Tässä on SDP:n tänään päättämä ministerilista: valtiovarainministeri Jutta Urpilainen, ulkoministeri Erkki Tuomioja, peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson, opetusministeri Jukka Gustafsson, työministeri Lauri Ihalainen, asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru.
SDP:n puheenjohtaja Urpilainen otti siis kuin ottikin hallituksen toiseksi painavimman salkun. Ennakkospekulaatioissa moni odotti, että hän olisi ryhtynyt ulkoministeriksi.
Yllättävintä SDP:n ministerilistassa on, että Jouni Backman ei kuulu joukkoon ja huomattavaa on myös, että eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma ei ole mukana Jyrki Kataisen (kok.) johtamassa hallituksessa. Miapetra Kumpula-Natrin nimi oli myös vilahdellut ministerispekulaatioissa, mutta hän jää ilman salkkua.
Heinäluomasta on tulossa eduskunnan puhemies. Paikka kuuluu perinteisesti eduskunnan toiseksi suurimmalle puolueelle, eli tällä kertaa demareille.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson oli puolueen varapuheenjohtajana itse oikeutettu ministerin postille. Myös SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainen on työministeriksi selkeä valinta.
Erkki Tuomioja on entisenä ulkoministerinä kokenut kehäkettu, mutta hänen avoin kriittisyytensä Yhdysvaltojen harjoittamaa ulkopolitiikkaa kohtaan on myrkkyä esimerkiksi monille kokoomuslaisille.
Tamperelainen Jukka Gustafsson on konkarikansanedustaja vuodesta 1987 ja sikäli luonteva valinta. Porista tuleva Krista Kiuru puolestaan on ryhmän yllättävin nimi. Alle 40-vuotias asunto- ja viestintäministeri on toisen kauden kansanedustaja.
SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner ei ole ministerilistalla, mikä tarkoittaa sitä, että tämä Urpilaisen hyvä ystävä jatkaa puoluetoimiston johtamista.
SDP teki ministerivalintansa Urpilaisen esityksestä.
Kokoomus valitsi ministerinsä aiemmin tänään. Myös sillä on kuusi salkkua 19:stä. Vasemmistoliitolla on kaksi paikkaa uudessa hallituksessa, vihreillä ja RKP:lla niinikään kaksi sekä kristillisdemokraateilla yksi.

Kommentit
Itkeäkö vai nauraako ...
Voi helvetti sentään! Täystuho alkaa maanantaina.
Maria Edith Guzenina-Richardson os. Stieren ent. Lindell
Peruspalveluministeriksi
:-((((((
Voe helevetti tosiaan
Tuomioja ulkoministeri!???
Kundihan on taistolainen taystuho! Viime kerralla taa villasukka ryssi lansisuhteet vuosiksi ja aikaansai niin paljon skismaa muuallakin ettei suomeen tullut kukaan edes valtiovierailulle muuta kuin rakkaat itanaapurimme. Taas paastaan suomettumaan seuraavaksi neljaksi vuodeksi eika rakenneta suhteita muualle kuin Moskovaan. Eiko sossukerhosta olisi loytynyt muita kuin menneisyyden vankeja tahan hommaan???
Zavidovo-Tuomioja
Ulkoministeriksi mies, joka ryssi kaiken, mihin koski. Tunnettu valehtelija, joka Zavidovo-oikeudenkäynnissä valehteli todistajana ja saattoi oman puolueensa ministerin liriin ja eroon tehtävistään. Optiopäättäjä parhaansa mukaan. Romantisoi maanpetturi-isoäitinsä tekemiset kirjaksi asti ja toverit jakoivat siitä sitten palkinnon.
Zavidovo-selkkaus saattoi koko Suomen vaaraan. Silti Tuomioja ei kerro, keneltä hän sai vuodettavat asiakirjat. Miten voi olla mahdollista, että maanpetosasiassa saa pitää tuollaiset tiedot itsellään? Että semmoinen ulkominiseri. Suomettumisen säilyttäjä ja konservaattori.
Rikokset taitavat olla
Rikokset taitavat olla vanhentuneita - vai ovatko?
Kansalaisluottamus mennyttä kumminkin.
Niin ovatko vanhentuneita?
Sehän riippuu aika lailla siitä, kuinka korkean tason vuotaja antoi ne paperit. Jos siitä tulee törkeä maanpetos, Tuomioja osallistuu siihen jatkuvasti salaamalla papereiden antajan. Törkeä maanpetos ei tietääkseni vanhene.
Mutta kuten sanoit, luottamus on mennyt, ja se voi mennä vain kerran.
Happamia, happamia..
sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Mila F tuskin on koskaan tavannutkaan Tuomiojaa ja päästelee varmoja mielipiteitään.
Hellanlettas sentään!
Zavidovo
Kai nyt pitäisi sen verran tajuta, että Zavidovo-jutussa eivät olleet keskeistä vuotajat, vaan ennen kaikkea se, että Kekkosen käänsi jutun omaksi hyväkseen ja varmisti näin poikkeuslain läpimenon eduskunnassa.
Taso nousee
mielestäni edeltäjään nähden,ihan fiksu mies vaikka sossu onkin,panee Stubbin solmuun mennen tullen finanssi-ym. asioissa.Jenkkien toimintaa "maailman poliisina" pitää uskaltaa kyseenalaistaa eikä kumarrella kaikin tavoin.Nyt ei ole kukkopoikien aika tässä maailman tilanteessa..Vuosi sitten Kreikan tilanteen näki ja sanoi että ilman velkasaneerausta ei nouse maa.
Taso laskee
Nelja vuotta takapakkia luvassa. Ei tallaisia ankyroita joilla ei ole tippaakaan sosiaalisia taitoja ja joilla on taysin varittynyt maailmankuva voi paastaa hoitamaan GLOBAALEJA suhteita. Suhteet lanteen ovat ihan yhta tarkeat kuin itaan, mutta viime kerralla mentiin taman kundin johdolla niin syvalle suohon kuin voitiin. Havettaa jo etukateen.
Hyvyys mitataan Suomessa aina siten, onko hyvät suhteet
Israeliin ja USA:han! Onhan sellaisessa tietysti puolensa, mutta ei sekään kaikkea kerro.
Mielestäni Erkki diplomaatin poikana osaa kulkea keskitietä, osaa vielä sujuvasti ranskaa mikä on harvinainen taito Suomessa, joten on luultavaa hän luo hyvät suhteet EU:n johtavaan valtioon luontevasti. Olisiko siihen virkaan löytynyt PerSuista yhtä sujuva kaveri!
