Lauantai 26.5.2012

HS: Ministeriä potuttaa pahasti – Murskatappiolle selitys

Luotu: 
29.5.2011 09:36
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Arkistokuvassa Pekkarinen.

Mari Kiviniemen hallituksessa elinkeinoministerinä toiminut keskustavaikuttaja Mauri Pekkarinen erittelee Helsingin Sanomien paperilehden haastattelussa syitä puolueensa murskatappioon eduskuntavaaleissa.

Pekkarista potuttaa suuresti se, ettei puolue ole tehnyt tappiosta yhteenvetoa.

- Totta totisesti ei ole tehnyt, Pekkarinen napauttaa.

Pekkarisen oma selitys tappiolle on se, että keskusta antautui hallituksessa kokoomuksen vietäväksi ja menetti siten asemansa suomalaisen arjen puolueena. Keskusta joutui hallituksessa tekemään jatkuvia kompromisseja, Pekkarinen katsoo.

- Tuli fiilis, että kokoomushan meitä vie.

Kun tähän yhdistetään liiaksi pääministeri Mari Kiviniemeen keskittynyt vaalikampanja, tappio oli Pekkarisen mielestä valmis. Kiviniemelle hän kuitenkin antaa tukensa.

Pätkä Pekkarisen haastattelusta Helsingin Sanomien nettisivuilla täällä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

tim

Pätkä-Pekkarinen vaan jatkaa kepun linjaa syytetään aina muita virheistä. Tällä kertaa vaan omia ja muita. Oliskohan tuolla "hippiäisellä" peiliin katsomisen paikka.........

JackD

Eikö Kepu vieläkään hiffaa mistä on kysymys...miten olis kehitystukihyysäily 1mrd - muut ensin, oma kansa viimeiseksi leipäjonoon, kansa vaihtoon - kunhan on erivärinen niin kelpaa tilalle, jaskalaki - todella härskiä viherfariseus meininkiä, viherhörhöily - fanaattisuuuteen asti ilman järjen häivää ja maalaiset kyykkyyn - kun EU ja pakko, , , , , jne. jne. jne. Ei se kokoomus niin paha syyllinen taida ollakkaan??

moro

Pekkarinen syyttelee tyypillisen kepulisti muita, kuin, esim. itseään.

Pekkarisen omat, täysin selkärangattomat toimet sähkömomopoliyhtiöiden,- ja metsäteollisuusyhtiöiden edessä, kun ne tekivät kokonaisia kaupunkeja koskevia päätöksiään,- olivat täysin lammasmaisia.

Pekkarinen nuoli koko ministeriuransa ajan suuryhtiöiden takapuolta,- ja kansalaisia vastaan, ettei sillä ollut mitään määrää.

Muistelkaa vaikkapa Fortumin optiorohmun, toimitusjohtaja Mikael Liliuksen uransa lopunajan toimia, ja kuinka Pekkarinen samalla oli saamattomista, saamattomin.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Fortumin+Lilius+kuittasi+32+miljoonan+...

Pekkarinen on itse syyllinen kepun ahdinkoon,- ja tietysti suurimpana se, että kepun vaalirahoitus osoittautui laittomaksi.

Kko

Lehtomäen esiintyminen oli sitäluokkaa, että seuraukset oli arvattavissa. Vertaa MOT-ohjelman esittämiä tuloksia jätevesistä. Siispä vihreät sai vedätettyä keskustan naisministerit täysin pusikkoon. Mökin mummot ukkoineen tiputti keskustan edellä mainituin perustein.

VILENIN

Työvoimatoimistot,Kelantoimistot ja Poliisihallinto on lakkautettu suureltaosin maaseudulta.Sähköveronkorotus työttömien kyykyttäminen ja paskalaki siinä osasyy.Vielä kun lisätään niin puoluejohdon kuin paikallisten sastraappien ylimielinen käyttäytyminen arvostelua kohtaan oli vaalivoiton palikat jo lahoneet lähtövaiheessa.Mari Kiviniemen maitorauhaset taasen vaalimainoksessa eivät vedonnet ehkä kuin negatiivisesti äänestäjiin.

kauppias

Pekkarisen lista on oikea mutta liian suppea. Keskustan ongelma on viimekädessä identiteettiongelma. Puoluetoimistossa on nähty, että pysyäkseen "seksikkäänä" pitäisi päästä lähemmäs kaupunkilaisia ja puhkaista kehä III. Mutta samalla kun tuon tekee niin väistämättä pyllistää maakuntaan ja näin ollen menetti vanhaa kannattajapohjaa varsinkin perussuomalaisille.

