Hammaslääkärit ovat suivaantuneet vuoden alussa voimaan tulleesta makeisverosta. Suomen hammaslääkäriliiton mielestä nykyinen makeisvero ei edistä suun terveyttä eikä myöskään yleisterveyttä.
Liitto esittääkin makeisveron tilalle sokeriveroa.
- Jatkossa tulee verottaa tuotteisiin lisättyä ruoko- ja juurikassokeria riippumatta siitä, millaisten tuotteiden valmistamiseen niitä on käytetty. Nykyisen makeisveron piirissä on vain osa sokeria sisältävistä tuotteista, liitto vaatii.
Liiton mielestä lisäksi ksylitoli ja makeutusaineet on vapautettava verosta.
- Verovapaus koskisi myös hedelmiin, marjoihin ja kasviksiin sisältyviä luonnonsokereita, liitto esittää.

Kommentit
Himpskutin Himpskutti
Tarkoittaako tämä nyt sitä että Hammaslääkärit olisivat valmiit korottamaan omien lastensa keinotekoisten makeutusaineiden saantia MITÄ!
Ne on maikeisia ja niitä syövät (ymmärtääkseni) suurimmaksi osaksi lapset. Sokerin liiallisen käytön vaikutukset tunnemme eddes jotakuinkin. Mutta melkovarmoja voimme olla ettei sokeri aiheuta pidemmälläkään aikavälillä SYÖPÄÄ.
Sokeri on taas yksi niistä luonnollisista ja DEMONISOIDUISTA aineista.
Toki sitä käytetään liikaa, mutta ei sen veroittamisella aikaansaada kuin keinotekoisten(lue vaikutuksiltaan kiisteltyjen) aineiden lisäkulutusta.
Verotus
Verotuksen tarkoitus ei ole edistää terveyttä, vaan kattaa yhteisesti sovittujen menojen kustannukset. Hammaslääkärit voisivat tietysti esittää, että heidän ehdotuksensa kompensoidaan kiristämällä tuloverojen progressiota, mm. hammaslääkärien omien tulojen, siis.
Ei taida onnistua.
Täysin järjetön vero.
Hammaslääkärit ovat puuttuneet aivan ymmärrettävästi idioottimaiseen veroon, jos se koskee mm. marjoja ja ksylitolia jne. Ja Jouko Heino, terve verotus edistää terveyttä katalyytin tavoin. Sokerihan on oikeasti "vaarallista", joten sen verotusta pitääkin nostaa, mutta mitä ihmettä metsän marjoilla on sen kanssa tekemistä? Onko kaikkien terveellisten elintarvikkeiden hinnat nostettava niin korkealle, ettei tavallinen ihminen voi enää niitäkään syödä? Ovatko hedelmät ja marjat liiankin makeita?
no voi han nen ä
Mitä sanoinkaan verotuksen tarkoituksesta? Ai niin. No voit lukea sen edeltävästä.
Liitto erehtyy...
Ei tarkoitus ole ihmisten terveys, se on kerätä mahdollisimman helposti veroja. Tämä vero on helppo lyödä, helppo toteuttaa, mutta ei sillä mitään tekemistä kansanterveyden kanssa ole, aivan kuten alkoholivero.
Sokeri vero olisi parempi, mutta se olisi vaikeampi toteuttaa, lisäksi ei sitä enää voida toteuttaa koska kerran tehtiin päätös. Luuleeko jengi että poliitikot myöntävät typeryytensä? Mieluummin lyödään typerä vero kuin kerrotaan että nyt mokattiin... ei edes ajateltu verottaa sokeria...
Aspartaamin kaltaiset
Aspartaamin kaltaiset makeutusaineet tulisi kieltää kokonaan! Kaikenlaisia kieltoja on olemassa vaikka minkälaisiin aineisiin luonnottomiin ja luonnollisiin, mutta esim aspartaami kuuluu nykyään lähes jokaisen lapsen ruokavalioon. Epäilijöille suosittelen lukemaan tietoa aspartaamista.