Lauantai 26.5.2012

Ministeri ärähtää poliisille: ”Kyseenalaista odottelua”

Luotu: 
4.4.2011 15:35
Päivitetty: 
4.4.2011 15:40
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Poliisijohtajan mukaan poliisin työtä vaikeuttaa se, että törkeiden rikosten valmistelua ei ole saatu kriminalisoitua Suomessa.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ihmettelee poliisiylijohtaja Mikko Paateron kritiikkiä siitä, että törkeiden rikosten kuten murhien valmistelun kriminalisointi ei ole toteutunut Suomessa. Braxin mukaan asian valmistelu etenee suunnitellusti.

Poliisiylijohtaja Paatero totesi viikonloppuna Uudelle Suomelle, että paljon puhuttu rikoslain aukko vaikeuttaa poliisin työtä. Paatero otti esimerkiksi Liedon rahankuljetusauton ryöstöyrityksen. Poliisi esti rikoksen, mutta tekijöitä ei tuomittu ryöstön yrityksestä; rikoksen valmistelu ei ole Suomessa kiellettyä, ja ryöstön tunnusmerkit puolestaan eivät täyttyneet. Ampuma-aserikoksesta tekijät saivat tuomioita.

Ministeri Brax huomauttaa, että ”ainoa seikka, miten lainsäädäntö vaikeutti poliisin työtä kyseisessä yksittäistapauksessa, oli se, että tekijöitä ei tuomittu nimenomaan ryöstön yrityksestä”. Hän kuvaa myös ohimennen kyseenalaiseksi poliisin tapaa odottaa lisätodisteita rikoksesta ennen sen estämistä.

–Rikos saatiin estettyä, mitä on pidettävä tietysti hyvänä asiana. Poliisilain mukaan rikos olisi saatu itse asiassa estettyä jo aikaisemmassakin vaiheessa. Se, että poliisit odottavat tiedossa olevien tekijöiden tekevän jotain sellaista, mistä voidaan tuomita ankarammin, voi olla hieman kyseenalaista, sanoo Brax Uudelle Suomelle lähettämässään vastauksessa.

Ruotsissa törkeiden rikosten valmistelu on rangaistavaa. Braxin mukaan länsinaapurissa on tästä huolimatta syntynyt tilanteita, joissa poliisi on antanyt ryöstöjen tapahtua kerätäkseen vakuuttavampia todisteita.

”Syyttely toimettomuudesta on täysin perusteetonta”

Braxin mukaan julkisessa keskustelussa jää huomiotta se, että osa rikoksen valmisteluun tyypillisesti liittyvistä toimista on jo nykyisin sellaisenaan rikoksia, esimerkiksi ampuma-aserikos tai räjähderikos.

–Tämä mahdollistaa puuttumisen myös ryöstön valmisteluun varsin varhaisessa vaiheessa, ministeri toteaa.

Esimerkiksi Liedon rahakuljetusryöstössä ampuma-aserikoksista tuomittiin kahden vuoden sekä kahden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukset. Rangaistuksen mittaamista perusteltaessa lausuttiin muun muassa, että ”aseiden hallussapidon ainoa syy on ollut niiden mahdollinen käyttäminen uhkaamis- tai vahingoittamistarkoituksessa törkeän rikoksen yhteydessä. Sen vuoksi kyseisestä rikoksesta tuomittavan rangaistuksen tulee olla ankara.”

–Valmisteluteot ovat vaikuttaneet tuomittuun rangaistukseen, Brax vakuuttaa.

Braxin mukaan törkeiden rikosten valmistelun kriminalisointi etenee oikeusministeriössä aivan suunnitellussa aikataulussaan. Törkeiden rikosten valmistelun kriminalisointiin liittyvä oikeusministeriön arviomuistio valmistui 16. maaliskuuta ja lähetettiin lausunnoille 17. maaliskuuta. Määräaika lausunnoille on 27. toukokuuta.

Braxin mukaan syyttely hänen tai ministeriön toimettomuudesta on näin ollen ”täysin perusteetonta”.

Poliisylijohtaja Mikko Paateron lisäksi Braxia on arvostellut toimettomaksi muun muassa oikeustieteen professori ja perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Erkki Havansi.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

tim

Braxin uskottavuus vaan on mennyt aikaa sitten toisarvoisten lakien vääntäjänä. Näytöt ei vakuuta ainakaan minua. Ei taida olla pelkoa hänen jatkamisestaan vaalien jälkeen samalla pallilla. Jää kyllä historiaan vihreille "tärkeiden Lakien" tekemisestä ja niillä vielä hehkuttelusta...........

mattikani

Jos poliisit ovat huolissaan siitä, etteivät lait anna tarpeellisia keinoja rikollisuuden torjuntaan, niin on se oikeusministerin otettava tosissaan. Kysymyshän on juuri siitä palautteesta, jota hommien sujumiseksi tarvitaan.

Tietysti voi ihmetellä, miksi tuo palaute annetaan julkisesti ja tiedotusvälineiden kautta.
Voi olla, että se on ainoa keino saada vauhtia lainvalmisteluun. Kokemus on osoittanut, ettei viesti mene perille kuin julkisuuden kautta. Kenen häpeä se sitten lienee?

Cygnus

Onko nyt pieni ristiriita Braxin perusteluissa ja näkemyksessä poliisiin toimintaan liittyen tämän lain ja yhden toisen sukupuolikäyttäytymistä sivuavan lain osalta..?
Antaa tämän aiheen olla...sitä tulee vaan huonolle tuulelle.

