Lauantai 26.5.2012

Lehti: Yllättävä veto hätäkeskusasiassa – ”Se olisi katastrofi”

Luotu: 
9.5.2011 05:54
  • Kuva: Hätäkeskuslaitos

SDP pyrkii purkamaan edellisen hallituksen päätöksen siirtää Pirkanmaan hätäkeskus Tampereelta Poriin. SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen kertoo Satakunnan Kansalle, että puolue haluaa asian jopa hallitusohjelmaan.

- Päätös (hätäkeskuksen siirto) on poliittinen, ja sen toimeenpano on mahdollista keskeyttää. Uudelleen käsittely on saatava hallitusohjelmaan, tamperelainen Viitanen toteaa.

Porilaisen sisäministerin Anne Holmlundin (kok.) mielestä Porissa on riittävät ja turvalliset tilat.

- Aluejakopäätöksen purkaminen olisi katastrofi, hän parahtaa Satakunnan Kansan haastattelussa.

 

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

richardjarnefelt

Täysin samaa mieltä SDP:n kanssa. Kokoomuslaisen "kyvyn" itsekkäät päätökset oman vaalipiirinsä hyväksi (ja pakolaisia bisneksenään majoittavien sukulaistensa hyväksi) tulee viipymättä purkaa, enkä näe Holmlundin kaltaisella "älyköllä" myöskään käyttöä tulevassa hallituksessa. Voitaisiinko hallitukseen edes kerran valita maan parhaat voimat?

muuan

Pienestä maasta ja poliitikkojen suppeasta piiristä ei todellisia ministerilahjakkuuksia tahdo löytyä. Tuskin kukaan on täydellinen joka suhteessa, joten valinnassa täytyy priorisoida. Esimerkiksi Holmlundilla on valittaessa ollut jokin tai joitakin vahvoja puolia, vaikkapa suhteita ja tukijoita. Sekin on etu, jos parempia ei kerta kaikkiaan löydy.

TakojaIlmarinen

Ministeriksi pääsyyn ei tarvita syväluotaavia testejä henkilön kyvystä hoitaa vaativaa tehtävää!
Ministeri palkitaan puolueen nuolemisesta ja sukupuoli kiintiökin sanelee nimitykset! Kiintiökanat!
Maan parhtaat voimat eivät hakeudu politiikkaan!

TakojaIlmarinen

Moni ministeri on jälkikäteen osoittautunut katastrofiksi!
Tehdyt päätökset eivät perustu todellisuuteen vaan mittavissakin päätöksissä näkyy "siltarumpupolitiikka"!
Tulee mieleen vaikkapa GOLF seikkailut!

Onslow

Hieno ajatus SDP:ltä tämä poliittisin perustein tehdyn päätöksen purkaminen.

Taitaa mennä muutama hallituskausi ennenkuin kaikki tässä maassa tehdyt poliittiset päätökset on saatu kumottua - omat ja muiden tekemät.

nimperi

Hätäkeskusten toiminta määrää monessa tapauksessa vuosittain, kuka elää ja kuka kuolee. Kaikkialla mokaillaan, myös hätäkeskuksissa, ja niissä aina kun moka sattuu kriittiseen paikkaan, joku kuolee.

Vaikka se kornilta kuulostaakin, niin rajallisia budjettirahoja jakaessa ihmiselämälläkin on hinta. Ihmiselämän keskimääräinen reaalihinta taitaa Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa kuitenkin olla niin kova (menetetty työura, hukaan heitetty koulutus, jne jne), että jo yksi tai kaksi ylimääräistä kuolemaa syö hätäkeskus-säästöt kokonaan.

Johtopäätös: ei leikitä ihmisten elämillä siinä toivossa, että se voisi pari euroa säästää, varsinkaan kun todennäköisesti tulee takkiin myös kansantaloudellisesti.

Kermit

Alituinen siirtely ja kiertely sekä kaartelu on sen ammattitaidon kehittymisen suurin este.
Useita kertoja vuodessa saamme lukea lehdistä, että lonkkamurtuma- tai aivoinfraktipotilas ei päässyt ajoissa hoitoon.

Sen lisäksi saamme aina lukea, että hätäkeskuspäivystäjä oli toiminut ohjeistuksen mukaisesti.

Nämä ihmiset, jotka lukevat ohjekirjoja kauas hätätoimista, joissa saattaa olla henki kysymyksessä, siis useammin kuin tajuavat.
Onko päivystäjiä liian vähän koska siihen puhelimeen kuitenkin vastataan, mutta ammattitaitoa olisi kalastella se soiton oikea syy. Tosin jos samantien pitää vastata jo seuraavaan puheluun, niin silloin saattaa olla väkeä liian vähän.

