Hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok.) neuvottelut perussuomalaisten kanssa ovat päättyneet. Uuden Suomen haastattelema perussuomalaisvaikuttaja kertoo, että tilanne on nyt jäänyt hallitustunnustelijan harkintaan.
Katainen sai viime tiistaina huomiseen asti aikaa käynnistää uudelleen viime viikolla kariutuneet hallitusneuvottelut. Hän kertoi neuvottelevansa uudestaan kaikkien eduskuntaryhmien kanssa mahdollisesta hallitusyhteistyöstä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoo Kataisen olleen yhteydessä jo perussuomalaisiin.
- Neuvottelut on käyty. Niissä on vakavasti yritetty päästä sopuun isoista kysymyksistä, Ruohonen-Lerner kertoi.
- Katainen ilmoittaa johtopäätöksistään huomenna. En tiedä, mitä hän aikoo ilmoittaa.
MTV3 kertoi tänään, että Kataisen yritys aloittaa neuvottelut kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan kanssa olisi kaatumassa. Näin ollen puolueet eivät aloittaisi hallitusohjelman sorvaamista ensi viikolla.
Vaikka Katainen kertoi pitävänsä kaikkia puolueyhdistelmiä mahdollisena, käytännössä hän sulki oven puolueensa SDP-yhteistyöltä viime perjantaina. Ilman SDP:tta ja vasemmistoa sekä porvarihallituksen hylänneitä vihreitä Katainen ei kykene muodostamaan enemmistöhallitusta ilman keskustaa ja perussuomalaisia.
Kokoomuksen ja SDP:n neuvottelut hallitusyhteistyöstä, niin kutsutusta kuuden puolueen six packista, kariutuivat viime viikon keskiviikkona verokiistaan vasemmistopuolueiden kanssa.
- Olemme nyt 13 päivää yrittäneet löytää yhteistä säveltä. Kun sitä ei ole löytynyt, en ymmärrä miten sitä voisi löytyä neljäntenätoista päivänä, Katainen sanoi viime viikolla.
Jyrki Katainen on sanonut neuvottelevansa vain enemmistöhallituksesta. Käytännössä hänen on huomenna ilmoitettava eduskuntaryhmille huomenna, voiko hän aloittaa neuvottelut ensi viikolla. Jos vastaus on ei, hallitustunnustelijan roolin ottanee toiseksi suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen (sd.).

Kommentit
Toivottavasti kansan tahto viimein toteutuu
Toivottavasti kansan tahto viimein toteutuu. Ei jaksaisi enään jatkuvaa kusetusta.
Vaalikone 2011:
Suomen kuuluu jatkossakin tukea taloudellisesti ahdinkoon joutuneita EU-maita. (Ylen vaalikone 2011)
Koko eduskunta
Kyllä: 56 Ei: 135
http://www.kansanmuisti.fi/opinions/portugal/
Vaalikonelupaukset vs. oikea äänestys:
http://www.kansanmuisti.fi/opinions/portugal-vote/
Vaalilupaukset
http://www.youtube.com/watch?v=FI9qHASYvI4
Hmmm
Toi alin Youtube linkki on erityisen hyvä.
Watson hoitaa homman
Ulkoistetaan koko hallitus ja ostetaan aikaa supertietokone Watsonilta. Ei se mitään, jos se loota ei ole ihan oikeasti älykäs, sellaiseen on saatu muutenkin tottua.
http://www.tekniikkatalous.fi/ict/article584007.ece
Tilanne tehdään nyt turhan helpoksi Persuille...
Jos Persut jätetään oppositioon niin tilanne tehdään nyt turhan helpoksi Persuille...
Persut ovat pelanneet itselleen aika erikoisen tilanteen... He ovat oppositiossa ja tuleva hallitus pyrkii ottamaan kaikessa huomioon Persujen hyökkäyksen jo ennen Persujen hyökkäystä...
Mikä saisi Persut menemään tulevaisuudessakaan hallitukseen... jos vaihtoehtona on oppositiossa säilyä "politiikkaan yleisesti tyytymättömien kanavana" ja siten kasvattaa nykyiseen vaalien jälkeiseen tahtiin puoluetta.
