Lauantai 26.5.2012

”Nootti” Venäjältä: syynä Suomen kirkon homokanta

Luotu: 
24.3.2011 12:08
Päivitetty: 
24.3.2011 12:18
  • Kuva: All Over Press / EPA
    Venäjän ortodoksinen kirkko kysyi Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta kantaa homopareihin. Arkistokuvassa miespari.

Venäjän ortodoksinen kirkko uhkasi viime syksynä Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa suhteiden katkaisemisella. Uhkaus liittyi aikaan, jolloin kirkko valmisteli kantaansa samaa sukupuolta olevien parien parisuhteeseen.

Kirkko päätyi lopulta siihen, että pappi voi rukoilla pariskunnan puolesta. Samaa sukupuolta olevia pareja ei kuitenkaan vihitä Suomen kirkossa avioliittoon.

Uhkauksesta kertoi maaliskuussa Kotimaa-lehti, joka kuvaili syksyn kirjelmää "ekumeeniseksi nootiksi".

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkoasiain osastoa johtava kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen vahvistaa Uudelle Suomelle yhteydenoton Venäjältä. Hän ei kuitenkaan haluaisi kutsua yhteydenottoa nootiksi tai uhkaukseksi.

- Metropoliitta Hilarion tiedusteli meidän ratkaisun perusteluja. Tähän arkkipiipa [Kari Mäkinen] vastasi ja kaikki kunnossa.

Suomen luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välit ovat siis kunnossa?

- Mitään ei ole tapahtunutkaan.

Venäjän kirkko katkaisi aiemmin suhteensa Ruotsin kansankirkkoon. Välirikon syy on se, että Ruotsin kirkko vihkii samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.

Kirkkoneuvos Kääriäinen kertoo, että Suomen ja Venäjän kirkot käyvät keskenään säännöllisiä teologisia oppineuvotteluita. Perinne alkoi 1970-luvulla ja jatkuu seuraavan kerran ensi syksynä.

Muiden kirkkojen suhtautuminen ajankohtaisiin kysymyksiin ei Kääriäisen mukaan vaikuta Suomen kirkon päätöksiin suoraan. Hän kuvailee muiden kirkkojen ratkaisuja "referenssiaineistoksi", joita käytetään oman päätöksen pohjana.

Esimerkiksi viime vuonna tehty päätös samaa sukupuolta olevien parien puolesta rukoilemiseksi pohjautui valmisteluun, jossa selvitettiin myös muiden kirkkojen tekemiä ratkaisuja ja niiden perusteluita.

- Pyrimme päätymään lopputulokseen, joka on myös kirkon perinteen kannalta perusteltu. Olemme itsenäinen luterilainen kansankirkko, ja teemme itse ratkaisumme, Kääriäinen sanoo Uudelle Suomelle.

- Silmiä ei pidä tietenkään sulkea siltä ympäröivältä todellisuudelta, miten ratkaisut voisivat vaikuttaa suhteisiimme muihin kirkkoihin. Se ei kuitenkaan ole lähtökohta.

Kirkkoneuvos Kääriäinen kertoo, että suhtautuminen samaa sukupuolta oleviin pareihin on ollut jonkin verran esillä kirkkojen kansainvälisessä kanssakäymisessä.  Mikään ykkösaihe se ei silti ole.

- Me olemme kansallinen kirkko, mutta samalla olemme osa laajempaa maailman kirkkoperhettä. Olisi murheellinen tilanne, jos välit olisivat selkeästi poikki johonkin päin, Kääriäinen sanoo.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

ksr

Oikeassa olet, mutta toisaalta eri kristillisten yhteisöjen yhteinen tausta antaa kyllä jonkinlaisen oikeuden kommentoida toisen tekemisiä ja uskonnollisia tulkintoja. Se, onko kommenteilla vaikutusta niiden kohteeseen, on sitten eri asia.

