Keskustan kansanedustajan, eduskunnan varapuhemiehen Seppo Kääriäisen mielestä Suomea uhkaa "erikoinen takalukko".
Kääriäisen mielestä Suomi voi joutua poliittiseen takalukkoon, jos puolueiden kannanotot erityisesti Eurooppa-politiikassa, työelämäasioissa ja kuntapolitiikassa otetaan niin kuin ne on sanottu.
- Tätä pelottavaa näkymää korostavat myös puoluejohtajien hallitusyhteistyötä koskevat, toisiaan poissulkevat kannanotot. Näin ovat toimineet etenkin perussuomalaiset ja vihreät, Kääriäinen toteaa.
- On myös pakko kysyä, kumpaan SDP on valmistautumassa, vastuunkantoon vai sen väistämiseen. Tämän kysymyksen joutuu esittämään sosialidemokraattien toistuvien, ehdottoman tiukkojen Eurooppa-kannanottojen perusteella, Kääriäinen sanoo.
SDP:n vaatimus Portugalin velkajärjestelystä kuohuttaa voimakkaasti eduskuntavaalien alla. Vaaleihin on nyt tasan viikko. Kääriäinen vetoaa nyt sovun syntymisen puolesta.
- Kompromissihalukkuus ja joustavuus varmistavat enemmistöhallituksen syntymisen ja sen toimintakykyisyyden. Näitä tarvitaan, jotta Suomi pystyisi pitämään tulevaisuudessakin kärkisijoituksensa kansainvälisissä vertailuissa esimerkiksi koulutuksen osalta, hän sanoo.

Kommentit
Meitä kiinnostaa se kuka jakaa rahamme maailmalle!
"On myös pakko kysyä, kumpaan SDP on valmistautumassa, vastuunkantoon vai sen väistämiseen."
kuka ottaa sellaisesta teosta vastuun!
Kääryläisen huolena pitäisi olla...
Miten Portugali ottaa vastuun kantaakseen omista töppäilyistään? Miten Saksan ja Ranskan pankit ottavat vastuun kantaakseen omista töppäilyistään?
Miksi, miksi ihmeessä, suomalaisten pitäisi ottaa se vastuu kantaakseen?
Yritys pakoittaa suomalaiset sulkeutumaan Eurooppaan on rikos!
Kun vakuusvelvoitteet (eli takaukset)kaatuvat Suomen maksettavaksi, eivät pelkät leikkaukset riitä.
Silloin on korotettava veroja merkittävästi, eli imettävä kansantaloudesta miljardeja maksettavaksi ulkomaille, jolloin kansantalous hidastuu kuusinkertaisella voimalla. Joten veroja on edelleen kiristettävä, niin palkka kuin yritys ja omaisuusveroja, kaikkia veroja, myös alvia.
Kun veroaste nousee voimakkaasti kilpailu kyky heikkenee ja teollisuus ja yritykset siirtävät kaiken mahdollisen toiminnan pois Suomesta.
Tästä seuraa Suomeen massatyöttömyys.
Kun euro heikkenee Suomen vienti kasvaa voimakkaasti euron ulkopuolisiin maihin.
Euroopan ostovoima "marginaalinen" muuhun maailmaan verrattuna, eikä sekään lopu kokonaan vaikka millainen lama maailmaa kohtaisi. Se laskisi korkeintaan 30 %, joka vaikuttaisi Suomessa vähentävästi vientiä 5 % ja kansantaloutta 2 %.
Tuon vajeen oikean arvoinen valuutta kompensoisi välittömästi moneen kertaan!
Eurooppaan sulkeutuminen on vastuutonta ja tuhoisaa Suomelle!
Euroalueelle vienti on 12,1% BKT:stä.
Viennin osuus BKT:stä on 38 %.
Suomi tarvitsee oikein arvostetun valuutan voidakseen kasvattaa vientiään euro- ja EU-alueen ulkopuolisiin maihin.
Kreikka, Portugali, Irlanti, Saksa, Ranska, Italia ja espanja tarvitsevat yliarvostettua euroa, välttyäkseen ylisuuren velkataakan kasvamiselta kestämättömäksi näille valtioille ja niiden maiden pankeille.
Suomi pärjää ilman euroa ja EU:ta, Suomi ei pärjää jos mene mukaan maksamaan toisten hirveitä lainoja. Joita niiden kansantaloudet eivät kestä, vaikka ne ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna.
Kiviniemi raivostui kun Ålandsbanken Asset Managementin johto puhuu totta. Kreikka raivostui kun totuus tuli lopullisesti julki. Lontoon pankkiireille jaetaan Super Bonuksia niistä rahoista joilla Kreikkaa ja Irlantia lainoittaneet pankit pelastettiin. Kreikan, Espanjan, Italian ja portugalin harmaat taloudet ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna. Heidän harmaat taloudet tuottavat pimeätä hyvinvointia ja elintasoa kotimaissaan, vaikka ei kasvatakaan varsinaista kansantaloutta ja näkyvää elintasoa kotimaissaan.
Kaikki EU maksut ja velvoitteet määräytyvät tämän näkyvän kansantalouden ja elintason/asukas mukaan, myös nämä Kataisen kylvämät tuki miljardit näille harmaantalouden maille. Suomeksi sanottuna, Katainen syytää tukeaan maille jotka, kuten Kreikka on paljastanut, on antanut tahallaan väärää tietoa tilastaan ja maksaa kaikki EU maksunsa alimittaisina suurien harmaiden talouksiensa vuoksi.
Jonka lisäksi ne saavat myös ylimitoitettuja tukia EU:lta johtuen näistä suurista harmaista talouksistaan.
Suomi on mukana systeemissä, jossa sitä kusetetaan molempiin suuntiin, lailliset tuet Suomeen määräytyvät liian alhaisina ja maksut liian korkeina, johtuen näistä huijaavista maista joita Katainen on nyt avokätisesti tukemassa.
Katainen paljastuttuaan vaalirahoitus kuvioista totesi, nyt ei vaaleja voi järjestää kun on paha lama, jonkun täytyy kantaa vastuu ja ei ole aikaa järjestää vaaleja.
Todellisuudessa Katainen jäi pitämään vallasta kiinni ja jakamaan rahaa kavereilleen, piittaamatta mitään varsinaisesta vastuullisuudesta politiikan moraalia kohtaan.
Kun muistellaan vaalirahoitus sotku läpi ja muu mädännäisyys hyvä veli kuvioineen, niin vääjäämättä joudun epäilemään sitä mahdollisuutta että Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat rikollisjärjestöjen johdossa joita ylimmät laillisuuden valvojat maassamme suojelee.
Suomi voi pärjätä samoilla sopimuksilla kuin esim. Norja, Sveitsi ja Ruotsi, omalla valuutalla!
Kun Euro kaatuu, Suomeen ei tule työttömyyttä ja lamaa!
Kun Euro alueiden yliarvostettu valuutta lakkaa olemasta, Eurooppa alkaa
ostaa Eurooppalaisilta ja EU:n ulkopuolelta tuleva tuonti vähenee
rajusti.
Vienti Euroopasta Aasiaan ja Amerikkaan ja muualle kasvaa voimakkaasti
Euroopan kulutus ei juurikaan vähene, vaan se tuotetaan Euroopassa, kuten
Suomessa. Joten EU alueen työttömyys vähenee alle puoleen, josta johtuen
Euroopan alueen ostovoima kasvaa useita prosentteja niillä aloilla jotka heijastuvat suoraan työllisyyteen ja valtaosan kansalaisista hyvinvointiin.
Kansantaloudet tervehtyvä voimakkaasti, ja yli suuret hallinto-organisaatiot voidaan puolittaa rasittamasta valtioiden taloutta.
Ruotsi menestyy omalla valuutalla paljon paremmin kuin Suomi eurollaan, Norja ja Sveitsi menestyvät EU:n
ulkopuolella ja omilla valuutoilla paljon paremmin kuin Suomi jopa paremmin kuin Ruotsi.
Euron kaatuminen ei ole tuhoisaa kansoille Euroopassa vaan pankkiireille ja Heitä hännysteleville poliitikoille.
