Kiistellyt ampuma-aselain muutokset tulevat voimaan tänään maanantaina, muistuttaa poliisi.
Eduskunta hyväksyi ampuma-aselain muutokset viime syksynä. Lakimuutoksen keskeisimmät asiat ovat käsiaselupien ikärajan nosto, luvanhakijoiden soveltuvuustestin käyttöönotto ja poliisin tiedonsaantioikeuden lisääminen aseluvan hakijan terveydentilan osalta.
Käsiaselupien myöntämistä muutetaan siten, että hankkimislupa käsiaseeseen voidaan jatkossa antaa vain 20 vuotta täyttäneelle henkilölle, jonka tulee ennen luvan saamista esittää poliisin hyväksynnän saaneen ampuma-asekouluttajan antama todistus ampumaharrastuksesta, joka on jatkunut aktiivisesti vähintään kaksi vuotta.
Luonnolliselle henkilöille annettavat ensimmäiset käsiaseiden hallussapitoluvat ampuma-urheilua tai metsästystä varten voidaan antaa ensin enintään viiden vuoden määräajaksi.
Lupa muille kuin käsiaseille voidaan antaa jatkossa vain 18 vuotta täyttäneelle henkilölle. Huoltajien suostumuksella 15 vuotta täyttänyt henkilö voi saada vain rinnakkaisluvan kivääriin, pienoiskivääriin, haulikkoon tai yhdistelmäaseeseen ampumaurheilu- tai metsästysperusteella.
Lisäksi ampuma-aseen hankkimislupaa koskevan hakemuksen käsittelyn edellytyksenä on jatkossa luvanhakijan henkilökohtaisen sopivuuden selvittäminen poliisilaitoksella suoritettavalla soveltuvuustestillä.
Soveltuvuustestin suorittamiseen varataan hakemuksen jättämisen yhteydessä aika ja luvanhakijat joutuvat varautumaan siihen, että lupahakemuksen käsittely jatkossa hidastuu huomattavasti nykyisestä käytännöstä. Vanhan käytännön mukaan aselupa normaalisti pystyttiin käsittelemään noin viikossa, mutta jatkossa joudutaan varautumaan useiden viikkojen käsittelyaikaan riippuen soveltuvuustestin suorittamisesta. Luvanhakijan tulee myös todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilöllisyyttä osoittavalla asiakirjalla.
Asetuksella tullaan myös myöhemmin määrittelemään ne tilanteet, joissa testin sijasta voidaan esittää lääkärin antama lausunto aseluvanhakijan terveydentilasta.
Jatkossa aseluvanhakija joutuu esittämään aselupahakemusta jättäessään myös selvityksen suorittamastaan asevelvollisuudesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sotilaspassin esittämistä tai todistusta suoritetusta siviilipalveluksesta. Mikäli asevelvollisuuden suorittaminen on keskeytynyt tai henkilö on kokonaan vapautettu rauhanajan palveluksesta, poliisilla on oikeus tietojen saantiin sotilasviranomaisilta hakijan soveltuvuuden arvioimiseksi.
Poliisin oikeutta tietojen saantiin salassapitosäännösten estämättä on lisätty myös henkilön terveystietojen osalta. Lisäksi lääkärillä on velvollisuus ja muulla terveydenhuollon ammattihenkilöllä oikeus salassapitosäännösten estämättä tehdä poliisille ilmoitus henkilöstä, jonka hän potilastietojen ja henkilön tapaamisen perusteella katsoo perustellusta syystä olevan terveydentilansa takia sopimaton pitämään hallussaan ampuma-asetta.
Tällainen ilmoitus tehdään Poliisihallitukselle, joka tarkistaa, onko kyseisellä henkilöllä aselupia. Niitä henkilöitä koskevat ilmoitukset, joilla ei ole voimassa olevia aselupia tai vireillä olevia aselupahakemuksia, hävitetään viivytyksettä.

Kommentit
Puolustautuminen
Puolustautuminen vaikkapa jonkin yksityisen klikin valtion nimissä toteuttamaa pakkovaltaa vastaan on siis kiellettyä?
Suomessa on arviolta puolet kansalaisista tulkittavissa jonkinlaisen lääkkeen joskus nauttineeksi.
Näiltä henkilöiltä on siis otettava pois kaikkinainen mahdollisuus puolustautua joskus mahdollisesti koittavaa pakkovaltaa vastaan?
Valtio pyrkii keräämään aseet pois kansalaisilta vain silloin, kun se pelkää, tai suunnittelee pakkovaltaan siirtymistä.
Myös poliisi on "kansalaisten ase", kuten puolustusvoimat, pelastuslaitos, koululaitos, terveydenhuolto, ym.
Kaikkia näitäkin pyritään järkähtämättömsti jatkuvasti supistamaan, jottei kansa kykenisi puolustautumaan.
Kansalaiset; hälytyskellojen pitäisi jo räi`ätä.
