Lauantai 26.5.2012

Timo Soinin jytky: 0,30 €/kpl

Luotu: 
21.6.2011 08:47
Päivitetty: 
21.6.2011 08:52
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Timo Soini iloitsee vaalivoitosta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ”maksoi” eduskuntavaaleissa saamistaan äänistä noin 30 senttiä kappaleelta, ilmenee Soinin valtiontalouden tarkastusvirastolle jättämästä vaalirahailmoituksesta.

Kansanedustajien tuli jättää ilmoituksensa puoleenyöhön mennessä. Ilmoituksia voit tarkastella täällä.

Timo Soinin vaalikampanjan kulut olivat yhteensä 13 200 euroa, ja ääniä hän sai yli 43 000. Näin ollen hän siivitti puolueensa historialliseen jytkyvoittoon huomattavasti tehokkaammalla rahankäytöllä kuin useimmat kilpailijansa.

Esimerkiksi Soinin jälkeen eniten ääniä saanut Alexander Stubb (kok.) käytti ääntä kohden kampanjointiin noin 2 euroa ja 30 senttiä. Stubbin kampanjakulut olivat 97 000 euroa ja ääniä kertyi 41 000.

Stubbkin oli kuitenkin taloudellisesti tehokas. Helsingin Sanomien mukaan eniten yksi ääni maksoi kokoomuksen Eero Suutarille: noin 24 euroa kappale.

Timo Soinin budjetti jakautuu omaan rahoitukseen (2000 €), puolueen tukeen (10 000 €) ja puolueyhdistyksen tukeen (1200 €). Valtaosa rahasta kului mainontaan eri tiedotusvälineissä.

Alexander Stubb keräsi rahoitusta yhteen 101 000 euroa, mutta hän jätti 4000 euroa käyttämättä. Stubb on saanut yksityishenkilöiltä tukea yhteensä noin 34 000 euroa. Yli 1500 eurolla häntä tukivat suomalaissyntyinen miljardöörisijoittaja Chaim ”Poju” Zabludowicz (5000 €), Hesburger-ketjun perustaja Heikki Salmela (2200 €), Harry Ahlström (2200 €) sekä Kurt Björklund (3000 €).

Yrityksiltä saatua tukea Stubbilla on ollut yhteensä 62 750 euroa. Tukijayrityksia ovat muun muassa KONE Oyj ja Otava.

Lähes kaikki kansanedustajat ja varamiehet ovat palauttaneet vaalirahailmoituksensa määräaikaan eli maanantain loppuun mennessä, kertoo valtiontalouden tarkastusvirasto. Tilintarkastuspäällikkö Jaakko Eskola totesi Ylen tv-haastattelussa, että tiistaiaamuna 280 vaaditusta ilmoituksesta oli tullut 277.

Kansanedustajista vain Eero Heinäluoman ilmoitus ei vielä ollut perillä tiistaina aamulla. Heinäluoma viestitti kuitenkin Ylelle avustajansa välityksellä, että ilmoitus on toimitettu virastoon määräajassa.

Ilmoituksen on jättänyt tekemättä kaksi varaedustajaa, SDP:n Nasima Razmyar ja keskustan Ari Lamminmäki.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hyeena

Soini maksoi 30 senttiä/kpl. Kohta nähdään, paljonko Heinäluoman taustaporukat maksoi idolilleen per lärvi.
Heinäluomahan on tavallisen työläisperheen mukula ja ei saanut mainittavaa perintöä. Ja palkankin on enimmiltään maksanut SAK.

space

ylpeilyn aihetta tässä on? Osoittaa vain että ketään oikeaa rahaa omistavaa ja asioista päättävää tahoa ei kiinnosta saada Timoa heittämään tyhjiä sloganeita johtopaikoille. Pelkkä amislaisten hauskuuttaminen kun ei ole rahan arvoista puuhaa.