Jos pelastetaan moraalia vailla olevat sijoitus hurjastelijat, mikään ei muutu vaan sama toistetaan uudestaan ja uudestaan pitkin Eurooppaa ja
jopa koko maailmaa.
Nyt on aika laittaa tälle kansalaisten kusetukselle ja uhkailulle piste.
Suomi on aivan liian pieni, jotta sen omat edut otettaisiin tasapuolisesti huomioon EMUN jäsenenä. Kun sääntöjä, joihin Suomi sitoutui, ei noudateta Suomen edut kärsivät oleellisesti ja pysyvästi!
Hallitus luulee Euroopan vakausrahaston 80 miljardia tulevan pilven päältä!
Pankki- ja yritystoimintaa ei voi rinnastaa suoraan kansantalouteen.
Kansantaloudella on aivan omat lainalaisuutensa.
Eli 2 miljardia euroa, (vakausrahaston alkupotin summa), vaikuttaa kotimaisessa kansantaloudessa yli kymmenellä miljardilla eurolla, luoden työpaikkoja ja lisäten hyvinvointia siten että veroja kertyy enemmän ja työttömyyskorvauksia ja toimeentulotukia tarvitsee maksaa vähemmän. Hyvinvointi kasvaa!
Kun tämä 2 miljardia kerätään veroina yhteiskunnasta, jotta se voidaan maksaa ulkomaille, on sillä sama vaikutus kun yllä, mutta negatiiviseen suuntaan, se heikentää kansantaloutta yli 10 miljardilla vuodessa.
Näiden toimien vaikuttavuus ero, delta, on 20 miljardia euroa. Eli 2 miljardia ulkomaille esiintyy kotimaisessa kansantaloudessa jopa kymmenkertaisen eli 20 miljardina.
Näin koska, kun kansantalouteen sijoitetaan rahaa, toimeentulotukien, työllistämistukien, työttömyyskorvausten, lapsilisien, yritystuilla pienille- ja mikroyrityksille, tämä raha tekee työtä taloudessa. Kansantalouteen sijoitettu raha kiertää siinä, ostajalta myyjälle, kuusi kertaa vuodessa. Joka kerta kun raha vaihtaa omistajaa, siitä kuulu maksaa veroja, vähintään alv:n 23 %.
Keräämänsä verot valtio palauttaa kansantalouteen, palkoina, tukina, korvauksina, valtionosuuksina j.n.e, näin kierto jatkuu.
Tämä pätee kaikkeen maasta pois vietävään rahaan.
EU maksut, laittomat ja lailliset, kehitysapu, pankkituet, rauhaan pakottaminen, rauhanturvaaminen, lähialue tuet, maahanmuuton ulkomaille suuntautuva osuus, yli suuret YK:n ja sen alajärjestöjen maksut (USA ja Britannia ei maksa alkuunkaan kaikkia osuuksiaan), yli paisunut ulkomaan edustustojen kustannukset, yli suuret maailmankauppajärjestöjen maksut, ETYJ jäsenmaksu osuus tarkistettava oikeaksi, Nato operaatioihin ja rauhaan pakottamisen kustannukset j.n.e.
Kun näistä leikataan 2 miljardia ja sijoitetaan Suomen kansantalouteen, niin se näkyy 20 miljardina kansantaloudessamme.
Kun suunnitellut 16 miljardin takuut Euroopan vakuusjärjestelmään realisoivat maksettavaksi, se rasittaa Suomea todellisuudessa 160 miljardilla kansantalouttamme heikkenemisenä.
Kun lopullinen 80 miljardin takuut Euroopan vakuusjärjestelmään realisoivat maksettavaksi, se rasittaa Suomea todellisuudessa 800 miljardilla kansantalouttamme heikkenemisenä.
Tässä selvä syy miksi vain Perussuomalaisten leikkauslista toimivat, kun rahat leikataan ulkomaan maksuista!
Taas kauhuskenaario höpinää
Ei mikään totaalikuole jos järjestelmät muuttuu, ei se ole Suomen, ei Euroopan; eoikä maailmanloppu. Markkinat ja markkinamiehet pyörivät aina kaikissa järjestelmissä ja olosuhteissa, tavalla ja toisella.
Mielenkiintoinen pointti.
Kääriäisellä on kiitettävä synonyymivalikoima.
Takaperuinen- ja takalukkoinen on mielestäni kaksi samaa asiaa.
"Mihin helvettiin te sitten liitytte jos Unionista pois nyt pahana päivänä pihalle luistelette"? Oli kuulemma berliiniläisen taksikuskin suora kysymys eräälle "Ulos EU:sta" haaveilevalle pellavapää sinisilmälle, joka kantoi Suomen passia.
Kun vastausta ei heti tullut, kuten tapoihin kuuluu - jatkoi kuski kuulemma astetta ivallisempaan sävyyn: " Varsovan Liittoonko".
Huvittavaa kakkaa kanankakkaa :-)
Ennen vai jälkeen yhtenäisteorian pohdiskelun?
Muilla mailla ei ole vastaavaa ongelmaa ?
Muilla mailla ei ole vastaavaa ongelmaa, koska he eivät tule olemaan lainanantokapasiteetin kasvattamisessa mukana ?
Vain 6 maata osallistuu lainanantokapasiteetin kasvattamiseen ?
Juncker sanoi uskovansa, että lainanantokapasiteetin kasvattaminen toteutetaan lopulta lainatakauksia kasvattamalla. Takauksien kasvattaminen koskisi vain parhaan AAA-luottoluokituksen maita, joihin muun muassa Suomi ja Saksa lukeutuvat.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Viel%C3%A4+ei+sopua+EUn+lainatakau...
Suomen ja Saksan ohella AAA-maihin kuuluvat euromaista Hollanti, Itävalta, Luxemburg ja Ranska.
Ranskan ja Saksan pankeilla on myös isoimmat saatavat:
http://www.nytimes.com/interactive/2010/05/02/weekinreview/02marsh.html?...
Höpö höpö
ERVV:hen osallistuvat kaikki 17 euromaata, mm. Slovakia.
Selvitimme tätä
Tiedoksi, että selvitimme tätä asiaa valtiovarainministeriöstä. Sieltä kerrottiin, että on väärinkäsitys, että vain AAA-maat osallistuisivat lainanantokapasiteetin kasvattamiseen. Ministeriön mukaan kaikkien maiden vastuut nousevat, jos sellaiseen ratkaisuun päädytään.
Ministeriö tekee ikävästi propagandaa, lehdistön tehtävä on ...
... ottaa esille se toinenkin puoli. On syytä kertoa lukijoille, että:
Kataisen ministeriö hallituskumppaneineen ja vastuu-hokemineen on liikkeellä puoluepoliittisesti omassa asiassaan, suursijoittajien edunvalvojana veronmaksajien enemmistöä vastaan.
On tällainenkin asiantuntijan mielipide, jota ei voi olankohautuksella ohittaa:
Vastuunkanto pahentaa talouskriisiä ja tekee siitä pysyvän:
Jan Hurri, Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/04/10/nain-eu-pahentaa-vel...
Islannissa tuomittiin juuri vankeuteen ensimmäinen maan kansalaisten varojen kavallukseen yhdessä pankkisektorin kanssa osallistunut hallituksen virkamies.
http://www.icenews.is/index.php/2011/04/07/first-iceland-bank-crash-pris...
Tämä siis saattaa olla myös suomalaisten vastuupropagoitsijoiden kohtalo.
niinpä
oikeudenkäyntejä odotellessa....
Oikeudenkäynnin varalta
Voisi myös selvittää, millä valtuuksilla Kutvonen neuvottelee ja sopii. Valtioneuvoston tai yksittäisen ministerin virkakompetenssiin se ei mahdu.
Eikä se että montako maata osallistuu
nousevilla takuilla, VAAN SE, MILLÄ EHTO SISÄLLÖIN, eli pankit, sijoittajat...kaikki pelurit kantavat riskinsä. Mitä väliä sillä muutoin olisi onko 6 tai 17 maata, jos edelleen mennään polvillaan rahavaltiaiden sanelu ja uhka politiikan mukaisesti!
