Arkkipiispa Kari Mäkinen pahoittelee Nuotta-lehden eheytyskampanjasta käynnistynyttä kohua ja eroaaltoa kirkosta.
Hän kuittaa Älä alistu -kampanjan taustatahot kirkon "jyrkäksi oppositioksi" ja vihjaa, että seurakuntien tulisi pohtia uudelleen, tukevatko ne homovastaisia liikkeitä kirkon sisällä.
- Ymmärrän ihmisten suuttumuksen ja halun reagoida, Mäkinen sanoi tänään Ylen aamu-tv:n haastattelussa.
Mäkinen harmittelee, että ihmiset ovat sekoittaneet luterilaisen kirkon ja uskonnolliset yhdistykset ja järjestöt toisiinsa. Älä alistu -kampanjan taustalla ovat vanhoilliset uskonnolliset yhdistykset, joista Mäkinen sanoutuu irti.
- On epäselvyyttä, mikä on näiden järjestöjen suhde kirkkoon. Nämä järjestöt toimivat varsin itsenäisesti.
- Nämä ovat pieniä järjestöjä jäsenmäärältään. Kyse on pienestä laidasta kirkossa, kovaäänisestä ja jyrkkä-äänisestä laidasta. He mielellään julistavat, että heillä on aito kristillinen totuus hallussaan.
Älä alistu -kampanjan taustajärjestöt, kuten Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY) saavat seurakunnilta rahoitusta toimintaansa. Kari Mäkinen ei suoraan neuvo seurakuntia rahoituskohteidensa valinnassa, mutta:
- Nämä järjestöt ovat selvästi jyrkentäneet äänenpainojaan ja profiloituneet jyrkempänä oppositiona. Se panee seurakunnat arvioimaan, mitä toimintaa tuemme.
Arkkipiispa näkee Älä alistu -kampanjan nostaman kohun osin nykyisen mediajärjestelmän vikana.
- Mahdollisimman jyrkästi ja kulmikkailla äänenpainoilla puhuvat nousevat näkyviin. Sen avulla saadaan haltuun julkista näkyvyyttä. Valtavirta ei pääse koskaan esiin samalla tavalla, Mäkinen analysoi.

Kommentit
Kirkon kulmakivet
Nehän ovat aina olleet uhkailu, kiristys ja lahjonta.
Kirkkomme on hylkäämässä kristinuskon peruskäsitykset
Ikävää elää nämäkin ajat.
Kirkkomme esipaimen ajaa lähes väkivalloin "puhdistusta", missä siivotaan kirkosta pois kristillisiä perusarvoja. Sekä niitä arvoja kunnioittavia kirkon ammattilaisia ja seurakuntalaisia. Raamatun sana on Suomen nykykirkon valitsema vihollinen.
Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ja todellinen ihmisyys löytyy vasta näiden kahden yhtyessä.
Luomiskertomuksesta asti Jumala antoi ihmisille parisuhteen (=avioliiton) ideaalin mallin, ja se on miehen ja naisen avioliitto.Se on paras ja luonnollisin tapa toteuttaa seksuaalisuutta ja sen parisuhteen ympärille perustettu koti ja perhe on paras ympäristö kasvattaa lapsia.
Rahathan näiltä äärijärjestöiltä vaan otetaan pois
Mitä siitä valitat. Vai onko rahat kuitenkin tärkeämpää kuin aate.
Kestääkö homous läpi koko elämänkaaren?
Jumalan luoma naisen ja miehen parisuhde on Luojamme toimesta ajateltu loppuun asti. Aviosuhde parhaimmillaan kestää elämän loppuun asti. Seksuaalisuuden kokeminen, raskaus, synnytys, lasten varttuminen kuuluvat olennaisesti naisen ja miehen suhteeseen. Elämänkaaren loppupäässä suhdetta elävöittävät lapsenlapset ja vanhenevan puolison läsnäolo.
Homosuhteessa elävillä puuttuvat tälläiset aviosuhteeseen kuuluvat asiat, joiden tarkoituksena on lujittaa puolisoiden suhdetta.
Homoseksuaaleilla miehillä pysyvän suhteen solmiminen on vaikeaa. Toisesta haetaan monesti vain ruumiillisen halun ja tyydytyksen kohdetta, jota on pyrittävä useasti vaihtamaan. Kestävätkö homojen suhteet läpi elämän, myös vanhenemisen vaivat?
Homokulttuurissa arvostetaan nuoruutta, vitaalisuutta. Löytääkö vanheneva homomies pysyvää kumppania? Tässä on homojen yksi syvimmistä ongelmista: keski-ikäistyvien homojen yksinäiyyys, turhautuminen, siitä kumpuava alkoholismi ja masentuneisuus. Perhettä ei ole pystytty perustamaan, lapsenlapsia ei ole.
Uskon, että Jumala rakkaudessaan ihmistä kohtaan on harkinnut tämän asian tarkkaan. Seksuaalisuus toteutuu kauneimmillaan miehen ja naisen aviosuhteessa.
!!
Ällöttävää, Kari Mäkinen!!
Eikä tuollainen kuva edes sovi arkkipiispalle!!
Mihim on menty,kun et hyväksy normaalia parantumisprosessia. Homoushan on sairaus
Puoskarointia
Piispa Riekkinen sanoi eilen mediassa, että on suoranaista puoskarointia, jos väitetään, että rukouksella voitaisiin homosta tehdä hetero.
Jo Räsäskä olisi kuollut auto-onnettomuudessa siellä Kuopiossa, olisiko rukous herättänyt hänet henkiin?
Bensaa liekkeihin?
Vaikka minua ällöttää syntikeskeisten konservatiivikristittyjen jälkijättöinen ihmiskäsitys ja maailmankuva, niin ihmettelen tätä mediafarssia. Miksi jonkin pienen lahkon kampanjasta piti tehdä tällainen show? Ymmärrän ihmisten tympiintymisen syntikeskeisten raamatulla puoskaroijien toimintaan, mutta silti. Eikö tässä tavallaan heitetä vain bensaa näitten änkyröiden sytyttämiin liekkeihin?
Ainoa oikea ratkaisuhan on se, että uskonnot jätetään KOKONAAN touhuamaan keskenään. Ts. rahahanat kiinni kaikilta lahkoilta, myös valtakirkolta.
Sinäpä sen sanoit:
"Miksi jonkin pienen lahkon kampanjasta piti tehdä tällainen show?"
Seta on paras esimerkki pienestä, äänekkäästä marginaalijärjestöstä, joka on saanut todelliseen painoarvoonsa nähden suhteettoman julkisuuden sanomalleen. Yksikään oppotunistipoliitikkomme ei uskalla kajota Setan lausuntoihin pitkällä kepilläkään, ettei vain tulisi leimatuksi suvaitemattomaksi ja ahdasmieliseksi. Tätä tosiasiaa Seta käyttää sumeilematta hyväkseen. Nämä kristilliset porukat ovat Setaan verrattuna varsinaisia amatöörejä.
Entäs SETAn julkinen tuki?
puoli miljoonaa vuodessa. Lopetettava heti.
En minäkään ole Setan
En minäkään ole Setan kanssa samaa mieltä läheskään kaikesta, vaikka homo olenkin. Seta on kuitenkin yleishyödyllinen järjestö, koska se ei aja pelkästään jonkin pienen klikin asiaa, vaan koko yhteiskunnan ja kulttuurin asiaa: homoseksuaalisuus on osa elävää kulttuuria.
Minä voin selventää asiaa arkkipiispalle
"On epäselvyyttä, mikä on näiden järjestöjen suhde kirkkoon. Nämä järjestöt toimivat varsin itsenäisesti"
Näihin järjestöihin kiinteästi ja hieman löyhemmin kuuluvat ihmiset ovat se kirkon tukijalka, jonka varassa Ev.Lut. kirkko Suomessa joko seisoo tai kaatuu. Aja nämä ihmiset pois kirkosta = sahaa poikki oksa jolla itse istut.
Rukous
Olikohan niillä kahdella lestadiolaisjohtajalla - lestadiolaisuus kun näköjään on se tukijalka kirkossa - väärä rukouskirja, kun heidät tuomittiin maallisessa oikeudessa pedofiliasta ja insestistä?
Mitä Jeesus olisi tuosta sanonut vai olisiko vain silittänyt päätä?
Lestadiolaiset
Siinäpä kaikkein älyttömin juttu.
Miksei Mäkien halua vanhoillislestadiolaisita rahoja pois?
Sehän nyt on kaikkein vanhoillisin porukka, joka jo ihan opillisesti on harhassa. En ole ymmärtänyt miksi sitä siedetään kirkossa.
Olen vanhoillinen homokysymyksessä, mutta vielä pahempi minusta on vanh. lestadiolaisten pelastusoppi, joka on selkeästi harhaoppinen.
Hmm?
"Miksei Mäkien halua vanhoillislestadiolaisita rahoja pois?"
Hänhän juuri haluaa, ja pitää lestoista kynsin hampain kiinni, jotta eivät jäisi kirkollisverotulot saamatta.
Lestoilta siedetään jopa naispappeuden vastustus, siinä kun vähäväkisempiä vastarannankiiskiä on surutta varaa heittää mäjelle.
Naispappeus
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ei hyväksy naispappeutta; onko se sitten jotenkin kirkon tukijalka. Mutta sehän veljeileekin Luther-säätiön kanssa, jolla on oikein oma piispa - ilman hiippakuntaa...
KIRKOLTA VALTION RAHAT POIS
eli verovaroin ylläpidetty valtion leipäkirkkojärjestelmä on lopetettava, niin loppuu myös valtiopolitikointi, ja kirkot voivat keskittyä tehtävänsä harjoittamiseen parhaaksi katsomallaan tavalla, ja vihkien aivan keitä haluavat.
Mitä mieltä Mäkinen on Suomen toisen leipäkirkon täysin kielteisestä kannasta esimerkiksi homojen vihkimiseen ja naispappeuteen? Rahat pois heiltäkin?
Kirkon asema on tukala. Pienet klikit pyrkivät linjaamaan
koko kansan kirkon kompassisuuntaa. Täytyy muistaa, että enemmistö kirkon jäsenistä on ns hiljaisia passiiveja, mutta he ovat myös liberaaleja. Pieni aktiivinen joukko kirkon sisällä yritää eräänlaista palatsivallankumousta ja yrittävät kääntää kehityksen pyörää taaksepäin. Myös kirkon pitää muuttaa asenettaan homouteen pelkästään ihmisarvokysymyksenä, vaikka se kieltäytyisikin heidän vihkimisestään (se on taas toinen asia). Ääriryhmät, jotka kieltävät homouden olemassaolon ovat kuin jänöpupuja jotka työntävät päänsä pensaaseen ja huutavat - tuolla kaunis maailma.
Mediosot asialla
Homoutta työnnetään joka tuutista luonnollisena ja myönteisenä elämäntapana. Okei, hyväksytään se, mutta olisi kohtuullista hyväksyä myös toisensuuntaiset kannanotot. Mutta eipäs! Ilmiö muistuttaa jonkinlaista terroria: -Jos et ehdottomasti hyväksy meidän kantaamme, olet vihollinen. Ja tähän ansaan monet lankeavat.
Kirkolle asia on varmasti vaikea, koska se koettaa epätoivon vimmalla pitää jäsenistään kiinni.
Nyt homomyönteisyys on saatu kultivoituneina itseään pitävien muotiasiaksi samaan tapaan kuin tupakointi oli sotien jälkeen. Fiksusta et käynyt, jos paperossi ei palanut.
Näyttää siltä, että monen elämä on niin köyhää ja tarkoituksetonta, että seksi jää sen pääsisällöksi. Tärkeähän se toki on, mutta jos sen alkuperäinen merkitys unohdetaan, niin eksyksissä ollaan.
Olen samaa mieltä, asialla ei pidä elämöidä, mutta sitähän
fiksu arkkipiispamme yritää juuri sanoa! T.s. pitäkää mölyt mahassanne jos ei ole mitään oikeaa asiaa.
Tuollainen "eheyttäminen" on täyttä humpuukia eikä perustu mihinkään tieteelliseen tosiasiaan. Se on vain hihhuleiden oma päähänpisto. Homous istuu kuin baska Junttilan tuvan seinässä - sitä ei puhumalla muuksi muuteta.
Onnittelut
Tahdon onnitella teitä Kari Mäkinen ihan henkilökohtaisesti. Te tulette jäämään Suomen Luterilaisen kirkon historiaan sen viimeisenä Arkkipiispana. Jumala ei tule siunaamaan hänen sanansa hyljännyttä kirkkoa. Mitä pitemmälle tämä luopumus kirkossanne etenee, sitä enemmän tulevat Raamattuun uskovat kristityt sieltä poistumaan. Onnea valitsemallenne tielle ja viimeiselle tuomiolle!
