Faktakulma
Vaalitulos 2011, alustava laskenta valmis:
Kokoomus: 20,4%, 44 paikkaa
SDP: 19,1%, 42 paikkaa
Perussuomalaiset: 19,0%, 39 paikkaa
Keskusta: 15,8%, 35 paikkaa
Vasemmistoliitto: 8,1%, 14 paikkaa
Vihreät: 7,2%, 10 paikkaa
RKP: 4,3%, 9 paikkaa
Kristilliset: 4,0%, 6 paikkaa
Perussuomalaisten nousu on tiputtanut eduskunnasta nimekkäitä poliitikkoja käytännössä jokaisesta puolueesta.
Nimekkäin tippuja lienee ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.), jonka vaihto Lapista Uudellemaalle osoittautui virheliikkeeksi, kuten hän itse Uudelle Suomelle totesi. Väyrynen on 2 988 äänellään varasijalla.
Keskustan kansanedustajista jäivät valitsematta myös puolueen varapuheenjohtaja Timo Kaunisto, ex-ministeri Juha Korkeaoja, neljän kauden kansanedustaja Markku Laukkanen sekä Juha Mieto. Kaikki siis todella kovia nimiä, mikä kuvaa keskustan tappion suuruutta. Lisäksi kaksi keskustan puoluesihteeriä, ex-puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja hänen seuraajansa Timo Laaninen, jäivät valitsematta.
Myös kokoomuksessa on nimekkäitä putoajia. Viestintäministeri Suvi Lindén jäi 2 934 äänellään varasijalle. Viime vaalien Pirkanmaan äänikuningatar, vaalirahakohussa ryvettynyt Marja Tiura, joutui samoin tyytymään 4 424 ääneen ja varapaikkaan.
–Perussuomalaisten valtavirran oheistuotteena putosi henkilöitä, joiden nimi pyöri vaalirahaotsikoissa. Kysymys ei ollut heidän kohdallaan siitä, etteivätkö he olleet päteviä, pohti Uuden Suomen vaaliasiantuntija Antero Kekkonen eilen.
Lisäksi kokoomukselta tippuvat Ylen mukaan ainakin Merikukka Forsius, Sirpa Asko-Seljavaara ja Lyly Rajala.
SDP:n kansanedustajista epäluottamuslauseen saivat kansalta Kimmo Kiljunen sekä Risto Kuisma.
Vihreiltä lähtö tuli kahdelle kokeneelle: Jyrki Kasville ja Erkki Pulliaiselle. Myös Kristillisdemokraattien konkari Toimi Kankaanniemi ja Vasemmistoliiton Pentti Tiusanen jäivät ulos.
Myös perussuomalaiset koki yllättävän menetyksen: kesken vaalikauden keskustasta puolueen riveihin loikannut Markku Uusipaavalniemi ei tullut valituksi.
Mitä mieltä olet perussuomalaisten vaalivoitosta? Vastaa Uuden Suomen kyselyyn täällä.
Faktakulma
Vaalitulos 2011, alustava laskenta valmis:
Kokoomus: 20,4%, 44 paikkaa
SDP: 19,1%, 42 paikkaa
Perussuomalaiset: 19,0%, 39 paikkaa
Keskusta: 15,8%, 35 paikkaa
Vasemmistoliitto: 8,1%, 14 paikkaa
Vihreät: 7,2%, 10 paikkaa
RKP: 4,3%, 9 paikkaa
Kristilliset: 4,0%, 6 paikkaa

Kommentit
Selkäänpuukottajat eivät päässeett läpi
ja se on hyvä se.
Suomen etu ennen omaa etuanne ja nyt kansa äänesti oikein.
Kyselyn tekijät vastuuseen!
Päämedian ja kyselyjen tekijöiden yhteinen lokakampanja ei tehonnut fiksuun suomalaiseen kansaan.
Peräti KOLME kyselyä kiljui Perussuomalaisille kannatuksen laskua, vaikka se oli SUUREMPI kuin korkeimmassa mittauksessa!