Niinpä, kaikki voivat osallistua
Ja kaikki tietävät että Romania osallistuu lähettämällä kerjäläisiä rahankeruuseen ja siinä on Romanian osuus, eli kyllä tuo "ehto sisältö" on se hyvä kysymys.
Islannilla on ongelmaa
Islanti on kusessa korviaan myöten. Vaikka siellä on ankara kuuri jo alkanut. Kukaan ei varmuudella tiedä mihin se johtaa. Icesave-korvaukset äänestettiin nurin mutta asia ei ole vielä selvä, Nyt Britannia ja Hollanti peräävät tappioitaa jotka syntyivät kun maat maksoivat kansalaisille pankin kaatumisesta aiheutuneita tappioita, Ja muutenkin Islannin talous on konkurssin partaa ja islannin åääseminen EU:n jäsenneksi on varsin hataralla pohjalla
Hieno työtä
Hienoa työtä Uuden Suomen toimitukselta.
Kannattaisikohan vielä varmistaa asia ulkomaisesta lehdistöstä ?
Joskus ollut huhuja että poliitikkojen puheet ja se mitä ulkomaat oikeesti tekee on kaksi ihan eri asiaa.
Saksa:
Schaeuble told a news conference that Germany would put up 28 percent of this capital into the European Stability Mechanism (ESM), which will go into force in 2013 and have a total capacity of 500 billion euros.
http://www.reuters.com/article/2011/03/16/germany-europe-esm-idUSLDE72F1...
Ranska:
France will contribute just over 20% to the ESM, behind Germany's 27.1%.
http://online.wsj.com/article/BT-CO-20110321-710944.html
Lehdistö muissa maissa
Van Rompuy also said that leaders had finalized an agreement to boost the lending capacity of the current, temporary bailout fund, the EFSF, to E440 billion from the current E250 billion. He offered no details other than to say "it will be available in June."
The increase for the EFSF is to come from doubling the guarantees of the Eurozone's six AAA-rated countries. But Finland, which is one of them, requested a delay in the final decision due to domestic political pressure.
http://imarketnews.com/node/28329
Lehtiä pitää lukea filteroiden omalla järjellä
niissä muissa maissa on paljon enemmmän omia lehmiä ojassa kuin Suomella. Niillä monilla muilla mailla on enemmän "pelureita" pelissä, kuin Suomella. Kyllä Suomi-neito on jalat levällään, antaa enemmän jo kuin saa.
Jaaha, nyt marssitetaan...
... hallituspuolueen edustaja kauhistelemaan opposition "vääriä" kannanottoja, jotka syöksevät Suomen tuhoon, hohhoijaa.... Aikaisemmin pantiin pankinjohtaja siunailemaan katastrofia, joka mukamas Suomen taloutta kohtaa, jos emme EU:n nöyrinä pikku juoksutyttöinä ja -poikina usko kaikkea, mitä hallituspuolueet meille syöttävät.
Näyttää siltä, että te US:ssa poimitte tarkoitushakuisesti pääuutisiksenne ne pelottelukommentit, jotka tukevat kokoomusta ja kepua. Olette heittäneet puolueettomuutenne roskakoriin, sääli.
Ei takalukko
Ei tämä ole mikään takalukko vaan kokomuksen ajama kansan kahtiajako. Pian se on myös lopullinen
keinottelijat on ajettava nurkkaan ja vastuuseen
siitä ei ole sanan sijaa
ja tässä tietoa miten suomalaisten eläkerahoja on syydetty:
Hyvin on Berlusconia voideltu suomalaisten rahoilla - valtion eläkerahaston ja kuntien eläkerahaston rahoilla!!!!
Suomalaisten eläkerahaa kriisivaltioiden velkakirjoissa (HS, Tuomo Pietiläinen):
Kuntien eläkevak. Keva on sijoittanut
Portugaliin 0 €, Irlantiin 203 milj. €, Italiaan 592 milj. €, Kreikkaan 455 milj. €, Espanjaan 26 milj. €
Ilmarinen on sijoittanut
Portugaliin 230 milj. €, Irlantiin 405 milj. €, Italiaan 567 milj. €, Kreikkaan 141 milj. €, Espanjaan 223 milj. €
Eläke-Tapiola on sijoittanut
Portugaliin 30 milj. €, Irlantiin 20 milj. €, Italiaan 70 milj. €, Kreikkaan 80 milj. €, Espanjaan 0 €
Etera
Portugaliin 28 milj. €, Irlantiin 34 milj. €, Italiaan 171 milj. €, Kreikkaan 44 milj. €, Espanjaan 41 milj. €
Eläke-Fennia
Portugaliin 0 €, Irlantiin 0 €, Italiaan 103 milj. €, Kreikkaan 12 €, Espanjaan 41 €
Varma
Portugaliin 0 €, Irlantiin 0 €, Italiaan 20 milj. €, Kreikkaan 0 €, Espanjaan 0 €'
Valtion eläkerahasto
Portugaliin 48 milj. €, Irlantiin 119 milj. €, Italiaan 836 milj. €, Kreikkaan 74 milj. €, Espanjaan 100 milj. €
Veritas
Portugaliin 0 €, Irlantiin 6 milj. €, Italiaan 0 €, Kreikkaan 0 €, Espanjaan 3 milj. €
Koko eläkerahostojen sijoitusomaisuus on 120 miljardia euroa.
Eniten PIIGS-maihin on sijoittanut VER eli valtion eläkerahasto sijoittamalla peräti 9 %.
PIIGS-maat = Portugali, Irlanti, Italia, Greek (Kreikka) ja Spain (Espanja).
Valtion eläkerahasto on sijoittanut Italiaan 836 miljoonaa €. Valtion eläkerahaston toimitusjohtajan Timo Löyttyniemen mukaan "kriisi ei kohdistu Italiaan".
Italialla on eniten velkaa... mutta "kriisi ei kohdistu Italiaan"???
Kuntien eläkevakuutus Keva on sijoittanut Kreikkaan arviolta 455 milj. €.
Arvonalennuksia Keva on tehnyt noin 75 miljoonaa euroa.
Näin ovat suomalaisten eläkerahaa velaksi saaneet PIIGS-maat hoitaneet talouttaan viime vuonna:
Espanjan budjettivaje oli 11,2 %. Julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen oli 53,2 %.
Italian budjettivaje oli 5,3 %. Julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen oli 115,8 %. Italialla eniten velkaa.
Irlannin budjettivaje oli 14,3 %. julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen 64,0 %. Irlannissa suurin vaje.
Kreikan budjettivaje oli 13,6 %. Julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen oli 115,1 %. Kreikalla toiseksi eniten velkaa, lähes yhtä paljon kuin Italialla.
Portugalin budjettivaje oli 9,4 %. Julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen oli 76,8 %.
kaiketi berlusconi ja kaltaisensa
ovat huomanneet että kun kerran valtioita ei päästetä velkasaneeraukseen eikä pankkeja konkurssiin niin eiku kauhia velkaantumisaste vaan
ja velvollisuduentuntoimisimmat maat ja poliitikot maksaa vaan mitä vehkeilijät ylivelkaantuuneeseen tilanteeseen ajamalla asiat ajamalla pääsevät rahastamaan
Kepulainen takalukko
Takalukolta vältytään kun Kepu menee oppositioon.
Kepulainen sopiminen tarkoittaa maataloustukia, työpaikkojen pakkosiirtoa pääkaupungista kepukunnille, eitä kuntaliitoksille. Rahan mättämistä pankeille.
Kepu pettää aina. Arkena ja sunnuntaina.
...sanovat kuulemma viidakon asukkaat
Mutta tässä puhutaan Suomen asioista.
Kommentti
"Takalukolta vältytään kun Kepu menee oppositioon.
Kepulainen sopiminen tarkoittaa maataloustukia, työpaikkojen pakkosiirtoa pääkaupungista kepukunnille, eitä kuntaliitoksille. Rahan mättämistä pankeille.
Kepu pettää aina. Arkena ja sunnuntaina."
