Faktakulma
Helsingin vaalipiirissä on jaossa 21 kansanedustajan paikkaa
Helsingin Sanomien ennuste (TNS Gallup):
Kokoomus 7 paikkaa
Vihreät 5 paikkaa
SDP 4 paikkaa
Perussuomalaiset 2 paikkaa
Vasemmistoliitto 1 paikka
Keskusta 1 paikka
RKP 1 paikka
On varmaa, että Helsingin vaalipiirissä on tarjolla suurta draamaa sen jälkeen, kun viimeiset äänet sunnuntaina on laskettu. Ensinnäkin kovan kisan käyvät puolueet, mutta myös niiden sisällä on hyvin mielenkiintoisia peliasetelmia. Helsingistä voi nousta jopa useampia maahanmuuttajia eduskuntaan.
Yksi mielenkiintoisimmista kisoista käydään melko yllättäen Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen sisällä. Ennusteiden mukaan puolue saa yhden paikan, jota havittelee maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin pääkilpailijana 78-vuotias Jörn Donner.
Kirjailijana ja elokuvaohjaajana tunnetun Donnerin poliittinen tausta on mielenkiintoinen, sillä hän toimi kansanedustajana RKP:n riveissä 1980- ja 1990-luvulla ja vielä hetken vuonna 2007. Europarlamentissa mies istui demarina 1990-luvun lopussa, erosi tämän vuoden alussa SDP:n jäsenyydestä ja hyppäsi takaisin kielipuolueen riveihin vasta kuukausi sitten.
Thors ei ole Donnerille helppo vastus. Monessa liemessä keitetty ministeri sai viimeksi 5 938 ääntä, mikä oli yli kaksinkertainen määrä nytkin ehdolla olevaan Maria Björnberg-Enckelliin verrattuna. Donner ei ollut vuonna 2007 mukana. Kolmikko on Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämän kyselyn mukaan puolueessa keulilla ensi viikonlopun mittelöissä.
Ehdokas Jörn Donner suhtautuu rauhallisesti siihen ajatukseen, että hän saattaa nyt pudottaa eduskunnasta ministerin.
- Semmoista on sattunut aikaisemminkin, ei siinä sen kummempaa ole, Donner sanoo Uudelle Suomelle.
Mies uskoo, että varsinkin moni suomenkielinen on valmis äänestämään häntä.
- Olen ollut eduskunnassa Helsingistä, hän muistuttaa.
RKP:n ohella kovaa kisaa käydään myös kokoomuksessa, vihreissä, demareissa ja perussuomalaisissa. Keskustan ainoan paikan nappaa pääministeri Mari Kiviniemi ja vasemmistoliiton ainokaisen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, jos ei todella ihmeitä satu.
Kokoomuksen viimekertaista ääniharavaa Ben Zyskowiczia (17 607 ääntä vuonna 2007) tuskin kokoomuslaisista tälläkään kertaa kukaan lyö. Suuri yllätys olisi myös se, jos Jan Vapaavuori, Sari Sarkomaa tai Pertti Salolainen putoaisi eduskunnasta.
Sen sijaan Sanna Perkiöllä, Sirpa Asko-Seljavaaralla, Juha Hakolalla ja Arja Karhuvaaralla tekee enemmän tiukkaa. Joltain heistä saattaa paikan napata tähdenlennon lailla framille noussut Fatbardhe Hetemaj. Tv:stä niin ikään tutut Jaana Pelkonen ja Petri Sarvamaa ovat myös mahdollisia uusia kansanedustajia. Paikallispoliitikot Laura Räty ja Nina Suomalainen kerännevät myös kohtuulliset äänisaaliit.
