Oppositiojohtaja Timo Soini (ps.) arvelee, että SDP on saanut yliotteen Säätytalolla käytävistä hallitusneuvotteluista. Soinin mukaan neuvotteluiden pääasiallinen tavoite on se, että tunnustelija Jyrki Katainen (kok.) saisi muodostettua hallituksen.
- Minun näkökulmastani näyttää siltä, että kokoomus joutuu antamaan melkein kaikesta periksi, jotta hallitus syntyisi, Soini ilmoitti kantansa Ylen aamutelevision haastattelussa.
Timo Soini uskoi tänään jatkuvissa neuvotteluissa olevan vielä "kova vääntö jäljellä". Neuvotteluiden työryhmien on tarkoitus saada tänään työnsä päätökseen. Auki jääneet asiat siirtyvät myöhemmin ratkaistaviksi puoluejohtajien johtoryhmään.
PS-johtajan mielestä HS:n esittämä tieto noin 2,5 miljardin euron julkisen talouden tasapainottamispaketista kuulostaa pieneltä.
- Valtionvelka on 8 miljardia euroa. Silloin pitäisi uskaltaa koskea muuhunkin. Leikkaaminen on aina poliittisesti vaikeaa, Soini myönsi.
Hän ei itse esittänyt ehdotuksia, mistä seuraavan hallituksen pitäisi leikata. Soini kuitenkin arvosteli suunnitelmia korottaa energiaveroja.
- Työurien pidentäminen ja työhyvinvointi ovat olennainen asia. Uria pitäisi pidentää myös sieltä alkupäästä. Eläkeikä joustavasti välillä 63-68 vuotta on hyvä.
Perusturvasta Soini ihmetteli vasemmistoliiton vaikeutta pysyä mukana neuvotteluissa.
- Tämä on ollut vaikea paikka vasemmistoliitolle. Sieltä on jo kolme neuvottelijaa lähtenyt.
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka sanoi eilen US:lle, että ainakin yksi neuvottelija vaihdettiin ennalta suunnitellun ulkomaanmatkan vuoksi.

Kommentit
Miksi Soini ei ole itse mukana?
Olisi nyt tekemässä leikkauslistoja itse, kun kaiken tietää ja osaa. Mutta ei, helpompi huudella oppositiosta.
Ei Soinilla ole ratkaisuja
Nytkin tuutista tulee vanhaa liturgiaa: EU, EU ja EU. Koskaan en muista kuulleeni Soinilta mitään konkreettista ehdotusta. Jos nyt Euroopasta eroamista ja markkaan siirtymistä ei oteta lukuun.
Euvostoliitto versus Neuvostoliitto
Vankkumattomimmilla Euvostoliittoon uskovilla on vielä pitkä tie kuljettavanaan.
Esimerkkinä voi pitää vaikka sitä, että kaikista sokeimmilla Neukku-uskovilla on vieläkin vaikea myöntää Neuvostoliitto-kokeilun epäonnistuminen, vaikka Neukkulan kaatumisesta on jo parikymmentä vuotta:)
Nyt tosiuskovaiset tyyliin a la Jaakko Laakso tai EJ Tennilä löytyvät poliittisen kartan toiselta laidalta.
Onpas hanari, Soinilla ratkaisu ollut kokoajan
nyt toiset möhlineet ja on jo myöhä kääntyä Perussuomalaisten apuun, ratkaisu oli EI EU TUKI MILJARDIEN JAKOON SUOMEA MUKAAN.
Nyt seuraava etappi pelastukseen on seuraavat, todennäköiset enenaikaiset ja pikaisetkin, vaalit JA JYTKY NRO 2!
Nyt EU tulee jo suomalaisille kalliiksi peruuttamattomasti, ja six-packissä puntit tutisevat kauhusta!
Höpöhöpö
No tuo nyt ei ole mikään ratkaisu siihen, miten täysin kotimaisin voimin aikaansaatu syömävelka saadaan haltuun. Se tapahtuu vain valtion tuloja nostamalla tai menoja karsimalla. Tai todennäköisimmin molemmilla. Ja se tilanne ei muutu mihinkään, vaikkei Suomella olisi eurotakauksia senttiäkään.
Eikä muuten edes Soini niin väitäkään, että olisi ratkaisu juuri tuohon ongelmaan. Jotkut ovat vaan katsoneet asiakseen ymmärtää niin...
Soinilla oli paljon ratkaisuja tänään Ykkösaamussa
Soinilla oli pitkä lista selkeitä ja järkeviä ajatuksia talouden kohentamisesta kotimaisin keinoin.
Mikään muu puolue ei ole pystynyt esittämään mitään vastaavaa edes vaalien alla.
SDP:ltä ja Jutalta tulee
Kyllä SDP:ltä ja Jutalta tulee ehdotuksia
http://www.wellu.org/jutta.jpg
Nyt on hätä, ja tulee vaikka mitä!
Niinhän siinä käy kun veneessä tanssitaan ja tappi auki :)
veneessä on yleensä sepalus auki
ja tappi ulkona!
Yleinen kuolinsyy kuulemma poliisiraporttien mukaan.
"Kuollut mystisesti hukkumalla sepalius auki tappi ulkona."
Ystävä hyvä
Ei Jutta voi mitenkään tanssia veneessä tappi ulkona. Käsittääkseni hänellä voi olla vain tappi auki.