Älyä Erkillä on enemmän kuin koko porvarihallituksella oli yhteensä. Hänen nuoruutensa rassaa yhä monia, mutta mies on monessa liemessa keitetty, joten siitä ei ole haittaa.
Enpa ole
Liiemmin lukenut suomalaisista lehdista israelin ja jenkkilan suhteiden tarkeydesta. Tamahan on suomessa tabu, josta ei voi puhua ilman totaalista leimautumista. Venajan suhteista saakin lukea sitten lahes paivittain joten en nyt ihan ymmarra mista otat pointtisi.
Kirjoitat ilmeisesti maasta missä ääkköset ovat tuntemattomia
saanko arvata, että olet amerikansuomalainen ja hehkuttelet sikäläisten ilmaislehtien perusteella missä mennään!
USA:han on tiedonvälityksen kehitysmaa esim Eurooppaan verrattuna, ja lehdenlukutaito on maassa hyvin vähäistä.
USA:n rajojen ulkopuolella maailmaa ei juuri ole ja siitäkin on hyvin hatarat tiedot.
Puhun nyt lähinnä siitä kritiikistä jota kohdistettu Erkkiin. Hänen suhdettaan Israeliin jne.
Venäjä-korttia ei enää Suomessa tuskin kukaan kehtaa heiluttaa tai se herättää lähinnä hilpeyttä
Tulihan se sielta
Osoitit muuten kommenttini leimaantumisesta juuri todeksi, bravo! Eipa tarvinnut kuin pintaa raapaista kun ennakkoluulot tuli kehiin. Ja juu, kirjoitan Suomen ulkopuolelta - onneksi - mutta en sentaan jenkkilasta, vaikka kirjoituksesi perusteella niin olisit kovasti toivonutkin.
Raaputit itse jotakin kauhistellessasi Erkkiä ja hänen ns
länsisuhteita. Sitä ei normaalisti tee kukaan jolla ei ole oma lehmä ojassa, who cares!
Yleisesti ottaen Suomen ja USA:n suhteet ovat erinomaiset, mutta niin ne ovat muihinkin maihin. Slovenian suhteet ovat hieman kuralla, kun myyntitaidottomat suomalaiset ovat ilmeisesti käyttäneet lahjomaa hyväkseen saadakseen aseita kaupaksi!
Eikä jenkkien tietämöttömyys muusta maailmasta ole mikään ennakkoluulo vaan silkka faktatieto! Mutta sellaiseksihan tämä maailma tuppaa menemään muuallakin, eli paljon Kabanossi nyt taas maksoikaan tarjouksessa! Sinne.
Mainosviestit valtaa kaiken tiedotuksen.
Naän ulkosuomalaisena
Tuomiojan valinta vaikuttaa vähintään virheeltä. On suuri sääli, että Stubin luomat hyvät suhteet USA:an valuvat hukkaan. Kukaan ei voi kiistää etteikö Tuomioja olisi älykäs, mutta äly ei tarkoita ulkopoliittista viisautta, jota häneltä ikävä kyllä länsisuhteiden hoitamisessa puuttuu, huolimatta aiemmastta kokemuksesta. Kokoomus tooimi erittäin vastuuttomasti niellen kaiken mitä SDP syötti. Suurin voittaja oli heikoin lenkki...
Puhut asiaa. Tuomiojan
Puhut asiaa. Tuomiojan mukana laskeutuu jälleen rautaesirippu keskelle Atlantia. Suomi eristäytyy Tuomiojan johdolla, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. Miksi näin annettiin jälleen tapahtua.
EU:ssa jäsenmaat eivät suoraan johda kaikkia ulkopoliittisia
neuvotteluita, vaan lähinnä kauppasuhteita.
Suomen ulkoministerin mielipide tulee olla aina ristiriidaton EU:n yleisen mielipiteen kanssa, muuten tulee sanomista.
Malttais nyt Eki olla sanomatta, vaikka kuinka kiukuttaa!
Valitettavasti Erkki parka
Valitettavasti Erkki parka ei voi luonteelleen mitään. Vanhat 60-luvun USA:n ja lännen vastaiset mielipiteet muhivat edelleen liian vahvoina Erkin päässä. Hän kun luulee olevansa korvaamaton maamme ulkosuhteiden hoidossa unohtaen, että Neukkila ja DDR ovat kadonneet.
Parivaljakko T.H ja E.T vievät meidän jälleen kauas läntisistä suhteistamme. Tilalle tulevat Kuubat, Chilet, Perut ja muut vahvasti kommunistijohtoiset valtiot. Suomi teki erittäin pahan virheen. Hyvät lännen suhteet pilataan jälleen hetkessä. Sääli.
Mielestäni vedät mutkat suoriksi. Samapa se, mutta haluaisin
todeta, että Erkki on kasvanut lapsuutensa diplomaattiperheessä eläen ulkomailla pidempään kuin moni suomalainen. Hänelle on tullut meilkein äidinmaidossa mukana käsitys siitä, että asioita hoidellaan diplomatialla, rauhanomaisin menetelmin. Siksi hänestä kasvoi pasifisti, sodan vastustaja.
Siksi näen hänet suhteessa USA:han nimen omaan sellaisena agenttina joka arvioi vastapuolen kykyjä ratkoa ongelmia vain asein, huonona kumppanina. Muuten ekonomina hänellä tuskin mitään itse markkinataloutta vastaan, päinvastoin. Se on hyvä ja toimiva järjestelmä.
Niinpä niin. Minne ovat
Niinpä niin. Minne ovat diplomaattiperheen opit hävinneet. Perhetausta oli näille nykyvasemmiston edustajille myrkkyä. Tunnen monta ns diplomaattiperheen vekaraa, jotka kasvoivat 60-70-lukujen taistolaishuumassa Kekkosen hyvässä huomassa. Perhetausta oli osa syy tähän äärivasemmistohurahtamiseen.
He ovat jatkaneet hurahtamistaan läpi koko elämänsä unohtaen,että tässä välillä maailma on muuttunut. Jaa niin onhan uutena vahvana kommunismin kotina, maailman häirikkönä ilmaantunut Pohjois-Korea. Kuinkahan pian siitä tulee E.T:n lempilapsi ja tärkeä yhteistyökumppani Suomelle.
No sahan olet
taalla Eestissa ja varmaan Lasnamaelta kirjoittelet..heheh.
