Suomen hallitusneuvottelut ovat edelleen solmussa, mihin merkittävä syy on se, että vaalivoittaja perussuomalaiset eivät ole virallisesti mukana. Nyt hallitustunnustelija Jyrki Katainen (kok.) yrittää saada Timo Soinin puoluetta mukaan, mutta yksi ylitsepääsemättömän näköinen mörkö on yhä tiellä: Eurooppa-politiikka. Tähän liittyen kuultiin viikonloppuna yllättävä näkemys myös finanssimaailmasta.
- Se on ydinkysymys, vahvistaa perussuomalaisten kansanedustaja Pietari Jääskeläinen Uudelle Suomelle.
Perussuomalaisissa on hallitushaluja, mikä on pannut senkin pohtimaan tiukkoja kantojaan ja sitä, olisiko neuvotteluissa löydettävissä ulospääsyä vielä Kataisen kanssa. Yhteistyötä he voisivat hakea myös Jutta Urpilaisen kanssa, mutta eurotukiasia pysyy ongelmana myös demareiden ja perussuomalaisten välillä.
Kun Katainen toukokuussa kyseli puolueiden kantoja eri poliittisiin kysymyksiin, oli perussuomalaisten vastaus eurotukiin liittyvään kysymykseen seuraava: "Emme voi hyvällä omallatunnolla tukea Portugal-pakettia emmekä pysyvän vakausmekanismin luomista. Emme myöskään hyväksy Suomen vastuiden kasvattamista väliaikaisessa rahoitusvakausvälineessä."
Nyt kun Portugali-paketti on hoidettu, on kyse siis väliaikaisesta (ERVV) ja pysyvästä vakausrahastosta (EVM).
Voisivatko perussuomalaiset joustaa tiukasta kannasta, jonka mukaan ette voi hyvällä omallatunnolla tukea pysyvän vakausmekanismin luomista, Pietari Jääskeläinen?
- Jos olemme hallituksessa, tämä hallitus ei tee myönteistä päätöstä... Kaikki on keskustelukysymyksiä. Katsotaan, mitä olisi tehtävissä, Jääskeläinen pyörittelee.
Myös väliaikainen vakausrahasto on ongelmallinen. Tosin kokoomuksessa ja sen kanssa kahnaukseen ajautuneessa SDP:ssä on taivuttu ajatukseen vakuuksista sen jälkeen kun vastuita ongelmamaista on kasattu Suomeen nykyiset 1,9 miljardia euroa.
Onko tuo riittävä myönnytys perussuomalaisille?
- Väliaikaisessa mekanismissa ei ole sijoittajavastuuta. Takausten kokonaismäärä nousee 17,5 miljardiin, kun Suomella on suhteettoman suuri osuus, Jääskeläinen torppaa heti, joskin pitää myös ERVV-kysymystä "keskusteltavissa olevana asiana".
Jääskeläinen ei ota kantaa, kumman kanssa hallitukseen olisi mieluisampaa lähteä: kokoomuksen vai SDP:n. Peliin tuo oman lisämausteensa neljänneksi suurin puolue keskusta, joka päättää linjastaan tänään. Huomenna kaikki eduskuntaryhmät kokoontuvat pohtimaan jatkokuvioita puolilta päivin.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner paljastaa Uudelle Suomelle oman hiuksenhienon suosikkinsa:
- Mahdollisesti SDP voisi olla hieman lähempänä meidän näkemyksiä kuin kokoomus, hän sanoo.
Jääskeläinen muistuttaa, että kaikki suuret puolueet käyvät hallituskumppaniksi, jos ne tulevat heidän linjoilleen Eurooppa-kysymyksissä, eli vastustavat lisärahan lainaamista ongelmamaille.
- Näin voimme tehdä historiaa Euroopassa, hän sanoo.
Sekä Jääskeläinen että Ruohonen-Lerner ovat panneet tyytyväisenä merkille Sammon hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin tuoreet puheet eurokriisistä. Ilta-Sanomien mukaan hän kehottaa lopettamaan Kreikan ja Euroopan muiden kriisimaiden tukemisen ja suuntaamaan rahat sen sijaan saksalaispankkien vahvistamiseen.