Haamu

No oli koulutustausta mikä tahansa, ei se älliä paikkaa, kuten sunkin kommentista huomaa. Stubb ajaa suomalaisia ahtaammalle, enkä oo edes ihan varma tajuaako hän sitä? Mun mielestä toi rahankäyttö kuvastaa myös jotain sekä sen, ettei merkittävää pointtia osteta rahalla. Se osoittaa myös sen, että edelleen valtaosa kansasta on ihan kujalla.

suonpaa

Mikä se linja on - tai mistä sen löytäisi? Mitä mieltä Soini on eläkeiän korottamisesta? Mistä Soini olisi säästänyt? Lisää kuntaliitoksia? Saako lapsilisiä verottaa?

Ei se, että sanoo muiden linjaa huonoksi, vielä ole linja.

Haamu

"Ei se, että sanoo muiden linjaa huonoksi, vielä ole linja."

Ei niin, mutta kannattaisi myös varmaan tutustua persujen parannusehdotuksiin. Ihmisillä tuntuu olevan kuva, että persuilla ei ole antaa mitään rakentavia parannusehdotuksia. Johtuiskohan se siitä, ettei niihin haluta tutustua? Voi myös olla, että valtaosa oikeesti myös kuvittelee, ettei persuilla olisi mitään annettavaa, että räksyttelisivät vain oppositiosta. Harhakuvitelmahan toi on.

suonpaa

Hieno homma. Missä näihin ehdotuksiin nyt voi tutustua ja miksi Perussuomalaiset eivät niitä malta tuoda keskusteluun?

Joku yksittäinen edustaja näkyy kannattavan Natoa ja vastustavan kaikenmoisia sosiaalitukia toisen ollessa päinvastaista mieltä.

Ovatko Perussuomalaiset nyt kertoneet mielipiteensä lapsilisien verottamisesta jossakin?

Onko puolue kertonut pitäisikö kuntien määrää vähentää? Helsinkiläiset hommapersut ovat usein Kokoomuksen linjalla maaseutupersujen valittaessa sitä, kuinka Helsingin herrat autioittavat syrjäseudut (Aito-Suomen).

Joku haluaa kannustavampaa eli alhaisempaa yritysverotusta ja toisen mielest yrittäjät ovat riistäjiä ja riistäjiä pitääkin verottaa.

Mitään yhtenäistä linjaa tässä ei tunnu löytyvän.

de comments

puolueissa useiden edustajien kannat eroavaiset puolueen kannasta?

Luepas oheisesta linkistä miten muiden puolueiden edustajat huijasivat äänestäjiään juuri tässä EU-politiikassa.

http://www.kansanmuisti.fi/news/2011/05/13/1/

Tämä vai yhtenä esimerkkinä. Voit olla ihan varma että moni äänestäjä meni vipuun. Vaalikoneissa on myös monissa kysymyksissä monen edustajan oma mielipide poikkeava puolueen kannasta, joten eroavuuksia on jokaisessa puolueessa.

Niin kauan kun lailla ei turvata äänestäjän oikeutta luottaa edustajansa vaalilupauksiin, ei demokratia toteutu. Puoluekuri pitää siis säätää erillislailla rangaistavaksi.

suonpaa

Kuvaavaa, että kun tiedustelen Perussuomalaisten käsitystä hallitusohjelmaan tai muihin ajankohtaisiin kysymyksiin, tarjotaan luettavasti tuota kristillissosiaalista ja kansallismielistä vaaliohjelmaa. Totta onkin, että puolue hirttäytyi vaaliohjelmaansa turhan tiukasti ja ajoi itsensä nurkkaan.

Harmi sinänsä, moni Perussuomalaisia äänestänyt olisi varmaankin toivonut puolueensa osallistuvat päätöksentekoon - ja äänensä vaikuttavan maan tulevaisuuteen. Nyt Perussuomalaisten tärkeimmäksi saavutukseksi jäi se, että saivat ajettua Vihreät ja RKP:n hallitukseen.

