Romanian kansalaiset ovat neljässä vuodessa nousseet Suomen kolmanneksi suurimmaksi kansanryhmäksi ulkomaalaisten tekemissä rikoksissa. Kärjessä ovat edelleen virolaiset ja venäläiset.
Keskusrikospoliisin julkaiseman tutkimuksen mukaan romanialainen syyllistyy useimmiten rikokseen pakotettuna ihmiskaupan uhrina.
Viime vuonna poliisi kirjasi Romanian kansalaisen epäillyksi rikoksesta noin 2500 kertaa. Vielä vuonna 2005, ennen Romanian liittymistä EU:n jäseneksi, romanialainen oli epäiltynä rikoksesta Suomessa 250-350 rikoksessa.
EU-jäsenyyden jälkeen romanialaisten epäiltyjen määrä on siis yli seitsenkertaistunut.
Keskusrikospoliisin mukaan lähes kaikki rikokset, joista epäillään Romanian kansalaista, on omaisuusrikoksia. Kaikkiaan 2 500 rikoksesta omaisuusrikoksia oli noin 2 250 kappaletta.
Romanialaisten rikollisuus Suomessa painottuu kevät- ja kesäkuukausiin. Noin viidesosa romanialaisrikollisista on naisia.
Poliisin mukaan romanialaisten tekemä rikollisuus on pääosin ennalta suunniteltua ja järjestettyä toimintaa. Tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni romanikerjäläinen on osa järjestelmällistä ihmiskauppaa ja -riistoa, ei ole.
Jatkuvaa ihmiskauppaa
Keskusrikospoliisin mukaan Romaniassa rikollisryhmät käyttävät häikäilemättä hyväkseen maan romanien ja muiden köyhien hädänalaista asemaa. Tavallinen riistosuhde syntyy siten, että rikollisjärjestö lainaa suvulle rahaa, jotta he voivat lähettää sukulaisiaan ulkomaille töihin.
Tämän velkasuhteen avulla järjestö ryhtyy riistämään ja kontrolloimaan sekä lähetettyä työtekijää että tämän sukua. Lähetetty sukulainen joutuu sitten työskentelemään rikollisjärjestön osoittamassa tehtävässä, oli toimi laiton tai laillinen.
Keskusrikospoliisi kertoo rikollisryhmistä, joiden toiminta todettiin Romanian oikeudessa jatkuvaksi ihmiskaupaksi. Ryhmät välittivät romaneita ja maanmiehiään Suomeen kerjäämään, varastamaan ja tekemään pimeää työtä vuosina 2005-2009.
Romaniassa köyhille romaneille luvattiin Suomessa 800-1400 euroa kuukaudessa palkkaa, majoitus ja ylläpito maataloustöistä. Romanit päätyivät Kalasatamaan ja muihin romanileirien kaltaisiin oloihin.
Työtehtävä osoittautui kerjäämiseksi tai katusoitoksi. Osa Suomeen tulleista romanialaisista pakotettiin varastamaan kaupoista tavaroita rikollisjärjestön perheille.
Romaneita uhkailtiin ja heitä pahoinpideltiin. Lähes kaikki kerjäämällä ja varastamalla saadut rahat otettiin järjestön haltuun. Työntekijöille suoritettiin esimerkiksi ruumiintarkastuksia, jos heidän epäiltiin piilottelevan vähääkään rahaa rikollisilta.
Rikollisryhmän johtaja otti itselleen aina puolet ja loput kuluivat ryhmän vaatimiin "majoituskuluihin".
Ihmiskaupan uhrit oleilivat Suomessa kolmesta neljään kuukautta kerrallaan, ja tienasivat 50-300 euroa päivässä. Rikollisten tulo oli siis huomattava.
Tapauksesta tuomittiin kovat vankeusrangaistukset Romaniassa. Noin kymmenen henkilöä sai tuomion 18 romaniin kohdistuneesta jatkuvasta ihmiskaupasta. Päätekijät saivat 8-10 vuotta vankeutta ja muut 2-5 vuotta.
Poliisi ei osaa arvioida, kuinka suuri osa Suomessa tällä hetkellä oleilevista Romanian kansalaisista on ihmiskaupan uhreja.