- Nyt pitää lopettaa pelehtiminen niiden hullujen kanssa, jotka järjestelevät uusia (tuki)paketteja sinne tänne, Wahlroos sanoi viikonloppuna Sammon sijoittajapäivillä Lontoossa.
Tässä on selkänojaa perussuomalaiselle ajattelulle.
- Uskoisin, että Wahlroosin näkemyksiä kuunnellaan ja ne huomioidaan, Ruohonen-Lerner sanoo ja muistuttaa, että Wahlroos on ollut rahoittamassa kokoomusta ja ollut myös muokkaamassa RKP:n talouspolitiikkaa.
Aiemmin perussuomalaiset ovat saaneet tukea omalle talousajattelulleen Ålandsbankenista, jonka varainhoidon johtaja Stefan Törnqvist on laukonut madonlukuja Euroopan horjuville talouksille ja siinä samalla myös nykymuotoiselle eurolle.

Kommentit
Arvoisa Nalle
"...hän kehottaa lopettamaan Kreikan ja Euroopan muiden kriisimaiden tukemisen ja suuntaamaan rahat sen sijaan saksalaispankkien vahvistamiseen."
Pakkien tuki pitää olla omistusta vastaan...
Arvoisat persut
Nyt menee jo villiksi. Että suomalaisten veronmaksajien pitäisi persujen ryhmänjohtajan mielestä tukea saksalaisia pankkeja?
Nämä ovat tietysti erittäin vaikeita ja monimutkaisia asioita, mutta jos joku päättäjä on muodostanut täysin mustavalkoisen kannan, niin voisivat toimittajat vaikka ihan huvikseen vähän kuulustella tätä, että ymmärtääkö hän mistään mitään.
Hmm...
"Nyt menee jo villiksi. Että suomalaisten veronmaksajien pitäisi persujen ryhmänjohtajan mielestä tukea saksalaisia pankkeja?"
En ole Persu, mutta tuskin noi persut kannattaa sitä että suomalaiset veronmaksajat tukee saksalaisia pankkeja...
Toi toteama "konkurssi kypsään Kreikkaan rahan lapaaminen" voi olla noiden persujen mielestä hieman hölmöä kun kaikki tietää todennäköisenä vaihtoehtona että kohta tulee Kreikan velkasaneeraus ja jo sovituista, maksetuista ja maksuun tulevista tuista olennainen osa menee tuhkana tuuleen... ilman että siitä on mitään hyötyä EURO:n vakaudelle, Suomen taloudelle tai työllisyydelle.
Minusta Persut sopii hyvin oppositioon seuraavaksi 4. vuodeksi... ja jos tuleva hallitus onnistuu seuraavan 4. vuoden aikana EU maiden tukipolitiikassa Persut myös jää oppositiooon. Toisaalta jos Suomen EU maiden tukipolitiikka epäonnistuu kansan silmissä, niin Persut ovat suurella todennäköisyyydellä suurin puolue ja seuraava hallituksen muodostaja 4. vuoden päästä... Tässä oppositio-roolissa Persut toimii minusta ihan ok.
Emme ole saksalaisille
Emme ole saksalaisille mitään velkaa joten rahoittakoot pankkinsa. Mitenkäs ne Lapin sodan korvaukset jos jonkun pitää jotakin maksaa...
Jospa ne korvaukset onkin saksalaisella
mentaliteetilla katsottu korvaukseksi Suomen puolustamisesta? Siis kuittaus.
Meiltä voidaan kyllä "kuitata" suomalaisella mentaliteetilla
jos kuittauksia haluavat, Lapissa tuoksuu palaneen käry vieläkin!
no eipä ole kovin JOT
tämä Wahlroos - onko nukkunut talviunta kun nyt vasta sanoo tuon
Vaalit ensin
Vaalit oli pidettävä ennen ulostuloa, ettei kaverit syytä selkään puukottamisesta.
Uusi presdenttiehdokas NALLE!
Whalroossista PerSujen presidenttiehdokas!
Nalle on nukkunut sille kuuluvan talviunen ja nyt herättyään huomasi,
että päin peetä menee tukien kanssa!
On kiusallista kokkareille & Co. huomata että yhä arvovaltaisemmat asiantuntijat ovat näitä rahojen jakotapoja vastaan. Kreikkakin puolihuolimattomasti kertoo tarvitsevansa kymmeniä miljardeja lisälainaa!