Maataloustuet ovat eduskunnan hyväksymiä eikä niiden alentamista vaadi yksikään puolue. Myöskään keskusta ei vaadi niiden lisäämistä, joten ne lienevät oikealla tasolla. Kuntaliitoksia taas on tehty eniten keskustalaisissa kunnissa.
Mitä tuo veteraani kalakukko ehdottaa?
Samaa konsensusmössöä kun aina ennenkin. Eiköhän olisi jo aika siirtyä takavasemmalle putki-Paavon seuraan. Vaan kovaahan se on kun on elämätyökseen lapioinut maataloustukia kankkulan kaivoihin ja siltarumpuihin.
Turha toivo?
Pahoin pelkään, että kuulet molemmista vielä vuosia.
mielipide: rahoituskriisin ydin
Siirretään hirmumiljardeja rahaa - mutta ei saada yhtään mitään sen enempää materiaalista kuin aineetontakaan vastinetta. Siis ei mitään.
Ikäänkuin mentäisiin ruokakauppaan ja maksettaisiin kassalla tuhat euroa eikä otettaisi mitään kaupasta vastineeksi.
Sanoisin - huono kauppa - ja että olemme pahasti huijareiden kynsissä.
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi
Väärää demokratiaa
Hmm. Keskustan mielestä demokaratia voi olla väärässä. Maan tapana kun on vain sanella kansan tahtoa vastaan. Kuka näitä vielä äänestää.
Ei jatkoon
Saisi tämäkin Kääriäinen painua takasin sinne perähikiälle kyntämään paskaa. Ei mitään annettavaa yhteiskunnalle
Kepu voisi tehdä ne kompromissit
"- Kompromissihalukkuus ja joustavuus varmistavat enemmistöhallituksen syntymisen"
Niinpä. Nyt vain Kääriäinen ja Kepu kompromissia tekemään. Vai taisi tarkoittaa, että muut tekevät kompromissit, mutta Kepu ei.
Kääriäiselle ja Kepulle voisi opastaa, että kun on itse väärässä niin kannattaa itse tehdä se kompromissi.
Populismi
Urpilainen ja SPD yrittävät tosissaan olla populisteja ja välttää vastuuta!
Sitten on hallituskysymys ja vastuun ottaminen, joka on entistä vaikeampaa.
Nyt sosialistien takit pyörivät vinhasti kun yritetään kalastella ääniä.
Soinikin puhuu puppua Suomen päätöksistä/esityksistä koskien euromaiden alennuksia.
Kohta alkaa totuus tulla esiin ja populismi osoittautuu vääräksi. Populistit ajava Suomea vapaamatkustajaksi kaikkeen! Otetaan mutta ei anneta-asenne.
Halonenkin molla armeijaa ja sanoo, että muut maat hoitavat paremmin Libyan.
Mikä on totuus Suomen uskottavasta puolustuksesta kun ollaan kaikessa yksin.
Lissabonin sopimuskin on käytännössä hoitamatta.
Vaalit = populistinen tapahtuma
Tuo populismi onkin aika veikeä termi.
Kyllä kaikki vaalit on populistisia koska ehdokkailla on ainoana tavoitteena tulla valituksi eduskuntaan. Juuri siihen tarvitaan erilaisia markkinointitoimia että ehdokas tulisi tarpeeksi suosituksi.
Mainosta radiossa, TV:ssä, paikallislehdissä, läystäkettä tienvarsiin, imelää hymyä turuilla ja toreilla, hernekeittoa, lohisoppaa, lippua ja lappua käteen.
Missähän ne joidenkin haikailemat luomuehdokkaat ovat? Tuskin ainakaan Arkadianmäellä.
"populismi-fobiaan" auttaa pelkäämätön järki
säännöt:
-älä ole johdateltava, vaan analysoi itse faktoja ja tee skenaario (osa fiktio olettamusta/osa faktaa), sen parempaan tulevaisuusarvioon ei juuri pysty.
-älä niele populismia...mutta jos siinä on " se ", niin älä pelkää/arkaile tehdä valintaa siiheh = koska muuten tulet ehkä johdatelluksi propagandistiseen "populismin-varoitus-fobiaan" joka voi olla vain hämäys.(jos joku poliittinen ryhmä fuulaa harha-lupauksin, niin mestataan ne myöhemmin)
-ts: anna oman järkesi valon paistaa ja mene kirkkain lyhdyin äänestämään.
Suomen tie on Islannin tie,me emme maksa.
Takaukset ja velkasaneeraukset ovat tässä ja nyt.Ei kuvitteellisten vuosien päässä.Siihen mennessä veronmaksajain varat ja valtion omistukset on puhallettu,sijoittajien hyväksi.Meille jäisi vain valtavat velat ja maataloustuet.Nyt SDP:llä ei ole varaa luovuttaa senttiäkään,tai vaalivoiton vie nyt ja tulevaisuudessa,muut puolueet,jotka ovat tavallisten Suomalaisten kannalla.Hyväosaistenvaltion aika on ohi.
Missä on päätetty ettei Islanti maksa
Katsotaan nyt tilanne. Luulenpa että Islantilaiset itkevät ja maksavat paljon enemmän kuin nyt olisi ollut päätettävissä.
Missä on päätetty ettei Islanti maksa
Katsotaan nyt tilanne. Luulenpa että Islantilaiset itkevät ja maksavat paljon enemmän kuin nyt olisi ollut päätettävissä.
Missä on päätetty ettei Islanti maksa
Katsotaan nyt tilanne. Luulenpa että Islantilaiset itkevät ja maksavat paljon enemmän kuin nyt olisi ollut päätettävissä.
Ratkaisu
Lamat tulevat ja lamat menevät sano Soinin Timo. Ja so what sano Lippospaavo
Kääriäisen jäljet tunnetaan
Olikohan Iisalmi joutumassa Kääriäisen mukaan takalukkoon, mikäli Olvin juomatehdas ei olisi saanut valtion investointitukea joku vuosi sitten?
Urhea Kääriäinen hoiti ryhdikkäästi ministerinä velvollisuutensa ja järjesti tukimiljoonat yhtiölle. Yhtiö kiitti ja jakoi ruhtinaalliset osingot osakkaille -ml Seppo Kääriäinen-, jotka olvikannut huulillaan iloitsivat ettei pelättyä takalukkoa seudulle ilmaantunutkaan!
Että sellainen takalukko-Seppo tällä kertaa kantaa tukiasiosta vastuutaan. Jokin Sepossa pahasti lemuaa!
Suomi ja dollari
Lehman brothers päästettiin Yhdysvalloissa sijoittajien vastuulle ja Suomi on sen jälkeen ottanut 30 miljardia velkaa.
Jos Euroopan maat päästetään konkurssiin, niin sossusta loppuu raha. Mitäs sitten linnunpojat kiljuu sijoittajavastuusta?
Suomi ei saa lainaa vaan velkojat vaativat rahansa ja het.
Voi olla löysä pöksyssä yhdellä jos toisellakin.......
Selviämmekö ?
Näin se vain taitaa mennä. Kuka pystyy ennakoimaan mikä on laskun summa ? Tuottoa tuskin kauhiasti tulee, mutta laskun suuruus onkin toinen juttu. Jos Suomi otti 30 mrd 2 % korolla, mitähän tuo seuraava 30 mrd maksaisi ihan vain korkokuluissa ?
Juttelin tossa raksakundien kanssa ja vaikka Soinia kannattaisivatkin sen sutkausten kanssa, moni niistä kun osuu oikeaan, eivät kuitenkaan persuja äänestä, näkevät tuon populismi bluffin läpi. Haluavat tehdä töitä ja tienata palkkansa, ei sen kummempaa......
olemme käännekohdassa
Olemme vuosisadan suurimmassa käännekohdassa - jossa taivastaloudelta puhalletaan tyhjiö pois ja raha palautetaan reaalitalouden pariin.
Maailmanlaajuiseksi paivuva kansan tahto pitää asiasta poliittisesti huolen. Ja Suomi on suunnan näyttäjä.
Sen parempaahan ei tällä vuosisadalla voisi tapahtuakaan kuin tuo.