Ei tarvitse olla mikään nero tajutakseen, että kyse oli tahallisesta tietojen vääristelystä.
Tästä EI saa vaieta, vaan demokratian nimissä asia on tutkittava perinpohjin. Myös päämedian puolueellisuus. Veikkaan kuitenkin establishmentin pyrkivän vaikenemaan asian kuoliaaksi.
Gallupit
pitää kieltää. Vaalit ovat se ainoa oikea mielipidemittaus.
Valtaa pönkittävä media käskyttäjineen on hanurista. Mieleen tulee YLE, HS-pravda,....EU-kriittistä mediaa ei tahdo löytyä.
Ja puoluekuri taitaa taas päästää perustuslainvastaisia hönkäisyjään, mikäli kokoomus on hallituksessa.
http://www.eduskunta.net/
Niin siinä sitten....
Niin siinä sitten käytiin kun ennustettiin että kotomaansa tuhoajat saivat turpiinsa kuten oli odotettavissa, todella upeaa !
Ensin 9 richterin jytky ja sitten Persu tsunami
sitä ei meinannu tietokoneetkaan uskoa, piti "harhaa" yrittää oikoa.
Espoossa jytkyy vieläkin, ja kuulemma pitkin EU:ta kauhusta kankeena...kunhan totuttelevat, ei Persut mörköjä ole vaikka jytisevät.
Aamun parasta antia
Suvi Linden ja Marja Tiura "vapautettiin" vihdoinkin raskaasta vastuusta.
Onnea molemmille! Suomi viisastuu ja kiittää!
Mahtaako ex-viestittäjä Suvi Linden ymmärtää vielä itse
onkohan viesti mennyt perille, jos pitää "titaata".
Kepulit vaipuivat sontakuoppaansa vihreiden kanssa!
Paras uutinen oli sontakuoppa puolueen rökäletappio!
Punavihreiden kanssa liittoutumalla aikaansaivat vihreitä veroja tavalliselle kansalle nimikkeellä energiaverot! Sähkölaskun ja lämmityksen huima veronkorotus näkyy jokaisen kukkarossa. Nyt saavat yhdessä olla oppositiossa ja muistella ministeriautojen takapenkkejä!
Sinnemäki voi hyödyntää "valtiomiestaitojaan" renkutusten sanoituksilla. Niihin voi sisällyttää omaa poliittista sanomaansa. Suomessa niitä ei muuten enää kuule!
Kokoomus joutuu myös miettimään kahteenkin kertaan kuinka selvitä syntyneestä uudesta tilanteesta! Tekee hyvää "suurimmalle" puolueelle pieni konttausharjoitus!
Erityinen ilo muutamien turhakkeiden vaalitappiosta.
Tiura,Vapaaniemi,Mieto ja myös siitä ettei PerusSuomalaisten huuhaa loikkarikommodoria valittu eduskuntaan!
Erityisen tunnustuksen saa Stockmannin johto, joka sai mainostamansa virheiden tummaihoisen julkkishomon eduskuntaan.
Johto juo tapauksen kunniaksi moccakahvia!
Seiskalle vaatekaapin sisältönäyttely tuplana!
Nyt on aivan ihanat mahdollisuudet esitellä vaatekaappien sisältöä ja käydä toimittajan kanssa vaikka kenkäostoksilla Thaimaassa. Perillä voi ottaa yhteyttä johonkin liikemieheen ja pyytää lähettämään veloituksetta paluulipun!
Ja mikä herkku juttu kaksi ihanaa naista yhdessä Suvi ja Marja saman kykypuolueen "tähdet", jotka tosin eivät juuri nyt loista! Seiska saattaisi kiinnostua tästä?
Väyrysen oma moka + Kepu syöksy
oma moka kun lähti kotipesältä juoksuun.
