Lauantai 26.5.2012

”Jussi Halla-aho ymmärsi väärin”

Luotu: 
29.5.2011 11:31
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Tutkijoiden mukaan Helsingin yliopisto ei suosi kiintiöllään ruotsinkielisiä vaan noudattaa perustuslakia.

Faktakulma

Perussuomalaisten julistuksessa ei käytetä termiä "positiivinen syrjintä". Julistuksessa sanotaan muun muassa näin:

”Tuomitsemme mihin tahansa etniseen, uskonnolliseen, kulttuuriseen, aatteelliseen, kielelliseen tai poliittiseen ryhmään kohdistuvan yleistävän tai valheellisen mustamaalauksen ja demonisoinnin riippumatta siitä, edustaako ryhmä enemmistöä vai vähemmistöä.”

Keskustelu perussuomalaisten rasisminvastaisesta julistuksesta jatkuu. Nyt kolme tutkijaa kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, että koko kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) laatima julistus perustuu väärinymmärrykseen ja Suomen perustuslain tuntemuksen puutteeseen.

Perussuomalaisten julkilausumassa tuomitaan sekä positiivinen että negatiivinen syrjintä. Juuri positiivisen syrjinnän tuomitseminen on herättänyt runsaasti keskustelua. Sosiaali- ja kulttuuriantropologian dosentti Reetta Toivanen, filosofian tohtori Mia Matilainen ja kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikainen kirjoittavat mielipidetekstissään näin:

- Hän [Jussi Halla-aho] ei ole oikeastaaan ymmärtänyt, mistä ihmisoikeuksissa ja vähemmistösuojelussa on kyse.

- Kyse ei ole perussuomalaisten esittämistä erillis- tai lisäoikeuksista vähemmistöille vaan nimenomaan lisäsuojasta tietyille ryhmille. Lisäsuojan tehtävä on taata, että näihin ryhmiin kuuluvien ihmisoikeudet toteutuvat.

Tutkijoiden mukaan esimerkiksi maahanmuuttajien ”suosiminen” Helsingin kaupungin työhönotossa ei tarkoita sitä, että maahanmuuttajiat saisivat jotain lisäoikeuksia vaan sitä, että Helsinki sitoutuu huolehtimaan, että maahanmuuttajalla on yhtäläiset mahdollisuudet työnsaantiin kuin suomalaisperäisillä.

Tutkijoiden toinen esimerkki on ruotsinkielinen kiintiö Helsingin yliopistossa. Heidän mukaansa kiintiö ei suosi ruotsinkielisiä vaan noudattaa perustuslakia, jossa ruotsinkielisten palvelujen säilyminen edellytetään.

Onko positiivinen syrjintä hyvä vai huono asia? Vastaa US-kyselyssä.

Faktakulma

Perussuomalaisten julistuksessa ei käytetä termiä "positiivinen syrjintä". Julistuksessa sanotaan muun muassa näin:

”Tuomitsemme mihin tahansa etniseen, uskonnolliseen, kulttuuriseen, aatteelliseen, kielelliseen tai poliittiseen ryhmään kohdistuvan yleistävän tai valheellisen mustamaalauksen ja demonisoinnin riippumatta siitä, edustaako ryhmä enemmistöä vai vähemmistöä.”

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Tapanipa

J.H-A arveli, kuten niin usein, olevansa ovela. Tällaisella paperilla on mukava harjoittaa kaikenlaista jäynää kaikille vähemmistöille. Hänen kannattajilleen paperi näyttää ihan fiksulta, tohtorismiehen laatima, näet, mutta ihan höttöähän se on. Niin kauan kuin luulet kuuluvasi komentelevaan enemmistöön, luulet asioiden olevan hyvällä tolalla. Pienenkin vilkaisun kaikkeen siihen, miten vähemmistöjä on kohdeltu ja kohdellaan, pitäisi johtaa väistämättä sortamisen moni-ilmeisyyden havaitsemiseen. Aloitetaan vaikkapa ekaluokkalaisen silmälaseista, hiukan liian tummasta hipiästä, toiseksi viimeisen muodin mukaisesta vaatteesta tai viulukotelosta kainalossa. Siitä se alkaa. Erilaisuutta pitäsi ymmärtää, se pitäisi hyväksyä, ehkä kunnioittaakin ja tukea sitä. J.H-A.n paperi vie eri suuntaan.

hobs

Sinä taas et taida ymmärtää, että ainoastaan Halla-Ahon julistus vie yhteiskuntaamme oikeasti vapaampaan ja syrjimättömämpään suuntaan. Niin kauan kuin tietyille ihmisryhmille annetaan etuja joita muut ihmisryhmät eivät koe oikeudenmukaiseksi syntyy vihaa ja eripuraa. Viha ja eripura, ennemmin tai myöhemmin, purkautuvat ulos väkivaltana, mikäli muuta purkautumisreittiä ei anneta. Toivon todella, että Suomessa pystyttäisiin tilanne purkamaan ilman laajamittaista väkivaltaa joka on nykykurssilla väistämätöntä.

eos

Ruotsinkielisten suosimisessa on vain menty kohtuuttomuksiin. Heidän suosimiselle ei ole perusteta.