Virossa olisin
mielelläni ja tulen ehdottomasti käymään siellä Suomeen tullessani. Asun Aasiassa ja nyt täällä kello on 3 aamusella, joten aika painua koisimaan. Lasnamäki ei oikein kiinnosta, tosin Narva kiinnostaa vielä vähemmän:))
Ei kai nyt sentään
Taistolaiset aikoinaan olivat aivan joitakin muita, eeronen. Tuomioja oli erinomainen ulkoministeri. Bushin sotatoimia ei kehunut moni muukaan. Eeronen ehkä.
Ja Moskovaan on parhaat suhteet Kokoomuksella, jonka veljespuolue on siellä nykyään vallassa. Neuvostoliittoa kun ei enää ole, eeronen. Eikä ole taistolaisiaan. Heidän kulta-aikansa oli 70-luvulla.
Tuomioja hyva ulkoministeri?
Jos kriteerit asetetaan siten etta ulkoministerin on hoidettava suhteet itanaapuriin mutta ei muualle, niin siina tapauksessa olen samaa mielta. Mutta jos toimenkuvaan kuuluu muutakin kuin venalaisten miellyttaminen, niin sorry, siina Erkki mokasi taysin, milla tahansa mittarilla katsottuna.
Ja mita taistolaisuuteen tulee, niin se uskoo ken haluaa. Eikos juuri arvon arvojohtaja ja presidenttimmekin - joka tunnetusti kuuluu samaan sakkiin kuin erkki - taannoin mm. osallistunut ainoastaan punaisten kaatuneiden muistotilaisuuteen ja sen jalkeen ilmoittanut medialle etta "kyllahan te tiedatte mika tausta minulla on". Syvassa nayttaa istuvan.
Maalaat leveällä pensselillä - sinun kanssasi on siksi vaikea
keskustella kun kaikki joko ovat enkeleitä tai taistolaisia. Mitään ei ole siinä välissä. Ei kovin hedelmällistä eikä kovin "antavaa".
Ala hyva mies ala murjottamaan.
Tama nyt vaan sattuu olemaan mielipiteeni erkista, olenhan pensseli-seta.
Tarvitsee varmaan harkita nimen vaihtoa.
Erkki on VTT ja ekonomi
kykyjä vaikka muille jakaa. Hänen pätevyttään on turha kyseenalaistaa olematta itse pätevä sellaista arvioimaan
Koulutus ei ole tae ...
... viisaudesta.
Ekonomi merkonomi tai muuten reipas poika saa yleensä
töitä. Totta. Viisaus on vaikea määritellä. Sitä tulee yleensä iän myötä, mutta eikös eki ole melkein ikäpressa hallituksessa? Siis
Työllistääpä hyvinkin
Koulutus lisää tietämystä ja tietävä työllistyy. Olemme samaa mieltä kuitenkin viisaudesta? Kaikille ei edes ikä lisää viisautta. Mikä sitten lisää viisautta? Olen nähnyt monen itseäni nuoremman kehittyvän viisaaksi elämän kolhuissa, mutta se on edellyttänyt nöyrtymistä ja virheidensä hyväksymistä sekä virheistään oppimista. Eduksi on selvästi jonkinlainen kyky nauraa omille puutteilleen tai höpsöyksilleen ja asenne, ettei pidä itseään maailman napana.
Tuomioja on monessa liemessä keitetty ihminen ja tietää varmasti paljon. Hyvää viisauden pohjaa. Mutta miksi en näe hänessä nöyryyttä maailman edessä? Tuomioja on edelleen omasta mielestään maailman napa - ainakin blogitekstien perusteella.
Koetin tiivistää asian, mikä ei tee sille oikeutta tai paranna sen ymmärrettävyyttä. Toivottavasti osasin antaa edes idun siitä, mitä yritän kertoa.
Mitkä olivat ne erinomaiset teot?
USA:n sättiminen? Libanonissa mokaaminen - ai niin, sehän oli menestys se. Ainakin suomalaisen lehdistön mukaan. Ranskan presidentti sanoi, että Tuomioja on täysi nolla. Mistähän se johtui?
Tuomiojalla ei ole kuin sosialistinen internationaali, jonka kokouksissa hän tapaa tovereita. Muihin yhteyksiä sitten ei olekaan. Miten suhteet Saksaan, Ranskaan, Kiinaan, Intiaan, Iso-Britanniaan ... onko edes päiväkahvilla käyty?
sama Chirac ylisti taas Matti Vanhasta EU:n seksikkäimmäksi
ministeriksi! Voiko tällaista sutkaittelijaa enää ottaa kukaan vakavasti.
Sitä paitsi ei ole kaukana että äijä joutuu kohtpuoleen häkkiin. Läpeensä epärehellinen ukko, sanovat!
Chirac joutuu häkkiin
miksi? Onko soisialistisella salakankeella jotain erityistietoa miksi näin käy vai perustuuko väittämä valheeseen kuin kaikki muutkin miehen höpinät?
Puhu vain asiaa, äläkä mustamaalaa täällä muita kirjoittajia!
"Syytteet Chiracia ja yhdeksää muuta vastaajaa vastaan luettiin pariisilaisessa oikeudessa.
Oikeusprosessi voi keskeytyä kuukausiksi, jos tuomari päättää viedä tapauksen perustuslakituomioistuimen harkittavaksi. Yksi vastaajista on vaatinut käsittelyä perustuslakituomioistuimessa, koska hänen mukaansa osa syytteistä on vanhentuneita.
Chirac on epäiltynä korruptiojutussa, joka liittyy hänen kauteensa Pariisin kaupunginjohtajana vuosina 1977-1995.
Chiracia syytetään julkisten varojen väärinkäytöstä. Hänen on epäilty perustaneen kuvitteellisia virkoja ystävilleen sekä liittolaisilleen 1990-luvun alussa.
Presidentin asema toi Chiracille syytesuojan vuosille 1995-2007.
STT-AFP-REUTERS"
Sinun tiedoillasi ei kannata edes yrittää hevostella!
Tarkoitatkos ...
... että Chirac vain kateuttaan Vanhas-Mattia vähän tölväisi? Jospa Chirac'lla ei ollut käynyt flaksi netissä eikä kotirouvien parissa ja mitä niitä nyt olikaan ...
Tuomiojan puoluekanta
"Kundihan on taistolainen taystuho!"
Tuo on joko tahallista valehtelua tai täydellistä tietämättömyyttä.
