Lauantai 26.5.2012

Kanervan pyyntö: Kolme lippua mäkiviikolle – ja hotellihuoneet?

Luotu: 
9.6.2011 12:39
Päivitetty: 
9.6.2011 12:48
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Ilkka Kanerva käytti sidosryhmiään päästäkseen katsomaan mäkihyppyä.
  • Kuva: Petteri Paalasmaa

Kolme lippua Garmisch-Partenkirchenin mäkihyppykisaan ja hotellihuoneet päälle? Muun muassa tällaista lahjaa pyysi kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) vuonna 2008 Nova Groupin Tapani Yli-Saunamäeltä valtionsyyttäjän haastehakemuksen mukaan.

Pyyntö on osa lahjussyytettä, jossa syyttäjä vaatii Kanervalle vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta. Yhteensä Kanerva on saanut lahjuksen antamisesta syytetyiltä liikemiehiltä noin 56 000 euron edut.

Mäkihyppyliput oli tarkoitettu Kanervalle ja kahdelle muulle henkilölle. Yli-Saunamäki hankkikin Kanervan pyynnöstä kolme 150 euron arvoista pääsylippua ja hotellihuoneet, mutta poliitikko ei enää tarvinnut niitä. Oman selvityksensä mukaan hän sai vastaavat edut Hiihtoliitolta.

Pääosa 56 000 euron eduista on ollut Kanervan 60-vuotispäivien kuluja ja "osallistumismaksuja".

Valtionsyyttäjä Jukka Rappen mukaan edut ovat olleet ”omiaan vaikuttamaan” Kanervan toimintaan Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana. Lue lisää tästä Uuden Suomen jutusta.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Turtunut

Kaikki nämä korruptoituneet lahjusten vastaanottaja politikot pitäisi pistää välittömästi häkkiin.

On naurettavaa että suomen kaltaisessa "oikeusvaltiossa" on näin räikeää lahjontaa ja lahjusten vastaanottamista näin korkealla tasolla. No keskiaikaa kohtihan ollaan kokoomuksen johdolla menossa niin kai nämä sitten kuuluvat asiaan.

salakankee

Yhdysvaltalaisen konservatiivisen Heritage Foundationin mukaan suurin osa korruptiosta (71 %) on selitettävissä talouden sääntelyllä. Säätiön tutkijoiden mukaan mitä enemmän julkinen sektori sääntelee liike-elämää ja ihmisiä, sitä enemmän on tilanteita, joissa yksilöiden ja yritysten kannattaa ostaa tällaisia etuoikeuksia poliitikoilta tai virkamiehiltä suoraan, välillisesti, verkostoitumalla tai lobbaamalla. Intialaisen talousnobelisti Amartya Senin mukaan jo pelkästään korruption väheneminen on riittävä syy avata kehitysmaiden suljettuja markkinoita. (wikipedia)

salakankee

Pistä vain tiukemmaksi maaseudun kaavoja, tulee heti muutama Sukari ja tarjoo "mukavia pirskeitä", jos saa tehdä hehtaarihallin tavaramarkkinoille...
mot

Alppisirkka

SAK:n tuki SDP:lle on ilmiselvää verotonta tulonsiirtoa puolueelle - jäsenmmaksuista kun maksetaan sievoinen siivu puolueelle. Tämä käsi kaverin taskuun on käytäntö sossuilla ja puolue on läpimätä edustajineen.
Mutta turtunut on toki oikeassa siinä, että nämä kankikaikkoset ja puutarhakanervat ovat ehdottomia keihäänkärkiä täysin korruptuneista yksilöistä, eikä mikään tuomio ole liian ankara heille!

salakankee

kuten esim. rappareiden kohdalla. Ilmiötä pidetään jopa demokratialle uhkana, mutta toistaiseksi - siitä on kaiketi ollut enemmän hyötyä (?)
Verkostoja on toki monia, enkä jaksa edes luetella niitä täällä. Periaate kuitenkin on, että suhdetoiminta sitoo jäsenet toisiinsa ja rikkoo joskus jopa hyvää tapaa (?)

peweste

Kanerva on niitä vanhanlinjan miehiä.Mistään ei itse makseta.
Ajat ovat muuttuneet,mutta Kanerva ei.Onko se sitten rikollista jos on toiminut vanhan tavan mukaan .Niin on tehnyt moni muukin.Jos Kanervalle annetaan rangaistus on kohtuullista ottaa muutkin kähmijät esiin.

olavinieminen

Onko Kanerva nyt ainoa tapaus?

Tiettävästi Kanerva ei itse järjestänyt juhliaan ja saanut rahoja.
Olihan paikalla myös kansainvälisen politiikan edustajia ja meno oli valtiollisen ja kansanjuhlan tapainen. Kanerva oli kutsuttuna juhlaan jonka muut tahot järjestivät hänen syntymäpäivänään.
Voiko ministerille pitää juhlia tai hänet kutsua juhlaan ilman lahjusepäilyä?
Voiko juhlien tekijöille ja esiintyjille maksaa palkkaa ilman lahjusepäilyä?
Oliko näin näyttävät juhlat sopimattomat?
Oliko valtiollisen tyylin mukaiset juhlat sopimattomat?

Onvatko presidentin linnanjuhlatkin sitten lahjus?

MURSU

"Onvatko presidentin linnanjuhlatkin sitten lahjus?"

Kansalliset Itsenäisyyden juhlat, ei presidentin juhllat henkilökohtaisesti! Eikä Kanerva ole edes Presidentti!

"Oliko valtiollisen tyylin mukaiset juhlat sopimattomat?"

Tajuatko nyt edes mitä kysyt, minä Kanervaa pidät (vaikka ex-ministeri)!

"Olihan paikalla myös kansainvälisen politiikan edustajia ja meno oli valtiollisen ja kansanjuhlan tapainen."

Tapainen? Usko nyt, ei ollut valtiolliset juhlat eikä teema ole "kansallinen" eikä "valtiollinen" (kansallinen Kanerva juhla?!? HUPS!)

Pidä nyt jotain rajaa!