Jos perusteena käytetään jonkun ihmisryhmän heikkoutta suhteessa valtaväestöön ei suomenruotsalaiset ole sitä nykyään ja eivät ole koskaan olleetkaan.

Ruotsin opetuksen pakollisuus koko väestölle ei ole mitenkään perusteltavissa. Pakkoruotsin opetus on resurssien tuhlaamista josta ei ole hyötyä edes suomenruotsalaiselle väestölle. Suomenkielistä n 90% ja suomenruotsalaisista n 40% vastustaa tätä tuhlaamista.

Ei perustuslaissa on ole määrätty kiintiöitä millekään ihmisryhmälle. Nyt olisi aika kohtullistaa mm. näitä ruotsiapuhuvien etuoikeuksia. Siinä mielessä Perussuomalaisten julistus on aivan paikallaan.

Jouko Heyno

”Kaikesta keskusteltaessa on muistettava, että pakkoruotsi on kamala asia.” Jarmo Krydda (suom. ”ryyti”)

Rocco Salvatore, fasismin suuri teoreetikko: "tärkeintä ei ole totuus, vaan oikea asenne”.

"Poliittisen vallan saamiseksi täytyy toistaa omaa iskulausettaan tosiasioista välittämättä." A. Hitler, Mein Kampf

Keskustelun itse asiasta ryydit ovat saaneet vaiennettua kahdella keskeisellä "keskustelusäännöllä":

1§ "Pakkoruotsille" ei ole järkeviä perusteita, eikä sellaisia voi ollakaan.

2§ Jos joku esittää "pakkoruotsille" järkevän perustelun, astuu 1§ välittömästi voimaan.

http://www.panunet.net/pakkovapausko.html

Kuilkka

Aina löytyy niitä, jotka itkevät kaikesta. Halla-Ahon kirjoitus menee hyvin tavallisen ihmisen kaaliin.
Tapanipan mukaan erilaisuutta pitäisi tukea??? mutta jos tukeminen tapahtuu toisten kustannuksella se on väärin.
Dosentit ja proffat haluavat ehkä kiillottaa omaa nimeään Halla-Ahon kustannuksella. Siihenhän heillä on oikeus.

HPlä

Kun maan johtavat lakiasiantuntijat nyt ovat paniikissa ja saivartelevat tulkinnoista (kuten tosi juristit) on varmaa, että Halla-aho iski arkaan kohtaan. Poliittinen suunnanmuutos on Suomessakin pysyvä, pinnalla tulevat olemaan maahanmuuttoasiat ja vähemmistöjen "oikeudet". Seuraavat vaalit osoittavat kansan valitseman suunnan olevan pysyvä. Jo riittää EU-kusetus ja enemmistön halveksunta.

simomakela

"Kolme tutkijaa..."

Raskasta tykistöä otettu käyttöön, että kansalle saadaan todistettua eliitin näkemys positiivisesta syrjinnästä ja että Halla-aho on kertakaikkiaan väärässä. Kyllä taitaa olla mitätön mies tuo Halla-aho.

Sokarates

Jussi oli oikeassa, kantaväestöön kohdistuvat syrjintä on yleisin rasismin muoto Suomessa. Mitään eri vapauksia ei sa olla, koska ne mädättävät yhteiskuntaa.

Ja kuka oikeassti haluaa olla esim. työpaikalla "se joka pääsi duuniin VAIN siksi, koska kuuluu vähemmistöön"? Kukaan ei arvosta sellaista vapaamatkustajaa.

ursus

Ei meillä siinä suhteessa ole kiintiöitä. Sitä paitsi uusilla työntekijöillä on muutaman kuukauden koeaika; jos hommat ei onnistu, uutta tilalle ja pätevä!

Meillä on töissä noin 1000 ihmistä, yksikään ei ole tummaihoinen, muutama mamu kyllä.

Virkamiehissä tuskin on yhtään "vähemmistön" edustajaa...

novoejotta

kerroppa nyt kuinka tällaistä vapaamatkustajaa tunnet tai tiedät.

löytyykö monta bussikuskia, siivoojaa tai marjnapoimijaa, tai rakennusmiestä, jonka työpaikan he ovat suomalaisilta vieneet, niinpä!

Eiköhän ongelma ole se ettei noihin töihin suomalaiset juuri edes hakeudu!

herää pelle!

Jouko Heyno

Huono palkka. Parempi palkka -> suomalainen hakeutuu. Koska ei haluta maksaa, on seuraus "työperäinen maahanmuutto" ja 750 000 päivittäistyötöntä.

Ovatko syyllisiä mamut vai kansan itse valitsemat päättäjät?

novoejotta

Noissa duuneissa on ollut paska palkka jo kauan ennekuin täällä oli edes yhtkään mamua.

Mutta ei mulla tulisi mieleenikään heitä siitä syyttää!

ja mistä syvältä sä ton 750 000 päivittäistyötöntä revit, hallelujaa..

itse olin 1990-luvulla työttömänä vuoden päivät eikä silloinkaan tullut mieleeni siitäkään mamuja syyttää.

