Lauantai 26.5.2012

Tyly väite Timo Soinin ratkaisusta

Luotu: 
10.6.2011 13:09
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Anni Sinnemäki.

Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki soimaa Timo Soinin johtamaa perussuomalaisia Uuden Suomen haastattelussa.

Sinnemäki väittää, että perussuomalaiset ei aidosti halunnut hallitukseen, koska puolueella ei olisi ollut edellytyksiä hallitustyöskentelyyn. Sinnemäen mielestä tämän osoittaa se, ettei Soini suostunut hallitukseen edes Jyrki Kataisen (kok.) tarjottua tälle erivapauksia EU-politiikassa.

- Se on kirkas osoitus siitä, että he ovat nähneet, että heillä ei ole puolueena edellytyksiä hallitustyöhön, Sinnemäki arvioi.

Lue Soinin vastaus Sinnemäelle tästä.

Soini sanoi aiemmin tänään, että puolueella oli halukkuutta myös kompromisseihin EU:n tukiasioissa, mutta ilmeisesti myönnytykset eivät olleet järin suuria.

Perussuomalaisten johtaja on jo aiemmin tyrmännyt ajatuksen erivapauksista, mutta toisaalta aivan hiljattain hän kuulosti halukkaammalta kompromisseihin.

Soini itse on kritisoinut ankarasti vihreitä, jotka istuivat kahdesta uudesta ydinvoimaluvasta päättäneessä hallituksessa.

Perussuomalaiset olisivatkin todennäköisesti joutuneet samanlaisen kritiikin kohteiksi, jos olisivat ottaneet erivapaudet EU-politiikassa.

Hallitustunnustelija Katainen ja kokoomus lähtevät nyt neuvottelemaan SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden, RKP:n ja kristillisdemokraattien kanssa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Salon Petri

Saammeko ensimmäistä kertaa Suomen historiassa eduskuntaan ihan oikean opposition?

Se mahdollistaa ainakin asioista puhumisen. Niiden oikeilla nimillä.

← Suomalainen sosiaaliturva EU:n alle
Suomen sisäiset Berliinin muurit murtumassa? →

EU:n ja maan tapa esiin rehellisyydessä sekä avoimuudessa
http://suomi2017.wordpress.com/2011/04/25/eun-ja-maan-tapa-esiin-rehelli...

Toivottavasti vihreätkin osallistuvat näiden aiheiden julkiseen käsittelyyn.

MURSU

Tässä äänestäjille lupauksensa pettäneet ja muuten valehdelleet:
-Kokoomus, jujua,valheita, hämäystä kaikkea mahdollista
-SDP, takinkääntö + salailu
-Vasemmistoliitto, takinkäätö+ aatteen-myynti
-RKP, käntyy millon mihinkin kok-mukaan
-Vihreät, täys-seko venkoomista takinkääntöä
-Kristillis Demokraatit, osittaista tuuliviiri takinkääntöä

VAINLINJANSA PITÄNYT:

PERUSSUOMALAISET, ainoana luvattu äänestäjille ja pidetty!

Htalk

Persut ei halua tehdä vihreiden virhettä hallitusvastuun suhteen vapaamatkustajan erivapauksista, joista he ovat vihreitä arvostelleet ja josta vihreät sai rangaistuksen viime vaaleissa.

Persuilla olisi tekopyhät erivapaudet hyväksyessään vihreiden kohtalo, eli 1/3 osa äänistä lähtisi kun kirkkohopeat Hakkaraisen lähikirkosta.

Erivapauksien ehdotus oli taktinen temppu jonka hyväksyessään Persujen kannatus oli romahtanut seuraavissa vaaleissa 1/3 osan.

intrigööri

paljonko Suomella on EU-tukien takausvastuita kahden vuoden päästä, kun Saksa valmistautuu parlamenttivaaleihin syksyllä 2013 ja lopettaa sitten koko tämän tukipelleilyn?
Suomen antamat takaukset eivät mene läpi täysimääräisinä, joten summa voi nousta huikeaksi. Takaukset luetaan täydestä arvostaan vasta sitten jos ja kun ne lankeavat maksuun.
Meneekö oikein, jos veikkaan sataa miljardia omaa valtionvelkaa ja lisäksi puolet siitä eurotakauksia?
Hurstin porukalla ainakin riittää hommeleita, siunausta vain kovasti sinne, että "jakovaraa" riittäisi.

intrigööri

olet oikeassa ja saksalaisille riittää jo ensi vuonna.
Jyrki varmaan antaa Suomen antamille takauksille vakuudetkin Suomen valtion omasta omaisuudesta. Ai niin, mutta vieläkö sitä on, valtiolla varakangasta rullalla?

MURSU

jos ei rahat riitä niin Jyrki pika-vippaa, vähän kallista, mutta Jyrki leikkaa julkisia menoja Suomen köyhiltä: sos-luukku kiinni (paitsi maahanmuuttajien), yleiset terveyspalvelyt kiinni (paitsi mamut jotka ohjataan yksityisille), astuu voimaan "maqtalatulo-verö" jne.

Matti O Koskela

Tällaisella jalolla erivapausperiaatteella jatkaminen on samaa kuin puujaloilla osallistuminen juoksukilpailuihin. Että muka vaalien ylivoimainen voittaja menee porstuaan siksi aikaa, kun omaa pääkysymystään kiusataan.

Mitä ovat sellaiset neuvottelut, joissa vastapuoli ei peräänny eikä noteraa yhden valtapuolueen edustaman kansanosan tahtoa piirun vertaa. Jos tämä 'sirpale-sixpack' jatkaa muina miehinä, on se politiikan ja demokratian pahin alennustila valtakunnassa koskaan.