Hölmöläisten hommaa
Kahden pistooliterroristin päämäärä on toteutunut.Heidän atakken uhreja on nyt 600 000 niiden ammuttujen koulutovereiden lisäksi.Nämä 600 000 ampuama-alan harrastajaa sekä myös asealan elinkeino, maksavat nyt kovaa hintaa kahden Aikuisen opiskelijan edesottamuksesta seuraaviin vaaleihin asti ainakin.Näiden kahden juipin tekoset sattuivat todella osuvaan aikaan YK:n vaatiessa siviiliaseiden vähentämistä valtiokohtaisesti.Tosiasia kuitenkin on se, että terrorismin uhkaa se ei poista. Päinvastoin,ampuma-aseisiin liittyvän juridiikan koventuessa, yhä herkemmin hankitaan se laiton ase. Ihmetellä täytyy, kuinka tämä maa pärjäsi niin hyvin Urho Kaleva Kekkosen kaudella sillä ampuma-aselailla, mikä silloin oli voimassa? UKK:lle tätyy myös antaa kehuja siitä, että hän piti poliitikkolaumansa ruodussa kiitettävällä tavalla, verrattuna nykypresidentteihin.
Kenelle aseet pitää luovuttaa?
Luovuttaminen on tässä avainsana.
Kansaa vaaditaan luovuttamaan.
Mutta luopuuko se taho, jolle kansa on aseensa luovuttanut, myöskin, yhdenvertaisesti, aseistaan.
No ei tietenkään, vaan pitää entistä tiukemmin kiinni sekä vanhoista että juuri sinisilmäisiltä pölhöiltä nappaamistaan aseista. Ja nauraa partaansa.
Tyhmä kuva
Tuon kuvan ampuja rikkoo törkeästi turvallisuusmääräyksiä. Hän ampuu taloa kohti talon lähellä. Mikä viesti tällä kuvalla halutaan kertoa?
Että naisille ei saa antaa
Että naisille ei saa antaa aseita. :-)
Kuvassa ei ole ampuma-ase
Kuvassa on lelu, joita saa ostaa kuka vain 18 vuotta täyttänyt. Varmaan kuvan tarkoitus on taas provosoida.
Kuvan viesti
Kuvan viesti on nykyään aivan tavalliseksi tullutta propagandaa, jolla pyritään antamaan sellainen kuva, että kaikki suomalaiset ovat tyhmiä ja vastuuttomia.
Siksipä sitten kaikilta suomalaisilta täytyy riistää vapaus itsensä puolustamisen mahdollisuuteen, ja ottaa aseet pois.
Paljonkohan maassa makoilevilla muslimeilla on aseita?
Ja kuka uskaltaa mennä niitä, laittomia, aseita pois vaatimaan? Veikkaan, että ei ainakaan virkamiehistö.
Liekö se juuri tarkoituskin: lailliset aseet pois suomalaisilta, luovutettaviksi tasa-arvon nimissä muslimeille? "Tasa-arvo" ei tietenkään koske suomalaisia, miten voisikaan, eihän sellainen käy laatuun, että suomalaiset voisivat puolustautua toiseutta vastaan.
Vain antautuminen on "oikeaa tasa-arvoa"....
Onko "maahanmuuttajien" asevarastoista tietoa?
Jos ei ole, niin varovaisuus on viisauden äiti.
Vissiinkin
Tämä on sitä liittovaltio kehitystä.
tämäkin sivuseikka hoidetaan rikollisten eduksi
mitä enemmän kerätään aseita rehellisiltä ihmisiltä ja mitä enemmän estetään rehellisten aseharrastusta, sitä enemmän välillisesti suositaan rikollisia ja rikollisuutta. Rikollisethan eivät käytä luvallisia aseita tahi käytä laillisia menettelyjä.
Homma siis pyörii niin kuin isommissakin asioissa, kuten tulonsiirrot, verotus, työnteko, suhteet Euroopan Unioniin jne.
Tätä linjaa vetää erityisesti kykypuolue Kokoomus.
"On sitä ollu enneski
"On sitä ollu enneski nuijasotia tässä maassa, ja olispa taas nuijalla töitä".
http://www.youtube.com/watch?v=hXSzIpw48Yk
Ovat ne suomalaiset ennenkin sen nyrkin taskustaan ottaneet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nuijasota
Seuraukset ovat kyllä aina olleet vähän niin ja näin,
mutta pikkuhiljaa on seinä rakentunut, kivistä, kannoista, tervasta ja Sisusta.....
Hyvääkin
On tästä uuden aselain ensimmäisen osan säätämisestä löydettävissä jotain hyvääkin. Vaaleissa muutama äijänkuvatus tippui munattomuutensa ja puoluekurin takia pois. Kenraali Mikkelistä, reserviläisliiton puheenjohtaja Kymestä, Tiusanen,....Kansa on puhunut ja pulinat pois. Luultavasti aselaki muutetaan takaisin entiselleen ja kakkovaihe jää toteuttamatta.
Vielä provinssissa voimassa olevan provinssin perustuslain 29 § mukaan:
Kansanedustajan riippumattomuus
Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.
Ajattelin hankkia laittoman aseen
Ihan piruuttani, koska laillisen hankkimisesta on väkisin tehty liian vaikeata.
Tyrannit ovat aina pelänneet aseistautunutta kansaa eikä kukaan pysty ennustamaan milloin yhteiskunta saattaisi romahtaa.
Parempi omistaa ase, jota ei koskaan tarvitse kuin pyllistää kun paskat on jo housussa.
Ärsyttää
Shaugenin kanssa samantapaisia ajatuksia nousee mieleen, kun yritetään pakottaa antautumaan.
Mutta vain ajatuksia. Tyydyin veistämään koivuhalosta uuden pesäpallomailan.
Milloinkahan koivu kielletään?