Jouko Heyno

Suomalaiset lakkasivat tekemästä "paskapalkkatöitä", kun niillä ei enää tullut toimeen. SIKSI tänne on rahdattu "työperäisiä", toisin sanoen, ettei palkkoja tarvitsisi maksaa tekijöille, vaan rahat voitaisiin jakaa toimivalle johdolle a la Lilius.

Työttömien määrä löytyy itse laskemalla Tilastokeskuksen sivuilta. Laskeminen sinänsä on yksinkertaista, mutta vaatii vähän aikaa ja viitsimistä.

Minäkään en syytä mamuja. Sitähhän minä tuossa juuri esitin. Eivät mamut ole Suomen asioista päättäneet, vaan ihan itse valitsemamme päättäjät. Mamujen syyttämisen sijaan kannattaisi katsoa peiliin.

novoejotta

mä olen niin yksinkertainen etten edes viitsi vaivautua tilastoja tutkimaan, kun tuollaista määrää työttömiä ei sieltä löydy.

"rahdattu" kiesus, tänne ei ole rahduttu yhtään mamua siivojaksi, bussikuksiksi jne.

Mutta seuraavan kerran kun viitsit tilastoja tutkia huomaat varmaan senkin että seuraavien vuosien aikana tänne todella täytyy rahdata työikäistä väkeä.

Ja täytyy todella haluta tulla jos tänne kylmään ja pimeään haluaa töihin tulla, todellinen viimeinen oljenkorsi!

MURSU

noita lukuja tulee välillä uutisissakin saman päivän aikana jopa kolme versiota eri laskutavoilla + muulla ihme selityksillä. Ainoat edes lähelle oikeat lötynevät noista lähteistä itse järkeilimällä.

Kaikkea vielä hämätään jättämällä laskuista pois eri "pakkoharjoittelut kurssien yhteydessä" vaan luetaan pois tietoisesti "työtön" sarakkeelta. jne. jne. phuuh..

novoejotta

kerro nyt sitten kun olet jo vaivautunut tilastoja tutkimaan ja tähän 750 000 lukuun itsesi hirttänyt että mitä tuo luku pitää sisällään?

Siis aikuisten oikeesti kiinnostaa?

"sormi enterillä tieto odottaen"

Jouko Heyno

päivänä x palkkatyötä vailla olevat ja työtä hakevat työikäiset Suomessa pysyvästi asuvat.

Luku on helppo laskea, kun otat ensin Tilastoksekuksen tilastoista työikäisen väestön määrän, vähennät siitä kokopäivätoimiset perustutkinto-opiskelijat, "kotiäidit" (sukupuoleen katsomatta), työkyvyttömyyseläkeläiset ja muut fyysisesti työkyvyttömät sekä tietysti työlliset. Pätkätyöläiset pitää interpoloida lukuun. Lisäksi on erinäisiä pieniä marginaaliryhmiä. Lopputulos on vähän päälle 750 000.

Lähtökohtana on ollut Suomen Pankin teettämä tutkimus asiasta. Ei valitettavasti löydy verkosta.

Asian voit tarkistaa itse.

http://www.tilastokeskus.fi/

Voit painaa enteriä.

novoejotta

tuolta kun katselin työttömyystilastoja niin 238 000 kpl oli huhtikuuussa 2011 ja laskemaan päin näkyi olevan.

jos on sairaseläkkeellä niin ei olla töissä, jos opiskelee ei olla töissä, pitäiskö tähän sun laskea mukaan kaikki jotka tekee lämpimän paskan, vaikka se naapurin rekku, kun sekin joskus tekee töitä ja hakee isännän lehden.

Miten voit tuon luvun (750 000) rinnastaa mamujen tänne "rahtaamiseen" et kai tosissasi oleta että kaikki nuo eläkeläiset ja opiskelijat lähtevät kirkuen töihin juuri sillä hetkellä kun sinä haluat.

Ei noi työttömystilastot nyt NIIN paljon valehtele että niitä täytyy värkätä just niin kuin omat tarkoitusperät ohjaa.

Kyllä sulla on ihan oma agenda ja missio tässä värkkäämisessä ja se ei ole mitään hyvää ja kaunista!

Jouko Heyno

"kaikki nuo eläkeläiset ja opiskelijat"

Luepa viestini uudestaan. Nuo ryhmät eivät ole työttömiä.

"työttömyystilastoja niin 238 000 kpl "

Tilastoksekuksessa EI ole tarkasteluviikolla työtön, jos on ollut palkkatyössä vähintään tunnin viikossa. Siis tuolla 238 000:lla ei ole ollut koko viikon aikana edes tuntia palkkatyötä. Minä kirjoitin PÄIVITTÄIS työttömyydestä.

Eivät tilastot valehtele. Pitää vain selvittää, mitä on tilastoitu.

MURSU

että palkat tasolla joilla eí yksinkertaisesti pysty maksamaan vuokraa, matkakuluja, ruokaa itselle/perheelle..ts: sillä ei elä. Ja kun sinulla on työ, niin eri sos-etuudet käsittävät että olet työssä ja sillä on tultava toimeen.