Sen minkä Gorbatchov aloitti avaamalla markkinataloudelle ovet näyttää mihin se pystyi kääntyi nykyisenkaltaista markkinataloutta vastaan.
Historian kaaret ovat pitkät - mutta yleensä viime kädessä pitkällä pensselillä vedellen viisaat.
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi
Tyhjiö=ylisuuri julkistalous
kannatetaan. Julkistalouden menot käteiskassasta. Nyt demarit ja vasemmisto haluisivat jatkaa julkistalouden paisuttamista ja yritysten alasajoa Suomessa omilla ohjelmillaan.
Toki täytyy sanoa ettei rohkeutta Vaaralan mallille ole muissakaan puolueissa, vaan kolmikantapolibyroo ja ylihintaisen suomalaisen työn järjetön ylläpito ovat kiveen hakattuina ainakin vaalipuheissa. Kupla kuitenkin tyhjenee väkisinkin.
väärin
Kaikista tärkeimmät arvot ja kaikista suurin osa arvoista tuotetaan julkisella sektorilla.
Silloin se tarkoittaa sitä että yksityinen sektori arvosiilataan arvotärkeysmittarilla - ja aivan varmasti tipahtaa kyytistä ekaksi se että pannaan nykyisen kriisin tapaan miljardeja - siis miljardeja eikä miljoonia huhhuh - sellaiseen josta ei ole sen enempää materiaalista kuin aineetongtakaan hyötyä.
Näin ollen - kuinka me voimme edes ajatella että julkinen sektori olisi jotenkin ylisuuri - kun sen tärkeys on ylivoimaisen korvaamaton.
Kysymys herää - onko elämänkokoinen arvotietoisuutesi oikein hallussa.
ja sitäpaitsi
mistä olet hyvä ihminen päätellyt näiden yritysten alas-ajo-
suunnitelmat?
Mitä luulet tapahtuvan niille tuhansille työttömäksi jääville
virkamiehille jos jykke katalaisen suunnitelma toteutetaan?
Ei kannata kirjoittaa pelkästään
wikipediasta"copy/paste"-toiminnolla
poliitikan termejä peräkkäin,aina se ei osu sattumaan
Jos katselee
Wikipediasta ja kirjoittaa copy/paste toiminolla kannattaa käyttää samaa mitä politiikot eli Hikipediaa, se on suurten linjojen sivusto josta päätökset ja puheet muokataan.
Katse Islantiin
Sieltä malli mitä seuraaman pitää.
Islantia pitääkin seurata .
Islanti onkin hyvä kohde varottavana esimerkkinä. Kun siellä nähdään mitä on taistella Kansainvälistä pääomaa vastaa tosi kyseessä. Vaikka siellä nyt onkin eurooppalainen pääoma jota vastaan Islanti yrittää nokitella.
Islantia pitääkin seurata .
Islanti onkin hyvä kohde varottavana esimerkkinä. Kun siellä nähdään mitä on taistella Kansainvälistä pääomaa vastaa tosi kyseessä. Vaikka siellä nyt onkin eurooppalainen pääoma jota vastaan Islanti yrittää nokitella.
Suurten ikäluokkien suojatyöpaikat
Neuvostokaupalla luotiin suunnitelmatalous, jossa isolle joukolle synnytettiin työpaikkoja byrokratiaan.
Mm. köyhyyden hoitoon käytettävistä varoista kunnissa 2/3 osaa on palkkamenoja!
Demarit haluavat turvata kuntaliitoksissa työpaikat viideksi vuodeksi byrokraateille, joista valtaosa pääsee sitten eläkkeelle ja virat lakkautetaan joutavina=nuorten syrjäytyminen.
Eläkeputkien kanssa tälläiset kalliit järjestelyt rahoitetaan velalla, joka jää meille nuoremmille ja meidän lapsille.
Kiitos.
Iso juoni iisalmelta
Iso juoni Kiäriäinen , joka on saanut oppinsa itse Korsimolta, joka puolestaan oli Maalaisliiton puoluesihteerinä Kekkosen ollessa puolueen puheenjohtajina.
Siinä tuli lueteltua Suomen kaikkien aikojen juonimmat ja ovelammat miehet, jotka saivat mustan valkeaksi ja päinvastoin.
Kun nyt iso juoni Kiäriäinen neuvoo muita, niin saa olla varma, että takana on taas meneillään juonittelun juonittelu.
Ennakoitu huono vaalitulos Maalaisliitto-Kepulle huolestuttaa siinä määrin, että esiin on otettu vanhat kepulikonstit.
Ja pelko on suuri vielä...
... missä asti? Helsingissä?
Mutta eikös niitä olemattomia kepulikonsteja ole pelätty kaiken aikaa?
höpöhöpö
Pelkkää vaalien alus-propagandaa,tällä kertaa kepulta.
"KAIKKI ME JOUDUMME TUONELAAN JOS EMME ANNA HETI VÄLITTÖMÄSTI
PORTUGALILLE SUOMEN VERONMAKSAJIEN RÄHÄÄ"!!!! PETSKULE!!!
ALTTU PETSKULE !!!
OKEI!!! MINÄ OSALLISTUN TALKOISIIN
Voitte tulla hakemaan tyhjät olut tölkit terassiltani ja viedä valintataloon ja pelastaa Portugali ja Kreikka. Mutta tämä Afrikan malli euroopassa on syvältä.
ja myös
Kannattaisi pitää kääriäisen sikafarmia ennemmin kun yrittää
olla uskottava politiikassa.
Kannattaisikohan meidän yrittää kumpaakaan...?
.
Usko Euroopan talouteen
Jos sijoittajat eivät enää usko Euroopan maksavan velkojaan, niin seurauksena on korkojen nousu, kysynnän heikkeneminen ja työttömyyden voimakas kasvu. Siitä seuraa julkistalouksien saneeraukset ja mm. köyhyyden syventyminen.
Köyhyyden kierre alkaisi pyöriä Euroopassa seuraavien vuosikymmenten aikana, kun tulevat sukupolvet kamppailevat meidän velkaongelmien seurausten kanssa (vrt. afrikka).
Kyllä se on niin etteivät sijoittaja enää rahoita hyvinvointimenoja länsimaissa, jos emme pysty hoitamaan velkojamme.
Miksi?
"Jos sijoittajat eivät enää usko Euroopan maksavan velkojaan, niin seurauksena on korkojen nousu, kysynnän heikkeneminen ja työttömyyden voimakas kasvu."
Miksi, muka?
Vastikkeeton leipä
Joku senkin maksaa. Kuin laskun myös suomalaisen julkistalouden suojatyöpaikoista(2/3 osaa köyhyyden hoidosta on palkkamenoja).
Kauanko sijoittajat (kiinalainen muurahainen) rahoittavat eurooppalaisia vellipöksyjä?
Suomessakin lähes joka neljäs euro on ollut velkaa viimevuosina. Ja palkkaralli senkuin jatkuu, satamissa lakkoillaan ja paperitehtaissa uhitellaan. Veronkorotuksia luvataan kuin raamatussa ikuista elämää ja rikkaiden kukkarolla uskotaan ilmaisen elämän olevan mahdollista.
Hölmöläisetkin yrittivät säkillä valoa Arhinmäen tupaan.
Suomen velka
Suomessa on velka räjähtämässä käsiin, koska kakodemarit, sossudemarit ja kepudemarit ovat jo yli 20 vuoden ajan laskeneet nettoverotusta seurauksista välittämättä. On vain ajan kysymys, milloin pää tulee vetävän käteen.
Pikku jenkkilä?
Suomesta taitaa ihan todella tulla pikku jenkkilä, mutta tänne kelpuutetaan sieltä vain huonot puolet. Kun lama iski 2008, hallitus heikensi ensimmäiseksi valtiontaloutta keventämällä verotusta, kansalaisten kannalta ihan suotta. Kansaneläkkeiden rahoituskin heitettiin rehvakkaasti romulaan ay-liikkeen hurratessa.
Viimeksi tänään joku suomalainen pankkiiri paasasi radiossa, ettei verotusta saa kiristää, muuten kasvu vaarantuu. Valtiolle tulee siis rahaa suoraan taivaasta tai finanssipelurien helvetistä.
