Lauantai 26.5.2012

Aktivistit iskivät virastoon Helsingissä

Luotu: 
31.3.2011 09:21
Päivitetty: 
31.3.2011 09:26
  • Kuva: Tuntematon kansalainen
    Aktivistit kuvasivat oman ilkivaltansa.

Helsingin romanikiista on kärjistynyt sosiaalivirastoon kohdistuneeksi maali-iskuksi. Nimettämät aktivistit ilmoittivat torstaiaamuna sotkeneensa viraston ovet maalipommein yön aikana.

Aktivistit kertovat turhautuneensa sosiaaliviraston asiantuntijan Jarmo Räihän ja Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen toimiin romanikerjäläisiä majoittavan sosiaalikeskus Sataman suhteen. Helsinki ilmoitti eilen häätävänsä romanit Satamasta ja majoittavansa nämä tilapäisesti asunnottomien palvelukeskukseen, jonka asukkaat puolestaan sijoitetaan muualle.

–Räihä ja Pajunen menivät romanikysymyksessä liian pitkälle asettelemalla vastakkain asunnottomat ja romanit, aktivistit sanovat.

–30 asunnottoman ihmisen ajaminen ulos pakkaseen lämpimästä toimistosta käsin on julma ja epäinhimillinen ”ratkaisu romanikysymykseen”. --- Olemme jo väsyneet virkamiesten tyhjiin lupauksiin ja toimimattomiin ”ratkaisuihin”, emmekä aio hyväksyä asioiden enää jatkuvan näin.

Jarmo Räihä kertoo Vartti-sivustolla viraston ilmoittaneen ilkivallasta poliisille.

Aktivistit vannovat jatkavansa toimiaan niin kauan kuin "kaupungin repressio romaneita ja muita hädänalaisia kohtaan jatkuu".

–Jussi Pajunen on itse tervetullut asumaan karaavaanissa ilman vettä ja sähköä, aktivistit toivottavat.

Romanit eivät loppujen lopuksi poistuneet Sataman majoitustiloista keskiviikkona, vaan palasivat asunnottomien keskuksessa käytyään takaisin.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hannu Mikael

pienen hörhöaktivistien ja ulkomaisten romanien joukkion annetaan kiristää kokonaista kaupunkia?
Koska kyseisillä maahanmuuttajilla ei ole edellytyksiä lailliseen toimeentuloon, miksi heitä ei käännytetä EU-kotimaahansa?
Toteutetaanko tässä vain presidentin sanaa ja mielipidettä?

"Keskusteltaessa romanien tilanteesta ei pidä keskittyä vain ongelmiin, Halonen muistutti. "On tärkeää huomata myös romanien oman kulttuurin rikastuttava merkitys yhteiskunnillemme ja koko Euroopalle."

UM tiedote 289/2004 15.12.2004

pasi kayhko vapaa kirjoittaja Espoo

Hei Hannu Mikael! Olen samaa mieltä kyseisestä asiasta kanssasi. Täällä Suomessa saa pieni ryhmä terrorisoida veronmaksajien piikkiin miten vain haluavat. Prosessin kustantavat veronmaksajat. Missä on kohtuus?

TakojaIlmarinen

Tämä Romanien romaanien hyysäys on loputtava. Käsittämätöntä että yksi ihmisryhmä vieraassa maassa voi sanella sille majoitumis sääntöjä.
Näiden hörhöjen "talo" maantasalle ja hörhöt vastuuseen teoistaan!
Taitaa olla Sinnemäen aateveljiä, kun asuvat kommuunissa?

Tämä kaikki sataa PerSujen laariin lisääntyvinä ääninä!

Laitiin

rikastuttaako kulttuuriamme ja kuinka paljon kaduilla kerjäävät romanit ja heidän rähjäinen asuntovaunukylänsä. Vastaava leiri lapissa poromiesten ylläpitämänä saisi Greenpeacen ja muut ympäristöaktivistit vaatimaan leirin purkamista ja ympäristön siistimistä.

