maksetaan muiden töppäilyt.....
... vaikka olisi jo vihdoin ja viimein aika saada jotain hyvää itsellekin päin.
Onko kukaan samaa mieltä kanssani?
Ne, jotka riskeeraavat miljooniaan niin maksakoon itse kun menee metsään1
Aivan naurettavaa, kun Suomea pidetään sellaisena sosiaalitoimistona maahanhaluaville ja pankeille.
Eikös me olla jo maksettu omat pankkien töppäilyt?
Prkl..... rajansa se on kerjäämiselläkin.
Ja taas keskusta valehteli tai yrittää jotenkin huijata kansaa ja siksi hän olikin niin vihainen kun siitä häntä tentattiin. Kiviniemi vetosi siihen, että hänellä täytyy olla jokin valttikortti neuvotteluissa.
Prkl.... minä arvasin, että taas jotain vilunkia pelissä.
Ja arvasin aivan oikein.
Pitääkö Kiviniemi kansaa (muiden poliitikkojen kanssa) niin tyhmänä??
ÄLKÄÄ äänestäkö Kepua kun aina on kepulikonstit mielessä.
TAAS meidät MYYTIIN
Näin se käy.
Taas on Suomi myyty Kiviniemen toimesta. Ja vähän aiemmin Kataisen toimesta.
Uskomatonta paskaa tuo kepun touhu samoin kuin kokoomuksellakin.
Taas luvataan ummet ja lammet mutta vaalien jälkeisenä päivänä KAIKKI on unohdettu mitä taas tuli vaalikrapulassa luvattua.
Muistakaa hyvät ihmiset, että ette usko mitään.
Se on nähty vaalit toisensa jälkeen ettei mikään mene/toimi kuten puhuttiinja vouhotettiin ennen vaaleja.
Joulupukki, joulupukki, valkoparta, harmaa hapsi....
Hei Erkki, juna meni jo. Mikä muuten on Tuomiojan poijaan rehellisyysasteikko? Marin puheesta: Ei "kovin" rehellistä. Minulla ei ole Sinun touhuistasi muuta mielikuvaa kuin ulkopolitiikan sössimistä, idänihmeelle kumartelua ja erinomainen kiitospuhe Libyan persidentti Gaddafille, kun järjesti ne kaksi sukupuolisesti tasa-arvoista Indonesian metsiin kaapattua suomalaisseikkailijaa.Se oli miehen teko se, vai kuulutko itsekin heimoveljiin? Ai niin onhan sinulla se "Mersun" merkki aina takinpieluksessasi.Tsemppiä Ekille, tule resiinalla perässä, mutta varo ettei kukaan aja yli.Ohi on jo ajettu.
+++
Tuomioja on kova vaatimaan muilta sellaista, mihin ei itse pysty.
EDIT: Tuli tuosta rehellisyydestä ja Gaddafista sen verran mieleen, että kylläpä Tuomioja on viime aikoina pessyt käsiään Gaddafista isoon ääneen - mikäs nyt on vikana rakastetussa vallankumousjohtajassa? Samaa voisi kysyä muuten Kari Rajamäeltä. Samassa yhteydessä voisi tutkia valtion ja Gaddafi-säätiön rahaliikenteen 2000-luvun alun vuosilta. Vai menikö se niinpäin, että Gaddafi-säätiö tuki demareita?
Rajamäki
Taisi tehdä sopimuksen, että kansakuntaa rikastuttavia aineksia ei valu Libyan kautta.
Tosin, tämähän on Mila F ja muun kokkaripolitiikan vastaista toimintaa. Koska on saatava halpatyövoiman joukko takaamaan sisäinen devalvaatio.
Tätä ei tunnu tajuavan, Mila F, koska hänen insinöörimies takaa elintason ja ison asuntolainan, vaikka asutaan mutapellolla gyprokissa. Koska koskaa sisäinen devalvaatio voi koskettaa kunnallisesti palkattua ihmistä.
Se on vaan pahauni, kunnes saa syödä pettuleipää, kun duunarit on lopettanut työn ja keppulitkin pistää traktorit poikittain valtateille.
Siinä saa kokoomuslaiset syödä digitaalista varallisuuttaan. Mutta onneksi ollaan porvareita. Kyllä Naton lentokoneet tulee ja pommittaa pummit pois voittojen tieltä.
Waude ...
Nyt minulla on jo insinöörimieskin. Ynnä tuo kaikki muu ...
ULOS koko EU:sta
Minulla alkaa olla sellainen tunne, että maksamme Unionille jo niin paljon kaikenlaista josta emme saakaan takaisin niin paljon kun pitäisi paitsi tuo Wahlroosin Nalle joka on nostanut maataloustukiaisia vuosia ja suuria summia.
No nyt sitten pitäisi taas maksaa ja vielä (jos kokoomus saa jatkaa isona puolueena) menemme aivan väen vängällä Natoonkin ja sekin maksaa maltaita.
JOS kaiken sen rahan minkä maksamme muiden elättämiseksi saisimme käyttää omiin tarkoituksiin niin olisikohan meillä asiat paljon paremmin eikä olisi ruokajonoja.