Kommentit
Kun on tieto ja välineet
Miksi yhteiskunta ei toimi? Poliisilla on valtuudet ja kyky tutkia. Laki on säädetty ja koskee kaikkia. Kuka jarruttaa? Maahanmuuttajien sopeuttaminen yhteiskuntaamme ei toimi. Siinä syy. Ei siis mamuissa vaan meidän yhteiskunnassamme. Inhimillinen hätä ei poistu, jos se laitetaan laivaan ja lähetetään muualle.
Siksi kun Suomessa poliisit
Siksi kun Suomessa poliisit ovat suoraan sanoen laiskoja ja heitä ei kiinnosta. Ovat palkkaa nostavia virkamiehiä.
Hanari oikeassa! Kun tieto ja välineet: Raamattuteot/usko, niin!
Siinäpä onkin hyvinvoinnin ydinkysymys: "Miksi yhteiskunta ei toimi?"
- Vuonna 2004 oli Hesarissa uutisotsikko:
"Helvettiin uskovilla mailla menee taloudellisesti paremmin!"
- Artikkelin laatijat koostuivat 30 eri maan yliopistollisista taloustutkijoista.
- Samantapaisista asioista puhuu myöskin 5 Mooseksen kirja, luku 28, "jos sinä teet, niin kuin Herra, sinun Jumalasi tahtoo, niin sinä menestyt, mutta ellet, niin sinun kannettavaksesi tulevat kaikki nämä Egyptin vitsaukset."
- Näitä Egyptin vitsauksia Suomikin on jo päässyt maistamaan ja lisääkin on vielä tiedossa. - Koska Romaniassa jumalattomuus on monin verroin kauaskantoisempaa, niin siellä ollaan kurjuudessakin, Suomea "edistyneempiä".
- Mutta ei hätää, kun Sakarjan kirjan 6- luvun ennustuksen "Mustien hevosten" (talousahdingon) aikakausi on lopuillaan, niin Suomen kansa on, niin nöyrää ja taipuisaa, että polvillansa huutaa armahdusta Jeesukselta.
- Ja, silloin tulevat ne profeetta Sakarjan ennustamat "Valkeat hevoset" pohjoiseen maahan, ja Jeesus armahtaa kansaamme.
- Silloin alkaa pohjoisen pallon puoliskon viimeisin ravistelu, ennen 1000 vuotista Kristuksen valtakuntaa.
vähemmistö valtuutettu töihin
bidee voisi vihdoin vaatia että kaikki rikolliset romanit toimitettaisiin romanian valtion oikeuden eteen niin kerjäläisten julma hyväksikäyttö suomessa loppuisi.
Yhteinen ongelmamme
Tämä on yhteinen ongelmamme Romaniassa ja Suomessa ja eräissä muissa maissa. Eräs osa onelmaa on etnisen ryhmän kotoutumisen pitkittyminen vaikeanlaisesti muita ryhmiä pidempiaikaiseksi. Romaneita on Suomessa noin 10 000, mutta Romaniassa ehkä 5 - 10 % koko väestöstä.
Ei ole epäkorrektia muistaa, että suomenromanien "kotoutus" on kestänyt jo 500 vuotta, muttei esimerkiksi työllistymisessä olla päästy kovinkaan pitkälle. Valiokuntaneuvos Arajärven mainitsemat kannustinloukut ovat tuttu asia. Romanien sisäinen etninen perinne kuten rasisminluonteinen ns. väistämissääntö osaltaan hidastaa yhdenvertaisuuskehitystä. Esimerkiksi korkeakoulutuksen hankkinut romani, joka on saanut työpaikan ja asunnon toiselta paikkakunnalta, oli estynyt muuttamaan toisten romanien "reviirille", mihin viranomaiset ovat voimattomia.
Tässä tuore esimerkki Järvenpäästä: http://www.nelonen.fi/uutiset/kaikki/kotimaa/romanipukua-hylkiv%C3%A4-na...
Luepa lisätietoa Romaniasta ja yhteisestä vähemmistöstämme romaneista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Romania#V.C3.A4est.C3.B6
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_romanit
Toisin sanoen
Järvenpäässä oli ylläpidetty omaa organisaatiota syrjinnän ylläpitämiseksi ja tilanteen pitämiseksi kiveenhakattuna. Ilmeisesti joku demarihyysäri on taas päässyt paisuttamaan virkamieskuntaa ja toteuttamaan itseään estäessään ko. romania sekoittumasta valtaväestöön.