Milloin kansa herää näkemään todellisuuden yrityksistäkin: ne ylläpitävät omistajiston ja johtajiston pulleina (pyknikkoina), mutta vaikertavat yhteiskunnallisia tukia yrittämiselle (ei yleistystä! Huom!) ja kireätä aikaa...olipa sitten nousu tai laskusuhdanne-,aina sama laulu! Matalat palkat ovat kuin osa myyntituloa...yhtä hyvää.

IsoKimppuLimppuja

"Nyt kolme tutkijaa kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, että koko kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) laatima julistus perustuu väärinymmärrykseen ja Suomen perustuslain tuntemuksen puutteeseen."

Jukranpujut. Perustuslakia ei ole 18 vuoteen ymmärtänyt sitä tulkitseva valiokuntakaan. Ja nyt lakia ollaan taas muuttamassa suuntaan, jossa suomalaisilta karsitaan edelleenkin mahdollisuuksia vaikuttaa omiin asioihin. Viekää eliitti vielä tuhkatkin pesästä.

Takinkääntäjistä ei olekaan pitkään aikaan kuulunut mitään
http://www.kansanmuisti.fi/opinions/portugal-vote/

Ne on niitä siinä vasemman puoleisessa sarakkeessa, joiden nimen perässä on punainen tai punertava pollikka.

joonathan

Jos perustuslakia ei voi ymmärtää ei se välttämttä ole lain vika. Enemmän tässä asiassa kallistuisin lukijan puolelleen. Halla-ahon tekstejä lukiessa ymmärtää kyllä hänen vaikeutensa tulkita niitä.

Justinos

Eiköhän tässä tosiasiassa ole kyse erilaisten oikeusfilosofioiden yhteentörmäyksestä.

Halla-aho edustaa klassista liberalismia, jossa tasa-arvo on lähtökohtien tasa-arvoa. Kaikille samat oikeudet pyrkiä päämäärään. Useimmat suomalaiset luultavasti ajattelevat samoin.

Nämä tutkijat taas edustavat vasemmistolaista affirmative action ideologiaa, jossa tasa-arvo määritellään lopputuloksen tasa-arvoksi. Etuja ei jaeta suhteessa ansioon (esim. tehtyyn työhön), vaan ihmisten etnisiin ja muihin ryhmiin perustuen, niin että tavoitellaan yhteiskuntaa, jossa sinänsä mielivaltaisilla jakoperusteilla erotetut ryhmät ovat tilastollisesti samassa asemassa.

Lähestymistavat ongelmat ovat helposti nähtävissä. Sen lähtökohtana on yhteiskunnan jakamiseen erilaisiin eturyhmiin yksilöiden sijaan. Tämä jako itsessään lähestyy rasismia. Se myös edistää yhteiskunnan segregoitumista.

Lisäksi on kysyttävä, kenellä on oikeus määritellä jakoperusteet. Perusteet ovat ainakin osin mielivaltaisia. Ihminen voi kuulua eri perustein useisiin erilaisiin ryhmiin: uskonto, etnisyys, sukupuoli, poliittinen ajattelu, tulotaso, älykkyys, kotipaikkakunta, seksuaalinen suuntautuminen, perhemuoto, ikäryhmä ym. ym. Mitä enemmän ryhmiä otetaan huomioon, sitä mahdottomammaksi muuttuu sen arvioiminen, mikä ryhmä on milläkin tavoin aliedustettu, tai milloin on mahdollisesti esiintynyt syrjintää.

Kun huomio kiinnitetään ryhmien välisiin suhteisiin, yksilöiden oikeudet jäävät sivuun. Ideologian soveltaminen käytäntöön johtaa yksilöiden syrjimiseen sen perusteella, mihin ryhmiin he kuuluvat, kuten palkkausesimerkki osoittaa. Aliedustettuun ryhmään kuuluvaa yksilöä suositaan ryhmään kuulumisen perusteella. Sen sijaan tarkastelutapa peittää ryhmien sisäiset tasa-arvo-ongelmat.

Halla-aho on varmasti ymmärtänyt, mistä asiassa on kyse. Kyse on erilaisten oikeuskäsitysten ristiriidasta. Selvää on, että Suomen tasavalta on historiallisesti perustunut klassisen liberlismin mukaiselle oikeusfilosofialle. Tutkijoiden esittämä tulkinta on 60-lukulainen innovaatio. Nämä tutkijat yrittävät nyt luoda auktoriteetillaan sumuverhon keskustelun estämiseksi.

Nyt tulee keskustella siitä, minkälaista käsitystä tasa-arvosta ja ihmisoikeusista Suomessa tulee soveltaa.