Tosin en tiedä ovatko demarit normaaleja tässäkään suhteessa.
Miksei mitkään muut
Miksei mitkään muut puolueet paitsi PS puutu täysin järjettömiin menoihin: päästökauppa, ilmastonjäähdytysmaksut (kööpenhaminan soppari), kehitysapu, eu-maksut, jne. Noista voisi helposti leikata eikä tuntuisi kenenkään suomalaisen kukkarossa, eikä kyse olisi edes pikkusummista.
Kokoomuksen tarkoitus on vain edistää NWO:ta.
PS ei tee mitään
Miten se PS mihinkään puuttuu, kun ei uskalla edes hallitukseen mennä. EU-keppihevosella ratsastaen vältellään vastuuta viimeiseen asti ja jätetään kotimaan köyhät oman onnensa nojaan.
Sikanauta:" PS ei uskalla"....hahaha kiire huutaa Setä apuun!
Kaikki six-packkiläiset ovat hukuttamassa Suomen EU tuhoon ja sinä tyypillisesti vaikeroit selkokielellä: "miksei PS tullut mukaan hukuttamaan Suomea, vaan pelastaa Suomen myöhemmin tuhon keskeltä ja saa kaiken kunnian", sehän muita pytyttää nyt! Mehän sanottiin että näi siin käy.
"jätetään kotimaan köyhät oman onnensa nojaan"
-onhan teitä liuta siellä ja nyt parutte että Soinin/PS:n pitää pelastaa Suomi ja suomalaiset köyhät! Teillähän oli ohjelmassa pelastaa muunmaalaiset ensin! Jutut teillä levottomia!
Kolme työväenpuoluetta!
Miksi persuja vielä hallitukseen kaivataan kun sinne on menossa kolme työväenpuoluetta,kielipuolue,ympäristöpuolue ja sokerina vielä uskontopuolue.Ihmetyttääkin ettei kapitalisteillä ja pääomapiireillä ole hallituksessa yhtään ystävää.
Suhteet siis joka suuntaan
- työnantajiin
- ammattiliittoihin
- ympäristöaktivisteihin ja kettutyttöihin
- Helsingfors Segelsällskapetiin
- ja pyhään Pietariin
hyvä hallitus siitä tulee
tuplan poisto
tuplan poisto
Juge:"Miksi Soini ei ole itse mukana?" SIKSI KUN...
Se EU edelleen, ja PS/Soini ei ole tyhmä ja mene EU lainoja möhlineiden hukkumis prosessiin.
JYRKIHÄN ILMOITTI JO KYLLÄSTYNEENSÄ= tietää mitä tulossa ja pesee kätensä finaali tuhossa tarjoten leadershippiä esim Demareille.
Tottakai rannalta huudellaa ihan niinkuin muutkin tekis, MUTTA MUKAAN LÄHDETÄ EI, TAKKI ON OIKEINPÄIN!
Iltalehtien otsikoissa rikollinen!
Kuinka vastaa Soini siihen, että rikollistaustaisia ihmisiä palkataan puolueen palkkalistoille!
Kysymyksessä on vielä toistuvasti tehdyt rikokset!
Soini yllätti!
Luulin, että puskastahuutelu alkaisi vasta kun hallitus on koossa. Mutta Soini on vielä nopeampi: tuskin Timo oli itse jättäytynyt neuvotteluista pihan puolelle kun jo piikittelee sisätiloissa työskenteleviä. Ja näin toimii mies jonka mielestä "maa huutaa hallitusta".
Miten noin iso mies pääseekin noin vikkelästi riman ali? Haloo, Soini!
Lapissa alkaa taas kansainväliset baskanhuuhtelukilpailut
katsotaan nyt kuka menestyy ja kommentoidaan sitt vasta muita sivuasioita
eihän Soini tiedä kuin portugalin
Soinille on suomen asiat tuntemattomia. Täällähän on hallitus joka aina tekee kaikki väärin ei niitä kannta tutkia saati ajatella miten työllisyys asiat menee tai terveydenhoito se rasittaa vain päätä Ai onhan suomessa yksi tärkeä asia pakkoruotsi. Sen tähden suomen asiat menee päin pee....tä. Pakkoruotsi pitää poistaa. Sen vika on nämä tukipaketitkin.
portugalilaiset ovat ruvenneet paremmin jo ymmärtämään
ns. painettua sanaa sen jälkeen kun vaikea pakkoportugali sieltä lopetettiin. :)
"Vuoden 1911 Portugalin vallankumouksen jälkeen tehtiin laajamittainen oikeinkirjoitusuudistus, joka toi kirjoitettua kieltä lähemmäs puhekieltä."
Can You Feel The Love Tonight?
Sanokaa minun sanoneen, mutta tässä vaikuttaa jo politiikkaa väkevämpi voima - Katainen on aivan selvästi ihastunut Urpilaiseen!
Noin mairea hymy, mikä Kataisella on, ei enää selity tulevalla pääministeriydellä, vaan kyse on ihan muusta.
Nelikantainen toimintamalli viimeinkin läpivalaisuun
Sitä olen ihmetellyt, että perustuslain velvotteiden noudattamista ei olla vielä näidenkään hallitusneuvottelujen kestäessä korostettu.