Läpi menneistä ei voi kuin ihmetellä Kokoomuksen kaikessa ryvetyksissä pyörinyttä Ilkka Kanervaa. Jotenkin muistuttaa politiikan M. Nykänen versio ilmiötä. Säälikö ihmisissä herättää myörätunto eleen, vai mitä. Kyllä olisi aika korkealentoista jos kaverista leivottaisiin vielä ministeri!
Ansiot painoivat enemmän
Kanerva on toki ryvettynyt, kun ei tunnu malttavan pitää sormeaan poissa kännykän näppäimeltä, mutta olihan hän yllättävän hyvä ulkoministerinä, verrattuna vaikka presidenttiimme ulkopolitiikan hoitajana. Sai hettimmiten kutsun Valkoiseen taloonkin, eikös?
Ikeähän on ihan sympaattinen
Luomu-sonni verrattuna noihin viagralla kyllästettyihin Euro-sonneihin, vaikkapa Italian ikääntyvään Koniin verrattuna.
Ja kyllä Ikellä kokemusta ja osaamista on politiikasta ja suhdetoiminnasta laajasti. Joten eipä noiden muiden harrasteiden takia miestä pidä hirttää.
Persujen paras
Jos Uusipaavalniemi oli persujen paras ehdokas, niin voi vain kuvitella millaista rupusakkia muut ovat.
Kansa taitaa olla kanssasi
erimieltä ehkä.
Ei tule ikävä
Ei tule ikävä - ei Väyrystä, eikä Kiljusta. Hyvä, että päästiin näistä Venäjän nuoleskelijoista eroon.
Tsunamivaara
Nyt on erityisesti kokoomuksen, mutta osittain myös sossujen asia pitää huolta siitä , että persulaisten tuohivirsupolitiikasta ei muodostu Suomen politiikan tsunamia.
Mikäli
persuilla on yhtään järkeä, he eivät lähde hallitukseen. On nimittäin sellainen tsunami tulossa finanssimarkkinoille, ettei kannata mennä kuravyöryyn makaamaan, vaan antaa "vastuullisten" EU-NATO-intoilijoiden hoitaa se mikä heille, aiheuttajille, kuuluu. Uudet vaalit ovat jälleen neljän, kahdeksan jne. vuoden kuluttua. Ellei sitten "vastuulliset" heitä kesken hanskojaan naulaan ja persuille(kansalle) kaadetaan koko p.ska syliin.
Kukahan oli se US:n
Kukahan oli se US:n valopää-toimittaja, joka viikon päivät sitten otsikoi: Urpilainen vaarassa pudota eduskunnasta.
Jos
sekotti ´samankuuloset nimet Linden, Urpilainen. :)
Väyrynen, Korhonen, Lindén, Kiljunen.
Siinä on nelikko mitä ei ikävä tule. Ainoa vihreä jota voisin äänestää, Kasvi, sai kenkää. Jotenkin sopii koko puolueen linjaan maksimoida syyt olla niitä äänestämättä.
Outoa
Todella outoa, että Uusipaavalniemi ei päässyt läpi.
Hyvin vaikea käsittää.
Hän on ollut ainoa joka on voimakkaasti kritisoinut
rahavaltaa ja vääristynyttä keskuspankkiasetelmaa.
Kansalaiset
eivät vieläkään ymmärrä, mistä oikeasti on kyse. No, se valkenee tässä hyvin pian ja voi olla, että saamme uudet vaalit ennen kuin kukko on kolmasti kiekaissut.
Kuten DDR:ssä,
kansa on väärässä - pitää valita uusi kansa!
vaalien tulos yllätti jokaisen! Vaikka kuinka väittää tienneensä
"jotakin", kukaan ei arvannut oikein lopputulosta.
Kepun alamäki oli toki haisteltavissa.
Epärehellisyydestä sakotettiin.
Valheella on lyhyet jäljet. Vanhanen voi vetää tästä kukan hattuunsa!
Vastuu-populismi
Miänkähänlainen näytelmä tulee kun populistit joutuvat vastuuseen?
Mikä on Suomen tulevaisuus ja luopuuko Suomi eurosta?
