Lauantai 26.5.2012

17099 äänen potti – Hänkö syynä rökäletappioon?

Luotu: 
18.4.2011 15:02
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Paavo Arhinmäki tutki iPadiaan vaali-iltana.

Vasemmistoliitosta on noussut nuorekas kilpailija vihreille, arvioi vihreiden Osmo Soininvaara blogissaan. Soininvaara käy läpi mahdollisia syitä vihreiden rökäletappioon eilisissä eduskuntavaaleissa.

Yksi syy tappioon löytyy Soininvaaran mielestä vasemmiston puheenjohtajasta Paavo Arhinmäestä. Hän veti komean, 17099 äänen potin Helsingin vaalipiiristä. Arhinmäki lisäsi äänimääräänsä vuoden 2007 eduskuntavaaleista yli 10 000:lla.

- Arhinmäki vei Helsingissä paljon sellaisia ääniä, jotka ennen olisivat tulleet vihreille. Jokin meni vikaan aivan viimeisinä päivänä, koska tätä siirtymää ei näkynyt ennakkoäänissä yhtä vahvana. Televisiokeskusteluissa Arhinmäki oli hyvä. Kun eduskuntaan tuli myös Silvia Modig (mistä olen sinänsä hyvin ilahtunut), vihreillä on vasemmalla puolellaan yllättäen nuorekas ja vihertävä kilpailija entisen huru-ukkopuolueen sijasta, Soininvaara kirjoittaa blogissaan.

Soininvaaran mukaan selittävä tekijä on myös ydinvoimakanta.

- Toisaalta moni on pettynyt siihen, että vihreät jäivät hallitukseen, joka päätti kahdesta uudesta ydinvoimaluvasta. Toisaalta moni on pettynyt siihen, että vihreät niin yksituumaisesti vastustavat ydinvoimaa, hän analysoi.

Kansanedustaja Jyrki J. J. Kasvin tippumista eduskunnasta Soininvaara selittää ydinvoimakannalla sekä ”vasemmistofeministien” maineella, joka on Soininvaaran mukaan karkoittanut äänestäjiä vihreistä kokoomukseen.

Soininvaara itse sai 8279 ääntä Helsingistä. Vihreä liitto sai 7,2 prosenttia äänistä ja 10 paikkaa. Se on viisi paikkaa vähemmän kuin vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

jennitamminen

Mystinen juttu. Meillä on hieman tässä teknisiä ongelmia. Varmaan liikaa lukijoita tai jotain :)

Tlo

Kasvi pelasi itsensä pois. Hänet valittiin tekniseksi asiantuntijaksi eduskuntaan. Siis pitämään Suomi tietoyhteiskuntana, eikä pelastamaan maailma ilmastonmuutokselta.

Hän unohti tämän. Kytköskaupoissa ja puoluekurilla hän toimi lupauksiaan vastaan. Lex Nokiaa vastaan hän toki äänesti - pitkin hampain. Hän kuitenkin pahoitteli asiaa julkisuudessa. Hän kun olisi toki halunnut olla puoluekurille uskollinen, mutta hänen äänestäjänsä eivät kuulemma olisi antaneet sitä hänelle anteeksi, varsinkaan kun hän oli itse tuomassa lain epäkohtia esille.

Tietoyhteiskunta-asiantuntija joka ei halua ajaa tietoyhteiskunnan asiaa vaan kulkee puoluekurin orjana kehitysvihamielisessä puolueessa on täysin hyödytön.

Sääli että Kasvi unohti tarkoituksensa.

Jouko Heyno

Että kaikki selittävä tappiotaan erilaisilla merkillisyyksillä: "Arhinmäen noste"; Soinin noste" "Protesti" yms.

Yksikään edustajista ja ennen kaikkea kannatustaan jättimäisessä mittakaavassa menettäneistä ei itse tehnyt viiimeisen 4 vuoden aikana mitään virhettä, joka olisi syynä tappioon.

Mikä suomalaisissa(kin) poliitikoissa oikein on, ettei ymmärretä sitä, että kansa ihan oikeasti kyllä tietää, eikä ole ihan niin tyhmää, kuin poliitikot luulevat?

TSV

Saadaan vihdoinkin nämä jutut esille, ihmiset eivät ole ennen julkisesti myöntäneet, että Vihreät ovat täysin vasemmistopuolue. Mikä vielä pahempaa siellä on näitä vasuri "älykköjä" joiden mielestä vaalit voisi lopettaa jos kansa ei osaa tehdä niin kuin he haluavat.

