Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) on päästetty Suomen mediassa aivan liian helpolla, arvostelee keskustalainen europarlamentaarikko Hannu Takkula. Stubbin kolmen kohdan analyysit pääsevät mediassa aina mukisematta läpi, vaikka ne osoittautuvat Takkulan mielestä usein pikaisesti pohdituiksi tai jopa aivan vääriksi.
Keskustalaisen sanomalehti Suomenmaan haastattelussa Takkula nostaa esimerkiksi Egyptin kansannousun, jonka takana Stubb uskoi olevan uuden Facebook- ja Twitter-sukupolven. Takkula huomauttaa, että puolet egyptiläisistä on lukutaidottomia.
- Puolet kansasta oli ulkona koko tilanteesta. Ei voi yleistää, että koko Egypti on kansannousun takana. -- Kansannousun jälkeen kenraali nousi valtaan. Tämähän muistuttaa klassillista sotilasvallankaappausta. Oliko 74-vuotias kenraali muka Facebook-sukupolven kannattaja, Takkula kysyy.

Kommentit
stubbin poliittista määrittelyä
on kapeakatseinen sinne tänne poukkoileva kiinnekohdaton opportunisti ja tuuliviiri
Asiantuntija Vaarala
antaa arvionsa lyhyen ajan UM:ssä ministeröineestä miehestä. Mitä olivat Kekkonen ja Karjalainen? Vakaa mestausryhmän johtaja ja toinen KGB:n lemmikki, todennäköisimmin määrätietoisen ryyppäämisen johdosta, molemmat.
Ja mitä oli Koivisto ministereineen? Maan ja puolueen konkkaan vienyt pankinjohtaja, joka uskoo vakaasti kykyihinsä, joita muut eivät oikein löydä. (KGB oli poikkeus).
Ahtisaari oli paras maan edustajana, todella: terävät kiiltonahkakengät, lepattavat pöksyt möhömahan alla, rinta täynnä rihkamaa, vaikeus pysyä jaloillaan, mikä teki miehestä Kekkosen tosi seuraajan. Ja laastari valmiina otsassa.
Stubbeli
on epäpätevä ulkoministeriksi. Jopa Kanerva oli pätevämpi ja pystyi itsenäiseen ajatteluun.
Suomenmaa kirjoitti aivan oikein. Stubbeli latelee lähinnä yleisesti hyväksyttyjä itsestäänselvyyksiä ja yllä mainittuja tuulesta temmattuja Twitter-heittoja.
Stubbelia ei pitäisi päästää edes edukuntaan, mutta "kukkahattutädit" varmaan pitävät huolta, että se toive ei toteudu.
Olikohan niin,
...että liian kansallismielinen Kanerva piti saada vaihdettua opportunistiseen globalistipankkiirien puudeliin?
Tunnettu KGB:n informoija
oli pikemminkin poistetava lavalta, kun järjestö oli yhä vallassa Kremlissä. Suomi kun on yhä muutenkin hiukan, tai hiukkaa enemmän, kyseellisessä asemassa näissä jutuissa. Myös miehen pakkomielisessä "naissuhteiden" mainonnassa oli jotakin tosi outoa. Olisi hyvä muistaa, että KGB:llä oli - yya:n pohjilta - murhien ekspertti pomonaan Suomessa.
Puun ja kuoren välissä...
...olaan kun kykypuolue yrittää hoitaa ulkopolitiikkaa. Mutta toisaalta Demarit & Lipponen, muumimamma ja Tuomioja epäonnistuivat kyllä kertaluokkaa pahemmin... Kepua en ole koskaan äänestänyt, mutta täytyy sanoa, että edellinen kelpo ulkoministeri löytyy Ahon hallituksesta (Rantanen) ja sekin johtui kai lähinnä siitä että 70-päivässä ei ehdi paljon tyriä.