Väitän myös, että keskusta otti turpaansa oikein kunnolla
mm. vaalirahan , lautakasan, Ruususen ja muutaman muun pääministerin tyttöystävän, rahiksen kähminnän takia.

P-laki, EU:n rahahölmöilyt lisäsivät painolastia niin, että vene upposi. Lisäksi ehdokasasettelu epäonnistui. Puuttui mm. Karpelan jättiäänet etelässä ja Pate oli väärässä piirissä ehdokkaana.

Hannu Mikael

että vaalikarjan poliittinen muisti todella on vain 3 kuukauden pituinen.

Vanhasen, Korhosen ja Merisalon sähläyksillään aloittamaa Kepun alamäkeä ei edes symppis-Mari kyennyt korjaamaan. Kuinka olisikaan voinut?

Ei kyennyt Juttakaan korjaamaan oikeistolaisen Lipposen jo edellisiin vaaleihin pohjustamaa SDP:n suurta romahdusta, ja luottamuksen menetystä.
Sama kohtalo molemmilla puolueilla; Lipposen hallituksissa hänen myötävaikutuksellaan ja avullaan kokoomus vei SDP:tä, kuin pässiä narussa, ja niin vei kokoomus myös Kepua.

Todennäköisesti ilman korhosien ja merisalojen luomia puolueen rahoituskähmintöjä Kepun asema olisi nykyisin varsin toinen.

Matti O Koskela

Keskustalaiset epäonnistuivat pahiten myös siinä, etteivät puoluekokouksessaan ymmärtäneet valita johtajakseen ainoaa ammattilaista, joka olisi osannut vetää heidät edes siedettäville kannatusluvuille, eli Mauri Pekkarinen.

Citykepulainen, Kiviniemi oli säälittävä jo etukäteen arvioituna. Veret seisuttava tappio ei ollut yllätys. Ehdotan Keskustalle pikaista ylimääräistä hätäpuoluekokousta. Muutoin evakkoreki kiertää pitkää, loputonta kehää tämän ylimielisen untuvikon jatkaessa 'munatonta' kiukutteluaan.

Vi-E-Ras

- iso vaalirahoitusskandaali, johon ei reagoitu siivoamalla syylliset pois
- edellistä selittelevä Vanhanen pyristeli liian pitkään vallassa
- annettiin vihreiden viedä ilmastopolitiikassa, joka johti asumiskustannusten nousuun (sähkö, lämpö)
- uudistettaessa johtoa ei tehty tarpeeksi kovaa siivousta
- Kiviniemi vakuuttanut

Tämä kaikki aiheutti luottamuspulan, josta on todella vaikea toipua.

HPlä

Mauri parka, sitä Kepun maailmaa ei enää ole, eikä tule. Siis Mauri(Kepu) on tehtävänsä tehnyt, Mauri(Kepu) saa mennä ja meneekin pienpuolueeksi.

Viha

Maanviljely on hieman kuin ruotsinkieli. sitä touhuaa semmoinen 4% väestöstä, on jotenkin äärettömän tärkeää kansainvälisille sopimuksille ja maksaa aivan tolkuttomasti iloon nähden.

Ei ole mitään syytä miksi kepu olisi kovinkaan paljon isompi puolue kuin rkp.

KMa

onko Suomessa paljonkin ongelmia luetun ymmärtämisessä?

Tuli vain eräistä kommenteista vain mieleen. Ihan ensimmäisestä alkaen, mahdettiinko edes lukea muuta kuin otsikko.

TakojaIlmarinen

Pekkarisen kirjoituksen luettuani tuli sellainen fiilis että asettaa ansaa Kiviniemelle!
Kiviniemi puolueen puheenjohtajana asettuu presidentti ehdokkaaksi.

Haloo - Citykani Maalaisliitosta presidentiksi!
Täyttää hyvin nämä Citykanin ehdot.
On maalta muuttanut ja myös itse kehunut olevansa pohjalainen!

