Lauantai 26.5.2012

KMS-miestä kismittää: ”Kiviniemi surkein”

Luotu: 
25.4.2011 09:51
  • Kuva: Arto Merisalo
    Arto Merisalo.

Monissa vaalirahaliemissä keitetty Arto Merisalo uskoo keskustan puheenjohtajan Mari Kiviniemen kirjoittaneen vaaleissa itsensä historiaan, "mutta ei varmasti toivomallaan tavalla".

Keskustalaiseksi tunnustautuva, mutta kokoomusta omien sanojensa mukaan äänestänyt Merisalo sysää Uuden Suomen Puheenvuorossa koko keskustan vaalitappion puolueen nykyjohdon niskoille.

- Kautta aikain suurin yhden puolueen kärsimä edustajamääräinen tappio (16 edustajanpaikkaa) edellyttää jo käsittämätöntä epäonnistumista. Harva siihen pystyy. Kiviniemi, (varapuheenjohtaja Timo) Kaunisto, (varapj. Annika) Saarikko, (varapj. Tuomo) Puumala, (puoluesihteeri Timo) Laaninen ja (eduskuntaryhmän puheenjohtaja) Timo Kalli pystyivät, Merisalo kirjoittaa.

Merisalon mukaan edes Kiviniemen tekemä raju irtiotto vaalirahaskandaalista ja Matti Vanhasesta, Jarmo Korhosesta sekä Kehittyvien maakuntien Suomen vaalirahoittajista - joihin Merisalokin lukeutuu - ei pelastanut keskustaa, vaan kääntyi lopulta itseään vastaan.

- Ja monenlainen leimaaminen, omien jakaminen "vuohiin ja lampaisiin" sekä erilaiset "takinkäännöt" kääntyivät Kiviniemen ja johtamansa Keskustan muunkin puoluejohdon tappioksi ja painolastiksi. Kun kerran politiikan historiaa kirjoitetaan, jäänee Mari Kiviniemi joukkoineen Suomen Keskustan historian surkeimmaksi ja epäonnistuneimmaksi puheenjohtajaksi, Merisalo toteaa.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Ray

... on liikemies, joka on aina häärinyt laajalla harmaalla alueella. Siksi hän tunteekin niin hyvin poliitikkojen moraalin puutteen.

Merisalon mielipiteet kiinnostavat toki. Niitä on vain luettava suodattimien läpi.

Kepulaisista kaikkein epäilyttävimpien joukkoon ovat aina kuuluneet ravihevosia lähellä olevat kansanedustajat ja poliitikot. Erään sellaisen moukkamaiseen sävyyn esitetystä lausunnostahan alkoi puolueiden(eniten kepun) läpikorruptoituneen puoluekoneistojen ja poliitikkojen läpivalaisu. Sen rinnakkaisilmiönä on sopivasti kulkenut hiihtoliiton lantakasan talikoiminen.

Kummassakaan(kepussa ja hiihtoalalla) ei mitään ole muuttunut. Ei mitään. Eikä muutu.

Mutta kansalaisia on alkanut ylimielinen epärehellisyys kyrsiä.

Kaikki puolueet olivat yhteisestä(ehkäsanattomasta) sopimuksesta päättäneet vaieta puoluekorruptiosta kokonaan. Myös Soini oli hiljaa. Aivan lopussa vasta vähän kajottiin suuren vaalikeskustelun toimittajan ansiosta.

Vaalitulos aiheutui korruptiosta, maahanmuuttokeskustelusta, epätasa-arvoistumisesta, yhden totuuden eu-politiikasta, eliitin ylimielisyydestä, nukkuvien heräämisestä, mukavaihtoehdottomuudesta, rahvaan konservatiivisuudesta ja vanhojen puolueiden rappiosta ja kyvyttömyydestä.

Merisaloa on mielenkiintoista lukea, koska, anteeksi vaan, kyllä ketku ketkut tuntee. Ja media on olut aina täysillä mukana. Ja useimmiten ketkujen puolella.

Penttijuhani

siis puoluepolitiikasta kiinnostunut gentlemanni, joka tässä panee Kepun puolen vuosisadan törppöilyt tuoreen tyttölapsen tilille.

Onhan se nyt karmeaa, ettei politiikasta muka kiinnostunut näe mitään omituista siinä, että samat vanhat, myrkylliset ja petolliset taskujen täyttäjät ja takkien kääntäjät, jotka yya-ajan KGB ja CIA ja RKP havaitsivat hyödyllisiksi, yhä peesaavat politiikassa kuin mitään ei olisi maassa muuttunut.