Eilinen uutisvirta antoi vinkkiä siitä, että perustuslain vastainen toiminta tulee Suomessa jatkumaan.
Ylen uutisissa kerrottiin muun muassa seuraavaa:
- Hallitusohjelmaan ei ole tulossa ainuttakaan vasemmistoliiton tai SDP:n työelämälinjausta. Kaikki tärkeät asiat haudataan tai siirretään kolmikannan ratkaistaviksi, Yrttiaho valittelee.
Yle 14.6.2011 - "Vasemmiston neuvottelijoilla joukkopako Säätytalosta"
Kuitenkin muun muassa vasemmistoliitto ja sdp ovat olleet rakentamassa sekä ylläpitämässä perustuslain vastaista vakuutusoikeudellista erityistuomioistuinjärjestelmää.
Tässä seuraavassa linkissä käydään läpi Suomen todellista ihmisoikeustilannetta vuosien 2001- 2011 välisenä aikana. Valotetaan nelikantaista toimintamallia ja nimetään sen toimijat.
Hyviä uutisia numero 13
Lähetetty maaliskuu 3, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
"Vielä vuoden 2008 alussa oikeusministeri Braxin/vihr. otteet vaikuttivat lupaavilta potilaiden ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumisen kannalta."
Mitä sitten tapahtuikaan? Muun muassa vihreille...
http://suomi2017.wordpress.com/2011/03/03/hyvia-uutisia-numero-13/
Ompas pieni valtionvelka,
vain 8 miljardia ? On mennyt luvut hieman sekaisin joko Soinilla tai uutisen kirjoittajalla.
Root Cause Analysis
Root Cause Analysis kyvyttomyydesta muodostaa hallitus:
Syyna on Suomessa vallitseva akkavalta.
Perhetasolla erimielisyydet yleensa ratkaistaan siten, etta perheenisa antaa periksi vaimolleen ja antaa erimielisyyden painua unohduksiin siita syysta, etta nainen haluaa aina viimeisen sanan ja erimielisyyden sanailulla ei olisi loppua ellei mies anna periksi. Eihan kukaan jaksa kuunnella loppumatonta nalkutusta.
Kyvyttomyydessa muodostaa hallitus on siis kyse sukupuolten valisista eroavaisuuksissa ja siita, etta poliittisissa neuvotteluissa yritetaan olla sukupuolineutraaleita ja miespuoliset neuvottelijat alkavat ajatella naisen tavalla, joka taas johtaa umpikujaan.
Nykyaan on politiikassa enemmin naisia kuin oli ennen ja naisia ei ollut puoluejohtajina, joten heita ei nakynyt neuvottelupoydissa. Ja silloin homma toimi, kun osattiin viela sovitella asioita ja yhteinen savel loydettiin helpommin.
Suomi ei ole enaa Suomen Tasavalta vaan Suomen Akkavalta, jossa miehen on vaikea loytaa paikkaansa yhteiskunnassa. Suomen Akkavallan aikana on miehistakin saatu muokattua tohvelisankareita, nuoremman sukupolven miehet saisivat pukea hameen yllensa. Havetkaa!
Mikahan selittaa esimerkiksi Halosen valinnan presidentiksi, itsestani kansan valinta tuntuu kasittamattomalta. Ja viela kahdeksi kaudeksi.
Kuten eras aktiivipolitiikasta pois jaanyt veteraanipoliitikkso (miespuolinen) totesi Kaakkoi-Suomen uutisissa naista hallitusneuvotteluista: "Laita lapset asialle - mene itse perasta".
Mietteilla suomi nousuun
On jytky, satky, matky ja nyt napertely.
Koskahan tulisi ihan konkreettisia ehdotuksia vai onko tama nayte tulevasta oppositiopolitiikasta?
Tehtävien jako
SDP teki sopimusehdotuksen Portugali-tukien suhteen ja kokoomus otti ne mielihyvin vastaan.Sopimus saatiin aikaan,oli se sitten vaikutuksiltaan millainen tahansa.
Pitäisikö Soinin muka tehdä ehdotuksia hallitusohjelman tekijöille oppositiosta käsin? No ei kai se nyt niin mene.
Nyt arvostellaan vasta hallitusneuvotteluja eikä hallitusoh-jelman sisältöjä.
Soini ei voi lähteä ehdottelmaan, että lopettakaa jo, ei tuosta hyvää tule. Eiköhän sixpack-osallistujat itse kuitenkin päätä, uskaltavat lähteä mukaan hallitukseen,jon-
ka keskinäiseen yhteisymmärrykseen ja luottamukseen kukaan ei tosissaan ja aivan perustellusti kuitenkaan usko.
Internet-aika jolloin globaalitieto on kaikkien saatavilla, tekee Suomen nykyisen hallitusmuodostelmasta alusta alkaen epäuskottavan. Ainoa karmean todellinen Kataisen antamassa sixpack-nimityksessä on EU:n liittovaltioprojekti, jonka nyt meneillään olevaa "vaihetta" EU:ssa nimitetään juuri sixpackiksi.
Vasemmisto ja SDP:kö eivät muka tiedä EU:n liittovaltio-suunnitelmasta? Varmasti tietävät, mutta että molemmat menisivät Kataisen ohjaaman junan kyytiin,olisi yllättys.- Arhinmäki ei edustaisi eikä ajaisi enää oman puolueensa asioita.
