Lauantai 26.5.2012

Keskusta jätti Kataisen Portugali-ryhmän

Luotu: 
6.5.2011 05:58
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Timo Kalli (kesk.).

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli on ilmoittanut, että puolue ei aio osallistua hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok.) kokoaman työryhmän toimintaan.

Työryhmän on tarkoitus käsitellä Portugalin tukemista väliaikaisen euron vakausrahaston avulla. Käsittely on hallitusneuvotteluista irrallinen.

Keskusta ei osallistu Kataisen vetämiin neuvotteluihin enemmistöhallituksen muodostamiseksi. Katainen pyrkii muodostamaan Suomeen kokoomuksen, SDP:n ja perussuomalaisten hallituksen.

- Keskustan eduskuntaryhmä ei näe tarpeelliseksi osallistua tässä vaiheessa EU-tukipaketista käytäviin neuvotteluihin vaan jää odottamaan sitä, että tulevan hallituksen muodostavat puolueet ovat saaneet asiassa aikaan yhteisen esityksen, Kalli ilmoittaa.

Kalli kertoo keskustan odottavan, että seuraavat hallituspuolueet pääsevät yksimieliseen sopuun Portugali-asiassa.

Kataisen yritys ajaa Portugali-apu eduskunnassa läpi hallitusneuvotteluista irrallisena asiana sai jo eilen vastustajan Antti Kaikkosesta (kesk.), joka kritisoi Kataisen tapaa hoitaa asiaa.

- Tässä voi kysyä, rakennetaanko pelastuspakettia Portugalille vai Soinin porukoille, Kaikkonen sanoi Uuden Suomen haastattelussa.

Aiemmin asian käsittelyä eduskunnan suuressa valiokunnassa on vastustanut virkaa tekevä pääministeri Mari Kiviniemi ja suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja. Kiviniemi on sittemmin muuttanut kantaansa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

intrigööri

toimintaa keskustalta tämä perunakuoppaan painuminen, kun eurotakuisiin osallistuminen ja takuiden kasvattaminen oli heidän mielestään vasta äsken Suomen ehdoton velvollisuus.
Poliittista vastuuta puolueessa pitäisi kantaa niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Vaan milloinkas muulloinkaan poliitikot olisivat todella kantaneet vastuuta yhtään mistään muusta kuin omista eduistaan.

Solar

Jos puolue mikä tahansa menettää ajamallaan linjalla vaaleissa kolmasosan eduskuntapaikoistaan, niin kait sen kannattaa muuttaa linjaansa tai ainakin korjata sitä? Vain hölmö jatkaa samalla linjalla? Lisäksi asiahan päätetään eduskunnassa, joten asiaan joutuu koko eduskunta ottaan kantaa! Eli mikään puolue ei ole vielä päättänyt kantaansa, ovat vain sanoneet sitä sun tätä.

demarien vihollinen no1

..kepu on hallituksessa, mutta heittäytyy nyt "oppositioon", kepu on nyt kiukkunen.
Kataisen toimenpide hyväksyttää eduskunnassa portugalipaketti on nerokas. Nyt on kansanedustajat vastuussa, ketään ei voida jälkeenpäin syytellä....

Saukki

Keskusta haluaa tukea maataloutta, jotta Suomi pysyy asuttuna myös maaseudulla ja luo mahdollisuuden maatalousyrittämiseen ja sitä kautta työllistämiseen maaseudullakin. Kokoomus jakaa yritystukia ja tukee yrittämistä, kuten keskustakin, ja luo sitä kautta työpaikkoja ja pääomaa Suomeen. Demarit ja Vasemmisto jakaa tukia työttömille ja vanhuksille, sekä matalapalkka aloille, jotta näiden elintaso pysyisi kuosissaan ja he synnyttäisivät palvelualan työpaikkoja ja työllistäisivät.

Kaikki puolueet tukevat omista arvoistaan lähtevää toimintaa. Mielestäni Keskustan arvot ovat Suomalaisuuden ja Suomalaisen ruuan edistämiseksi paikallaan eivätkä ansaitse kritiikkiä.

amppeeri antti

voi unohtaa, että KEPUlit pettää aina.Olisiko tuo jo valtakunnan oikeuden paikka, ettei toimitusministeri/pääministeri Kiviniemi hoida tehtäviään ja maksetaanko hänelle ja muille KEPUn ministereille palkkaa toimitusministeriajalta, vaikka he eivät hoida tehtäviään ?

VekeKeke

Hallitusneuvottelujako? Perustakoon Katainen vähemmistö hallituksen, jos ei saa enmmistöä kokoon. Tällä menoa meillä ei ole enemmistöhallitusta vielä syksylläkään. Kun mennään oppositioon aina käännetään takkia.