Ei kait Vanhanenkaan olisi häipynyt vastuistaan, ellei hän olisi tiennyt, että pieleen menee puolueella, mistä ei vastuuta haluttu ottaa, vaikka se miehelle kuului. Ja nyt taas vanhaan malliin ollaan valmiita "uuteen tulemiseen."

Hakkuri

Seuraavalla puoluejohdolla on tuhannen taalan paikka, kun pohjat on jo nähty. Tai mistä sen tietää, mutta voisi kuvitella. PerSut on tuonut ikävän epävakaustekijän ennustajille.

andemaki

Mikä ihmeen noste tällä puliveivarilla on? Minusta on käsittämätöntä että kokeneet puoluemiehet edes ryhtyivät puheisiin ko herran & Co. kanssa. Tiura sai just sen minkä ansaitsi ja toivottavasti Kanerva menee perässä.
Olihan se huippu kun tää sälli esiintyi kaavoitus- ja maankäyttölain kaupan alan puolestapuhujana Vapaavuorta vastaan aamu TV:ssä. Mahtoi menna kauppakamarien ja Kaupan liiton ihmisiltä aamunisu väärään kurkkuun. Mahtava provokaatio Vapaavuorelta.
Niin se vaan on ettei tämmöisten ukkojen kanssa vehdata jos itsellä on puhtaat jauhot pussissa. Näitä piisaa ja tulee aina piisaamaan.

twentyone

Jonka ei pitäisi puhua isänmaallisuudesta tai mistään henkisistä arvoista sanakaan. Se halventaa niitä joille asioilla on jotain todellista merkitystä. Siis muutakin kuin raha. Kiviniemeen kirves osunee siksi ettei hänelle kelvanneet tämän koijarin hämäräpalvelukset ja pihtiote jäi saamatta.

luuserius

Yrittäjä on väärässä aina. Kuin pankkiirit, jotka ovat ahneita.

Tyhmä ja laiska kansa on aina oikeassa. Kyllä Soini tietää.
Sosiaaliavulla elävät rehelliset ihmiset kärsivät ahneista yrittäjistä, rahalaitoksesta, verokilpailusta, työehtojen polkemisesta, kiinalaisten kilpailusta, Viron olemattomasta verotuksesta, epäreiluista tukiaisista.

Suomessa asuu maailman viisaimmat ihmiset, jotka kärsivät 6 miljardin maahanmuuttajan aiheuttamasta vääryydestä.
Jos ei Soini tuo muutosta, niin äänestäkää vaikka piraatteja seuraavaksi. Ja jos ei Suomi selviä veloistaan ja kykene maksamaan etujanne, niin vika ei ole teissä vaan pankeissa. Senhän sanoo jo järkikin.

Ray

Lisäisin vain, että samat ihmiset ovat suunnattomasti kärsineet myös ruotsin opetuksesta ja suomenruotsalaisten opiskelukiintiöistä.

Ja kaksikielisistä paikannimistä.

luuserius

Näin taataan suomalaisten etuoikeutettu elämä. Tuon aivan unohdin. Ruotsin kieli syö suomalaisten sosiaaliturvaa!

Missä on sijoittajan vastuu ruotsinkielestä!

Maailmassa on miljardeja ihmisiä jotka rikkovat työehtosopimuksia ja kiertävät suomalaista verojärjestelmää. Ranskainen ystäväni sanoisi MdRRRRRR.......

Nyt pitää levittää ILOsanomaa ja laittaa veronkiertäjät, ahneet pankkiirit ja ruotsinkieli kuriin maailmalla!
Harmaa talous alas ja rahat EU:sta Kemin rautatiehen. Kiinalainen työ boikottiin ja Imatralle kuvaputkitehdas!!!!!!!

luuserius

Eikös se Suomessa ole vastarannankiisken, luonnonoikun paikka;)

Jotenkin vain tuntuu ettei pelkästään herraa vihaamalla asiat parane. Joskus kannattaisi katsoa sinne peiliin.

Politiikasta on tullut tositelkkaria. Jos itse lähtisi ehdolle teemalla-kansa on tyhmää-tuskin edes oma äiti äänestäisi.

