Lauantai 26.5.2012

E10-kapinasta kärsivät kaikki – 98:n ja dieselin hinnat nousevat

Luotu: 
16.4.2011 10:23
Päivitetty: 
16.4.2011 10:24
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Laadut 95 E10 ja 98.

Jos E10-bensiinin myynti ei käänny pian nousuun, muiden polttoaineiden hinta uhkaa nousta. Tätä mieltä on Helsingin Sanomien haastattelema öljyalan keskusliiton Helene Vänskä.

Korotusuhan alla on 98-oktaaninen bensiini, jonka sekaan toimittajien on laitettava kohta lisää eetteriä, jotta yhtiöiden jakeluvelvoite täyttyy.

Suomi on sitoutunut EU:n ilmastotavoitteeseen, jonka mukaan liikennepolttoaineiden seassa on oltava 6 prosenttia biopolttoainetta. E10-bensiini sisältää noin 10 prosenttia etanolia ja sen johdannaisia.

Jo aiemmin öljyalan keskusliitto kertoi Uudelle Suomelle, että 98-bensiinin hinta voi nousta logistisista syistä.

Länsi-Suomi-sanomalehti puolestaan kirjoitti aiemmin, että polttoaineiden jakelijat voivat joutua lisäämään biopolttoainetta myös dieselin sekaan päästäkseen tavoitteeseen.

Saksalaiset autoilijat sen sijaan ovat olleet valmiita maksamaan EU:n määrään sakkomaksun jakeluvelvoitteen laiminlyönnistä. Saksan yleisradio kertoi jokin aika sitten, että autoilijat eivät kavahda noin kahden eurosentin korotusta 98-bensiinin hintaan, kunhan sillä välttää tankkaamasta E10-bensiiniä.

E10 käy noin 60 prosenttiin suomalaisesta autokannasta. Näiden autojen kohdalla uusi bensiini ei eroa entisestä 95E-laadusta, jossa biopolttoaineiden osuus oli noin 5 prosenttia tilavuuslitrassa.

VTT:n erikoistutkija Juhani Laurikkala ihmetteli HS:n haastattelussa, miksi koko E10-kapina on syntynyt.

- Jos muutoksesta ei olisi kerrottu mitään, ei olisi syntynyt debattia, hän kärjistää HS:lle.

Tarkista, käykö E10 autoosi täältä.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

nikke

95e10 9.3l/ 100km
98e5 8.6l / 100 km

Kumman käyttö on ympäristöteko? Ero korostuu maantie / moottoritieajossa.

Minun matematiikallani pienelläkin e10 käytöllä pitäisi päästä 6% tavoitteeseen, jos e5 on lähelläkään sitä, mitä on sanottu. Vai onko diesel samoissa luvuissa?

nikke

Itse siirryin kokeilemaan 98, kun mootttoritiellä ajotietokone näytti yli 10 l lukemia - ei koskaan ennen.

Kaupungissa, tyhjäkäynnillä, eroa ei ole. Helsingin kaduilla siis, pienet nopeudet.

nikke

Et siis usko ajotietokonettani? Ajoreitti ja jopa nopeus on vakioitu mahdollisimman tarkkaan.

Asiaan vaikuttanee auton ikä, 10 vuotta. Suomalaisilla vain on vanhat autot.

Toisekseen nämä "eko"koneet lienee viritetty niin, että jo aiemmin korkeampi oktaaniluku olisi saattanut tuottaa vastaavaa tulosta.

Itse suhtaudun bensiinin korvaamiseen positiivisesti. Mielelläni siirtyisin hybridiautoon tms.
En välttämättä usko suomalaisen maatalouden tukiprojekteihin suopeasti (olkoonkin, että tavara taidetaan tuoda ulkomailta).Ruuan hintakin kallistuu näissä biohankkeessa.

Kesällä 98 on vielä suositumpaa veneiden ja pienlaitteiden takia.

Ja miksi 6% tavoite ei täyty, jos E5 on jo lähellä sitä?

Mutta kiitos valehtelijan leimasta - henkilökohtaisuudet piristävät päivää.