Maahanmuuttajat töihin lorvimasta ja jokainen joka tekee rikoksen niin takisin sinne mistä on tullut.
Meillä on rikollisiakin ihan omasta takaa.
Kepu pettää aina
Tai ainakin yrittää, ja onnistuukin usein, sillä tukijajoukko on vankka. Miksipä ei olisi, kun teollisuus-Suomen tuottama hyvinvointi virtaa tukiaisina kepulandiaan.
Ihanko itse keksit,
ettet olisi vain kuullut joltakin. Hyvä sanonta.
Hiljaa mäessä!
Olisi aihetta joskus laskea noita paljon puhuttuja virtoja ja pitemmältä ajalta. Ne nimittäin ovat käyneet ja käyvät myös päinvastaiseen suuntaan, kun kaikki huomioidaan.
Ajatellaanpa vain sitäkin etua, minkä kasvukeskukset ovat saaneet valmiiksi kasvatettuna ja koulutettuna työvoimana.
Missä oot Wiki Leaks?!?
Mitä Brysselin kulissien takana on taas kähmitty?
Taas tarvittaisiin Wikileaks, joka voisi kertoa kansalle, mistä Brysselissä oikein on sovittu! Ylimieliset päättäjämme Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi, kun eivät totuuden nimessä siihen kykene.
Tietoa pantataan kansalta. Saammeko taas lukea venäläisestä viikkolehdestä, ketkä henkilöt juoksevat USA:n lähetystössä Libyan tiimoilta ja mistä summista ja aikatauluista Brysselin kokouksissa on todella päätetty?
Mitä muuta tämä on kuin demokratian halveksuntaa!
Neuvottelemisen taito
Lukekaa hyvät ihmiset historiaa ja miten Paasikivi välirauhan aikana neuvotteli öisin Moskovassa Molotovin kanssa Petsamon nikkelikaivoksista. Tiukassa paikassa hän aina vetäytyi hallituksen ja eduskunnan taakse syyttäen puuttuvia valtuuksia, vaikka niitä kohtuullisesti oli olemassa. Silloin ei vain näitä asioita toitotettu koko maailmalle. Kyllä Kiviniemellä ja Kataisella pitäisi olla jonkinmoiset edellytykset neuvotella ja oikeus mennä suuren valiokunnan selän taakse ja hakea parempia sopimuksia Suomen kannalta. Nyt hölötetään kilvan kaikki neuvotteluasemat julkisuuteen. Kyllä on hauskaa EU-maiden Helsingin lähetystöissä kun raportoivat Kiviniemen neuvotteluasemaa omiin maihinsa. Kriisirahasto on EU-yhteistyötä ja yritys pitää Euroopan suuruinen markkina-alue koossa ja voimissaan. Vientiteollisuus hyötyy alueen tullittomuudesta, kaupan esteiden vähäisyydestä (samat tuotestandardit tai direktiivien määrittämät tuoteominaisuudet). Erotaan vain EU:sta ja siirrytään kaupallisen Berliinin muurin taakse. Luovutaan Eurosta ja aletaan sekalainen valuuttasekoilu ja valuutanvaihtopeli Euroopan matkoilla.
Terve järkinen
uhkaus, on aivan selkeää neuvottelua.
http://haapavaara.wordpress.com/2011/03/22/kruunu-tulevaisuuden-valuutta/
Eikä tässä tarvi mennä Paasikiven selän taakse. Herää jälleen kysymys, miksi, siis miksi Kekkonen piti Kokoomuksen aina oppositiossa?
Ja sitten toiseksi, luuletko ihan tosissaan, että meidän täällä esittämä rutina vaikuttaa ison koneen toimintaan?
Kaksoistalous
Markkinavoimien kanssa kamppailu on kuin varjonyrkkeilyä. Siksi vakauspaketit, niin väliaikainen kuin pysyvämmäksi tarkoitettu, tulevat olemaan mustia aukkoja, jotka nielevät mukana olevien maiden kansalaisten pienetkin rahavarat.
Markkinavoimien juuret ulottuvat kaksoistalouden pimeään puolikkaaseen. Eteläisen Euroopan maat nojaavat taloutensa pitkälti tuohon mielettömän monitahoiseen pimeään puoleen. Jopa tulevat hyvin toimeen ILMAN valoisan puolen apuakin.
Voi että meillä pitää olla lyhytnäköiset päättäjät!
Erkki Tuomioja
on muutenkin tolkun mies. Hän on sen Suomen poliittisen eliitin rikkain mies(ihminen). Tuliko yllärinä? No, monet stalinistit ovat upporikkaita tänäpäivänä. Maanpetturit palkitaan Suomessa ministeriydellä ja rahalla. Ennen ne ammuttiin!
KKK-Suomi: Kiviniemi, Katainen & Kalli
Pääministeripuolue on selvästi jakamassa rahaa EU:n resupekoille. Vai ei ole eduskunnan mandaattia: rehdistihän Kiviniemi voisi myöntää, että on se enemmistö, mutta vaalikieroilun takia koetamme viivyttää päätöstä jakaa rahaa, ettei junttikansa voisi vaikuttaa siihen.