Eduskunta on mielenkiintoisen äänestyksen edessä!
EU-jäsenyys säilyy kuitenkin.
Mitenkähän Lissabonin sopimus Suomessa luetaan ja ratifioidaan?
Pitää aloittaa välittömästi neuvottelut Ruotsin kruunun
ottamiseksi myös Suomen valuutaksi! Se olisi tässä tilanteessa ainoa korrekti vaihtoehto, ja vahvistaisi pohjoismaista identiteettiä. Myös Norja voisi siihen liittyä myöhemmin. Kenties jopa Tanska?
Koska p-aukisten asiat tuntuvat olevan EU:n tärkein huoli, hoitakoot niitä sitten sydämen kylläisyydestä.
Mallioppilas voi poistua seurasta!
Populistitko vastuuseen?
Olavinieminen ihmetteli mitä tapahtuu ,kun populistit joutuvat vastuuseen.Onko Suomessa joskus ollut politiikkoa tai puoluetta,joka ei olisi ollut populistinen?
Jos kuuntelit vaalikeskustelua tv:ssä niin kuulit miten "kolme suurta" laittoivat kuntoon vanhustenhoitoa,
eläkeindexiä,lapsiperheiden asiaa,tie-ja rautatieverkkoa
jne.asioita,joita he olivat olleet hoitamassa ties miten monessa hallituksessa.Näin siis populistit kantoivat vastuuta.
Mitä oikeastaan tarkoittaa
"populistinen" suomalaisessa retoriikassa? Se, mitä se tarkoittaa kansainvälisiss yhteyksissä on toki tiedossa, Huey Long ja A. Hitler ehkä parhaina esimerkkeinä. Mutta ihan oikeasti, mitä kakodemarit, kepudemarit ja sossudemarit oikein tarkoittavat?
Pikainen tutkimus osoitti,että
PerusSuomalaiset on erittäin monen,etetä suomalaisen kunnan suurin puolue äänillä.Joten kunnallisvaaleista tullee värikkäät.Demokratia on ase jota kaikkien on pakko totella.Siitä ovat esimerkkeinä afrikan maat.
Se tää meidän "demokratia" kun vain sattuu olemaan
vasta lapsen kengissä. Ja tästä "näennäisdemokratiasta" ei ole kyllä kasvun mahdollisuuksia, ellei kansa herää valvomaan oikeuden toteutumista niin kaikissa vaaleissa ja kuin käytännössäkin.
Aika katsoa peiliin
Ei Persujen suuri voitto kait kenellekään ihan oikeasti mikään suuri ihme ole, ollaan puolueesta sitten mitä mieltä hyvänsä.
Jos on suomalaista "takki auki, kaikki tänne vaan"-politiikkaa erehtynyt kritisoimaan, niin johan on rasismi-kortti heilunut.
Jos on taas suomalaista "lompsa auki, rahat huijareille"-politiikkaa erehtynyt kritisoimaan, niin sitten ollaan populisteja.
Ihan oikeasti näistä asioista joku saattaa olla eri mieltä kuin valtaapitävät puolueet. Näköjään aika monetkin. Peilistä löytyy vaalitappion isoin syy.
Asioille usein sosiaalinen tilauksensa
vaaleissa tälläkertaa tällainen. Tämähän kansan kasvava tyytymättömyys kyti jo pitkän aikaa.
Valtapuolueet elivät niin "tottakai vallanjaossa" etteivä osanneet merkkejä lukea, kaikki oli niin herttaisen "maantapaista" kuin aina.
Kansan tyytymättömyys sai kasvaa rauhassa kun eriarvoisuus, köyhyys, työttömyys, pahoinvointi hyvinvoivien keskellä kasvoi.
Sen päälle vielä lukuisat korruptio "luontoiset epäilyt" (?) ja Eu-kriisin hoitona kansanvarojen vaarantaminen...tulos on nyt tämä. Muutosta haluttiin, sille löytyi tekijät, nyt odotetaan toteutusta.
Aika ajoi päämedioistqa ohitse!