Monet arastelevat hätäkeskukseen soittoa ja soittavat vasta äärimmäisessä hädässä, päivystäjä sitten sanoo ettei mitään hätää.
Ihmisiä kuolee, mutta kaikki menee oikein.

Ainoat oikeusjutut, joita muistan on että, ambulanssi on mennyt aluksi väärään osoitteeseen.
Ja potilas on kuollut.

Sen mutta jos hätäpäivystäjä ei hälyytä ambulanssia ja potilas kuolee, niin silloin hätäpäivystäjä on toiminut vain ohjeiden mukaan, oikeusjuttua ei sellaisesta saa edes aikaiseksi, sitä paitsi kuolleet harvemmin oikeuteen asioita vievätkään.

Porissa on ollut joku pienehkö päivystys yksikkö ja merellä toki tapahtuua vahinkoja, mutta pitääkö hieman keskeisemmältä paikalta siirtää hätäkeskus rannikolle Poriin, varsinkin kuin Näsijärveenkin on uponnut matkustajalaivoja, joissa on kuollut yli sata henkilöä kerralla.

Jos pitää valita Pori tai Tampere, niin ainoa puolto Porin puolesta että Hölmlund saa äänensä sieltä.

Minulle on yksi ja sama missä hätäpuheluun vastataan, kunhan siellä on ammattilainen asialla ja ambulanssi löytää nopeasti perille.

"nimperin" kanssa samaa mieltä, lääkelaitoksen siirto lamaannutti koko laitoksen.

Mutta että Hölnlund pelasi aluepolitiikkaa pelelissä, jossa on tuloksena kuolleita tai pelastuneita on kauhistuttavaa.

JussiSuomesta

Media pitää hätäkeskusasiaa ja heidän virheitään niin voimakkaasti tapetilla, että ihmisiltä alkaa unohtua jo asioiden mittasuhteet. Lehtiä lukemalla voisi kuvitella että hätäkeskukset eivät muuta tekisikään kuin virheitä, todellisuudessa hätäkeskuksista tehtiin viime vuonna jotain 40 valitusta, näissä tapauksissa 14 havaittiin päivystäjän tehneen jonkinlaisen virheen. Samana vuonna hätäkeskuksiin tuli 4,2 miljoonaa hätäilmoitusta. Virheitä tehtiin siis öbaut promillen sadasosassa kaikista ilmoituksista.
Harvoin media edes uutisoi, jos jokin uutisoitu virhetapaus osoittautuukin sellaiseksi, jossa hätäkeskus onkin toiminut oikein. Hätäkeskuksiin liittyvää uutisointia kannattaakin seurata laitoksen nettisivuilta, jonne laitetaan tiedotteet tälläisistä tapauksista. Yleensä media ei näitä tiedotteita noteeraa mitenkään.

Ohjeistuksista: Hätäkeskuspäivystäjän on pakko toimia ohjeistuksensa mukaan, sillä ohjeistukset ovat päivystäjän työkalu, jonka mukaan toimitaan. Muussa tapauksessa kyseessä olisi virkavirhe.
Tulee myös muistaa, että hätäkeskuksen riskinarvio-ohjeet tehdään kunkin alan vastuuviranomaisen toimesta: sairaanhoitopiiri, terveyskeskuksen ensihoidon vastuulääkäri, pelastuslaitos, poliisilaitos jne. Ohjeet eivät siis ole hätäkeskuslaitoksen tekemiä. Näillä tahoilla olisi mahdollisuus tehdä ohjeet paremmin, mutta usein se mahdollisuus laiminlyödään.
Tätäkään ohjeasiaa ei media mielellään huutele ilmoille. Tiedämmehän että erityisesti poliisi ja pelastuslaitokset ovat ihmisten erityisen kunnioituksen kohteena. Olisi varmaan melkoinen shokki, jos heidän todettaisiin tehneen virheitä.

No, toisaalta tulee muistaa, että hätäkeskusten tekemä riskinarvio on syystä kohtuullisen tiukka. Ambulansseja ja poliiseja ei ole kuitenkaan tuhlattavaksi asti. Jo nykyisin saattaa isohkojakin kaupunkeja olla ambulanssityhjiössä useita tunteja. Hätäkeskuspäivystäjät eivät kuitenkaan ole mitään jumalia, jotka voisivat tiputella ambulansseja taivaasta. Vaikka monesti heidän oletetaan sellaisia olevan.