Todellinen, jotain oikeasti aikaan saanut ulkoministeri täytyy hakua 50-luvulta eli Carl Enckell. Hänen jälkeensä toimessa on piipahtunut pelkkiä "vaihtomiehiä" eli syystä tai toisesta "diveripelaajia"...
Yllättävän moni on vielä onnistunut sotkeutumaan jonkin sortin rikoksiin, alkoholismiin tai muuten moraalittomaan toimintaan kautensa jälkeen eli toivotaan että Stubb jättää siinä mielessä vähän paremman perinnön ;-)
Pitäköön Takkula turpansa kiinni
Uskon Stubbia milloin tahansa ennemmin kuin Takkulaa. Kaikki kepulaiset valehtelevat. Takkula on tässä valehtelijoiden porukassa aivan omaa luokkaansa. Oikea emävalehtelija.
Kokkarit valehtelee niin, että Toivon korvat heiluu
http://www.youtube.com/watch?v=C5RhrUtpHMM&NR=1
Pitää olla hyvin naiivi, hyväuskoinen ja sokea suomalainen
Res. korpraali Cai-Göran Alexander Stubb on käynyt koulunsa Lontoossa (London School of Economics and Political Science), ja ajaa oppi-isiensä & rahoittajiensa asiaa. Ei Suomen, Suomalaisuuden tai Suomalaisten.
Pitää olla hyvin naiivi, hyväuskoinen ja sokea suomalainen, mikäli todella luulee Kataisen ja Stubbin olevan suomalaisten ja isänmaan asialla. Heidän tarkoituksenaan on ajaa koulukuntiensa etua hinnalla millä hyvänsä.
Varsinkin nyt tulevissa vaaleissa on erittäin voimakas syy epäillä vaalivilppiä kun hallituspuolueet ovat todellisessa vaarassa tipahtaa.
Suomeen on ehdottomasti saatava puolueeton rehellisistä perussuomalaisista koostuva valvontakomissio huhtikuun 2011 vaalien ajaksi.
http://www.youtube.com/watch?v=goIDq_oRbEY Vaalivilppi on sittenkin totta Suomessakin
Tämä
on täysin selvää asiaa. Mikään valtaan päässyt kolmen suuren parittainen ryhmittymä ei salli kolmikon vallan murenevan, ei edes vaaleissa. Taustavoimat ovat jo varmaankin sopineet menettelytavoista. Pressan vaaleissa Heikki Urmas joutui puliveivauksen kohteeksi.
Nyt pitäisikin poikkeuksellisesti julkaista kaikkien äänestäneiden nimet ja verrata lukumäärää vaalilippujen määrään. Näin kaikki voivat katsoa ovatko käyneet äänestämässä vai ei. Ettei vaan esim. kepulaisessa pitäjässä livauteta äänestämättömien lippuja uurnaan ja ruksata äänestämätöntä äänestäjäksi.
Urkin ja Ahdin aikana
äänestyksiä myös "kontrolloitiin" laittomasti. Ahti Karjalainen oli siitä vastuussa UM:ssä ja Kekkonen itse Suomessa. Kumpikaan ei ottanut koskaan mitään vastuuta, vaikka se oli törkeä rikos peruslakia ja kansalaisoikeuksia vastaan.
Aiot äänestää Kokoomusta? Aiotko olla yhtä idiootti, kuin
sen johto? Lue mitä nämä "isänmaantoivot" ovat päästäneet suustaan viime aikoina.
Cai-Göran Alexander Stubb:
• "Olen liberaali maahanmuuttopolitiikassa ja niin on Kokoomuskin. Monikulttuurisuus ja maahanmuutto, joko työperäinen tai muunlainen, on kaikille rikkaus"
[Kommentti ruotsin kielen aseman heikentymisen mahdollisuuteen hallitusneuvotteluissa]
• Jos Kokoomus ja minä olemme seuraavassa hallituksessa, lupaan ettei ruotsin kielen asemaa heikennetä millään tavalla. Tämä on ensimmäinen vaalilupaukseni. (Om Samlingspartiet, och jag, är med i nästa regering så lovar jag att svenskans ställning inte försvagas på något sätt. Det här är mitt första vallöfte.)