MikkoLahti

Ei tarvitse ihmetellä esim. Venäjän, ja monien eurooppalaisten ja afrikkalaisten kristillisten kirkkojen ynseää suhtautumista Suomen ev.lut kirkon häpeälliseen Jumalan sanasta luopumiseen.

Kysymys on Raamatun arvovallasta ja Jeesuksessa olevan elämän ja totuuden puolestamisesta.

Liberaali/konservatiivikristityt yrittävät mahtua Herramme sanalle pensistyneen ev.lutin sisään.

Homokeskustelussa on kysymys mm. siitä onko yhteiskunnallisesti hyväksyttävää, kun elävä Jeesus vapauttaa luonnottomien lihanhimojen vallassa olevia syntisiä ks. Room. 1:18-32, 1 Kor. 6:9-10 ja eheyttää heidät Jumalan luomiksi miehiksi ja naisiksi.

Parantaahan Jumala sairaita sokeitakin. TV7 kertoi Sid Rothin ohjelmassa maanantaina, miten elävä Herra kuuli evankelistaryhmän rukoukset. Ja Kaikkivaltias loi täysin uuden silmän kuudessa päivässä kuoppasilmäiselle malawilaiselle taksikuskille.Ylistetty elävä Jeesus!

Epäilemättä Herramme haluaisi antaa näön myös nykyajan hengellisesti sokeille fariseuksille,vrt. Joh. 9:35-41.
Hyvät,pahat ja rumat ovat siis Suomessakin heränneet miettimään:"Onko Raamattukäsitykseni, moraalikoodistoni ja arvomaailmani totuudesta; kestävätkö ne elämän ja kuoleman myrskyissä?"

Jos Raamatun totuutta pidetään oikeana,niin yhteiskunnan (sekä rivikansalaisten että päättäjien) olisi tunnustettava Jumalan sanan arvovalta elämän ja kuoleman keskeisissä kysymyksissä.
Se on syntisille lihalle piinavan työn ja tuskan takana.Eli viime kädessä on kysymys nöyryydestä:tunnustanko Raamatun Jumalan vai itseni hallintavallan koko olemassaoloani ohjaavana ja muuttavana voimana?

Nöyryys on taitolaji, se saa mahlat virtaamaan paatuneimmankin syntisen jäsenissä.
Ihmisen kuoleman teot synnyttävät kuolemaa.Armon ja totuuden Jumala haluaa elämän ja totuuden voimien voittavan. Sinäkään lukija et ole osaton tässä taistelussa.

Jumalattomat epäuskoiset ajavat homo/lesbosuhteita Suomessakin häpeämättömästi tasavertaiseksi liitoksi kristillisen avioliiton rinnalle.
Samalla he syventävät suomalaista moraalirappiota ja tuhoavat hyvinvointivaltiomme perustusta. Sitä perustusta jonka aikaisempi, Jumalaa kunnioittava sukupolvi on työllään rakentanut.

Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna,kuin mikä pantu on,ja se on Jeesus Kristus.

Sinä ja minä olemme vastuussa teoistamme ja tekemättä jättämisistämme ensisijaisesti meidät luoneelle Jumalalle,vasta sitten ihmisille.

Kristityt herätysliikenuoret uskovat - ja itsekin uskon - ettei jumalattomuudella ole Herran siunausta.

Kansalla, joka hylkää Raamatun Kaikkivaltiaan käskyt sekä profeetallisen ja apostolisen ilmoitustotuuden puolustamisen ei ole tulevaisuutta eikä toivoa.

Näin sanoo Herra totuutensa puolustajille:"Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon".Profeetallinen sana ilahduttaa mieltä ja antaa kuolevalle sielulle voimia auringonlaskun Euroopassakin.

Siksi palavasydämiset herätysliikekristityt taistelevat ja kampanjoivat. Onnellisemman suomalaisen tulevaisuuden puolesta.

Ahkeroitse siis lukija että takaisinpalaava Jeesus näkisi sinussa ja vaelluksessasi parannuksen soveliaita hedelmiä.