Kuinkahan paljon tässä maassa on vastaavanlaisia kuvioita?
Suomalainen on näköjään tyhmä..
Mitäs sanoo Bidee tästä tilastosta..?
Meinaatko pistää kiertokoulua pystyyn..?
Jos poliisilla ei ole mahdollisuutta toimia niin kansa kyllä tekee sen..!
Kyllä se on
Hyväuskoinen ja täysin höynäytettävissä oleva hölmö.
Kesäkuukausina!
Miettikääpä, että suurin osa näistä rikoksista tapahtuu pelkästään kesäkuukausina ja silti tuollainen nousu tilastoissa! Tämä tarkoittaa sitä, että rikoksien tekemisen kanssa pitää todella kiirettä muutaman kuukauden ajan. Millaistakohan olisi jos tämä olisi ympärivuotista toimintaa? Toki muissakin ryhmissä on painotusta varmaan valoisaan vuodenaikaan mutta näiden romanien kohdalla merkittävämmin koska useimmiten poistuvat talvikuukausiksi Suomesta.
Bideelle tehtävä
Vähemmistö valtuutettu Bidee RKP, voisi näyttää esimerkkiä ja majoittaa ja kouluttaa kodistaan käsin yhden romaani perheen.
Hätä on suuri kun tuo prosenttilukukin on 740%
Kaikki kukkahattutädit/RKP ryhtykää auttamaan Bideetä tässä vaativassa, mutta niin antoisassa tehtävässä!
Rasistinen otsikko
Tottakai tuollaisia raflaavia, vaikkapa romaneita vastaan kohdistuvia prosenttiotsikoita saadaan aikaiseksi milloin vain.
Olin kerran käsivarren Lapissa, jossa minulle esiteltiin kyläa, jonka itsemurhaprosentti oli 50. Sitä kävivät kuulemma oikein Helsingin herratkin ihmettelemässä ja kauhistelemassa.
Kylän muodosti talo, jonka isäntä oli hirttäytynyt taannoin, ja vain emäntä jäi.
Samaa lajia tällainen uutisointi.
No jos faktat ovat rasismia,
No jos faktat ovat rasismia, niin sitten ovat, mutta faktoista kertominen on olennainen osa vapaata tiedonvälitystä, johon ei epämukavien totuuksien piilottelu kuulu.
Myös tilastollinen merkittävyys on _aivan_ toista luokkaa tässä uutisessa kuin surkuhupaisassa esimerkissäsi.
+1
Kirjoittaja, jolle vastasit, on ilmeisesti sitä mieltä, että oikeusjutun romaninaista saa syrjiä, vaikka hän yrittää edistää elämäänsä Suomen lakien mukaan.
Tuollainen asenne elää virkamiehistössä vahvasti. Kaikki, jotka yrittävät hoitaa asiansa maan lakien ja tapojen mukaan, pyritään nujertamaan. Sen sijaan sopeutumattomuutta ja lakien ja tapojen vastaista käytöstä palkitaan: Sossu jakaa rahaa, sopiva asunto löytyy alta aikayksikön, maksetaan arkiset kulut ja tavarat jne.
Vitsikö, kyy?
Missä ominaisuudessa sinä sitten sinne kylään eksyit?
Vaikuttaa keksityltä tai ainakin vahvasti valikoidulta/väritetyltä tuo Lapin-juttu. Huumoria toki saa olla, mutta tämä juttu on sillä rajalla, että jotkut saattavat ottaa sen todesta.
Mahtavaa
Ei ole tavallisella duunarilla varaa asua stadissa.
"Rasistinen otsikko 10:28
"Rasistinen otsikko
10:28 kyy
Tottakai tuollaisia raflaavia, vaikkapa romaneita vastaan kohdistuvia prosenttiotsikoita saadaan aikaiseksi milloin vain.
Olin kerran käsivarren Lapissa, jossa minulle esiteltiin kyläa, jonka itsemurhaprosentti oli 50. Sitä kävivät kuulemma oikein Helsingin herratkin ihmettelemässä ja kauhistelemassa.