Edelliset arkkipiispat
Ovat taatusti samaa mieltä Mäkisen kanssa. Mitenkäs se selitetään?
Arkkipiispa ei voi olla armoton tyyppi!
Sellainen olisi Jeesuksen opetusten vastaista!
Hihhulit ovat armottomia ja tuomitsevia fariseuksia, ulkokullattuja baskahousuja.
Mäkisen kovat sanat loukkavat vähemmistön vähemmistöä
Homoseksuaalisesta elämäntavasta eroon haluavat ovat vähemmistön vähemmistö, jonka äänen mm. Seta ja nyt jopa arkkipiispa haluaa vaientaa. Onko tämä nyt sitä "moniäänisyyden" edistämistä? Mäkisen pitäisi pyytää anteeksi kovia sanojaan kaikkein hiljaisimmalta vähemmistöltä yleisesti ja kampanjavideossa esiintyvältä "Annilta" erityisesti.
Puhutko nyt varmasti asiasta, josta tiedät jotakin!?
Missä on todistettu, että homous lähtee puhumalla? Anni on biseksuaali, eli tuntee vetoa molempiin. Jos hän nyt on sitten päättänyt valita sen puolen itsestään, jota ympäristö häneltä vaatii, ok! Se on hänen valintansa, mutta ymmärtääkseni tällä asialla,ilmiöllä ei ole itse pesunkestävien homojen kanssa paljonkaan tekemistä! Korjatkoon ken (asianosainen) tietää sen paremmin!
Kerro joitakin esimerkkejä
Tuo bi-Anni ei kelpaa satuolentona esimerkiksi. Jo olemus tuossa videossa ja se, että hän vertaa murhaajaa homoihin, kertoo jostakin absurdista. Murhaaja on raaka rikollinen, bi-Anni tavallinen ihminen, joka ei voi tuossa iässään analysoida omaa seksuaalisuuttaa. Millainen hän on esim. 10 vuoden kulutta; varmaankin naispappi Helsingin hiippakunnassa:
Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon
Henk. koht. olen kuullut kaveria nimeltä Mario Bergner, joka oli ns. kova homo, mutta pääsi eroon entisestä elämäntavastaan ja perusti "hetero"perheen. Hän on auttanut jälkeen päin monia muitakin irti homoseksuaalisesta elämäntavastaan.
Kuten alkoholisti, voi toki jättää viinan, mutta entäpä sitten
mies näyttelee heteroa, on oikea vastaus. Alholisti myöskin näyttelee että on normaali, vaikka ei voi ottaa tilkkaakaan viinaa, heti romahtaa.
Kyllä homot tuon näytelmän repliikit osaavat, homot ovat kautta maailman sivu tarvittaessa esittäneet heteroa. Tuttu näytelmä, tutut vuorosanat
Jumala on yliluonnollisesti
Jumala on yliluonnollisesti parantanut ihmisiä sairauksista, joissa lääketieteellisesti ei ole ollut mitään toivoa parantumisesta. Niitäkään ei ole todistettu ei-uskovien piirissä, siksi laittaisin nämä homoudesta eheytyneet samaan kategoriaan.
Kuitenkin korostan, että Jumala ei ole mikään automaatti. Ei-uskovat näyttävät nyt luulevan, että uskovat pakottavat kaikki homot heteroiksi, muttei se ole mahdollista, ellei henkilö itse niin halua JA ellei Jumala tee sitä todeksi.
Ilmeisesti tiedät kaiken lääketieteestä ja ihmisen immuuni-
järjestelmästä, ennekuin menet selittämään julkisella foorumilla, miksi joku parantui, eikö? Olet ainakin lääketieteen ja kirurgian tohtori! Eikö?
Muutenhan ei ole kellään kasvoa astua esille ja todistaa jotakin asioissa joista ei mitään tiedä!
Jos ihminen on kuolemassa,
Jos ihminen on kuolemassa, ja Jumala parantaa hänet, niin vaikea siihen on sanoa, että sinä huijaat.
Aha, että sellaista. Edelleenkään et kerro, mitä tiedät
ihmisen fysiologiasta ja toisaalta lääketieteestä.
Olet ihmeitä todistamassa, joiden selityksen kuitenkin tiedät. Erikoista.
Lääkäri tietää
Jos lääkäri sanoo ihmiselle vaikka, että hänellä on puoli vuotta elinaikaa, niin alanko minä sitä kyseenalaistamaan?
Nykyisin pystytään esim. syövässä hyvin tarkkaan sanomaan vuosienkin tarkkuudella, kuinka paljon odotettavaa elinaikaa on jäljellä.
Lääkäri ei tiedä, hän kertoo tilastollisen elinikäodotteen
joissakin sairauksissa. Että sellaista. Joskus voi silti tapahtua käänne parempaan. Lääkärikään ei aina kaikkea tiedä. Lääketiede ei sinänsä paranna, vaan edesauttaa ihmisen paranemista itse. Se on ihmisen immuunijärjestelmästä kiinni jokainen elonpäivä jonka saamme elää
<3
<3
Kyllä nykyisin pystytään
Kyllä nykyisin pystytään monissa syövissä sanomaan potilaalle diagnoosi aika tarkasti, että a) hän kuolee pian, ja b) kuinka pian.
elinaika ei voi olla tietoa vaan tilastoon perustuva ennuste
ikään kuin vaalituloksesta otantojen perusteella tehdään estimaatti.
Kyllä se vaan kuolemantuomiolta kuulostaa
jos sinulle sanotaan tietty rajallinen aika jonka elät. Varsinkin, kun ennusteet toteutuvat varsin tarkasti.
On se Jumala outo tyyppi, se ei pelasta 100.000 viatonta
tsunamilta, mutta se pelastaa "muka" jonkun yksilön kuitenkin oudosta syövästä! Uskoo ken tahtoo. Tuollainen priorisointi on suomeksi sanottuna itsestään /:cstä!
Tuollaista jumalaa emme tarvitse, vaan ihan toisenlaisen. Joten pankaapa ilmoitus HS:iin, että "Jumalan paikka on auki!"
Kelpoisuusehdot ovat tiukat! Solidaarisuutta massoja kohtaan pitää olla. Tiukkapipoiset älkööt vaivautuko!
Avolinin mainitsema "automaatti", on hyvä asia. Rukouksiin pitää vastata, eikä piileskellä jossakin! Tarvittaessa tulee julkisuuteen kun pyydetään haastatteluja.
Ylipäänsä tulee olla kuulolla 24/7/12, eikä lymyillä ties missä.
Jumala on luvannut tuhota
Jumala on luvannut tuhota tämän syntisen maailman, nämä tsunamit ovat vasta esimakua.
Aina kun tapahtuu suuri katastrofi joku alkaa itkemään Jumalan perään, hänen pitäisi muka suojella kaikkia.
Kuinka paljon itse olet kiinnostunut siitä mitä Jumala haluaa sinun elämältäsi.
Paljon porua, vähän villoja
"Alholisti myöskin näyttelee että on normaali, vaikka ei voi ottaa tilkkaakaan viinaa, heti romahtaa. Kyllä homot tuon näytelmän repliikit osaavat, homot ovat kautta maailman sivu tarvittaessa esittäneet heteroa. Tuttu näytelmä, tutut vuorosanat"
Noin on kuin sanot, eikä kristillinen kirkko ole homoilta mitään muuta koskaan edes pyytänyt, sen enempää kuin järjestäytynyt yhteiskunta toivoo viinamäen miesten pysyvän erossa viinaksista.
Koskalie päättää arkkipiispa evätä rahoituksen raittiustyöltä?
Palmusunnuntai
Kun huomenna kirkoissa kannetaan kolehti Kansan raamattuseuralle, kehotan ja toivon että saarnaava pappi kehottaa, että mahdollisimman moni pudottaa kolehtihaaviin paljon pieni nappeja. Raamattuseura voi niitä sitten ommella seuroissaan takkiensa liepeisiin merkiksi seurakuntalaisten anteliaisuudesta.
Kuten arkkipiispa sanoi, ensi vuonna kolehteja ei enää kanneta näille vääräuskoisille.
Sepaluksen nappeja vain haaviin!
"mahdollisimman moni pudottaa kolehtihaaviin paljon pieni nappeja"
Kolehti Setalle
Eikö arkkipiispa voisi kehottaa seurakuntia samantien keräämään kolehdin Setalle?
Ei aivan armoton ehdotus! :)) Pannaan harkintaan, sanoo kirkko!
Sikäli kun sillä ajetaan ihmisarvoasiaa, ehkä ehkä...
Usein yllättävissä ristiriitaisissa ehdotuksissa piileekin viisauden siemen, vaikka ehdottaja ei sitä itse siinä sellaista näekään! :)
(ei ole älyn määrästä kysymys, vaan omista pinttyneistä asenteista)
Salakankeen lamppu syttyi
Nytkö sinä vasta hokasit, että olen niin älykäs ja huumorintajuinen, että kykenen tekemään asiastani pilaa?
Sinähän se taisit sanoa, että jos jokin asia on salaisuus, sitä ei ole olemassakaan. Ja minä siihen, että koskeeko tämä myös kankeuttasi, mutta en saanut siihen koskaan suoraa vastausta. Joko asia on selvinnyt?
se on samanlainen dilemma
ehkä kenties toiveajattelua!
Kysymyshän on amppeerimittarista, joka tulkitsee virran määrää. Jos ilmiö synnyttää vastetta, viisari heilahtaa!
:)
Et siis tarvitse eheytystä
suuntaan tahi toiseen?
Kun näen alastoman naisen kropan, katson mittaria onko
sähköä, ja avot - aina on tähän päivään mennessä toiminut - viisari heilahtaa.
Diagnos: terve mies, terveet mielipiteet!
Vääräuskoisia?
Milloin kirkolliskokous on päättänyt,että Raamattua ja Tunnustuskirjoja oppiperustanaan pitävät on julistettu vääräuskoisiksi?
Nykyiset kirkkomme herätysliikkeet,joitain poikkeuksia lukuunottamatta,tunnustavat sitä uskoa,joka kirkossamme oli vallitseva vuoteen 1986.Eiköhän vääräuskoisia ole piispamme ja papistomme,jotka ovat hylänneet terveen opin.
Venäjän ortodoksit ehtivät jo kysellä Mäkisen tunnustuksen perään.Ruotsin kirkko on menettänyt yhteytensä kristillisiin kirkkoihin luopumuksensa vuoksi.
Luterilaisia lienee maailmassa 60 miljoonaa.Näistä luopioita ehkä 20 miljoonaa.Kristittyjä on kai pari miljardia,joten nyt meteliä pitäviä suomalaisia Mäkisen "kristittyjä"on häviävän pieni osuus koko kristikunnasta.
Tukeeko Kirkko homomyönteisiä organisaatioita?
Ei tietääkseni vaan liikkeet rahoittavat itse oman toimintansa. Homovastaiset liikkeet vain samalle viivalle!
Kirkkon kun kellot kutsuvat
suo sinne tiemme johtaa. Mutta ei piispa Väisäsen johtamaan kirkkoon...
Ulvilan pitkäaikainen kirkkoherra Mäkinen
Nykyinen Arkkipiispa on hakoteillä? Ei ole esitetty homovastaista ohjelmaa, vaan heteromyönteinen! Kyllä kirkossa edelleen on jalansijaa heteromyönteisyydelle?
Homoista ei tehdä heteroita puhumalla! Sellainen on joutavaa
suunpieksentää. Väite ei perustu mihinkään! Homoja on yritetty aivopestä, hypnotisoida jne - mikään ei ole auttanut. On siis lopulta kaikkien vain tunnustettava, että Jumala ei ollutkaan kaikkivaltias vaan hänellekin saattui erehdyksiä, virheitä. Hän loi kolmannen ja neljännen sukupuolen - "vahingossa?", "taitamattomuuttaan?" who cares.
On kuitenkin fiksujen ihmisten syytä tunnustaa faktat, ja myöntää, että homoutta on olemassa, emmekä mahda asialle mitään! Piste
Who cares?
Salakankeella lienee Katkismuksen luvusta jonkin aikaa.Ei Jumala tehnyt virhettä luodessaan ihmisen.Ihminen teki virheen lähtiessään saatanan kelkkaan,jolloin kaikista ihmisista tuli syntisiä ja he turmeltuivat.Tämän turmeltumisen syytä on ihmisessä esiintyvä eritavoin ilmenevä syntisyys,joista nyt on esillä ollut homous,joka ei suinkaan ole ainoa, pahempaakin löytyy.
Miksi siis Jumala ei ole poistanut pahuutta maailmasta?