Vihreiden viime kuntavaalien ääniharava Osmo Soininvaara (8 614 ääntä), ex-ministeri Pekka Haavisto ja puheenjohtaja Anni Sinnemäki saanevat vahvat joukot taakseen. Kaksi muuta paikkaa jaettaneen Johanna Sumuvuoren, Outi Alanko-Kahiluodon, Zahra Abdullan, Mari Puoskarin, Husein Muhammedin ja Jukka Relanderin kesken. Jaossa on paljon Uudellemaalle siirtyneen oikeusministeri Tuija Braxin ääniä.
Perussuomalaisista ennakkoon vahvimmalta vaikuttaa kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho, joka nousi kaksi ja puoli vuotta sitten Helsingin valtuustoon 2 977 äänellä, mikä oli kuitenkin vain kolmasosa Soininvaaran äänistä. Hänestä tuskin on nytkään Zyskowiczin ja Soininvaaran kaltaiseksi kansansuosikiksi, sillä maahanmuuttokritiikki on ollut vaalikeskustelussa taka-alalla ja mies itse pois julkisuudesta.
Keskustasta perussuomalaisiin loikannut kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi, juoksijakuuluisuus Juha Väätäinen, komisario Tom Packalén sekä kokoomuksen, keskustan ja liberaalinen kautta perussuomalaisiin tullut ex-kansanedustaja Seppo Kanerva ovat myös puolueen vahvoja nimiä Helsingissä. Tällä hetkellä perussuomalaisilla ei ole yhtään paikkaa Helsingistä, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämän ennusteen mukaan niitä voisi tulla nyt yhteensä kaksi, eli toiselle paikalle on kova tunku.
Demareista putoamisvaarassa ovat samaisen HS:n jutun perusteella viimeksi viimeiset Helsingin-paikat napanneet Rakel Hiltunen ja Päivi Lipponen. Vuoden pakolaisnainen Nasima Razmyar on kohonnut tunnetuksi kasvoksi, mikä voi riittää eduskuntaan asti. Comebackiä yrittävät viimeksi pudonneet Arto Bryggare ja Ilkka Taipale. Näyttelijä Sara Paavolainen lienee myös vahvoilla.
Erkki Tuomioja ja Eero Heinäluoma ovat paikkansa uusijoina selviöitä. Viimeksi reippaasti ääniä kauhoneiden Tuula Haataisen ja Jacob Södermanin äänet ovat nyt demarileirissä ja yleisemminkin jaossa.
Faktakulma
Helsingin vaalipiirissä on jaossa 21 kansanedustajan paikkaa
Helsingin Sanomien ennuste (TNS Gallup):
Kokoomus 7 paikkaa
Vihreät 5 paikkaa
SDP 4 paikkaa
Perussuomalaiset 2 paikkaa
Vasemmistoliitto 1 paikka
Keskusta 1 paikka
RKP 1 paikka

Kommentit
Henkimaailman juttu
Joku hyvä hengetär on sittenkin olemassa!
Huru-ukko Donner pudottaisi kukkahattutädin!
Kiitos! Kiitos! Kiitos!
Donner tulee päästämään varamiehensä eduskuntaan.
Syövän sairastanut 78-vuotias eduskuntatyötä inhoava Donner ei tule ottamaan koskaan paikkaansa vastaan. Omien sanojensa mukaan hän on keräämässä ääniä Persuja vastaan.
Eli äänestä Donneria ja saa Thors. Det är fakt.
Upea uutinen
Todella upea uutinen jos Thors lentää kuin leppäheihäs lopullisesti ulos eduskunnasta.
Tuo Donnerin varamies on Thors
Tuo Donnerin varamies on Thors
Jeappii, Thors-kukkis-täti
pääsee vaikka Somalien toimistoon sihteeriköksi...ehkä Annikin...paitsi jos Setaan.
Tulihan se sieltä
Päivän paras uutinen
Vähän kyllä
pitäsin Tuomiojaakin heikolla hapella eläväksi jatkon suhteen. Senwerta tymäkkä ylimielisyyden löyhy on ympärillänsä ettei naaman tuttuudesta huolimatta "perusdemari" pysty samaistumaan.