Ruotsin aseman puolustus
on aika törppöä jopa kaksikieliseltä Stubbilta. Tuo kieli kun ei vastaa todellista tarvetta tai rationaalia Suomessa. Mutta ulkomaila opiskelua ei tule pitää rasitteena. Tosiasia, jota Suomessa ei ole vieläkään tunnustettu, nimittäin on ja oli, että Kepun ja Demareiden ulkoministerien alla Suomen UM oli surkein koko Euroopassa.
Se tuli maalle kalliiksi, kun turkulainen typeryys ja nepotismi lisättiin surkeuteen Koivisto alla. Käytännössä se myös merkitsi, että Ruotsi ja NL vetivät hyödyt tekemisistä, joissa niillä ei ollut mitään tekemistä. Suomi sen kun meni konkkaan.
Nuo jutut olisi selvitettävä. Ja niistä vastuu kuluu yhä markkinoilla oleville vanhoille jästipäille, kuten myös Väyrynen, Ahtisaari ja Halonen. Aika outoa, että Stubbiin keskitytetään, kun kaikki vanhat maanpetokselliset typerykset yhä mäkättelevät julkisuudessa.
Korpr. Seta-Stubbilla ei ole 2011 vaaleissa hätää,
sillä hän tulee saamaan valtavan äänisaaliin, kun kaikki pääkupunkiseudun purkkirusketusta käyttävät pintaliitäjät, setalaiset, kampaajat, kosmetologit ja kokoomuslaiset seurapiirikanat ja jakkupukukalkkunat äänestävät palvontansa kohdetta. Heidän aivojaan eivät rasita historialliset tosiasiat, koska heidän maailmankuvansa on kotoisin Glorian ja Eevan valokuvista.
Kun eduskunta syksyllä kokoontui, kahvila oli täynnä seurapiiritoimittajia, jotka etsivät Tanja Karpelaa, Satu Taiveahoa, Stubbia ja vastaavia. Kukaan ei ollut kiinnostunut vakavaa lainsäädäntötyötä tekevistä kansanedustajista, koska toimittajat eivät tunteneet heitä.
http://www.youtube.com/watch?v=-kBOWaxauTA&feature=related Narsisti Stubbilla on ”Hirvee syke päällä”
"Europarlamentissa työskennellessään Stubb toimi parlamentissa seksuaalitasa-arvoverkoston eli GLBT (Gay, Lesbian, Bi and Transsexual) Intergroupin varapuheenjohtajana. Ulkoministeri Stubb on toiminut myös homofobian vastaisen työn hyvän tahdon lähettiläänä vuonna 2008. Helsinki Priden suojelijana hän toimi 2010.
Puoluejohto möhli houkuttelemalla eturiviinsä - ohi pitkän linjan politiikkakonkareiden - rpk:läisen Stubbin, linssiluteen, joka pitää nyt soidinmenoja sukupuolineutraaleiden kanssa.
Siinä riittää kokkeleilla selittämistä kodin, uskonnon ja Isänmaan tunnuslauseenaan pitäville perusäänestäjille.
Kunpa pääkaupunkiseudun purkkirusketusta käyttävät wannabe-pintaliitäjäporvarit lakkaisivat äänestämästä näitä variksenpelättimiä.
"Kokoomuksen rkp-läinen Stubb"???
???????????
Stub on päässyt liian helpolla
Väyrynen on ulkomaankauppaministerinä joutunut hoitamaan,tärkeimmät ja vaikeimmat asiat.Stub on voinut keskittyä nato nappulointiin.
Stubb on päässyt vähällä
koska hän ei ole kansanedustaja. Media on kiinnostunut vain puolueiden imagosta, ei teoista. Sama näkyy nyt vaalien alla "poliittisista" kirjoituksista lehdistössä ja töllössä.