Vyötiäinen

Arhinmäki on nuoresta iästään huolimatta kiihkeä pakkoruotsittaja. Suomalainen duunari inhoaa pakkoruotsitustaan, joten Paavon äänestäjiään halveerraava kanta on kummallinen. Sama tilanne on demareissakin. Ei ihme, että vasemmiston kannnatus on tasaisesti laskenut noin 40 vuotta.

Jouko Heyno

totuus, vaan oikea asenne”.

"Nuorisotyöttömyyden kohdalla on muistettava, että pakkoruotsi on kamala asia". Jarmo Krydda (suom. "ryyti")

"Libyan sisällissodan kohdalla on muistettava, että pakkoruotsi on kamala asia". Jarmo Krydda (suom. "ryyti")

Portugalin pankkikriisin kohdalla on muistettava, että pakkoruotsi on kamala asia" Jarmo Krydda (suom. "ryyti")

"Norsunluurannikon sisällissodan kohdalla on muistettava, että pakkoruotsi on kamala asia"". Jarmo Krydda (suom. "ryyti")

"Japanin tsunamikatastrofin kohdalla on muistettava, että pakkoruotsi on kamala asia"". Jarmo Krydda (suom. "ryyti")

"Kuubaa vaivaavan kuivuuden kohdalla on muistettava, että pakkoruotsi on kamala asia"". Jarmo Krydda (suom. "ryyti")

"Poliittisen vallan saamiseksi täytyy toistaa omaa iskulausettaan tosiasioista välittämättä." A. Hitler, Mein Kampf

"Leikatun indeksin eläkeläisille aiheuttamista ongelmista täytyy muistaa keskeisenä, että pakkoruotsi on kamala asia." Jarmo Krydda (suom. "ryyti")

John Galt

Vihreät ovat nykyisin pääosin homojen ja uustaistolaisten puolue, unohtamatta itselleen hyvää omaatuntoa ostavia Krunikan puudelirouvia. Vihreiden vasemmisto/anarkiasiipeen kuuluville ei ole suuri hyppäys vaihtaa Vasemmistoliittoon.

Kotkanpoikii

Kyllä Vihreät on liian voimakkaasti leimaantuneet tiettyyn vähemmistöön että ajatusmaailmaan mikä iski nyt voimalla takaisin!Ei tuolla aatemaailmalla ikinä Suomessa pärjää..

Kotkanpoikii

Nyt todella toivottavasti tulee tuo "lainattu" vaaliteema voimaan.Persut kuitenkin kippas vanhojen puolueiden paskaämpärin kunnolla kumoon,eiköhän KANSA antanut aikamoisen herätyksen näille "sisäpiiriläisille" ettei tuo systeemi voi jatkua loputtomiin! Soinin porukka oli vain kanava tähän protestiin..Soinvaara vois katsoa peiliin ja funtsia mitä noista vanhoista vasemmiston "pieruista" sanoi..Könkkölä takaisin ois hyvä ja Hassi Airami myös..

Kaitsu Lähteenmäki

Ode on järkivihreän maineessa, ymmärtäiskö hän seuraavaa?

Mielestäni takuuvarmin ja tuskattomin konsti auttaa maan talous kasvu-uralle on vakuuttaa teollisuus halvan sähkön saatavuudesta.

Sille ei nyt vaan voi mitään, että meitä elättää - Nokia-klusterin kuihtuessa - energiasyöppö perusteollisuus. Siis metsä-, metalli-, kemiateollisuus, lähivuosina lisääntyvästi kaivokset ja rikastamot.
Näiden prosessit perustuu väistämättä runsaan energian käyttöön, mieluummin vielä päästöttömän energian.
Noiden metalli- ym tuotteiden kustannuksista 30-50 % on energiaa, palkkakustannukset on usein paljon pienemmät.
Eli jos jos energian hinta tuplaantuu, niin tuotteet ei kannata vaikka porukka tekisi töitä ilmaiseksi. Ja päinvastoin, jos energian hinta puoliintuu, voidaan palkkoja nostaa reilusti ja ottaa uusia ihmisiä töihin.

Tässä on selvä yhteinen intressi teollisuudella, palkansaajilla, metsänomistajilla. Halpa päästötön (ydin-, maalämpö-, marginaalisti tuuli,..) energia mahdollistaa maassamme toimivalle teollisuudelle vahvan vetovoimaisen kilpailuedun.
Kaupat säästää jäähdytyskuluissaan paljon,kun sähkön hinta laskee. Voivat sitten välittää tavaraa halvemmalla ja maksaa parempaa palkkaa.

Eikä tarttis kuluttajienkaan asua kylmissä, kosteissa, homeississa kämpissä, vaan voitais reilusti huolehtia asuntojen ja työpaikkojen riittävästä lämmittämisestä ja ilman kosteuden poistosta ja puhtaudesta.