Hallitusta ei voi muodostaa vain siksi, että nyt Suomeen on saatava hallitus kuin hallitus. Kokoomujohtoinen hallitus ei ole uskottava vaan pelkkä silmänkääntötemppu.Vaalitulos-han oli aivan muuta kuin tämä sixpack- hallituspohja.
Muiden mietteet ja periaatteet halpa-korissa
takitkin löytyvät kohta sieltä.
Niitä konkreettisia ohjelmia tarjottiin jo, mutta ei kelvannut, olisi pitänyt kääntää takki= pettää äänestäjät= toimia väärin perriaatteiden ja näkemyksiensä vastaisesti.
Tää parku PS:lle "miksette pelastaneet meitä" oli arvattavissa kun todellisuus alkaa iskeä niille jotka eivät uskoneet. Älkää nyt parkuko, kestäkää se mitä tilasitte.
Se uusi aika ja uusi Perussuomalainen pelastus ja mahdollisuus tulee vielä kun kuulette Timo Soinin huutavan "SIELTÄ TULI VIELÄ ISOMPI JYTKY NRO 2"! Silloin tarttukaa siihen ja pelastukaa. NYT : PARKU SEIS!
Mitäpä siinä on demarien kannalta huonoa jos hallitus syntyy
siten, että myös heidän ajatuksiaankin kuunnellaan! Siitäpä siellä juuri neuvotellaan, eikö! Jollei ole oikein mitään sanomista, pitää sitä sitäkin moittia, että Aurinko nousee joka aamu ja laskee iltaisin.
Koira vonkuu usein toimettomuuttaan, voevoe.
Happamia sanoi...
On valitettavasti salakankee
ja totisesti ystäväni olen surussa, kun aiemmin ollut juttusilla heidän johtohahmojenkin kanssa mail-vaihdossa ja toivonut, sydämestäni ystävä salakankee, että se vanha SDP kunniallisine alkuperäisine aatteineen olisi palannut vahvalla identiteetillä.
Mutta EI,takinkääntely ja venko politiikka mursi aidosti sydämeni, niin montaa politiikkoa heistäkin kunnioittanut (person level yhä) ja heidän alkuperäisiä aatteitaan. SDP:ssäkin olisi löytynyt hyvääkin materiaalia Suomen politiikkaan.
Olen pahoillani salakankee ja SDP.
Älälällläälläääää
minua sekoita politiikkaan, olen vain puolueeton observatööri
mies joka tekee havaintoja kuin lintubongari, siis vapaa kuin lindu
Jutta lypsää Jyrkiä
Jykä-boyyyyyyyyyyyy on nyt puun ja kuoren välissä. Loppujen lopuksi olikin niin, että Jykä oli se joustamaton, minkä takia muut puolueet kyllästyivät. Nyt SDP voi imeskellä kaikenlaisia juttuja läpi, koska jos Jykä-boy ei saa hallitusta pakettiin YLIHUOMISEKSI (mikä on pirun pian), niin SDP ja Jutta alkavat ohjata vankkureita.
Niin se kireähammaskin taipuu! Jykästä on tullut selvä renki ja SDP käy niin aamu-, päivä- kuin iltalypsylläkin Jykän navetassa. Periksi annetaan kuin veltto vilja sadekuurossa - eikä tästä lakoamisesta Jykän varsi nouse. Taipuu mutta katkeaa.
Onneksi olkoon demareille. Persujen sinällään rehti ja järkevä politiikka sekä vasureiden selkärankaisuus ovat pistäneet Jykän orjapoliitikon asemaan. Suu auki Jykä nielee, mitä Jutta suuhun tunkee.
Niin tuli itsekkäästä jarrumiehestä renkipoika. Olisi Jykän kannattanut käyttäytyä kuin ihminen aikaisemmin eikä leikkiä pomottelijaa. Näin tiukalla vaalituloksella ei ole varaa pullistella - sitäpä ei Jykän lanttu tajunnut ajoissa.
Tänäpäivänä on tällainen arki
Jumala on kunniallinen. Jumala on kunniallisuuden Jumala.
erehtyykö soini, onko kyse pääministeridiktatuurin rakentamisest
Onko meneillään olevien hallitusneuvotteluiden ydin se että kokoomus antaa vaikka kuinka periksi asioissa hallitusohjelman suhteen - jotta pysyisi vallassa eikä päätyisi oppositioon.
Kas kun voihan hallitusohjelmaan sopia mitä vaan ja alka...a myöhemmin luistamaan niistä.
Siinäpä pohtimista muille puolueille - haluavatko ne että kokoomus on hallituksessa vai oppositiossa.
Ja eikös asian laita ollut niin että lainmuutosten vuoksi esimerkiksi Vanhasen olisi voinut erottaa vain Vanhanen itse tai se että välikysymys olisi kaatanut hallituksen tai että joku tai joitain puolueita olisi lähtenyt hallituksesta.
Tässäkö on nyt sitten Kataisen pääministeridiktatuurin tien alku
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniem
mielipide: pääministeridiktatuuri kaadettava
Vanhanen, Katainen ja Wallin sinisilmäisen Braxin silmien alla junaili lainsäädännön joka teki pääministeristä diktaattorin jonka voi erottaa vain pääministeri itse.