Kylän muodosti talo, jonka isäntä oli hirttäytynyt taannoin, ja vain emäntä jäi.
Samaa lajia tällainen uutisointi."
Aika pitkä matka kuitenkin prosenteissakin vielä tuonne
"– rikokset +710 %"
Kiitokset ex-laajentumiskomissaarille
Romania päästettiin EU:in liian varhain.
Syytän sua Olli Rehn.
Aivan
Koko sotkun pääkoordinaattori on jälleen KEPU ja Rhen onneksi ei mies saanut Turkkia mukaa tähän ulkomaalaiselätti sotkuun, sieltä löytyy sossun piiriin vaikka heti tuollainen 40 miljoonaa turkkilaista ja moskeijat päälle.
Olisi ehkä saanutkin
mutta eikös Saksa ole pannut vastaan Turkin jäsenyyttä? Ei liene Ollista kiinni jäsenyydet eikä tukipaketit. Kaikki käy Ollille ja Jyrkille.
Saksassa on paljon turkkilaisia
minun mielipuolipäästä muljahti sellainen ajatus ulos, että se oli erikoisesti Ranska joka vastusti
Oli kumpi tahansa
Jompi kumpi kuitenkin lienee torpannut Ollin alkuperäiset aikeet. Saksassa kuitenkin lienee se suurin kokemus turkkilaisista maahanmuuttajista? Eikös Merkel tuonut esille sen kuinka Saksa on epäonnistunut juurikin turkkilaisten kotouttamisessa.
Ongelmana
Ongelmana on, että tilastointi tehdään valtion, eikä etnisen alkuperän mukaan.
Siten rikollisina mainitaan esimerkiksi virolaiset, vaikka nämä olisivat Virossa asuvua venäläisiä.
Mielestäni tilastointi pitäisi tehdä etnisen alkuperän mukaan ja Suomessa rikoksen tehnyt venäläinen pitäisi karkottaa Venäjälle, eikä suinkaan Viroon vaikka tämä olisikin tullut Virosta Suomeen rötöstelemään.
Virossa valtaosa rikollisista on venäläisiä, vaikka heidän osuus asukkaista on neljännes.
Dumdidum
"Ongelmana on, että tilastointi tehdään valtion, eikä etnisen alkuperän mukaan."
Minun mielestäni tilastointi on aivan liian myöhäinen vaihe tehdä asialle jotakin. Samaten kuten aito ja hyödyllinen itsekriittisyys tarkoittaa oman ajattelunsa kriittistä ajattelua eikä omien tekojen kriittistä tarkastelua jälkikäteen, tulisi tavoitteeksi ottaa tilanne jossa tilastoinnilla ei olisi kovinkaan suurta merkitystä.
Jos rikollinen ei ole sen maan, jossa rikoksen tekee, kansalainen, pitäisi hänet karkoitettava välittömästi alkuperämaahansa. Meillä on ihan riittävästi kotimaisia rikollisia, se on tässä maassa ehtymätön luonnonvara. Karkotukset todennäköisesti parantaisivat kantaväestön suhtautumista maahanmuuttajiin, koska ajatus "tulevat tänne rötöstelemään" korvautuisi ajatuksella "täällä olevat ovat niitä kunnollisia". Tämä ei tietenkään pätisi niille jotka eivät ole vielä jääneet kiinni, mutta eihän kaikkea voi saada...
Jotta karkotusjuttu toimisi kunnolla, olisi Schengenin sopimukselle tietenkin viitattava kintaalla. Siitä on muutenkin enemmän hyötyä rikollisille kuin lainkuuliaisille kansalaisille. Schengenin sopimus ja esimerkiksi Romanian liittyminen EU:n jäseneksi oli muutenkin jo ajatustasolla aika älytön yhtälö.
Ei kansan ryhmä!
Romanian tai muun Euroopan mustalaiset EIVÄT ole mikään suomalainen vähemmistö tai kansanryhmä!
Ihme sekoilua...
Jos...
Jos Bideehen`on uskomista niin pian muuten on !
Biaudet on jarruna panemisessa kuriin?
Tasa-arvo valtuutettuna hän esitti romanialaisille nuorille koulunkäyntiäkin? Ja kattoa pään päälle.