Mutta aktivistien toimet ulottuvat tasolle, johon ei edes heidän tukemansa romanitkaan ryhtyisi, julkisten tilojen tärvelyyn. Onkohan heille toiminta ja oman edun tavoittelu (näkyvyyden kautta) näitä romanejakin tärkeämpää? Ainakin minä uskon niin yleisen elämänkokemuksen kautta.

Espoo 70

"Olemme jo väsyneet virkamiesten tyhjiin lupauksiin ja toimimattomiin ”ratkaisuihin”, emmekä aio hyväksyä asioiden enää jatkuvan näin, sanoo tilannetta seurannut aktiivi."

Me töissäkäyvät veronmaksajat taas olemme väsyneitä siihen, että maksamiamme veroja siirretään enenevässä määrin lasten päivähoidosta ja muusta tarpeellisesta rikollisen toiminnan hyysäämiseen, kuten tämä romanimajoitus.

Käsi ylös kuka hyväksyy säästöt vaikka katujen kevätpuhdistuksessa ( seuraus: keuhkosairaudet lisääntyvät) tai päiväkotien sulkemiset ja rahan siirron romanimajoitukseen?

En näe monta kättä ylhäällä.

Ja millä perusteella rettelöitsijä-joukkiota, joka elää työssäkäyvän väestön maksamilla verovaroilla ( siis luteena kansan niskassa )..millä perusteella tätä joukkoa voidaan kutsua "aktivisteiksi". Hehän ovat kaikkea muuta kuin aktiivisia.

intrigööri

ainakaan paranna asenteita tänne taas tulleiden romaneiden osalta. Jokainen kansalainen voi auttaa itse heitä, joita haluaa. Suomalaisen yhteiskunnan velvollisuus ei ole huolehtia muiden EU-maiden kansalaisten majoitukssta tai toimeentulosta. Romanian romaneilla on omat perinteiset tapansa ja elinkeinonsa, meillä on omamme.

hoikkapoika

Mutta jos liike lakkaa,niin maasta pois.Kerjääminen ja vapaa majoittuminen,on kiellettävä lailla,heti vaalien jälkee.Nykyisestä hallituksesta ei ole mihinkään.
Miksi poliisi sallii,näiden nuorten toiminnan ja mellakoinnin ?Helsingistä on muodostumassa kauhea paikka asua ja asioida.

hypnoosi

"–Jussi Pajunen on itse tervetullut asumaan karaavaanissa ilman vettä ja sähköä, aktivistit toivottavat."

Aktivistit ovat tervetulleita itse majoittamaan romanikerjäläiset omistusasuntoihinsa.

Espoo 70

"Turhautuminen paisuu jo kansalaistottelemattomuutema. Kansa kadulle, virkavalta/poliisvaltio alas."

Kun purkautuisikin! Ja kun lähtisikin kansa kaduille.
Ainoa minkä turvin nämä aktivistit uskaltavat rettelöidä on poliisin tarjoama turva.

Valtaosa väestöstä inhoaa näitä aktivisteja, hyvinvoinnin nakertajia. Todellisessa anarkiassa valtaväestö olisi lähtenyt liikkeelle ja heittänyt nämä aktivistit hevon helvettiin. Säälittävät tikkuvartalot saisi kyytiä :-)

Htalk

"Helsinki ilmoitti eilen häätävänsä romanit Satamasta ja majoittavansa nämä tilapäisesti asunnottomien palvelukeskukseen, jonka asukkaat puolestaan sijoitetaan muualle..."

Miksi Vihreiden puoluetoimiston työntekijöitä ei voida sijoittaa muualle ja antaa tilat romanian romanikerjäläisten tilapäismajoituskäyttöön?

Tällainen tilanne että raivataan suomalaisia pois Romanian romanikerjäläisten tieltä ei ole oikein.