Jos Hän olisi tehnyt sen kerta pyyhkäisyllä,niin täällä ei olisi kuin Salakankee ja Don Qixote :=)
Eikä Heteroista Homoja puhumalla! Se on toiveajattelua
"Älä alistu" ohjelma oli selvästi heteromyönteinen ohjelma. Mäkinen ja Salakankee eivät hallitse riittävä hyvin uskonnon eri elementtejä?
Tottakai homoja ja lesboja on, mutta he eivät ole hedelmällisiä ja täytä maata, kuten Raamattu edellyttää!
Ja erikoisesti on uskomme tärkeä peruspilari se, että Jumala on erehtymätön ja viisas!(Vastaus Salakankeelle)
Petteri Hiienkoski
Kristillisten ehdokas vaati ministeriltä anteeksipyyntöä, kun mainitsi kampanjaa ällöttäväksi.
Mitä mieltä olet tuollaisesta kristillisten ehdokkaasta? Sopiiko hän tuollaisine mielipiteinen eduskuntaa, kun miehellä ei ole kunnioituksen häivääkään?
Mutta hänhän onkin niitä Luther-säätiön kätyreitä!
Kunnioitan häntä
Ilman myytä pitäisi pyytää anteeksi. Sekä Wallin että Brax käyttivät sellaista kieltä, joka oikeuttaisi kunnianloukkaussyytteisiin
Vieläköhän
heterot saavat käydä kirkossa?
Niin tai näin, Ev. Lut. kirkko on leipäpappien pilaama
Ja ei kai nyt kukaan enää tosissaan usko raamattuun tai uuteen testamenttiin puhumattakaan Ev.Lut. papeista. Kun henkilö lukee itsensä yliopistossa sielutieteilijäksi, ei se tee henkilöstä mitään välikappaletta seurakunnan ja jumalan välille.
Kirkko on iso vitsi. Uskokoon ken haluaa. Ja Ev.Lut. papit ovat yhtä kaukana kristillisyydestä kuin ateistit.
Tuli mieleen, että nämä
Tuli mieleen, että nämä "eheyttäjät" ovat itse aika moderneja tulkitessaan raamattua psykologian käsittein. He puhuvat toisaalta raamatullisesti synnistä ja synnistä luopumisesta ja toisaalta psykologisoivasti "rikkinäisyydestä" ja "eheytymisestä". Näiden kahden näkökulman välille luodaan sitten käsitteellinen sidos, eli synti yhdistetään rikkinäisyyteen ja synnistä luopuminen eheytymiseen.
Konservatiivikristittyjen diskurssi on hyvin maallistunutta. Siinä ujutetaan ihmisten mieliin syntikeskeistä ihmiskäsitystä modernin ylipsykologisoidun ihmiskäsityksen valepuvussa.
Pidän suoraan sanottuna parempana sellaista "rehellistä" änkyräkristillisyyttä, joka perustuu vain raamatulla lyömiseen, ei keittiöpsykologialla kikkailuun. Se on jotain mihin jokainen voi ottaa selkeän kannan, joko puolesta tai vastaan. Tämä uusi psykokristillisyys on sen sijaan kieroa manipulointia. Siinä yritetään vedota ihmisten herkkiin tunteisiin psykologisoivalla lätinällä "rikkinäisyydestä". Se sanoo: "Ethän halua kenenkään olevan rikki? Ethän?"
Rikkinäisyys on kuitenkin jotain, mikä voidaan tuoda ihmiseen vain ulkoapäin. Kukaan homo ei ole alun alkaen rikkinäinen, vaan hänet saadaan tuntemaan rikkinäisyyttä altistamalla hänet rikkinäisyysdiskurssille. Diskurssi ohjaa ihmistä käsitteellistämään elämäntilanteensa tietyssä käsitteellisessä kehyksessä. Trauma toisin sanoen rakennetaan kielellisesti ja sosiaalisesti. Syntikeskeinen uskonnollisuus se on, mikä ihmisiä rikkoo, ei mikään seksuaalisuus.
Homoutta voidaan verrata tietyllä tavalla synnynnäiseen vammaan
(anteeksi jos minut väärinkäsitetään) siinä mielessä, että se on synnynynäinen ominaisuus, eikä kantajansa itse aiheuttama (kuten liikalihavuus ja alkoholismi esim usein), joten sellaisen ominaisuuden leimaaminen synniksi on kauhea väärinkäsitys ja ihmisoikeusrikos monessa mielessä.
Armottomuutta ja usein myös tyhmyyttä?
Raamattu ei ole mikään tieteellinen kirja missään mielessä, vaan se on täynnä kaikenmaailman ruttoisia vääriä väittämiä. Niitä siellä lie enemmän kuin oikeita. Mitä kirkko on asialle tehnyt. Se unohtaa yli puolet Raamatun väittämistä ja poimii sieltä vain rusinat pullasta. Siksi koko uskonto pitäisi reformoida uudelleen ja Raamattu opin perustana pitäisi hylätä (liian vääränä tiedon lähteenä).
Tieteellinen näyttö
Taitaa olla samanlainen näyttö, kuin että rukouksen voimalla homosta tehdään hetero.
en ole jaksanut paneutua asiaan niin syvällisesti, että voisin
syvällä rintaäänellä todeta sitäkään kyllä, mitä tieteen viimeinen sana sanoo homoudesta. Minulla on kyllä asiasta oma vakaa käsitys, mikä on se, että homous ei puhumalla parane.
Arkkipiispan kannanotto "Älä-lannistu kampanjaan"
Ymmärtääkseni arkkipiispa edustaa kristillistä kirkkoa, joka pitää Jumalan Sanaa, Raamattua, totena?
Martti Luther piti tärkeänä, että kaikki ihmiset saisivat lukea omalla äidinkielellään Raamattua, josta käy ilmi Jumalan tahto. Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan Hänen tahtonsa.
"Älä lannistu"-kampanjan pääsanoma on, että kuka tahansa erilaisissa syntisiteissä oleva ihminen saa pelastuksen uskomalla Jeesuksen Kristuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen.
Kysymys kuuluu? Mikä asia "Älä lannistu" kampanjan sanomassa oli kovaa ja loukkaavaa?
Mielestäni videolla kerrottu nuoren naisen identiteetti-kriisin päättyminen Jumalan kaikille ihmisille tarjoamaan pelastuskokemukseen on lohduttava, rohkaiseva ja positiivisella tavalla kannustava esimerkki siitä, kuinka sisäisesti ristiriidassa oleva ihminen löytää vapauden mieltään askarruttavasta taipumuksestaan.
Keskustelu kuulostaa siltä, että arkkipiispa asennoituu kielteisesti evankeliumin julistamiseen erilaisissa syntisiteissä oleville ihmisille. Monet vilpittömät Jeesuksen Kristuksen seuraajat loukkaantuvat ihan syystäkin arkkipiispan kiivailuun Jumalan sanaa vastaan leimatessaan Jumalan sanan puolustajat vääriksi. Homot ja lesbot luokitellaan Pyhän sanan mukaan siihen ryhmään, jotka eivät peri Jumalan valtakuntaa elleivät tee parannusta synnin harjoittamisessa. 1Kor.6:9-11 "Ettekö tiedä, että vääryyden-tekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet,eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta."
Jumala on antanut jokaiselle syntinsä tunnustavalle ja hylkääävälle ihmiselle mahdollisuuden tulla puhtaaksi, pyhäksi ja vanhurskaaksi Jeesuksen nimessä Pyhän Hengen voimasta.
Arkkipiispan tulisi nähdä vastuunsa myös siitä ihmis-ryhmästä, jonka hengellisenä johtajana hän toimii.
Sana osoittaa selvästi, että hengellinen johtaja joutuu tekemään tilin Jumalan edessä siitä kuinka hän on laumaansa ohjannut, ruokkinut ja opettanut. Sana varoittaa myös väärän opetuksen palkasta ja tuomiosta.
Varojen pidättäminen niiltä tahoilta, jotka uskaltavat olla Jumalan sanan linjalla saattaa tulla kohtalokkaaksi koko kirkkokunnalle. Kyllä Jumala pitää huolta niistä, jotka Hänen sanaansa noudattavat ja opettavat kirjoitusten mukaan myös taloudellisessa mielessä.
Kehotan arkkipiispaa panemaan käden sydämelleen ja miettimään onko hänen suuttumuksensa Jumalan sanan puolesta kiivailevia kohtaan oikeutettu.
Ihmisryhmän vaino on samaa kuin mustien diskriminointi
60-luvun jenkkilässä. Sitä harjoitti eniten julkikristilliset valkoiset miehet, uskovaiset. Mistä sekin kertoo!
Siitä, että täällä Maapallolla elävät ovat kaikki ihmisiä, joilla on samat YK:n peruskirjan oikeudet (Raamattu ei ole yhtä oikeudenmukainen opus, vaan diskriminoiva). Raamattuaan tiukasti tulkitsevat syyllistyvät USEIN ihmisoikeusloukkauksiin ja leimaamiseen.
Kellekään ei ole tullut mieleen se tosiasia, että 2000-5000 vuotta sitten eläneiden lähi-idän paimentolaisten opit eivät ehkä ole enää tätä päivää, ja ovat kiivaudessaan sokeita ja suorastaan pirullisia oppeja. Niitä ei pitäisi kauheasti enää opettaa kellekään vaan varoittaa niiden vaaroista.
Kirkko on ottanut heihin kantaa ihmisinä, oikeusobjekteina
ei tuomiten vaan ymmärtäen, armahtaen. Synnynnäinen ominaisuus ei voi olla missään kontextissa syntiä! Eihän!
Jos on - olemme erikoisella tiellä kohti helvettiä.
"Homot ja lesbot luokitellaan Pyhän sanan mukaan siihen ryhmään, jotka eivät peri Jumalan valtakuntaa elleivät tee parannusta synnin harjoittamisessa".
Vierailla kielillä
Helluntailaiset puhuvat tunnetusti vierailla kielillä. Nuoruudessani olin erään kerran tällaisissa seuroissa. Kun siellä alettiin puhua kielillä, tokaisin jotakin espanjaksi, josta olin juuri tullut. Eipä tuo noita osannut vastata ja kun kysyin miksi hän ei vastannut. Sen koommin ei niissä piireissä puhuttu kielilläpuhumisesta mitään.
Tämä sananmukaisesti tuohon edelliseen, kun kerran pitää Raamattua sana sanalta lukea!
Nyt joltain viisas vastaus kielilläpuhumiseen. Eikä vastaukseksi kelpaa mitkään vertaukset.
Kuka uskaltaa juoda cobran myrkkyä ja luulee selviävänsä siitä kun on kädet hartaasti ristissa, täyttäisi tuon Raamatun yhden säkeen. En ole nähnyt että siitä rukouksella selviäisi!
Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi
Jumala loi meidät jokaisen omaksi kuvakseen.
Lakkautetaan myös liikennesäännöt
Arkkipiispan ongelma on se, ettei hän usko elävään Raamatun Jumalaan, vaan ympäripyöreään lähimmäisen rakkauteen. Jos Raamatun sana ei ole enää kristinuskon perusta, siltä putoaa pohja pois.
Tilanne on vähän sama, jos Suomen tieliikennelaki vesitettäisiin sanomalla, että ei sitä kukaan muutenkaan noudata, pääasia, että kaikki ovat kohteliaita toisilleen. Jonkun tunteitahan voidaan loukata, jos oikealta tulevaa autoilijaa pitää väistää.
2000 vuotta sitten ei ollut autoja! Heidän ohjeilllaan kun
painelet moottoritiellä - hallelujaa - toivottavsti pääset kotia! :) Elävänä.
Nykyaikaistu! Ajattele! Ole armahtava! Älä tuomitse, ettei Sinua tuomittaisi! Osoita joskus sitä julistamaasi lähimmäisenrakkautta eniten syrjittyjäkin kohtaan! Älä asetu muiden yläpuolelle vaan pyri edes kerran elämässäsi olemaan nöyrä. Se voi olla lopun elämäsi viisain päivä
Lähimmäisenrakkaus
Michael Jackson -vainaa oli kristitty, joka julisti vain rakastavansa lapsia. Kumpaa puolta hän mielestäsi noudatti rakkauden kaksoiskäskyssä:
"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
M Jackson oli Jehovan todistajien lapsi
SIIS - uskonnon uhri veikkaan! Pedofiliaa esiintyy erikoisen paljon sisäänpäin kääntyneissä yhteisöissä, mitään silti nimeltä mainitsemalta (ettei tämä jalo mielipide joudu hyllylle) :))
(en kyllä tiedä miten M Jackson tähän liittyy, mutta ilmeisesti se aiheuttaa seksuaalista kiihotusta)
Hyvä uutinen
Eipähän ole pilaamassa meidän kristittyjen mainetta sitten. Näinhän se taisi ollakin, muistelen, kun nyt siitä mainitsit.