Heinähang...Heinäluomassa nyt on aistittavissa sellainen jämäkkyys, mutta Tuomiojasta tulee jonkinasteinen liskon tuoksu kolviin.
Jörkan uroteko
Voiko olla totta, että päästäisiin eroon Astridista. Taannoin Iltasanomissa kyseltiin politiikoilta venäläisten maakaupoista. Astrid taisi olla ainoa, joka suhtautui asiaan positiivisesti. Arvon rouva sanoi, että on myönteistä, että venäläiset tuntevat kiinnostusta Suomea kohtaan. Voi taivas! Naapurit ovat olleet erittäin kiinnostuneita meistä viimeisten tuhannen vuoden aikana. Menettelyt ovat vain vaihdelleet.
Hän ei voi olla tietämätön, että maakaupat ovat erittäin hyvä keino rahanpesulle, kun meillä on vielä se venäläisille käsittämätön pyhä omaisuuden suoja. Astridin edustama yhteiskuntaryhmäkin käytti asianomaista lakia hyväkseen, eikä karjalaisille herunut aikoinaan aariakaan.
Lukekaapa vaikka tämänpäivän pietarilaista verkkolehteä "812".
Höpöhöpö!
Donner meni valittamaan nuorelle ruotsalaisjohtaja Bonnierille sitä, kun tämä ei puhunut Suomessa tilaisuudessa ruotsia vaan englantia.
Bonnier sanoi höpöhöpö, käänsi selkänsä ja käveli pois! Hyvin kuvaavaa Donnerin nykytilasta.
Ruotsalaisetkin ihmettelevät näiden svekojemme pakkoruotsitusintoa.
Donner on jo vanha, sairas ja väsynyt. Ihmettelen niitä suomenkielisiä, jotka häntä äänestävät.
Donner ei ole kielipoliitikko
On sanonut niin itse. Donnerin odotetaan keräävän myös suomenkielisten ääniä, jonka hän myös tekee, ja mahdollistavan siten toisen paikan Helsingistä. Saa nähdä.
Toivotaan, koska Thors on hyvä poliitikko.
Donner kerää vain ääniä Thorsille
RKP ei ole koskaan ollut rehellinen puolue. Saati demokratiaa kannattava. Kaikista vähiten vapautta. Vrt. valinnanvapaus kielissä.
Tasa-arvoa rkp ei kannata saati ole liberaali. Tämän muistaa historia.
RKP:n parivaljakko parhaimmillaan
http://www.youtube.com/watch?v=aQye8tFG4og
https://lh6.googleusercontent.com/_P_WFB3S0_6Y/TW-nVChyugI/AAAAAAAAH5c/3...
Missä HS-juttu
En löydä koko uutista hesarin sivuilta. Onkohan piilotettu, jotta ei Donner-into oikeasti veisi Thorsin paikkaa?
Jörn Donner
on ominaisuuksiltaan tavallinen tyhjäpäinen demari. Olipa puoluekehys mitä tahansa.
Koko ikäni olen joutunut katselemaan kultturi-ihmisten tyhjäpäisyyttä. Lukuunottamatta oikeita taiteilijoita, päät humisevat tyhjyyttään. Näkyy vain massan mukaista mustiin pukeutumista ja yhteistä daidemakua.
Onhan Donner saanut paljon onistunuttakin aikaiseksi, mutta pidän häntä silti tyhjänä pakettina muille annettavan sisältönsä osalta.
Tavallinen!
Donner on joka tavalla hyvin poikkeuksellinen persoona, jonka saavutukset ovat kaikilla mittareilla mahtavat. On mm ainoa suomalainen Oscar-voittaja.
Vain tavallisen tyhjäpäinen nimimerkki voi suoltaa jotakin noin taulapäistä kuin puutarhamies.
Multa tuli jo..