Kyllä kansa tietää ja kaikki rakastavat. US palstan merkitystäkin yliarvioidaan. Kyllähän se sähköinen media edelleen ne kulot sytyttää ja sammuttaa, ei yksi hassu nimimerkki juuri vaikutusta viiteen lukijaan tee.

joonathan

Pankit ja niiden johdossa olevat pankkiirit ovat työkaluja ei sen enempää. Sijoittajat ovat jotka vativat tuottoja. Ja pankkiirit yrittävät täyttää toiveet Tosin kyllä pankkiiritkin sijoittavt omia varojaan. Näissä isoissa kansainvälisissä pankeisa on sijoittajina varsin sekalaista seuraakuntaa. Valtioista pieniin sijoitusrahastoihin asti. Rahojen ommistussuhteitta on vaikeaa oikeastaan mandotonta seurata. Siinä on suurin vika koko jäärjestelmän oikeutukseen. Läpinäkyvyys ja pankkien kansainvälisen toiminnan sääteleminen tulisi saattaa toimeen mitä pikimmin.

luuserius

Paavon bensis ja Vanhasen lautakasa. Jungnerin kosto oli karmea. Ihme että kepulaiset saivat noinkin monta kansanedustajaa. Kiviniemi joutui kohtuuttoman kovan paikan eteen.

Äänet vaan menivät ohi demarien. Kyllähän Suomessa moni taho niin halusi etujärjestöt yhteen. Putkosta myöden.
Ay-liike ja Soini ovat salarakkaat.

Katsotaan nyt mikä onni ja autuus on AY-eliitin ja eliitin liitosta syntyy. Nyt ei ole Nokiaa, josta ammentaa jakopolitiikan siemeniä.

Yhtä vaan en ymmärrä, miksi äänestää Suomen vihaisinta russofoobia, joka edustaa sellaista 1930-luvun maailmankuvaa. Onko se imagokysymys.

Solar

1995 SDP 63 paikkaa nyt 42 vähennystä 21 paikkaa 34 %,
Vasemistoliitto 22 paikkaa nyt 14 vähennystä 8 paikkaa 37% ja pudotus molemissa puolueissa ollut jatkuvaa ja jatkuu edelleen, kun Jutta ja Junger kehissä.

luuserius

Valehtelija. Kansa ostaa parhaimman valehtelijan sanoman tai tällä kertaa muiden valheilla ratsastajan.
Sitähän se politiikka on parhaimmillaan. Järjen vastaisia lupauksia.
Persut ja demarit lupasivat veden virtaavan ylöspäin ja tästäkös se kansa innostui. Suomalaiset uskovat jo Urpilaista ja Jungneria, rakkauden sanomaa. Mistä se kertoo?

Hesekiel

Urpilaisen ja demarien on kiittäminen siitä, että tappiosta tuli jotakuinkin siedettävä.
Halonen(SAK) käski kansaa(SAK:laisia) äänestämään(demareita). Tanttahan päivittelikin sitä, kuinka paljon "koko kansan presidentin" käskyä uhmaten kansalaiset äänesti persuja.
Kepun upottamiseen riitti "melkein tuleva presidentti" Paavo Väyrynen adjutanttoina "paskalaki" Lehtomäki ja mies perunakellarista, Jarmo Korhonen sekä työn täydentäjä Matti Vanhanen.
Kiviniemi pelasti, mitä pelastettavissa oli.

Mila F

Mutta sitähän porukka tässä lähinnä ihmettelee, ettei mr. Talousrikos tunne minkäänlaista häpeää, syyllisyyttä tai edes pientä nipistystä aivoissaan siinä kohtaa, missä omatunto hänen syntyessään sijaitsi.

Huokailija

Kaksi maaseudulta elinvoimansa ammentavaa puoluetta ei voi voittaa varsinkin, kun toisen kannatus "räjähti" nousuun.
Keskustan vaalitappioon vaikutta varmaan monet asiat, mutta pelkistetyt syyt olivat kaikkien nähtävillä.
Entisen pääministerin "seikkailut" julkisuutta tavoittelevien naisten kanssa, aina käräjille saakka.
Ei tainnut lautakasajupakkakaan tuoda lisää kannattajia, vaikka syytteitä ei tullutkaan.
Juuri kun maailmalla Suomi oli luokiteltu maailman vähiten korruptuneituneiden maiden joukkoon, alkoi vaalirahoituksen pyykinpesu, jossa Keskusta oli ytimessä.
Samoihin aikoihin paljastui Patria lahjusskandaali ja Destia sotkut (näistä ei voi Keskustaa syyttää), mutta hallitusvastuussa olevana puolueena myös Keskustan politiikot joutuivat tulilinjalle, sotkut nakersivat uskottavuutta politiikkaan.
Keskustan kannattajissa on maaseudulla paljon konservatiivisesti ajattelevia ihmisiä. Vaikka Keskusta ei puolueena kannattanutkaan sukupuolineutraalia avioliittoa. Uusi puheenjohtaja/päämisteri toi hyvin selvästi esille, että hän kannattaa sitä henkilökohtaisesti. Samoin ehdokkaissa oli paljon kannattajia. (tämä nakersi myös entisen konservatiivipuolueen Kokoomuksen kannatusta, kaikki ei hyväksyneet Kokoomuksen uutta arvoliberaalia linjaa).
Oli myös hyvin syvä ristiriita kannattajien ja keskustapuolueen virallisen kannan välillä, koskien velkamaiden auttamista ja tulevia vakausrahastoja.
Mari Kiviniemi on fiksu henkilö, mutta viimeisissä vaalikeskusteluissa hän ei onnistunut, hänestä jäi hyvin laimea kuva verrattuna esim. Jutta Urpilaiseen, joka skarppasi näissä keskusteluissa onnistuneesti.