Liberaalit ja usko
Olen kyllä myös sitä mieltä, arkkipiispa ja muut liberaalit papit eivät todellisuudessa usko Raamatun Jumalaan. He ovat oikeastaan teologeja ja aika heppoisia sellaisia.
Minusta se on aika luonnollista, mutta mitä se kertoo kirkosta.
Kirkon meritys tulee murenemaan aika nopeasti ja kansankirkon loppulaskenta on alkanut. Tavallaan surku, sillä sillä olisi ihan tehtävääkin.
Nöyrä pitää olla, mutta nöyristellä ei tarvitse
Kenenkään ihmisen edessä! Vaan ainoastaan Jumalan edessä.
Vuoret sortuvat, ja vedet väistyvät, muttä minun sanani pysyvät iäti, aina maailman loppuun saakka! Sanoo kolmiyhteinen Jumalamme!
Kyllä suruksi pistää, kun kristittyjä vainotaan nykyisen suvaitsevaisuuden aikanakin??Miksi ei suvaita kristittyjä, siinä aikamme kysymys?
Oliko Jumala elossa
jo ennen Vanhan testamentin kirjoittamista tai sen kertomusten aikaa?
Pääseekö taivaaseen, jos on syntynyt ennen Jeesuksen aikaa?
Jumala tutkii ihmisten sydämet
Kyllä Vanhassa testamentissakin puhutaan Jumalan armosta, eikä "taivaaseen pääsy" ollut pelkästään omista teoista kiinni, vaan kuten nytkin, Jumala tutkii ihmisten sydämet.
No hyvä jotakin oikeudenmukaisuutta, sillä minun ja monen muun
sydän on putipuhdas! Pitäis olla helppo keikka tuo taivaan portti meikämanneille!'
Lisäksi - saamme bonuksia siitä, että paljastamme farisealaiset ulkokultaiset sekopoltsit! Joilla ei ole asiaa minnekään vaan joutuvat helvetin puolella ulkovessojen siivoojiksi.
Tuomiovallasta
Niin, on hyvä muistaa, ettei uskovilla kuin kellään muullakaan ihmisellä ole minkään sortin tuomiovaltaa. Jumala on ainoa, joka tuomitsee, miten tuomitsee.
Mitä tuomitsemista on ihmisessä joka on elämänsä oikein
elänyt? Vain heitä pitää tuomita, joilla on rikoksia tilillään. Jättäkää muut ns hyvät ihmiset jo rauhaan tuomiolla uhkailuillanne. Sellainen on tuomiolaitoksen väärinkäyttämistä. Joutokäyntiä.
Meillä on erikoinen Jumala
"Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen." (Room. 11:32)
Liikennesäännöissä
on että vaikka kuinka olisit oikeassa, et saa ajaa toisen päälle. Toisen virhe ei oikeuta sinua tekemään itse pahempaa virhettä. Olet vastuussa vain oman ajoneuvosi hallinnasta.
Hienoa, että arkkipiispa oikoo ihmisten käsityksiä...
Kirkko tekee paljon hyviäkin asioita ja on harmi monien ihmisten osalta, että mielekkäämpien asioiden viestinnän sijaan nuo kirkosta itse asiassa irralliset homofoobikot ovat jatkuvasti julkisuudessa.
Esimerkiksi Yhteisvastuu -kampanja on todella hieno:
Yhteisvastuu kampanjoi yksinäisyyden vähentämiseksi ja "tänä keväänä Yhteisvastuun arkienkelit torjuvat nuorten yksinäisyyttä Suomessa... ..Yksinäisyys ja syrjäytyminen koskettavat nuoria eri tavoin eri puolilla maailmaa, mutta kokemus syrjäytymisestä on yhteinen ja sillä voi olla traagisiakin seurauksia. " Linkistä www.yhteisvastuu.fi voi lukea tarkemmin aiheesta.
Suomessa valitettavan yleistä yksinäisyyttä pidetään vakavana yhteiskunnallisena ongelmana. Toi nuoria homoja puolestaan yksinäisyyteen alistava -kampanja ei ainakaan edesauta myöskään yhteisvastuukeräyksen päämäärää yksinäisyyden torjunnassa..
He panevat kätensä sairaiden päälle ja nämä paranevat.
Kuten edellä sanoin, jos Räsänen olisi siellä Kuopion onnettomuudessa kuollut, olisiko hän herännyt henkiin, kun vaikkapa poliisi olisi pannut kätensä hänen päälleen.
Siinä on sitä elävää Raamattua, voiko sen paremmin sanoa!
Ehkä Jumala halusi pysäyttää Räsäsen miettimään, että
lähtö täältä on lähellä hiuskarvan varassa. Turha olla liian tuomitseva. Olemme täällä vain säkällä seilaajia, joille on annettu mahdollisuus osoittaa olevansa hyviä ihmisiä;teoin ei vain puheiden perusteella.
Räsäsen lähdöstä
Lähtö eduskunnasta on melko lähellä uuden äänikynnyksen takia. Laki perutaan vasta, jos RKP olisi putoamssa ulos eduskunnasta.
Jumala "herätti Päivin henkiin"
estämällä häntä joutumasta kolariin.
Minä
olisin ajanut puskutraktorilla päälle, niin hän olisi varmaan enkelin tavoin liihotellut ylitseni ja sanonut luciferukselle "ähäkutti"!
Mitä sinä haluat nähdä?
Sellaisenkin ihmeen on varmaan joku todistanut, joka haluaa ihmeitä nähdä.
Enkelit ja ateistit - räjähtääkö yhteinen kosmos?
http://eveavolin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/29830-enkelit-ja-ateistit-raja...
Onko luotu vai ei?
Logiikka on armoton. Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi. Jumala ei luonut homoutta, vaan se on syntiin lankeamisen seurausta, perisynnin luomuksia.
Todellisuudessa ihminen on piispa Matti Repoa lainatakseni jonkinlaisella jatkumolla, jonka äärinä ovat umpihomot ja umpiheterot.
Jumala ei puutu tämän maailman kulkuun, mutta fundamentalistit haluavat näyttää omia lihaksiaan uskottelemalla heillä olevan yhteys häneen. Ilman ihmetekoja ja näyttöjä ihmiset eivät usko heihinkään.
Fundamentalistinen kristillinen ajattelu on julmaa siksi, että se vie homoilta ihmisarvon. Nainen on luotu miehen kylkiluusta, joten täysi ihminen hänkään ei ole.
Suomessa on mielipiteen vapaus, mutta näitä ajatuksia ei tarvitse hyväksyä. Niiden edistäminen on yhteiskunnallisesti väärin ja myös hyvin tuomittavaa.
Raamattu on kristinuskon perusta. Fundamentalistinen lukutapa ja kansankirkko on kuolleena syntynyt ajatus. Kirkon on seurattava aikaa, jos se haluaa olla olemassa. Ihminen maallistuu, mikä merkitsee, että usko tuonpuoleiseen hiipuu. Se merkitsee pelastususkonnon laimenemista perisynnin hävitessä.
Myös islam maallistuu.
Ääriliikkeet tietysti elävät ja elättävät johtajansa ja huijarisaarnaajansa, joista yksi riehuu näilläkin sivuilla.
Hyvä kirjoitus! (kuten niin usein!)
Jos kirkko ei seuraisi aikaansa, se ajaisi itsensä paitsioon!
Minne on kadonnut julmien uskovaisten sanavarastosta sana RAKKAUS? Lähimmäisen rakkaus?
Onko oma pelastus siitä kiinni, että polkee toisia?
Outoja hämyjä. Helvetin itsekkäitä julmakkeita
Arkkipiispa nukkuu
Niin syvää untaan, ettei kuule, kun tuomiopäivän pasuunat soivat. Pakanatkin tämän kuulevat ja näkevät. Maa järisee ja meri syöksyy maalle. Uranuksen voimat järkkyvät. Sodat riehuvat ja ihmiset rietastelevat.
Arkkipiispan lampusta on öljy loppumassa kuten monilta muiltakin. Sulkee rahahanat uskovilta nuorilta. Mutta on itse päästämässä läpi perhanaa.
Kirkko haparoi
Jäsenkadosta eli rahasta on kyse. Heti kun farisealaisten myyntitiskit tärisee niin paavillinen ilme happamoituu. On kuin olisi kirkkoviini loppunut. Rahan voimalle ei jeesuskaan mahtanut mitään. Vastoin Mäkisen vaivalla luotua imagoa kosto on pikemminkin fundamentalistista perinnettä kuin muodissa olevaa kaiken suvaitsevaa linjaa, hällä väliä linjaa. On siis huonoa politiikkaa pelotella kostolla, piispa tai ei. Sitä pääsee mukavan miehen maineesta jos ei myötäile aina ajan enemmistön henkeä. Toisaalta voidaan kysyä eikö piispan tehtävä ole taata organisaationsa jäsenten työpaikkojen olemassaoloa. Säilyttää sitä valtaa ja voimaa mitä kirkolla on. Esimerkiksi tulkitsemalla tekstejään aina itselleen eduksi kuin kameleontti joka vaihtaa väriä. Ongelmaksi tullee varmasti muodostumaan nykymaailman kehityksen nopeus. Kirkko ei pysy mukana samalla tavalla kuin se on vuosisatoja pysynyt uudistaen oppejaan ja raamattua aina tarpeen mukaan, tietenkin Jumalan suopealla tuella. Pysyykö uskonto ihmisten tahdissa vai meneekö koko homma läskiksi? Ristiriidat ja selittelyt tuntuvat vain lisääntyvän. Herätysliikkeet kunnioittavat enemmän perinteistä sielunruokaa. Kirkon rooli sielunpaimenena on vähentynyt ja se on samalla haalinut itselleen muuta puuhaa perustellakseen olemassaoloaan ja veronkeruuoikeuttaan. On vaikea noudattaa oppejaan jos se ei tuo rahaa taloon.
Onko vaiko eikö?
Onko kirkko suvaitsevainen vai ei?
Onko vaiko eikö?
Nyt näyttää olevan tähän saakka ahdasmielisin piispainkunta. Raamatustakaan ei saa oppia ammentaa, eikä vakaumusta saa kertoa.
Kirkko on vedenjakajalla
Jos se ei nyt tee selvää pesäeroa hihhuleihinsa, niin se tuhoutuu itse. Nykyihmiset eivät kauan katso, jos naispappeuden vastustajat ja homojen sortajat hilluvat kirkossa.
Homoille oma kirkko
Perustakaa homot ym.poikkeavat oma kirkkonne.Pappeja- ja piispojahan teillä on jo tarpeeksi,arkkipiispasta alkaen.
Se oikealle ohjatkoon, pois harhateiltä johtakoon
Näin se menee...
Setan vastakampanja
Seta varmaankin järjestää massiivisen valistus- ja tiedotuskampanjan otsikolla: "Hetero ei voi eheytyä homoksi".
Niin ei kai siitä kukaan älähdä, jos hetero huomaakin olevansa homo? Vai pitäisikö Setan älähtää siitä, onko se edes mahdollista, jos toisinpäinkään ei ole?
Seta voisi vastavuoroisesti nostaa hirveän mekkalan aina, kun joku hetero sanoo löytäneensä oman seksuaalisen identiteettinsä ja tulleensa homoksi.
Se olisi vähintäänkin reilua tämän viikon tapahtumien valossa.
Rukouksen voima
Riekkisen kommenttia en ole nähnyt, mutta jos hän on sanonut, että rukous ei voi parantaa, onko hänellä enää uskoa? Homo kysymykseen tai kampanjaan voi varmasti ottaa monelta kannalta kantaa, kun se tehdään ihmisoikeuksien mukaan, sananvapaus muistaen. Jeesus itse opettaa rukouksen merkityksestä. Miksi Taivaan Isä ei antaisi mitä häneltä pyydetään?
Ollaanko Riekkisen hiippakunnassa luopumassa esirukouksistakin? Jeesus sanoi: "Mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun isältäni joka on taivaissa." Luther totesi, että Jumala kuulee rukoukset aina, mutta hän itse näkee ja päättää, mikä on hyväksi.
Jos homo haluaa rukoilla parantumisen puolesta, ei Riekkinen voi sanoa, että rukoilu olisi siinä tilanteessa puoskarointia. Sen kertomiseen kellä tahansa henkilöllä ja järjestöillä on perustuslailliset oikeudet, jota suojelee lisäksi ihmisoikeus sopimukset.