Kai puoluekokouksessa Tampereella nyt sentään vähän muitakin ääniä kuultiin kuin Soinin omaa ääntä? Kai joku sentään uskalsi olla sitä mieltä, että hallitukseen olisi kannattanutkin lähteä?

de comments

EU tukipaketeista kieltäytyminen ei aja suomalaisten etuja. Taitaa olla kuitenkin niin, että kotimaahan sijoitettuna nuo kymmenet miljardit yhteensä toisivat hyötyä moneen hyvään kohteeseen. Nyt nuo rahat heitetään ilman vastiketta taivaan tuuliin. Kyllä vastuullisuutta on myös kieltäytyminen järjettömistä suunnitelmista. PS teki aivan oikein kuin ei antanut periksi hulvattomasti harjoitettuun talouspolitiikkaan, jota kokoomus etupäässä näyttää ajavan ja saaneen mukaansa nyt nuo viisi muuta puoluetta. Vasemmisto täysin takkinsa kääntäneenä.

suonpaa

Jäikö Suomi nyt sitten Perussuomalaisten ansiosta ulos jostakin vakausrahastosta tai tukipaketista?

Millä tavalla se, että persut jäivät hallituksen ulkopuolelle, nyt mielestäsi ajoi isänmaan etua? Onko siitä, että suoraselkäiset ja läpirehelliset peruspersut tekivät häveliäästi tilaa "takinkääntäjille", "mokuttajille" ja "pakkoruotsittajille" kovinkin paljon hyötyä? Tämäkö parhaiten toteutti perussuomalaisia äänestäneiden toiveita?

Ei tietenkään. Perussuomalaiset ajoivat itsensä nurkkaan, ulos päätöksenteosta. Sopiihan sitä huudella kentänreunalta ja vaikka sovitella lippalakkeja hedelmille, mutta ei tuommoisista kovin suurta hyötyä kenellekään ole. Vaikkei toki suurempaa haittaakaan.

de comments

kun et kerran osaa lukea perusteluja. Sinunko mielestäsi on nyt parempi kun verorahoja heitellään sinne sun tänne muttei oman maan kansalaisten hyväksi. Meinaan että tuo raha peittäisi monenmoisen loven kotimaassa. Kokoomukselle oli tuo rahan heitto ensisijainen, joten ei tullut "kauppoja" PS:n hallitukseen menolle hoitimaan asioitamaan kota. Tyrmäyksen siis antoi Katainen, ei Soini ja PS.

Haamu

että nää kommentit, että Soini ja kumppanit ovat tyhjiä tynnyreitä, jäävät kyllä sitä ontommiksi, kun nähdään kuin euromaita alkaa kaatua ja huomataan, ettei näistä tukipaketeista ole mitään hyötyä. Jos omais edes pikkiriikkisen älliä, tajuais sen jo nyt. Vika piilee noiden ongelmallisten maiden rakenteissa, kulttuurissa. Ei sitä millään tukipaketeilla korjata, se pitäis tehdä asenteissa ja infrastruktuurissa, joka on vääristynyt. Persuja äänestäneet (tai ainakin minä) tajusivat sen jo keväällä.

Timo pääsee vielä sanomaan "Mitä minä sanoin".

Satunnainen suomalainen

Se, että Timo pääsee sanomaan "Mitä minä sanoin" onkin koko homman pointti? Kyllä kannatti maksaa 30 senttiä / ääni!

Mitäpä, jos Timo joskus tekisi jotakin ihan oikeasti Putkosen luomien sutkautuksien möläyttelyn sijaan. Yhtä lailla oppositiosta voi ja pitääkin viedä Suomea eteenpäin, rakentamalla eikä keskittymällä muiden tekemisiin ja jälkiviisasteluun.

Jussi Sarén

Kyllähän Timo olisi ainakin kääntänyt suomen turmioon johtavaa EU-kurssia, mutta Jyrki ei antanut siihen mahdollisuutta. Jyrkillä kun oli se valta päättää, ketä loppupelissä mukaan ottaa. Pienet erivapaudet eivät riitä. Pitäisi saada kokkarit ymmärtämään, mikä se todellinen asianlaita on. Vika ei ole Timossa vaan jossain ihan muualla.