Keskusta on jo oppositiossa, sinne pitää saada myös kok, rkp ja vihreät.
Että uusi hallitus pääsee palauttamaan lainsäädännön kautta takaisin tilanteen jossa mikään kolmesta instituutiosta hallitus, eduskunta, presidentti ei ole erottamaton.
Tästä on kaikista tärkeimmillään kysymys juuri nyt hallitusneuvotteluissa.
Siitä että Suomeen pitää palauttaa takaisin demokratia.
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi
Totuuden sientä kylvää Jussi Somerniemellä
vähintään siementä, eikä siihen valmiiseen asiaan muuta vänkäämään, lukekaa ja miettikää ihmiset!
Nythän
hätäpäissään tuodaan esiin vaalimuutosta, listavaaleja, jossa olisi kaksi blokkia eli käytännössä EU-uskovaiset ja pakanat.
On se hyvä, että jokunen kataistakin ajattelee
Katainen parka on siellä koko demareiden puristuksesta ja apua ei edes ruotsalaisilta heru. Puhumattakaan vihreiltä. Tämä on koko suomen häpeä ei edes kristillisetkään lohdun sanaa suo. Vain jussi jaksaa ylväänä kiilloittaa Kataisen kilpeä.
Verojen lisääminen ei nosta taloutta jaloilleen
Veroja pitäisi päinvastoin laskea. Aloittaen polttoaineiden verotuksen leikkauksella väh. 25%. Tämä leikkaus saisi aikaan hintojen laskun ja kulutuksen lisääntymistä, joka toisi välillisesti veroja, ilman uusien verotuskohteiden etsimistä.Kun veroja alennettaisiin joka sektorilla, elintasokuilu kapenisi ja ihmisten ostovoima kasvaisi.Työllisyyttä tulisi lisää. Tämäkin toisi välillisiä veroja kuitenkin lisää ilman uusia verotettavia kohteita. Suomen kansalaisten elintaso pitää saada nousemaan ja se on ainoa tie verotulojen kasvattamiseen. Pieni veroprosenttuaali riittää hyvin silloin kun kulutusjärjestelmä ja rahliikenne toimii. Lisäksi alemmat veroarvot toisivat lisää työpaikkoja ja uusia yrityksiä maahan. On järjetöntä "ruoskia liki loppuun ajettua rekikoiraa ilman että ruokitaan välillä"! Vetohan siltä loppuu ja hihnan pää jää vetävän käteen! Vedettävästä tule tällöin vetäjä. Ehdottomasti suurten leikkausten paperit silppuriin ja kulutusta nostamaan veronalennuksin.Kun suomalainen saa ne bensansa ja kaljansa ja tupakkinsa halvemmalla omasta maastaan, ei rahavirta karkaa merentakaisten ostosten hankintaan ja sitä myöden vieraan valtion verotuloiksi.Yrityksetkin alakavat voida paremmin kun motivaatio työn tekemiseen nousee palkasta jäädessä enemmän käteeen tekijälle.Ei tämä rahamatematiikka mitään ydinfysiikkaa ole vaikka poliitikot jaksavat jauha siitä kuukausitolkulla!Katainenkin ravaa joka käänteessä hakemassa ohjeita Brysselistä, kysyä pitäisi keneltä ja miksi?? Todella outoa Suomen Valtion asioiden hoitoa.
Saahan sitä kuvitella.
Kyllähän sitä saa kuvitella. Ei yksikään yrittäjä siirrä vapaaehtoisesti veronalennusta hintoihin. (On nimittäin jo pitemmän aikaa ollut lähes kestämätön hinnankorotustarve itsekkäiden ja vastuuntunnottomien työntekijöiden ylimitoitettujen vaatimusten takia.)
Mirtenkä se elintasokuilun kapeneminen ilmenisi ? Ostovoiman kasvu tuskin pysyisi hintojen perässä.
Työllisyyttäkö tulisi lisää, ehkä "1 tai 2" työpaikkaa.
Mitenkäs koulut, vanhustenhoito terveyspalvelut ? Rahalla saa, muttei pikku prosentuaalilla. Lisää työpaikkoja - ei taatusti!!
Ei se rahamatematiikkakaan ole haaveita ja kuvitelmia.
Valko-Venäjä on talouskriisissä > lisää apupaketteja?
Uutinen kertoo karua linjaansa. Valko-Venäjä on pyytänyt
8 miljardin Euron apurahaa IMF:ltä!!
Ei pelkästään Valko-Venäjä
KOPP-uutiset Saksassa ilmoittivat eilen yhden irlantilaisen pankin ilmoittaneen olevansa maksukyvytön. Tanskassa on tapahtunut harvinainen "douple-dip" joka viittaisi tuleviin maksuongelmiin. Bulgarian ja Kreikan rahamarkkinat ovat tiukasti toisiinsa sidottuja, ja jos(kun) Kreikka menee, niin Bulgaria on suuressa vaarassa mennä mukana.
Saksan FDP-puolue on kehottanut eilen Die Welt -lehdessä saksalaisia hakemaan säästönsä pois pankeista..
USA on niinikään bankrotin edessä.