JJ75

Autoilijat mennään kaikki lakkoon, ei ajeta metriäkään. Ei käytetä junia eikä mitään. Pitäkööt paskansa. Käydään rajojen yli tankkamassa ja ostetaan vain 98E:tä. Valtio ja öljy-yhtiöt kiristää ja kyykyttää nyt kuluttajia tällä. Mutta se loppuu lyhyeen! Ei suostuta siihen. Henk.koht. boikotti alkoi nyt. Siinähän työnantaja soittelee töihin maanantaina. Jos kulukorvaukset ei nouse, ei käynnisty auto. Tehdään työt etänä, sen minkä voi. Maanantaina en lähde töihin. Ottaa niin päähän tää kyykytys.

Ukko-Paavo

"...Suomi on sitoutunut EU:n ilmastotavoitteeseen, jonka mukaan liikennepolttoaineiden seassa on oltava 6 prosenttia biopolttoainetta."

Olemme EU:n hallintoalamaisia, emme itsenäisiin päätöksiin kykeneviä kansalaisia. 98-tankkaajat ovat unohtaneet tämän. Autolakkoa parempi keino on äänestää huomenna oikein.

Upphew

Eli Suomessa vähennetään bensiinin kulutusta lisäämällä sekaan etanolia. Mistä etanoli tulee? Tietääkseni myös Suomesta viedään bensiiniä jenkkeihin? Onko se ympäristöystävällisempää kuskata sitä bensaa muutama tuhat mailia ennen sen käyttämistä, vai käyttää se täällä?

Lähteenä bensan vientiin: http://www.oil.fi/index.php?m=4&id=203

semi

Joskus vaivautuisi katsomaan kuinka paljon pullotettua aitoa lähdevettä kuljetetaan maista toiseen muovipulloissa aina omana raikkaana lähdevetenä, vihreät voisi nyt pysäyttää hyvänä tekona tämän lähdevesipullorallin. Näitä lähteitä kun tuntuu maailmassa riittävän ja lähde vedestä muka pulaa?

Eki54

Ilmastouskonnosta johdettu jakeluvelvoite. Huuhaaksi osoitettu humpuuki on tuonut vihreitä veroja, paskalakia ja nyt kakkapensaa jonka tuottaminen on rikos yhä nälkiintyvässä maailmassa josta moisen typeryyden ansiosta metsien parturoinnilla elintärkeätä hiilinielua hävitetään. Ilmastouskonto pilaa maapalloa ja kurjistaa sen väestöä. Ilmastouskonnolla voi perustella mitä lystää. Pääasiassa se toimii kaiken kyykyttämisen tekosyynä. Se venyy ja paukkuu mihin tarkoitukseen hyvänsä. Tämän järjettömyyden kirkasotsaisena kulissina toimivat vihreät, puolue joka on valmis ottamaan kaikki typeryydet omaan piikkiinsä kunhan saavat ylläpitää poliittista leikkikehäänsä. Ärsyttävän ilmiselvää kaksinaismoralismia. Odottelen tässä piereskelyn lakisääteistä rajoittamista joka johdetaan ilmastobluffista. Siitä seuraa ravintovelvoite jolla kierrätysvelvoitteen ohella meille perustellaan se että lopulta syömme suoraan omaa paskaamme. Se olisi hallituksen primääritavoitteita kansallisessa selviytymisohjelmassa, Suomi nousuun. Nyt on sitten aika kiristää ja uhkailla autoilijoita.

hypex76

Suomalainen asiantuntija on perusluonteeltaan itsepäinen tomppeli. Kuvio on niin yksinkertainen, ettei sitä pitäisi tarvita tampata päähän:

Jos E10:n turvallisuudesta autolle on epäilyksiä, auton omistajan on järkevää välttää tämä riski, kunnes toisin todistetaan. Ilmiö todistaa sen, että suomalainen on luonteeltaan järkevä.

Asiantuntijat ja auktoriteetit sen sijaan ovat reagoineet tilanteeseen perinteisesti ja siis väärin. He ovat vakuutelleet, että kaikki on hyvin. Tämä on tyypillistä, koska suomalaiset eivät osaa asettua toisen asemaan. Siksi me emme myy Ikean huonekaluja, Armania, Mersuja, ym. ym.