Verotuksen lasku ei syynä
Valtion velka ei ole millään tavalla räjähtämässä käsiin tuloverojen kevennysten takia.
Valtion velka oli vuonna 2001 61.8 miljardia euroa, 44.4% BKT:stä.
Vuonna 2008 valtion velka oli 54.4 miljardia euroa, 29.5% BKT:stä.
Vuodesta 2001 vuoteen 2008 tuloveroja alennettiin ja samalla valtion velkaa maksettiin pois.
Vuonna 2009 valtion velka kääntyi nousuun finanssikriisin seurauksena, koska velan ottamisella elvytettiin kansantaloutta, ja hyvin onnistuneesti kuten viime ja tämän vuoden BKT kasvuluvut osoittavat.
Velkaelvytys
on sairaalle annettavaa tekohengitystä, jolla saadaan siirretyksi pakollisia leikkauksia.
Ongelman ydin
Valtion velkaa on maksettu myymällä pois tuottavaa omaisuutta.
Ja velka todella on räjähtämässä käsiin, koska nettoverotulot ovat romahtaneet. Valtio ja kunnat ovat nykyisin suurin veronmaksajaryhmä. Valtion laitokset "ostavat" toisiltaan palveluja, jotka ne maksavat toisilleen verorahoilla, ja maksavat sitten tuosta ostosta alv:a, joka rahoitetaan keräämällä alv:a.
Asiaa sotkee BKT:n laskemistapa, jossa valtion ja kuntien laitosten yhtiöittäminen on luonut "kuplaBKT:a", nousua, jota todellisuudessa on tapahtunut vain tilikirjojen sivuilla.
Ei olemassa kuplaBKT:a
Nettoverotulot ovat romahtaneet vasta vuodesta 2009 lähtien finanssikriisin seurauksena.
Toisiltaan palvelujen osto ei vaikuta millään tavalla alv verotuloihin, koska toisen maksu on toisen vähennys, summa on +-0.
Valtion ja kuntien laitosten yhtiöittäminen ei ole mitenkään vaikuttanut BKT:n kasvuun.
Voisit edes yrittää perehtyä perusasioihin.
Nimen omaan on olemassa BTKupla
Hyvä, ja sinunkin käsityskyvyllesi osuva esimerkki: Itsenäisyyden aikana käytössä oli järjestelmä, nimeltä "virkakirje" Tuolloin valtion laitos, PTL, kuljetti valtion laitosten kirjeet virkatyönä, maksutta. Ei lisännyt kansantuotetta.
Nyt valtiovalta ostaa tuon palvelun valtion omistamalta "yritykseltä", maksaa siitä, ja maksaa vielä siitä alv:n. Kansantuote nousee kohisten.
Tämä vain yksinkertaisena esimerkkinä. Suurin osa on vielä sekavampaa, sekoilevampaa. Mutta pääasia, että bruttokansantuote nousee kohisten.
Yhdysvalloissa ENRON -niminen yritys toimi samalla periaatteella. Nyt sen johtajat ovat vankilassa. Meidän "enronistimme" pyrkivät naama perslukemilla uudelleen eduskuntaan, jatkamaan saman kkuplan kasvattamista.
Tidätkö muuten, mitä tarkoittaa "nettoverrotulot"?
Julkinen valta, verottaja, on nykyisin Suomen suurin veronmaksaja.
Voisit yrittää perehtyä edes perusasioihin.
En nyt haluaisi ruveta luennoimaan,
mutta aloita vaikka nyt täältä yksinkertaisista perusteista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bruttokansantuote
Se, etä valtio maksaa veroja itselleen ei lisää BKT:tä. Sen sijaan PTL aikanaan kasvatti BKT:tä.
Voi reppanaa...
Et siis edes viitsi lukea omia lähteitäsi. Mainittu "Jumalan sana" kertoo, että BKT on verollinen arvo. Se siis sisältää verot. Verot siis lisäävät BKT:a. Siis ihan oman lähteesi mukaan.
Tilastoinnin julkistamisessa käytetään nimen omaan markkinahintaista BKT:a
PTL:n kohdalla sen sijaan osut oikeaan. Kun valtio ostaa itseltään, se lisää BKT:a, vaikka mitään muutosta siihen, että saman hoitaisi valtion laitos virkatyönä, ei tapahdu.
Jos sama menee länsiruotsiksi paremmin, niin samainen WIkipedia opettaa sinua: "Indirect taxes minus subsidies are ADDED to get from factor cost to market prices."
Terve tuoa syksyn kurssille.
En nyt haluaisi ruveta luennoimaan,
mutta aloita vaikka nyt täältä yksinkertaisista perusteista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bruttokansantuote
Se, etä valtio maksaa veroja itselleen ei lisää BKT:tä. Sen sijaan PTL aikanaan kasvatti BKT:tä.
En nyt haluaisi ruveta luennoimaan,
mutta aloita vaikka nyt täältä yksinkertaisista perusteista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bruttokansantuote
Se, etä valtio maksaa veroja itselleen ei lisää BKT:tä. Sen sijaan PTL aikanaan kasvatti BKT:tä.
En nyt haluaisi ruveta luennoimaan,
mutta aloita vaikka nyt täältä yksinkertaisista perusteista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bruttokansantuote
Se, etä valtio maksaa veroja itselleen ei lisää BKT:tä. Sen sijaan PTL aikanaan kasvatti BKT:tä.
En nyt haluaisi ruveta luennoimaan,
mutta aloita vaikka nyt täältä yksinkertaisista perusteista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bruttokansantuote
Se, etä valtio maksaa veroja itselleen ei lisää BKT:tä. Sen sijaan PTL aikanaan kasvatti BKT:tä.
VelkaBKT
BKT:hen lasketaan myös velalla rahoitettu BKT.
Eli Suomi ottaa velkaa ja pistää sen maan sisäiseen kiertoon. Tämä kasvattaa bruttokantantuotetta. Kasvavan BKT:n maana Suomi voi ottaa huoletta lisää velkaa. Uusi lisävelka kasvattaa taas BKT:tä, mikä jälleen mahdollistaa lisävelan oton, jne. Kyseessä on kupla - massiivinen sellainen.
Kupla kasvaa hitaasti ja hallitun oloisesti, mutta sen puhkeaminen on nopeaa ja hallitsematonta. Siinä vaiheessa kun tulee jokin yllättävä talouden häiriö, sanotaan vaikkapa maailmanlaajuinen talouslama, BKT putoaa joka tapauksessa.
Velan määrä suhteessa BKT:hen kasvaa. Luottoluokitus laskee ja se nostaa korkoja. Korkojen maksamiseen tarvitaan yhä enemmän lainaa. Lopulta velkahanat pistetään kiinni. Lisävelan sijaan vanhat erääntyvät velat joudutaan maksamaan selkänahasta, sillä pelastajia ei enää ole.
Siirrytään IMF:n valvontaan ja käytännössä valta siirretään pois Suomesta ja Suomen demokraattisesti valituilta kansanedustajilta. Siinä vaiheessa kansalaisten ryöstämisellä ei ole mitään rajaa. Ylivelkaantuneella valtiolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin sallia julkisen ja yksityisen suomalaisen omaisuuden ryöstäminen.
Esimakua voimme saada vaikkapa Boliviasta, missä IMF pakotti maan yksityistämään vesivaransa ja sadeveden keräämisestä tuli rikos. Velatonta kiinteää yksityisomaisuutta voidaan verottaa niin ettei sen omistamiseen ole enää verotuksen kurjistaman talouden kanssa kamppailevan suomalaisen nettotuloilla varaa.
Vuosikymmenen kuluttua voimme todistaa niinkin uskomatonta tilannetta kuin mellakoivia suomalaisia.
BKT ei riippuvainen velasta
Koko 2000-luvun alun finassikriisiin asti BKT kasvoi ja velka pieneni.
Velkaa tosin tarvitaan kansantalouden pyörittämiseen. Jos ei olisi velkaa ei olisi talouttakaan.
Totta
Ei toki riippuvainen, mutta velanotolla bruttokansantuotetta saadaan nostettua.