Jos osaa Saksaa, täältä löytyy tietoa: http://www.kopp-online.com/index.html
miten diktaattorilta voi raha loppua?
hänellähän on monopoli joka lähtöön
Säästöjä
Nopeasti auttavat keinot: maataloiustuista pois 500milj.e, yritytuista pois 500milj.€ ja ALV:n nosto 1:llä prosentilla.
Pidemmällä aikajänteellä kuntien lukumäärä noin 170.
Hallinnosta maa- ja metsätalousministeriö jaetaan kahden ministeriön alaisuuteen.
ja Irakiin on hukkunut muutama setelisäkki, kannattaa lähtee
etsimään sillä niillä paikkaa kummasti pienen maan taloutta
Soini oikeassa
Siinä että Katainen on selvästi ja valitettavasti puun ja kuoren välissä. Jos tämä epäpyhä allianssi ei pääse yhteisen ohjelman taakse niin vallanhimoinen Jutta ottaa ohjat käsiin ja silloin se on sitten menoa. Vasemmisto johtaisi selkeästi porvarillista eduskuntaa!! Tälläistä se on kun koalitiot tuntuvat olevan ihan kiellettyjä ja porvarilliset puolueethan tästä kärsivät ja vasemmisto hyötyy suhteettomasti. Koalitiopohjalla vasemmistolla ei olisi mitään asiaa hallituksiin näillä näkymiin vuosikymmeniin. Äänestäjien enemmistön tahto toteutuisi ja ennen vaaleja voi äänensä antaa haluamalleen vaihtoehdolle nykyisten lehmänkauppojen sijaan. Ihmettelen suuresti ettei tätä asiaa ole tuotu tämän enempää esille mediassa! Syynä taitaa olla tämä vuosikymmeniä jatkunut konsensuspolitiikka joka on syynä alhaiseen äänestysprosenttiinkin.
Kataisella on omat tavoitteet ?
Eiköhän se EU:n liittovaltio ole se ainoa pyhä tavoite johon Katainen pyrkii hinnalla millä hyvänsä varmistaakseen kokoomuksen ja RKP:n vallassa pysymisen Suomessa.
Kokoomus on avoimesti liittovaltion kannalla ja siihen ei Soini ja PS soveltuneet.
SDP ja Jutta Urpilainen eivät saa todellista valtaa, vaikka kuinka pinnalta katsottuna niin näyttäisi. SDP ei ole lähdössä PS:n kanssa hallitukseen siitä ovat SDP:n takapirut niin Suomessa kuin EU:ssakin pitäneet huolta ja sitä kokoomus käyttää hyväkseen.
Urpilainen on niin helposti Kataisen ja Kokoomuksen pyöriteltävissä että hellurei. Ruuan alvia nostamaanko Jutta lähti?
SDP tulee kokemaan vieläkin huonommat ajat puoluekentällä jos nyt antaa kokoomuksen itseään vedättää?
Korjataan kuitenkin velkamäärä
Jutun mukaan: ... Valtionvelka on 8 miljardia euroa. Laitettaisiinko siinä yksi nolla lisää, niin näyttäisi oikealta?
Koko hallitusneuvottelut tuntuu kummalliselta puuhalta.
Suomi mansikka, EU mustikka
Soinilla oli selvät sävelet heti vaalien jälkeen. Eurooppa politiikan riittävä suunnan muutos! Sitä ei tullut.
Nyt Euroopan Unioni kaatuu omaan toiveajatteluunsa? Ei suuri määrä erilaisia kulttuureita, sovi poliittiseen tiiviiseen liittoon. Vain tulleista vapaana alueena se menestyy. Vapaa liikkuvuuskin on liikaa!
Ja NATO kaikkien turvana.
Varoitus: EU = deadly nightshade
mustikan näköinen , voi erehtyä, erittäin myrkyllinen marja! :)
Soinin käsitys valtionvelasta
Persuissa on ihan oma ajatusmaailmansa.
Soini on oikeassa, mutta suomalaiset eivät halunneet äänestää ''leikkaushallitusta'' vaan säilyttäjähallituksen.
Sellaisessa leikissä pärjää kivalla sanaleikillä.
Euroopan Unionin
Kaatuminen tarkoittaa Euroopan kaatumista. Velkavetoiset USA ja Eurooppa eivät ole enää maailman johtava akseli.
Demareille muutos politiikkaan tarkoittaa vanhojen ihmisten etujen säilyttämistä ja velkojen jättämistä nuoremmille.
Persuille muutos EU politiikkaan tarkoittaa ei. Mitä ei sitten käytännössä on hiipuvalle vientisuomelle? Ei taida löytyä selittäjiä.
Liitytään Natoon
Niin saadaan suojaa ryysyläisiä vastaan.
Suurin uhka on maan oma älymystö, joka syö velaksi ja jättää velat meille nuoremmille. Se joukko on kuin ss-propgandaosasto vääristyneinä maailmankuvineen.
EU kynnyskysymys myös Kokoomukselle
Jos Kokoomus olisi taipunut EU-linjassa PS:n suuntaan, maassa olisi nyt neuvottelut Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Keskustan muodostamasta hallituksesta, jossa Timo Soini tai joku muu persu olisi tulossa ulkoministeriksi, ja Kokooomus voisi harjoittaa paljon Kokoomuslaisempaa politiikkaa kuin vasemmiston kanssa nyt.
