Kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.) lahjusjupakan käsittely alkaa tänään torstaina valmisteluistunnolla Helsingin käräjäoikeudessa.
Kanervaa syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta. Syyttäjän mukaan liikemiehet Kyösti Kakkonen, Arto Merisalo, Toivo Sukari ja Tapani Yli-Saunamäki antoivat Kanervalle etuja 50 000 euron edestä rahoittamalla tämän syntymäpäiväjuhlia.
Rahoittajia puolestaan syytetään törkeästä lahjuksen antamisesta.
Lahjussyytteen mukaan liikemiehet pyrkivät vaikuttamaan Ilkka Kanervan päätöksiin luottamustehtävässä Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana. Valtakunnansyyttäjän mukaan eduilla haluttiin vaikuttaa uusien kauppakeskusten sijaintiin maakuntakaavoituksessa.
Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syyllistyneensä lahjusrikoksiin. Heidän mielestään kyse on normaalista poliittisen toiminnan tukemisesta.

Kommentit
Luikeroiko Kokoomuksen Turun-minipatukka tästäkin
kaikesta tuntuu sliittavan läpi kuin luikero.
EI vaikuta äänestykseen enään, palkka rullaa, eläke kasvaa, ja show goes on!
Paksua, niin paksua
"Heidän mielestään kyse on normaalista poliittisen toiminnan tukemisesta."
Sukarilta ja Kakkoselta jäivät tontit saamatta, kun Kanerva ei päässyt vastapalvelukseen asti.
Totta se on
Normaalia poliittisen toimijan tukemista se oli.
Lahjontaa tuo on ja
Lahjontaa tuo on ja räikeää sellaista.
Asia sovittu
...että tässäkin asiassa käydään ensin käräjäoikeudessa toteamassa Kanerva syylliseksi lahjonnan ottamiseen mutta sitten valitetaan ja hovioikeus toteaa Kanervan syylliseksi mutta jättää tuomitsematta teon "vähäisyyden" vuoksi.
Otsikon pitäisi kuulua: Antaistko Sinä tuolle miehelle 50.000
euroa VASTIKKEETTA? Ihan vain silkasta ilosta?
Miettikää kaksi kertaa ennen kuin vastaatte!
TI täsmentää - lahja vai lahjus
"Lahjan ja lahjuksen välinen raja vaihtelee eri kulttuureissa. Joissain maissa pienet lahjat kuuluvat liikesuhteisiin, toisissa eivät.
Kulttuurien eroavaisuuksista on turha puhua enää siinä vaiheessa, kun kyse on pimeästi maksetuista rahasummista.
Tietyt ohjeet pätevät aina. Lahjasta voi kertoa avoimesti, lahjuksesta ei.
Lahja ei vaadi vastapalveluksia, eika aseta velvotteita. Lahjuksen tarkoituksena on saada jotain vastineeksi.
Vaikka joku lahja tuntuisi kohtuulliselta, on myös harkittava sitä, miltä se näyttää ulkopuolisten silmissä. Epäilys lahjonnasta voi olla jopa vahingollisempaa kuin langettava tuomio."