Eduskuntavaaliehdokas, Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto ihmettelee elämänkatsomustiedon oppilaiden ”eristämistä” omalle luokalleen suomalaisessa koulussa.
Palmulehdon poika on siirtymässä syksyllä Salpakankaalla sijaitsevalle Hollolan yläasteelle. Isä-Palmulehto hämmästyi saatuaan koulusta ilmoituksen, että kaikki oppilaat, jotka eivät osallistu normaaleille uskonnonopetuksen tunneille, sijoitetaan erilliselle luokalle. Näin on koulun mukaan helpompi järjestää ET-opetus.
Puheenvuoro-blogissaan asiasta kirjoittava Palmulehto kokee koulun toimet uskonnonvapauden vastaisiksi. Kirjoitus on otsikoitu "Hollola haluaa kitkeä vääräuskoiset".
–En voi keksiä paljoa enempää uskonnonvapautta halveksuvaa toimintaa, kuin erottaa oppilaat omasta kaveripiiristään ja sijoittaa heidät muualle kelpaamattomina erilliselle luokalle, elleivät sitten suostu kuuntelemaan omien arvojen vastaista saarnaa vieraasta uskonnosta, kirjoittaa Palmulehto.
Palmulehto ihmettelee, miten 700 oppilaan koulu ei kykene sijoittamaan uskonnonopetustaan siten, että kirkkoon kuulumattomat voisivat opiskella uskonnontuntien aikaan ET:tä.
–Minä olin huomattavasti pienemmässä koulussa ja omalta luokalta + rinnakkaisluokilta osallistui ET:n opetukseen yhteensä neljä henkeä ja se oli silti helppoa järjestää, sanoo Palmulehto.
Hollolan yläasteen rehtori Seija Sivonen ei ota kantaa siihen, miten ET-opetus on järjestetty Palmulehdon lapsuudessa ”hyvinä aikoina”. Hänen mukaansa ET-oppilaat on Hollolassa keskitetty yhdelle luokalle resurssipulan vuoksi ja muun muassa siksi, ettei näille tulisi tarpeettomia hyppytunteja. Harvinaiset ET-oppilaat eivät ole luokallaan täysin ”keskenään”, kuten Palmulehto blogissaan väittää, vaan luokalla on myös uskonnonopetuksessa käyviä.
Aiemmin ET-oppilaat hajotettiin koulussa eri luokille, mistä seurasi hyppytunteja ET-oppilaille ja ”kauheita ongelmia” lukujärjestysten suhteen. Nykyisellä järjestyksellä kaikki ET-oppilaat 7.–9. luokilta saadaan tunnille samaan aikaan.
–Jos ET-oppilaita on yksi joka luokalla niin miten opetus järjestetään, kun meillä on vain yksi ET-opettaja? ihmettelee Sivonen.
–Tämä nyt vain joudutaan ottamaan huomioon ryhmäkokoonpanoja tehdessä.
Hän tyrmää väitteet ”uskonnonvapauden halveksumisesta”.
Palmulehdon perheessä puolestaan harkitaan pojan siirtämistä uskonnonopetukseen, jotta kaverisuhteet säilyvät.
–Niin karua kuin [koulun] päätöksen sanoma onkin, saattaa sillä saada myös meiltä pari kirkon vaikutusvallan piiriin pakkoliitettyä lasta lisää. Kaverit ovat henkisen kasvun ja yleisen mukavuuden kannalta tärkeämpiä kuin huuhaan kuuntelemisesta kärsiminen, piraatti pohtii.

Kommentit
oikealla asialla
Hienoa, että uskonnon asemasta on alettu keskustella ja esitetään vastalauseita jopa poliittisilta tahoilta.
Suomessa on todella paljon ihmisiä varsinkin nuoremmissa sukupolvissa, jotka kuuluvat nykyään kirkkoon vain koska muutkin kuuluvat ja joille kirkon merkitys on minimaalinen. Uskonnon opetuksen ei mielestäni pitäisi kuulua enää nykypäivänä koulujen opetussuunnitelmiin ollenkaan.
Kunka se niveltyy
siihen, että islamilaisista Islamin opettajista on kouluissa kuulemma pula, ja sen opetusta vaaditaan?
Entä hindut, buddhalaiset jne?
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Keskustan+Saarikko+ehdottaa+Suomee...
Se niveltyy sitä kautta,
Se niveltyy sitä kautta, että kaikilla on oikeus uskonnonopetukseen. Jos tunnustuksellinen uskonnonopetus erotettaisiin kokonaan koulujärjestelmästä, niin opettajapulaongelmaa ei olisi.