Hän ei salli myöskään näistä rikoksista kirjoittamista. Se on liikaa yleistämistä? Eli maahamme on luotu näihin asioihin sensuuri!
Kiitokset Olli Rehnille ja presidentille
näistä kulttuurimme rikastuttajista.
"Keskusteltaessa romanien tilanteesta ei pidä keskittyä vain ongelmiin, Halonen muistutti. "On tärkeää huomata myös romanien oman kulttuurin rikastuttava merkitys yhteiskunnillemme ja koko Euroopalle."
ULKOASIAINMINISTERIÖ Tiedote 289/2004
Heh heh
On se upeaa herätä aamulla ja lukea arvojohtajamme "suurista saavutuksista sekä ylevistä mielipiteistä".
Ja hyvin ovat rikastuneetkin
romaneja Romaniassa
King of the Gypsies, palaces & portraits
http://nigeldickinson.photoshelter.com/gallery/King-of-the-Gypsies-palac...
http://www.youtube.com/watch?v=7oQSBWadg5M
http://izismile.com/2009/06/16/rich_italian_gypsies_38_pics.html#pic21
ja jossain määrin myös Venäjällä
http://gypsy-life.net/foto-04.htm
....
Ja tilanne pahenee päivä päivältä, koska poliisin määrärahoja leikataan ja poliiseja laitetaan kortistoon, rajavalvonta on kielletty, oikeuslaitoksen jakamat rangaistukset eivät pelota edes lapsia ja kotimainen viides kolonna tekee hartiavoimin töitä, jotta maahan saataisiin lisää rikollisia ja ettei edellisistä jouduttaisi luopumaan.
EU ja monikulttuuri. Kerrassaan hienoja asioita! Toivottavasti se lopullinen romahdus tulee mahdollisimman pian. Sitten päästäisiin aloittamaan puhtaalta pöydältä.
Suomen hyysäyskoneisto on osa ihmiskauppabisnestä
Uuden Suomen artikkelissa mustalaiset yritetään esittää "ihmiskaupan uhreina". Tämä terminologia on suvaitsijoille erittäin tärkeää, koska Suomeen on luotu aivan oma koneistonsa, joka tekee bisnestä hyysäämällä "ihmiskaupan uhreja", eli siis hyötyy ihmiskaupasta.
KOK & RKP
Kokoomus on avannut ovet (EK:n ohjaamana) rikollisuudelle rakennusbisneksen kautta koko maahan välittämättä KOK itse peräämästä vastuullisesta politiikasta. KOK on vastuussa ainoastaan Elinkeinoelämän keskusliitolle.
RKP on avannut Suomen maahanmuuttorikollisten hunajamaaksi sekä ruiskuttannut oikeuslaitokseen tyrmäystippoja. Ja tämä ainoastaan koska RKP on pelännyt suomenruotsalaisten ylivallan heikkenevän. Oikeasti tasa-arvoisuus riittäisi.
Tajutkaa jo nyt hyvät ihmiset kun on jo myöhäistä, että nuo kaksi vievät Suomen oikeasti paskaojaan.
Miksi nämä asiat kohdistuu RKP:hen
Siksi että he ovat vastuussa,asioiden hoidosta.Mieleen ei tule mitään myönteistä RKP:stä
RKP hoitaa asioita vasemmalla
RKP hoitaa asioita vasemmalla kädellä vaikka on oikeakätinen. Miten tuo ontuva vertaus osuukaan oikeasti niin oikeaan.
Kuva ehkä harhauttaa, sillä kerjääminen ei ole lain mukaan rikos
nyt on kysymys "muusta rikollisuudesta", murroista, varkauksista ja ryöstöistä
Kielletään askeleet
Aivan, sama kun kielettäisiin askelten ottaminen koska joku potkii munille
Hän
Hän, joka vieraanvaraisuudessaan sallii matkailijan leiriytyä minne vain, antakoon kotiosoitteensa, jotta matkailija tietäisi, mille pihalle asettua.
Ongelman todellinen syy
Uskoisin tämänkin ilmiön syyn löytyvän suomalaisten miesten tavasta syödä sianlihasta valmistettua makkaraa, henkilöautoilusta, omakotitaloasumisesta, joulusta, suomalaisten miesten tavasta säännönmukaisesti hakata vastaantulijoita, raiskata naisia ja syyllistää heitä pukeutumisestaan, 80 centin eurosta sekä jääkiekkoiluun sisältyvästä rakenteellisesta rasismista. Lisätietoja antanee Eva Biaudet.