Katainen ja Kiviniemi ovat menossa EU:n kristallikruunujen alle kuin Hannu ja Kerttu sadussa. Välissään meidän lapsosilla on jenkkikassi, jossa on Suomen Kassa. Kovalla työllä pankkikriisin jälkeen kuristetut säästöt.
Kun Berlusconi kävi Merkelin kanssa, Katainen hyppi innoissaa kuin pikkupoika ympärillä. Katainen kaipaa ystäviä, ja niitähän junttiministerimme saa, kun jakaa rahaa ympäriinsä. Kataiselta lainattua (IL):
"- On totta, että Suomi ei ole saanut kovinkaan montaa ystävää EU-kokouksissa, valtiovarainministeri Jyrki Katainen kommentoi lehdelle."
Siellä Wagner soi ja Katainen jakaa rahaa - olemmehan niin upporikas maa. Kiviniemi säestää, ja vanhaan tapaansa hän käy ulkomailla valehtelemassa Suomen asioista. Muistatteko:
"- Suomessa on lastentarhanopettajillakin hieno tutkinto, Kiviniemi antoi yksityiskohdan.
Merkel vaivaantui sekunniksi Kiviniemen puheista, mutta näpäytti takaisin.
- Onhan meilläkin Saksassa toki opettajilla tutkinto ja koulutus, hän totesi hymyilevän tuimasti." (IL)
Kas näin lapsoset pohjoisen ihmeellisen maan käy rahaa jakamaan. Pääministeripuolueen eduskuntaryhmän pj. Kalli myötäilee, joten KKK-klubi on onnessaan.
Tietysti vaalit vähän vatuttavat, mutta kunhan niiden yli päästään, voidaan neljä vuotta hakea ystäviä Keski-Euroopasta. Laskun maksaa kansa.
Lipposen hahmo lamauttaa porvarit
Suomella on ties monesko porvarihallitus menossa Paavo Lipposen pääministeriyden jälkeen, mutta yksikään niistä ei ole pystynyt alkeellisimpaankaan vastuun kantamiseen. - On perusteltuja syitä uskoa, ettei seuraavakaan.
Ei ole siis ihme, jos 2/3 suomalaisista uskoo, että SDP on edelleen hallituksessa.
Erkki Tuomiojan lausunto on itse asiassa kauniisti ja kohteliaasti muotoiltu.
2/3
Tuo luku kertoo enemmänkin siitä, että Lipposen(kin) hallitus oli porvarihallitus. Kaikki Holkerin hallituksen jälkeen istuneet ovat tehneet ihan sitä samaa, "työväenpersidentti" Koiviston aloittamaa uusliberaalia talouspolitiikkaa; rikkalille lisää, köyhiltä pois, ja hyvin menee.
Nyt olemme Manun politiikan tienpäässä.
Uusporvarit
Kaikki tuntemani sosialidemokraatit ovat porvareita sieltä pahimmasta päästä. Motto: Älä tee niinkuin minä teen, vaan tee niinkuin minä sanon.
Mikäli Erkki olisi jonkun toisen puolueen palveluksessa niin silti voisin äänestää häntä. Saattaa olla, että hän jää heinäkuussa eläkkeelle ja SDP menettää aivonsa.
kompakysymys 1...3
... no - laajemmin katsetta avarrettaessa voimme huomata muutakin.
Maailmanpankkikriiseillä on järjestelty "illuusioiden" avulla massiiivista kansakuntien varojen uusjakoa finanssimaailman pelastamiseksi. Lukuisat kansakunnat osallistuvat talkoisiin. - Isot varannot taas kohta liikahtavat, vakauden nimissä.
Kompakysymys1: Arvatkaapa mikä "porukka" saa illuusioilla jatkuvasti maailmankansoilta tahtomiaan varoja?
Kompakysymys2: Arvatkaapa mikä "porukka" haluaa hallintaan geenimanipulaatiolla maailman ravintomarkkinat?
Kompakysymys3: Arvatkaapa mikä "porukka" hyötyy kansojen kasvaneista "elintasosairauksista"?
RKP???
???
Olemmeko unessa? - Porkkanalla houkutellaan heikoille jäille
Suhteellisuustaju voi mennä seinään ajetussa vauhtisokeudessa, ajetaanko suomalaisia päättäjäpoliitikkoja todellakin kuin pässejä liekaan ja uusiin vastuisiin? - ja arvatkaapa kuka kerää potin - "hajoita ja halllitse" -finanssimoukaripiiri - missä ei ole hyötyjänä ainakaan suomalaiset veronmaksjat.
Olemme kuin unessa! - Pelonsekaisuutta aiheuttava menetelmä: "hajoita ja hallitse" jatkaa perääntymättä voittokulkuaan ja hyötyy maailman kriiseistä ja epävakaudesta. Kansojen varallisuudet ja päätäntävalta siirtymässä finanssi-illuusiolla uusjakoon!