Kouluissa uskonnontunnit pitäisi korvata yhteisillä pakollisilla uskontohistoria/filosofia ja vastaavalla tunnilla, joissa tutkittaisiin uskontoja inhimillisestä näkökulmasta, eli kaikkia uskontoja edustavat lapset sekä kirkkoon kuulumattomat yhdessä oppisivat asioita.
Tosin siitä seuraava melkoinen kyseenalaistuksien ja kysymyksien tulva ei sopine suomalaisille kirkon jäsenillekään, mutta sepä olisikin askel kohti yhteisymmärrystä.
Aivan
Uskonto pois koulusta.
Ayaan Hirsi Ali (Hollannin parlamentin jäsen ja somali nainen)sanoi että suurin virhe mitä länsimaat voivat tehdä on eristää muslimit,näin he tulevat kasvaneeksi muslimeiksi ja ajatustapa ei heillä muutu tai kotoudu kuten hienosti sanottaan ja sitten nähdään jäljet kuten euroopan toisissa maissa.Eristä,jengiydy,terrorisoi.
Ovelasti otsikoitu
Taas saan hävetä ennakkoluuloisuuttani.
Enpä tiedä tarkkaan mitä uskonto koulussa nykyään on.
Suomessa tulee peruskoulussa opettaa vain perustiedot pääuskonnoista. Kirkkohistoria olennaisena osana Euroopan kehitystä kuuluu historiantunneille. Nämä saa kelvata kaikille, ne ovat yleissivistäviä aineita. Muslimeille tai ateisteille ei erityiskohtelua... siis tässä asiassa.
No tulipa vaalimainosta turhasta asiasta
Kaikki keinot on haluttuja.
Ei se ole solidaarisuutta,
Ei se ole solidaarisuutta, että muslimit voivat kouluissa toteuttaa omaa uskontoaan, vaan ongelma on juuri se, että kirkko on alunperin niin voimakkaasti liitetty kouluopetukseen ja uskonnonopetusta pitää järjestää kaikille lain mukaan.
Eli uskonnollisempaan suuntaan ei ole menty, koska enempää ei voida toteuttaa, vaan mukaan on tullut uusia uskontoja.
Nyt vaaleissa ei esimerkiksi kannata äänestää perussuomalaisia tai kristillisiä ainakaan, jos haluaa tähän jotain muutosta.
Uskonnonopetus koulussa on lailla kiellettävä
Ei kuulu kouluun. Jokainen uskokoon vaikka heinäseipääseen, sillä ei ole kouluopetuksen kanssa mitään tekemistä.
Kannatetaan!
Silti yhteiskuntaamme ohjaavasta valtauskonnosta on onnettava tietoa koulussa maailman muiden pääuskontojen mukana.
Oppilas on tiedoiltaan olennaisen köyhä, jos ei tiedä, että kristikunnassa saa ryöstää raiskata ja tappaa vapaasti ympäri maailmaa joutumatta koskaan vastaamaan teoistaan, jos uskoo Jeesuksen sovitusvereen.
Uskonto ohjaa
hölmöläisten toimintaa ylimpänä.
taas hyökkäys uskontoa kohtaan
Hei
opettajana ja omastakin lapsuudesta sekä opiskelusta muistan, että aina tehtiin/tehdään sellainen luokka joka on paras toteuttaa ryhmänä eikä niinkuin ehdokas yrittää hyökätä taas KRISTITTYJÄ vastaan. Kyllä me nykyjäänkin tehdään niin jotka valitsevat esim. muun kuin tekniikan NIIN TOTTAKAI NE LAITETAAN SAMAAN RYHMÄÄN. TÄSSÄ PITÄISI VEDOTA SITTEN IHAN SAMALLA TAVALLA. KUN KAVERIT ON MENNYT VAIKKA "KÖKSÄRYHMÄÄN" ETTÄ TÖRKEÄTÄ LAJITTELUA.
TEE PARANNUS NIIN SAAT YMMÄRRYSTÄ
Taitaa olla perusopettaja
Opettaja näyttää hallitsevan hyvin parannuksen teon ja versaalien käytön, mutta huonommin kieliopin ja selkokielen.
Koulutyön arjestakin saattaa olla jo aikaa, kun luokat ja ryhmät sotekutuvat toisiinsa.
Luokka ja ryhmä on sama
Luokka ja ryhmä on sama asia. Riippuu missä tilanteessa siitä puhutaan.
Kristityille sotilaille
Pitäisi luvata ahkeran palveluksen jälkeen maa pläntti jolla voisi elättää itsensä, eli palkkio koska vihollinen lupaa ihan samaa kun kuolema koittaa. Usko maa pläntin saamiseen ja sen avulla elämiseen voi kuitenkin olla suomessa kovin vaikeata koska pitää saada myös tukea taistelun jälkeen taisteluun joka maanviljelijänä alkaa ensinmäisen taistelun jälkeen.
