Lauantai 26.5.2012

Portugali-paketti eduskuntaan – HS: luvassa ”Soini-show”

Luotu: 
24.5.2011 07:28
  • Kuva: Heidi Kähkönen
    Timo Soini pitää tänään perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron, kun Portugali-paketti tulee eduskunnan käsiteltäväksi.

Portugalin apupaketti tulee tänään eduskunnan käsiteltäväksi, kun Jyrki Katainen (kok.) esittelee asian tänään eduskunnassa vanhan hallituksen nimissä. Paketista on määrä äänestää huomenna.

Tämän päiväisen keskustelun perussuomalaisten puheenvuoroista odotetaan kiivaita. Puolueen ryhmäpuheenvuoron pitää poikkeuksellisesti puheenjohtaja Timo Soini ryhmäpuheenjohtajan Pirkko Ruohonen-Lernerin sijasta, kertoo Helsingin Sanomat.

Ryhmäpuheenvuoro kestää kymmenen minuuttia ja Soini lupaa lehdelle puhua sydämensä kyllyydestä.

Hallitusneuvottelujen ulkopuolelle perussuomalaisten lisäksi jäänyt keskusta on antanut edustajilleen vapaat kädet Portugali-äänestyksessä. Puolue hyväksyi Portugali-tuen jo aiemmin suuressa valiokunnassa.

Hallitusneuvotteluissa mukana oleva vasemmistoliitto on ilmoittanut äänestävänsä tukipakettia vastaan. Hurjia vastustuspuheenvuoroja ei sen riveistä kuitenkaan odoteta juuri hallitusneuvottelujen takia.

 

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Kiusallinen muisti

Ei meillä ole mitään järjellistä syytä tukea Portugalia, Kreikkaa ja Irlantia. Ne itse jo huijaavat EU:lta etuja.

Pankit ovat tekemässä maailman suurinta valuuttakeinottelu rikosta, komisaarien ja ministerien kanssa.

Kun euro luotiin sen arvo oli alimmillaan alle 0,88 USD, kevään kiihtyvän talousromahduksen alkaessa euron arvo oli yli 1,48 USD. Joten euron arvo on vahvistunut 70 % alkuperäisestä.

Suomen valtion lainojen arvo oli euron perustamisen aikoihin 80 miljardia €, joten silloinen lainojen summa kuuluisi olla nykyisen euron arvolla 47 miljardia.

Suomen valtion velka on edelleen 80 miljardia €, josta 60 miljardia € on tuota vanhaa velkaa. Joten euron arvon nousu on todellisuudessa tuonut valtiolle lisää velkaa 33 miljardia, ei 20 miljardia, ja lisää on tulossa.

Valtiot yleisesti eivät maksa velkojaa koska raha tekee työtä kansantaloudessa kymenkertaisella voimalla, verrattuna siihen että rahat kerätään veroina ja maksetaan ulkomaille.

Näiden velkojen paisuminen euron vahvistumisen myötä on kasvattanut Saksalaisten ja Ranskalaisten pankkien varallisuutta 70 %.

Pankit haluavat nopeasti lainat maksuun ja tileilleen, jotta voivat sijoittaa ne eteenpäin valuutta markkinoille turvaavasti, ennen euron arvon romahtamista. Tätä varten ajetaan kuin käärmettä pyssyyn vakausrahastoja, jota maksajiksi saadaan tavalliset kansalaiset.

Tämä komission politiikka tukea Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia EU:n ja euromaiden varoin on suoraan ryöstöä Euroopan kansoilta ja veronmaksajilta rahat ja varallisuus Saksan ja Ranskan pankeille.

Saako komissaarit ja ministerit provisioita pankeilta, on aiheellista kysyä.

Siksi Kreikka ja Portugali ovat konkurssissa, Kreikan velka on ollut euroa perustettaessa 205 miljardia reaaliarvoltaan ja nyt se on paisunut 350 miljardiksi euron vahvistumisen myötä.

Portugali oli 176 miljardia ja nyt 300 miljardia.

Eli Saksalaiset ja Ranskalaiset pankit voisivat ihan kevyesti antaa kaikille ongelma maille puolet veloista anteeksi, eivätkä he todellisuudessa menettäisi mitään alkuperäiseen tilanteeseen verrattuna. Vaan heille jäisi hyödyksi edelleen vahvojen talousmaiden velkojen arvon nousu vahvistamaan varallisuutta, joka on paljon merkittävämpi summa kuin mistä pankit joutuisivat luopumaan.