Se että samaa aikaan vyötä kiristetään jotta Suomen lisävelkaantuminen saadaan pysäytettyä ja toisaalla tuetaan vakausmekanismeja joihin ei edes Deutsche pankin Euroopan toimintojen pääekonomisti Mayer ei usko...
Meyer asiaan linkki
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/04/10/nain-eu-pahentaa-vel...
Erikoisen huomattavaa on että edes "Kirkkohopea"- Hakkarainenkaan ei pysäyttänyt persujen kasvua vaalien jälkeen... (toisaalta tuskin lisäsikään.)
Mitä nyt pitäisi tehdä?
Htalk- työryhmä vastaa:
1. Muiden puolueiden on syytä puhua nyt ja tulevaisuudessa sitä kieltä mitä kansa ymmärtää ja lopettaa Persujen ivaaminen.
Jokainen Persujen ivaamis-puheenvuoro vahvistaa persuja ja "me ja he" asetelmaa ja lopputulos on että laariin menee joka ikinen kerta...
2. Persut pitää tuoda mahdollisimman laajalla rintamalla mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun mediassa, siis muihinkin aiheisiin kuin niihin joissa avainsanat ovat Portugal, Espanja, Kreikka, maahanmuutto, ruotsinkieli ja kirkkohopeat.
Olet, muuten lähellä totuuden lähdettä,
totuuden kanssa on helppo elää. No problem.
EU:sta liittuvaltio
Muuta vaihtoehtoa ei ole. Tällainene pelleily suomessa ei voi jatkua koska täällä ei ole porukkaa kuka ottaisi vastuun niin liittovaltio on ainoa oikea vaihtoehto. Persuista ei siihen ole koska eivät edes tied mikä suomi on ja mitä siellä tehdään. He tuntevat vain Kreikan , Irlannin ja Portugalin. Ai niin tietävthän ne suomesta jotain siellä kuulemma asuu RKP joka on joku ruotsalainen jota pitää vastustaa koko suomi joutaa menemän vaikka ahvenanmaan kanssa yhteen. Muutama hassu puolue sentään kinastelelee sentään kesknään jostain takin käännöstä. Aikonaan käänttötakki oli varsin käyttökelpoinen kapine.
Kataisen
lähtölaskenta kokoomuksen puheenjohtajuudestakin alkaa huomenna, kun sateentekijä, Timo Soinin armosta antama lisäaika umpeutuu.
JES!
Soinin rakentava ja reilu linja ei kelvannut Kataiselle
No hyvä niin,kansa on Soinin takana.Huomenna odotellaan Urpilaisen nimittämistä hallituksen muodostajaksi.
Soini on aina erimieltä
Hallitusyhteistyö minkä hyvänsä kumppanin kanssa on mahdotonta. Vain yhdenpuolueen hallitus on mahdollinen. Esikuvahan on natsit.
Kataisen on saatava kepu ja demarit samaan hallitukseen tai annettava vahingon kiertää. Hallitusvastuu vaalilupausten jälkeen kostautuu seuraavissa vaaleissa. Siis jo ensi vuonna.
Kataiselle jää luu käteen!
Urpilainen muodostaa enemmistöhallituksen nopeasti. Saamme vasemmistovetoisen hallituksen. Eli SDP, Vasemmistoliitto, Keskusta, Vihreät+ apupuolueet.
Urpilainen jättää oppositioon Kokoomuksen ja RKP:n sekä KD:n?
Kokoomuksella on kansan tuki
Kokoomus oli suurin puolue eduskuntavaaleissa ja Perussuomalaiset suurin voittaja. Tätä tosiasiaa ei voi sivuuttaa. Kansan tahto on Kokoomusvetoinen hallitus.
Mitä sanoikaan "kummisetä"....
...Joka rakentaa kansan varaan, rakentaa liejulle.
Eipä taida totuus ...
