Lauantai 26.5.2012

Ministeri suuttui Metsäteollisuuden tempusta: ”Ei voi hyväksyä”

Luotu: 
21.4.2011 17:46
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Mauri Pekkarinen.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) on suuttunut Metsäteollisuus ry:lle, joka ilmoitti tänään pyytäneensä EU:n komissiota arvioimaan Suomen suunnitteleman pienpuun energiatuen tasapuolisuutta ostajien kannalta.

– Metsäteollisuus ry:n yritys kaataa eduskunnan laajalla enemmistöllä hyväksymä pienpuun energiatuki on epäreilu ja parlamentarismia loukkaava hanke, Pekkarinen luonnehtii.

Pekkarinen huomauttaa, että Metsäteollisuus ry:n näkemykset kyettiin huomioimaan monissa kohdin, kun energiapolitiikan pakettia vamisteltiin vuosi sitten.

– Nyt Metsäteollisuus ry yrittää kuitenkin koukata Euroopan komission kautta ja kaataa yhden energiapaketin tärkeistä osista. Metsäteollisuus ry:n toimintaa ei voi hyväksyä, paheksuu Pekkarinen.

Maa- ja metsätalousministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat esittäneet EU:n komission hyväksyttäväksi pienpuun energiatukea, jonka tavoitteena on lisätä ensiharvennuspuun käyttöä energiaksi.

Tukea maksettaisiin 10 euroa kuutiolta energiantuotantoon myytävästä puusta. Tuen määrä rajoitettaisiin 45 puukuutiolle hehtaarilta eli maksimissaan tukea voisi saada 450 euroa hehtaaria kohden.

Metsäteollisuus ry:n mielestä 45 kuutiometrin rajoitus hehtaaria kohden on liian korkealla tasolla.

- Nyt esitetty energiatuki, joka on noin 20 prosenttia liian korkea, antaa energiapuun ostajalle liian suuren kilpailuedun ensiharvennuskohteiden kaupassa, Metsäteollisuus ry lausuu.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Aruvela Niyogi

Olvi-konsernin tytäryhtiöt toimivat Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Valko-Venäjällä.

Olvi Oyj on toiminut Baltiassa vuodesta 1996 lähtien, jolloin yhtiö hankki 15 prosentin osuuden virolaisesta panimo- ja virvoitusjuomatehtaasta AS Tartu Ölletehasista (nykyinen AS A. Le Coq). Vuonna 1999 Olvin toiminta laajeni Latviaan A/S Cesu Alus -yhtiön vähemmistöosuuden hankkimisen jälkeen. Myöhemmin samana vuonna Olvi osti vähemmistöosuuden myös liettualaisesta AB Ragutis -panimosta.

Vuonna 2011 Olvi Oyj omistaa kokonaan virolaisen AS A. Le Coq -panimon osakekannan. Latvialaisen A/S Cesu Alus -panimon osakekannasta Olvi Oyj omistaa 99,37 prosenttia ja liettualainen AB Ragutis on 99,57 prosenttisesti Olvi Oyj:n omistuksessa. Valkovenäläisestä OAO Lidskoe Pivo -panimosta Olvi Oyj omistaa 91,58 prosenttia.

Sua kaipaan http://beeradvocate.com/beer/profile/1349/43591

Aruvela Niyogi

"Kääriäisen ollessa kauppa- ja teollisuusministerinä järjesteli hän kauppa- ja teollisuusministeriön myöntämään iisalmelaiselle olutfirma Olville 7,8 miljoonan markan investointiavustuksen.

Pian investointiavustuksen järjestämisen jälkeen Kääriäinen valittiin yhtiön Olvi-säätiön hallitukseen ja Olvi jakoi omistajilleen osingot."

"Olvin olisi kannattanut lanseerata tuolloin vetävä mainos. Siinä Kääriäinen astuisi jonkun iisalmelaisen järven rantasaunan terassille muhkea olemus höyryten pukeutuneena Olvin logolla varustettuun pyyheliinaan, avaisi sihahtavan olutpullon ja toteaisi: "Elä hyvä mies selvää päivää näe, ota Olvia""
Lähde: malmilainen 12.06.2008 11:22

Hymiö

"– Nyt Metsäteollisuus ry yrittää kuitenkin koukata Euroopan komission kautta ja kaataa yhden energiapaketin tärkeistä osista"

Vähän kuin kepu ennen vanhaan sikatukineen. Mutta nyt on nyt: Bye bye Mauri Pekkarinen.

Seuraavaksi risupaketti ja E10 bensa (sen hintaa pitää laskea).