Ei ihmisoikeus sopimuksessa määritellä, että sananvapauden tulisi aikaansaada kaikkia miellyttäviä mielipiteitä, päinvastoin. Ihmisoikeus sopimuksesta on ratkaisuja, joissa todetaan: "Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa."
Suvaitsevaisuus on toisten mielipiteiden sallimista. Kirkon perinne ahdasmielisyydestä näyttää jatkuvan, nyt heiluri on vaan mielipiteissä vastakkaisella puolella.
Varma asia
Kampanjassa tuo ihme oli esitetty varma tietona. Tällaiset ihmeteot edellyttävät, että asianomainen itse kertoo. Ei riitä se, että muuta esittävät asian yliolkaisesti ilman faktoja.
Homotko ohjaa kirkkoa?
Kirkko on unohtamansa pyhät arvonsa.
Uusin vaihe tässä
Uusin vaihe tässä farssissa on siis se, että umpimielinen änkyräkristillisyys julistetaan rikkaaksi hengellisyydeksi, kun taas asioita monelta kannalta katsova, ei-autoritäärinen henkisyys esitetään jonain helppoheikkien liberaalihengellisyytenä. Näkee hyvin, miten alkeellisella tasolla on ihmisten ajattelu, ja että ei ole luettu historiaa ja varsinkaan kulttuurihistoriaa.
Asiahan on aivan toisinpäin. Mikään ei ole helpompaa kuin paukuttaa raamattua pöytään ja julistaa, että tässä on valmis oikean elämän paketti. Ei se vaadi rohkeutta tai uhrautumista tai edes henkevyyttä, että voi paukuttaa kaavamaisesti niitä oppeja. Sen sijaan on haastavaa ja rohkeaa, että uskaltaa kohdata epävarmuutta ja ihmetystä elämän syvien mysteerien äärellä, mikä johtaa muun muassa siihen änkyröiden parjaamaan suvaitsevaisuuteen.
Aikooko Mäkinen sanoutua irti kirkolliskokouksesta?
Sen valtaa harjoittavista jäsenistä on viidesläisiä 74%.
Puheenvuoropalstalta poimittua.
http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/66856-arkkipiispa-valehtel...
Kirkolliskokous
Hän toimii sen mukaan mitä kirkolliskokous päättää. Kirkolliskokous on ottanut kannan mm. naispappeuteen. Jotkut idiottit papinviran haltijat haraavat kuitenkin vastaan.
Muistan piispa Huovisen haastattelun, jossa toimittaja kysyi aikaisemmin tapahtuneesta konfliktista. Kaksi pappia kehotti muistaakseni Mellunmäen kirkossa piispaa olemaan ottamatta osaa vesperin ehtoolliseen. Piispa ei tietenkään osallistunut, mutta kysyi tilaisuuden jälkeen henkilöiltä, luuletteko selviävänne tästä ilman sanktioita. Eivätpä nuo papit enää voi tulla vastaavaan tilaisuuteen elvistelemään. Sen he voivat tehdä Luther-säätiön tilaisuuksissa.
Huovinen ei ymmärtääkseni ollut väärässä, vaan jotkut muut!
Mäkinen sanoi sanoutuvansa irti vanhoillisista
Miten hän sen voi muka tehdä, kun kirkolliskokouksen jäsenistä on juuri viidesläisten porukkaa 74%?
Puoskarointi
Riekkinen otti kantaa juuri tuohon kampanjaan, jonka pääasiallinen sisältö oli, että bi-Annista tuli rukoilemalla hetero. Jos näin olisi ollut, kampanjassa oikeasti Annin olisi pitänyt tulla omana elävänä persoonana ulos kertomaan kokemuksistaan. Nyt kuullaan videolta jotain epämääräistä mutinaa, jossa verrataan murhaajaa homoon. Vertaus on sen verran kova, että tarkempi argumentointi olisi ollut paikallaan.
Kun eilen kuuntelin korkeasti oppineiden psykiatrien ja terapeuttien kannanottoja, vastaus oli yksioikoinen kaikkien kohdalla. Ei näin nuoren ihmisen psyykestä voi ottaa lopullista kantaa suuntaan eikä toiseen. Heidän mielestään tällainen video on omiaan aiheuttamaan teini-ikäisissä ahdistusta, jopa itsetuhoisuutta.
Tämän takia kampanjasta vastuussa olevat ovat menneet aika korkealle yli normien, mitä psykoterapiaan tulee.
He eivät ottaneet kantaa siihen, mitä tapahtuu niille nuorille, jotka eivät rukoile tai haluakaan rukoilla.
Niin
Olisihan se ihan kamalaa, jos elävä Jumala olisi olemassa ja vastaisi ihmisten rukouksiin, kuten Raamattu kertoo.
Rukoilematta?
Ihan hyvä huomio viimeisessä lauseessasi: "He eivät ottaneet kantaa siihen, mitä tapahtuu niille nuorille, jotka eivät rukoile tai haluakaan rukoilla." Olisitko oikeasti halunnut, että he olisivat vastanneet tuohon omatuntonsa mukaisesti?
Omatunto
Tuollaisen kampanjan tekijöillä ei ole minkäänlaista käsitystä omastatunnosta, itsekritiikistä puhumattakaan.
Minkälainen omatunto oli niillä kahdella lestadiolaisjohtajalla, jotka tuomittiin pedofiliasta ja insestistä? Ja väärä oli varmaan rukouskirjakin.
Mitähän nuo uhrit ajattelevat tästä kampanjasta? Auttoiko heidän rukoukset estämään nuo iljettävät, ällöttävät teot? Ehkä Petteri Hiienkoski on asiantuntija näissä asioissa!
Jälkiviisastelua
Se on niin kiva niputtaa kaikki uskovat yhteen homogeeniseen nippuun. Kampanjan ideoi muutama nuori, joilla olisi pitänyt olla huomattavasti enemmän elämänkokemusta ja viestinnän kovaa ammattilaisuutta, jotta kampanja ei olisi kääntynyt itseään vastaan.
Miksi?
Miksi sitä sitten pitää henkeen ja vereen puolustaa ja vaatia vielä ministeriä pyytämään anteeksi? Eipä taida Petteri Hiienkoskellakaan olla puhtaat jauhot pussissa;=J
Mieti nyt sitä pikku-Annia,
Mieti nyt sitä pikku-Annia, joka on rehellisesti kertonut oman tarinansa, millaiseen myrskyn silmään hän on joutunut.
Sinä et taida olla ollut julkisuudessa, kuinka raastavaa on kun joutuu henkilökohtaisia asioitaan käsittelemään lööpeissä. Häntä väitetään suoraan valehtelijaksi.
Missä on sanottu että hän on oikeasti olemassa?
Alan asiantuntijat sanoivat eilen, että miksi on tehty tällainen soppa anonyymistä henkilöstä. He kaikki olivat sitä mieltä, että hänen olisi pitänyt tulla julkisuuteen omana itsenään. Kun näin ei tehty, heidän mielestään tässä on tehty karhunpalvelus muille vastaavassa tilanteessa oleville, oli tuo Anni olemassa tai ei! Neljä asiantuntijaa olivat kaikki sitä mieltä, että bi-Annia ei ole olemassa vaikka samanlaisia nuoria toki löytyy. Heidän mielestään olisi ollut tosi reilua kaikkia osapuolia kohtaan jo niin olisi toimittu. Nyt kaikki jätetään hämärän peittoon!
Mene itse kertomaan julkisuuteen seksuaalisuudestasi
Minä nyt satun tietämään nämä tyypit, jotka tämän videon ovat tehneet, ja että kyseinen henkilö on olemassa ja puhuu rehellisesti itsestään.
ei pidä sekoittaa homoja bi-seksuaaleihin
bi voi olla sekä naisen että miehen kanssa tuntien samanlaista himoa. Homo tuntee himoa vain samaa sukupuolta kohtaan.
Jos bi eli Anni nyt yhteisön (uskonto) painostuksesta muuttaa käytöstään ja parittelee vain srk-poikain kaa, se on hänen valintansa, en mä tuomitse enkä kiitä, mutta miksi tämä häly!?
Rouva Avolin! Jokainen peuhaa kammarissaan kenen kaa lystää
Minuakaan ei kiinnosta
kuka makaa kenenkin kanssa ja miten. Kirkko vain luopuu Jumalan sanasta, jos se sitä vastoin alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia.
Mikä sinun motiivisi on mitätöidä Annin todistus? Mitä niin kauheaa siinä on, jos hän puhuu totta? Kukaan ei kuitenkaan kyseenalaistaisi sitä, jos hän kertoisi muuttuneensa heterosta bi-seksuaaliksi.
En vain usko tällä istumalla, että homous poistuu kropasta
puhumalla. Olen jo jankuttanut monta kertaa, että biseksuelli voi kuherrella molempien kanssa ja on vain hän tahdostaan kiinni, minne hän kallistuu; se ei ole mikään uutinen vaan kvasiuutinen. Anni ei ole HOMO! Kun ihan pesunkestävä homo eheytyy, palataan asiaan.
Kuka niin on väittänyt
että homous lähtee kropasta puhumalla? Ei kukaan. Minäkin olen sanonut, että se edellyttää, että Jumala tekee sen todeksi. Ja Jumala vastaa rukouksiin miten tahtoo, ei se mikään automaatti ole.
Tässä sinulle eheytyneen homon tarina, jos vaikka haluat palata asiaan. http://www.aslan.fi/archives/103
Anni ei ole homoi vaan bi! Siinä on eroa.
hän on nyt vain tehnyt valinnan, ei sen kummempaa ole; ei ylitä uutiskynnystä. Koeta jo tajuta!
Anni ei ollut homo
mutta tuo linkin mies oli. Ja moni muu. Mikä sinä olet kyseenalaistamaan heidän kokemuksensa, jos et edes tunne heitä?
Kirkko ja usko
Niillä nyt vaan ei ole täällä juuri mitään tekemistä keskenään. Valtionkirkkoon kuuluvista tuskin 20% uskoo raamattuun, näin luulen. Ja osa niistäkin näyttää uskovan vain valikoidusti, eli itselle mieluisat kohdat.
Tästä voi laskeskella että ev.lut seurakuntien jäsenet ovat suurin raamattuun uskomaton jengi maassamme. Sen vuoksi on varsin luonnollista että yli kolmea miljoonaa uskotonta johtaa tämmöinen Mäkinen.
huomionarvoisia opinkappaleita
Kirkko taitaa elää tällä hetkellä jonkinlaista murrosikää, kun se etsii niin kiihkeästi seksuaalista identiteettiään. Jos Raamatun tulkinta on vielä tänäkin päivänä noin pikkumaista, että ainoa mistä kiistellään on pappien sukupuoli ja yksityisten ihmisten seksuaaliset taipumukset, niin kyllä siitä on mielestäni hengellisyys ja lähimmäisenrakkaus kaukana.Koska suurin osa ihmisistä omaa myös enemmän tai vähemmän homoseksuaalisia taipumuksia, niin ei ole mikään ihme että jotkut myös toteuttavat niitä. Niistä eheytyminen on mahdotonta, sillä ne ovat erottamaton osa ihmisluontoa. Eikö ihmisen luonnon kieltäminen ole mitä suurinta jumalanpilkkaa, sillä jumalahan loi ihmisen omaksi kuvakseen? Arvonsa ihminen menettää vasta siinä vaiheessa, kun tuhoaa toisen ihmisen seksuaalisuuden.Homoseksuaaliset teot eivät tuhoa ketään toisin kuin esimerkiksi pedofiilisten taipumustensa toteuttaminen tai tuo hieman sivistyneempi hyväksikäyttö, jota nuo fundamentalisti hihhulit käy toteuttavat.Sinänsä eihän siinä ole mitään väärää, ettei hetero halua toteuttaa homoseksuaalisia mielitekojaan. Termi "eheytyminen" saati sitten "eheyttäminen" eivät kuitenkaan sovi tähän kohtaan. Kyse on vain identiteettikriisistä, eikä muusta. Se on aivan luonnollinen ja normaali ilmiö.
Papin sukupuoli
ei ole toissijainen asia. Ainakaan mikäli uskomme muutama vuosi sitten julkaistua tutkimusta. Sen mukaan 60 prosenttia naispapeista oli valmiita vihkimään/siunaamaan samaa sukupuolta olevia avioliittoon. Miespapeilla vastaava luku oli 9 prosenttia.
Jos kirkko luopuu Jumalan sanasta ympäripyöreän lähimmäisen rakkauden nimissä, kristinuskolta putoaa pohja pois. Miehet ovat parempia pitämään kiinni Jumalan sanasta kuin naiset, jotka heltyvät rakkauden nimissä mihin vain. Michael Jacksonkin vain rakasti lapsia.
Kyllä miehetkin osaavat rakastaa :)
"Jeesus sanoi opetuslapsillensa: Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua" (Matt. 16:24).