Kun sitten euron arvon annettaisiin laskea tasolle 1,20 USD, niin EU alue lähtisi ripeään kasvuun ja vienti EU:sta lähtisi kasvuun muualtakin kuin Saksasta. Saksa joutuisi kiristämään verotustaan estääkseen ylikuumenemisen.

Suomen sulkeutuminen Eurooppaan, herrakansojen käskettäväksi ja maksamaan huijareitten ja pankkiirien sekä hyväveli poliitikkojen sommittelemaa takuu ja velkajärjestelyä on tuhoisaa suomalaisille.

Euroalueen ulkopuolinen maailma ja sen talouskasvu on 20 kertaista euroalueeseen verrattuna.
Saksan talous ylikuumenemassa, joten euron arvo on saksalle liian alhainen.

Suomen talous polkee paikallaan ja saattaa kääntyä jopa laskuun, koska vienti ei vedä, joten Suomelle euron arvo on liian korkea.

Saksan tuottavuuden väitetään olevan 20 % korkeammalla tasolla mitä Suomessa.

Se johtuu Saksan suuruudesta ja sijainnista keskellä valtavia ”lähimarkkinoita”. Tuotantomäärät kaikilla aloilla ovat aina kymmeniä kertoja suuremmat mitä Suomessa.

Emme koskaan kykene kilpailemaan tasavertaisesti Saksan kanssa tuottavuudessa. Saksan väestö on 15 kertainen Suomeen verrattuna ja sen BKT on 20 kertainen Suomen BKT:hen (170 miljardia €) verrattuna.

Saksalaisten palkat ovat 30 % paremmat, verotus selvästi alhaisempaa, sosiaaliedut huomattavasti paremmat ja hinnat 30 % halvemmat kuin suomessa.

Eli saksalaisen kulutuskyky on yli kaksinkertainen suomalaiseen yksilöön verrattuna.

Silti meidän suomalaisten kuuluisi maksaa kymmeniä kertoja yli oman osuutemme tukia ja takauksia Euroopan pankkihuijareille ja huijari valtioille hyvä veli poliitikkojen käskystä. Vaikka saksalaiset kykenisivät hoitamaan pankkiensa ahneuden ihan ohi mennen, ilman mitään lamoja ja maailmanloppuja.

Suomi ei voi kuulua saman valuutan alueeseen Saksan kanssa, jos Suomi haluaa säilyttää hyvinvointinsa ja kilpailukykynsä yhteiskuntana. Ranska on suunnilleen sama asia meille.

Htalk

Jottei menisi pelkäksi valitukseksi aina, niin virallinen Htalk-ryhmätyöryhmä ehdottaa, että lisälainat nähtäisiin ratkaisuna vain lainanhoitokykysten maiden osalta.

Velkasaneeraus pitää tehdä ensin ja sitten vasta tukea näitä maita takausten ja tukkilainojen avulla.

Kreikka, Portugali, Italia sekä Irlanti pitää siirtää velkasaneerauksen jälkeen rahaunionista ulos tilapäisesti ssaneerauusta seuraavan tuen vastineena kunnes EMU ehdot oikeasti täyttyvät niin kuin on aluperin sovittu....

Ps. Velkasaneerauksen osalta on erikoista se että ensin kiistetään että se ei ole mmahdollista edes teknisesti.

Nyt sitä ehdotetaan tuleviin Portugalin jälkeisiin vakauspaketteihin uhkauksiksi estämään sijoittajien pääomien poisveto näistä ongelmaista.

ilkkapellervo

Mikä PIIGS maiden lainoista ja Suomen takauksista koskevista keskusteluista eduskunnasta tekee toimittajan mielestä Soinin "Shown". Asenne on aika omituinen.

Mielestäni Shown pääosassa ovat edustajat noin 130 jotka ennen vaaleja vastustivat rahan kylvämistä holtittomille etelän maille.

Olisin otsikoinut ennemminkin: Portugali-paketti eduskuntaan. HS: "Tänään selviävät vaalilupauksensa pettäneet edustajat ja takkinsa kääntäneet puolueet".

Nimilista on kai huomisessa Hesarissa ?