Valtio ottaa velkaa ja maksaa sillä vaikkapa työttömyyskorvauksia kansalaisille. Työttömät ostavat saamallaan rahalla tarvikkeita ja palveluja, jotka jonkun pitää valmistaa ja myydä. Raha lähtee kiertämään.
Kuten täällä on mainittukin, tietty valtion kiertoon laskema rahasumma lasketaan bruttokansantuotteeseen moninkertaisena, kun se kiertää ympäri taloutta ja vähitellen tihkuu veroina takaisin valtiolle.
Ja mainitsemani vaara on nimenomaan siinä että velalla bruttokansantuote saadaan pidettyä korkeammalla kuin mitä se todellisuudessa olisi. Kun velkaa on tarpeeksi, maa on kiikissä. Tietyssä pisteessä nimittäin velkaa on pakko ottaa yhä enemmän, sillä muuten BKT romahtaisi ja korot nousisivat kattoon.
Jokainen voi miettiä mitä vuosittainen 8-10 miljardin lisävelka tekee Suomen bruttokansantuotteelle, eli missä todellinen luottokelpoisuutemme olisi ilman tätä valtavaa stimulaatiota.
Usein Suomesta puhuttaessa mainitaan maamme olevan rikas. Emme me ole. Me olemme luottokelpoinen maa. Meihin luotetaan, sillä meidän uskotaan pystyvän maksamaan velkamme takaisin. Meillä on lopulta hyvin vähän muuta katetta veloillemme kuin oma lupauksemme tehdä töitä ja maksaa työllämme ne takaisin.
Siinä vaiheessa kun velalla turvotettu BTK lopulta romahtaa ja luottamus kykyymme selviytyä veloistamme menee, olemme samassa jamassa Kreikan kanssa. Tosin sillä hetkellä meillä ei ole ketään pelastamassa, ei lomaparatiiseja pantattavaksi eikä lämmintä ilmastoa lohduttamassa.
BKT:n kasvu tarvitsee rahoitusta
Velka ei kasvata BKT:tä, BKT:n kasvu taas merkitsee velan kasvua, koska rahaa tarvitaan lisää talouteen pyörittämään kasvanutta taloutta.
BKT:n kasvu tarvitsee rahoitusta
Velka ei kasvata BKT:tä, BKT:n kasvu taas merkitsee velan kasvua, koska rahaa tarvitaan lisää talouteen pyörittämään kasvanutta taloutta.
mitäköhän ny tarkoittaa?
Hakeekohan "takalukko" sitä että enemmistö ei saisikaan muodostaa hallitusta koska niillä on vääriä ideoita?
Takalukko ruosteessa
Se voi olla, että ison juonen takalukko on niin ruosteessa, että sitä ei saa auki muutoin, kuin muodostamalla hallitus nykyiselle pohjalle, olipa vaalitulos mikä hyvänsä.
Ne on nimittäin nämät Kiviniemi ja Katainen menneet lupaamaan sitovasti ilman eduskunnan valtuutusta, että Suomi on mukana maksamassa kaikkia EU:n pankkien ja eläkevakuutusfirmojen pelivelkoja ilman ehtoja.
Sitä lupausta ei voi rikkoa ilman, että Kiviniemi ja Katainen menettävät kasvonsa ja luottamuksensa "isoissa pöydissä" Brysselissä.
Ja kansa maksaa, jos maksaa?
Sitä ennen voi olla paljon isojakin rähinöitä.
Kunha sarjoitus on niinkuin pitää
"Kääriäisen mielestä Suomi voi joutua poliittiseen takalukkoon, jos puolueiden kannanotot erityisesti Eurooppa-politiikassa, työelämäasioissa ja kuntapolitiikassa otetaan niin kuin ne on sanottu."
Huolestuttavampaa on kyllä jos puolueiden kannanotot EIVÄT erityisesti Eurooppa-politiikassa, työelämäasioissa ja kuntapolitiikassa olisi otettavissa niin kuin ne on sanottu!
Se huolestuttaa takalukkoa enemmin, jos paikalle ilmaantuu takapiruja.
Mikä verotuksen lasku?
Mikä vero tässä on laskenut ?
Kokonaisveroaste piiloveroineen (eläkemaksut, vakuutukset yms.) ovat olleet tasaisesti 50% tuntumassa.
Kyllä se talousvalta ja avain muutokseen on EU:ssa, ei suomalaisista ole muutokseen, joka on välttämätön ja väistämätön.
Ruotsissa on laskettu yritysveroja, poistettu auto-perintö-lahja yms. verot kokonaan, sähkövero teollisuudelta jne.
Julkistaloutta ja sosiaaliturvaa saneerattu.
Ruotsalaiset kuolevat ilmeisesti nälkään?
Ikävä kyllä olet väärässä
Todellinen veroprosentti palkkatuloja nauttivalla keskivertotyöntekijällä on kahdeksankymmenen kieppeillä. Nimittäin jokaista työntekijälle maksettua euroa kohden työnantajan on maksettava työnantajamaksuina valtiolle toinen euro.
Jäljelle jäävästä puoliskosta maksetaan tuloverot ja mainitsemasi piiloverot ja todelliseksi veroasteeksi saadaan 75%. Käteen tyypillisellä työntekijällä jää palkastaan siis 25%. Tämän jälkeen hän joutuu maksamaan kaikesta ostamastaan arvonlisäveron, mikä vähentää hänen tulojensa arvoa edelleen viidenneksellä. Käteen jäävä ostovoima on siis 20% alkuperäisestä.
Eli kun menette töihin teette maanantaista torstaihin töitä valtiolle ja saatte armeliaasti omaan käyttöönne perjantain palkan.
Suurempituloisella veroprosentti on progression ansiosta vielä korkeampi, hipoen yhdeksääkymmentä.
Valtion kannalta nykyisessä uskomattoman korkeassa veroprosentissa on yksi erittäin huolestuttava piirre: verojen nostolla ei pystytä enää lisäämään valtion tuloja merkittävästi. Kun todellinen veroprosentti on 80, verotulojen lisääminen 0,8% laskisi kansalaisten ostovoimaa viidellä prosentilla, millä taas olisi katastrofaaliset kerrannaisvaikutukset talouteen.
Mallioppilas aika on lopussa!
Nyt on vuorossa häirikköluokkalaisen päivät? Enemmistöhallitus pystytään helposti saamaan maahamme. Se alkaa toteuttaa Eurooppa-politiikkaa, jossa Suomen etu on etusijalla.
Olin eilen äänestämässä. Lyhyenkin keskustelun aikana ilmeni äänestäjien täydellinen tympääntyminen, juuri muiden maiden auttamiseen mukamas maamme edun nimissä? Ja vielä sanotaan sen olevan VASTUUN kantoa. Kyllä se on vastuuttomuutta. Kääriäisen pelot ovat turhia!
Valitettavasti
Totta joka sana. On niin rankka juttu, että uskottavuuden takia mainitsin 50% kokonaisveroasteen.
Olisi nyt kiva kuulla miten Ruotsissa ollaan voitu poistaa mm. perintövero kokonaan. Olen sitä puolueiltakin ja ehdokkailta kysellyt. Harvat vastaajat ovat korostaneet Suomen vaikeaa tilannetta (Talvisota?).
Miten se Ruotsissa on tämä globalisaatiokehitys erityisen helppoa. Vaikka on korkea veroaste, ollaan veroja poistettu ja mm. kannustumia lisätty. Eipä ole Ruotsin talous romahtanut ?
Pahimmasta päästä on kovat työelämän vaatimukset (tess), joka ajaa nuoret yhteiskunnan ulkopuolelle. Kuka voi palkata kisällin mestarin palkalla ?
Takalukkoonko ovet rajalla
on pantava vaalien jälkeen, jos Soini tai Urpilainen, jompikumpi, on tuleva pääministeri. Tai seuraava presidentti.