Aikansa kukkaroilla kutakin, =Vanha suomalainen sananlasku vuodelta 2011 jolla paheksutaan toisten kukkarolla kähmintää ja pöllimistä.

KMa

E10 on kommission suunnasta määrätty ja tottahan toki bensan hintaa saa laskea. Miten olisi jos siitä vaikka poistetaan verot pois?

Hymiö

Kaikkeen ei EUssa tarvitse nimeä pistää. Paitsi jos haluaa ja siitä on Kepulle hyötyä.

E10:lle on siirtymäaika vuoteen 2020. Ei sitä olisi heti ensimmäisten maiden joukossa tarvinnut pakottaa kuluttajille. Useampi vuosi olisi voitu katsella miten muiden käy.

IsoKimppuLimppuja

nyt itse asiaankin vähän kommentoisin, niin myyn pienpuuta(energia tai kuitu) eniten tarjoavalle.

Yhtä asiaa olen jo tovin ihmetellyt. Meidän kartelliteollisuus ostaa ryssiltä kuitupuuta kalliimmalla kuin mitä kotomaasta saisi. Mitä se tuollainen kaupankäynti on, luulisi yhtiöiden osakkaita ja työntekijöitä vähän kiinnostavan, missä mennään.

gautama

Jo eläkkeelle jäänyt suuren metsäteollisuusyhtiön sisäänostaja valitteli, että ei saanut ostaa metsänomistajien kaatamaa ja toimittamaa puuta vaikka se olisi ollut edullisempaa kuin metsäyhtiön pystykauppoina ja monitoimikoneilla tekemänä. Sellainen oli määräys ylempää. Eivät halua tukea metsänomistajia ja maaseutua.

Vieläkö kukaan muistaa kuinka mediassa leimattiin ja haukuttiin "luonnonsuojelijoita" metsurien leivän viemisestä?

Donkey Hot

Kun olette ehtineet riemunne pomppia kepun vaalitappion ruumiinvalvojaisissa ja saaneet luteet nypittyä toistenne karvoituksesta niin kannattaa taas antaa järjen palata kehoon.

Suomalaisista metsänomistajista melkoinen enemmistö on muita kuin maanviljelijöitä tai muita hidasälyisiä maalaisia (kuetn perussuomalaisten puoluesihteeri Ossi Sandvik vaaliena alla sivistyneesti asian ilmaisi) ja määrä senkun kasvaa. Kuitupuun hinnalla/menekillä on huomattava merkitys sekä metsätulossa että puuston kasvussa ja hoitorästien pienentämisessä. Tosin jos raha nyt ja tulevaisuudessa ei itseäsi tai kersojasi kiinnosta niin ei muuta kuin jatkatte kaukonäköistä tulojenne tuhoamista, siitä vaan.

don Qixote

Metsäteollisuus on närkästynyt siitä, että energiateollisuutta tuetaan enemmän tuon puun käytöstä.

Miksi tuki ei voisi olla tasapuolinen?

Puu metsäteollisuuden käyttöön ja energia hoidetaan vesi- ja ydinvoimalla. Ei millään tuulivoimalla, johon upotetaan miljardeja valtion tukea, tai puun ja turpeen poltolla..

Turpeenpolttoa tupeemies puolustaa, mutta ei ota huomioon sitä, miten virtaamat tuhoavat läheiset vesistöt.

Luulen, että Pekkarinen joutuu vielä selittelemään komissiolle tekosiaan, vaikka ex-ministeri silloin onkin;=D

IsoKimppuLimppuja

taitaa olla iso osa tuota energiateollisuutta. He eivät vain halua, että kuitu-ja energiapuun hinta nousevat. Vaikka maksavatkin itäkuidusta enemmän kuin kotomaan.

tim

Ihnettekin onko maassa reikä kun Suomi Soffa-Mauri oli näin monta päivää hiljaa vaalien jälkeen. Surutyö on sitten tehty. On näköjään saanut itsensä kasaan ja alkaa harjoittelemaan kepun oppositio kautta. Nyt tämä puupää on siellä missä pitääkin,

ParantavaVeitsi

Miten käy maille, joitten ei tarvitse noudattaa terveitä liikemiesperiaatteita eikä huolehtia kannattavuudesta?
Yksi sellainen julistettiin kuolleeksi 1991, jos joku sattuu muistamaan ja samaan seuraan on tyrkyllä useampikin ihan lähiakoina.

erkki_olavi

Voisiko joku ystävälllisesti kertoa, mitä "viljelijäyrittäjät" tekevät talvella (9 kk)? Minä olen niin tyhmä, että en keksi. Silti tulotaso on sama kuin teollisuustyöntekijällä.