Lauantai 26.5.2012

Poliisi haistoi kannabiksen – kasvattaja kärähti

Luotu: 
20.6.2011 09:31

Kannabista kotonaan kasvattanut riihimäkeläinen henkilö narahti poliisin tarkan nenän ansiosta.

Poliisi oli käymässä Huhtimonkadulla sijaitsevassa kerrostalossa muusta syystä, kun partio haistoi rappukäytävässä kannabiksen hajun.

–Haju tarkentui erääseen asuntoon, josta löytyi kasvihuone ja siitä melko kookas kannabiskasvi, poliisi kertoo.

Kasvi ja sen kasvatusvälineet takavarikoitiin. Asukas tuotiin kuulusteluihin.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

B.J

Poliisin työssä voi yllättäen tulla vastaan tälläinen vaarallinen tilanne. Olet menossa tavalliselle humalaisten riitapaikalle kerämään pois puukkoja ja puukotettuja ja yllättäen oletkin tälläisessä vaaratilanteessa.

Poliisin valppaus pelasti tämän tilanteen. Kaikkia vaaroja uhmaten poliisi syöksyi hämmästyneen hipin ohitse kasvin kimppuun ja yllätti sen odottamattomalla iskullaan. Muutamassa minuutissa oli apujoukot paikalla ja kasvi saatiin tahmeasta vastarinnasta huolimatta sullottua multineen ja juurineen mustaan jätesäkkiin punnittavaksi. Oikeus on voittanut taas.

Mutta kuka huomioisi tapauksessa tulleen siviiliuhrin?

Antti Alien

Olen jo useaan otteeseen pyytänyt oikeus- ja sisäministeriöiltä kommentteja poliisin satunnaisiin vierailuihin ja käyttänyt esimerkkinä useampi vuosi sitten tapahtunutta hajun perusteella bustausta. Joka kerta vastauksena on ollut "ei poliisi riko lakia, mutta hajun perusteella ei missään nimessä voi suorittaa kotietsintää".

Ainoa lakia rikkonut taho asiassa on poliisi. Sisäministeriölle on tehty selvityspyyntö asiasta.

B.J

Voisitko selittää niitä valitusmahdollisuuksia tälläisessä tilanteessa. Olen sellaisessa käsityksessä että poliisi saa tehdä mitä lystää ja valitusmahdollisuutta ei ole. Itse yritin kerran valittaa poliisin toiminnasta ja en löytänyt mitään tahoa sille.

Antti Alien

Toistaiseksi kotietsinnän uhrilla ei ole mitään valitusmahdollisuutta. Suomi on juuri saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta kaksi langettavaa tuomiota, joiden mukaan Suomen pakkokeinolainsäädäntö ei tarjoa ihmisoikeussopimuksen vaatimaa valitusmahdollisuutta kotietsinnästä.

Pakkokeinolakiin lisättiin perustuslakivaliokunnan toimesta valitusmahdollisuus, mutta ei mahdollisuutta saada korvauksia. Uusi laki ei ole vielä voimassa.

Tästä syystä uhri voi siis osoittaa valituksensa suoraan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle, ja sieltä pitäisi tulla automaattisesti langettava päätös ja vaadittu korvaus, jos sitä pidetään kohtuullisena. Kahdessa mainitussa tapauksessa korvaukset olivat muutamia tuhansia euroja.

Kannattaa myös huomata, että toistaiseksi *kaikki* Suomessa tehdyt kotietsinnät ovat ihmisoikeussopimuksen vastaisia, vaikka ne suoritettaisiin Suomen lainsäädännön puitteissa. Jokaisesta kotietsinnästä kannattaa siis valittaa EIT:lle.

Itse taas valitin sisäministeriölle, josta jo siirrettiinkin asia sisäministeriön alaisuudessa toimivalle poliisihallitukselle. Omasta valituksestani voi seurata olan kohauttelua, lisäohjeistuksen antamista, huomautus tai parhaassa tapauksessa etsinnän tehnyttä yksittäistä poliisimiestä vastaan nostettu syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Muussa tapauksessa yksittäisestä poliisista (mutta siis ei viranomaisen taholla suoritetusta toimenpiteestä) voi tehdä joko hallintokantelun esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehelle (tai poliisihallitukselle), tai tehdä rikosilmoituksen rikosnimikkeenä virkavelvollisuuden rikkominen. Muita vaihtoehtoja ei tietääkseni ole.

Antti Alien

Voi, ei saa. Siinä on melkoinen ero.

Kotietsinnän voi suorittaa vain siinä tapauksessa, että ennen etsinnän aloittamista on olemassa jokin (todistettavissa oleva) syy epäillä rikoksesta, josta ankarin rangaistus on vähintään 6 kuukautta vankeutta. Nyt ei ollut mitään syytä epäillä mistään rikoksesta. Kotietsinnän suorittamisesta päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies, joka tekee asiasta kotietsintämääräyksen, joka on esitettävä ennen etsinnän aloittamista. Poliisimies voi ilman määräystä suorittaa etsinnän vain siinä tapauksessa, ettei tilanne kestä viivytystä (ei toteutunut), tai takavarikoitavaa esinettä on voitu seurata rikoksen tekohetkestä lähtien (ei toteutunut).

Ainoa syy sille, miksi poliisi tästä huolimatta voi tehdä ja tekee kotietsintöjä aivan oman mielensä mukaan on se, etteivät kotietsintöjen uhrit joko tiedä poliisia koskevista velvoitteista, tai eivät osaa, jaksa tai uskalla pitää oikeuksistaan kiinni.

Brainless

Erään tutkimuksen mukaan ei ole vaarallista jos käyttäjä on yli 22v. Alaikäisillä vähentää kannabinoidi reseptorien määrää, jotka vaikuttavat tunteisiin, ruokahaluun, oppimiseen vähän kaikkeen.

Kannabis vaikuttaa aivotoimintaan negatiivisesti jatkuvasti käytettynä myös aikuisilla. Tästäkin huolimatta aivojen on sanottu palautuvan ennalleen kovastakin polttelusta.

Onko sitten thc itsessään haitallista vai yhdistelmä eli savun hengittäminen joka tekee siitä vaarallisempaa? Tämä on sellainen asia (huumeet ja vaarallisuus) josta ei ainakaan Suomessa koskaan tehty ja tuskin tullaan tekemään puolueettomia tutkimuksia. Jos asiaa tutkittaisiin reilusti, niin saisivat nekin nuoret jotka huumeita käyttävät valistettua.

Nykyisin suurin osa nuorten päihteiden käytöstä on kapinointia vanhempia vastaan ja osittain aikuistumisen kaipuuta. Aikuisten tulisi tukea lasten lapsuutta ja antaa nuorille mahdollisuus olla nuoria.

http://www.tiede.fi/uutiset/4336/paivittainen_possyttely_muuttaa_aivokemiaa

Tietoa myös tupakasta http://www.tiede.fi/uutiset/2830/tupakka_muuttaa_aivoja

vinbju

hampuusit pääsivät puolustelemaan tarvettaan saada päänsä pökkyrään ja haluaisivat muidenkin alkavan pössyttelijöiksi. Ei kelpaa!