Nyt tulisi tajuta se, että kansa on yksi maailman koulutetuimmista ja sille ei todellakaan riitä kaiken yleisen herrasekoilun ja fuulaamisen jälkeen se, että herra sanoo kaiken olevan okei. Koulutetulle ihmiselle pitää esittää kovaa faktaa, tutkittua tietoa. Paino sanalla esittää, siihen tulee panostaa.

ricardo

jos tulisi normaali tallaajan tasolle ymmärtäisi miksi näin on tapahtunut.

sen sijaan että tankattaisiin testaamatonta paskaa joka empiiristen kokeiden mukaan vähentää tehoja ja saattaa jopa hajoittaa koneen, mitä itse tankkaisit.

paras kommentti oli ehkä muutama kuukausi sitten täti e10 puolestapuhuja joka kertoi että "itse tankkaisin e10:ä". ilmeisesti jos siis olisi auto?

edit:
ei näin pahasti voi otsasuoni pullistua. "kapina" miten pirussa se on kapina jos ei suostu tankkaamaan polttoainetta joka ei sovi moottorille? HERÄTYS KAMMONEN, onko sulla auto ja maksoiko isäsi sen sulle?

sivustakatsoja

Vihreiden ansiosta on taas saatu kalliiksi käyviä "ympäristöystävällisiä" ja hiilidioksipäästöjä vähentäviä energiatuotteita markkinoille. Olemattomalle huomiolle on jäänyt se moneen kertaan tutkittu tosiasia, että etanolin käyttö energianlähteenä ei vähennä CO2-päästöjä vaan hieman lisää niitä. Suomalaisen peltoviljelyn pohjalta tuotettu etanoli kuluttaa valmistukseensa kaiken lisäksi enemmän energiaa kuin siitä poltossa saadaan. Tämä johtuu lannotteiden määrästä tuotantoprosessista ja kuljetuksista. Brasilian viljelyolosuhteissa saadaan etanoli halvalla sokerilla tuotetuksi ja jonkin verran paremmalla taseella.
Tässä asiassa MTK/Kepu ovat jälleen onnistuneet vihreiden tuella aikaansaamaan koko kansan kukkarolle käyvän tarpeettoman puhalluksen.

Viilee

Miksi tässä maassa sähkön, polttoaineiden ja muun energian hinta saa nousta pilviin siitä huolimatta, että näitä tuottavat ja myyvät firmat vetävät aivan sairaan suuria voittoja? Pisteenä iin päälle heiluvat nämä vihreät ja keput ja ties mitkä veroilla rahastavat. Tämä tuska ei koske enää pelkästään köyhiä, vaan muuten siedettävästi pärjääviä.

Hymiö

Eli energiafirmat kynivät ja niiden päävalvoja energiaministeri Mauri Pekkarinen (Kesk) on hyväksynyt asian.

Kepu Vanhanen ja Pekkarinen muuten hyväksyivät ennenaikaisen Suomen sitoomuksen EUssa E10 bensaan vaikka aikaa olisi ollut vuoteen 2020.

Huippuyksilö

Ei ymmärrä käyttäjä tason kokemusta, ei ole kiva kun kulutus nousee reippaasti ja samalla tehot katoavat. OO mother Russian, täältä tullaan hakemaan 80l kerrallaan bensaa joka ei ole milläänlailla pilattu ja taitaa maksaa jopa 0,70€. Ja joillakin luulot että paskaa myyvät, miten ne sitten itse ajelevat uudemmilla autoilla siellä kuin Suomessa ja hyvin tuntuu autot menevän eteenpäin.

Brainless

Vielä vanhemmassa Nissanissa 80-luvulta havaitsin 92 oktaanisen venäläisen bensan toimivan paljon paremmin kuin 98 ja vaikuttanee se, että kone on 92 oktaaniselle suunniteltu! 95e10 kokeillut (letkut voivat haurastua tiedän) ja pienitehoisessa vanhassa autossa tuntui kone vastaavan diesel kuorma-auton tavoin viiveellä ja toisaalta kiihtyvyys laski.

Ikäväkseni en asu rajan lähellä ja siten venäläisen 92 saatavuus on pieni haaste.

Narasteenkale

Sivistyneen kansan eteen tuodaan asia valmistelematta. Törketä suomalaisen autoilijan aliarvioimista. Nyt, kun paska ei mene kaupaksi, niin ollaan uhkailemassa hinnannousuilla ja ketkuilu on yhtä eipäs-juupas -kylläpäs-inttämistä.

Jos on pakko ajaa, niin sitten maksaa. Autoilija maksaa ajoistaan. Nostakaa vaan hintojanne yhtiöt. On siitä se hyvä puoli, että persaukisten rillutteluajot vähenevät.

Jostakin se hinnanousu on pois eli kansantaloudellisesti perin tyhmää touhua.