Vihreiden norsunluutorni on kyllä jännä paikka...

Töhriminen on kyllä sinänsä hörhöläisten hommaa.
Perustelu: Rehelliseen kansalaisaktivismiin kuuluu aina vastuu teoista ja siten omalla nimellä toimiminen mikäli rikotaan yleisesti sovittuja sääntöjä ja lakeja.

Moma

Miksi Kalasatamassa majailevien,turisteina Suomeen tulleiden Romanian romanien puolustajat eivät majoita näitä ihmisiä koteihinsa?
Vapaa liikkuminen EU-alueella tarkoittaa, että voit muun muassa majoittua ystäviesi luokse kolmeksi kuukaudeksi toisessa EU-maassa. Miksi muiden helsinkiläisten pitäisi maksaa kalasataman aktivistien ystävien majoituskulut.

Jouko Heyno

EU:n alueella EI ole "vapaata liikkumista". Sopimukset takaavat vapaan TYÖVOIMAN liikkuvuuden, ja kerjäläinen ei ole työvoimaa eikä kerjääminen työtä. Se on kerjäämistä.

koomikko

sinnetännemäen kommuuniin mahtuisi muutama romaani. Saisivat vihreät suoraa palautetta ja voisivat toteuttaa suoraa tulonjakoa novellien kanssa.

HeimoV

On se hemmetti, että joku huligaanilauma voi kiristää kaupunkia tällaisella asialla romanit.

Vasta talven kynnyksellä kaupunki antoi rahaa romaneille ja tankkasi vielä autotkin etelänmatkaa varten, että eivät vaan palellu Suomessa.

Sitten nämä romanit tulee takaisin kuin muuttolinnut ja haluavat vain ilmaisen sähkön ja veden Helsingin keskustassa.

Ei HEMMETTI, mihin tämä maa on menossa, Presidentti apuun, ai joo ei taida auttaa.

Jouko Heyno

Tämän päivän hesarissa hyvä juttu siitä, miten Krakovassa, Puolassa, "kohdellaan" töhertäjiä: Häkkiä tulossa suomalaisturistille, ja se on IHAN OIKEIN!

kaijakuopila

Kuinka on mahdollista, että Suomessa paapotaan aktivisteja, jotka suojelee ulkomaalaisa kerjäläisiä, jotka myös mahdollisesti rötöstelee. Eikö ole muka rikos edes ovien töhriminen, saati varkaudet ja ryöstöt ?
Viher-hörhöt ovat nousseet kaikkea suomalaista normaalia elämää hyvinvointia vastaan. Kuinka se sallitaan.
Ovatko he hallituksessa ainaotaan jees-porukkana mahdollisille ulkomaan lainoille ja saavat sitten rellestää kotimaassa miten haluavat.

space

Se on gauhiaa kun ei saa ilmaisia tulo- ja menolippuja, ilmaista asumista ja ruokaa varkaiden, pahoinpitelijöiden ja kerjälaisten laumalle. Pitää vielä paikat sotkea kun täällä on ihmisiä vastustamassa näin hienoa uutta monimuotoista kaupunkikulttuuria.

Maa muuttukoon

Lahjoitetaan kalasataman tontille sopiva omakotitalo suomalaiselle romaniperheelle. Ei taatusti tule toiset romanit samalle tontille ja rauha on maassa. Järjestys se olla pitää ja kulttuurit tuntea eikä hörhöillä toimimattomilla ratkaisuilla.

petri kettunen

Tälle romaanikerjälälisten suojelijoille/paapojille maiharijengille reilut sakot ilkivallasta. On se kummallista, kun näitä vähän elämää nähneReilu sakotitä nuoria hörhöjä, isin ja äiskän pikku kullannuppuja, ei saada kuriin. Nuoruus on hulluus, otsan uurteet sen vei....