ollisaarinen

kun oma ura on perustunut maksamattomiin luottoihin, yhteiskunnan tuen herkeämättömään metsästämiseen siltarumpupoliitikkojen avulla ja yrittäjyyteen, joka on tuottanut pääasiassa petostuomioita.

Ehkä Kiviniemi on ärsyttävän puhtoinen.

Tämäkö on Uuden Suomen uutislinja?

Kysyy nimimerkki "kohta entinen lukija".

luuserius

Kansan tuomiosta huolimatta. Missä se lautakasa on?

Miten Suomessa oma kansallinen yleisradio voi olla niin poliittisessa ohjauksessa, että käy Kimmo ''puhtoinen'' Sasin ja ''rakkauden lähettilään'' Jungnerin ohjauksessa oman maan pääministerin kimppuun. Ja tätä toimintaa rahoitetaan lupamaksuin.

Nuorisosäätiöjuttukin taisi kuivua kasaan vaalien mentyä. Kiva että äänet menivät persuille, te teitte sen ihan itse;)

Mila F

... kun ei häpeää tunne, näkee syyn aina muissa, on jälkiviisas, lahjoo, kiristää, uhkailee, kavaltaa, valehtelee ja luulee olevansa heti jumalasta seuraava - ylöspäin?

Lumikenkä

Korruptio tuli liian suureksi arkipäiväiseksi, jopa Kepulle. Veronmaksajien rahojen kanavoiminen puolueelle hämärämiesten avustuksella ei voi olla toimiva hyväksyttävä konsepti edes Suomessa. Uuden Keskustajohdon tuli tietysti ottaa pesäero Suomen maineeseenkin jo vaikuttaneeseen korruptioon, mutta tämäpä ei kelvannut kepulaisille. He oikeasti arvostavat ja hyväksyvät juhantalolaisuuden.

Lumikenkä

On aika hämmästyttävää että tästä pienestä jäävuoden huipusta on tullut merkitsevä asia. mene katsomaan Ryhmäteatterin Eduskunta, se asettaa asiat kohdalleen. Matti kävi hakemassa muovikassilla rahaa rakennusliikkeistä ja Nuorisosäätiön johtajien autonvaihdot rakennusliikkeiden piikkiin olivat pelkkää kiristystä. Kannattaa muistaa että veronmaksajan rahoilla pelattiin. Rakennustarvikkeet, joita tuotiin Vanhaselle niin että ne kuitattiin muille rakennusmaille, on tässä vyyhdissä pieni juttu.

luuserius

Näinhän se menee kaikissa demokratioissa. Mitä venäläisessä teatterissa esitetäänkään.
Olen itseasiassa tuon esityksen käynyt katsomassa. Esitys oli mainio. Suomalaisessa teatterihistoriassa mm. Väinö Tanner ja Risto Ryti pelastivat maamme. Saksassa taas Hitlerin ihailu on kielletty eli siellä suomalaisen teatterin käsikirjoittaja saisi pitkän linnatuomion.

Taidan alkaa itsekin teatterimieheksi ja tehdä esitetyksen ay-Suomesta, edunvalvonnasta, konsensuksesta kuinka eläkerahoilla rakennettiin rautateitä, sähköverkkoja ja maanteitä tehtaisiin ja kuinka velattomasta valtiosta tuli 1000 miljardin markan velkamääräinen, kun suuret ikäluokat päättivät rakentaa suuren julkistalouden. Ja mitä nämä onnettomat tekevät jälkipolville. Unohdetut ikäluokat suurten varjossa.

Ongelmana on se, mistä saisin katsojia.

joukahinen

Täydellinen epäonnistuminen paskalakiasiassa ei herkästi unohdu. Vaikka itse pääpa_ka läpi pääsikin, niin monessa vaalipiirissä keskusta menetti kannatusta nimenomaan huonosti hoidetun paskalain takia.