Hesekiel

hetkessä kunhan Urpilaiselle valkenee ja saadaan rautalangasta väännettyä, että persujen paikka on vihreiden ja keskustan kanssa oppositiossa. Soinille ja persuille oppositioon meno vihreiden kanssa on niin vastenmielinen teko, että Velttokin oksentaa neljä vuotta.
Hallitus pystyyn, jossa on: kok, sdp, rkp ja kd. Kataisesta pääministeri ja Heinäluomasta eduskunnan puhemies. Persujen Joutsenlahti suurimman oppositiopuolueen edustajana varapuhemiehistöön.

demarien vihollinen no1

..paradoksaalista ,mutta totta. 6 miljardia vuosittain maksaa maataloutemme tukeminen. Sillä rahalla työllistettäisiin ja kehitettäisiin maaseutua uskomattomalla ja suomea uskomattomalla tavalla.

Kataisella on kepun suhteen jokin kumma mantra. Hän munasi kokoomuksen jättivoitonkin kepun töppäilyihin, homma näyttää jatkuvan. Ei kaadettu hallitusta, jatkuvasti kepun kivirekeä raahattiin mukana, nytkin pääministeri tosiaan nauttii palkkaa, mutta onkin "oikeeesti" oppositiossa...

Katainen, keskusta ei ole oikeistoa ,se on porukka joka keplottelee suomalaisilta rahaa, kuppauskoneiston luojia veronmaksajille, eroon tuosta porukasta...

Hymiö

Jaa että valta jäi. Voi voi hellan lettas. Kepun pitää nyt vaan totutella siihen, että se on yhtä pikkuinen kuin Vihreät ja Vasemmisto. Kyllä niidenkin pitää työnsä tehdä. Nyt Kepulle ei kelpaa leikki vaan käyttäytyvät kuin pikkulapset hiekkalaatikolla.

Kepun valta-aika on ohi ja menneisyydessä. Sekin kuule hykerryttää melkoisesti.

Hymiö

Se paikkamäärä jonka Kepu sai uuteen eduskuntaan perustuikin valheille. Kepu sai monta kansanedustajaa, mutta nämä eivät sitten pidä lpauksiaan, kun ei huvita.

Kepu ei siis ansaitsisi edes tämän verran kansanedustajia.

ps. minuakin nykyinen tilanne hykerryttää. Paljon enempi kuin sinua.

VekeKeke

et kirjoittaisi noita kommentteja. Voittajat hoitakoon homman, miksi opposition pitäisi hoitaa. Mitä lupauksia ei ole pidetty. Eivät neuvottele hallitusehdoista vai?

Hymiö

Kepulaiset voivat hypätä traktoriensa selkään ja hurauttaa takaisin perunakuoppiinsa seuraaviksi vuosiksi. Mitä sieltä huutelemaan, kun ei vastuuta kanna.

Kepulaisten Portugalitukien kannatus oli ehdoton ennen vaaleja, mutta nyt ei huvitakaan enää leikkiä. Kiviniemen mukaan Portugal-tuki oli pakko hyväksyä. Mihis se pakko nyt katosi?

KMa

eihän sitä tarvitse kansan mielipidettä kuunnella.
Ja eiköhän se ole niin että ne jotka Portugalipaketilla ratsastivat voittoon myös huutoonsa vastaavat, no kai sitä kepun on jossain vaiheessa tehtävä ikävät hommat huutelijoitten puolesta, jotta eräät pääsevät taas huutelemaan ettei kansan ääntä kuunnella.

etk

Minkki - Mari kertoi ennen vaaleja, että Keskusta kantaa vastuuta myös vaikeista ja kiusallisista asioista.

Aivan, niin kantaa. Juuri sillä tavalla kun kepu aina.

Keskustassa vastuu kannetaan perialkiolaiseen tapaan piilossa perunakuopan pohjalla.

olavinieminen

On outoa lipsumista koska vanha hallitus toimii niin kauan kuin uusi on valittu.
Kyse ei ole mielipiteestä vaan laista.

Missähän oikeuskanslerikin luuraa?

Hesekiel

sillä asiathan menevät ihan laillisia polkuja. Toimitusministeristö tekee työnsä, mikä sille kuuluu. Mikään puolue ei ole ilmoittanut kantaansa Portugalin tukipakettiin puoleen eikä toiseen. Takkia ei ole kääntänyt kukaan puheenjohtajista. Oppositioon ovat ilmoittautuneet keskusta ja vihreät.
Mikä tässä on se ongelma, mihin oikeuskansleria tarvitaan ?

VekeKeke

vaan lykätään. Nopemminkin hallituksia on koottu. Kyllä tulevien hallituspuolueiden kanta on tultava esiin eu-politiikassa. Ei nämä kysymykset Portugaliaan lopu. Kriisit jatkuvat ja voivat tulla myös Suomeen.
Muuten, hallitushan toimii varapääministerin kautta ja se on laillista. Lisäksi Katainen se on neuvotellut paketista ja parhaiten sen tietää.