Sano "Puutarhamies"!Kyllä Jörkalla on paljon annettavaa iästään huolimatta,tyhjäpäisyyttä näkee näissä Vihreiden valopäissä!!Kateus voittaa kiimankin Suomessa!
Donnerin
Ongelma on ollut se ,että ei ole ollut Suomalainen.Eikä koskaan tule olemaan.Metsäsuomalainen on hidas, tyhmä, ei opi ruotsia,mutta on kuin torakka, selviytyy kaikista vastuksista ja elää metsästä ja luonnosta kuin intiaanit.Siksi me olemme selviytyneet tänne jääkauden reunalle, jonka jälkeen on tulleet ruotsalaiset ja venäläiset.Suomalaiset ovat kekseliäisiä ja luontoa hyödyntäviä ihmisiä.
"Donner pudottaa Thorsin
"Donner pudottaa Thorsin eduskunnasta? "
Sopii. Donnerista ei ainakaan tule maahanmuuttoministeriä. Ja jos Thors putoo, niin ei hänestäkään.
Donner eduskuntaan!!!!!
Donner
Just do it!
It makes my day...
Hesarin pikku pilkkuvirhe
HS.fi:ssä tiistaina julkaistussa uutisessa pakolaisten perheenyhdistämisistä oli virhe. Jutussa rinnastettiin harhaanjohtavasti pakolaisten perheenyhdistämiset ja kaikki ulkomaalaisten perhesidehakemukset. STT:n välittämän uutisen otsikossa väitettiin, että perheenyhdistämisiä olisi keskimäärin runsaat 300 vuodessa. Luku koski kuitenkin ainoastaan pakolaisten ja suojeluntarpeessa olevien perheenyhdistämisiä. Suomeen on saapunut viime vuosina pakolaisten perheenyhdistämisten kautta keskimäärin 330 ihmistä vuodessa.
Kaikkiaan myönteisiä perhesidepäätöksiä tehtiin viime vuonna yli 5 500 (a 57.000 euro/hlö/vuosi).
Valtaosa Suomeen muuttavista ulkomaalaisista on muita kuin pakolaisia. Heidän perheenjäsenilleen voidaan myöntää oleskelulupa perhesiteen perusteella.
Jutussa kerrottiin virheellisesti myös, että liki puolet perheenyhdistämishakemuksista hylätään. Tämä koski kuitenkin vain somalialaisten hakemuksia. Kaikkiaan viime vuonna perhesidehakemuksista hylättiin 27 prosenttia.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Oikaisu+Perheenyhdist%C3%A4misi%C3%A4...
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/
Kanerva? Väätäinen?
Mistä kaivetaan näitä poliittisia raatoja, jotka eivät ole mitään aiemminkaan aikaan saaneet, jotka eivät puheistaan päätellen tule koskaan mitenkään mihinkään positiivisesti vaikuttamaan.
Miksi ihmeessä nuori heitä äänestäisi? Miksi kukaan ei ole haluaisi noita raakkeja itseään edustamaan.
Saa pudottaakin
Donner on sentään Mannerheim-dokumentin tekijä. Thors on mahanmuuttoministeri. Tässä uussuomalaisia viharikoksia. Linkkejä todellisuuteen:
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/linnanmaen_joukkotappe...
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/45215-raiskaaja-iski-huopalahde...
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/nuoret_miehet_tunnusti...
http://m.metrolehti.fi/mifinland/db_36862/contentdetail.htm;jsessionid=E...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012513067367_uu.shtml
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/47904-kultakelloliikkeen-aseell...
http://www.suomitv.fi/uutiset/poliisi_ala_kiinnita_huomiota_ruusukaupust...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Helsingin%20taskuvarkauksissa%20uusi%2...