Tuomioja ei ole koskaan ollut taistolainen, tai revari, tai edes SKDL:läinen, vaan koko ajan SDP:n jäsen.
Mikäs siinä
Ainahan naiset ovat lompsan päällä istuneet!
Väärä sitaatti -
miehet istuvat aina bärstaskussa olevan lomapakkonsa päällä - mutta naiset suorastaan pankin päällä.
Voi ei
En olisi halunnut Urpilaista valtiovarainministeriksi. Siinä hommassa tarvitaan rationaalisuutta. Arvojohtajana Urpilainen olisi sopinut paremmin ulkoministeriksi.
Hyvähän on näinkin
Kun Tuomioja oli edellisen kerran ulkoministerinä sai ulkoministeriö koko ajan selitellä hänen töräytyksiään paremmin päin. Mieluummin Heinäluoma valtionvarainministeriksi, Urpilainen ulkoministeriksi ja Tuomioja "ihan vaan" kansanedustajaksi.
P....n nuolijaako
Ulkoministeriksi kaipaatte..Toiset sanoo ja toiset "selittelee",olisi joku savolainen pitänyt varmaan valita.
Ei Erkki vaan ne muut
Tuomioja on ilmeisen fiksu ja arvostettu kaveri. Ongelmana on Erkin maine. kaikissa läntisissä tiedustelupalveluiden papereissa Erkin kohdalla on varoitusmerkki. Vaikka kyseessä olisi kuinka fiksu ja filmaattinen kaveri, niin ongelmaksi muodostuu etta Erkki ei vaan ole SOPIVA. Väärä valinta, kaikki se työ mitä Stubb & co tekivät nuorentaakseen ministeriön imagoa ja luodakseen suhteen länteen, uhkaa nyt valua hukkaan.
Tässä ei syy ole itse pelaajan (Erkin) joka on erinomainen pelaaja. Syy on joukkueen johdon / valmentajien, jotka nyt ovat pistäneet kaverin ihan väärään paikkaan (kuulantyöntäjän aitajuoksijaksi). Tuomioja olisi voinut olla erinomaisen hyvä valinta miksi tahansa muuksi ministeriksi, mutta ulkoministerinä hän on punainen vaate liian moneen suuntaan.
Tässä valinnassa puuttui kokeneen valmentajan silmä.
Uudet vaalit
Eiköhän uudet vaalit ole jo syksyllä. Eu kupru puhjennee jo kun Saksan perustuslakituomioistuin antaa tuomion Kreikka tukien laillisuudesta...
Virkamiehet vienyt tähänkin asti
Joten otetaan rauhallisesti.
näin juuri. VVM:lle annetaan kaikki luvut valmiiksi laskettuina
paperille, ei tartte muuta kuin sujuva sisälukutaito niin maailma pelastuu.
Valtiovarainministeri, sehän on helpoin homma
sulle, mulle, sulle mulle...., ja kysyä aina voi, jos ei tiedä.
Miten se Gustafsson sieltä ministeriaitiosta huutelee
muiden puheiden päälle.
Ei mitenkään
Nyt menetimme Eduskunnan kyselytuntien paatoksillimman annin. Kyllä Gustafssonnilla oli salin paras lavashow.
Ei ole menetetty
siitä pitää huolen eduskunnan kyselytunnit. Show jatkuu.
Kuka sitä jatkaa
Pekkarinen vai perussuomalaiset? Veltto-Virtanen on tässä suhteeessa tamperelaisista vasta toinen.
Älähän huoli
kyllä suuresta salista kyselyjä löytyy puolueesta kuin puolueesta. Voihan tuo olla vaikka kokkari.
Kustestiina ylioppilas!
Tämä Kustestiina on korkeasti koulutettu ylioppias!
Kaikkihan sen tiedämme että ylioppilastutkinto antaa hyvät mahdollisuudet ministeripostin hoitoon. Tämän lisäksi hän on toiminut kuuluttajana jollain musiikki kanvalla!
Valtiovarainministerin arviota en voi edes tehdä.
Tämä juttu on jo niiiiin syvältä, ettei sitä voi kommentoida ilman että kirjoitus poistetaan!
kuolemattomia muiden ylioppilaiden kommentit; # 1
Turun puolest. "Atomivoimaloita ei pidä rakentaa enää mannerlaaatoille"! Kun toimittaja hieman hämmästeli ajatelmaa..
"vasta-argumentti.. kyll mä jotakin asiast tierän - olenhan mä sentäs ylioppilas!"
Ylioppilas - aliarvostettava?
Ymmärtääkseni yo-tutkinto on ihan luonnollinen vaihe akateemisiin jatko-opintohin. Salakankeen yo-kommentit vaikuttavat kohtuulliselta luokkavihalta... Haloo tahvo - punaiset hävisivät vapausssodan ja hyväksy se!
Toki minä tiedän,
olenhan minäkin jopa ylioppilas! :)
Koululuokkavihaa tunnen toki hieman.
Mutta joka vanhoja kaivelee sitä tikulla silmään...mitäpä menneistä
Gustafsson opettaa
Kustu opettaa kaikki Suomen lapset lausumaan r-kirjaimen kauniisti.
Murikka-opiston entinen rehtori opetti aikoinaan metallimiehiä laikkoilemaan,hiomalla hyviä strategioita lahtarityönantajien kiristämiseksi.
Tulen kyyykyttämään teitä JyrkiBoyn kanssa
Tulen kyykyttämään Teitä Suomalaiset Jyrki Boyn kanssa
tv, Jutta http://www.wellu.org/jutta.jpg
Turvatakuiden torppaaja
Tuomioja on ulkoministerinä häirinnyt Suomen etua aiemminkin. Nyt vain pitää toivoa, että tämä hallitus kaatuu alta aikayksikön.
Ei, ei, ei!
Älä ny semmosia toivo, hyvä mies! Tuomioja on kyllä väärä valinta ulkoministeriksi.
Kalliit olivat lunnaat
Jo ennakoon oli pelättävissä, että Kataisen tie pääministeriksi merkitsisi kalliita lunnaita. Ja niin kävi veronmaksajille, kunnille, sairaille, vaivaisille jne.
Kaupan oli myös Suomen moderni ulkopiittinen linja, joka myytiin demareiden yhdelle vanhimmista pieruista eli Tuomiojalle, joka edustaa kaikkien vastarannan kiiskien äitiä ulkopitiikassaan, mutta ei se mitään, kun kataisesta tuli pääministeri.