Ukko-Paavo

"Positiivinen syrjintä" on yksi sumuverhoa ylläpitävän uuskielen tökeröimpiä sanoja. Toinen on "rasismi," jonka alkuperäinen merkitys on onnistuttu sotkemaan täysin.

don Quixote

tavallisista ihmisistä ymmärtää noita termejä. Jos tohtorismiehellä on ilmaisuvaikeuksia, mitä sitten voi odottaa taviksilta?

ursus

Martin Scheinin on kansainvälisesti arvostettu ihmisoikeusjuristi. Matti Wuorikin kääntyisi haudassaan noista Halla-ahon löpinöistä. Tähän suuntaan Halonenkin viittasi eilisessä juhlapuheessaan;=D

hobs

Mitenkäs Martin Schein tai Matti Wuori liittyi asiaan. Olisi myös kovin kiva kun et panettelisi tuolla tavoin jo kuolleita.

ursus

ja rasismin vastustajia. Matti Wuori perheineen on perhetuttujamme ja tiedän tasantarkkaan hänen mielipiteensä Halla-ahon tyyppisistä löpinöistä. Lausumani ei ole panettelua asian suhteen. Tony Halmeen tempaukset on eri asia ja hänestä kertomanikin on kaikki totta.

Arto-Niinisto

Halla-aho on kertonut vihaavansa ihmisoikeuksia.

Toivoisin useiden perussuomalaisten tutustuvan edes perustuslakiimme.

Otetaan esim. perustuslakimme 22§ Perusoikeuksien turvaaminen: "Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen."

Usein on tullut perussuomalaisista mieleeni 70-luvun kommunistit, nuo totuudenvääristelijät.

Varautukaa ihmiset pahimpaan. Kohta eivät ilmeisesti sairaat ja vammaiset saa kunnon hoitoa, koska perussuomalaisten asenteilla nuhapotilaat asetetaan samalle viivalle vaikeasti sairaiden kanssa.

Tuttu

"Halla-aho on kertonut vihaavansa ihmisoikeuksia."

Ei ole, mutta hän on kertonut vihaavansa 'ihmisoikeuksia' (eli ihmisten syrjimistä ihmisoikeuksien verukkeella).

Tuju

Silloin kun rakennettiin ilmasiltaa Afrikkaan ja aloitettiin massiiviset väestönsiirrot, he olivat moniosaavaa työvoimaa, nöyriä pyllynpyyhkijöitä ja rikkautta, jne.

Nyt kun puhutaan erivapauksista työnhaussa ja sosiaalituissa, puhutaan heikoista vähemmistöreppanoista jotka tarvitsevat erivapauksia päästäkseen kantaväestön kanssa samalle viivalle.

Kumpia ne nyt sitten on?

Vai myönnetäänkö lopulta wirallisesti, että koko viimeaikainen maahanmuutto on ollut hanke muuttaa Suomi maailman sosiaalikassaksi ja luoda uusia bisneksiä mokuteollisuudelle, vähän kuin raakapuun maahantuonti Venäjältä metsäteollisuudelle.

Persujen julistuksesta nousseesta älämölöstä voisi päätellä, että se osui maaliinsa.

elftca

HS - tänään
Helsingin Sanomissa (Kotimaa 28. 5.) professorit Veli-Pekka Viljanen, Kaarlo Tuori ja Tuomas Ojanen kritisoivat Jussi Halla-ahon muotoilemaa rasisminvastaista julistusta ja väittivät sen olevan perustuslain vastainen.

Professorit rinnastavat ongelmitta (nais)sukupuolen, ruotsinkielisyyden ja tiettyyn etniseen ryhmään kuulumisen ruumiinvammaan. Toisin kuin professorit väittävät, kyllä sotaveteraaneja ja vanhuksia voidaan kohdella hyvin, vaikkei ruotsinkielisiä ja maahanmuuttajia suosittaisikaan suomalaisten kustannuksella. Eivätkö professorit oikeasti ymmärrä, mitä eroa on sillä, että ihmistä suositaan siksi, että hän puhuu ruotsia äidinkielenään ja sillä, että ihmistä autetaan, jos hän on vaikeasti vammautunut?

Perussuomalaisten rasisminvastainen julistus kieltää kaikenlaisen rasismin ja syrjinnän, myös enemmistöön kohdistuvan. Positiivinen syrjintä on juuri sitä. Jos esimerkiksi tiettyyn työtehtävään valitaan ulkomaalainen siksi, että hän on ulkomaalainen, tarkoittaa se sitä, että samaan tehtävään ei valita suomalaista siksi, että hän on suomalainen.

Positiivinen syrjintä on yksi suurimmista rasismin ylläpitäjistä, sillä se luo katkeruutta, ja katkeruus saattaa purkautua vihana vähemmistöjä kohtaan. Oikeusoppineiden tasa-arvokäsitys näyttää olevan vinoutunut kuin Pisan torni. Ihmisiä kuuluu kohdella ensisijaisesti yksilöinä eikä viiteryhmänsä jäseninä.

Tasa-arvoa ei ole se, että tietyille ihmisryhmille annetaan etua lähtöviivalla, jotta kaikki tulisivat yhtä aikaa maaliin. Todellista tasa-arvoa on mahdollisuuksien tasa-arvo. Sitä, että ihmiset ovat samalla viivalla lähdössä ja että lopussa katsotaan, missä järjestyksessä maaliviiva ylitetään.