Hakkuri

Vaikka Merisalo on kepulainen, ei sekoomuksen äänestäminen mikään kannanotto tainnut olla. Syy lienee sama kuin itsellä hylätä KD vaihtoehtolistalta, eli taktikointi. Merisalon vaalipiirissä kepulaisia läpi pääse tasan yksi ja se yksikin aivan varmasti, niin mitäpä tuota äänestämään.

Hymiö

"mutta kokoomusta omien sanojensa mukaan äänestänyt Merisalo"

Tämä karkottaa muutaman Kokoomuksen äänestäjän takuuvarmasti. Kepullehan niin jo kävi. Joku voisi pirauttaa tämän lehtijutun keskushenkilölle, että älä kiitos puhu meistä yhtään mitään ja ikinä. Äläkä ainakaan kehu pls. Heh.

vanhavaari71

Merisalo voisi joskus käydä itse peilin edessä ja miettiä mitä tuli tehtyä. Kyllä nyt ottaa päähän kun koko operaatio meni täysin pieleen. Toimeksiantajien rahaa paloi mutta nyt ei ole muita kuin eduskunnasta pudonneita ja oppositiossa olevia. Typerät lausunnot mediassa olivat painolasti rahaa saaneille. Korhosen vetämämä kepun puoluetoimisto töppäsi raskaimmin ei niinkään muu puoluejohto. Olisi median aika jättää Merisalo omien hämäräbisnestensä pariin ja lopettaa turha julkisuus.

Ray

Aluksi. Maahan saatiin mieleinen eduskunta ja rahalla ostettu hallitus. Kaikki näytti hyvältä.

Sitten tuli kaksi toopea. Tuli muitakin, mutta varsinkin tuli kaksi toopea.

Topi ja Timo.

Topi sanoi telkkarin ajankohtaisohjelmassa Jan Vapaavuorelle hallituksesta löytyvän muitakin ministereitä, jotka hoitavat homman. Voi Topi Topi!

Ja tuli Timo, joka sanoi kaikelle kansalle viittaavansa kintaalla laeille. Ei kuulu kenellekään, mistä rahat tulevat.

Sitten oli Matti ja Antti, Jarmo ja monta muuta, jotka kaikki valehtelivat mitä sielu sieti.

Merisalo varmaan tykönään kirosi alimpaan httiin nämä uunot.

Kannattaa siis lukea tämän ketkun blogeja, koska hän todella tietää ja tuntee taustat.

Kyllä ketku ketkut tuntee.

luuserius

Persujen talouspolitiikan tulokset näkyvät jo. Veroja voidaan nyt kiristää vaalilupausten mukaisesti jottei talouskasvu johda ylikuumenemiseen. Kyllä kansa tiesi.

(hesari ei jostain syystä julkaissut tätä viestiä, liekkö siellä vaalitulos ottanut koville vaikka nyt maahan saatiin hallitus, jota ei (ay) rahalla ole ostettu)

Hallitusta ei voitu moittia pahemmin, vaalirahavaalit olisivat sataneet persujen laariin joten demarit päättivät nousta valtaan Portugalilla. Ja melkein onnistuivat.

joonathan

Vielä kun hieman leikataan terveydenhoidosta ja eläkkeistää. Niin saadaa ylikuumeneminen hillitty kokonaa. Kyll kansa tietää mitä tarvitsee Ja persujen kansallissosialistinen ohjelma voi vielä antaa rahaa muutamalle varuskunnalle lukuun ottamatta Dragsvikin varuskuntaa. Niin suomi on taas tolallaan.

luuserius

Ja Sosiaalidemokraattien työllisyysohjelma unohtuivat.
Vanhuslaki, maahanmuuttolaki, kanneoikeus ay-liikkelle ja känteinen alv ruokakauppaan (tilaaja maksaa arvonlisäveron) niin Suomi on 10+ maa.
Nythän tänne pyrkii vain somalit.

puutarhamies

Merisalo ei ollut sellainen rahamies, joka pystyisi jakelemaan 50-tonnisia kuin mainoslippuja kymmenille ehdokkaille neljä v sitten.

Eikä hänellä ollut sellaista liiketoimintaa, jota pitäisi tuolla tavoin pönkittää. Vain pientä peitebisnestä.

salakankee

ei se Pottu-Korhonenkaan läpi päässyt, joten..

ei voi puhua uuden johdon contra vanhan johdon ongelmasta - pitää puhua kepulaisuuden ongelmasta, joka on asian ydin