Katainen varmaan sanoo, että vastuulliset suomalaiset antavat kyllä rahansa!
Säestää pakkoruotsi RKP ja vihreät vasurit!
Jos valitset pankkimiehen presidentiksi
niin muista, että hän pitää ensisijaisesti pankkien puolta. Aina.
Tai Nalle alkanut kulkea selkä menosuuntaan
menneeseen on helponpi laakasta.
SDP&PERSU Hallitus
Jos tuo toteutuu, alkaa hillitön varallisuuden ulosmittaus. Kaikki jotka pystyvät, siirtävät toimintansa Viroon tai vielä edemmäs. Sijoittajat ja liikemiehet katsovat olevansa vastuista vapaat. Kaikki pannaan rahoiksi ja näkemiin pikku-venäjä.
no niin
aloitahan hysteriasekoilu
mahdatko muistaa miten kommunistinen ja sosiaalistinen oli suomi kun demarit olivat viimeksi hallituksessa
vastuutonta paskanjauhamista
Kyllä muistan
menetin kaiken.
Syvä osanottoni menetyksen johdosta (no joke!) hanari
mutta liekö tarkkaan tarkastellut todellisen syyn (pankkien huilutus =firmojen raaka raiskaus yms + varainsiirrot veroparatiiseihin jne).?
Nyt ei kyllä paljon kommaria näy kuin vanha vaari/mummo rypäs jossai Neuvost-muistelu paraatissa Moskovassa. Sosialistit on tänöpäivänä niin haljun vaaleanpunaisia ettei niitä aina erota muuta kun jostain nimen osasta.
No se olikin eri demarit
No se olikin eri demarit se... tämä nykyinen kun on tämä "ehdoton ei realistiselle talouspolitiikalle" -puolue
Kansantalous vahvuutena
Nimenomaan pitää puuttua kriisien syihin, eikä seurauksiin.
Ketunhäntä on pankkikriisi, eikä kansantaloudet, jotka on ajettu pankkien syliin. Kapitalismiin kuuluu, että sijoittajapankkien pitää itse kantaa myöntämistään lainoista koituneet riskit. Jos se ei onnistu, niin pankkeja voidaan pääomittaa omistusosuutta vastaan eli kansallistaa. Poliitikkojen ajama rahan lapioiminen kyteviin ja palaviin kriisimaihin saattaa vain lapiomiehet ja -naiset itse varattomiksi.
Poliitikot ovat velkaannuttamalla sosialisoimassa kaiken kansallisomaisuutemme, valheellisen vastuun nimissä, yksityisille pankeille.
Kannattaa lukea
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Valtion+konkurssi+voidaan+toteut...
Vaikka on kirjoitettu peräti toista kuukautta sitten.
Asiat muuttuvat nopeasti. Jos muuttuvat.
Yllätyskö?
"Kuultiin viikonloppuna yllättävä näkemys myös finanssimaailmasta." Onko se nyt loppujen lopuksi niin yllättävää, että Wahlroos vaatii "hullujen kanssa pelehtimisen" lopettamista. Yllättävää tässä on pikemminkin se, että hallituksen muodostaja vaatii itsepintaisesti tämän pelehtimisen jatkamista.
Niin, Nallen mielestä
Niin, Nallen mielestä kannattaisikin pelehtiä suoraan pankkien kanssa. Olen samaa mieltä, että ei kannattaisi tehdä tällaisia "ranskalaistyyppisiä" poliittisia mutkia. Mukavaa, jos Persut ovat samalla linjalla! Tosin epäilen...
Persut kai ovat sitä mieltä, että ei pitäisi tehdä mitään (näin tuntuu olevan laita lähes asian kuin asian suhteen). Heidän kannattamansa linjan seurauksista eivät yllättäen ole myöskään maininneet. Niitä ei kai sitten ole...
Perussopimus 125 artikla
Perussopimus 125 artikla
(aiempi EY-sopimuksen 103 artikla)
1. Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla,
alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla
yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden
antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.
Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen
sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan
rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2010:083:0047...
No se on hyvä, että on
No se on hyvä, että on olemassa tuollainen artikla, joka torppaa mahdollisen eurooppalaisen pankkikriisin! Julistetaan vaan ko kriisi laittomaksi, sillähän siitä selviää...