Braxin mukaan "...osa rikoksen valmisteluun tyypillisesti liittyvistä toimista on jo nykyisin sellaisenaan rikoksia, esimerkiksi ampuma-aserikos tai räjähderikos."

Toki näinkin mutta on huomattava määrä rikoksia - esimerkiksi talousrikokset - joissa ei räjähteitä tai pyssyjä edes tarvita.

"Valmisteluteot ovat vaikuttaneet tuomittuun rangaistukseen, Brax vakuuttaa."
Jos näin on niin lakia on rikottu tuomioiden osalta koska rikoksen valmistelu ei ole rikollista.
Taas menee Oikeusministerin maalaisjärki lain edelle.

Zoltan

Hyvin Brax pyörittelee silmiään ja tukka ja meikki on hienosti kameran edessä. Nyt täytyy kaivaa Speden Naisen Logiikka peliin selittämään Braxin käytöstä.

Blondi menee panikkiin kun joutuu selvittämään haastavan käytännön ongelman esim. uuden astiapesukoneen asennuksen:
- Ei käytä maalaisjärkeä ja tuttavaperheen LVI asentajaa, ammattimiestä, joka tekisi sen kahvikupposta vastaan. Ei, koska ei siitä tiedä vaikka se menisi väärin kun on niin hieno uusi kone.

- Sen sijaan hän ostaessa myyjältä vaatii paikalla kuljetusta ja asennusta samaan hintaan. Täytyyhän sen myyjän edustajan tietää se oikea asennustapa, kun sitä merkkiä siellä liikkeessä kerran myydään. No se autokuski joutuu asentamaan sen astiapesukoneen paikalleen ensin esitettyään myyjälle kovat vastalauseet, että enhän minä sitä osaa kun olen vaan kuski.

No, tämä analogia on silkkaa komediaa ja Naisen Logikkaa:
Brax ei tiennyt mitä tehdä Paateron vaatimukselle ja siksi kääntyi kaupansedän puoleen eli oikeusopin korkeimpien tuntijoiden puoleen, eli kukkahattu kysyy propellihatulta neuvoa ja sitten kahviöydän ääressä hämmennetään kahvia ja taivastellaan ikävää asiaa.

Enempää ei tarvi fiksuille kertoa, varmaan tajusitte komedian.

Marko_K

Eli miksi ei lakia ole tehty 10 vuotta sitten, tai 20? Tai vielä aiemmin? Tuolla on ollut kymmeniä oikeusministereitä ja nyt kun yksi on vihdoin korjaamassa kauan puutteellisena ollutta lakia, hän saa moitteita ko. laista ja sen muutoksen hitaasta tekemisestä.

Oletteko nyt ihan varmoja siitä, että suhtautumisenne Braxiin on oikeudenmukainen?

Jarko Häkkinen

"Törkeiden rikosten valmistelun kriminalisointiin liittyvä oikeusministeriön arviomuistio valmistui 16. maaliskuuta ja lähetettiin lausunnoille 17. maaliskuuta. Määräaika lausunnoille on 27. toukokuuta."
Ihan hyvä, mutta miksi vasta tänä vuonna? Milloin on prosessi pantu vireille? Saadaanko aikaiseksi toteuttamiskelpoinen laki, joka oikeasti auttaa rikosten ehkäisemisessä?

ernoh

Taas ammutaan lonkalta - ilman, että asiaa edes hieman mietittäisiin. Tiettyjen rikosten, kuten maanpetos ja terrorismi, valmistelu on jo nyt rangaistavaa. Lisäksi on erikseen rangaistavaa rikosllisjärjestöön kuuluminen. Yhteistä näille kaikille on jonkinlainen organisoituminen, minkä pitää tietysti näkyä päällepäinkin. Tässä ryöstötapauksessa rikollisjärjestöön kuuluminen olisi ehkä saattanut tulla kysymykseen. En kuitenkaan tunne tapauksen yksityskohtia (tuskin kukaan muukaan tähän osallistuva kirjoittaja tuntee).

Murhan valmistelun tekeminen ainakaan yleisesti rangaistavaksi on ongelmallista sikäli, että kyse on useimmiten ajatusrikoksesta, koska tekijä toimii tavallisesti yksin, siis organisoitumatta ja tekemättä mitään ulospäin näkyviä valmisteluja.

Jouko Heyno

"Braxin mukaan asian valmistelu etenee suunnitellusti."

Mitähän se tarkoittaa? Mikä on Virheiden suunnitelma? Tarvittavan erityispykälän laittaminen rikoslakiin kestää nopeimmillaan 3 päivää.

Virastoveijari

Braxin merkittävin motivaatiotekijä on ollut sellaisten lakien aikaansaaminen, jotka johtavat Halla-ahon pidättämiseen ja maanpakoon lähettämiseen. Kaikki muu on ollut sen rinnalla toisarvoista.

intrigööri

ihmisille vaarallisempaa, rikosten suunnittelu vai uusien lakien suunnittelu? Toisaalta, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, siis jo melkein braxittu.
Vain yksi asia on varma, yhdeksän kymmenestä lakiuudistuksesta on kansalaisille vahingoksi. Tämä ei tietenkään koske julkista eliittiä.

Hannu H

Muistelen, että Liedon tapauksen yhteydessä käytiin hyvinkin kärkevää keskustelua törkeän rikoksen valmistelun kriminalisoinnista. OM:n kantana oli, että esim. murhan valmistelusta voitaisiin tuomita jokainen, joka ostaa puukon rautakaupasta. Näin ollen valmistelua ei ole syytä kriminalisoida. Turhaa Baraxin on näytellä viatonta ja "kyllähän me" asennetta.