Joona Räsänen
maantieteen opiskelija
Oulu

znd

Vain US käsittelee mielipidekirjoituksia faktoina ja uutisoi niistä.
Joskus vaalien jälkeen oli pääuutisena että "tutkija" jonka nimeä ei edes mainittu antoi lausuntoja Halla-Ahosta ja hänen harjoittamastaan politiikasta. Uutinen vastasi faktapohjaltaan lähinnä mielipidekirjoitusta ja oli erittäin epäammattimaissävytteinen muutenkin.

Taitaa olla samaa anarkistiporukkaa täällä kommentoimassa mitä tuola kylillä eilen hillui erilaisten lippujen kanssa.

Lady Blue

Surullista jos tosiaan Suomen akateeminen eliitti ei ymmärrä loogista argumentointia vaan vastaa siihen henkilöön hyökkäämällä. Voisiko mitenkään olla että tohtorit Toivanen, Matilainen ja Hannikainen ovat ne jotka ovat tässä ymmärtäneet väärin? Arvon tohtorit koskaan kuulleet klassisesta liberalismista vai ovatko aatteelliset lasit sumentaneet näkö- ja ymmärryskyvyn?

" .. vaan sitä, että Helsinki sitoutuu huolehtimaan, että maahanmuuttajalla on yhtäläiset mahdollisuudet työnsaantiin kuin suomalaisperäisillä ". Miten niin yhtäläiset mahdollisuudet jos kerran näillä toimenpiteillä taataan maahanmuuttajille työllistyminen vähemmin meriitein kuin suomalaisille? Mitä sanottavaa Toivasella, Matilaisella ja Hannikaisella on niille pätevämmille suomalaisille, jotka eivät saa hakemaansa työpaikkaa sen mennessä vähemmän pätevämmälle maahanmuuttajalle - että mahdollisuudet olivat yhtäläiset?

Entä suomenruotsalaisen vähemmistön SUOJELU - millä perustein tätä n.k. suojelua harjoitetaan sosiekonomisesti miten tahansa käännettynä valtaväestöä paremmin pärjäävälle vähemmistölle? Yliopisto- ja korkeakoulupaikkoja piisaa niin ettei koulussakaan tarvitse ponnistella (PISA). Suomenkielinen valtaväestön nuori taas ei papereilla pääse yliopistoon kuin poikkeavalla lahjakkuudella. Suomenruotsalaisilla on ryhmätasolla parempi terveys, matalampi kuolleisuus kaikissa ikäryhmissä ja selvästi enemmän varallisuutta valtaväestöön verrattuna. Olisi todella mukava kuulla miltä heitä Toivosen ym. mukaan pitää suojella? Ja vastaukseksi ei riitä kielen ja kulttuurin suojelu koska esim. venäläisille ja saamelaisille ei vastaavia kiintiöitä ja etuisuuksia ole tarjolla.

Ja kuka muuten päättää ketkä ja millä perusteilla näistä suojelutoimista pääsevät nauttimaan? Toivanen, Matilainen, Hannikainen et co aatetoverit?

KIITOS Halla-aho että Sinulla on kykyä ja rohkeutta tämän järkyttävän mustamaalamisenkin uhalla nostaa poliittinen keskustelu uudelle tasolle. Ääneni ei mennyt hukkaan.

Kiusallinen muisti

Natsi tohtorit aikoinaan nimenomaan hyökkäsivät henkilöön ajaessaan omia tavoitteitaan, tuhota yksi kansanosa Saksasta.

Eivät juutalaiset olleet mahanmuuttajia, vaan sukupolvien ajan ja satoja vuosia eläneitä ja maata rakentaneita kansalaisia. Heillä vain oli Natsi eliitin mielestä väärät mielipiteet ja sille tuli tehdä jotain.

Kuten Suomen eliitin mielestä Perussuomalaisilla nyt.

Suomen eliitti edelleen kumartaa herrakansaa maahan asti, eli saksalaisia.

Massey_Ferguson

Tämän päivän hesarissa oli kolme mielipidettä koskien positiivista syrjintää. Maantiedon opiskelijan mielipide oli ainut järkevä. Se olikin kyllä erittäin järkevä mielipide.

Kauko Putki

Tasa-arvo ja rasismi näyttää olevan venyvä köäsite. Niitäkin muovataan tarpeen mukasiesti. Vähemmistöterrori olisi saatava kuriin. Perusjen esitys oli hyvä pelinavaus siihen suuntaan.

Sulo Hytonen

Koko virallisella tasa-arvokeskustelulla ei ole enää mitään yhtymäkohtia itse tasa-arvoon ja sen sisältöön. Tasa-arvo käytetään lyömäaseena ja savuverhona omien, kulloistenkin etupyyteitten ajamisessa.

Tasa-arvo, kuten monet muutkin mielikuva-arvot, mukautuvat käyttäjänsä tarpeitten mukaan. En ole tähän päivään mennessä nähnyt elämäni aikana oikeastaan lainkaan todellista pyyteetöntä pyrkimystä tasa-arvoon käytännön tasolla. Aina on joku vetämässä välistä. Aina löytyy joku joka on jostain syystä "sopivampi".