Taidan ottaa kauppakassiksi hevosen pihamaalle ja laatikon kauroja.Idean saa ottaa käyttöön muutkin kuin piraattipuolueen porukat. Pekkarinen ajaa tietenkin polkupyörällä tukka tuulessa hulmuten, kuten Soininvaara
( näin vaalien alla metka nimi,mikä nyt ei täysin kolahda kohdalleen)!

jkalervo

Kun vihreiden pillin mukaan ruvetaan toimimaan; energiaveroja joka asialle! Kyllä se vaan niin on että jossain vaiheessa tulee raja vastaan ja se ei totisesti ole kaukana että ihmisillä ei kertakaikkiaan rahat riitä enää normaaliin elämään.Suomi vielä pienenä maana ei maailmaa voi pelastaa kun useimmat suurvallat toimivat aivan toisenlaisten sääntöjen mukaan.Ei ole ihme että protestipuolueet pärjäävät näinä aikoina.

JIMI-00

Se kirottu litku ei sovi autooni vaikka listojen mukaan pitäisi, moottori nykii ja on selkeästi tehottomampi. Vänskä voisi sanoa suoraan: riko moottorisi tai bensan hinta nousee.

semi

Ihmisten harmistuksen siitä että heidän moottorinsa saattaa hajota kyseisestä litkusta, on ymmärys vielä suurempi kun ymmärrän kuinka tuo litku ei maistu ihmisten suussa. Tämä litku on poissa suoraan ihmisten suusta ja ravinnosta jota me käytämme.

Valtiot joilta sitä ostamme huolettivat muutoinkin niin hyvin ihmisten toimeentuloista että kaikki on hyvin? Vuosikymmeniä olemme koettaneet auttaa Afrikan maita ja hyvästä syystä ja syystä jota me kaikki rasistit kannatamme. Tämän jälkeen tulevat samat hyväntekijät ilmastomuutoksineen kertomaan mitä meidän pitää tehdä polttoaineen kanssa toimia! Nyt meidän jotka olemme antaneet ropomme ja avumme näille hätää kärsiville pitäisi viedä se leipä mitä olemme koettaneet antaa heille viedä se heidän suusta taas pois. Sitä leipää ei ole paljoa koska se leipä on kadonnut korruptoituneen mustan miehen suuhun ja nyt on taas valkoinen korruptoitunut hätä apua antanut mies samassa suussa.

Kuka helkkari tässä pelissä oikein on se suurin rasisti ja paskantekijä afrikan kansoille ja nyt Etelä-Amerikan. Olemme ehkä rasisteja mutta emme kansojen alistajjia tai murhaajia polttoaineen takia.

JAK

"...E10-kapinasta kärsivät kaikki – 98:n ja dieselin hinnat nousevat..."

Mitäs tekemistä tällä on dieselin kanssa? Vai olisko minun pitänyt tankata E10:ä dieselin sekaan? On tainnut olla öljyalalla pikavoitot mielessä, mutta kiville meni.

Observatori

E10 saattaa käydä moniin autoihin jotenkin ja hetkellisesti. Se ei ole optimimaalinen polttoaine kaikkiin, joiden säätökartta ei yllä E10:iin. Tällöin voi varoitusvalot vilkkua kun cpu kertoo viasta ja menee oletusarvoille ja kulutus nousee.

E10 nostaa polttoaineenkulutusta todetusti, siis 3-20 %. TM:n laboratoriotesti tehtiin optimiin säädetyllä Saabin moottorilla ja silti kulutusero oli 1,5... 6,0 % eri kuormilla. E10 listallaolo ei tarkoita että E10 olisi optimaalista autolle. Lisäksi etanolilisä ei ole tutkijoiden mukaan kestävän kehityksen mukaista. E10 saattaa edistää kulumista.

Asiaan liittyy moottorinohjausta ja reaalielämää eikä pelkkää teoreettista palamisen kemiaa ja 2% eroa. Esim. polttomoottorissa pyritään mahdollisimman myöhäiseen ennakkosytytykseen suhteessa männän yläkuolokohtaan, jotta vastapaine ennakkoon ja 'väärään suuntaan' olisi vähäinen ja työpaine suuri.
( Työ =Voima x matka=paine x Ala x matka)

Myös palamisnopeus vaikuttaa ajoitukseen. Vaikuttaa hyötysuhteeseen. Ja tämä liittyy moottorinohjaukseen ja polttoaineeseen. Eetterikin muuttaa seosta. E10 seos ja moottorille menevä aine vaihtelee. Ei-tietokoneohjatut systeemit eivät säädy ollenkaan.

http://www.tekniikkatalous.fi/kemia/article603136.ece

Ratkaisuna sen pakollisen EU-viinan voisi käyttää myös toisin.