Takkulalle tiedoksi... Ei näin...
"Takkula nostaa esimerkiksi Egyptin kansannousun, jonka takana Stubb uskoi olevan uuden Facebook- ja Twitter-sukupolven. Takkula huomauttaa, että puolet egyptiläisistä on lukutaidottomia."
Vaikka Libyassa olisi 90% lukutaidottomia niin se on eri asia että valtiollinen tiedonkulku ja valtiollinen sensurointi on Libyassa aivan eri toimintaympäristössä internet-aikakaudella.
Vaikuttaa siltä että KEPU:n kokeneet ja viisaat poliitikot on laskettavissa nykyään yhden käden sormilla... ja se on todella vähän kun vertaa KEPU:n toistaiseksi laajaa valtakunnallista kannatusta...
Mikäli jotain epäselvää Takkulalla edellisessä.
ks. Linkki n. 17. min.
As a democratic revolution led by tech-empowered young people sweeps the Arab world, Wadah Khanfar, the head of Al Jazeera, shares a profoundly optimistic view of what's happening in Egypt, Tunisia, Libya and beyond -- at this powerful moment when people realized they could step out of their houses and ask for change.
http://www.ted.com/talks/wadah_khanfar_a_historic_moment_in_the_arab_wor...
Kuka on päässyt helpolla?
Kyllä se on Takkula, joka on päässyt helpolla. Mutta eipä hän ole paljoa lehtien palstoilla esiintynyt. Ei taida olla Takkulalla EU parlamentissä tekemästään paljoa kertomista.
Miksi Stubb vaikenee?
On viime viikot ollut kuin pissi sukassa. Ei mitään raflaavia ulostuloja. Onko vaalistressi iskenyt? Tässä alkaa vallan huolestua Stubbin tilasta?
Ettei vaan ole jäänyt jossakin hotellin ulkopuolelle kuten tässä taannoin Egyptissä palatessaan hiekkaa lenkkareissaan aamujuoksuiltaan?
Pettävä Stubb on pettymys
Stubb on ollut kaikin puolin pettymys. Poukkoilee vihreiden, setalaisten, RKPn ja halosen linjoilla.
Joku mainostoimisto voisi palkata Stubbin brändäämään vaikka muikun mätiä, ei häntä suomalaiset kiinnosta.
Miksei Soini vastannut?
kun häneltä nuorison tentissä kysyttiin: Saako raiskauksen uhri tehdä abortin?
Soini sanoi ettei vastaa tuohon ja lisäsi ettei muiltakaan ole tuota kysytty.
Valehteli paavin kannattaja. Muilta on kysytty ja vastaus on ollut "kyllä".
On se kumma että meiltä löytyy tuo pakollinen "paskan viide nnes" kaikenlaisten kommunistien, köyhät ja eläkeläiset omalla asiallaan ja persut, joiden johtaja kulkee skotlantilaisen alasarjan jalkapallojoukkueen huivi kaulassa
ja kannattaa pedofiilikirkkoa.
Takkula alueellisena Europarlaamentarikkona tehoton
Wikipedia Hannu Takkulasta:
Kasvatustieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 1993 valmistunut Takkula työskenteli Rovaniemellä luokanopettajana ja radiotoimittajana ennen nousemistaan eduskuntaan vuonna 1995. Hän oli useissa eduskuntavaaleissa Lapin vaalipiirin ääniharava. Takkula tuli tunnetuksi alun perin televisiovisailu Kymppitonnista hänen otettua siihen osaa yli vuoden ajan.
Wkipedia ulkoministeri Alexander Stubista:
Stubb työskenteli tutkijana Suomen ulkoasiainministeriölle vuosina 1995-1997 ja Suomen Akatemialle vuosina 1997-1999. Hän väitteli filosofian tohtoriksi London School of Economicsissa vuonna 1999.[5] Väitöskirjan aiheena oli Euroopan unionin joustava yhdentyminen.