Jos itse kukin on rehellinen, niin hänen on pakko myöntää, että on elämänsä aikana joku hyötynyt tai kärsinyt syrjinnästä, oli se sitten positiivista tai negatiivista. Koko yhteiskunta pyörii ja toimii juuri erilaisten nokkimis ja nuoleskelu mekanismien ohjaamana. Nämäkin tutkijat ovat selvästi vain tuulien haistajia ja ovat valmiita muuttamaan käsityksiään, mikäli he katsovat,että tuuulen suunta on muuttunut ja vaatii uuttaa ajankohtaisempaa orientoitumista.

Lopuksi pieni kevennys ankeaan aiheeseen. En henkilökohtaisesti edes kuvittele, että minä olisin tasa-arvoinen verrattuna esm. vaikka julkidemariin tai demariin noin yleensäkään. Meillä on yhteiskunnassa rajoja,näkyviä ja näkymätömiä. "Rajat railona aukee" ja niitä ei voi tässä elämässa ylittää. Aina täytyy olla kohde jota hyvällä syyllä potkia päähän ja saada sitä myöten vallan ja hyvänmielen tunnetta. Nyt tämä kohde on persut, Halla-aho ja Hakkarainen.

Ilmatar

Kyllä taas nähdään miten vähän ihmisen älykkyydestä titteli kertoo. Ei Jussi mitään väärin ole ymmärtänyt, vaan hän ja hänen äänestäjänsä ymmärtävät, että laki on huono ja se pitää muuttaa.

Ei kuulu kenenkään ihmisoikeuksiin tulla loisimaan - tai toteuttamaan unelmiaan - toisten kustannuksella.

don Quixote

Mitä hän mitään lakeja säätää, kun istuu oppositiossa. Jos hän olisi oikeusministeri, hän voisi laittaa esityksiä vireille. Lakialoitteita kansanedustajat voivat toki tehdä, mutta Halla-ahon esitykset joutuvat roskakoriin!

don Quixote

Tasa-arvovaltuutetun tehtävänä on seurata tilannetta ja tarvittaessa puuttua niihin, esim. pyytämällä poliisitutkintaa.

Meillä toimitaan lakien ja asetusten mukaan, ei suinkaan katutuomioistuimissa!

amppeeri antti

Kyllähän Suomalaisten enemmistö määrittelee. miten täällä käsitellään ja miten me hyväksymme minkin määritelmän. Niihin asioihin ei tarvita sanaleikkejä.
Piste.

Dejavu

Heidän mukaansa kiintiö ei suosi ruotsinkielisiä vaan noudattaa perustuslakia, jossa ruotsinkielisten palvelujen säilyminen edellytetään.>>
Mutta niitä ruotsinkielisiä palveluja vartenhan meillä on pakkoruotsi, jotta jokainen suomalainen olisi valmiudessa palvelemaan ruotsinkielisiä heidän omalla kielellään.
Miksi ihmeessä ruotsinkielisten suojelu on niin tärkeä asia, että sen hoitamiseen tarvitaan moninkertaisia järjestelmiä, jotka kaikki syrjivät, sortavat ja alistavat suomenkielisiä ?
Ei ihme, että rupeaa hiljaisempaakin miestä v-taan!
Simputus seis,pakkoruotsi pois!

3077

Saan 100% invalidina uuden auton ostossa pikkuisen veronpalautuksen meneekö se tästälähtien Hakkaraisen sahalle syrjintälain vuoksi?

don Quixote

Meidän firmassa on noin 1000 työntekijää, joista yksikään ei ole tummaihoinen. Muutama maahanmuuttaja mutta siellä vähän korkeammalla pallilla. Liekö syynä se, että omistajat ovat vähän "arjalaistaustaisia"?

Toisaalta miksi laiskoja pitäisi palkata, olkoon ne suomalaisia tai muita. Jos pitää saada kahdeksan tunnin palkka siitä että ei tee edes puoliakaan siitä, mitä muut tekee, kilometritehtaalle vain. Eikä siinä omasta mielestäni ole ihonvärillä mitään tekemistä.

Aikoinaan kun meillä maatilalla oli venäläisiä sotavankeja, he olivat ahkerampia kuin omat rengit ja piiat; vertailu on tietysti ontuva, koska vangit kuitenkin saivat kunnon ruokaa ja suojan pään päälle. Tietoa ei koskaan saatu, vaikka yritimme sitä monin keinoin liennytyksenkin jälkeen ottaa selvää; niin paljon isä ja äiti heistä pitivät:=D

pogens

Yksityiselläkin sektorilla harrastetaan kiintiöitä. Julkisen sektorin palkkauksessa yhtäpätevistä henkilöistä maahanmuuttaja saa työpaikan. Jotkut yksityisen sektorin firmat haluavat olla "asiakaskuntansa näköisiä" ja palkkaavat tästä syystä ulkomaalaisia. Tätä ei pidetä syrjintänä.