Se sopii mm. lämmittimiin ja E85 ja E10-20 autoihin ja moneen muuhun. Valtio vaan ahneuttaan haluaa myydä sen verollisena bensana. Tai voi polttaa raaka-aineen suoraan ilman etanoliksi valmistusta ja saada paremman hyötysuhteen.

Masa Lahti

Outo otsikko luo mielikuvan että esim. kaikilla suomalaisilla on yksityisauto.
Minua ei haittaa vaikka tunkisitte peltilehmänne utareisiin hevonitteään.
Suurella osalla kansailaisistamme on jalat. Niillä jaksaa kävellä biopuuron
antamalla energialla pitkiäkin taipaleita. Tai sitten voi aina hypätä bussiin - linkkuun - dösään - metroon -metukkaan. "Ei ikinä monokansan lähelle,
voi vielä leimautua",

kai45

Hallituksen asiantuntijavirkamiehissä on pääsyy tilanteeseen! Ahneuksissa lyötiin kaikkiin polttoaineisiin lisää veroa, niin että ns eko l. biopolttoaineille ei luotu mitään hintaetua kun huomioidaan niiden energiasisällön vähennys, joka siis käyttäjälle näkyy kulutuksen lisääntymisenä. On peiliin katsomisen aika!

Nyt tämä asia siis aiotaan korjata joko lisähinnalla tai energiasisällön muutoksilla. Seuraus näkyy kaikessa, niin päivittäistavaroiden hinnassa kuin myös teollisten tuotteiden hintakilpailukyvyn menetyksessä. Se kasvu johon politiikot ovat vaalien alla uskoneet vältellessään leikkaustarpeitten esiinottamista, sitä tullaan nyt leikkaamaan, jotta mallioppilas Suomi näyttäisi edelleenkin Brysselistä käsin mallioppilaana.

emmzet

Kansa ei totellutkaan kaikenmaailman virkamiesvisioita ("Jos on liikaan visioita kannattaa mennä lääkäriin", Helmut Schmidt, liittokansleri). Se valitsee - hyvin rationaalisesti - polttoainelaadun millä kulutus on pienin, moottori toimii eikä rikkoudu, ja mikä on ekologisesti järkevin.

Kansa antaa piutpaut EU:n ja kansallisten viherpiipertäjiemme aivoituksille. Kun tekee oikeita valintoja en sanoisi sitä "kapinaksi" vaan maalaisjärjeksi.

arvieno

Laskekaa mieluummin 95:n hintaa, se on vedetty tarkoituksenmukaisuussyistä liian ylös, sen pitäisi olla halvempaa jotta keskikulutuksen aiheuttama automaattinen lisäkustannus kompensoituisi.

Observatori

Järkevä hinta bensalle on 1 eur/l.
1,50 alkaa jo haitata kilpalukykyä ja normaalia elämää.

Suomi on hajanainen maa. Suuret kuljetuskustannukset ja kallis energia ovat Suomen heikkous. Niitä pitää tukea. Suomen valtion strategiseen etuun kuuluu, että halpa energia ja polttoaine on valtion erityisessä suojeluksessa. Pidetään pyörät pyörimässä ja ihmiset töissä ja asuminen mahdollisena.

Jos valtio haluaa ohjata kulutuskäyttäytymista esim. käyttämään ongelmallisempaa bensaa vapaehtoisten sitoumuksiensa takia, niin siihen pitää varautua maksamalla tai antamalla alennuksilla. Muu on toiveajattelua.

Wasserbisser

Etanoli on alkoholi, eikä tosiaankaan eetteriä. Eettereitä on sen sijaan ollut Suomen bensiineissä jo yli kaksi vuosikymmentä. Citybensiinit tuli 90-luvun alussa ja niissä oli MTBE-nimistä eetteriä toistakymmentä prosenttia. Nyttemmin on markkinoille tullut ETBE-eetteriä, jota valmistettaessa käytetään etanolia ja se omalla osuudellaan on mukana maamme polttoaineiden biovelvoitteessa !

"Uusiutuvissa on tulevaisuutta" - raakaöljy ei uusiudu !