Luotan koulutuksen ja ansioiden perusteella enemmän Alexander Stubbiin.
Kymmppitonnivisailu ponnahduslautana julkkisuuteen tai tohtoriväitöskirja vaativasssa instituutissa asia-aiheesta ovat kokonaan eri luokan asioita.
Takkulan työtehtävä europarlaamentarikkona tulisi olla esittää ja totetuttaa keinoja eurooppalaisten valtioiden ylisuurten julkisten sektoreiden pienentämiseksi ja yksityisen sektorin toimintakyvyn ja tuottavuuden lisäämiseksi.
Riittääkö Takkulan rahkeet ?
Takkulan rahkeet
eivät riitä. Onkohan jälleen "etelän metian" syy. Takkulan jorina on tyypillistä kepulaista sanomaa.
Miksi kummassa vasta nyt, Takkula?
Minkki- Mari pääministerinä oli / on löysä toimissaan ja lojaali ministereiden tekemisille tai sanomisille. Onkohan niin, että pääministeriys ei ole naisten homma ollenkaan?
Ajan hengen mukaisesti hallituspuolueissa ei ole ollut miestä eikä naista kritisoimaan tätä olotilaa, kuin vasta nyt Takkula /Väyrynen II epäsuorasti hallitustien loppusuoralla.
Tuntuu oudolta, että Väyrynen on jaksanut pitää mölyt mahassaan näinkin pitkään! Tämä Koiviston ylikävelijäyrittäjä hautoo mediaan jotain yllätystä vielä ennen eläköitymistään.
Terttu Savolainen et ole ainoa
joka on huomannut vaalivilpìn. Sitä on tehty pitkään ja ennakkoäänet vaihdettiin mm pressanvaaleissa molemmilla Halosen kausien vaaleilla. Turkulainen henkilö valitti siitä jopa korkeinpaan oikeuteen saakka, mutta LIPPONEN keskeytti prosessin. Taisipa viime vaalien jälkeen löytyä ennakkoääestyslaatikko Tampereellakin katuosasta.
Siis mitä teemme ?
Stubb on federalisti
Eilisessä Uutisvuodossa Katainen mainitsi, että kansanaate (kansallisaate) on sellainen jonka soisi häviävän.
Ei paljon ihmetytä, kun katsoo millaista politiikkaa Kataisen ja Stubbin johdolla on tehty. Se on kaukana Suomen kansallisesta edusta.
Kutvonen itse taas
on sellainen, jonka kansa soisi häviävän. Mitä pikemmin ja mitä jäljettömimpiin, sitä parempi.
Kokoomuksen vaaliohjelman prioriteettijärjestys Suomessa
- homoseksuaalien ja lesbojen tasa-arvo
- pakkoruotsin ehdoton säilyttäminen
- Eliitin ja Suurkapitaalin voittojen maximointi
- maahanmuuttajien ja romanivarkaiden paapominen
- muslimien oikeudet ja Koraanin pyhyyden suojeleminen
- yli varojensa eläneitten EU-maitten avustaminen verovaroin
- Suomi NATOon kansalta mitään kysymättä
Tässä seuraukset kokoomuksen 8 v. vallassa olosta:
- 900 000 ihmistä köyhyysrajan alapuolella
- 300 000 ihmistä työttömänä + 150 000 tempputyöllistettyjä, kurssilaisia, tilastokikkailuja
- sadat tuhannet työntekijät joutuvat tekemään joko osa-aikaista tai lyhennettyä työviikkoa
- monet lapsiperheet joutuvat pyytämään tukea sosiaalitoimistoista ja kelalta
- leipäjonot kasvavat ja niissä käy nyt jopa lapsiperheitä ja nuoria
- asuntojen hinnat räjähtäneet käsiin
- asuntojen vuokrat nousseet kokoajan
- valtio ottaa koko ajan lisää velkaa
- kunnat nostavat kokoajan kunnallisveroaan
- jätemaksut nousevat
- vesimaksut nousevat
- viemärimaksut nousevat
- sähkö hinta nousee
- polttoaineiden verot nousevat
- ruuan hinta nousee
- nuoristyöttömyys hipoo 25%
Kataisen Kokoomusta kiinnostavat Islanti, Latvia, Kreikka, Irlanti, Portugali ...