Lisätietoja myös muilta änkyräfeministeiltä
Tavallinen suomalainen omakotitalossa asuva nainen, joka syö makkaraa ja lihaa ja pakottaa perheensä terveyden vuoksi pistelemään poskeensa 500 g kotimaisia kasviksia päivässä sekä noutaa kauppatavaransa autolla, juhlii joulua kuukauden etu- ja jälkikäteen, rakastaa aggressiivista ja reviirihaluista miestään, joka suojelee vaimoaan viimeiseen rintakarvaan, joka ymmärtää miehensä tarpeen nähdä jääkiekkoa ja juoda olutta, vaikka nalkuttaakin sen määrästä, joka tuo yhteiseen kotiin mieluummin sen 80 senttiäkin kuin ei mitään, ja jonka mielestä keskiverto suomalaisen kasvatuksen saanut mies on paras kumppani maailmassa - sellainen nainen on myös SYYLLINEN kaikkeen.
Vapaa ihminen...
...on aina syyllinen. Ei voi mitään.:):)
Vielä
Hän, jolla on omakotialue aidattu , ei voi rehellisesti hyväksyä vapaata maahan muuttoa.
Mihin perustuu perhe, suku, kylä, kunta ja valtakunta rajoineen?
Jos valtakunnan rajat haluaa poistaa, tulee ensin poistaa pihansa rajat. Uskottava maailman parantaminen alkaa itsestä.
oman alueensa aitaus
no onhan se mahdollista poistaa se aita, mutta vastaavasti miinoittaa koko piha...:)
Muistan rikosoikeuden luennolta sellaisen tapauksen, että mies meni ja laittoi kellariinsa ansan varkaita vastaan..siellä oli sellaisia metallipeltejä johon omistaja kytki sähkövirran. Pahaksi onneksi varas tuli ja kuoli sähköiskuun! Mikä oli oikeuden päätös? - kyllä kova tuomio kuoleman tuottamuksesta.
Turvallisuussuunnitelma
- Katu/tie on sallittua aluetta, jolla kulkua ei perusteettomasti rajoiteta
- Kadulta puoli metriä portille taloon päin on epäluulon vyöhyke, jossa pidempään oleilu ja taloon päin katselu on syy kutsua poliisi paikalle.
- Kadulta taloon päin vievä portti on 1 - 2 m taloon päin lähestymisaluetta, jolla oleskelevalle ihmiselle joko suodaan lähestyminen tai se kielletään.
- Lähestymisaluetta seuraa välittömästi tunnistautumisalue, jossa lähestyvän henkilön on esiteltävä uskottava ja todistettavissa oleva tarkoitus lähestymiselle.
- Talon julkisivu lähestymisalueelta ulko-ovelle on ehdottomasti kiellettyä aluetta kaikille, jotka eivät ole saaneet lähestymislupaa. Kaikki tuolle alueelle tai muulle välittömästi talon lähipiirissä olevalle alueelle tunkeutuneet ajetaan pois, miten parhaiten taidetaan ja menetelmiä rajoittamatta.
Kroh ... höm ... anteeksi, taisin nukahtaa hetkeksi. Niin, olemme Suomessa. Jos joku on murtautumassa etuovesta sisään, meillä on lupa huutaa, että EI SAA TULLA och samma på svenska. Jollei se tehoa, voimme kutsua poliisin, joka tulee joskus toteamaan, että talo on ryöstetty ja omistajat pahoinpidelty. Emäntä, joka oli onnistunut kaulimella nuijaamaan yhtä tekijöistä naamaan niin, että todisteeksi oli lattialle tipahtanut hyvää DNA:ta hampaan muodossa, pidätetään välittömästi väkivaltaisesta käytöksestä ja viedään putkaan. Todistetta ei voida käyttää, koska se on saatu laittomasti väkivaltaa käyttäen.
Muut saavat jatkaa tästä, jos haluavat ...