Sen sijaan Kokoomus on eurosto-puolue, jota johtavat europolitrukit. Heille on tärkeämpää laulaa "suurta ja mahtaavaa EU:ta" ja nuolla Brysselin rectumia, kuin harjoittaa Kokoomuslaista talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa.
Tämän vuoksi Katainen&Co. leikkii mieluummin SDP:n kanssa, ja antaa koko yhdistyneen vasemmiston pistää itseään smörjattuun tarmiin.
Suomi ehkä oli 70-luvulla rähmällään Neuvostoliiton edessä, mutta ei niin rähmällään kuin Kokoomusjohto on Eurostoliittoon ja länteen päin. 70-luvulla Suomi nääs EI:
1) ottanut suurinta osaa lainsäädännöstään Kremlin sanelemana,
2) sotinut Afganistanissa Neuvostoliiton sotia,
3) maksanut itäblokin maiden velkoja omista varoistaan,
4) ottanut näiden alueiden rikollisia elätettäväkseen,
5) antanut NL:n ja itäblokin kansalaisille ja mafioille tulli- viisumi- ja passivapaata pääsyä rajojemme yli.
Ja eikun lauletaan:
"Neuvostoliitto ol' Neuvostoliitto,
vaan meillä ompi Eurostoliitto,
molempia niitä näin karsastan,
kummankin lipuille paskannan"
(Säv. 'Moottoripyörä on moottoripyörä')
Soini kyllästyttää jo
Soini aikoo ilmeisesti jatkaa tuolla jankutuslinjalla 4 seuraavaa vuotta ja minä olen kyllästynyt jo nyt. Ei kannattaisi hirveästi huudella, kun kieltäytyi raukkamaisesti vastuunkannosta äänestäjilleen mm. taitetun indeksin ja ulkomaalaisasioiden suhteen. Ei se hiton EU nyt ole maailman tärkein asia, etenkään kun kukaan ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu ihan muissa asioissa kuin EU:ssa. Moni asiantuntija on todennut, että EU toimi kriisitilanteessa nopeasti kuten pitikin ja jälkikäteen huutelu on turhaa, etenkin kun näyttää, että ison laman riski on siten kuitenkin vältetty.
Soinin populismin vaikutuksen näkee jo päivittäin Hesan julkisissa kulkuvälineissä. Viimeeksi tänään lippalakimies katsoi asiakseen nolata hänelle vieraan naisen arvostelemalla ulkonäköä ja vaatetusta. Samantapaisia kohtauksia olen nähnyt ennenkin ja haukkumisen kohteena esim. ruotsinkielisyys, naisten ikä,paino,vaatetus, ulkomaalaisuus (ihonväri). Tämä on alkanut nimenomaan Soinin "vaalivoiton jälkeen". Peruspersut hyökkäilevät kanssaihmisiään kohtaan, mikä ei ole Soinille mitenkään kunniaksi.
Kyllä Timo Soinin - jota jossain vaiheessa pidin jopa eettisenä ihmisenä - pitäisi nyt vähän miettiä, missä menee se populismin raja, jolla ihmisiä tuetaan tyhmään käytökseen. Näillä raukoilla kun tuntuu olevan käsitys, että 19% kannatus vaaleissa antaa heille mahdollisuuden käyttäytyä ihan miten tahansa.
Ai että oikein
Soinillekin vieraiden ihmisten käyttäytyminen on hänen ja puolueen vika? Oletkohan ihan tässä päivässä? Ettei vain olisi kysymys suuresta turhautumisesta kun itsellesi vieras siis puolue, jota et äänestänyt, sai suuren vaalivoiton.
persut ulos !
Suurin osa suomalaisista on turhautunut populistien oma suu on lähinnä - kansanjallituspolitiikkaan.
joustavuutta
Vahinko, että Timo Soini omaksui niin joustamattoman asenteen ja poliittisen ohjelman, ettei ole edes osa hallitusta nyt, kun neuvotteluita käydään. Muistuttaa paljon Kreikan poliittista tilannetta, jossa puolueitten johtajat ajattelevat vain omaa suosiotaan, sen sijaan, että ryhtyisivät yhdessä ratkomaan vaikeuksia, saadakseen maansa asiat kuntoon. Laiha sopu on aina parempi kuin lihava riita.
Hei ulkomailla oleva
Kyllä pitää ymmärtää ettei Soini yksin voi muodostaa 39 edustajan voimin hallitusta. Kokoomushan oli ja on edelleenkin hallitusneuvottelija ja kun kokoomus haluaa lapioida vero- ja lainarahoja edelleen Suomesta muille vararikon partaalla oleville maille, niin on aivan luonnollista ettei se ole hyväksyttävää. Olihan Soini asettanut tuon kynnyskysymykseksi vaaleissa. Kun kokoomus jatkoi tuota lapiointilinjaa neuvotteluissa joissa Soini oli mukana, eikä kokoomus suostunut antamaan periksi kuin mitättömällä 2 vastaäänestysmahdollisuudella. Tuommoisella erivapaudella ei ole minkään valtakunnan merkitystä. Se voitaisiin tulkita jopa äänestäjien pettämiseksi.
