
Kyselyn vastaajista 49 prosenttia vastaajista kannatti nykyisen avioliittolain muuttamista niin, että siitä tulee myös samaa sukupuolta olevia pareja koskeva yleinen avioliittolaki. Vain kolmannes vastaajista (33 %) vastusti muutosta. 13 prosentille asialla ei ollut merkitystä.
–On hienoa, että niin suuri osa suomalaisista eri puolilla maata haluaa taata kaikkien pariskuntien yhdenvertaisen kohtelun, sanoo Setan puheenjohtaja Outi Hannula.
Kokoomusta kannattavista vastaajista 61 prosenttia, sosiaalidemokraatteja kannattavista 50 prosenttia ja perussuomalaisia kannattavista 32 prosenttia tuki lakimuutosta.
Yli puolet kaikista alle 50-vuotiaista kannatti kyselyssä yleistä avioliittolakia. Erityisen suurta lakimuutoksen kannatus on alle 35-vuotiaiden keskuudessa. Vähiten kannatusta muutos nauttii eläkeläisten joukossa.
Seta on ehdottanut puolueille yleisen avioliittolain kirjaamista hallitusohjelmaan.
–Lainsäädäntö kohtelee aviopareja ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä osittain eri tavoin. Parisuhteiden luokittelu altistaa syrjinnälle. Avioliittolain avaaminen nais- ja miespareille korjaisi rekisteröityä parisuhdetta koskevan lain ongelmia ja yhtenäistäisi kaikkien suhteensa virallistaneiden parien kohtelun, katsoo Seta.
Yleinen avioliittolaki saataisiin Setan mukaan aikaan muuttamalla nykyisestä avioliittolaista kolmea pykälää. Naiseen ja mieheen viittaamisen sijaan laissa todettaisiin, että avioliiton voivat solmia kaksi henkilöä. Oikeusministeriön selvityksen (83/2010) mukaan yleinen avioliittolaki on lakiteknisesti helppo toteuttaa ja muutoksen oikeusvaikutukset ovat vähäisiä. Avioliittolain muutos koskisi vain siviilivihkimystä. Se ei muuttaisi kirkkojen itsemääräämisoikeutta avioliittoon vihkimisessä.
Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Seta ry:n toimeksiannosta. Vastaajilta kysyttiin, kannattaako vai vastustaako nykyisen avioliittolain muuttamista niin, että siitä tulee myös samaa sukupuolta olevia pareja koskeva yleinen avioliittolaki.
Tutkimuksen kohderyhmä olivat 15-79-vuotiaat suomalaiset Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Otos muodostettiin satunnaisotannalla Väestörekisterikeskuksen rekisteristä. Tutkimuksessa haastateltiin 503 henkilöä 4.-5.5.2011. Tutkimuksen luottamusväli on 4,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Just ni...
Ja sitten kun Suomen islamilaisten ystävät ry tekee tutkimuksen, saadaan tulokseksi että 89% suomalaisista pitää mahtavana tai erittäin mahtavana sitä että islamista tulisi Suomen valtauskonto.
Hurraavat ja heiluttavat karvaisia käsiään
Ne miehet monine vaimoineen. Ja ilman vaimoa jääneet poikamiehet ovat turhautuneita ja vihaisia. Siihen se moniavioisuus varmaan tähtääkin.
Alas mennään ja lujaa..
Vale, emävale, mielipidetiedustelu?
Noinhan se taitaa mennä. Puolipiloillani olen sanonut, etten usko mitään tiedustelutuloksia. Miksi? No, siksi, ettei minulta ole vielä kertaakaan mitään tiedusteltu 70 vuoden aikana. Jotenkin valikoivia taitavat otokset olla.
Mitä itse asiaan tulee, niin toki homoilla pitää olla oikeus elämäntapaansa. "Mitäpä se muille kuuluu, mitä joidenkin sänkykamarissa tapahtuu!" sanotaan. Ei kuulukaan, jos kamarin ovi on kiinni. Miksi sen juuri näissä homosuhteissa pitäisi olla selällään?
Jos sana "avioliitto" pannaan kuvaamaan mitä tahansa pari- tai seksisuhdetta, niin joutuu harkitsemaan oman, yli 50 vuotta kestäneen avioliittonsa purkamista.
Vaatiiko homosuhteisiin nyrjähtäneiden omantunnonrauha tällaista?
mikä ihmeen kommentti tuo eka on?
Islamia ei mainittu tässä mitenkään, mutta halusit silti julistaa omaavasi rasistisia mielipiteitä?
Ole hyvä ja mene takaisin hommafoorumille. Tämä palsta on tarkoitettu ko. uutisen kommentointiin.
Välivaihe
Taitaa olla jo aika ruveta lobbaamaan lajineutraalia avioliittolakia.
Faktat haltuun
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/yli_puolet_t...
Yle teetti tutkimuksen samasta aiheesta aikanaan. Kuukauden päästä perus"suomalainen" Vesa-Matti Saarakkala sanoi (olisiko ollut jossain puheessa):“Perussuomalaisten täysimääräinen menestys on edellytys sille, että vihreät voidaan sysätä pois hallituksesta ja vihreä vouhotus homo- ja lesboliittoineen sekä viherveroineen saadaan takaisin marginaaliin”. Enemmistö ei demokratiassa ole tai kuulu marginaaliin.