Tuleeko uusi juliste, jossa hän presidentti ehdokkaana aniliinin punaisessa puserossa nojaa pöytään rinnat leväten pöydällä! Kukahan sen eduskunta vaalijulisteen mahtoi suunnitella. Kenelle se oli tarkoitettu ja samaan hengenvetoon voisi kysyä ketä Citykani ihan oikeasti edustaa? Maalaisliitto varmaan vierastaa ja kaupunkiin ei kyllä ole mitään asiaa! Ei myöskään P Pekkarisella, jolla selvästi on hampaankolossa kun ministerin posti häipyy alta, eikä uutta ole tiedossakaan!

järkevästi ajatellen

Kokoomuksen juoksupojaksi lähteminen.
Olisi pitänyt vaatia enemmän ja myöntyä vähemmän, Kokoomuksen vaatimuksiin vaikka sitten Kokomus olisikin jättänyt hallituksen kokonaan olisihan siellä eduskunnassa, tulijoita riitänyt ja Suomessa onkin liian monta minisreiä muutaman pitäisi vähentää nyt kun uusi hallitus tehdään.

IsoKimppuLimppuja

Aselain paniikissa tehty perustuslain vastainen ja puoluekurilla läpiviety muutos vei ainakin kokkareiden mikkeliläis kenraalin ja kepun kymenlaaksolaisen res.puheenjohtajan kasvamaan perustuslain edellyttämää itsenäisyyttä ulos eduskunnasta. Taitaa siellä olla muitakin tähän kompastuneita. Paluuta ei taida olla.

Aicos99

"Show must go"-Nyt ministeri Pekkarinen yrittää selittää
Keskustan vaalitappiota.

Selitellä voi-ja ihmetellä-miksi mm. Paavo Väyrynen jäi
vaaleissa "pois" pelistä.

Oli Vanhanen show,pitkä ja piinallinen-puhuttiin paljon asioita joiden "tarkastelukestävyys on ja oli liian arka"!

Ex. pääministeri Vanhanen olisi ollut hyvää kaliberia pääministerinä-mutta sotkut omien asioiden ja sittemmin jo puolueen ja koko eduskunnan osalta ajoivat miehen pisteeseen-josta lähdetään pois-ja kiireellä.

Vetovastuu Mari Kiviniemelle,liian nuori,kokematon lady:n alku.

"Itsekeskeinen vaalimainonta-"puhutaan asiaa-ja karmeat vaatteet ja huolittelettomaton "habitus" herätti keskustelua kuulema EU:n tasollakin-vaikkakin Angela Merkel ne pohjapisteet sai"!

Asiat ajautuivat umpikujaan-Kokenut Kokoomus,yhtenäisti rivejään-vaikka Kataisen rooli on edeleen kyseenalainen-sen savolaisen itsekeskeisyyden ja "lässytyksen-kalavalheiden"
ja muun käyttäytymisen osalta.

Tarvitaan yksinkertaisesti "patruunajohtamista" jotta
Suomi on isompien EU-maiden tasoa neuvotteluissa.

Komissaari Olli Rehn on asiallinen-rauhallinemn mies-mutta
se "särmä" on hakusessa-ja hänestä saa "lepsun yleisvaikutelman"!

EU-kriisi on paha-Portugali-paketti nielaistiin-Kreikka
on hetkellä millä hyvänsä murtumassa lopullisesti-ja nyt
jos koskaan tarvittaisiin niitä "vahvoja neuvottelijoita"
jotta sanoma ja informaatio kulkevat riittävän selkeästi!

Espanjassa ahdinko on hyvinkin huolestuttava-milloin se sitten "poksahtaa"-lähiviikkojen aikana-niin veikkaan.

Tortta på tortta-yhtälö on valmis-osaako EU taiteilla
"kasassa,yhtenäisenä-vai olemmeko ajautuneet jo kriisiin"?

Hymiö

8 vuotta käsi valtion piparipurkissa teki tehtävänsä. Ja pääministeri Matti Vanhanen: en muista, ei tule nyt mieleen??

Sikatilalliset hakivat tuosta vaan miljoonatukia jotta Venäjälle sai viedä sianlihaa niin että kotimaassa ei hinta laskisi. Aika törkeä yksityiskohta.

Energian hinta nostettiin tahallaan pilviin ja risupakettimaksut virtaavat kepulaisille.

Maatalouden 3,5 miljardin tuet.

Muka 'vapaaehtoiset' kansalliset lisätuet.

Raja se on ahneudellakin. Goodbye kepulaiset. Matti Vanhasen kahdeksan surmanvuotta (Mari 'mitään ei voi muuttaa' hoiti yhden vajaan) olivat Suomelle kauheaa aikaa. Kaikki nämä rahat tulevaisuuteen sijoittaneina olisimme maapallon huippuja. Nyt Ruotsikin pärjää paremmin.

TapioTTT

Kepu auringonlaskun puolue os se aikakin että pelkästään veronmaksajien taskuja kaiveleva puolue katoaa puoleukartalta !