Tulisiko tämän perusteella jokaisen kristityn pidättäytyä myös heteroseksuaalisten taipumustensa toteuttamisesta? Kieltää luonnolliset himonsa ja lähteä seuraamaan Kristusta? Tästä voisi sellaisenkin äärimmäisen tulkinnan tehdä.Mikä oli olennaista Jeesuksessa? Se että hän oli homo vai se että hän oli hetero?
Raamatussa on myös normeja, jotka nykylainsäädännön ja arvokäsitysten mukaan ovat väärin.Oikein kunnon fundamendalistikristitty voisi tappaa naapurinsa huomatessaan, että tämä työskentelee lepopäivänä.On hyvä että naiset vihdoinkin pääsevät rikkomaan kirkon patriarkaalisen konservatiivisen perinteen. Heidän näkökulmansa on vapaa tuosta sortokoneistosta, jolla on kautta vuosisatojen vainottu heidän sukupuoltaan. Kun se ensin hävisi empiirisille tieteelle ja järjenkäytölle, se tulee seuraavaksi kadottamaan seksuaalisen valtansa. Kun irrationaalisuus ja dogmaattinen sovinismi on menettänyt otteensa kirkossa, on syytä alkaa pohtia tosiaan mitä kristinuskosta on jäljellä. Montako jaetta silloin jääkään Raamattuun? Jos sinusta sinne ei jää yhtään mitään, niin silloin sinun pitää myöntyä ajatukseen, että kristinusko tulee häviämään tästä maailmasta ennemmin tai myöhemmin. Näin ateistina olen siitä ihan kiitollinen, mutta se onkin vain minun näkökulmani.
Jumala on luonut miehen ja naisen
erilaisiksi. Nainen on lempeämpi, mutta mies pitää järjestystä paremmin yllä ja lokeroi asioita enemmän.
Tietysti mieskin rakastaa, mutta pystyy paremmin erottelemaan sen, että seksiä voi olla ilman rakkauttakin. Nainen ei siihen kykene, vaan toimii enemmän tunteittensa kautta.
Olet hieman huvittava
Toivottavasti sinulla nyt on joku järkevä nainen, joka osaa suunnata ajatuksiasi oikeille raiteille. Vai missä sitä sanottiin, että nainen on kuin kaula joka kääntää miehen pään? Se on sitä roolinjakoa, jota ilman kukaan ihminen ei osaisi toimia yhteisössä tehokkaasti. Yhteisön rakenteen muuttuessa roolitkin muuttuvat. Jos sinä raukkaparka oletkin vain emotionaalisesti takertunut vanhoihin rooliodotuksiin etkä halua myöntää empiirisesti havaittavia tosiasioita naisista ja miehistä ja heidän ominaislaadustaan.
Minä puolestani en laske itseäni
tyypilliseksi naiseksi, vaan koen ajattelevani samalla tavalla kuin mies, järjellä ja kategorisesti.
Eeva Avoliin: "ympäripyöreän lähimmäisen rakkauden nimissä"
Äänestän ympäripyöreätä lähimmäisen rakkautta mieluummin kuin ummehtunutta lahkolaista tulkintaa ihmisenä olemisesta.
USA:n joukot käyttivät koraania Irakin vankilassa wc-paperina. Olet Eva aika lähellä sitä, että joukot tekevät samaa sun Raamatulles jos vielä täällä kauheesti hehkutat
Raamatun Jumala kunnioittaa
ihmisen omaa tahtoa niin pitkälle, että antaa hänen elää itsestään erossa, jos hän niin tahtoo.
Lähimmäisen rakkaus kuitenkin oikeuttaa millaisiin tekoihin tahansa, mutta rakastatko sinä Salakankee Jumalaa yli kaiken, koska se antaa sinulle voiman noudattaa Jumalan sanaa?
"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Ok, puhut nyt ns puuttumattomuusprinsiipistä, mielenkiintoista
"Jumala kunnioittaa ihmisen omaa tahtoa niin pitkälle, että antaa hänen elää itsestään erossa, jos hän niin tahtoo."
Olisin iloisempi, jos Jumala olisi edes joskus läsnä tässä maailmassa, mutta kun ei ole koskaan!
Tsunamit ovat oivia esimerkkejä siitä, että Jumala nukkuu, kuten Helsingin piispa sen ilmaisi.
Silti Avolinit ja Co täällä todistaa, että Jumala on nähty jossakin takahikiällä pelastamassa syöpäsairaan 105-vuotiaan koomassa jo olleen dementikon. Kiitos siitä suuresta palveluksesta ihmiskuntaa kohtaa, olemme onnesta mutkalla.
Jumala haluaa aitoa rakkautta
ihmiseltä. Hän kysyy 2-3 kertaa elämän aikana, haluaako ihminen elää hänelle. Jos vastaus on joka kerta kieltävä, hän päästää ihmisen menemään.
Mieskään ei tämän useammin viitsi kosia tyttökaveriaan, vähemmästäkin ymmärtää, ettei kiinnosta.
Mistä hatusta sä vetelet noita juttujas! 2-3 kertaa?
ei ole tullut tähän mennessä kertaakaan kysymään! Sitä tässä äänekkäästi kritisoidaan, että on aika velmu miehekseen kun ei tule reilusti esille ihmiskunalle vaan piilottelee oloaan ties missä. Toden ja epätoden epäsuhta on ilmeinen. Ei tartte olla kummakaan guru kun näkee sen, että jotkut luulottelevat asioita joita ei tapahdu, eikä ole koskaan tapahtunut. Tästä on skeptismissä kysymys, halutaan faktat pöytään, eikä mitään tarinoita. Jos ilmiöt eivät kestä kriittistä tarkastelua; niitä ei ole olemassa. Perin helppoa.
Joka edelleen jotakin inttää, on päässä vikaa.
Lukee Raamatussa
Job. 33
29 Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle,
30 palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa.
Ja jos Jumala ei ole sinua asiansa kanssa lähetynyt, sekin sanotaan Raamatussa. Sinun pitää ensin lähestyä häntä:
Jaak. 4:8
Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.
jotenkin aavistin, että Raamatustahan sekin viisaus lie peräisin
kuka huru-ukko senkin sinne kirjoittanut.
Minulle on teologi sanonut, että ihminen ei tule uskoon vaan usko tulee ihmiseen. Joten turha teeskennellä muuta. Odottelemme edelleen kuin meteoria päähän ja sinä päivänä kun se tapahtuu, kerron kyllä!
Kyllä, usko tulee ihmiseen
Mutta se onkin mielenkiintoinen prosessi, jos lähtee ihan uteliaisuudestaan lähestymään Jumalaan ja selvittämään, onko ukko elossa ja kotona.
Kun alkaa tapahtua kaikenlaisia ihmeellisiä yhteensattumia ja pyydettyjä merkkejä jne.
tiedätkö että on ihmisiä jotka saavat kellon pysähtymään
ajatuksen voimalla! Onko se jumalainen voima?
Se on spiritismiä
tiedät sen itsekin. Mutta kyllä kaikenlaista odottamatonta voi tapahtua, jos alkaa merkkejä pyytelemään.
se lasi ei liiku vaan joku sitä liikuttaa
tiskikoneesta otettu kuuma lasi voi tietysti liikahdella lämpöopin mukaisesti
Niin, se on spiritismiä
Viisainta on pyytää Jumalalta merkkiä ilman tarkempaa merkin määrittelyä. Minulle se on tullut muutaman vuorokauden kuluessa, ja olen tiennyt siitä merkistä varmasti, mikä on vastaus.
Kaikkein viisainta on tietysti lukea Raamattua, koska sekin alkaa puhumaan, jos alkaa vastauksia etsimään.
Avustukset pois
Kirkon avustukset pois noilta järjestöiltä, jotka toimivat kirkolliskokouksen päätösten vastaisesti. Oppivatpa, mitä ei pidä tehdä!
Kirkon avustukset pois
Kirkon avustukset pois kirkolta ja poliittiset tahot jakamaan niitä. Kirkon ei kuulu tehdä politiikkaa, jota se arkkipiispan johdolla on nyt tekemässä. Mikään laki ei estä kristillisiä järjestöjä ottamasta kantaa yhteiskuntaan, vaaleihin tai ilmapiiriin, päinvastoin perustuslaki turvaa sen.
Kirkon tulisi pysyä kaukana keskusteluista, joihin se on ottanut kielteisen kannan. Nyt käyty keskustelu jakaa äänet entistä vahvemmin persujen, virheiden ja kristillisten välillä. Virheille näyttää riittävän se homojen ja muiden hedonismin äänenkannattajien äänisaalis, kun aikaisemmin luulin heidän asiakseen vihreät arvot. Joku lukihäiriö minulla on ollut, kun erehdyin luulemaan heitä ympäristön kannalta vihreiksi, enkä seksuaalisesti virheiksi. Edelleen se vaivaa, kun katson heidän sivujaan, mutta munaton leijona on hyvä muistutus.
Kirkon työntekijät
arkkipiispaa myöten taitavat olla homoja ja lesboja, että sillä lailla.
Missä kulkee raja?
Pitäisikö kirkon erottaa joukostaan homouden vastustajat vai pitäisikö suvaitsevaisten kristittyjen suvaita suvaitsemattomuutta? Missä kulkee armon, laupeuden ja anteeksiannon raja?
Kirkon toimitusjohtaja Kari Mäkinen on ymmärrettävästi huolissaan rahanmenetyksistä. Asennevammaiset avasivat ovelasti oven, josta homonärkästyneet luikahtivat ulos juuri kun kirkko olisi heidän tukeaan tarvinnut. Pohjimmiltaan taisi olla kysymys siitä, että nyt kirkosta eronneet olivat kiinnittyneet luterilaiseen kirkkoon liian köykäisin sitein.
Mistä pois?
Kun raha nyt tuli taas esille, mistä se on sitten pois.
Satavarmaa on, että ensimmäiseksi lähtee nuo avustukset hihulijärjestöiltä ja muiden kohdalla seula on entistä tarkempi.
Sitten varmaan lähetystyö ja sen jälkeen köyhäinapu ja nuorisotyö. Sen jälkeen henkilökunta; papitkin varmaan ulkoistetaan ja otetaan vuokrapapit ja -piispat Luther-säätiöltä.
Voisi tehdä myös niin että kirkonvanhin hoitaa kaikki juoksevat asiat, ja muista huolehtii vapaaehtoiset.
Että kampanja kääntyi itseään vastaan, oli haluttu tai ei!
Koska jumalanpalveluksia HETEROILLE?
Koska kirkko järjestää heteroille tarkoitettuja jumalanpalveluksia? Nyt on erikoistilaisuuksia vähemmistöille ja kaikille.
Kirkko syrjii heteroita unohtamalla heidän tarpeensa olemalla järjestämättä heteroille tarkoitettuja jumalanpalveluksia.
Eroaisin kirkosta, ellen olisi eronnut jo 40 v. sitten.
Huomenna on palmusunnuntai
ja minä menen Tuomiokirkkoon pudottamaan kolehtihaaviin kourallisen puunappeja. Onhan Kansan raamattuseura ainakin minun almujani köyhempi.
Samoin toivon muidenkin tekevän. Kiusa se on pienikin kiusa;=J
Oiva kehoitus
napsi ne napit sepaluksesta
;=J
Mulla ei oo nappeja, vain vetskari...
Ja kaikesta päätellen
...molemmilla puolilla.
Arkkipiispalta rahat pois
Arkkipiispa toimii selvästi Raamatun ja kirkon tunnustuskirjojen vastaisesti.
Ehdotan, että arkkipiipalta otetaan rahat pois. Ja muilta hänen kaltaisiltaan.
Mitä turhaa
Raamattu ei tiedä Jumalasta mitään. Se on vain erittäin, erittäin hyvä taideteos, joka antaa ihmiselle paljon ajattelemisen aihetta.
Kristinusko on ihmisten omitunen uskonto, joka keskittyy kuoleman jälkeiseen elämään. On opportunistinen tie taivaaseen.
Mitä h-ä! Jos nyt joku on tolkuissaan tässä maassa - niin juuri
arkkippiispa. Sopisiko hihhuleille, että lähtisivät meidän yhteisestä kansankirkosta ja hekumoisivat keskenään!
Kirkkomme lahkoista ei ole kuin yksi selväjärkinen lohko - se on körttiläisyys. Muut saisivat mennä goodbye!
Mokomat vellihousut farisealaiset
Millä valtuudella?
Hänet on äänestyksellä valittu, joten tuollaista et voi edes unessa esittää. Tai voit esittää, mutta silloin aliarvioit hänet äänestäneitä, joista suurin osa on jumaluusoppineita.
