Lauantai 26.5.2012

Keskusta jättää presidentinvaalit väliin? Laaninen vastaa

Luotu: 
7.5.2011 12:40
  • Kuva: Ossi Kurki-Suonio / Uusi Suomi
    Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen.

Keskustan vaalituloksen myötä kiristynyt taloustilanne on saanut puolueen edustajat jo pohtimaan, pitäisikö keskustan jättää ensi kevään presidentinvaalit kokonaan väliin. Soraäänet tulivat esiin eilisessä puoluevaltuuston kokouksessa, kertoo puoluesihteeri Timo Laaninen Uudelle Suomelle.

- Yksimielisesti kuitenkin hyväksyimme osallistumisen presidentinvaaleihin, Laaninen toteaa.

- Muuta mahdollisuutta ei ollut, sillä puoluekokouksen hyväksymän kaksivuotisohjelman mukaan puolue asettaa oman ehdokkaansa presidentinvaaleihin, hän jatkaa.

Vaalitappion myötä romahtanut puoluetuki karsii väkeä myös keskustan puoluetoimistolla. Kymmentä määräaikaista tointa ei uudisteta, kolmen henkilön irtisanomisesta neuvotellaan, kuten myös yhdestä lomautuksesta. Lisäksi puoluetoimiston väki menettää lomarahansa ja ne käännetään suoraan vapaiksi.

Keskustan presidentinvaalikampanja on siis jäämässä edellistä suppeammaksi ainakin budjetin osalta, sillä puolueet ovat perinteisesti maksaneet kaikki presidentinvaalikampanjan viulut.

- On totta, että viime aikoina puolueet ovat kustantaneet koko presidentinvaalikampanjan tai ainakin merkittävän osan siitä. Viimeistään nämä eduskuntavaalit ovat kuitenkin osoittaneet, että rahalla ei vaaleja ratkaista, Laaninen vastaa Uuden Suomen kysymykseen siitä, pieneneekö keskustan presidentinvaalibudjetti.

Samalla Laaninen pohtii ratkaisua, jossa puolue irrottaisi presidentinvaalit keskustan budjetista erillisen yhdistyksen kautta.

 

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

jkalervo

Puolueet pitäisi laittaa yhteinen uskottava ja tietenkin pätevä ja sopiva yhteinen ehdokas. Tämä olisi oikein porvarienemmistöisessä maassa. Vasemmistolaiset saavat laittaa sitten ehdokkaita niinkuin parhaaksi näkevät. Mutta kaksi selkeää vaihtoehtoa pitää olla. Näin toteutuu kansan tahto.

Hesekiel

että kun ottaa määräaikaisia työntekijöitä, niin jälkikin on sen mukaista. Puoluetoimistotyö on juuri sellaista työtä, että siihen on sitouduttava ja tehtävä työ tunteella ja tarmolla puolueen eteen.
Nyt sitten niitetään sitä mitä tuli kylvettyä. Laaninenkin saa tuta, mitä seuraa kun työssään epäonnistuu. Olo on kuin ruunalla tammojen kanssa laitumella.

jkalervo

Se vaan jaksaa tuota naljailua jatkaa. En ymmärrä tuollaista jatkuvaa rasistista suhtautumista jotakin ihmisryhmää kohtaan. Sitähän se oikeasti on! Nämä nettipalstat ovat varmaan yksi osatekijä siitä että nyt maahan saatiin oikein eipäs/juupaseduskunta. Kuinkahan kovan hinnan tämä katajainen kansa tästä vielä saa maksaakseen!?

VekeKeke

Lastmanin veli poika on maanviljelijä ja HÄN (Lastman) lähti kaupunkiin kultaa vuolemaan, mutta pettyi pahasti. On vain katkera velipojalleen, jolla menee paremmin. Tapasin aikoinaan samanlaisen tyypin, vaikka lie ollut kyseinen Lastman.

Hubert

Keskustan keplottelu politiikka alkaa olla tiensä päässä, ja katoaa horisonttiin kuin aikoinaan SMP. Perussuomalaiset tulevat syömään kepun vanhat kannattajat jos pystyvät pitämään lupauksensa Portugali asiassa, eivätkä anna käteisen ohjailla ajattelua.

Oxensuxenstjärna

ei Sinnetännemäki voi sille mitään että nahan alla juhlii demoni.Kysy mitä vaan niin kaamea naaman vääntely alkaa ja kaikkien selittelijöiden äiti alkaa suoltaa paskaa tuutista...

Oxensuxenstjärna

kusettajia pressaksi,lopettakaa itsenne,kukaan ei jää kaipaamaan....lisätään vielä terveiset sdp:lle, ei teitäkään kukaan jää kaipaamaan.

Hesekiel

että saahaan turhautunut Muumimamma huiliin. Kisaan saisivat osallistua jo nyt kisaan ilmoittautuneet Paavo Väyrynen ja Pekka Haavisto. Valittais jompikumpi tahansa ja presidentti toimisi Paavon tiluksilla Keminmaalla. Siellä olisi tilaa ja Muumimamma saisi pitää Mäntyniemensä ja Kultarantansa kautensa loppuun asti. Voisi Muumimamma järjestää vaikka saunailtoja Putiinin kanssa. Pena toimisi selänpesijänä. Muumimamma voisi ottaa vielä loppukirin demarien saunottamisessakin ja kierrellä maatalousnäyttelyt ym. ihan rauhassa. Pena hoitelisi kissat ja kilpikonnat. Puutarhaa Penan ei tarvitse enää hoidella.

VILENIN

Punaisilta katosi pääoma,meni hakat kansat,feksimat ,vaatehuoneet,kansantalot ja sirolaopistot sekä äänestäjät,näin käy kepullekin tai on jo käynytkin.Turhaa on taistelu taivahan valtoja vastaan,on turha niin huonoilla korteilla lähteä edes presidenttipeliin kuin mitä kepulla on käytettävissään.Hopea tila sökössäkin on pahinmahdollinen rahat meni mutta potin korjas toinen.