J. Mikkola

..siinä se. Turha itkeä taas halosia ja muita naapurin ukkoja, keiden naama nyt ei vaan satu miellyttämään.

Ainut maa joka on uskaltanut edes harkita romanien käännytyksiä, ja taisi sen osittain toteuttaakkin, oli Ranska.

Eli isommat tekee taas mitä tahtoo, vaikka olemme siinä kuuluisassa pöydässä, joissa asioista päätetään..."yhteisesti"

Äkkiä nyt natoonkin, että pääsemme "päättämään".

J. Mikkola

Eikös se EU hehkutuksen yksi kulmakivi ole juuri, pääoman ja ihmisten vapaa liikkuminen. Saat mennä mihin tahansa EU maahan töihin, opiskelemaan tai vain hengailemaan jos siltä tuntuu.

Miten se sitten on?

Jouko Heyno

EU takaa pääomien, tavaroiden, palvelujen ja TYÖVOIMAN vapaan liikkuvuuden. Kerjäläiset eivät ole työvoimaa eikä kerjääminen työtä, tavaraa tai palvelua saati pääomaa.

Suomen laki velvoitaa viranomaisia palauttamaan kerjäläiset välittömästi kotimaahansa. Miksi kukaan ei vaadi viranomaisia noudattamaan voimassa olevaa lakia?

HBlanc

Kourallinen vasemmistoanarkisteja terrorisoi Helsinkiä ja sen asukkaita romanikysymyksellä. Mikä oikeus heillä tähän on? Anarkistit ovat siipeilijöitä ja työtä vieroksuvia pummeja kuten romanitkin, se lienee ainoa motiivi tähän järjettömään kampanjaan.

Hannu H

Voiko joidenkin toiminta olla noin järjetöntä, että sotkevat virastoja ja aiheuttavat näin turhia kustannuksia? Näillä "akktivisteilla" näyttää olevan tavoitteena vain yhteiskunnan vahingoittaminen ilman muuta motiivia.
Toisaalta ihmettelen, että Romanian romanit ovat muodostuneet ongelmaksi. He tulevat tänne EU:n vapaan liikkuvuuden nimissä, mutta olettavat, että vastaanottaja vastaa heidän majoittumis- ja elinkustannuksistaan. Jos eivät selviä omin avuin, Romanian lähetystö kustantakoot kansalaistensa kotiinpaluun. Emme voi olettaa, että minkä tahansa EU - valtion kansalaiset tulevat tänne ja me vastaamme heidän ylläpidostaan.

Marko Paananen

1. Näitä päästetään maahan. Mikään ei kuitenkaan pakota päästämään, Suomi oli ainakin tässä taannoin vielä itsenäinen. Onko meidät myyty?

2. Anarkomarkot ja prekaeetut riehuvat vielä vapaina. Ilkivalta on kiellettyä ja tuholaisia torjutaan. Pitäisikö niitä saada vaikka metsästää tuhoeläinten tavoin?

milan3

kertokaa miten monta miljardia Romanian johtavat politiikot ja EU mepit ym - ovat varastaneet ! sillä rahaklla hoitakoon omat .

kansalainen Jake

Pieni joukko Suomeen bisnestä tekemään kuljetettuja romaneja saa Helsingin päättäjät toimintakyvyttömiksi. Virkavalta seuraa tilannetta, kun aktivistit töhrivät julkisia rakennuksia.

Koko Suomen hallinto saadaan ilmeisesti lamautettua lähettämällä tänne muutama sata kerjäläistä aseinaan pahvimukit. Ei siinä hommassa mitään maahanlaskujoukkoja tai elektronista sodankäyntiä tarvita.

kansalainen Jake

kaijakuopila

Lopettakaanyt ihmeessa ja heti näiden hörhö-yhdistysten, kuten Vapaa liikkuvuus tuet. Poliisi selvittämään ketkä sotki paikat ja vastuuseen teoistaan. Hävettää nykyään olla suomalainen.