anneriitta

Paitsi maahanmuuttajien kohdalla, myös kaikkien kansalaisten kohdalla on tärkeätä tunnistaa tilanteet, joissa syrjintää ilmenee. Tilanteet ovat yleensa monitasoisesti ongelmaisia niin työelämässä, kotona kuin vapaa-aikana -. Mahdollisuudet elää kunnioitettuna ja arvostettuna liittyvät ihmisen kohdalla paitsi face to face tilanteisiin, yleensä tilanteisiin ja ongelmiin, jotka ovat yhteiskunnan järjestelmien sisällä. Esim. ristiriitaiset työelämän säännot, puuttuvat sopivat työpaikat, yhteisön puutteelliset valmiudet kohdata tukea tarvitsevia ihmisiä tai esim. uusia työntekijöitä ovat ilmeisimpiä elämän pohjaa nakertavia tekijöitä(HUOLIMATTA toimivista muista, VÄLTTÄMÄTTÖMISTÄ JA TARPEELLISISTA SOSIAALIPOLIITTISISTA suoja -ja TUKITOIMISTA).- Tällä hetkella ennakkoluulot eivät välttämättä kohdistu tiettyyn henkilöön tai tietystä etnisestä taustasta tulevaan henkilöön/rasismina/vaan kohdistuu ko.ihmisen syrjäytymiseen johtavaan ongelmaryppääseen ja tyytymättömyyteen viranomais-ja vastuutahojen yksisuuntaiseen ja puutteelliseen toimintaan ja vuorovaikutuksen puutteeseen RUOHONJUURITASON KANSSA. ILMENEVÄT Ongelmatilanteet edellyttäisivät tilanteiden asiantuntevaa analysointia -esim. ketä systeemit ja tuki järjestelmät todellisuudessa palvelevat?. -Jääkö annettu tuki ohueksi ja kohdentumatta ja annettu tieto asioista piilon, niin että toimijatahot esim. työyhteisöt - eivät pääse asioitten hoidossa eteenpäin.Ihmiset ovat lähinnä huolissaan syrjäytyneistä suomalaisista ja maahanmuuttajista ja heidän kohtaloistaan.

-Toinen tärkeä kysymys nousee suosinnasta -ja etuoikeuksista/privilegoista -jotka keski-ajalla antoivat esim. linnanomistajalle etuja, ja joita ei voitu edes kyseenalaistaa. Ja nykyaikana em ilmenevät yhä esim. työyhteisöissä suosinta systeemeinä -joita monesti esim. henkilökohtaiset palkkauksen lisät ym edesauttavat. KO.alkavat näyttäytyä vanhoina privilegioina, kun sama henkilö saa eri vuosina palkanlisän perusteen vaihtuessa johtajan mielen mukaan. Sama henkilö saa lisää ensin kiltteytensä vuoksi, seuraavana vuonna kuulumisesta samaan harrastuskerhoon kuin esimies ja kolmantena vuonna kauneutensa -edustavuutensa tai suosittuun kieliryhmään kuulumisensa vuoksi tms.

Nämä suosinta systeemit toimivat yhteiskunnan eri alueilla - edelleen syrjäytymista luovina rakenteina, joita tulisi tunnistaa ja purkaa -tämän uudistustyön tulisi kohdistua erityisesti arkitilanteisiin ja sen tulisi tapahtua avoimesti keskustellen JA ihan tavallisia ihmisia kuunnellen, ei mielipiteitä ohittaen. Näin toteutuisivat ihmisoikeudet perustasolla./ ah

Mahjong

Jokainen voi ymmrtää lukemansa tekstin haluamallaan tavalla ja nyt on paljon venkoiltu että mitä PS:n rasismin vastainen julkilausuma tarkoitti. http://wonterghem.puheenvuoro.uusisuomi.fi/74486-mika-tassa-nyt-olennais.... Tuossa hyvä kirjoitus aiheesta ja miten YK:n teksti eroaa PS:n tekstistä. Ne kun lukee molemmat eikä laita poliittisesti värittyneitä silmälaseja niin melko lailla ajavat samoja asioita.

don Quixote

millaisen julkilausuman ihmisoikeusasiantuntijat saavat aikaan uuteen hallitusohjelmaan. Mielenkiintoista tiestysi on, minkä kannan persut siihen ottavat, kun se tulee eduskunnan käsittelyyn. Jos veikkaan oikein, äänestävät vastaan...

amsams

Tutkija siis väittää yllä näin: "Tutkijoiden mukaan esimerkiksi maahanmuuttajien ”suosiminen” Helsingin kaupungin työhönotossa ei tarkoita sitä, että maahanmuuttajiat saisivat jotain lisäoikeuksia vaan sitä, että Helsinki sitoutuu huolehtimaan, että maahanmuuttajalla on yhtäläiset mahdollisuudet työnsaantiin kuin suomalaisperäisillä."

Suora lainaus Helsingin Kaupungin julkaisemasta ohjeesta: "Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva"

Kyllä tässä on Halla-aho ymmärtänyt aivan oikein lukemansa ja tutkijat maalavat itse mustasta valkoista parhaansa mukaan siinä heikosti onnistuen. Surullista.