Kyllä Demarien, Vasemmistoliiton ja Vihreiden garderoopissa saranat vinkuu kun takkia käännellään kuin könsikkäiden gatwalk'eilla.

Sinnemäen kommentit eivät kestä minkään valtakunnan päivänvaloa. Ei vihreä tuuliviiri ole rehellisyydestä mikään muita neuvomaan ja arvostelemaan.

intrigööri

sitä ymmärrä, koska heillä ei ole omia periaatteita, omien epämääräisten valtapyrkimysten lisäksi.
Soinin ja perussuomalaisten kieltäytyminen osallistumasta EU-pankkitukiin millään tavoin on suunnilleen sama juttu, jos nykyinen pikkupuolue kristilliset joutuisi omista periaatteistaan selkä seinää vasten.
Mitähän kristilliset vastaisivat, jos joku valtarohmu poliitikko lupaisi heille ministerinsalkun, kun he kaikki lupaavat ensin erota kirkosta. Nythän kistilliset pääsevät säätytalolle kai vain ottamalla homokortin virsikirjan väliin?

Zetorii

Anni on so last season. Uskottavuus häneltä ja vihreiltä meni jo viime hallituskaudella, samanlainen vallanhimo heillä on kuin muillakin vanhoilla puolueilla. Oma tärkeinkin juttu myydään kunhan saadaan istua isossa pöydässä ja syödä voileipiä isojen poikien kanssa.

Soini ja perussuomalaiset pitävät sen minkä ennen vaaleja lupasivat eivätkä myy itseään. Uskotko Anni, että vaikka Soini porukoineen jää oppositioon niin Suomen EU-politiikka joutuu nyt kääntymään piirun ja maalaisjärki kaivetaan esiin? Kokoomuksen ja muun hallituksen on pakko ottaa politiikassaan huomioon osassa kansalaisia piilevä muutoshalu tai ensi vaaleissa he rytisevät taas alaspäin kannatuksessaan.

Hauskaa siviilielämää Annille!

ernoh

paljonko Suomella on EU-tukien takausvastuita kahden vuoden päästä, kun Saksa valmistautuu parlamenttivaaleihin syksyllä 2013 ja lopettaa sitten koko tämän tukipelleilyn?

Kaikki Saksan puolueet kannattivat tukipakettia ex-kommunisteja lukuun ottamatta, joten vaalit ja niiden tulos tuskin tuo muutosta. Persujen hallitustien tukkona eivät olleet vain nämä EU-asiat vaan tietoisuus säästöjen tarpeesta Suomessa. Kuka voi kuvitella persuja laatimassa jotain säästölistoja? Siinähän olisi kannatus vaarassa...

Matti O Koskela

Ymmärrän kyllä yskäsi, mutta... eihän tyttösellä muuta kotia olekaan kuin kaappinsa. Ymmärtämystä siis ystävät hyvät poloiselle. Ei ymmärrä mitä ja mistä puhuu.

Ihan passeli Vihreiden puheenjohtajaksi, kun omien sanojensa mukaan ei ole ikänään oikeessa luonnossa, metsässäkään käynyt. Ja ihan sopiva myös työministeriksi kun ei ikänään ole palkallisissa töissä ollutkaan, paitsi mitä nyt luumäellä, mutta sehän onkin muuttumassa sirkus hermanniksi.

Ja kun on substanssissaan ja elämässään ihan pihalla, on helppoo arvostella ja valehdella ummet lammet kun oikeesti ei itsekään ymmärrä valehtelevansa.

Orion

On todella ihan oikein, että Sinnemäki, täysin luokaton puheenjohtaja on entinen ensi sunnuntaina. Minä en luota sitten tippaakaan häneen. Esimerkkinä mm. lisäydinvoiman rakentaminen, jossa Vihreille annettiin lupa kyyhöttää nurkassa huppu silmillä äänestyksen ajan. Aivan käsitämätöntä.
Sitten nämä vihertaaperot ajoivat jätevesilakiaan kerrostalojen osakkeistaan. Ja paljon muutakin kansantaloudelle haitallisia veroja ovat olleet ajamassa, vaikka sellaiset eivät mitenkään vaikuta luontoon.
Ei, Ei. Elämää on vielä muuallakin Suomessa, kuin vain betoniseinien sisällä.

Sinnemäen on aivan turha arvostella Soinia. Itse on ajanut Vihreät sen historian suurimpaa vaalitappioon omalla päättämättömyydellään. Toivoa sopii, että Ville Niinistö, uusi puheenjohtaja, korjaa Vihreitten kurssia. Sinnemäki kelpaa enää vain tuulimyllyjensä tuuliviiriksi.

hartsa1

Sinnemäki ja vihreät ovat kyllä osoittaneet kirkkaasti olevansa valmiit ja kykeneviä hallitusyhteistyöhön,,,,,,,,,eli olevansa kokoomuksen narun päässä oleva viherpeippo,tosin saivathan vihreät äänestää erivapaudella ydinvoimaa vastaan koska se ei tosiasiassa vaikuttanut mitenkään.Soini ja persut ehkä haluavat todellista muutosta eikä kosmeettisia turhia ei äänestyksiä,ottaisitte oppia.

JIMI-00

ei osaa keskustella rakentavasti mistään, ainoastaan käsi muiden taskuissa ja omaa napaa tuijottaen, koko Suomen kansan häviöksi. Kuka vielä äänestää noita maamme tuhoajia?