Äkkiä siinä Suomi ja suomalaisuus unohtuu, kun on noin tärkeitä kohteita autettavana.
Tosi kaukana perässä tulevat esimerkiksi isien tasa-arvo lasten huoltajuuskiistoissa ja vanhusten kohtelu laitoksissa.
Siinä riittää kokkeleilla selittämistä kodin, uskonnon ja Isänmaan tunnuslauseenaan pitäville perusäänestäjille.
Kiitokset
syvällisestä ja neutraalin viiltävästä analyysistä, on se vaan käsittämätöntä että yksi puolue tuolla lailla voi vaikeuttaa kaltaisesi kunnollisen kansalaisen elämää. Kuten vahvasti todistat, joka kuudes suomalainen on siis köyhyysrajan alapuolella ja sitten vielä tasa-arvoakin vaativat!
Pari asiaa kuitenkin unohdit. Ollos huoleton, saat kyllä varmasti nekin vielä jotenkin pantua kokoomuksen piikkiin: suomalaisen potkupallon surkea taso ja kaiken maailman tuomionpäivän pellejen määrä. Ja eikun kirjoittamaan sitä kymmenettä kommenttia!
Ulkoministeri Stubbin onnettomat historian tiedot ovat jo
herättäneet huomiota Kremlin lisäksi niissä pöydissä, joissa maailman mahtavat tapaavat.
Asian ymmärtää paremmin, jos tietää, että Stubb – tämä Suomen politiikan vänrikki Nappula – on opiskellut ulkomailla, eivätkä suomenruotsalaisen kasvatuksen saaneet tiedä juuri mitään isänmaamme historiasta.
Heidän esikuvansakin on Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf, tämä 1600-luvun tyranni ja massamurhaaja, jolla vieläkin pelotellaan lapsia ympäri Eurooppaa.
Kun Stubb ylpeilee maailman mahtajille suomalaisesta demokratiasta, ihmisoikeuksista, koulutuksesta ja terveydenhoidosta, hänen kannattaisi hieman perehtyä Suomen historiaan.
Vain Espanjan sisällissodassa murhattiin ihmisiä yhtä paljon kuin Suomessa 1918, yli prosentti kansasta. Valtaosa tapetuista oli punikkeja, jotka murhattiin vasta sodan jälkeen.
Massamurhaajat olivat maan parhaimmistoa: opettajia, lääkäreitä, pappeja, insinöörejä, maanviljelijöitä. Kuolemantuomioita jaettiin tutkimatta ja mielivaltaisesti. Lapsuuteni Rööperissä kuolemanpartiot liikkuivat kaduilla ja kyselivät henkilöllisyyspapereita. Jos lompakosta löytyi puolueen tai ammattiliiton jäsenkortti, mies ammuttiin kadulle ja jäsenkortti naulattiin otsaan
Tuon ajan kokoomuslaista kansanterveystyötä kuvaa se, että monet lääkärit kieltäytyivät hoitamasta punaorpoja
Kun serbia-/ruandalaisia tuomitaan nyt oikeudessa, suomalaiset kansanmurhaajat selvisivät sillä, että tynkäeduskunta sääti taannehtivan lain, jolla valkoiset murhaajat vapautettiin vastuusta.