Kyllä...ja kaikki sillä tehty fuulaus rikolliseksi
hyväksikäytöksi väärillä perusteilla ja huijauksella saatu hyöty palautettavaksi alkuperäisille omistajilleen. Tuolla tuosta selviää!
Mitä Wahlroos todella sanoi
IS-linkistä:
"Wahlroosin mukaan on kuitenkin loppujen lopuksi epäoleellista, tehdään kummin päin vain: vahvistetaan pankkeja tai tuetaan kriisimaita."
Siinä Ruohonen-Lernerille ja muille persuille mistä valita.
no ei wahlroosikaan kyllä fiksuja sittenkään puhunut
ensin sanoo että tukemalla saksalaisia pankkeja niin että ne kestää kreikan riskit ja että niin voidaan PANKIN JA KREIKAN VÄLILLÄ järjestellä lainoja
ja sitten sanoo OHI PANKIN JA KREIKAN VÄLISEN JÄRJESTELYMAHDOLLISUUDEN että olisi muka sama kumpaa tukee pankkia tai kreikkaa
mistä tämmösiä pankijohtajiakin siunautuu - eihän ne osaa edes omaa alaansa
ilmankos asiat on päin seiniä
Nallen provo
Ei ensimmäinen eikä viimeinen.
ja kakit
ukko puhuu ristiriitaisuuksia
tuplakakit:
Ruohonen-Lerner on pannut tyytyväisenä merkille että Wahlroos on tullut persujen linjoille.
Nalle on Pelle
ja Circus-Wahlroos tekee tulosta.
Oispa mielenkiintoista
Oispa mielenkiintoista tietää paljon Nalle ois tienannut, jos vielä jopa osaisi oman alansa...
Jos ei tiedä, niin yllättyy
Ei tässä ole mitään yllättävää. Persujen ja rkp:läisten äänestäjät ovat taustoiltaan hämmästyttävän samankaltaisia. Yrittäjiä ja omalla työllä eläviä. Molempia ryhmiä myös yhdistää oman äidinkielensä arvostaminen.
Virkamiespuolueet kok ja sdp ovat sitten asia erikseen.
Perustuslakivaliokunta käsittelee EU-asiaa huomenna.
Perustuslakivaliokunta käsittelee asiaa huomenna. Tosin käsittääkseni salassa.
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA
Tiistai 7.6.2011 kello 10.00
4. U 5/2011 vp luonnoksesta Euroopan rahoitusvakausvälinettä koskevan puitesopimuksen muuttamisesta (Euroopan rahoitusvakausväline)
Käsittely
Merkitään saapuneeksi kirjallinen lausunto:
- oikeustieteen tohtori, varatuomari Ilkka Saraviita
Kuultavana:
- professori Olli Mäenpää
5. U 6/2011 vp luonnoksesta Euroopan vakausmekanismin perustamista koskevaksi valtiosopimukseksi (Euroopan vakausmekanismi)
Käsittely
Merkitään saapuneeksi kirjallinen lausunto:
- oikeustieteen tohtori, varatuomari Ilkka Saraviita
Ja Eu-tuet myös ovat perustuslain vastaisia...
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=524359
Perustuslakivaliokunnan epäilyttävä toiminta:
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=187...
Luovaa tuhoa
Ei tuo Nallen kanta tukiin niin yllättävä ole. Uusliberalistina hän kai kannattaa ns. luovaa tuhoa. Eli antaa vaan romahtaa, raunioilla voi tehdä taas hyvää uutta bisnestä. Varsinkin sen jolla on silloin rahaa jemmassa, kuten Nalle ilmeisesti laskee, että hänellä on.
Se, että persutkin ovat selvästi luovan tuhon kannattajia tuntuu äkiseltään yllättävältä, mutta tarkemmin ajateltuna se on selvää kuin pläkki. Keskimääräinen perussuomalainen lienee sellainen, joka ontottunut selviytymään kitkuttelemalla tilanteessa kuin tilanteessa. Persu kai laskee, että Eu:n romahduksesta seuraava kaaos ei paljoa häntä hetkauta, kun ei ole mitään mitä hävitä. Terassilla olusen ääressä on mukava hekotelle parempiosaisten ahdinkoa, joilta toivattavasti menee työ ja talot ja autot alta.
Nyt saattaisi
ahvenen pieni uintimatka selventää ajatusmaailmaa.