Jouni.N.

ihmeen show ? 10 minuutin Esitys, puheenvuoro, oman puolueen käsityksestä, kannatamisesta tai hylkäämisestä ko. asia.
Mitäs ne toiset 199 edustajaa tekevät. Heidät on sinne valittu tekemään "töitä" siinä on uutisen paikka myös.
He myös painavat "vain" nappia, kun kannattavat tai hylkäävät eduskunnalle tehdyn esityksen ko. asiasta. Ei kaikkien tarvitse mennä show:ta pitämään .

P.S. Kreikka kaatuu kohta. Valitettavasti.
Täytyy jollain konstia käyttäen lopettaa ensiksi tämä väliaikainen sosialisointi, jota Saksan ja Ranskan pankki"capitaalit" harrastaa Suomenkin veronmaksajien kassasta, ja vielä suomalaisen hallituksen avustuksella.
on se maailma mallissaan.
Onnekseni uskon, että Tuomion aika koittaa väärintekijöille! lainasin uskovaisen tuttavani lausahdusta pahatekijöitä vastaan, sillä eihän pienen ihmisen kannata pahoittaa suuresti mieltää heitä vääritekijöitä kohtaan ja eiväthän he tiedä mitä tekevät, hyvää yrittävät, mutta eivät ehkä onnistu, siksi annetaan asia (tuomio)"Korkeimman käteen"

Kansalainen2

Portugali tuki on perustuslain vastainen ja se täytyisi ensin julistaa kiireelliseksi 5/6 enemmistöllä ja siitä sitten...
Perustuslakeihin voidaan tehdä poikkeuksia tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä vain mikäli siihen on välttämätön ja hyväksyttävä syy ( PeVM 25/1994 ). Hyväksyttävällä syyllä tarkoitetaan kansan hyväksyntää ja tahtoa ( demokratia ). Vaaleissa kansa juuri äänesti Eu-tukia vastaan, joten Eu-tuilla ei ole kansan hyväksyntää eikä tahtoa. Joten Eu-tuet ovat perustuslain vastaisia.
Vaaleista käy ilmi kansan tahto:
Vaalikone 2011:
Suomen kuuluu jatkossakin tukea taloudellisesti ahdinkoon joutuneita EU-maita. (Ylen vaalikone 2011)

Koko eduskunta
Kyllä: 56 Ei: 135
"
http://www.kansanmuisti.fi/opinions/portugal/

Myös:
HE 309/1993 vp:n mukaan syvälle käyviä, poikkeuksellisia tai summaarisia rajoituksia ei voida tehdä tavallisella lailla.

On tosi poikkeuksellista, että Suomi tukee jättimäisillä summilla maata, jonka kanssa Suomelle ei juuri edes ole ulkomaankauppaa taikka saamisia.

ps. tosi ovela eduskunta meillä kun se ei ikinä kysy perustuslakivaliokunnan mielipidettä Eu-tuki asioissa

Selvää on että jos takuu lankeisi Suomen veronmaksajat verojen muodossa joutuisivat maksamaan tuet, joten omaisuudensuojan pitäisi suojata kansalaisia.

Vaikka nyt joka kotitalouteen ei lähetettäisikään 600 euron lisävero lappua, jolle annettaisiin nimeksi J.Käteisen pakollinen EU- vero., jos takuut lankee maksettavaksi.

Kansalainen2

Eu:n epätoivoinen ja väärä tapa yrittää kiertää omia säännöksiään

Helsingin Sanomat tiistaina 17. toukokuuta 2011, A10:

"Sopimus Euroopan unionin toiminnasta kieltää suoran rahoitusavun jäsenmaiden välillä. Tätä säännöstä euromaat kiertävät rahoitusvakausvälineellä, joka myöntää lainaa kriisimaille. Se on luxemburgilainen rahoitusyhtiö."

---------

Vertaa:
Esim. lapsipornosensuurlain yhteydessä kävi ilmi, että säännöksiä ei voi kiertää antamalla tehtäviä yksityisille:

Turun yliopiston oikeustieteellisen lausunto lapsipornosensuurilakiin:

21 Turun yliopisto
Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta esittää lausuntonaan seuraavaa
.
Page 30
Lausuntopyynnön pohjana oleva ehdotus on ilmeisellä tavalla perustuslainvastainen.
Ehdotuksen mukaisella lailla säädettäisiin salainen ennakkosensuurijärjestelmä, joka
perustuisi ehdotuksen mukaan internet-operaattorien vapaaehtoiseen toimintaan,
mutta jonka tarkoituksena olisi viranomaistoimin estää poliisiviranomaisen
lainvastaiseksi epäilemän viestin vastaanottaminen.