Loka-Laitinen
Katsokaa kuinka se juoksee
Kyllä Stubb on saanut paapomiskohtelua. Takkulalla on ihan oikeasti asiapuolta väitteessään. Katsokaa kuinka Stubb juoksee pitkään ja monasti. Katsokaa kuinka Stubb pyöräilee. Katsokaa kuinka Stubb juoksuttaa turvamiehiä. Katsokaa kuinka Stubb ui. Stubb kondomiasussa edestä Stubb pyöräilyvetimissä takaa. Itse ihmettelen miksi suomenkielinen Suomalainen äänestäisi koskaan Stubbia, löytyyhän Kokoomukselta paljon muitakin hyviä ehdokkaita, suomenkielisiä. Niiden etuja ajat kenen kieltä puhut.
Stubb on jo korkea aika
Stubb on jo korkea aika potkaista pois jalustaltaan.
Stubidon sammakoita!
Stubb on päästellyt enemmän käsittämättömiä sammakoita, kuin kymmenen edellistä ulkoministeriä yhteensä.
Mm. Alex väitti Venäjän merkityksen olevan Hollannin luokkaa. Sitten hän sanoi Turkin olevan vaikutusvaltaisempi kuin koko EU.
UM:n veteraani juhani Suomi sanoi, että ministeriösssä naureskellaan Stubbin tietotasolle.
Stubb harjoittelee oletetun vastauksen etukäteen ulkoa kolmella kielellä ja antaa siten pätevän vaikutelman.
Jos toimittaja erehtyy kysymään jotain syventävää tai aiheen ulkopuolelta, niin Stubb alkaa heti nikottelemaan.
Puhut paskaa
Hollannin luokkaa sanoi Katainen Venäjän taloutta. Mikä piti vielä 4 vuotta sitten paikkansa. Öljyn hinnanousun myötä talous on Espanjan luokkaa.
Suomi on Kekkosen elämenkertakirjuri eikä ole koskaan tehnyt mitään mainittavaa. Mies lähti katkerana kepulaisena eläkkeelle hommasta, johon häntä ei olisi alunperin pitänyt päästääkään.
Stubbin tuntee koko Eurooppa ja USA. Juhani Suomi nimistä miestä ei tunne talon isännöitsijä.
Mikä UM:n veteraan tuo
Juhani Suomi muka on? Missä hän on edustanut maata? Hänelle järjestettiin homma UM:stä, joka oli - onko yhä - palkkiovirkojen pesäke. Suomi oli "Kekkosen saavutusten" historioitsija. UM oli myös ammattitaidottomuuden karmea esimerkki sekä Kepun että demareiden alla, siis EU:n surkein ulkoministeriö, joka keskittyi omien tyhmien ja usein valheellisten arkistojensa "pitoon."
Ainoa maa, jossa sen touhut otettiin vakavasti, oli Suomi, koska se työllisti runsaasti politiikkaa rahoittaneiden tenavia ja sukulaisia.
Tyypillinen keskinkertainen kokoomuslainen
Todistetusti on ilmiselvää, että vaikka kuinka jumppaisi ja tehtailisi tohtorintitteleitä, niin ei sitä keskinkertaisuutta voi paeta kuin ulkokultaisuuteen. Tämä on Stubin henkilökohtainen tragedia, mutta niin yleinen kokoomuslaisten keskuudessa. Niin se on, että joillekin annetaan älyllinen laiskuus helpommin anteeksi kuin toisille.
Takkulan kannattaisi ensin itse perehtyä asioihin
Uutinen:
"Takkula huomauttaa, että puolet egyptiläisistä on lukutaidottomia."
Olisikohan Takkulan kannattanut tarkistaa asia ennen populistista älämölöä.
http://hdrstats.undp.org/en/countries/profiles/EGY.html
Egypt
Adult literacy rate (both sexes) (% aged 15 and above) 66.4 (Year of the data: 2010)
http://www.indexmundi.com/egypt/literacy.html
Egypt
Literacy: definition: age 15 and over can read and write
total population: 71.4%
male: 83%
female: 59.4% (2005 est.)