Tilanne näyttää niin pahalta, että presidentti Martti Ahtisaari on lähdössä Pohjois-Koreaan asti. Marttihan lupasi lähteä Namibiaan, jos Paavo Väyrysestä tulee seuraava presidentti. Taitavana tulevaisuuden näkijänä ja ennustajana Paavo lohkaisikin Martin jutun jälkeen, että Ahtisaari voisi mennä Pohjois-Koreaan. Nyt se pahin skenario Paavon näyssä toteutuu, eli Jutta U on uusi pääministeri ja Timo S seuraava pressa. Ja Martti A Pohjois-Koreassa. Ja Paavo V Keminmaalla.
Palkintovirkoja odotellessa
Tällä hetkellä maatamme myydään Kataisen, Stubbin ja Kiviniemen henkilökohtaisen tulevaisuudenuran edistämiseksi.
Meille on nyt realisoitunut valitettava huono puoli nuorten päättäjien valitsemisessa: he ymmärtävät paikkansa olevan tuulinen ja suuntaavat katseensa jo tulevaisuuteen.
Niin Stubb, Katainen kuin Kiviniemikin tietävät joutuvansa väistymään vallasta ennemmin tai myöhemmin - joka tapauksessa kauan ennen eläkepäiville siirtymisiään. He haluavatkin varmistaa erinäisten tahojen kiitollisuudenvelan.
Tätä kutsutaan maailmalla nimellä "revolving door" - toisaalla yritykset lähettävät entisiä johtajiaan ja hallituksen jäseniään ministeriöihin ajamaan yrityksen etua, toisaalla yrityksen kannalta hyvin hommansa hoidelleelle ministerille tai virkamiehelle annetaan kovapalkkainen palkintovirka esim. yrityksen hallituksessa.
Takalukkoa tuskin tulee
Eiköhän uudesta eduskunnasta löydy enemmistö takausten myöntämiseen ja EVVR:n potin kasvatukseen vaikka hallitus muodostettaisiin kepun, demareiden ja PerSujen varaan. Annetaan kepulle erivapaus äänestää takausten puolesta ja demarit myöhästyvät äänestyksestä.
Viikko vielä
niin olemme viisaampia asian suhteen. Demarienkin kanta muuttuu myönteiseksi, kunhan saavat päästää huonojen gallup-lukujen tuomat paineet pihalle.
Ihme itkemistä
Ensin on eletty kuin pellossa, ja nyt itketään kun kansa uhkaa äänestää väärin. Säälittävää.
Vai uhkaa
Ehkä jää vain uhkaukseksi, kuten tavallisesti. Eli itkuun saattavat vääntyä monet suut.
Ja onkohan Suomen vaaleilla loppujen lopuksi suurempaa merkitystä? Maailma menee menojaan kansoista piittaamatta, ja vauhti hiljalleen kiihtyy.
Paras hyökkäys on hämäys?
Kansallisen korporativisman yksi kruunamattomista kuninkaista? Keskustan Seppo Kääriäinen. Käyttää legendaarista ja aiemmin hyvin toiminutta pelkokerroin asettaan.
Onko sisäsiisti vallankaappaus pian ohitse? Taitaa Kiäriäestäkin tosiasiassa naurattaa....
Tähän seuraavaan Suomen itsemääräämisoikeuden kannalta tärkeään asiaan en onnistunut saamaan mitään vastauksia hallituspuolueita edustavilta.
Keskustalaiset ovat jostain syystä sulkeutuneet perunakellareihinsa totaalisesti.
Siksi kysynkin avoimesti, että onko sisäsiisti vallankaappaus pian ohitse? Vai ovatko nämä perustellut epäilykset huuhaata?
Toivon, että mahdollisimman monella suomalaisista yli puoluerajojen; on kiireiden keskellä hetki aikaa perehtyä perustuslain ”uudistamiseen” eli HE 60/2010 sisällytettyihin maanpetoselementteihin, joista virallinen media on vaiennut. Ainakin toistaiseksi.
Tässä lainaus perussuomalaisten kansanedustajan Raimo Visttbackan puheesta 10.2.2011 eduskunnassa:
"Lakiehdotuksen 94 ja 95 §:issä ehdotettu muutos lisäisi Suomen täysivaltaisuuden kannalta tehtävien toimivallan siirtojen päättämistä enenevässä määrin eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Tällainen muutos toimivallan siirtojen päätöksentekoon on mielestäni arveluttava. Jos toimivallan siirrossa on kyse merkittävästä eduskunnan toimivaltaan puuttumisesta, ei sitä mielestäni tulisi tehdä yksinkertaisella enemmistöllä.
Perustuslakiin ehdotetaan myös sitä, että otettaisiin säännökset Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivaltaa koskevista siirroista Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle ja toimielimelle. Tällainen merkittävä siirto voitaisiin ehdotuksen mukaan tehdä eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä.
Merkittävä toimivallan siirto saattaa vaarantaa kansainvälisen velvoitteen muodossa valtiosääntömmekin tarkoittamia kansanvaltaisia perusteita."
Mikäli HE 60/2010 hyväksytään myös uudessa eduskunnassa, niin käytännön vaikuttavuuksia voivat olla esimerkiksi seuraavat:
* Suomi EU-liittovaltion osavaltioksi
* Suomi Nato-jäseneksi
* Suomi luovuttaa budjettivallan EU:lle
* Suomi luovuttaa verokanto-oikeuden EU:lle
* Suomi luovuttaa maanalaisten materiaalien hallinnan EU:lle
(mineraalit, pohjavesi, ydinjätesäilytykset)
* työeläkeiän ja työeläkeasioiden päätäntävalta EU:lle
* työasioiden sopiminen, kuten palkka-asiat EU:lle
* sosiaaliturvasta sopiminen EU:lle
Lisää aiheesta avoimen internetin avulla ja hakusanasetillä:
HE 60/2010 toimivalta
Tosiasioitahan Suomessa ei tunnusteta, vaan niistä vaietaan. Varsinkin, jos uhkana on omien valta-asemien menetys.
Muistakaahan äänestää!
kv pääoman otteet mafian suojelurahaakin pahempia
Rahoituskriisin kaksi oleellista piirrettä on nämä:
1. vaikka valtiot syytävät miljardeja niin vastineeksi ei saada mitään sen enempää materiaalista kuin aineetontakaan - valtiot siis ostavat Guinness-luokan ennätyssummilla - EI MITÄÄN.
2. pääomien ja heidän poliitikko- ja virkamiesjuoksupoikiensa sanoma on tämä - jollette maksa joudutte kurjuuteen ja menetätte kaiken - ja sitä paitsi vaadimme aina vaan isompia ja isompia summia.
Kansainvälinen pääoma rahoituskriisissä toimii siis mafian suojelurahan periaatteella - mutta on perinteistä mafiaakin pahempi - koska vaatii aina vaan suurempia ja suurempia summia maksettavaksi.
Ja sen lisäksi vielä sitä että pitäisi laillisten demokratioiden järjestämiä yhteiskunnan hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta keskeisiä palveluita julkisella sektorilla alasajaa ja kurjistaa.
Näin sairas on maailma juuri nyt rahamaailman osalta. Siksi siihen pitää suhtautua vastaavalla tavalla. Se pitää ajaa nurkkaan tavalla että se ymmärtää kuin Gaddafi että nyt pääoma meni liian pitkälle.
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi
Belgian malli
Belgiassa ei ole ollut vuoteen hallitusta. Asiat hoidetaan virkamiesvoimin. Meillä tehdään varmaankin samoin. Ikävät mutta pakolliset päätökset sysätään virkamiesten päätettäviksi. Ja kun pöly on laskutunut, populisitit ottavat ministeriautot alleen ja alkavat kinastella hiekkalaatikoilla. Teemakin on vanha tuttu: "väärin sammutettu".
Vastuun jakoon
"Kääriäisen mielestä Suomi voi joutua poliittiseen takalukkoon, jos puolueiden kannanotot erityisesti Eurooppa-politiikassa, työelämäasioissa ja kuntapolitiikassa otetaan niin kuin ne on sanottu."
Keskustan täytyy vain lopettaa se rahan heitteleminen joka suuntaan, hyväksyttävä se ettei suomi ole aihettanut tuhlarimaiden ongelmia , niin mitään takalukkoa ei ole.
Kääriäinenkin voi tulla Suomalaisten enemmistön kannalle.