Perus"suomalaiset" eivät ole mitään muuta kuin konservatiiveja. He eivät ole sen enempää tavallisen suomalaisen puolella kuin mikään muu puolue. Tämä sen jälleen osoittaa.
Tilattu tutkimus
Lienee muotoiltu "sopivasti" tarkoituksenmukaiseksi
Harhaanjohtava otsikko
Ei 49% ole enemmistö! Ja eikös lain muuttamiseen tarvita jopa 2/3 kannatus?
Ei sadasta prosentista. Sen
Ei sadasta prosentista. Sen sijaan 82%:sta se on, eikä muille asialla ollut väliä.
En mä ainakaan kannata!
mutten mä vastustakaan!
Siinä on eroa.
ja kirkkohäitä mä vastustan ainakin
homoille meinaan!
Siinä pilkataan silloin kirkon enemmistöä!
Eikä sellainen ole oikein
Enemmistö?
Eihän 49% kansasta ole enemmistö! Minunkin laskupääni tajuaa tämän. Tämän saman asian huomasi eräs toinenkin kommentoija.
49% kannatti, 33% vastusti.
49% kannatti, 33% vastusti. Muut eivät vastanneet tai asialla ei ollut väliä. 49% on enemmistö 82%:sta, eikä eduskuntavaaleissakaan laitettu 60 tyhjää istuinta siksi että 30% jätti äänestämättä.
Eri asia!
Se mitä selität on kokonaan toinen asia. Turha myös höpistä, että eduskunnassa ei ole 60 tyhjää istuinta!
Omassa!!!!!!!!!!!!!!!!
piirissä tehty tutkimus!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Silmät auki
"Enemmistö suomalaisista antaisi homopareille samat oikeudet avioliittoon kuin heteropareille. YLE Uutisten kyselyn mukaan 54 prosenttia kansasta kannattaisi uutta avioliittolakia, joka antaisi kaikille aviopareille samat oikeudet sukupuolesta riippumatta. Keskeistä vaaliteemaa homoliitoista ei kuitenkaan haluta."
Tämä ei ole uusi juttu, tämä ei ole tilattu juttu. 49% on lisäksi enemmistö kun he, joille asialla on väliä, muodostavat 82% vastaajista.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/yli_puolet_t...
Oma näkökulma
Koska näin innokkaasti puolustat omaa näkökulmaasi, sinulla on ilmeisesti oma lehmä ojassa ja taidat itsekin olla homoseksuaali!
En ole, ja jos olisin, en
En ole, ja jos olisin, en pääsisi naimisiin tämän keskustelun valheellisten lähtökohtien oikaisulla. Sen sijaan juuri valehtelun ja vääristelyn aiheuttamaa vitutusta on hyvä purkaa täällä.
Oma näkökulmasi
Ja koska sinulla on noin kova tarve leimata muita, sinulla taitaa olla oma lehmä ojassa ja olet joko homofobikko tai kaappihomo, tai molempia.
US:n toimittajille 49% on jo enemmistö!
Mutta sellaistahan se homohurmoksellisten järjenjuoksu muutenkin on, kun propagandaotsikoita pitää saada ja omaa agendaa ajaa hinnalla millä hyvänsä.
On myös todella törkeää syrjintää säätää jotain sukupuolineutraaleja avioliittolakeja, jos samalla ei säädetä myös lukumääräneutraalia avioliittoa. Millä perusteella kaksi homoa on jotenkin parempi kuin vaikka viisi heteroa? Muslimit hoi, nostakaa kunnon äläkkä tästä moniaviofobiasta!
Jos mennään sille sairaalle tielle, että sukupuolilla ei ole mitään merkitystä, niin ei silloin kyllä lukumäärälläkään pidä olla enää merkitystä. Se, että avioliittoon kuuluu kaksi, johtuu vain ja ainoastaan siitä, että sukupuolia on tasan kaksi. Mutta jos sukupuolilla ei ole enää mitään väliä, ei ole enää olemassa minkäänlaista perustetta sille, miksi liittolaisten määrän pitäisi olla kaksi.
Seksuaalivähemmistöille ei edelleenkään kelpaa...
...rekisteröity parisuhde? Tahdotaan vain ärsyttää kristittyjä vaatimalla samaa nimeä rekisteröidylle parisuhteelle.
Jaha
"Avioliittolain muutos koskisi vain siviilivihkimystä. Se ei muuttaisi kirkkojen itsemääräämisoikeutta avioliittoon vihkimisessä."
Miksi uskonnollisilla yhteisöillä ylipäätään on vihkioikeus?
Avioliitosta
Miksei saisi olla? Onhan avioliitto Raamatun mukaan Jumalan itsensä asettama miehen ja naisen välille eikä siis ihmisten oma keksintö! Kirkko tai seurakunta vain toteuttaa tässä Jumalan tahtoa.
erottakaa kirkko ja politiikka!
Olisiko jo aika lopettaa satukirjoihin viittaaminen politiikkaa tehdessä? Kaikki eivät usko samoihin satuihin.