Rank: 164
Poikanen Stubpi
Kokematon aloittelija, joka on saanut liikaa ja liian äkkiä.
Kokoomuksen juoksupoika kenties?
Onneksi meillä
on Stubbin tasoinen ulkoministeri hoitamassa osaltaan maan ulkoisia suhteita. Ajatelkaa nyt esimerkiksi Takkulaa vastaavissa hommissa. Mies ei Brysselissä osaa edes tilata itse ruokaa ravintolassa. Kielitaito puuttuu totaalisesti. Siis kaikki kielitaito, ei vain ranska tai englanti, kaikki. No suomea hän haastaa, joten kuten. Tarvitsee taluttajan Brysselissä aina mukaansa ja jonkun kertomaan mistä puhutaan jos kuulokkeet ei ole korvilla. Säälittävää.
Väyrysen aika on ohi. Hän elää seitsemänkymmentälukua ja jääräpäisesti uskoo omaan voittoonsa Kremlin tuella.
Suomella EU:ssa kallispalkkaisia tulkkeja
Kumpi on tärkeämpää, kielitaito vai se, että on jotain sanottavaa?
Stuppin jakopolitiikka
Ensimmäisiä töppäyksiään Stupidolla oli vuodattaa suurlähettiläiden sisäiset muistiot julkisuuteen.
Onko pienellä maalla varaa ulkoministeriin joka toimii omien impulssiensa ja mikä-hyvältä-vaikuttaa -fiilisten pohjalta aivot narikassa.
Täällä saitilla taitaa riehua
oikein idioottien joukko. Stubb pyysi lähettiläiltä arviota asemamaansa tilanteesta. Lisäksi oli sanottu että ne annetaan julkisuuteen.
Täällä pyörivä porukka lienee näitä persuja, jotka eivät tienneet edes hallituspuolueita. No kai propelipäilläkin pitää edusmies olla, tämä Soini.
Euroopan velkojen verkosto
Ei pelkästään Stubb, vaan koko nykyinen hallitusrintama pitää laittaa talkoisiin.
Eurokuplasta on tehty päättäjien puheissa rakettitiedettä.
Kuitenkin uskon, että päättäjämme osaavat tehdä kokonaisuudesta paikkansa pitävän selonteon. Tekstiselostein ja selventävin kaavioin.
Mitäkö ajan takaa?
Tästä Jorma Jaakkolan katsauksesta päässee erinomaisen hyvin kärryille.
Suomen omavelkainen euro-takaus:
http://keskustelu.promerit.net/index.php/topic,1522.msg6039.html#new
Takkula
Eikös se ollut opettaja ammatiltaan, mutta kyllä sen huomaan. Ja kanneltakin taisi soitella, saisi mennä soittelemaan loppuiäksi sinne Kuusamoon vai mistä lie kotoisin!
-
-
Törppö ja Lörppö
Kun Törppö haukkuu Lörppöä tyhjäpäisyydestä, niin Lörppö vain väläyttää hymyn ja juoksee kaipaamaan Isoille Pojille.
Asiallisesti Törpön "kritiikki" on yhtä tyhjää kuin tarkoitushakuistakin:
Egyptin luku- & kirjoitustaidottomuus voisi olla vaikka 90%, mutta silti nykyteknologialla oli keskeinen rooli kansannousussa. Riittää kun yksi kymmenestä osaa lukea agitaatioviestit ja uutiset ja tosiaan lukee ne ympärillään seisoskelevalle porukalle. Videoklippien katselu tietsikalla ei edes edellytä luku- & kirjoitustaitoa.
74-vuotias kenraali saattoi nousta valtaan kansannousun jälkeen, mutta mikään ei todista hänen junailleen kansannousua. Päinvastoin.
Kasvikselta valmistuneen maisteri Törpön analyysi & argumentaatio on tosiaan persukoululaisen luokkaa.