Että sinäkin saisit nimesi vanhurskaan Jumalan kirjoittamaan elämänkirjaan. Siinä ovat kaikkien helvetistä pelastuneiden sielujen nimet,ks. Ilm. 20:11-15.

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

Tsemppari

Vuoteen 1970 asti Suomen lainsäädäntö katsoi homoseksuaalisuuden sairaudeksi. Sen jälkeen virkamiehet heittivät pyyhkeen kehään ja parantaminen jäi siihen. Uskon vahvasti, että ko. sairaus voidaan parantaa antamalla puberteetin kynnyksellä homoiluun taipuvaisille henkilöille pakkohoitoa n. parin vuoden ajan. Eli mieli aluksi tyhjennetään täysin homouteen liittyvistä asioista ja sen jälkeen henkilöön istutetaan uudet heterosuhteen ihannointiin perustuvat arvot.

TSV

Mitäs jos sinut olisi ilmoitettaisiin Vihreäksi vauvana ja joutuisit oppimana viher-vasemmisto roskaa koulussa ja käydä palvomassa ikuista vihreää elämää ja voisit erota vasta 18v?

Vasara

Mikäli kirkko pysyy linjassaan, on uskonto poistettava kouluista, sillä emme voi takoa lapsien päähän jumalaa, jonka sanoin myöhemmin heidän oikeuksiaan riistetään. Tämä on jo mielenterveyden kannalta tärkeä aihe!

mkt

Sairaus vai ei, normaalia se ei kuitenkaan ole, jos olisi niin täällä ei olisi enään ketään jäljellä.

Tynkä-Karjalan Antti

Venäjän ortodoksisen kirkon nootti on syytä kuunnella huolella, sillä Moskovan patriarkkaatti on Gazpromin jälkeen Kremlin tehokkaimpia ulkopolitiikan instrumenttejä. - Lapsiasiamies on siihen verrattuna kevytsarjalainen.

markiino

>>>Erään yläkoulun opettajan mukaan tyttöjen keskinäisiin hellyydenosoituksiin on vaikeampi puuttua kuin poikien ja tyttöjen välisiin.

>>>Hän huomautti kerran yhdeksäsluokkalaisille tytöille, ettei kähmintä kuulu kouluun. Tähän eräs tytöistä vastasi: "Onko sinulla jotain lesboja vastaan? Aina meitä syrjitään!"

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Tytt%C3%B6j%C3%A4%20painostettu%20lesb...

Pääkaupunkiseudun yläkouluissa on noussut esiin huolestuttava ilmiö. Ainakin yhdessä helsinkiläisessä ja yhdessä espoolaisessa yläkoulussa tytöt ovat painostaneet toisia tyttöjä lesbosuhteisiin.

Jotkut tytöt ovat kokeneet painostusta ja uhkailua ryhmän ulkopuolelle jättämisestä, jos he eivät ole suostuneet esimerkiksi suutelemaan ystäväänsä. Ryhmäpaineen takia tyttöjen voi olla vaikea tunnustaa, että he eivät haluaisi osallistua.

Ilmiöön liittyvät poikkeuksellisen avoimet hellyydenosoitukset koulun käytävillä. Aihe on noussut esiin esimerkiksi koulujen vanhempainilloissa.

Erään yläkoulun opettajan mukaan tyttöjen keskinäisiin hellyydenosoituksiin on vaikeampi puuttua kuin poikien ja tyttöjen välisiin.

Hän huomautti kerran yhdeksäsluokkalaisille tytöille, ettei kähmintä kuulu kouluun. Tähän eräs tytöistä vastasi: "Onko sinulla jotain lesboja vastaan? Aina meitä syrjitään!"

- Osa fyysisestä kanssakäymisestä ei kuulu julkiseen tilaan. Muissa ihmisissä hämmennystä aiheuttava käytös on kohteliasta säästää yksityiseen tilaan, opetusneuvosHeidi Peltonen kertoo.

Hän uskoo, että yliseksualisoitunut käytös on reaktio ympäristön tuottamiin malleihin.