... demareita paljon painaa. Mutta siitä päätellen, että Heinäluoma on Bilderberg-kokouksessa, hän on joko pääministeri, valtiovarainministeri tai ulkoministeri. Veikkaisin valtiovarainministeriä. Nyt on huonot fiilikset. Koska siellä kokouksessa olisi ollut poliitikoista muita kuin hallituksen jäseniä?
Ei se nyt ihan noin mene.
Ei se nyt ihan noin mene. Jos hallituksella on enemmistö eduskunnassa, hallituksella on "kansan tuki", riippumatta siitä mitkä puolueet hallituksessa ovat ja eivät ole.
Ainoa mitä "suurimman puolueen" asema ostaa, on saada yrittää ensimmäisenä. Jos ei onnaa, niin se on voi voi.
Samoin ainoa asia mitä suurimman voittajan asema ostaa on, että muita puolueita pelottaa jättää sellainen oppositioon. Kun sanotaan että "suurin voittaja kuuluu hallitukseen", se ei ole mitään sen ylevämpää kuin tämän pelon ilmentymä. Täten suurimman voittajan asema on jopa isompi etu kuin "suurimman puolueen" asema. Vaikka jäisikin oppositioon, hallitus ei uskalla tuoda ihan mitä tahansa päätöksiä eduskuntaan, kun pitää miettiä että kasvattaako se opposition kannatusta.
Politiikka on mahdollisuuksien taidetta!
Huippupoliitikko pystyy hahmottamaan kokonaisuuden ja kartoittamaan eri ajankohtina mahdolliset vaikuttamisen väylät. Soinin ylimielisyys ja neuvottelukyvyttömyys voi kostautua ennen pitkään! Perussuomalaiset edustavat kuitenkin vain noin 20% äänestäjistä, suuri enemmistö kuuluu muihin puolueisiin. Tuntuu siltä kuin Soini olisi perustamassa maahan vähemmistödiktatuuria, jossa muiden puolueiden edustamia kantoja ei tarvitse ottaa huomioon. Sellainen on hänen käsityksensä demokratiasta. Säälittävää!
"toisille" se on jo kostautunut
ei säälitä yhtään.
Kokoomusta äänesti
vain noin viidennes suomalaisista, joten Katainen on saanut jo riittävästi aikaa hallituksen kasaamiseksi.
En tiedä, mahtuvatko persut Urpilaisenkaan hallitukseen, jos siihen pitää ottaa mukaan kaikki pienet puolueet.
Ehkä Huuskon taannoin esittämä visio pitäisi kiireesti toteuttaa ja persujen pitäisi sopia kepulaisten kanssa puolueidensa yhdistämisestä? Väyrynen pressaksi ja Soini ulkoministeriksi. Ja pulinat pois!
Vaarallinen oppositio
Kun kyvyt ja pääoma ovat oppositiossa, hallitus tekee mitä se käskee. Urpilainen pääministerinä on kuin pyromaani palovartijana.
Suosittelen vaihtoa.
Hallituksen muodostakoot Jutta ja Timo vasalleineen. Todella mielenkiintoista on sen jälkeen seurata hallitustaivalta kun Kokoomus toimii oppositiossa.
Kuinka persut nostavat kannatustaan ?
Miten Väyrynen onnistuu jälleen kerran ?
Katainen luovuta
Sos.demit ja keskusta loivat Suomesta hyvinvointivaltion
jota presidentti Kekkonen tuki ja piti kokoomuksen hallituk-
sen ulkopuolella. Kun Koivisto nimitti Holkerin hallituksen
vetäjäksi niin heti meni mönkään tuli kotikutoinen lama.
Viimeiset neljä vuotta Katainen on ajanut alas hyvinvointi-
valtiota joten riittää sen näytti kansa vaaleissa.
Holkerista velkaantuminen alkoi Liikasen johdolla
Suomi oli lähes velaton ennen kokoomusta. Sitten se alkoi ja nyt olaan lähes 100 miljardissa takuiden kanssa ja teollisuus on Kiinassa ja Intiassa, Pestään pojat toistemme paitoja ja brkt kasvaa.
Kivistyksiä
Migreenivaaran perusteellakin on herra Kataisen jo hyvä siirtyä takaoikealle ja antaa uusien voimien ryhtyä kasaamaan maalle hallitusta takavasemmalta.
