Lauantai 26.5.2012

Yle: Kiviniemellä selitys yllätystyrmäykselle

Luotu: 
20.4.2011 16:29
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kiviniemi.

Väistyvä pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) on selittänyt Yle Uutisille, miksi hänen takkinsa kääntyi Portugalin tukiasiassa.

Kiviniemi sanoi vielä ennen vaaleja, että hänen hallituksensa voisi esitellä Portugalin tukiasian. Tänään Kiviniemi sanoi Helsingin Sanomissa, että hänen toimitusministeristönä toimiva hallituksensa ei voi asiaa edistää, vaan seuraavan hallituksen on se tehtävä.

Kiviniemi perustelee muuttunutta kantaansa vaalituloksella eli sillä, ettei tulevan toimitusministeristön puolueilla ole enää eduskunnassa enemmistöä, kuten Kiviniemi oli aiemmin ajatellut.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

HeimoV

Vaikeina aikoina keskusta kantaa aina epämielyttävänkin vastuun, on vain kuulijasta kiinni mitä vastuulla tarkoitetaan.

Keskustan vastuu on se että kannatetaan Portugalin tukemista jos vaalitulos on hyvä tai sitten ei kannata edes esitttää tukipäätöstä jos vaalitulos on huono. Vastuullista, ehkä äänestäjille, kusestusta ehkä kokoomukselle?

ktsalmin

Kepulien vastuu loppu näköjään siihen kun ministeriauton valot hävis viimeisestä vaali esiintymisestä.
Kohta kääntyy takki muissakin hallituskauden asioissa ja eturivistä räksyttää taas tuttu rakki ... Pekkarinen.

marko.lehti

kiviniemi ei kanna vastuuta koska silloin perussuomalaiset joutuvat päättämään asiasta.
se on kepun politiikkaa koitetaan poimia rusinat pullasta.

Jouko Heyno

ei näköjään merkitse sinulle mitään. Onneksi se merkitsee Kiviniemelle, vaikka Kuvonen haistattaakin sille pitkät.

Kokoomus pettää aina!

Juha Kokkinen

Yksi syy on Mari Kiviniemessä. Hän on kylmä ja ylimielinen, besserwisser. Vähän inhimillisyyttä ja lämpöä. Ja kunnon vastaukset kysymyksiin, oli ne sitten kuinka tyhmiä vastaajan mielestä

Kaitsu

En ole kepulainen,enkä varmaan koskaan sellaiseksi muutu,mutta pitää antaa täydet pisteet Mari Kiviniemelle tässä asiassa.

" Kiviniemi perustelee muuttunutta kantaansa vaalituloksella eli sillä, ettei tulevan toimitusministeristön puolueilla ole enää eduskunnassa enemmistöä "

Täysin oikea ratkaisu kun kerran vaaleissa tullut niin isot tappiot,ettei nykyinen hallitus edes mudosta parlamentaarista enemmistöä.

Hienoa Mari rohkeasta päätöksestä!

pystykorva

Rohkea päätös Marilta, niinkö?
No miksi Mari ei kertonut kantaansa rehellisesti jo vaalitenteissä ja haastatteluissa, kun tätä asiaa nimenomaan ja suoraan kysyttiin?
Vai eikö hänenelle t o d e l l a k a a n tullut mieleen mahdollisuus, että keskusta saattaa ihan oikeasti hävitä vaalit. Jos hän ajatteli niin optimistisesti, niin se kertoo melkoisesta ylimielisyydestä, mikä ei sinänsä ole uutta.

Helmikuun MTVn tentissä Kiviniemi kuittasi persujen gallupkannatuksen ja keskustan alamäen vain sanomalla omahyväisesti, että Gallupit on viihdettä.

No ei viihdytä yhtään, ei vieläkään.

ristoi

Itselleni tuli kylmiä väreitä selkäpiihin, kun katsekin Mari Kiviniemeä KePun pahimman tappion hetkellä. Hän vaikutti ihan tyyneltä ja pystyi vastaamaan ihan järkevästi selittelyihin sortumatta.

Kiviniemeen voisi käsittääkseni luottaa kriisin hetkellä johtajan. Ei mene paniikkiin. Toinen asia on sitten, että millä KePu saa lisää kannatusta.

Olettaisin, että Kiviniemi harkitse tämänkin tukiasiavedon, ei siis panikoinut.

pilari

Marilla on lehmän hermot. Marissa on tosiaankin kriisijohtajan aineksia, johon nöyryys ei kuulu. Arvaan että siksi hänet KePun johtoon valittiinkin, en tiedä kun en ole sisäpiiriläinen. Aina on helppo spekuloida ja olla jälkiviisas.

Ray

Nykyhallitus ei vastaa uusia voimasuhteita, eikä tukipaketin ajaminen vanhassa muodossaan ole järkevää. Vaikuttaa aivan oikealta ratkaisulta.

Kataisen kiirettä ja motiiveja voi hiukan ihmetellä.

TakojaIlmarinen

Pääministeri nauttii täyttä palkkaa ja saapui kepulien puoluetoimistoon panssaroidulla työsuhde autolla!
Päätökset vain ovat KEPULIEN luokkaa eikä pääministeri, joka puhui "kuin Runebergi" maksujen puolesta onkin päätynyt tyypilliseen kepuli ratkaisuun:
Ei tee enää päätöksiä - KEPULIT PETTÄÄ AINA!

Pääministeri joka ei suorita työtehtäviään tulee välittömästi erottaa ja lopettaa palkanmaksu ja häätää työsuhde asunnostaan!