Mutta sinun mielipiteethän ovat kerettiläisiä ja kuulut samaan joukkoon kuin nuo videon tekijät.
On hyvä, että Nuotan päätoimittajalle pantiin sahanpurut suuhun ja toivottavasti samantien lopputili siitä suurestä mielipahasta ja tuskasta, jonka hän muiden muassa suomalaiselle nuorisolle ja heidän identiteettiinsä on aiheuttanut.
Nuottalaisille kaikki
Nuottalaisille kaikki tunnustus, he ovat uskon sankareita
MIKSI
Miksi jokainen ei hae itselleen sopivaa uskonto-ja kirkkokuntaa vaan haluaa muuttaa muiden uskoa??
Tässä asiassa ortodoksit ja muselmaanit ja roomalaiskatoliset ovat vahvoilla.
Runoilijan sanoin:
"Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää, niin suuri, suuri on maa.
Ei paha ole kenkään ihminen vaan toinen on heikompi toista, myös hyvää on rinnassa jokaisen vaikkei aina se esille loista..."
Ja sitten vielä: "Kuka teistä on syytön, heittäköön ensimmäisen kiven".
Kun kukaan ei heittänyt ensimmäistä kiveä
Jeesus sanoi hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"
Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
Eve kumpi on suurempi synti?
1) esiaviollinen seksi samaa sukupuolta olevan kanssa vai
2) esiaviollinen seksi eri sukupuolta olevan kanssa
löytyykö vastaus paremmin "käskyistä"!?
Henkilökohtaisesti
olen sitä mieltä, että se on ihan se ja sama, kuinka ihminen elää, jos ei nyt ihan kauheita tee, jos ei ole uskossa. Jotkut uskovat voivat olla julkisyntisempiä kuin ei-uskovat, jotka taas saattavat päällisin puolin elää siistiä elämää.
Molemmat ovat syntiä ja
Molemmat ovat syntiä ja johtavat kadotukseen ilman parannusta
Median tekijät ulos kaapista
Mäkinen kompastelee median painostuksessa. Nyt siis hänkin on kumartamassa rahan voimalle! Keskustelu suhtautumisesta homoihin on kirkon osalta taas käynnissä. Siihen voivat ottaa osaa kaikki riippumatta ovatko kirkon jäseniä vai eivät. Tottakai kaikilla voi olla mielipide, mutta reilua olisi jos varsinkin ammattinsa puolesta niin palstatilaa tai näkyvyyttä saavat tutkijat ja toimittajat avautuisivat ja kertoisivat kaksi asiaa:
- ovatko he kirkon jäseniä ja
- mitä he ovat oman seksuaalisen suuntautumisensa osalta
en oikein tajua tätä arkkipiispaa
Jos hän on nyt niin järkyttynyt tästä "eheyttämistoiminnasta", niin miksei hän hoitanut asiaa edellisessä kirkolliskokouksessa? Mieshän on linjaton. Olisi vaatinut homoilun arvostelun kieltämistä.
Odotan innolla seuraavaa kirkolliskokousta.
Millainen rukous?
Kun kerran on tiedossa rukous joka on auttanut, sen varmaan on laatuaan ensimmäinen. Minäkin haluaisin tietää? Haluaisin tietää nimenomaan siksi, että pari viikkoa sitten sain tietää lopputilistä. Rukoilisin aamusta iltaan että löytäisin samanvertaisen uuden työpaikan.
Mutta kun kerran tällainen ihme on tapahtunut, minä olisin ainakin ryhtynyt matkasaarnaajaksi ja kertomaan koko maailmalle tuollaisesta ihmeestä.
Saapa nähdä, mikä hänestä sitten heterona tulee, ehkäpä hän olisi Luther-säätiön piispa jonain päivänä; siihen mennessähän ko. säätiökin hyväksyy naisen pappisvirassa.
Minun mielipiteeni..
Jos minä tällaisena tavallisena tapakristittynä suomalaisena joskus eroan kirkosta niin teen sen tasan sen takia että kirkosta on tullut antikristillinen.. eli kaikki se alkuperäinen ja arvokas lapsuutemme perinne ja rauha on tuhottu ulkopuolisten ja kirkkoon todennäköisesti juuri sitä tarkoitusta varten soluttautuneiden perverssien temmellyskentäksi..
Yhteiskuntamme tuhoamiseen kuuluu olennaisena osana myös kirkkomme tuhoaminen ja sehän näillä homo sitä ja homo tätä jutuilla ja meidän tavallisten rehellisten suomalaisten kaikesta maailman pahasta syyllistämisellä näyttäisikö siis muka onnistuvan?..
Minun mielestäni tällä asialla pyritään tietysti kaikkien mahdollisten 'valtamedioiden' voimalla peittämään tämän pienen kansamme ja maamme todelliset kohtalomme ja yleensä olemassolomme kysymykset tulevissa seuraavissa vaaleissa..
Mitä arkkipiispa on sanonut?
Hän otti nimenomaan kantaa siihen, että jos nämä näennäisesti kirkon siipien suojassa olevat järjestöt tekevät sellaista työtä, joka ei vastaa kirkolliskokouksen kannanottoja, jääkööt ilman rahaa ja kerätköön rahansa niiltä jotka heitä kannattavat.
Kuten sanoin, puunapit ovat kelpo almu Kansan raamattuseuralle. Hankkikoot rahansa vaikka kerjäämällä.
Tähän samaan joukkoon kuuluvat naispappeuden vastustajat. Ihmettelen sitä, miksi sellaiset papit jotka kurinpitotoimena on erotettu määräajaksi papin virasta, vielä kehtaavat valittaa päätöksestä. Päätös on tehty seurakunnassa, äänestyksellä valittujen seurakuntalaisten toimesta.
Mikseivät he rukoile sen puolesta, että pystyisivät luopumaan kannastaan?
Meillähän on nyt erinomainen konsultti, bi-Anni, joka voi antaa käytännön neuvoja, miten rukous toimii!
Siitä vaan rukoilemaan.
Harhautusta
Olen tullut siihen tulokseen että Ev. lut. kirkon johto puhaltaa savua lukijoiden silmille näillä homokannanotoilla. Suomalaiset ovat kautta aikain olleet voimakkaasti kristittyjä, jopati niin että katolisetkin ovat kateellisia monien suomalaisten pieteettisestä suhtautumisesta uskontoonsa. Missä siis mättää ? Taitaa olla protestantttisessa kirkossa joka ei osaa eikä pysty sammuttamaan suomalaisten janoa Kristuksen oppeja kohtaan. Jossain kohdin ollaan menty väärille raiteille.
Taas euroopan kansoja kusetetaan ja lujaa
samaan aikaan sumutetaan pankkikriisiä maton alle ja päälle savuverhoksi homopropagandaa.
Kaikki suuremmat poliittiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset uudistukset ja linjavedot tähtäävät lopulta yhteen ainoaan päämäärään; maailman valtioita valmistellaan toimimaan yhden maailmanhallituksen alaisina.
Tämän takia kansallisvaltioiden valta on ajettava alas, jolloin valtiot alistuvat ensin eri unioneiden hallinta- ja määräysvallan alle.
Kun aika on viimein kypsä, tullaan nämä unionit lopulta yhdistämään yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka yläpuolelle rakennetaan yksi maailmanhallitus, jonka alaisuudessa kaikki muut hallitukset ja parlamentit tulevat toimimaan.
Mikäli siis niitäkin ei lakkauteta syyn X nojalla.
Kokoomus , Suomen kurjistaja, yrittäjien karkoittaja , pikku-porvarin nihiloija, Äiti-Suomen alhaisin maapetturi, NWO-asiamies
http://www.youtube.com/watch?v=4bKwH3kJew4&feature... H Kissinger NWO 2007
http://www.youtube.com/watch?v=Rc7i0wCFf8g&feature... G H W Bush
http://www.youtube.com/watch?v=0CV8Xt2VWvc&feature... B H Obama
Huom. Videoilla on yhteensä miljoonia katsojia, suosittelen kaikille kiinnostuneille, Oik alakulmasta mm. Bill Clintonin, Gordon Brownin, G “Jr” Bushin, D Rockefellerin jne. jne puheita, kommentteja ja videoleikkeitä NWO asiasta
Mitähän kivaa Bilderberg-jykälle ja muulle eliitille on luvattu pohjavesiemme, kaivosten ym. vähien varojen siirrosta törkeään alihintaan kansainväliselle pankkiirirevohkalle ?
Paha saa palkkansa
Olen aivan varma, että nuo, jotka olivat osallisena tuohon kampanjasoppaan, saavat palkkansa.
Heidän tuomionsa tulee olemaan tyly kaikkien kristittyjen silmissä. Mitä tulee sitten asian psykologiseen vaikutukseen, siitä on monet asiantuntijat lausuneet kantansa.
Pystyvätkö videon tekijät (Falkit, Hiienkoski & al)ottamaan omalle tunnolleen, jota heillä tuskin on, sen minkä tuskan ja ahdistuksen he ovat aiheuttaneet Suomen nuorisolle?
Kuinka moni pettyy samanlaisessa tilanteessa kuin bi-Anni on/oli, kun rukous mukamas auttoi mutta nyt ei autakaan.
Tulee mieleen eräs tyyppi 70-luvulta, joka hoki: "Before I was an addict of drugs, now I am a new man in Jesus". Hän kierteli jonkin aikaan noissa hihuleitten kokouksissa kertomassa kuinka hän on päässyt rukouksen avulla eroon huumeista. Kun sitten myöhemmin tapasin hänet ja näin, että kierre oli taas alkanut, kysyin, miksi. Hän vastasi, että se oli vain sellainen juttu, että sain ruokaa ja asunnon pään päälle. Miksiköhän Jeesus hylkäsi hänet? Samoin taitaa käydä Anni-rukalle.
Voihan tietysti olla, että Anni kääriytyy pyhyyden kaapuun ja ryhtyy nunnaksi julistaen kuinka Jeesus pelasti hänet armoverellään. Sehän olisi kuin helluntailaisten todistukset...
Joskus nuorena lauleskelin saarnoissa "Vain Sun veres Jeesus on turvana mulla, ja kurjana siihen nyt turvaudun". Enpä kuitenkaan näiden vuosien varrella ole huomannut sen auttaneen. Tai sitten se on auttanut, vaikka en sitä itse huomaa!
"Pystyvätkö videon
"Pystyvätkö videon tekijät (Falkit, Hiienkoski & al)ottamaan omalle tunnolleen, jota heillä tuskin on, sen minkä tuskan ja ahdistuksen he ovat aiheuttaneet Suomen nuorisolle?"
Heh heh, onko itsestäs edes hyvä läppä?
Tuohan ei ollut minun sanomaa
vaan sen sanoi jo viikolla arkkipiispa kannanotossaan. Perjantai psykiatrit olivat radiopanelissa sitä mieltä, että tällainen sanoma (=rukous parantaa) on omiaan aiheuttamaan ahdistusta, jopa itsetuhoisuutta vastaavassa tilanteessa. Bi-Annin itsetunto ja tunne-elämä muutoinkin vaatisi heidän mielestään psykiatrista tarkastelua. Kampanjan tekijät ovat tietysti eri mieltä, koska Anni on nyt henkisesti heidän ohjauksessaan. Tuo juuri on tässä asiassa pelottavinta, mitä hänelle jatkossa tapahtuukaan; saako hän unelmiensa miehen, vai odottaako häntä eheytymättömänä Tuksun kohtalo!
Ja nyt puhutaan todellisuudesta, eikä mistään ennustuksista.
Kun tunnen alan ihmisiä, kuinka monta pappia on tänäkin päivänä psykiatrisessa hoidossa. Miksi rukous ei ole silloin auttanut? Sinne muuten kuuluisi ehdottomasti Falkin perhe, ja lähete pitäisi kirjoittaa myös tuolle Petterille. Petterilläkään ei rukoukset paljon auttaisi, kun hänelle annettaisiin sellaisen norsupiikki, että ei vuorokauteen inahtaisi, ja herättyään, jos ei pyytäisi anteeksi käyttäytymistään ministeriltä, pantaisiin eristykseen.
Salakankeelle
Salakankeella on aikaa istua koneensa ääressä ja toistella samoja herjojaan kaikille. Menisit välillä töihin.
Kirkkokeskustelussa on yksinkertaisesti kysymys rahasta. Piispat haluavat säilyttää kirkon verotusoikeuden ja siksi ovat myyneet sielunsa yhteiskunnalle. "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat."
Herätysliikkeet haluavat säilyttää kristinuskon mahdollisimman puhtaana ja ovat huolissaan Raamatun arvovallan hylkäämisestä. Esim vain yksi kuudesta hyväksyy naispappeuden, homoutta tuskin mikään.
Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa kaikkia syntisiä, sinuakin, Salakankee. Toivottavasti löydät näiden asioiden parissa viipyessäsi tuon rakastavan Jumalan ja hänen pyhän tahtonsa. Onnea etsintöihin!
Älä maista
Tätä sanan puhtauden menettämistä sitä jaksetaan taivastella. Joskus näyttää jopa siltä, että erityisen huolestuneista siitä ovat homovastaiset USKONNOTTOMAT. On mielenkiintoista, että ihmiset jotka eivät koskaan käy kirkossa ovat yhtäkkiä huolestuneita kristinopin puhtaudesta.
Mitään puhdasta raamatuntulkintaa ei kuitenkaan ole olemassakaan! Kaikki on subjektiivista. Kaikki on tulkintaa. Jokainen kristitty suodattaa raamatusta sen minkä haluaa ja hylkää kaiken muun. Kukaan ei elä, eikä voisi elää, täysin raamatun mukaisesti. Sellainen olisi inhimillisesti katsoen mahdotonta, LUONNOTONTA.
Tutustukaa Älä maista -kampanjaan (kampanjavideo YouTubessa). Siinä tuodaan esiin niiden kristittyjen kanta, jotka haluavat noudattaa raamatun äyriäistensyömiskieltoa.
Mahdollisimman puhtaana
Ai niinkuin ne kaksi lestadiolaisjohtaja, huom. johtajaa, jotka tuomittiin pedofiliasta ja insestistä.
Sekö on sitä puhtautta, että käytetään lasta hyväksi auktoriteetin varjolla.
Niinkuin ennenvanhaa helluntailaisetkin ryömivät pöydän alla pitkin liinojen katveessa, ja nipistelivät toisiansa. Ties mihin muuhun olisivat saattaneet ryhtyä
Ja mitenkäs Turun piispa, joka huorasi, ja joutui jättämään sen takia piispanvirkansa. Missä Jumala oli silloin, kun himot kiuhuivat ylimmillään?
Ja montako kirkkoherraan on nainnut diakonissojansa kun ruustinna ei ymmärrä hyvän päälle;=J
Että se siitä puhtaudesta kirkkopiireissä.
Homofoobikot sortavat meitä
Homofoobikot sortavat meitä kaikkia! Vapaus ennen kaikkea.
Huono idea
"-HÄVETKÄÄ MÄKINEN, ja muut kaltaisenne, ja perustakaa oma "Uusien Aikojen Kaiken Salliva Kirkko" jossa kaikki on sallittua eikä mitään rajoja ole mitä uskonto/Raamattu asettaisi tai määräisi."
Miksi perustaa uusi, kun vanhakin ajaa saman asian?
Vaihtoehto 2: Seurakuntalaiset erotkaa.....
...perustamaan uudestaan alkuperäinen Lutherin uudistusoppien mukainen Ev.Lut.Kirkko 2.
Pitäköön Mäkinen & co nykyisen , ja muokatkoon sitten "avoin kaikille seksuaalivähemmistöille-kirkko" muodon, jossa omat pastorit ja kirkon menot (avio yms) kaikille vähemmistöille, homot, lesbot, transvestiitit, sado ja masokistit, nahka-kumi yms fetistit,jne. Kaikki saavat pukeutua pappia myöten oman edustamansa sekuuaalityylin mukaisesti.
Eikö tämä olisi nyt sitä "vapautta ja hyväksyntää? Presidentti, Vihreät, RKP:n Wallin, Kokoomuksen Stubb, ja muutamat muutkin politiikot nyökyttäisivät tälle. Kouluissa näitä oppeja sitten tulisi opettaa jo heti lapsille (tottakai), ehkä sitten uskontokin hyväksyttäisiin kouluissa!?!
Ei tule mieleeni enään muuta kuin alkuperäisten Ev.Lut.Kirkon jäsenten tulisi erota rahahallakin uhkailevasta nyky-kirkosta, TAI Mäkinen & kaltaisensa papisto eroaa kirkosta, ja kirkko erotetaan valtion holhouksesta kokonaan lopullisesti jos alkaa rahalla uhoilemaan mitä mieltä saa kirkon jäsenet olla.
Ei tarvi perustaa...
Menkää Luther-säätiöön ja sen hiippakunnattoman piispan hoiviin Pyhän Sydämen kappeliin rukoilemaan. Siellä saatte sielullenne rauhan, omienne joukossa.
Millä tavalla kirkko on valtion holhouksessa?
Ei valtio päätä kirkon opeista eikä kirkkojärjestyksestä.
Molemmat kirkot evlut ja kreikkalaiskatoliset ovat itsenäisiä kirkkoja.
Ihmeellisiä aikoja
Kirkko sanoo että nussikaa niin homona kun ikinä haluatte. Mutta se ei käy. No ei tietenkään, koska tässä käydään ihan homona vaalikampanjaa, ja mikä olisi parempi ase kuin ihka oikea homo. Kuka ei ole ihan homona homojen perään, saa palkinnon kaksi, homonnäköisen kortin ja samalla joutuu pelistä ihan homona ulos.
Vakaumus ja sananvapaus on ihan homon kivoja asioita.
Kuten poliittinen puoluekenttä, myös valtionkirkko menee uusiksi
- Ja kun kerran arkkipiispa rahasta puhuu, niin lopetettakoon kirkolta ensinnäkin nykyiseen lainsäädäntöön perustuva yhteisöveron kantamisoikeus ja tuotto.
- En ymmärrä, miksi yritysten pitää maksaa pakkoveroa kirkolle !? Kirkko pitää tässä suhteessa aidosti jo lopultakin erottaa valtiosta.
- Kirkolla on valtava maa- ja kiinteistöomaisuus, se ei jää puille paljaille.
- Jokainen yksittäinen palkansaaja ja veronmaksaja voi
kirkosta eroamalla (ja mahdollisesti johonkin toiseen rakenteeseen liittymällä) sitten itse miettiä haluaako olla mukana, ja maksaa näistä palveluista, mielipiteista jne.
Yritysten kirkollisvero!
Se on valtion kirkolle maksama korvaus hautaustoimen ylläpidosta, koska jumalattomatkin joudutaan hautaamaan seurakuntien ylläpitämille hautausmaille. Yksityisiä jumalattomia hautausmaita on kourallinen.
Tuo korvaus ei riitä edes tuohon ylläpitoon, joten on turha puhua mistään tuotosta. Tuohon korvauksen liittyy myös väestörekisteriin liittyviä toimenpiteita.
Kun joku on innostunut tuosta hautaustoimesta, kannattaisi vaikka tupakkiaskin kanteen piirustella niitä lukuja, paljonko tulisi maksamaan, jos kunnat joutuisivat perustamaan omia hautausmaitaan, kun eivät pysty edes perusterveydenhuoltoakaan hoitamaan vanhustenhuollosta puhumattakaan.
Kukapa noita kirkkoja ostaisi. Ne on lailla suojeltuja, ja pelkkä rasite seurakunnille, ja sitten jokut itkee, kun esim. homevaurioiden takia kirkko puretaan!
Eroa Homojen Lesbojen ja hyväksikäyttäjien kirkosta
Piispa Mäkinen osoittaa puheillaan sen missä tilassa Ev.Lut Kirkko on vain Raha kiinnostaa moraalista viis.
Erosin juuri moraalittomasta EV.Lut kirkosta tee sinäkin samoin.
Just sun
kaltaisten kusiaisten takia kenenkään ei pitäis erota edes kiusallaan.
Vähemmistödemokratiaa Suomessa
Ajan henki tuntuu olevan tällä hetkellä, että enemmistö kansasta vaietkoon ja heidän mielipiteillään ei ole merkitystä. Vain vähemmistön oikeudet pitää huomioida , vaikkapa enemmistön kustannuksella. Meillä on presidentti, arkkipiispa ja vihreät, jotka ajavat voimakkaasti tätä linjaa.
Vähemmistöjen esittämät vaatimukset kaikkein mielettömimmätkin ovat aina oikeuksia ja ne hävetkööt, jotka uskaltavat arvostella ja arvioida näitä "oikeuksia".
Jo on mennyt elämä malliinsa Suomessa. Kolme vanhaa osoita puoluetta ei uskalla äänien menettämisen toivossa puuttua enemmistön Mielipiteiden vähättelyyn ja halveksuntaan ja perussuomalaiset ovat puhtaasti populisteja. Eli ei taida äänestäminenkään auttaa asiassa.
piispoille parempaa tekemistä
Ev. lut. piispoilla luulisi olevan parempaakin tekemistä kun vouhottaa näitä ainaisia homojuttuja. Menisivät vaikka Fukusiman ydinvoimala työmaan työntekijöitä lohduttamaan heidän tuskassaan. Nämä homojen hyysäys jutut alkaa jo ällöttää.....
" Yritysten kirkollisvero"...
" Yritysten kirkollisvero! - 11:16 don Qixote
Se on valtion kirkolle maksama korvaus hautaustoimen ylläpidosta, koska jumalattomatkin joudutaan hautaamaan seurakuntien ylläpitämille hautausmaille. Yksityisiä jumalattomia hautausmaita on kourallinen. Tuo korvaus ei riitä edes tuohon ylläpitoon, joten on turha puhua mistään tuotosta. "
.
.
- Voi olla, mutta se ei kuulu yritysten maksettavaksi ! Kirkko saa kirkollisveronsa sekä yksityisiltä - heillä on vapaus erota; että yrityksiltä - joilla ei ole eroamismahdollisuutta. Tämä kaikki on VEROTUOTTOA kirkolle.
- Yritysten kannalta KIRKOLLISVERO on pelkästään pakko-otolla kerättyä TÄYSIN PERUSTEETONTA maksurasitetta. Se on mitä kiireellisimmin poistettava !
- Silti näiden tulojen lisäksi kirkko saa vielä valtiolta BUDJETTIERIÄ mm. noiden hautaamis- ja kirjaamistehtäviensä hoitamiseen.
Jos kerran näin on
Alapa sitten soihdunviejäksi niin, että kansanedustajaehdokkaasi hoitaa asian salamavauhtia seuraavassa eduskunnassa. Sehän ei ole kuin budjettiasia.
Toisaalta jos halutaan meikkausta käyttää, korvausperusteeksi voidaan määritellä vaikka kengänkokosi. Yritysvero säilyy ennaltaan, ja se otetaan valtion budjetista joltain toiselta momentilta.
Miten muuten tuo asia sinua koskee, onko sinulla suurikin yritys? Yrittäjät eivät ole pahemmin asialla elämöineet, lähinnä ne ovat olleet yksityiset vastarannan kiisket, kuten esim. vapaa-ajattelijoiden liitto. Perustakoot omat hautausmaansa, niin miten mallikkaasti heiltä yritystoiminta sujuu, ilman yhteiskunnan avustuksia.
Tsemppiä Annille
Jo on taasen suomalaiset avanneet sanaisen arkkunsa ja heittäneet lokaa ja rääpineet ihan hyvässä tarkoituksessa tehtyä Anni -videota. Antakaa mieluummin tukenne nuorille, jotka eivät halua tämän päivän kuvottavan homointoilun mukaisesti elää, vaan haluaisivat normaalin suhteen vastakkaiseen sukupuoleen.
Kuinka moni teistä on todella lukenut Raamatun? Tiedättekö, millaisia varoituksia siellä ihmisille sanotaan ja millaisia lohdutuksen ja rakkauden sanoja. Siinä varoitetaan ns. lopun ajoista ja kehotetaan tarkkailemaan, mitä tapahtuu maalla, merellä, ilmassa ja valtioiden välillä ja sisällä. Jättäkää nuo jaarituksenne ja ryhtykää valmistamaan itseänne ottamaan vastaan mitä tuleman pitää.
Jospa teillä olisi Raamattu toisessa kädessä ja sanomalehti toisessa/tai korvakuulokkeet uutisten kuuntelua varten, niin ette olisi sitten ihan äimän käkenä, kun tosi paikka tulee eteen.
Raamattu kehottaa lähtemään luopiokirkosta pois ettei syyllisty samoihin synteihin, vaikka itse ei käytännössä tekisikään sellaista, mikä Jumalan silmissä on kauhistus. Ei ihminen ole Jumala, joten pitäkää pienempää meteliä. Vahinko, että kirkkomme paimenet ovat jättäneet todellisen Jumalan sanan pimentoon ja puhuneet vain "ihmisen suulla" ja ihmisten "korvasyyhyyn". Niinpä nyt muutamat vauhkoontuvat tästä Anna- videon sanomasta, kun todellinen tieto on jäänyt saamatta. Muistutan, että Somoran ja Gomorran jäännöket on löydetty, joten ...