Hollola on kyllä tainnut syyllistyä lainvastaiseen syrjintään
Hallinto-oikeus arvatenkin tuomitsisi Hollolan kunnan syrjinnästä - ainakin jos se noudattaisi samaa linjaa kuin mitä taannoin Helsingissä noudatettiin, ks:
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Tuomioistuin+syytt%C3%A4%C3%A4+Helsi...
Seuravaksi: Koulupakko on syrjintää?
Alkaa kuulostaman vähän kuin koko valtakunta olisi syrjä-nyrjähtänyt viherpöperönipotus-kaikkeavastustan-ja-kaikki-yhdessä-vapaaksi-kristi-ateisti-Islam-Budhalaistumme metsänsiimeksessä hippaloiden täydessä vapaudessa sääntöjen kahleista irrottautuneina syvässä onnen narniassa.
DingelisDangelis.
Ai niin, ja homojen, lesbojen, transsujen, pedosetien,piispojen, pappien, yms keralla karkeloiden, hippelipippelis dingelisdanelis. A N A R K I A A- do what ever you want!
Tiedekin on uskonto
Minulle koulussa monet tieteellisinä "faktoina" esitetyt totuudet ovat vuosien saatossa näyttäytyneet täydellisenä hölynpölynä. Näillä tunneilla usko tähän ainoaan totuuteen oli vahva. En näe muuta eroa Jumalaan uskomiseen kuin sen, että sitä ei ole pystytty tieteellisesti todistamaan vääräksi.
Tiedeuskovaisuus se vasta uskonto onkin. Ja sitähän kouluissa tuputetaan myös, olisiko äläkän paikka?
Tiede ja uskonto
Uskontoako ei ole pystytytty totetamaan vääräksi? No siinä on se ongelma että miten olematon todistetaan olemattomaksi? Skitsofrenisten ihmisten näkyjä vuosituhansien takaa ne ovat ja houreita. Mutta koska niihin uskoo miljoonia hyväuskoisia niin nillä on tämäkin asema vain. Nykyisin jos näkisi samoja näkyjä olisi mielenterveyspotilaana. Ihmsten keksimiä houreita vain. Ei mitään muuta.
Mielenkiintoista
"Minulle koulussa monet tieteellisinä "faktoina" esitetyt totuudet ovat vuosien saatossa näyttäytyneet täydellisenä hölynpölynä. Näillä tunneilla usko tähän ainoaan totuuteen oli vahva."
Voisitko antaa pari esimerkkiä? Minä vuosina kävit muuten koulua?
Typerä väite Palmulehdolta
On luonnollista järjestää joskus oppilaita samalle luokalle tiettyjen ainevalintojen mukaisesti, ei siinä sen kummempaa syytä ole.
Toivottavasti kukaan ei erehdy äänestämään noin mistään mitään ymmärtämätöntä.
ainevalinta?
Kyseessähän ei ole ainevalinta kuten kielen kohdalla. ET-opetukseen hakeutuminen perustuu vakaumukseen eikä ole valittavissa kuten kieli. Se että
eri vakumuksen omaavien vanhempien lapset erotetaan omille luokilleen ei kuullosta kovin reilulle lapsia kohtaan.
ET eli Extra Terrestial
ET kuuluu todellisuuden ulkopuolella oleviin asioihin. Jokainen toki voi alkaa rakentaa omaa uskomusmaailmaansa mielensä mukaan, mutta ei sillä uskonnosta eroon pääse. ET on vain yritys rakentaa yksi uusi, omalle vartalolle ja mieltymyksiin paremmin sopiva uskonto lisää. Uskontoon ei näet tarvita temppeleitä eikä kirkkoja, vain joku uskomussetti elämästä ja maailmasta. Uskonnon opettamattomuus on yksi tämän anarkistisen maailmakäsityksen tavoitteita.
Neuvostoliitto teki aikanaan päätöksen olla uskonnosta vapaa kansakunta. Näitä utopistisiä ET-kokeiluja jatkettiin muutamia kymmeniä vuosia tunnetuin tuloksin: kansallinen konkurssi ja puolet kansasta juoppoja.
Oikeastaan en ihmettele, kun puolueen nimi on merirosvopuolue, sen edustajan historian tuntemattomuutta ja kovapäisyyttä oman tahtonsa läpiviemisessä. Miksi ET väki haluaa tuhota Suomen samalla NL (nolla) -hulluttelulla?