Ahven haukkoo
Ahven on saanut fosforimyrkyt, joita maalaisliiton ympäristötukia saavat viljelijät ovat nostaneet.
Ahventa ei nyt kannata pyydystää eikä syödä!
Fosforit vaikuttavat myös aivotoimintaa lamauttaen!
Miten niin?
Eikö sinun mielestäsi ole ollenkaan ihmeellistä, että uusliberalistiset jenkkiproffat (mukaanlukien our own Bengt Holmström) ovat ns samoilla linjoilla kuin keskimäärin hyvin vasemmistolaista talouspolitiikkaa ajavat Persut?
Tosin oletettavasti heidän samoilla linjoilla olo on sattumaa ja johtuu täysin eri syistä; pankkiirit hakevat luovaa tuhoa ja nämä toiset ovat valmiita toitottamaan mitä tahansa viestiä, mikä uppoaa kansaan. Ja mikäpä olisi sen parempi kuin että "ei makseta". Seurauksia Persut eivät taas mieti, paitsi että kunhan joltain muulta saa jotain pois, niin hyvä niin. Mutta nämä pankkiirit taas miettivät sitten sitäkin enemmän...
Vahinko ettei Katainen kuuntele ketään
Niin Nallen,kuin Niinistönkin puheet valuvat hukkaan.Tähänastisilla EU tuilla velkaisille,ei olla saatu mitään muuta aikaan,kuin kurjuutta ja lisää velkaa.Mitähän se Katainen oikein sopi mustien miesten Suomessa vieraillessa ?
kukaan ei halua ...
...laittaa suomea takaamaan lainoja tai muita vastuita ongelma maissa. Kataisen on yksinkertaisesti lopetettava höpötys eurooppalaisesta solidaarisuudesta. Halonenkin höpötti, että natoa ei tarvita, kun on tämä eu solidaarisuus. No, so what, fucin the hell jne., ei me auteta, kun kreikan ja portugalin, irlannin ongelmat ovat heidät itsensä tekemät jne. kun ei olla kaikki samassa veneessä, miksi me suomalaiset sitten tuhlaamme rahojamme. Englanti yms. maataloustukien kerääjät kyllä ovat eu.ssa, mutta eivät maksa mitään.
Soini on arvostelussaan oikeassa siinä mielessä, että eirooppa ei ole kokonaan eurossa jne. homma luisuu käsistä, sakemanneilta on mopo karannut jne.jne..eli, hallitus kasaan, suomi ei osallistu velkatalkoisiin mitenkään. siis piste....
Vaalivoittaja?
Perussuomalaiset tulivat kolmanneksi.
Jos olisivat olleet edellisissä olympialaisissa viestijuoksussa sijalla viisitoista ja tänä vuonna kolmannella sijalla, olisivatko he kisan voittajia?
Hyvin juoksivat, mutta kolmannelle sijalle.
Kataisen pitäisi jo tinkiä EU tukipaketeista
Ei niitä ole pakko hyväksyä. Kysymys on vain Kokoomuksen mielipiteestä. Vähän nielemistä ja sovittelua kaikin puolin niin Kok, sdp ja Ps saavat hallituksen kasaan.
Kepu, rkp ja vihreät joutavat pihalle. Kepu ja Vihreät siksi, että heidän politiikkansa sai vaaleissa murskatappion. Rkp siksi, että heidän puolueensa ei ole 4 prosenttia suurempi edes ollut.
Persut
vaan yrittää keksiä kaikki mahdolliset keinot ettei vaan tarvitsisi lähteä hallitukseen.
Ai, ovatko Persut muuttaneet
Ai, ovatko Persut muuttaneet mieltään ja nykyään sitä mieltä, että pankkijärjestelmää pitäisi tukea? Hyvä. Sittenhän hallituksen muodostaminen käynee nopeasti.
Mikä on zulu tweetme ?
Mikä on zulu tweetmeme ? Sellainen tulee langoille kurkkimaan kun avaan tämän sivun, onko kellään tietoa?
Samalla olen huomannut sairasta hidastumista kommenttitoiminnoissa.
Nallen kuoleman suudelma
Björn on sellainen hali-nalle, joka rutistaa köyhät hengiltä. Pysykää persut kaukana siitä äijästä.