Demarit
Demareilla oli elämänsä tilaisuus kiristää kokoomusta, sillä jos nyt ei olisi onnituttu, niin ja demarista olisi tullut pääministeri. Ja sen huomaa tuloksesta. Tuomioja ulkoministerinä ja ne muut. Voi hyvä sylvi. Miten pitäisi oikein äänestää, jotta tulisi toinen porukka valtaan.
Sairas tilanne
Esimerkiksi Ihalainen "työ"ministeriksi on pahinta myrkkyä mitä työttömille voi syöttää. Tai edes työllisyydelle.
Mafiamies ministerinä.
Tämä on sairaan hallituksen sairain piste.
Mutta
Olisihan demarien ministeriryhmässä paljonkin kritisoitavaa ja jopa naureskeltavaa. Jätän sen muille; olenhan huhtikuun vaaleissa antanut ääneni juuri SDP:lle.
Työmarkkinakonkari Lauri Ihalaisen nimittäminen hallituksen jäseneksi saattaa osoittautua viisaaksi ratkaisuksi. Uskon Ihalaisen rauhoittavan ilmapiiriä esimerkiksi niillä avainaloilla, jotka ovat viime vuosina hoiperrelleet työtaistelusta toiseen. Laurilla jos kenellä on verkosto valmiina! Mies joka oli vahvasti ehdolla jopa valtakunnansovittelijaksi, osannee purkaa useimmat lakkopommit etukäteen.
Hieno hallitus
Terijoki 2
Pukki kaalimaan vartijaksi
SAK:n entinen puh.joht työministeriksi.Siinä se työelämä uudistuu.SAK vastustaa kaikkea uudistamista;puolustaa vakituisessa työssäolevien suurten ikäluokkien etuja.SAK:n solidaarisuus on sitä, että toiset mieluummin irtisanotaan ja jäljellejääneet jatkavat entisillä ehdoilla kuin , että kaikkien etuja karsittaisiin ja työpaikat säilyisivät.Saksa on noussut etuja karsimalla viime vuosina.Toivottavasti myös meillä.
Holkerin hallitus totteli täysin SAK:n neuvoja kaikessa
kuinkas kävikään! Suomen historian tähän asti syvin lama.
Se siitä Kokoomuspäämisterin ja SAK:n kesäkihloista - se ei hyvää tiiä
Paluu ummehtuneisuuteen
Vieläkö tämäkin piti nähdä: muinaismuisto Tuomioja ulkomisiterinä. Ei uskoisi, että muutosvaalit tuottivatkin suuren taantumuksen.
Jajajajajajaja
Sama se ketä ministereinä on yhteistyötä etujärjestöjen kanssa edustamassa.
Vasemmisto on tuhonnut Portugalin ja Espanjan taloudet, nyt säilyttäjäsuomi ajetaan alas velkarallin tahdissa.
Muutos
On hyvää ironiaa. Nyt tuli iso jytky ja muutos.
Investointeja
Ei näy, satamissa ei nosturi käy.
Gustu opetusministerinä ...
Kuka luki Gustun blogin silloin, kun demarit heitettiin ulos hallitusneuvotteluista?
Gustu bloggasi, että kävin hakemassa paperitkin pois toisten käytöstä ennen lähtöäni. Yrityspuolellakin on näitä kostajia, jotka irtisanouduttuaan/irtisanottua hävittävät paperit, tuhoavat tiedostot ja sotkevat systeemit pikkuisen mielensä tyydyttämiseksi. http://jukkagustafsson.puheenvuoro.uusisuomi.fi/75290-hallituspeli%C3%A4...
Gustu opetusministerinä merkitsee siis kaunan ja kostamisrakenteen istuttamista ministeriöön. Jos joku on Gustua lahjakkaampi, hänet potkitaan pihalle, sillä Gustun täytyy aina näyttää parhaimmalta ja Gustun ajatusten on oltava kirkkaimpia.
Konepuusepästä ministeriksi, komea kaari
"Koulutukseltaan Gustafsson on yhteiskuntatieteen maisteri. Ennen uraansa kansanedustajana Gustafsson työskenteli konepuuseppänä, koulutussuunnittelijana sekä Murikka-opiston rehtorina."
Hyvä koulutus ja pitkä tie
Koulutus ja monen uran näkeminen osoittaa hyvää pitkäjänteisyyttä. Se on erinomaista. Mutta henkisen puolen kehitys kuuluu myös opetusministeriön alaan. Miten ihmeessä opetusministeri voi olla sellaista tyyppiä, joka vie toisilta paperitkin pöydältä, jos neuvottelut menevät ryppyyn? Eivätkö ne paperit olleetkaan työajalla tehtyjä ja valtion hyväksi suunniteltuja? Gustun henkilökohtaista omaisuutta?
Se käytös osoittaa sellaista henkistä kehittymättömyyttä, ettei sellaisen harrastaja pysty näkemään toisten lahjakkuuksia ja tarpeita, koska oman egon pitäisi aina olla korkeammalla. Surkea viritys opetusministeriksi.
Hän lahjotti joutavat yt-neuvottelupaperit kai lähikorttelin
päiväkodille kuten Kankaan paperitehdas teki Jyväskylässä.
Suttupaperiua sadaksi vuodeksi
Kustua lahjakkaammat ulos?
Silloin pitää tyhjentää koko ministeriö.
Ääliö ministerinä. Se kertoo SDP:n lahjattomuusvarannosta paljon.
Kuvottavaa
En paremmin osaa sanoa ja hyi helvetti päälle! Miten tämä on mahdollista porvarillisessa maassa??!! Nyt herätys porvarispuolueet ja yhteisiin pöytiin. Yksituumaisuutta kaipaavat kaikki teitä äänestäneet. Ei asioita ja varsinkaan omaa aatetta edistetä tälläisellä pelillä jossa vasemmistolle annetaan tilaa, sen se kyllä käyttää heti ja omat verkot heiluu!
Tosi Porvarilla ei ole
yleensä verokirjaa,duunareilla se on oltava!Pitäskö tutkia kuinka "porvarillinen" Suomi oikeastaan on!?Omistavaa luokkaa löytyy tuolta RKP:n riveistä,Kokoomuskin on pikkuvirkamiesten puolue lisättynä muutamalla yrittäjällä..
Onneksi ei sentään Jungneria
silti kouluttamatonta porukkaa päästetty pitkälle.