Ode on merkittävä vaikuttaja Hgin seudulla, joka nyt tekee sähkönsä ja lämpönsä puolalaisella kivihiilellä, mikä on tietysti ilmaston ja terveysvaikutusten takia vastuutonta. Helen on oikea lypsylehmä kaupungille- joka vuosi se tekee 300 miljoonaa rahaa. Toistaiseksi, sillä Hgin vihreät ja muut ei voi jatkaa ikuisesti ilmaston tuhoamista ja vaarallisten pienhiukkasten syytämistä taivaalle.

Mielestäni pk-seudulla pitäisi asap siirtyä pienten päästöttömien maalämpö- ja ydinvoimaloiden käyttöön.
Suomalainen teollisuus saisi tästä uuden kasvualan, samalla kun ilmakehä pelastuu ja tuhannet ihmiset säästyy pienhiukaskuolemilta.
Obaman hallinto satsaa nyt voimakkaasti pienydinvoiman kehittämiseen. Mm. Bill Gatesin 10-100 MW pikkuvoimalat saavat nopeutetun lupakäsittelyn - ohittamaan pres Jimmy Carterin 70-luvulla pystyttämät esteet ydinvoimalle. BigOilin, saudiprinssien, Detroitin, ym tukiessa köyhempien demokraattien kamppanijaa ehdolla, että ydinvoimalle laitetaan kapuloita rattaisiin. Uhkasihan ydinvoimasta tulla paha uhka noille (fossiili)busineksille, kts esim www.terrestrialenergy.org
Myös venäläisillä on robusteja perusvoimaloita laivoihin, niistä voisi jatkokehitellä myös kallioon upotetavia sähkö+lämpö- kombivoimaloita.
Ja Hietalahdessa rakennettaisiin päästöttömästi kulkevia laivoja, pienilla ydinvoimaloilla varustettuna tietty.

No sitten kuulen sieltä ähinää ja puhinaa säteilyriskeistä?

Kummallista muuten, että kouluja käyneet, muuten fiksut ihmiset haluaa uskoa kaikelaista mystiikkaa säteilystä?

Solumme ovat sopeutuneet säteilyyn jo 4 mrd vuotta.
Niiden on ollut pakko kehittää tehokkaat korjauskoneistot säteilyvaurioiden korjaamiseen. Joka päivä ihmisen kehossa tapahtuu n miljardi ydinreaktiota. Aikojen alussa paljon enemmän, koska radioaktiivisia aineita oli enemmän - muistona niistä supernovista joista meidänkin atomimme ovat osin syntyneet.
Säteilyn terveysvaikutuksia ollaan tutkittu valtavasti viime 65 vuotta.
Lisäksi maapallomme on joutunut lukuisten supernovien rajuun säteilykenttään 4 mrd v aikana.
Ja onhan luonnon omia ydinvoimaloitakin ollut käynnissä jo 2 mrd v sitten (Oklo), joka toimi pikkuteholla , muutama kW, n miljoona vuotta ajan.
LNT?
Eräs yleinen tapa on ollut vetää suora viiva pikkuannoksiin Hiroshiman jättimäisestä kerta-annoksesta - tuhansien vuosien normaali 3 mSv/v taustasäteilyannos sekunnissa! Tämä on LNT- eli Linear No-Treshold hypoteesi.

Pienten 100 mSv kertaannosten ja isojenkin mutta pitkäaikaisten n 1000 mSv/v säteilyannosten ei ole todettu olevaan terveydelle vaarallisia.
Vaan usein jopa päinvastoin, olla havaittu tyyppillinen J-muotoinen annos-vaste suhde.*)
Tämä juontaa juurensa juuri noista solujejn tehokkaista ikiaikaisista korjaaussgeeneistä- ne on itseasiassa syntyneet korkeamman taustasäteilyn oloissa - ja aktivoituvat kun säteilytaso nousee nykyisestä n 3 mSv/v

Kuten aspiriini, vitamiinit, punaviini, auringon säteily: pikkuannos on terveellistä, mutta iso annos tappaa...

Polttovoimalat tappaa vuosittain miljoonia ihmisiä pienhiukkasten aiheuttamiin syöpiin ja veritulppiin,allergioihin.

Ydinvoimaloissa muutama kymmenen lähinnä Tsernobylissä n 50, kun palosotilaat käskettiin voimakkaan säteilyn alueelle.
Harrisburgissa ei yhtään ja veikkaan että yhtään säteilykuolemaa ei tule Fukushimassakaan, siellä selvästikään ei vaaranneta henkilöstön terveyttä lähettämällä heitä liian kuumin paikkoihin. Ihan oikein niin, polttoainesauvat jäähtyy itsekseen nopeasti.

