Hallitusohjelman valmistuminen on nyt todella lähellä, kuuluu eri puolueiden viesti torstaina iltapäivällä. SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner vahvistaa Uudelle Suomelle, että ohjelma valmistuu määräaikaan eli perjantai-iltaan mennessä.
Jungerin mukaan myös puolueiden välinen ministerijako valmistuu perjantaiksi. Omista ministereistään puolueet päättävät viikonloppuna.
–SDP päättää omistaan lauantai-iltana, kertoo Jungner.
Salkkujako tapahtuu aivan neuvotteluiden lopussa, asiakysymysten ratkaisemisen jälkeen. Jungner ei kuitenkaan paljasta, onko salkkuvääntö päässyt jo torstaina käyntiin.
SDP:n riveistä löytyy Jungnerin mukaan enemmän ”halukkaita ja päteviä” ministeriehdokkaita kuin salkkuja tulee olemaan. Puolueen sisäinen kisa on hänen mukaansa kuitenkin pysynyt herrasmiesmäisenä, koska salkunkantajaksi kutsutaan, ei haeta.
Uusi Suomi kysyi Jungnerilta myös sitä, ajautuiko SDP ojasta allikkoon verokiistassa. Mikäli eilen julkisuuteen vuotaneet tiedot kokoomuksen ja SDP:n verosovusta pitävät paikkansa, SDP:n tasaverona vastustama arvonlisävero pysyy entisellä tasollaan, mutta tämä korvataan kokoomukselle toisen tasaveron eli valmisteverojen korotuksella.
–Ehkä kannattaa odottaa vuorokauden verran niin näkee tämän koko kokonaisuuden, kuittaa Jungner kysymyksen.
Neuvottelujen johtoryhmä on torstaina ratkonut kiistakysymyksiä, jotka ovat jääneet työryhmissä avoimiksi.

Kommentit
Jäämme jännityksellä odottamaan salkkujen jakoa
Toivottavasti kaikki ministerit on uusia.
Maria G.?
Olisi kauhea vääryys, jos kaunis Maria ei nyt saisi kauan himoitsemaansa ministerin salkkua
OLIKOHAN ?
Tuleva hallitus niitä historian lyhytaikaisimpia.??
Veikkaan niin. :)
Skandaalien esto-ohjelman läpiajo maanantaihin mennessä?
Vetovastuu on siirtynyt hallitusasioissa jo nyt sdp:lle ja Jungnerille. Onnittelut.
Mielestäni ennen hallitusneuvottelujen loppuunsaattamista on erinomaisen tärkeää avata seuraavat kolme asiaa julkisesti. Ja vieläpä paikkansa pitävästi:
1.
Uuden hallituksen ministereiden vaalirahoittajat 2011?
http://suomi2017.wordpress.com/2011/06/01/uuden-hallituksen-ministereide...
2.
Perustuslain “uudistaminen” ja uusien kansanedustajien kannat HE 60/2010 suhteen?
http://suomi2017.wordpress.com/2011/05/08/perustuslain-uudistaminen-ja-u...
3.
EU:n ja maan tapa esiin rehellisyydessä sekä avoimuudessa
http://suomi2017.wordpress.com/2011/04/25/eun-ja-maan-tapa-esiin-rehelli...
Näin toimien estetään ainakin pikaisten uusien Suomi-skandaalien esiinpullahdus.
???
Miksi vain Heinäluoma ja Jungner tiedottavat asiasta. Onko heillä lupa siihen?
Miki hallitustunnustelija ei tiedota mitään?
Mikä on todellinen hierarkia, kuka vetää hommaa Kok. vai SDP ?
Kuka johtaa SDP:tä?
Missä Urpilainen ja Urpilaisen kommentit puolueen puheenjohtajana?
Kukako johtaa sossuja
No Urpilainen tietenkin. Nimittäin Kari Urpilainen. Kyllä isäpappa neuvoo miten tytön kuuluu toimia.
Ympäristöministerin salkku kokoomukselle
Kokoomuksen pitää ehdottomasti saada ympäristöministerin salkku, jotta voivat kutsua tehtävään legendaarisen Pietikäisen.
Ehkä saamme sitten viimein jätevesien pH-arvot laskettua nollaan.
Kokoomus saa jälleen SDP:stä
juoksupojan ja kokoomuspolitiikan toteuttajan Lipposen viitoittamalla tiellä.
Köyhät vaviskaa!
Taitaa olla toisinpäin
Katainen juoksee vaikka kuinka monta volttia, kunhan vain pääministerin salkku tulee.
Bildenbergin hallitus
Niin siinä taas kävi. Katotaan vaan niin kohta ollaan liittovaltiossa julkista terveydenhuoltoa ja koulutusta yksityistämässä. Kyllä se meilläkin onnistuu kunhan vaan hoidetaan lisää valtionvelkaa tavalla tai toisella, jatkuvan kasvun aikapommi ja pankkiirien ahne/holtiton korkorahan jako edesauttavat. Siihen suuntaan ollaan menty eikä loppua ole näkyvissä kuin korkeintaan samaa linjaa vetävien hallitusmiesten kauniissa puheissa, niinkuin aina. Kyllä ne murot haisee tämän jälkeen.
Mitä pirua vasurit tekee tuollaisessa hallituksessa? Eihän niillä ole mitään virkaa jos eivät saa köyhien kyykytystä estettyä edes alkumetreillä. Sama kuin jos olisivat oppositiossa, tajusipa pari tämän hallitusneuvottelujen aikana ja lähti ovet paukkuen. Miksei Pave?
Urpilainen neuvotteli mahdottoman pestin
Nyt arvotaan Musta-Pekka, valtiovarainministerin salkku, jollekin oman puolueen epähenkilölle. Tuomiojan auktoriteetti harmittaa sekä Urpilaista, että Heinäluomaa. Hyvä veikkaus?