Hesarin ja Ilta-Sanomien ällityttävä puolueellisuus vaalien alla ei varmaan jäänyt havaitsematta. Ihmiset saavat koko ajan enemän ja enemmän tietoa ja uutiswia muista välineistä. Tieto kulkee. Painettu lehti on jo aamulla vanha. Ja jos se vielä on vilpillisen puolueellinen, niin äkkiä herää kysymys: Kuka sitä tarvitsee?
Aika on ajanut myös Usokukaisen ohitse tv-studioissa. Niin läpinäkyvä aseenteellisus ei kuulu ammattitaitoon., Kierrätykseen vain.
Hämmästyttää myös kaikki politiikan "asiantuntijat" jotka ovat haavi auki ihmettelemäåssä vaalien lopputulosta. Seuratkaa vähän maailmaa. Tulos oli kaikkien luettavissa mm- sosiaalisessa mediassa jo hyvissä ajoin ennen "kertoimilla" korjattuja galluppeja. Nekin voi luotettavuutensa takia työntää sinne, minne ei päivä paista.
Aika ajoi päämedioista ohitse!
Hesarin ja Ilta-Sanomien ällityttävä puolueellisuus vaalien alla ei varmaan jäänyt havaitsematta. Ihmiset saavat koko ajan enemän ja enemmän tietoa ja uutisia muista välineistä. Tieto kulkee. Painettu lehti on jo aamulla vanha. Ja jos se vielä on vilpillisen puolueellinen, niin äkkiä herää kysymys: Kuka sitä tarvitsee?
Aika on ajanut myös Uosukaisen ohitse tv-studiossa. Niin läpinäkyvä aseenteellisus ei kuulu ammattitaitoon. Kierrätykseen vain.
Hämmästyttää myös politiikan "asiantuntijat" jotka ovat haavi auki ihmettelemässä vaalien lopputulosta. Seuratkaa vähän maailmaa. Tulos oli kaikkien luettavissa mm. sosiaalisessa mediassa jo hyvissä ajoin ennen "kertoimilla" korjattuja galluppeja. Nekin voi luotettavuutensa takia työntää sinne, minne ei päivä paista.
Herätys. Elämme uutta aikaa!
Puoluiden kannatuslukujen tarkoituksellista manipulaatiota
En voi kuin hämmästellä tätä valtamedian Perusjen lokaamista. Olen oikeasti pitänyt meidän markkinatutkimuslaitoksia puolueettomina ja pätevinä, mutta luvut puhuvat karua kieltä mistä aatteellisesta suunnasta siellä tuulee, päätelkää itse!
Taloustukimuksen ennuste 14.4.2001
14.4.2001----VAALITULOS
SDP 18,0----19,1
KOK 21,2----20,4
PS 15,4-----19,0-----ero - 3,6
KESK 18,6---15,8----ero + 2,8
VIHR 9,0----7,2
Kaikki muut paitsi Kesk ja PS eivät mahdu 1,8 % virhearginaaliin, mutta PS:n kohdalla ei voi edes puhua mistään virhemarginaalista vaan röyhkeästä manipulaatiosta.
HALOOOO! ARVOISAT TOIMITTAJAT, tehkää nyt sitä tutkivaa journalismia ja kysykää tutkimusten tekijöiltä, miksi ihmeessä juuri PS:n luvut voivat näyttää noin pieleen???
Monia selityksiä
En ole toimittaja, mutta voin esittää yhden selityksen: Koska Perussuomalaisten kannatus oli edellisissä vaaleissa vain muutaman prosentin tasoa, mielipidekyselyjen vastauksia ei voitu kovinkaan tarkasti verrata edelliseen vaalitulokseen. Siksi on käytetty hyvin arvionvaraista kerrointa puoluekannatuksen muutoksesta.
Se luoti tiesi paikkansa
"kokoomukselta tippuvat Ylen mukaan ainakin Merikukka Forsius, Sirpa Asko-Seljavaara ja Lyly Rajala"