Suomessa on ollut hyvä elää kristillisen maailmankuvan ja arvojen takia. Koulussa on siksi parempi opettaa historian testissä hyväksi havaittua uskontoa kuin lähteä virittelemään ja kokeilemaan hindulaiseen ole-itsesi-jumala-tee-itse-oma-elämäsi -perinteeseen pohjautuvaa mielihyvä maailman uskontoa. Jokainen uskoo jotakin maailmasta ja elää sen mukaan. ET on vain yksi jo aikaisemmin olemassa olevan intialais-kreikkalaisen uskontotoiminnan ilmentymä, jonka vaikutukset yksilöiden ja yhteisöjen elämään on jo koeteltu ja huonoiksi havaittu.
Hmmm....
Maailmankuva ja uskonto eivät ole synonyymejä. On aivan eri asia pitää huolta lähimmäisestään kuin uskoa, että se on jonkin ylimaallisen olennon määräys/kehotus.
Uskonto ja maailmankuva
Harmillista Jouko Heynolle, mutta yllä oleva otsikko on samalla erään asiaa tuntevan Helsingin yliopiston professorin kirjan nimi. Uskonto ja maailmankuva ovat kuin kaksoset, joilla on jostakin syystä paljon yhteistä.
Toinen professori Tampereelta on julkaissut kirjan Euroopan kaksi uskontoa, kristinusko ja rationalismi.
Tälläkin palstalla on paljon kirjoittelua, jota ei voi pitää muuna kuin pienen ihmisen omaan rajoitettuun materiaaliin ja siitä nousevaan järkeilyyn perustuvana viisasteluna. Tätä itse viritettyä elämän uskomuspakettia, uskontoa kutsutaan rationalismiksi. Sen ongelma on johtopäätösten perustana olevan tiedon, materiaalin vähyys. Kokonaisvaltaisen tietämisen puutteen takia saadaan hyvin kirjavia johtopäätöksiä.
Kaikkein mielettömintä on yrittää rajoittaa opittavan materiaalin määrää jättämällä joitakin osia elämästä huomioon ottamatta, sanomalla etten halua tietää. Esimerkiksi lapsilla on kuitenkin oikeus tietoon.
En usko, että herrat Palmulehto, Heyno &co haluavat esimerkiksi valtion rajoittavan tiedottamista kansalaisille. Vain omaan ideologiaan sopivan tiedon antamista eteenpäin kutsutaan näet aivopesuksi, informaatiodiktatuuriksi.
Laaja-alainen, mukaan lukien myös ideologinen, maailmankuvallinen ja uskonnollinen tietäminen on ihmisoikeus, oikeastaan myös velvollisuus, jos aikoo täyttää tehtävänsä ihmisenä. Eritasoisesti kiukuttelevia, tietämättömyytensä ja tyhmyytensä takia tuhotöitä tekeviä pikkusieluja meillä on jo riittävästi maailma täynnä.
???
Sinulla ajatus- vai infokatkos?
Vääräuskoiset eristetään, eriuskoiset vääristetään
ja muut ovat aivan uskomattomia lapsia! Uskokaa pois!
Uskonto ja uskominen
Voi Teitä pölvästejä, jotka kehtaatte kirjoitella kommentteja. Tiedättekö, että pölvästi on vielä tyhmempi kuin tyhmä
lkjl
Kaikki mitä koulussa opetetaan on tietenkin poliittisen päätöksenteon tulosta, ja se taas perustuu traditioille, normeille, ideologioille ja rationaaliselle ajattelulle siitä,millä oppiaineilla lapset halutaan sosialisoida yhteiskunnan jäseneksi. Jos uskonnon opetus olisi mitenkään räätälöity vastaamaan nyky-yhteiskunnan tarpeita, niin sen pitäisi olla täysin tunnustuksetonta. Kaikilla pitäisi olla oikeus saada hyvää monipuolista elämäntiedon opetusta, jossa ei käsitellä vain uskontoja vaan myös muita traditionaalisia ideologioita -nationalismista liberalismiin. Olisi kerrankin mahtavaa lukea Marxin ja Smithin analyyseja modernista kapitalistisesta yhteiskunnasta vanhojen uskonnollisen liturgioiden sijaan. Se olisi ihan yhtä henkevää kuin pyhän kolmiyhteyden pohtiminen. Todella typerää ajanhaaskausta erottaa ihmiset maailmankuvan mukaan -mitä solidaarisuutta se lisää ihmisryhmien keskuudessa? Se ei ehkä ole niin vakavaa kahden kulttuuriin integroituneen suomalaisryhmän välillä, mutta maahanmuuton lisääntyessä tuollainen politiikka on vaarallista.