Ekomystinen kaupunkilegenda on turvautunut taas heiverröisiin oljenkorsiin yrittäessään leimaata ydinvoimalat vaarallisiksi.
KiKK-tukimus väitti- pienen ja hataran aineiston pohjalta, että lasten leukemiaa esiintyisi hieman enemmän 16 ydinvoimalan lähellä.
Alle 5 km säteellä Saksan ydinreaktoreista havaittiin yhteensä 37 alle 5-vuotiaiden leukemiatapausta. Joissain tapauksisa eiintyvyys oli hieman suurempi kuin normaalisti.Saksassa esiintyi samaan aikaan samassa ikäryhmässä 5 893 sairastumista leukemiaan.
Kts http://www.ssk.de/en/werke/2008/kurzinfo/ssk0806.htm

Leukemia ja muutkin syövät voi syntyä myös esim
luonnon radonin (joka vaihtelee paljon) , kemiallisten ja biologisten myrkkyjen takia. Esime vanhat huoltoasemat, kaatopaikat, sahat,on aikamoisia myrkkypesiä?

Ranskan 58 reaktorin ympäristöissä alle 5 kilometrin etäisyydellä asuvilla alle 5-vuotiailla lapsilla esiintyy saman verran leukemiaa kuin väestössä keskimäärin. Tulos on selvästi ristiriidassa KiKK-Studien kanssa.
Suomen kahden ja Ruotsin neljän (yksi pysäytetty) ydinvoimalan ympäristössä alle 5 km säteellä esiintyy alle 15-vuotiailla keskimäärin saman verran tai vähemmän leukemiaa kuin muualla maassa..
Ruotsi:
www.stralsakerhetsmyndigheten.se/Om-myndigheten/Aktuellt/Nyheter/SSM-Tys...

Ohessa meidän STUKin kommnentti:
www.stuk.fi/stuk/tiedotteet/2009/fi_FI/news_534/

" ..Saksassa vuonna 2007 julkaistu tutkimus syöpien esiintyvyydestä ydinvoimalaitosten ympäristössä on herättänyt kansainvälistä huomiota. Tutkimuksen mukaan enintään viiden kilometrin etäisyydellä ydinvoimalaitoksista asuvilla alle viisivuotiailla lapsilla esiintyi enemmän leukemiatapauksia kuin kauempana asuvilla lapsilla. Etäisyys ydinvoimalaitoksesta määritettiin lapsen asuinpaikasta syövän diagnoosihetkellä.

Syytä suurentuneeseen leukemian esiintyvyyteen ei tiedetä. Tutkijat toteavat, että havainto ei johdu säteilystä, koska ydinvoimalaitoksen ympäristössä altistuminen säteilylle ei ole suurempaa kuin muilla alueilla.

Ranskassa ja Englannissa vuonna 2008 julkaistuissa tutkimuksissa todetaan, että alle viiden kilometrin etäisyydellä ydinvoimaloista asuvat alle viisivuotiaat lapset sairastuvat leukemiaan yhtä paljon kuin muualla asuvat.

Lasten leukemiasta ydinlaitosten ympäristössä on tehty aikaisemmin useita tutkimuksia, jotka ovat koskeneet kymmeniä laitoksia eri maissa. Useimmissa tutkimuksissa ei ole voitu havaita suurentunutta riskiä. Paikallisia leukemiaryppäitä eli tapausten kasautumista on raportoitu myös muualla kuin ydinvoimalaitosten lähellä. Toistaiseksi leukemian syitä ei kuitenkaan tunneta riittävästi, eikä ilmiötä ole pystytty selittämään.

Suomessa ydinvoimalaitosten läheisyydessä, viiden kilometrin suojavyöhykkeellä asuu pysyvästi yhteensä noin sata ihmistä. Lasten leukemiaa esiintyy noin kymmenen tapausta 100 000 lasta kohden vuodessa. Siksi lasten leukemia viiden kilometrin säteellä ei Suomessa ole todennäköinen eikä sitä voida tutkia samaan tapaan kuin niissä maissa, joissa ydinvoimalaitosten lähellä asuu paljon ihmisiä.
"

*)Siis alle 150 mSv kertaannokset ja alle 1000 mSv/v jatkuva kokovartalosäteily ei ole juurikaan vaarallista- vaan ehkä jopa päinvastoin terveellistä.

Tuhannet tutkimukset kertoo sen.Kts tarkemmin
www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2477708/
www.ncbi.nlm.nih.gov/sites/ppmc/articles/PMC2889503/citedby/