EDIT: Salakankeelle: Saanko udella, milloin kävit rikosoikeuden luennoilla? Itse kävin 80-luvun alussa ja silloin tuo esimerkki oli korkea aita, jonka päälle oli viritetty sähkövirta. Omistaja oli kiinnittänyt sähkövirrasta varoittavia kylttejä aitaan. Tapauksessa pohdittiin omistajan syyllisyyden astetta, kun paikalle murtovälineineen tullut varas oli kuollut sydänpysähdykseen tartuttuaan eristämättömillä leikkauspihdeillä sähkölankaan. Vallinneen (ja myös nyt vallitsevan) oikeusopillisen näkemyksen mukaan omistaja oli syyllistynyt kuolemantuottamukseen ja sai ehdottoman vankeusrangaistuksen. Tapauksesta oli valitettu, mutta tuomio ei muuttunut.
Mutt'on niilläki pihoja aidattu ...
"Rich Gypsies build humongous houses. And this is not even in America. It’s somewhere in eastern Europe, in a country called Romania."
http://dailythings.info/rich-gypsies-have-it-all-in-romania/
Mes nyt jarmolaurus
Menes nyt käväsemään arabimaissa ja katso kuinka korkean muurin takana he taloissaan asuvat " olisiko syynä epäluulo naapuria vaiko koko yhteiskuntaa kohtaan" että tällaine sotku suomeenkin jooko ?
" Tosin typerykset ovat jo tätä rakentamassa entiseen kotomaahamme "
Vielä kerran
Edellisiin lisäten: Hän, suomalainen, joka elää tukien varassa, toivottaako hän rehellisesti maahamme tervetulleeksi miljoona uutta muualta tullutta tuettavaa.. Miljoona uutta, tai kymmenen tuhatta, mihin pistetään raja?
Merimiehenä tiedän, että pelastusveneen kantavuus on rajallinen.
Pelastuvene on syyllinen
...jos sillä sellaisia rajallisuuksia on.
Pelastusvene on rasistinen, jos se ei suostu uppoamaan.
tämä on ihan kauheeta positiivista syrjintää... muka kulttuuri-
syistä nyt hyysätään kreikkalaisia kun ovat sentään keksineet Pythagoran kolmionkin, ihan sikana. Hävettää.
Eihän tämä nykyinen lampaita kasvattava paimentolaiskansa joka nykyisen Kreikan paikalla asustaa voi olla kauempana muinaisista filosofeista kuin nyt ovat!
Se on ihan eri porukkaa, ja tyhmääkin kuin saappaat.
Vanhat uljaat kreikkalaisheimot/kansat tappoivat toisensa sodissa ja nämä nykyiset paimenet ovat jostakin hipsineet sinne tilalle.
Rikosuutiset ovat joskus harhaanjohtavia
Rikosuutiset ulkomaalaisten rikoksista ovat joskus harhaanjohtavia, jopa tekaistuja. Taannoin joku väitti tulleensa ulkomaalaisen raiskaamaksi, mutta perui sitten syytöksen. Tässä tuoreessa tapauksessa ulkomaalainen nainen väitti tulleensa polttomurhayrityksen uhriksi, mutta on perunut sittemmin puheensa. Rikos se taitaa olla kyllä lavastuskin:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011061713909590_uu.shtml
Yleensäkin Suomessa pidetään rasistisena viharikoksena vain suomalaisen tekemää ulkomaalaistaustaiseen tai etniseen vähemmistöön kohdistuvaa aggressiota. Tarkastellaanpa täältä löytyvää ns. Thorsin linkkilistaa, jossa bussikuskin mukiloijat ja raiskaajat ja vauvanpahoinpitelijät eivät tällä kertaa olekaan kantasuomalaisia. Ainakin ensimmäisessä linkissä voisi olla kyse maahanmuuttajien jäsentenvälisestä rasismista, koska riitaa haastettiin kulttuuritaustaiseen pukeutumiseen viitaten:
http://mikaeiramaaknfijv.puheenvuoro.uusisuomi.fi/74618-antirasistisikoj...
Suomi suosii rikollisuutta
Siinä johtopäätös artikkelista. Suomen hallitus hyväksyy ja sallii rikollisuuden harjoittamisen omassa maassaan. Ja on "yhteistyössä" valtion kanssa, siten sitä kunnioittaen, missä moraali rikollisuuspainotteista.