Ja vanhat änkyrät piti vetää esiin... juuri kun ulkopolitiikka ja ulkoministeriö oli freesattu, miltei päästy koulu-uudistukseen ja juuri kun työmarkkinoilla tarvittaisiin kipeästi uusia otteita vrt. Ruotsi, Viro ja Saksa, samoin rehellistä harmaan talouden tunnustamista. SAKlainen Ihalainenko lähtee uudistamaan työelämään? Urpilainenko pistää talouden rattaat liikkeelle? KOvin hiljaa olivat Sailas ja Liikanen jo demareiden vaalikampanjan aikana. Taisivat asiantuntijat olla hiukka eri linjoilla kuin puolue.
UUdet vaalit! Mutta mitä puoluetta tässä enää uskaltaa äänestää.
Eduskunta puoleen määrään ja kansanedustajille sellainen palkka, että saadaan koulutettuja, sivistyneitä ihmisiä edustamaan tätä laiskaa tukienvaraan jättäytyvää kansaa.
Missä on Kokoomuksen selkäranka?
Paasikivi sanoisi:
Tämä on hirmuista.
Hyytelöä
Mutta hyytelöhän koostuu monista osasista.Tuomioja on hyvä valinta,nykyisessä taloustilanteessa.Mitä sitä köyhien ja velkaisten valtioiden kanssa seurustelee.Kyllä Katainen ja Urpilainen vie kaikki rahat mitä Suomesta löytyy,Euroopan sijoittajille ja pankeille.Näyttää siltä,että kolmet vaalit on tulossa,melko lähekkäin.
Erkki on porukan harvoja ekonomeja!
siis ymmärtää valtiontaloutta paremmin kuin peruskoulun opettajat
Erkki on hallituksen älykkäin
ja koulutetuin ihminen. Tämä ei kuitenkaan tee hänestä maamme kannalta hyvää ulkoministeriä. Ulkoministerin tehtävä ei ole toimia maailmanlaajuisena unilukkarina - erityisesti painottaen negatiivia asioita USA:n liittyen.
Voisitko laatia hänelle ihan omat työtehtävät?
jos Sinua kovasti pelottaa siellä Hongkongissa leluagenttina kuinka businekset kärsii?
Turha täällä on Tuomiojan älykkyydestä jaaritella
Faktaa on se miten hän hoiti edellisen postinsa ulkoministerinä ja siitä ajasta ei moni häntä ole kiitellyt,
paitsi tietysti oma porukka.
Mikäpä minä olen demareita puolustamaan koska en ole demari,
mutta tasapuolisuuden nimissä voisi sitten tutkailla kaikkien edellisten ulkoministereiden touhuja...Ahti Karjalainen, Tarja Halonen, A Stubb jne eikö?
Ymmärtääkseni ekin kritiikki on koskenut sellaisia valtioita, jotka ovat politiikassaan kovin sotaisia! Jos olen väärässä, korjaa virheeni! ja anna oikeaa faktaa meille kaikille!
Täällähän
tuntuu olevan oikein luuserien kerho kommentoimassa ministerivalintoja! Kateus voittaa kiimankin Suomessa..täällä se tulee esiin todella hyvin!Jatkakaa maisterit ym. valitsemallanne polulla...
Yhteistä näille kaikille
Yhteistä näille kaikille demariministereille on, että joko he ovat täysin pihalla vastuualueestaan (esim. Urpilainen) tai heidän meriittinsä ovat kammottavan huonot (Tuomioja).
Nyt on kyllä oikeasti niin, että Venäjäön etupiirissä ollaan ja syvällä. Toivon vilpittömästi hallituksen kaatumista ihan jo siksi, että kansallisnen turvallisuusriski Erkki Tuomioja saadaan pois tihutöitään tekemästä.
On niitä toki muitakin syitä.
Meillä on fantastinen fanaatikko pääministerinä
Meillä on fantastinen fanaatikko pääministerinä seuraavat neljä vuotta. Hän kyllä määrää napakasti Urpilaista lapiomaan suomalaisten veromarkat kolmelta seuraavaltakin sukupolvelta Euroopan pankkien ja EU huijareiden tileille.
Olkaa nyt vain tyytyväisiä siellä Hyvä Veli tukiryhmässä, Kokoomuksessa ja Keskustassa.
Kolmen puolueen diktatuuri on se todellinen uhkakuva Suomelle, SDP, Kokoomus ja Keskustapuolue yhdessä tuumin RKP:n johdolla sen todellisen kammottavan uhkakuvan Suomen tulevaisuudelle piirtää ja on jo piirtänyt!
Jaksetaan(ko) vielä
Nyt pidetään järki kädessä, tämä irvokkuus tulee saamaan arvoisensa lopun.
Ollaan hiljaa, saadaan kalaa... sano pappa
Luetaan ajankuluksi vaalikonetta, sen mukaan 3/4 ehdokkaista vastustaa nykymenoa, joku taitaa valehdella.
Valehteliko oma ehdokkaasi ?
Eduskunnan kyselytunneista
Eduskunnan kyselytunneista on tulossa mielenkiintoista katsottavaa TV-katsojille, kun Katainen ja Urpilainen istuvat vierekkäin ministeriaitiossa ja salissa istuu vahva perussuomalainen oppositio. Valtiovarainministeri Urpilaisella tulee riittämään ”puuhaa” hänen puolustaessaan hallituksen rahanjakoa kriisimaihin.
Ennen vaaleja SDP vastusti voimakkaasti lainarahan ja lainatakuiden ”lapioimista” kriisimaihin. Tämä tuli selvästi ja täysin kiistattomasti esille Eduskunnan kyselytunneilla mm. itse Urpilaisen ja Heinäluoman suulla. Sic transit gloria mundi.
Demarit pohjamudassa - työtä tekeville ei tiedossa armoa
Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kesäkuussa 2011 nimeämät ministeriehdokkaat eivät täytä useiden henkilöiden kohdalta ministerin ammatin ja vastuun edellyttämiä kohtuullisen osaamisen ja kokemuksen vaatimuksia veronmaksajia kohtaan:
1) Maria Guzenina-Richardsson peruspalveluministerinä ?
11.000 euroa kuussa + joistain syystä hallituksneuvottelujen aikana sovittu viiden (5) prosentin palkankorotus ministereille, nyt henkilölle, jolla joko on ylioppilastodistus, mutta ei itse muista mistä koulusta, tai sitten ei ole ylioppilastodistusta, mutta väittää että on.
Yleisradiossa esiintynyt ja Yleisradiosta palkkaa tai palkkioita nostanut viihdetoimittaja ja Euroviisulaulukilpailun selostaja.