Vekkuli

Ei tarvitse kyllä virka-autoakaan, jos ei kykene esittelemään asiaa, joka kuuluu tehtäviin ja jota on edistänyt. Kävelköön vaikka.

jkalervo

Tulee ihan silmille useimman kirjoituksista.Kiviniemihän antoi järkeenkäyvän selityksen miksi nyt joutuu näin toimimaan.Mihin tämän kansan laskutaito on kadonnut?!Kiviniemi toimi oikein kun kunnioittaa vaalien tulosta.

pystykorva

Niin, onhan selitys järkeenkäyvä, mutta miksi hän ennen vaalitulosta sitten vakuuttamalla vakuutteli, että vastuuta kannetaan tämänkin asian osalta vaikka sitten toimitusministeriönä. Hän olisi voinut sanoa ihan muutakin, ei tässä asiassa ollut mikään pakko puhua totuudenvastaisesti.

Ei pidä luvata, jos ei voi pitää lupaustaan. Ei siinä , hyvä jklervo, mitään kepuvihaa ole, jos näin vaalien jälkeen aiemmista puheistaan joutuu kiinni. Katselet kovin vihreitten lasien läpi.

Mutta joutuu tässä kiinni vielä muutkin puolueet. Epärehellisyyttä minä vihaan ihan tasaisesti joka suuntaan. Enkä taida olla yksin...

tapsa krunikasta

..tuli tämäkin ilmoitus. Eipä tuossa mitään uutta.
Suoraselkäisiä, empaattisia naisia Pohjanmaalta.
Laitetaan tähän lopuksi kestolauseke:
Kepu pettää aina, arkena ja sunnuntaina.
Notta!

Kiikunsuora

Ensin vaaditaan että takauksia Kreikalle ei pidä antaa. (Ihan hyvä näkemys).

Kun siten pääministeri lakkaa ajamasta vastustamaanne asiaa, haukutte siitäkin. Olkaa nyt kerrankin tyytyväisiä! Näin se parlamentaarinen demokratia toimii.

PT

Suuri valiokunta on nyt laitettu edustamaan Suomea ja päättämään pätevästi tästä asiasta. Sellaista ei voi laillisesti tehdä.

Suomessa on demokratiavaje, parlamentarismi ei toimi. Tässä suhteessa Suomi ei mitenkään eroa Pohjois-Afrikan valtioista tai Kiinasta tai Venäjästä.

Laittomuus on maan tapa nyt jo eduskuntaa myöten. Meillä on symbolinen parlamentti jonkinlaisena museaalisena jäänteenä ajoilta, jolloin kansakunta luotiin ja jonka puolesta suuri määrä isiämme antoi henkensä. Ei olisi kannattanut.

Väkivallattomia vaihtoehtoja ei ole kansalle jätetty. Viimeistään nyt on selvää, että mitään todellista mahdollisuutta vaikuttaa demokratian kautta ei ole.

MURSU

"pulinat pois"- oli tomera "jytky", että Marikin sai Kepulle sellasen. Mutta Lady-vastuuntunto onkin pessyt käsidesillä kätösensä kaikesta vanhasta, kohta väittää ettei muistakkaan tuollaista aikaa.

Väyrystä harmitti vain hetken koska: "Minustahan tulee Presidentti...niin minut on tulkittu".

sulka

Niin jos Mari olisi vienyt tämän asian eteenpäin, niin
täällä valitettaisiin Marin viimetempusta, Marin kostosta
tai sitä, että Mari toimii vastoin kansan tahtoa.

Tämä tukemis päätös on saanut kansalta sellaisen tuomion, että sitä ei voi sivuuttaa.
Katainen ja kumppanit olisi vain halunut, että Mari ottaisi tukemispäätöksestä syyt niskoilleen ja saisivat itse puhtaan pöydän.

Mari toimii nyt aivan oikein kuunnellessaan kansan tahtoa.

Professori

Kyllä Kiviniemi edelleen ajaa Suomea maksumieheksi eurokriisiin. Kiviniemen hallituksen esittämänähän rahankylvö kaatuisi varmasti uudessa eduksunnassa, mutta mikäli aihe saadaan hallitusohjelmaan, sillä on edelleen läpimenon mahdollisuudet. Yksinkertaista logiikkaa.

Rokj

Ei mikään laki vaadi enemmistöhallitusta. Sellainen selitys on pelkkää kepuilua. Suomessa on ollut monta vähemmistöhallitusta ennen Maria, ja työt pitää aina suorittaa loppuun potkuista huolimatta.

Vastuutonta!

Takarivin Taavi

Moni kirjoittaja nojautuu sanontaan, että KEPU pettää. Lähtekäämme siitä, että ideologinen vakaus on KEPUN lähtökohta ja siihen olemme luottaneet ja edelleen luotamme.
Toivottavasti löytyy vastuunkantajia niistä joukoista mitä nyt äänestitte. Toivokaamme menestystä.
Mari Kiviniemen menettely on oikeutettu tässä hetkessä ja hänen toimintansa niin pääministerinä kuin vaalitoimissaan osoitti sitä asiavakautta mitä Suomi tarvitsee menestyäkseen.
Joidenkin ideologiat ja ihannointi on haettu rajojemme takaa ja sanoisin, että kaikilla ei ole sitä olemassakaan.
Luottakaamme edelleen suomalaisuutteen niin ihmisinä kuin palvelujen tuottajana, niin että olemme omavaraiset pahoinakin päivinä!