Suomi suosii rikollisuutta, laittomuutta, valehtelua ym Eun ja Euron tukemisen muodossa.
Oman maan ja kansalaisten turvallisuuden viisveisaamisesta puhumattakaan!
Sitäkö me haluamme!?
Alkaa kyllästyttämään...
Bideen , Thors'in ja kumppaneiden kaikki käy linja...
Ruotsinkieli Suomessa on laitettava vähemmistö kieleksi..
Niinkuin Saamenkielikin on..
Piste.
Tuota noin..
"Poliisin mukaan romanialaisten tekemä rikollisuus on pääosin ennalta suunniteltua ja järjestettyä toimintaa. Tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni romanikerjäläinen on osa järjestelmällistä ihmiskauppaa ja -riistoa, ei ole."
Siis TÄYSIN, 100%. Ei tänne tule tai täällä hengaile yksikään ilman päällikköjen lupaa.
Tutkiiko poliisi
Tutkiiko poliisi romanialaisten tukena olevan Vapaan liikkuvuuden osallisuutta ihmiskauppaan ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen?
"romaanit on Suomelle suuri rikkaus"
Mikali Tarja Haloseen on uskominen...
Ja sitä rikkautta on luvassa kymmenkertaisesti lisää kun rkpkokoomus pääsi valtaan, tahtipuikon heiluttajina kukkahattutädit Käteinen ja Thuurs.
Miksi jutun otsikko nostaa vain rikoksien määrän esiin?
Juttu on tärkeä. Miksi siis otsikossa nostetaan esille vain tuo rikosten kasvu eikä sen syytä, ihmiskauppaa. Selkeästi otsikossa olisi ollut tilaa: nyt sitä on mm. tuhlattu sanoihin "uutta tietoa", joka on ilmeistä, koska kyseessä on uutinen. Miksi ei "romanien rikokset moninkertaistuneet, syy ihmiskaupassa", "ihmiskauppa pakottaa romanit rikoksiin", "romanit pakotettu laittomuuksiin, rikosmäärä räjähtänyt", " tms. tms.
Tällainen otsikointi lietsoo vihaa romanikerjäläisiä kohtaan. Ottaako otsikon laatinut osavastuun jokaisesta lyönnistä ja potkusta, joka tämän seurauksena kohdistuu romanikerjäläisiin?
Uutta tietoa?
Mitä Suomen viranomaiset työssään tekevät, jos tämä on heille "uutta tietoa?"
Mitä tekevät tutkijat, jos tämä on heillekin "uutta tietoa?"
Mitä viranomaiset tai tutkijat ylipäätään tietävät enää?
No, tietysti sen että työpäivä alkaa kymmeneltä ja loppuu puoli kolmelta. Välissä kahden tunnin lounastauko.
Ei ihme että kukaan ei tiedä mitään, kun kukaan ei edes tee mitään.
Huumoria!
Romanialaiset romanit tulivat muka Suomeen töihin!
ÄLKÄÄ NYT JUMALAUTA NAURATTAKO!
Romanit tulivat tänne kerjäämään ja varastamaan ihan sukujensa perinteiden mukaisesti. Kaikkea ne liberaalit uskovat, muka ihmiskaupan uhreja!
Mietitäänpä alkujuuria
Mikkeliläiskepulainen paisuvaiskomissaari Olli Rehn ajoi kuin käärmettä pyssyyn uusien EU- valtioiden "hankkimiseksi". Hänen ansiostaan Bulgari ja Romania liittyivät EU: iin, vaikka eräistä perusedullelytyksistä ei ollut tietoakaan. Tällaisia ovat mm. valtava korruptio ja rempallaan oleva valtiontalous. Kuinka sinänsä on mahdollista, että kyseisten EU- maiden kansalaiset ovat anoneet Suomesta turvapaikkaa?!!?
EU:n perusrakenteissa ja laajentumisessa on jotakin perustavanlaatuista mätää.
Suomen suntautumisessa Bulgarian ja Romanian mustalaisiin ei ole mitään rasismia. Kyse on elintasopakolaisuudesta, joka Suomessa on tuomittu varsin yleisesti. Jos maalla ei ole varaa eikä mahdollisuuksia pitää huolta omista kansalaisistaan, silloin ei pidä liittyä Euroopan Unioniin.