Samaa osaamistasoa kuin Anni Sinnemäki (vihr,) ? Tiedossa lisää pastaohjeita naistenlehdissä ?
2) Erkki Tuomioja
Lasku 164.000 euroa lennosta yksityissuihkukoneella Intiaan köyhyyskokoukseen, jossa ei käyttänyt yhtään puheenvuoroa. Jos olisi ollut jotain sanottavaa, niin paikallinen Suomen suurlähettiläs olisi hyvin voinut hyvin pitää puheen ja säästää veronmaksajien rahat.
Ei tällainen Erkki Tuomiojaa haittaa - tämä on taskurahaa jopa sen 200 miljardin markan (33 miljardia euroa) rinnalla joka hänen johdollaan hävittiin vuosina 1999-2000, kun jätettiin Soneran osakkeet myymättä oikeaan aikaan. Huomattava osa Suomen valtion silloisesta valtion velasta olisi voitu maksaa pois. Tuomioja vastusti Soneran yksityistämistä ja tätä laskua maksetaan nyt seuraavat 100 vuotta.
3) Jutta Urpilainen
Onko muuta pätevyyttä valtionvarainministeriksi kun se, että on nainen ?
4) Lauri Ihalainen
Tehnyt pitkän uran, mutta ei itse luonut koskaan yhtään uutta taloudellisesti kannattavaa työpaikkaa.
Mitä Ihalainen on tehnyt laittomien lakkojen sopimussakkojen nostamiseksi vastaamaan vähintään laittoman sopimusrikkomuksen yrityksen asiakkaille aiheutettamaa vahinkoa ?
Nykyinen maksimi 20.000 euroa Työtuomioistuimen sakkoa ei kata edes lakiasiainkuluja. Kun 3.500 matkalaukkua pysäytetään kiusantekona omaa työtään tekeville matkustajille, on työtuomistuimen lailla rajoitettu korvaus kiusanteosta, Suomen kilpailukyvyn heikentämisestä, ja yritysten sijoitusten siirtymisestä ulkomaille, korkeintaan 5,7 euroa ilman laukkua jäänyttä asiakasta kohden.
Tämä siksi, että nämä SAK:n jäsenet vaativat nyt ilmaisia tai lähes ilmaisia lentomatkoja osaksi työetujaan !
Herääko Ihalainen todellisuuteen, vai pistääkö ministerin palkan taskuunsa ja on vain hiljaa kuten tähänkin asti ?
Aion pitää pitkän hiljaisen hetken ja kunnioitaaa niitä edesmenneitä ministereitä, jota valittiin Suomessa aikanaan pätevyyden mukaan.
Olisiko Suomi vielä itsenäinen valtion jos tämä porukka olisi kantanut ministerivastuuta esimerkiksi vuonna 1939 ?
Muutosvoima
taisi jäädä suutariksi, kun ei haluttu ottaa vastuuta puheistaan ennen vaaleja.
Näin se vaan toimii tämä demokratia. Ne, jotka haluavat ottaa vastuuta ja sillä tavalla vaikuttaa, myös ovat vallassa. Muut uikuttavat vieressä:-))
Nimet muuttuu vain ja niillä peitetään . . .
Eipä täälläkään enää puhuta Urpu Räksyn leikkauslistoista.
Nimet muuttuu vain ja niillä peitetään ettei mikään muutu
Tp. hesari sentään kainosti Urpilaisen säästötavoitteista.
RKP on Suomen suurin puolue. Otteita hallitusohjelmasta:
RKP taitaa olla Suomen suurin puolue. Kokoomus oli ennen vanhaan suomalaisuuspuolue. Nykyään se on RKPn jatke. Palttoo on kääntynyt 180 astetta. Otteita Kataisen hallitusohjelmasta:
”Suomen kaksikielisyys on rikkaus ja voimavara.”
”Ruotsinkielinen varusmieskoulutus turvataan lainsäädännön edellyttämällä tavalla.”
”Pääministerin johdolla laaditaan pitkän aikavälin kielistrategia kahden elinvoimaisen kansalliskielen kehittämiseksi ja konkretisoidaan sen pohjalta toimet hallituskaudelle.”
”Varmistetaan poliisin koulutus molemmilla kansalliskielillä”
”Kansalliskielten opetusmenetelmiä kehitetään siten, että painotus on viestintävalmiuksissa. Vuonna
2012 uusitaan kansallinen oppimaan oppimisvalmiuksien arviointi perusopetuksen 9. luokalla.”
”Samordningsdelegationen för de svenska högskolorna osallistuu aktiivisesti ja aloitteellisesti ruotsinkielisen ammattikorkeakoulurakenteen kehittämiseen.”
”Nuorisopalvelut turvataan lähipalveluna koko maassa huomioiden kielilaki,”
”Suomen- ja ruotsinkielisen väestön mahdollisuudet saada palveluja omalla kiellellään turvataan.”
”Turvataan suomen- ja
ruotsinkielisen väestön palvelut omalla kielellään yhtäläisin perustein koko maassa hallinto- ja aluerajoja muutettaessa.”
SDP pätevyysvoittaja
SDP:llä on kolme, Kokoomuksella vain kaksi vähemmistövaltuutetun toimiston hyväksyttävissä olevaa pätevää ministeriä.
painajainen ohi
Loistavaa että päästiin eroon "kolmen (väärän) pointin" asiantutemattomasta, USA:n nuoleskelija-ulkoministeristä, joka juostessaan ajattelee "Condin" sääriä. Kanervakin oli kaikkine vikoineenkin parempi.
Jos Tuomiojaa syytetään värittyneestä maailmankuvasta, Stubbilta vasta sellainen löytyykin. Harmi väin että suuri osa kommentoijista täällä tuntuu omaavan Stubbin yksinkertaistetun maailmankuvan.
Puhut
aivan minun suullani.."järjenjättiläisiä" uskomattoman paljon!Oma ajatusmaailma kun on hukassa ja erittäin suppea muutenkin niin nuo tarvii näitä "klooneja" esikuvikseen..
Hyvä joukkue
Hallitus on koottu jääkiekkojoukkueen periaatten mukaisesti.Jokaisella on selkeä rooli ja yhteishenkeä löytyy.Omaan pussiin pelaavat on jätetty ulkopuolelle.Onnistumisen mahdollisuudet ovat korkealla.
Kohtalaisenkin onnistumisen tuloksena 4 vuoden kuluttua Persut katoavat ja vie Kepun mukanaan.