Sitten onkin äänestäjien vuoro päänkivistykslle ettei peräti hammastenkiristyksille.
Mari Kiviniemen ilme kertoo enemmän kuin 1000 sanaa
Mari Kiviniemen ilme kertoo enemmän kuin 1000 sanaa:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/raju-vaite-hallitusneuvotteluista-vaie...
Katainen saikin vain hukkaviivaa
Kataisen Urpilaiskihlauksesta taitaakin jäädä vain potretit joilla vuosisadan eurokihlausta historiallistettiin. Itse ylkämiehelle onkin sen jälkeen tarjottu noin kansainomaistaen sanottuna vain "hukkaviivaa". Katainen ja Kokoomus saivat vain ns, kokemusta ja opetusta miten käy jos kosijalla ei olekaan poveria lahvissaan.
Myös Kataisen takana näyttää häärivän puhemiehiä joille tärkeintä ei päämiehen menstys, vaan pelin jatkuminen. Kävikö vai käykö niin, että Kataiselle tehtiin "Itälät". Jos Katainen vielä itsensä onkii kuiville, niin edessä on vähintään taustajoukkojen perusteellinen perkaus. Toinen vaihtoehto on sama kuin hänen edeltäjällään.
Kokoomushallitus
Johan on ihmeellinen asia. Ei ymmärretä koalitiohallituksen merkitystä.
Nyt välittömästi on luotava valtakuntaan kansan tahdon mukainen hallitus.
Lapsellinen "mä en haluu leikkii sun kaa" on lopetettava.
Uudet vaalit
Ovella.Tälläistä se on kun mennään sammutetuin lyhdyin vaaleihin; vaalitulos ratkaisee hallituspohjan. Eipäs ratkaisekaan! Jos täällä Suomessakin jo siirryttäisiin sivistysmaiden joukkoon ja vaaleihin mentäisiin koalitiopohjalta niin hallitus olisi ollut kasassa jo aikoja sitten. Nykysysteemihän palvelee vain vasemmistoa jonka kannatus on ollut jo pitkään laskussa. Äänestäjällä on oikeus tietää ennen äänestyspäätöstään mille hallituspohjalle(aatteelle)äänensä antaa.
Katainen jättää politiikan.
Ei mene monta päivää kun Katainen ilmoittaa siirtyvänsä pois politiikasta. PERUSS. pitää panna dispoliteettiin - hallituskieltoon vaikka se seuraavat vaalit voittaisikin ja saisi 20-25% äänistä ja olisi suurin puolue. Ruotsalaisethan jo neuvoivat että suomalaisten olisi niin ilmoitettava jo etukäteen etteivät toiset puolueet huoli heitä hallitukseen. Niin olisi parasta - nyt eivät enää auta helli - halaa linja. Nyt on kovemmat ajat edessä. Vastuunjpakoilijoille ei muuta voi. Niin Soinikin väsytetään.
KISS = keep it simple stupid
Kansanedustajan ensisijainen tehtävä on pitää huolta Suomesta. Jos aikaa ja rahaa jää niin sitten puolue ja oma napa. Nyt järjestys on päinvastoin. Tilanne on nyt aikuisten oikeasti niin vaikea jotta ei meillä olisi oikein varaa kinastella omien, ja omien eturyhmien, etujen kanssa (ministeripaikoista puhumattakaan). Tämä järjestelmä nyt ei vaan oikein toimi. Olisiko ihan oikeasti aika katsoa miten Suomi, yhteiskuntana ja kansana, voisi tästä, kuitenkin fiksuna kansana, selvitä ilman suurempia katastrofeja. Meitä on jotakuinkin 5,2milj. hlöä, Pariisin esikaupungin verran, porukkaa. Ollaan me pahemmistakin selvitty, jopa kovemman kautta mutta silti. En ymmärrä Kataisen (lainatalkoo Jykän) kiihkeää tahtoa viedä Suomi velkasaneerauksen tielle. Lama / kriisi alkoi jenkeistä mutta Kreikka joutui nesteeseen kun kansainväliset luottoluokittajat laskivat luokitusta jolloin korot nousivat sietämättömiksi, kreikka ei pystynyt niitä maksamaan. Siitä lähti kierre ja nyt nämä samat luottoluokittajat ovat viimein kääntäneet katseensa pohjoismaihin, ja Suomeen. Huolissaan ollaan korkeista asuntolainoista ja pankkien riskinsietokyvystä. Herää väkisinkin kysymys, milloin meidän luottoluokitus lasketaan tasolle jotta emme pysty enää edes korkoja maksamaan. Olemmeko me Kreikan tiellä, Jyrki? Ja jos ollaan niin miksi, Jyrki?