Kyllä siis Soinilla oli tarkoitus todellakin saada hallituspaikat, mutta kokoomus oli toista mieltä. Nyt kokoomus on joutunut tai joutuu kulkemaan sdp:n vaatimusten perässä. Näin pelaa kokoomus hallituspeliä. Suomalaisten rahaa siis lapioidaan jatkossakin muiden maiden ja pankkien hyväksi.
Löysätään vähän
ja laitetaan pieni kevennys myös sinne säätytalolle. Jos meinaan joku siellä vaikka ulkopolitiikan ja turvallisuusasioiden työryhmässä sattuisi räpläämään älypulikkaansa.
http://www.metropoli.net/netti-tv/index.php?page=etusivu2&category=999&v...
Löysätään? Löysätään?
Olipas nautinnollista peeveli. Kaikki oli niin onnistunutta: Laulajakin melkein pystyi toistamaan kaikki sanat ja video oli varmasti ollut haastava toteutettava mielikuvituksellisen käsikirjoituksen pohjalta. Sanoittajan täytyy olla suorastaan kielivirtuoosi.
Löysäämisestä ei kyllä voinut puhua, sillä kuuntelija joutui koko ajan ponnistelemaan vahvojen tunteidensa parissa - olisiko pitänyt vetää ranteet auki jo heti alussa vai vasta sitten, jos tätä ilmaantuu jostakin lisää.
Minä en
uskaltanutkaan olla kyydissä koko pätkää.
Soini on jälleen oikeassa
Jyrki Katainen on mies vailla periaatteita. Ainoa asia, mikä hänelle on tärkeää, on pääministeriksi pääseminen. Jos Suomessa tehtäisiin vastaava tutkimus kuin tämä, olisi J.K. taatusti kärkikolmikossa!.
http://newnostradamusofthenorth.blogspot.com/2011/06/stupidity-index-for...
maanpetturit
Suomessa ei uskalleta enää pitää oman maan puolia. Kaikenmoiset Käteiset pyörii muodostelemassa häviäjien hallitusta joka vie suomen natoon ja eu-liittovaltioon.
Ennen sentään systeemi ei mädäntynyt sisältäpäin vaan pyssyt suunnattiin itään.
Timo Soini on pelle!
Timo Soini puhuu ainoastaan YHDESTÄ asiasta: Suomen suhteesta EU:n. Timo Soini ei välitä tippakaan siitä, että maassa on monia muita huomattavasti tärkeämpiä ja kansaa todella koskettavia ongelmia. Timo Soini ei halua puhua asuntopulasta, vanhustenhoidon ongelmista, terveydenhoidon ongelmista ja työttömyydestä. Ongelmia on enemmänkin mutta siitä tämä Veikko Vennamon perillenen ei välitä tippaakaan.
Timo Soini on aivan samanlainen poliittinen pelle kuin Veikko Vennamo. Soini toistaa jatkuvasti Vennamon mantraa "Kyllä kansa tietää". Kyllä kansa tietää, mutta Soini ei tiedä samoin kuin Vennamo ei tiennyt. Vennamon sokaisi Kekkos-viha ja Soinin on sokaissut EU-viha. Soini ei tule koskaan tekemään mitään niiden hyväksi jotka häntä äänestivät!
Voi prkl Jyrki
Tajuaako se ukko, että tämä karkoittaa ne Kokoomuksen äänestäjät jotka seuraavat oikeasti politiikkaa?
Toisaalta ei Suomessa kannata talous periaatteiden mukaan äänestää, kokkelitkin on niin keskivasemmalla. Harmi ettei Suomessa ole muita talousasioissa varteenotettavia ei-sosialistisia puolueita, koska semmoiselle olisi kysyntää, vielä kun "lainaisivat" Persuilta muutavat kansallisuus ideat ja pari liberaalia ideaa, niin siinä olisi monelle uusi puolue mitä äänestää. Veikkaan että Persuillakin oli monta koulutettua taloudestakin välittäviä ihmisiä, jotka antoivat protesti äänen, maahanmuutto, pakkoruotsi yms. asioiden takia.
Kataiselle käy kaikki myönnytykset
paitsi pakkoruotsin poisto, siitä ei tingitä.
tosin kukaan nykyisistä neuvottelijoista ei sitä vaadikaan.
Äänestäjän oikeusturva
Sitä ei Suomessa ole. Matti Apunen on täysin oikeassa mitä minäkin olen peräänkuuluttanut; ilman plokkeja ei kansan enemmistön tahto toteudu! Kenen etu se on? Vastaus: vasemmiston ja myös vihreiden! Jos nyt syntyy hallitus jota yritetään kasata niin se ei vastaa kansan enemmistön tahtoa. Porvarillisessa maassa olisi hallitus jossa vasemmisto löisi tahtia, huh huh !
Plokkiäänestys ei ole tae
demokratian toteutumiselle. Oikeampi keino olisi laittaa kielletyksi (jopa rikolliseksi) perutuslain vastainen puoluekuri. Nythän vaalilupauksia annetaan poiketen puolueen ohjelmasta ja edustaja on äänestyksessä pakotettu käyttäytymään omaa näkemystänsä vastaan. Mikä olisi rangaistus? Ehkäpä riittävän suuri sakko puolueelle per äänestyskerta, olisi ehkäisevä keino perustuslain noudattamiseksi.
Populistit hiiteen !
Soini & Co ovat ansainneet jo tarpeeksi kansan hämäämisellään.