On tää vaan sen verran hyvä joukkue
että Persujen äänimäärä tulee kasvamaan ensi vaaleissa vieläkin suuremmaksi.
jotain rajaa sentään
Kenenkähän neronleimaus on Tuomiojan valinta ulkoministeriksi.
Miksi ulkoministeriksi henkilö, jolla on jo valmiiiksi huonot suhteet yhteen maailman merkittävimmistä valtiosta.
Ei ymmärrä?
jotain rajaa sentään
Kenenkähän neronleimaus on Tuomiojan valinta ulkoministeriksi.
Miksi ulkoministeriksi henkilö, jolla on jo valmiiiksi huonot suhteet yhteen maailman merkittävimmistä valtiosta.
Ei ymmärrä?
ehkä paine hieman rajan takana nyt hellitti kun kuulivat että
eki otti salkun. Ottivat jo kovat pois piipusta
Sinähän
voit vaikka itkeskellä. Siellä oppositiossahan ei muuta voi. Kannattikohan sittenkään jäädä?
Jo Kalevi Sorsa aikoinaan sanoi, että: "Oppositioonko? Mitä siellä tekemässä, kissanpoikia pesemässä."
Mutta nythän kävi niin...
...että kaikki oppositiopuolueet ovatkin hallituksessa,:)
ja kansan ääni oppositiossa.
Keskustaa en pidä puolueena. enkä kansan äänenä...
Kansan äänikö?
Mielestäni 19 % ei ole kansan ääni. Osaa kansan äänestä se toki edustaa, mutta vain osaa!
Sopisiko hieman ajatella mitä puhuu . . .
Ettei tule vahingossa puhuneeksi mitä ajattelee.
Jos vihreät olisivat saaneet 0,5 milj. ääntä - LOL!
Ydinvoimalat seis ja pökköä pesään.<A HREF=" http://flatrock.org.nz/topics/environment/assets/energy_windmills_califo... TAHTO</A>.
Kansainvälisessä
Kansainvälisessä arvoasteikossa ulkoministeri lienee pääministerin jälkeisellä kakkossijalla.
Esim. USA:ssa ulkoministerin arvo on Secretary of State.
Uusia vaaleja odotellessa
Sääliksi käy koko Suomen kansaa.
Milloin lähtee seuraava vakuudeton rahalahjoitus oliivipuiden alle?
Pohjalainen sanonta kuuluu, että sääli on sairautta
asioihin pitää saada muutos, eikä voivotella
Kielitaidosta
...ja alistumisesta.
Paremmin ne suhteet Venäjään toimisivat jos venäläiset opettelisivat puhumaan Suomea.
Ainahan kielitaito hyödyksi on, mutta on se kummallista että sitä pidetään hyötynä, velvollisuutena vain suomalaisille, muttei esim. juuri venäläisille, saati jenkeille tai ranskalaisille.
Kuitenkin Suomi maksaa kehitysapua Venäjälle, Kiinalle ja jopa Englannille! mutta kenelläkään ei ole velvollisuutta osata puhua Suomea, vain suomalaisilla on velvollisuus puhua kaikenmaailman kerjäläisten kieliä, niinkuin nyt vaikka Ruotsia....
Kielitaidosta
Melkoista tietämättömyyttä!
Helsingissä oleskevilla venäläisillä diplomateilla ja KGB-miehillä oli ainakin Kekkosen aikana melkoisen hyvä suomen kielen taito. Ehkä vähän liiankin hyvä...
Sen sijaan suurvaltojen johtajilla tietenkään ole mahdollista puhua jokaista 100 kieltä, joka on heidän kanssaan neuvottelevien äidinkieli.
Kyse on siitä, haluavatko suomalaiset ajaa asioitaan ja käydä kauppaa. Silloin he opettelevat tarpeellisia kieliä.
Tarpeelliset kielet
Minä en ole "pakkoruotsistani" pilalle mennyt. Ruotsi oli omana opiskeluaikanani vieras kieli siinä kuin englantikin, eikä asenne ollut pakotettu. Tai jos olikin, se oli niillä, jotka eivät tahtoneet oppia mitään kieltä. Silloin käytiin ulkomailla Ruotsissa.
Maailma on kuitenkin muuttunut. Suomi on edelleen pieni kielialue, mutta Ruotsikin on hyvin pieni kielialue. Ihmettelenkin siksi, miksei ruotsinkieli voi olla tasavertainen valinnainen maailman muiden kielten rinnalla. Kuten sanoit, suomalaiset käyvät kauppaa ja ajavat omia asioitaan ulkomailla ja siihen tarvitaan mahdollisimman laaja kielipohja ja kielten opettelu jo varhaiselta kouluajalta. Järkisyitä ei riitä toisen pienen kielen pitämiselle pakollisena opiskeltavana, kun samaan aikaan tarvitsemme venäjää, saksaa, espanjaa, ranskaa, hindiä jne.
Mielipiteeni ei tarkoita sitä, että suomenruotsalaisilta kiellettäisiin äidinkielensä käyttö. Tottakai heillä on siihen oikeus ja vapaaehtoisen ruotsinkielen opiskelijoita kyllä riittäisi.
Täydellisesti samaa mieltä
Ei ole mitään järkeä enää tänä päivänä pitää ruotsinkieltä pakollisena. Kaupankäynti on laajentunut ja siitä johtuen on tärkeämpää opiskella ns. maailman kieliä. Suomen ruotsinkieliset toki saavat käyttää äidinkieltään kuten tähänkin asti.
Ruotsi olkoon virallinen
Ruotsi olkoon virallinen kieli niissä kunnissa, joissa ruotsinkielisiä yli 5%.
Muualla luovuttakoon ruotsista virallisena kielenä.
Tieyissä viroissa, jos toimenkuvaan kuuluu ruotsinkieliswten palvelu, säilytettäköön ruotsin kielen osaamisvaatimus. Kyllä niihin osaajia löytyy vapaaehtoisinakin.
Ahvenanmaalla samoin pitäisi samat periaatteet päteä suomen kielen osalta.
Juuri näin
ja asia hyvin sanottu.
JUTTA MUISTAPA LUPAUKSESI
Ennen vaaleja lupasitkin poistaa meidän hyvin
toimeen tulevien työläisten päivähoitomaksut.
Nyt sinulla on valtaa siihen. Koska täytät
lupauksesi? Vai oletko kääntänyt jo takkisi
tällekin lupauksellesi?