Kyllä persujenkin pitäisi vain taipua
maksajien puolelle, sillä kreikkaisetkin ovat tehneet valtavia uhrauksia viime päivien aikana. Jopa eläkkeiden maksu kuolleille on lopetettu! Että kyllä tämä tästä ja kassan kautta pahvit! Muuten olen päättänyt tehdä oikeuskanslerille kantelun Luomuheinän etelänmatkasta. Saako kansanedustaja ihan tuosta vaan pakata laukkunsa ja lähteä lomille aivan pokkana? No Isopää ilmeisesti saa, kun Lyly lupasi ja kansa maksoi.
Hallitus vaikka väkisin!
EU:n tukipakettien esteet voisi potkia hallituksen kokoamisen tieltä siirtämällä vastuu kriisimaiden (= suurpankkien) tukemisesta kokonaan ja asia kerrallaan eduskunnan täysistunnon päätettäväksi. Näitä asioita tulee kumminkin vastaan, eikä siihen kauan mene.
Hallitus hoitelisi vain niitä asioita, mitkä Suomen hallitukselle normaalisti kuuluvat. Koko eduskuntaa tarvitaan vastaamaan siitä, miten suuria vastuita tukipaketeissa voidaan ottaa. Suomi saisi ansaitsemansa hallituksen ja kansanedustajat paljon päätösvaltaa.
http://intrigoori.blogspot.com/
Vänrikki Nappulan touhut on nähty!
Hän pyrki kapteeniksi, vaikka näytöt jo edellisessä hallituksessa valtionvarainministerinä havaittiin köykäiseksi.
Jutta kerää Persut ja Kepun kasaan, ja taas on Suomessa enemmistöhallitus. Kaikki indikaattorit viittaavat siihen, että eurohulluttelu vetelee viimeisiään ja laskua jää maksettavaksi yllin kyllin Euroopan "parhaan valtionvaraiministerin" jälkeen. Vänrikki Nappulalle kaikki tuli nin nopeasti ja yllättäen. Euroopan ytimeen liput maksavat vaan liian paljon. Parempi olisi työllistää kotimaiset työttömät, kuin haalia Afrikan sarvesta tulkkeja ja tyhjäntoimittajia lisää. Svenskarna har tagit buggen och börjat stoppa att hysä hela "familjer". Toivottavasti täälläkin tajutaan hommat ajoissa, ettei laskut piikissä kasva tolkuttomiksi. Kyllä kansa tietää, kunhan poliitikot sen tajuavat, nythän tuli jo melkoinen varoituslaukaus.
Ööö?
Onko Suomi edelleenkään saanut ainuttakaan oy Rapadopopulus ab:n omistamista sähköosakkeista vakuudeksi?
Joku esim. 10% osuus Kreikan kantaverkosta tahi vesivoimasta Solidiumin salkussa voisi olla ensialkuun edes jotain?
Aina kun joku Giorgios laittaa ilmastoinnin päälle, voidaan odottaa että jokunen centti kilahtaa tuottoa tännekin.
Saisko vähän halvalla, vai veikö joku muu korppikotka jo parempiin suihin?
Jeesataan, jeesataan, mutta en mä nyt lainaisi omalle serkullekaan, joka on tiettävästi aivan sählä, ellei se anna mulle jotain pantiksi.
Aloittakaa vastaus: "Ei se nyt mee ihan näin.."
Eli miten sitten?