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/42772-ita-helsingin-maastokatko...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011022313234334_uu.shtml
http://www.ts.fi/online/kotimaa/197972.html
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Savon+Sanomat+Poliisille+kaksi+raiska...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030213286845_uu.shtml
http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KS...
http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/veroprofessori-tikan-tappaja-vapautui-...
http://www.kaleva.fi/uutiset/julman-raiskauksen-tuomiot-ennallaan/621642
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=37208
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010061111842435_uu.shtml
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Ulkomaat/1194664640200/artikkeli/je...
http://www.findance.com/uutiset/13564/somalia-naisen-raiskaus-ok-naisen-...
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Ruandan%20kansanmurhasta%20elinkautine...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010112412754094_uu.shtml
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/110132-pizzerian-sytyttajan-outo-palkkio...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Talonv%C3%A4ki%20her%C3%A4si%20koliste...
http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/pfbd/54B5D8ABB3A838B8C225772F...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012613074533_uu.shtml
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/111065-salakuljettajien-suomi-hitit-tupa...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011040713507801_uu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ESS%20Hiv-mies%20raiskasi%2016-vuotiaa...
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2009/12/1012655/tutkimus-joka-...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011021813215735_uu.shtml
http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194662717412/artikkeli/my...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Siivoojan%20raiskannut%20tunnusti/art-...
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Pirkanmaa/1194666476183/artikkeli/k...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011032213413092_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011032113411582_ul.shtml
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kunnon+toimintamallit+puuttuvat+maaha...
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011040813513467_ul.shtml
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kunniaan+liittyv%C3%A4+v%C3%A4kivalta...
http://www.stat.fi/til/syyttr/2009/syyttr_2009_2010-12-16_tie_001_fi.html
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135233947201.jpeg
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194671347567/artikkeli/ulk...
Tulee hyvät vaalit
Eduskuntaan tulee mies,joka ei vaadi eläkeiän korotusta.Valmis tapaus kulttuuriministeriksi.Pystyy ja osaa ohjata,PerusSuomalaisia ministreitä.Vallin taipunee kielipakossa ja hallitus saa kansan arvostusta.
Donner eduskuntaan ja kulttuuriministeriksi!
Thors on pahasti epäonnistunut tehtävissään, joten vastuunkantaminen saa hänen kohdaltaan riittää.
Donner on älykkö, ja kuin syntynyt kulttuuriministeriksi? Hän on nimittäin siihen pätevä.
Kun Donner jää terveydellisistä syistä sivuun
tilalle pullahtaa Thors, joka ei demokraattisesti pääsisi omilla äänillään sisään. Näin tulee käymään.
"Tonneri edustamaan"
Äkkiseltään tuntui oudolta että tuo homenokka vielä pyrkii eduskuntaan. Kun asiaa mietti tovin niin ajatus tuntuu aina paremmalta. Vai mitä sanotte näistä monista ministereistä jotka eivät ole tehneet liioin yhtään oikeaa työpäivää. Esim.nykyinen opetusministeri.Näyttää siltä että hän uudistaa toimintoja vain uudistuksen itsensä takia. Yhä vahvemmaksi käy ajatus siitä,että ministeriltä vaadittaisiin kokemusta työelämästä ainakin kymmenen vuoden ajalta ennen mahdollisuutta ministeriksi.Pelkkä teoreettinen oppi ei korvaa elämänkokemuksen tuomaa harkintaa ja laaja-alaista näkemystä elämästä ja kansakunnan asioiden hoidosta.Peräänkuulutan edelleen suurempaa kunnioitusta niitä kohtaan,jotka ovat eläneet meitä nuorempia huomattavasti pidempään. ps.tämä ei ollut varsinaisesti Donnerin puolustuspuhe.Kyseessä on enemmänkin kokemuksen arvostuksen puolustus.
Jos RKP:lta voi ylipäätänsä mitään edistyksellistä kuulla..
niin se oli kyllä tässä. Toivottavasti pudottaa!!Tosin parempi olisi ettei kukaan RKP:ltä tulisi valituksi.