VekeKeke

Keskustan kanta on selvä. Mitä se siellä enää tekee. Nyt vain pitää Kataisen saada eduskunnan enemmistö Portugalipaketin taakse. Se vaatii, joko Demareiden tai persujen mukaan tuloa. Politiikka on politiikkaa. Joka viimeksi nauraa se parhaiten nauraa. Kysymys ei ole vanhan hallituksen toiminnasta vaan Kataisen uuden hallituksen neuvotteluista. Katainen yritti olla fiksu, mutta eivät kaikki mene lankaan.

jkalervo

On tilanne ja sen kaikki tietävät. Nyt sitten on menossa peli jonka jälkeen jollekin halutaan jättää se Mustapekka. Keskustasta ollaan jälleen kerran tekemässä se petturipuolue vaikka ennen vaaleja oli kaksi puoluetta jotka kiivaasti kävivät hallituksen esitysten kimppuun; PS ja SDP ! Nyt kun vaalit on käyty ja populistit saivat valtaa mitä hakivat niin vastuunkanto ei miellytäkään; liian ikäviä päätöksiä ja äänestäjiensä pettämistä heti kättelyssä. Silloin on syntipukiksi hyvä hakea vanha hallitus joka toimii toimitusministeriönä jolla ei ole edes eduskunnan enemmistön kannatusta! Vaaleissahan oli juuri tämä Portugalin asia se ykköskiista jonka perusteella vaalien tulos on se mikä se on.Tämä tuntuu olevan monelle asia josta mielellään ollaan vaiti. Sitä saa mitä tilaa!

Hymiö

"valtaa mitä hakivat niin vastuunkanto ei miellytäkään"

Portugalin lisälainat eivät ole vastuunkantoa vaan vastuun pakoilua, sen viivyttelyä.

Portugal on umpikiero maa, joka vilpisteli raha-asioissaan, oma hallituksensakin erosi, kun vastuu ei maistanut. Vielä kultavarojaankin piilottelee, koska se on oikeaa rahaa toisin kuin lainaraha, joka on oikeaa vain siltä osin kuin sitä maksetaan lopulta takaisin. Ehkä puolet.

Ken Haven

Sekava? "jkalervo: Nyt kun vaalit on käyty ja populistit saivat valtaa mitä hakivat niin vastuunkanto ei miellytäkään; liian ikäviä päätöksiä ja äänestäjiensä pettämistä heti kättelyssä."

Sekava olet, kyllä! VASTUU KANNETAAN SE ON VARMA, EI VAIN SINULLE JA KOKOOMUKSELLE. Katsos, Kepuumus käänsi takkinsa, eikä se ole enää "kantamassa vastuuta", ei sovi oppositiolle se, ei. Ja loppu kaneettisi, sitä saa mitä tilaa: "KEPU PETTÄÄ AINA!"

KMa

kyllä on niin että tulevan opposition pitää näyttää tietä vastuun otossa tuleville hallituspuolueille, joista sitten pari voi oppositiota hakkua neljän vuoden ajan heidän tekemästä huonosta päätöksestä ja varsinkin siitä etteivät ne kuunnelleet kansaa

jkalervo

Tarkoitus on saada selville mitä kansa haluaa, eikö. En ymmärrä että ssuuren vaalitappion kärsinyt puolue nyt onkin se suurin pakoilija. Miksi ei Soinilaisia osoiteta; hehän vaihtavat takkiaan joka päivä! Hallitukseen on kova hinku mutta hitto kun äänestäjille tuli luvattua enemmän kuin rahkeet kestävät; menee vielä populisteilta uskottavuus kun joutuu heti sanansa syömään. Turha täällä on kiukutella, kansa on äänestänyt ja nyt sitten eletään sen mukaan. Valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä.

ktsalmin

on kunnallisvaalit ja pressakin siinä välissä.
Suurin vika koko systeemisssä on se että aina on jotkut vaalit tulossa ja pitää ajatella niitä, eikä suinkaan mikä olisi parasta koko maalle.
Vaalien ajoituksia pitäisi yhdistää ja äkkiä jotta saataisiin ainakin neljänvuoden jakso jolloin voitaisiin hoitaa asioita kunnolla.

Jouko Heyno

Systeemin nerokkus on juuri siinä, että koko ajan on vaaleja tulossa ja pakko ajatella, mitä kansa tuumaa.

Ei ole olemassa mitään objektiivista "maan parasta". On olemassa vain kansan tahto, ja valitut edustajat joko toteuttavat sitä, tai sitten eivät.

Oleellista olisi saada kansanedustajien vaalikausiin saman tyyppinen rajoitus, kuin pressan kohdalla on.

jkalervo

Pitäisi tosiaan yhdistää ja siinä samallahan tuo presidentinkin virkakausi olisi se neljä(4)vuotta niinkuin sivistysvaltiossa kuuluukin. Ei ole ihme ettei asiat hoidu järkevimmällä tavalla kun aina ollaan valmistautumassa vaaleihin, pelkkää politikointia kaiken aikaa joka puolueelta.