Vaikka estosta esityksen
mukaan huolehtisikin teleoperaattori vapaaehtoisesti, on huomattava vakiintuneesti
katsotun, että PL 12 §:n sisältämää ennakkosensuurin kieltoa ei voida kiertää
osoittamalla ennakkotarkastustehtävät yksityisille

Turun yliopiston oikeustietellisen lausunto (kohta 20, PDF-tiedosto):
http://www.mintc.fi/oliver/upl180-Lausuntokooste.pdf

125 artikla
(aiempi EY-sopimuksen 103 artikla)

1. Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla,
alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla
yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden
antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.

Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen
sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan
rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.

http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2010:083:0047...

nimperi

Toivottavasti puhe tulee Youtubeen.

Sitä voi sitten vuoden päästä katsoa, että miten hyvin osui.

Toivottavasti kaikki kuitenkin toivovat, että Soinin puhe osoittautuu turhaksi pelotteluksi. Tiedättehän, vähän niin kuin lototessa toivoo että voittaisi, edes jotain. Ikävä vaan että tähän "lottoon" on meidän kaikkien pakko osallistua, vaikka oikeassa Lotossa onkin paremmat mahdollisuudet päästä edes omilleen...

Mutta toivotaan silti!

Kansalainen2

Eduskunnan Portugali tukipäätös on automaattisesti mitätön ?

Oikeusoppineen mielipide:
EU:n tukioperaatiot velkakriisin vuoksi ovat ristiriidassa perussopimuksen kanssa

Maastrichtin sopimukseen sisällytettiin nykyisen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 125 artikla, joka kieltää unionia ja jäsenvaltioita omaksumasta toisten jäsenmaiden velkaongelmia. Tämän no bailout –klausuulin tehtävänä oli sitoa unionin ja jäsenmaiden kädet, jottei kenellekään syntyisi kiusausta ajautua kriisiin ja heittäytyä muiden syliin.

http://oskarijuurikkala.wordpress.com/2011/03/23/eu-tukioperaatiot-velka...

Oma tulkintani:

Eu-perussopimus on välittömästi ja suoraan sovellettavaa ylikansallista oikeutta ja sen vastaiset sopimuksen ovat automaattisesti mitättömiä ( Googleta: Eu-oikeuden etusija periaate ). Eu-tuet ovat perussopimuksen vastaisia, joten Eu-tuet ovat automaattisesti mitättömiä. Virkamiehet eivät saa näitä mitättömiä päätöksiä pistää täytäntöön virkavastuun toteutumisen uhalla.

Esim. EU-oikeuden etusija periaatteesta ( 4. vasemmalta ylärivi):

http://www.slidefinder.net/o/oikeudenalojen_perusteet_yleinen_oikeustied...

EU-oikeuden  etusijaperiaate 
    Simmenthal  II (106/77) -tapaus/Euroopan yhteisöjen tuomioistuin:

    ”... yhteisöjen oikeuden ensisijaisuuden periaatteesta seuraa, että välittömästi sovellettavat perustamissopimuksen määräykset ja toimielinten antamat säännökset aiheuttavat suhteessaan jäsenvaltioiden sisäiseen oikeuteen sen, että nämä oikeussäännöt jo pelkällä voimaantulollaan estävät kaikkien niiden kanssa ristiriidassa olevien kansallisten säännösten soveltamisen ja estävät myös – koska ne ovat kunkin jäsenvaltion alueella sovellettavan oikeusjärjestyksen sellaisia osia, joille on annettava etusija muihin oikeussääntöihin nähden – uusien kansallisten lainsäädäntötoimien pätevän syntymisen, jos nämä toimet eivät ole yhteensopivia yhteisön oikeussääntöjen kanssa.”

http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:0dj_-AKg_ZUJ:vanha....

Apuva, poliisi, Oikeuskansleri, valtiotalouden tarkastusvirasto, Eduskunnan puhemies, palokunta, anybody ??!!?

ps. tosi ovela eduskunta Suomessa, kun se ei ikinä Eu-asian yhteydessä kysy perustuslakivaliokunnan mielipidettä. Ihan niinkuin kukaan ei tajuisi mitä on meneillään.

125 artikla
(aiempi EY-sopimuksen 103 artikla)

1. Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla,
alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla
yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden
antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.

Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen
sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan
rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.

http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2010:083:0047...